Oli ihanaa viettää koko juhannus yhdessä lasten kanssa, meillä on ollut niin hauskaa. Ihan parasta on myös että heillä on nyt kesäloma ja meininki on paljon letkeämpää ilman tarharumbaamisia joka aamu ja iltapäivä.  Rento kesäfiilis on vallannut meidän koko perheen ja viime päivinä ollaan naurettu varmaan enemmän kuin kevään viimeisinä viikkoina yhteensä, siis ihan kokoajan.

Äitiydessä kaikki on siistiä, mutta yksi lempparijutuista on se miten paljon lasten kanssa voi jutella ja keskustella ja höpöttää ja vitsailla. Joskus lapsilla vaan välähtää niin tilanteseen sopivasti ihan vahingossa, ja toisinaan he oivaltavat niin hienoja juttuja ettei olisi osannut odottaakaan. En pysty valitsemaan tahattoman tilannekomiikan ja nasevien huomautusten väliltä, kummat ovat hauskempia, mutta ihanaa että molempia tulee, koska lasten huumori on parasta. Mä en koskaan ole ollut mikään vitsikirjojen tai viihdesivustojen ystävä, eikä mun puhelimesta löydy tallennettuna ainoatakaan meemiä tai reaktiokuvaa. En tiedä olenko pudonnut nykyajan huumorin kelkasta vai mikä mua vaivaa, mutta lasten jutuille mä olen nauranut aina.

Muistan kun olin vielä aika pieni, niin pieni ettei meillä ollut omaa tietokonetta. Äiti joskus tulosti töistä sellaisia Lasten suusta-kiertoviestejä mun luettavaksi ja niille mä nauroin ihan hulluna. Edelleenkin eniten mua naurattaa lasten jutut (ja yksi ihan loistava YouTubevideo heliumröyhtäyksestä). Lapset on vaan ihan huippuja, loistavaa seuraa ja heiltä voi myös oppia paljon.

”En voi nukkua kun minun jawka muwisee!” Onhan se vaikeaa nukkua kun jalka murisee!

”Minä owen pikkutyyppi, Tiawa on tyyppi, tinä owet iso tyyppi, Isi on iwo tyyppi ja mummu ja Awmas on minityyppejä”. Tyyppejä ollaan kaikki selkeästi, ja mummu ja koira menevät samaan kastiin.

”Minä aion nähdä tänä yönä vain tosi kivoja vaaleanpunaisia unia prinsessoista ja minun Frozen-synttäreistä”. Aika hyvä että illalla voi vain päättää noin. Mä olen ihan satavarma että aamulla esikoinen kertoo prinsessaunistaan ummet ja lammet, koska lapsena voi oikeasti vaan päättää näkevänsä kivoja unia.

”Minä owen Niisku-Myy, äiti on Nipsu-pappa, iwi on Muumimamma, Tiava on Taikuri ja mummu on Muumi-mewivohvo” ”Ei mummu oo merirosvo!” ”Niin. Te on vaan Ouvuwwa”. Näin kuului eräänä iltana lasten intensiivinen väittely. Ilmeisesti oululaiset ovat merirosvoja?

”Mutta minun Minni-juhwissa pitää owwa myös ötökkä”. Kuopus suunnittelee jo ensi huhtikuussa siintäviä syntymäpäiväjuhliaan esikoisen lähestyvien synttäreiden myötä, ja niissä pitää kuulemma Minni-teeman lisäksi olla myös ötökkä. Lisäinformaatiota liittyen ötökkään odotan innolla.

”Mene suihkuun hiki-isi!” kehotti esikoinen isäänsä tänään.

”Aai äiti tinä owet iso apina!” sanoi kuopus kerran ja antoi ison halin minulle.

Hauskojen juttujen lisäksi lapset ovat maailman hellyyttävimpiä kysymyksineen, rakkaudentunnustuksineen ja ihanine ajatuksineen. He rakastavat olla kainalossa höpöttelemässä, ja mä rakastan pitää heitä kainalossa. Haaveilen päivästä, jolloin voisi vain makoilla sohvalla lapset kainalossa koko päivän, ja höpötellä ja syödä vaahtokarkkeja. Eihän ne naperot siinä koko päivää pysy vaikka vaahtokarkkivarasto olisi ehtymätön, mutta onneksi on niitä pieniä ihania hetkiä jolloin höpötellä ennenkuin he kirmaavat takaisin mielikuvituksellisiin leikkeihinsä.

Äitiys on ihanaa, ja lapset siisteimpiä tyyppejä.

Mitkä on teidän lasten parhaita lasten suusta -juttuja?

Tarina jota en koskaan sen kummemmin ole jakanut on se kuinka Otto kosi mua aikoinaan. Juhannus ja kesä muutenkin on monelle rakkauden aikaa jolloin löydetään rakkaus, kihlaudutaan tai haaveillaan kihloista, joten mikäs sen parempi aika jakaa vihdoin vuosien jälkeen oma näkemykseni asiasta.

17.9.2011 mä olin viikolla 35+ raskaana, olin juuri päässyt kotiin sairaalasta vuodelevosta, ja malttamattomana odottelimme vain koska meidän esikoisneitimme päättäisi syntyä. Olin aivan loppu koko raskaanaolemiseen, jatkuviin supistuksiin ja siihen epätietoisuuteen. Tiesin että seuraavana päivänä olisi mun 20-vuotissynttärit, ja tiesin että me ei tehtäisi mitään ihmeellistä, koska liikkuminen oli mulle niin pirun hankalaa siinä vaiheessa. Olin hyväksynyt että mun synttärit kuluisivat kotona eineksien ja telkkarin kanssa, enkä mä muuta kaivannutkaan. Tuolta illalta on olemassa kuva, kuva joka kaikessa inhorealismissaan on aika hauska. Mä olen siinä isompi kuin ikinä muulloinkaan elämässäni, röhnötän sohvalla ja leviän joka suuntaan, mutta naamalla on onnellinen hymy.

Otto oli luvannut mulle jo kauan ennen sitä iltaa, että hän kosii mua ennenkuin meidän lapsi syntyy. Ei mun pyynnöstä, vaan omasta halustaan, kun joskus näistä asioista juteltiin. Aikaa ei supistuksista päätellen ollut enää kovin paljoa, mutta en mä stressannut, tuskin se mitään olisi muuttanut vaikka oltaisiin odoteltu pidempäänkin. En osannut odottaa kosintaa missään tietyssä tilanteessa, enkä ajatellut ikinä että onkohan tämä se päivä kun Otto kosii mua.

En muista enää mitä me katsottiin telkkarista, muistan vain meidän vanhan halvan Ikeasohvan jonka huonosti paikoillaan pysyneiltä irtotyynyiltä mun oli 18:sta etupainotteisen lisäkilon kanssa äärimmäisen tukalaa päästä ylös. Kello 00.00, vuorokauden vaihduttua mun syntymäpäiväksi, meidän kodin täytti kuitenkin vaivalloinen ähinä, kun Otto yhtäkkiä pyysi mua nousemaan sohvalta ylös. Ja mähän nousin, Oton avustuksella.

Sitten Otto polvistui mun eteen lattialle, ja kysyi ”Haluutsä olla aina mun oma?”

Ja mä vastasin että tottakai mä haluan. Taisin itkeä tirauttaa aikamoiset itkutkin siinä onnesta, niihin aikoihin kun mulla oli hormoneissani tapana itkeä vaikka kaupassa jos en osannut päättää mitä jugurttia ostaisin. Se kosinta oli täydellisempi kuin koskaan olisin osannut kuvitella, ei mitään vaivaantuneisuutta, jännitystä eikä muita elokuvista tuttuja juttuja. Vain Otto, kysymys ja ilmiselvä vastaus. Sekuntiakaan mun ei tarvinnut miettiä, koska mä tiesin että haluan olla aina Oton oma.

Oton kosinta ei ollut ehkä ulkopuolisten silmin romanttinen, ja ei se mitään kukkia, kynttiläillallista tai edes sitä sormusta sisältänytkään, mutta se oli rehellinen. Mä en ollut pettynyt siitä etten saanut hummereita, ilotulituksia ja maailman suurinta timanttia, vaan mä olin ja olen edelleen onnellinen siitä mitä mä sain. Mä sain maailman parhaan miehen, ja mä sain aloittaa äitiyden sillä tiedolla, että tuo mies ei ole menossa mihinkään, paitsi mun kanssa naimisiin.

Sovittiin, että katsellaan niitä sormuksia ja illallisia sitten joskus kun jaksan liikkua kultasepänliikkeeseen asti. Halittiin ja ihmeteltiin, että nyt sitä sitten ollaan kihloissa. Ajoitus kosinnalle oli enemmän kuin täydellinen, sillä siitä kahden päivän kuluttua syntyi Tiara. Reilua kuukautta sen jälkeen me lopulta päästiin sormusliikkeeseen asti ostamaan kahdenkympin hopeiset rinkulat nimetöntä koristamaan. Olisi ehkä kannattanut odottaa vielä vähän pidempään, se hopeinen rinkula on nimittäin nykyään mulle niin iso että tippuisi ilman sen päällä hengailevaa vihkisormusta. Mun timantein koristeltu vihkisormus ja se kihlasormus eivät sovi ollenkaan yhteen, mutta mä en halua luopua mun kihlasormuksesta, koska se muistuttaa mua aina siitä mistä me ollaan lähdetty.

Kosinta on piirtynyt mun mieleen täydellisenä hetkenä juuri sellaisena kuin se oli, ja se tärkein, eli lupaus naimisiinmenosta, me toteutettiin viime vuonna. Kun mä mietin näin jälkeenpäin sitä kosintaa, päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus Otolle siitä, että hän oli rohkea ja uskalsi ottaa sen askeleen meidän suhteessa. Se merkitsi mulle ihan uskomattoman paljon silloin, ja se merkitsee mulle paljon edelleen.

Mä en ole ainoa joka sinä iltana meni kihloihin, käykää ihmeessä lukemassa myös kosijan näkökulma.

Miten teitä on kosittu,? Jakakaa ihmeessä kaikki teidän omatkin tarinat koska niitä on niin ihana lukea!

Olen mukana Indiedaysin ja Olympuksen Katumuotiviikot -kampanjassa, jonka tiimoilta sain lainaksi Olympus Pen E-PL7 -kameran ja 25mm objektiivin, ja joiden testailun myötä ajattelin jakaa teille muutamia kesäkuvausvinkkejä. Kesällä valokuvaaminen on osittain helpompaa kuin talvella, koska valoa ja valoisia tunteja on enemmän. Toisaalta taas todella kirkkaana paistava aurinko ja tiukat varjot asettavat omat haasteensa.

Mä jaan teille nyt muutaman vinkin jotka olen havainnut itse vuosien varrella toimivimmiksi kesällä kuvaamisessa. Ammattilainen mä en ole missään nimessä, ja valokuvauksen hatarat alkeetkin olen oppinut vasta parin viime vuoden aikana, joten mitään kovinkaan suuria taitoja vaativia vinkkejä ei ole tulossa, vaan nämä sopivat jo ihan aloittelijallekin. Mitään sommitteluvinkkejä tai muita en ala antamaan, koska mulla on niihin vain omat mieltymykseni jotka eivät välttämättä ole linjassa ammattilaisten mielipiteiden kanssa. Mun vinkit ovat enemmän käytännön vinkkejä jotka tekevät itse kuvaustilanteesta mukavamman.

1. Kuvausasetukset: Oli sää mikä hyvänsä, on tärkeää valita sopiva aukon koko ja valotusaika. Automaatti on ihan toimiva ratkaisu silloin kun ei ole ollenkaan aikaa säätää asetusten kanssa, mutta ehdottomasti parempaa jälkeä saa kun kuvaa manuaalilla. Hyvä keino opetella asetusten säätämistä on laittaa ensin automaatille, katsoa millaiset asetukset automaatti valitsee, valita ne manuaalissa, ja lähteä siitä sitten kokeilemaan itse numeroita pyörittelemällä, että mihin suuntaan väännettäessä kuvan väri ja valo näyttävät parhaalta. Jos aukon kokoa suurentaa (numero pienenee), täytyy suljinaikaa lyhentää, jotta kuva ei ylivalotu, ja sama toisinpäin.

2. Sää: Kuvaa pilvisellä säällä. Tämä kesä on ollut aika optimaalinen valokuvaukselle pilvisyyden takia, joten ainakin yksi hyvä puoli näissä ei-niin-lämpimissä säissä. Pilvisellä säällä valo tulee pehmeästi pilvien takaa koko taivaalta, eikä terävästi vain yhdestä pisteestä. Tällöin varjotkin ovat pehmeämpiä.

3. Valo: Jos pilviä ei taivaalla näy koko päivänä, kannattaa kuvata ilta-auringossa. Ilta-auringon valo on myös pehmeämpää ja tulee matalammalta, jolloin varjotkaan eivät ole niin teräviä kasvoilla. Siitä voi saada myös kivoja efektejä kuviin, kuten mä onnistuin yhtenä iltana saamaan kun oltiin pyöräilemässä.

4. Tuuli: Tänä kesänä on ollut ihan hurjan tuulista, ja viileää myös. Silloin kuvatessa ei välttämättä ole mukava olla, ainakaan jos yrittää kuvata jotain narutoppia tai muuta pienempää vaatetta, jota ei halua piilottaa kuvassa takilla. Silloin kannattaa mennä metsään, koska siellä ei tuule. Tai etsiä joku sopiva muu tuuleton nurkkaus talon pihalta tai kadulta. Allaolevaa kuvaa kuvattaessa oli niin hirveä tuuli että tuntui että tukka lentää päästä, mutta metsässä oli rauhallista ja tyyntä ja saatiin kuvat otettua.

5. Editointi: Jos mikään näistä vinkeistä ei ole toteutettavissa sillä hetkellä, kun olisi se täydellinen kuva muuten rakentumassa, kannattaa se kuva vain ottaa ja parantaa sitä jälkeenpäin. Mä olen huomannut että Adobe Lightroom CC on aika hitsin tehokas ohjelma, jolla saa vaikka minkälaiset väri- ja valovirheet kuvista pois. Olen kuvannut myös suorassa keskipäivän auringonpaisteessa, vastavalossa, ja vaikka silloin kasvot menevät aivan tummaksi ja harmaaksi terävästä varjosta tai vaihtoehtoisesti ihan valkoiseksi, tätä virhettä voi oikein hyvin ottaa Lightroomissa adjustment brushilla pois. Lightroomin käytön opetteluun löytyy paljon helppoja tutoriaalivideoita youtubesta, ja kokeiluversion saa ladata kuukaudeksi ilmaiseksi. Allaolevassa kuvassa hattu oli vähän sitä mieltä että olisi kiva varjostaa mun naamaa, ihan ymmärrettävää, mutta mielestäni sain harmaan naaman ihan kivasti muokattua vähän vähemmän harmaaksi.

Jos kiinnostaa ihan loistava kesäkamera, niin Verkkokaupassa on edelleen voimassa Olympus Pen E-PL7 -kamera + 25mm objektiivi –TARJOUS, jolla tälle paketille jää hintaa vain 599 euroa. Tässä on sellainen kombo jolla saa oikeasti hyviä kuvia, pienellä vaivalla. Lisää kameran ja objektiivin ominaisuuksista  voi lukea tästä mun aiemmasta aihetta käsittelevästä postauksesta, tai verkkokaupan sivuilta.

Kuten teistäkin moni on sanonut kevään aikana, mun kuvien laatu ja tarkkuus on parantunut Olympuksen ostamisen jälkeen huomattavasti. Olympuksen kameroilla on helppoa opetella asetusten säätämistä, ja ne oikeasti tottelevat ja toimivat niinkuin toivoisi, mikä on tunne jota en kaikkien muiden merkkien kameroiden kanssa ole aina tavoittanut. Vaikka ostinkin itselleni aiemmin OM-D E-M10 -mallin, voin suositella myös tätä edullisempaa Peniä joka on testikokemukseni mukaan ominaisuuksiltaan melko samanlainen.

Jakakaa ihmeessä omat parhaat kuvausvinkkinne kesään tai ihan yleisesti, jos sellaisia löytyy! Valokuvauksesta ei voi koskaan oppia liikaa, mua kiinnostaa aina parantaa omien kuvieni laatua ja asettelua.

Ihanaa sunnuntaita kaikille, illalla luvassa jotain ihan muuta!

Eiliseen juhannusaattoasuuni kuului iso, musta lierihattu. En ole käyttänyt hattua päässä varmaankaan teinivuosien snapback-villityksen jälkeen, ellei satunnaisia superkuumia hellepäiviä (ja edelleen niitä snapbackeja) lasketa. Niiden lisäksi hattumuistoni liittyvät lapsuuden kalastajahattuihin, jotka olivat silloin joskus niin kamalan muodikkaita. Mun oma oli lempparini oli oranssi, jonka sain Itiksen H&M:ltä silloin kun se oli täällä vasta ihan ensimmäisiä vuosia. Lapsena mun lempiväri oli oranssi, ja jos sain valita värin, valitsin aina oranssin.

Oranssista on pitkä aika, nykyään vaatekaappini sisältö koostuu ehkä pääosin vähän maanläheisemmistä väreistä. Hattuja sieltä ei kuitenkaan juuri löydy. En osaa edes oikein sanoa miksi, sillä olen pitkään jo ihastellut ihmisiä jotka osaavat pukea itsensä tyylikkäisiin hattuihin ja liittää ne toimiviksi asukokonaisuuden osasiksi. Mulle itselleni hatut on vaan jotenkin tuntuneet  hankalilta, vaikka nehän ovat kaikkea muuta. Mikäs sen helpompaa kuin iskea hattu päähän jos hiukset eivät tottele? Hattu suojaa kesällä myös hiuksia auringolta, ja kasvoja myös. Tämän mustan olkihatun myötä mä aloin haaveilemaan jo ainakin laadukkaasta leveälierisestä villahatusta syksyksi, ah tuuliset päivät ja lättänä tukka – ei tarvitse enää stressata niistä, kunhan vain muistaa pitää hatusta kiinni.

Takki H&M / Neule Lindex / Farkut Gina Tricot / Hattu Indiska* / Kengät Zara / Kello Marc by Marc Jacobs* / Laukku Marc by Marc Jacobs / *=saatu blogin kautta.

Tämä olkihattu toimii kivasti kesällä ranta-asuissakin, jos me ikinä rannalle asti näillä säillä päästään. Voidaan sitten olla tyttöjen kanssa samiksia olkihatuissamme, vaikka mun hatusta ne päheät kissankorvat puuttuukin. Varsinkin nyt kun olen vuoden yrittänyt saada hiuksiani kuntoon vaalennuksen ja hormonitoiminnan muutoksien aiheuttamilta vaurioilta, haluan ehdottomasti pitää hiukset suojassa silloin kun aurinko paistaa hulluna. Mä en enää halua joutua siihen hiustenkatkeilu-takkupehkokierteeseen.

Hattu tuo mun mielestä kivan ja erilaisen fiiliksen tähän mun lemppariasuun, joka mulla usein on päällä. Ottokin tykkäsi hatusta, vaikka luulin että hän ei tykkäisi. Mitä mieltä te olette, hattu hot or not? Tykkäättekö itse käyttää hattuja?

Ihanaa lauantaita kaikille <3

Aivan ihanaa juhannusaattoa teille kaikille! Meidän juhannus ei tänä vuonna sisällä mökkeilyä tai muutakaan matkustusta, mutta paljon herkkuja ja ulkoilua sentään kuitenkin. Sää ei ehkä ole hellinyt, mutta ainakaan ei ole satanut lunta niinkuin viime juhannuksena. Ulkoilun lisäksi ollaan siivoiltu ja leikitty lasten kanssa. Kokkailtiin juhannusaterialle uusia perunoita, silliä, voikastiketta, chilikanaa, grillikesäkurpitsoja ja herkkusieniä pekoni-pippurituorejuustotäytteellä, niinkuin joku ehkä Instagramista bongasikin. Tuon aterian jälkeen on vaivannut sellainen megaluokan ähky että ollaan vaan vyörytty lihapullina Oton kanssa ja yritetty pysyä lasten meiningeissä.

Kaikin puolin kelpo juhannusaatto siis! Nyt olisi tarkoitus katsella vähän leffaa, herkutella vähän lisää, ja vain olla. Ihanaa kun ei ole mitään sen ihmeempää puuhaa, ja muutenkin mukava ottaa rennosti kun ensi viikolla on sitten vähän enemmän kaikkea äksöniä kun lähdetään sinne reissuun.

Muistan omasta lapsuudesta kun aina tehtiin muka juhannustaikoja serkun tai mummon naapurissa asuneen kaverin kanssa, heiteltiin kukkia kaivoon, aina piti kerätä seitsemän erilaista, ja tehtiin muutenkin kaikkea hauskaa. Tyynyn alle en niitä uskaltanut laittaa, kun mulla oli niin pahat siitepölyallergiat muutenkin, mutta se kaivo oli ihan hyvä. Näitä omia perinteitä mä haluan opettaa kyllä meidänkin tytöille. Ei sen väliä onko niillä taioilla oikeasti mitään vaikutusta, mutta tuollaiset hauskat jutut tuntuivat ainakin musta lapsena jännittäviltä ja tainomaisilta.

Huomenna luvassa ainakin päivän asua, nimittäin tätä asua tässä, joka taisi olla mun ensimmäinen hatun sisältävä asu näin aikuisiällä. Pitää vähän katsoa säätä ja fiiliksiä, mutta saattaa olla että repäistään ja lähdetään Lintsille huomenna tyttöjen kanssa katsastelemaan vähän huvipuiston juhannusmeininkejä.

Aivan ihanaa juhannusaattoa kaikille!