Eilinen oli aika Frozen, ihan tosi Frozen. Kaikki oli värikoodattua juomasta kakkuun ja jopa suurin osa vieraista oli pukeutunut siniseen, valkoiseen tai hopeaan. Aivan ihanaa! Me ei edes pyydetty kutsussa ketään pukeutumaan teeman mukaisesti, mutta näin mahtavia ystäviä ja sukulaisia meillä on. Kaikki halusivat että Tiara saa oman täydellisen prinsessapäivänsä ja se kyllä tosiaan onnistui.
Laitettiin juhlat alkavaksi kolmelta, mikä oli hyvä päätös. Meillä oli jopa kakku valmiina silloin, vaikka karjalanpiirakat olivatkin paistamatta. Onneksi ne valmistuivat muutamassa minuutissa, ja päästiin aloittamaa juhlat hyvissä ajoin kerrankin. Tarjottavia tuli juuri sopivasti, ei jäänyt kuin ihan pikkuisen yli kaikesta ja me syötiin niitä sitten iltapalaksi. Tehtiin kaikki tarjottavat itse karjalanpiirakoita (ja karkkeja ja keksejä) lukuunottamatta ja päätettiin ottaa mukaan sekä hyväksi havaittuja suosikkeja että muutama uusi tuttavuus.
Vanhoista suosikeista tarjolla oli mutakakkua ja vaniljakastiketta, ja niitä karjalanpiirakoita munavoin kanssa. Täytekakun täytteenä oli myös vanha lemppari, vanilja-mustikka-valkosuklaa, joka toimii aina. Muuten kokeiltiin sitten uutta, kolmioleipiä tonnikala- ja rucola-tomaatti-vuohenjuustotäytteellä sekä kakussa sokerimassakuorrutusta ja turkoosia kermavaahtoa. Juotavaksi valmistin Elsan jääjuomaa mehusta, mustikkakivennäisvedestä ja sinisestä elintarvikeväristä, jolla värjäsin myös kermavaahdon. Se oli ihan menestys!
Koristeita mä ostelin pitkin syksyä vähän sieltä sun täältä. Timantin muotoiset honeycombsit löytyivät Tigerista, ja ilmapallot Confetista. Itse askartelin mustat kirjaimet joista kirjoitettiin ”Onnea Tiara”, lumihiutaleet silkkipaperista keittiön ikkunaan, sekä kartonkisen ison Olafin ja kasan neniä, joita lapset saivat itse värittää ja kiinnittää silmät sidottuina Olafille. Vähän kuin aasinhäntää siis mutta vaan Olafin nenän kiinnitystä. Ihanat leivoskuvioiset servetit löysin H&M Homen valikoimista, ja hahmot kakkuun BR-lelukaupasta.
Katsoin kartonki-Olafiin mallia Pinterestistä, josta tämän nenänkiinnitysidean bongasinkin. Ostin ison valkoisen kartongin, ja siitä sain leikattua sekä Olafit että nenät. Lapset saivat itse värittää kukin oman nenänsä, ja kirjoittaa oman nimensä tai nimikirjaimensa siihen.
Confetista ostin myös lumihiutaleenmuotoiset piparimuotit, joilla tein sokerimassasta lumihiutalekoristeet kakkuun, kirjaimet leikkasin vaan veitsellä. Ei se kakun tekeminen ollutkaan yhtään niin hankalaa kuin pelkäsin. En eristänyt kakkua mitenkään, vaan laitoin vaan kaulitun sokerimassan suoraan siihen kakun päälle. Hyvin kesti ja pysyi kasassa.
Tiaran Frozen-mekko ja väriin sopiva kruunu olivat H&M:ltä ostettu. Zeldan hameen ostimme Zarasta, ja paidan Zelda sai Lindexiltä.
Tiara sai ihan mielettömiä lahjoja! Suurin osa lahjoista oli Frozen-teemalla, arvatenkin. Kaikkea mahdollista hamahelmistä yöpaitaan, tehtäväkirjoja ja palapelikirjoja, pinnejä ja pompuloita, sormuksia ja huulirasvoja, paitoja ja Olaf-peli, ja äidiltä ja isiltä Elsa- ja Anna-nuket. Tipa sai myös muita kivoja kirjoja, lahjakortteja, legoja, leluja ja pelejä ja vaatteita myös. Tyttöjen huone on aivan täynnä Frozenia, sen voin sanoa. Mun äidiltä saatiin ihanat Gugguun paita, housut ja tuplatupsupipo Tiaralle kauniissa burgundyn sävyssä, ja tämä äiti on aivan ihastunut. Meidän ekat Gugguut, pitää päästä kuvaamaan ne kunhan tuo ilma vähän tuosta kaunistuu, meillä on 4v-kuvat nimittäin ottamatta. Pitää vähän käydä tyttöjen kanssa lastenhuonetta läpi että saadaan Frozeneille tilaa ja vanhoja leluja uusille leikkijöille.
Oli ihanaa kun meille tuli paljon vieraita, ja lapsille monta leikkikaveria. Kaikki lapset leikkivät kauniisti keskenään. Armas pyöri ympäri juhlia kuin väkkärä ja kävi milloin kenenkin silitettävänä. Oli kyllä oikeasti niin hauskat juhlat että! Kiitos hurjasti kaikille vieraille kun tulitte paikalle ja eläydyitte Frozen-meininkiin, ja kiitos myös ihanista lahjoista.
Huh, vihdoin alkaa juhlahumukin vähän väistyä arjen tieltä, vaikka koristeet vielä roikkuvatkin katosta. Lumihiutaleethan voisi hyvin jättää ikkunaan koristeeksi, kohtahan on kuitenkin joulu, eikö! On ollut aivan parasta juhlia, mutta nyt otan kyllä innolla sen tavallisen arjen makaronilaatikkoineen vastaan ja keskitytään vähän aikaa siihen. Ei tässä kyllä silti ole kuin reilut pari viikkoa siihen että lähdetään Lontooseen Oton kanssa, ja matkakuume kasvaa päivä päivältä! Ihanaa kuitenkin nautiskella arjesta siihen asti.
Jos haluatte ohjeita tarjoiluihin niin huudelkaa hep, tai jotain, niin voin tehdä niistä vaikka oman postauksensa! Nyt mä voisin yrittää vähän rentoutua Oton kanssa kaiken hulinan jälkeen, ja vain olla ja katsoa Netflixistä Narcosia, joka on muuten tosi mielenkiintoinen sarja!
Hyvää yötä ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3
Ohi aiheen, mutta mistä toi viimeisen kuvan ruutumatto on ostettu? Kävis meidän olkkariin kun nenä päähän 🙂
Ompas muuten tosissaan kiva matto! Muakin kiinnostais tietää että mistä ihmiset ostaa mattonsa, niin että ne ei maksaisi 400-500€, vai maksaako joku oikeesti matosta sen verran? 😀 ollaan nyt kuukausi asuttu uudessa kodissa, ja meidän olkkari on vieläkin matoton, kun kivaa suht edullisesti ei vaan tule vastaan..
Näyttäisi olevan kodin ykkösestä tuo matto 🙂
Joo Kodin1 ja Anttila myy, tää on Annon Latu-matto! 🙂
Meidän Anno-matto ei ollut kyllä ees kovin paha, olikohan tää nyt 269 euroa ja on kuitenkin villamatto! 🙂 Mä haluaisin kyllä isomman, ja tämä kerää hulluna pölyä vaikka ihana onkin 😀 pitäis ostaa joku muovimatto kun mua ärsyttää toi ainainen pöly 😀
Kakku ohjetta, kiitos 🙂 toi sokerimassa eniten kiinnostais testata, kun aiemmin ei oo tullu kokeiltua.
Se sokerimassa oli kyllä yllättävän iisi! 🙂 Toivottavasti huomasit reseptipostauksen!
Mua kiinnostais toastin ohjeet, kiitos! 🙂 Näyttää niin hyviltä! 😀 Ihan mahtavan hauskan näköiset juhlat muutenkin. Nauroin ääneen noille naposteltavien nimille. 😀
Voi kiitos paljoN! 🙂 Ne tarjottavat oli kyllä hassun nimisiä :DD
Vaniljamustikkakakku- härpäkkeen ohjetta! Kuulostaa hyvältä 🙂
Kiitoksia! Toivottavasti huomasit reseptipostauksen!
Ihanaa! Mäkin haluan Frozensynttärit! Ehkä sit tammikuussa, kun täytän 25v.
Frozen-synttärit sopii ihan hyvin aikuisellekin! :DD
Kakun ja toastien ohjetta, kiitti. 🙂
Ihanat juhlat!
Kiitos paljon<3 Huomasithan reseptipostauksen!
Ihanat juhlat, hienosti ja hauskasti näkyi teema! Mä ottaisin innolla kyllä vastaan reseptejä. Meilläkin on synttärihulinat olleet tänä viikonloppuna, kun oli tytön kaverisynttärit, mutta vielä pitäisi tarjottavat keksiä mummolle ja ukille ensiviikolle, joten vinkit tulee tarpeeseen 🙂
Voi kiitos hurjan paljon<3 Toivottavasti löysit tiesi reseptipostaukseen! 🙂 Ja voi vitsi, synttärihulina on kyllä ihanaa vaikka vähän rankkaa onkin! 😀 Hauskoja juhlia!
Ihanan herkulisen näköisiä leivoksia! 🙂 Saisko noista leivonnaisten ohjeita, vaikka ihan erilliseen postaukseen? 🙂
Toivottavasti löysit ohjeet! 😀 Ja Oton reikäsukka on just paras :DD Kiitos paljon<3
Ps. EN voinu olla nauramatta tuolle Oton reikäsukalle ja tuolle ilmeelle 😀
Tälläset synttärit ois kyllä meidänkin tyttösten unelma! Pitää pitää mielessä joulukuun tienoilla kun pitäisi alkaa suunnitella!:) ihanan näköistä 🙂
Voi kiitoksia ihana <3 Näitä oli kyllä hauska järjestää! 🙂
Olipa ihanan näköiset synttärit! ihanaa kun vanhemmat haluavat panostaa noin paljon, synttärit kun ovat niin tärkeitä pienille 🙂
Miten Zelda suhtautui kun isosisko sai niin paljon huomiota sekä lahjoja? oliko mustasukkainen vai ymmärsikö että hänen vuoronsa on kun on hänen synttärinsä. Muistan lapsuudestani että sitä oli vaikea käsittää miksei itse saa lahjoja 😀
Voi kiitoksia hurjan paljon<3 Synttärit on kyllä pienille tosi tärkeitä, mutta tulee niistä vanhemmillekin hyvä mieli!! 🙂 Ja Zelda suhtautui tosi nätisti, mutta toki siinä auttaa varmaan se että Tiara ei ominut lahjojaan itselleen vaan kaikki muutkin saivat niitä katsella ja leikkiä niillä! 😀
Mua kiinnostais kolmioleipien ohje! 😀 Mietin jo, kun näin Ig:ssa kakun taustalla, että mäkin teen kolmioleipiä synttäreille pian!!
Toivottavasti löysit ohjeen! Ne oli kyllä helppo ja nopea tehdä ja maistuivat vieraille! 😀
Ihanaa kuinka ootte panostaneet noihin tarjottaviin ja muutenkin nähneet vaivaa juhlien onnistumisen eteen. Tiara varmasti muistaa vielä pitkään juhlansa. Onnittelut suloiselle Tiaralle! ☺
Voi kiitos paljon, kauniisti sanottu <3 🙂 Toivottavasti niistä jäi hänelle ihana muisto!
Ootte kyllä niin ihanat juhlat järkännyt, että ei voi kun ihailla. 🙂 Varmasti jää mieleen pitkäksi aikaa. Mäkin odotan, et meidän tyttö jonkun sarjan, hahmon tms. Päättää lempparikseen, niin pääsee järkkäämään juhlia teemalla! Olisikohan jo 3vee synttäreiden aikoihin joku semmonen havaittavissa. 😉
Voi kiitoksia ihan hurjan paljon<3 Kyllä on ainakin koko viikko puhuttu synttäreistä! :DD ehkä joo, nää oli meidän ekat teemasynttärit nyt 4-vuotiaana, aiemmin on ollut vaan synttäreitä, mutta toiset kiinnostuu aikaisemminkin :)!
Mielettömän ihana synttärisankari! 🙂 ja kivat juhlat, tarjoilut näyttävät hyviltä.
Hän on kyllä <3 😀 Kiitos paljon<3
Olisi kiva kuulla kuinka paljon teillä oli vieraita ja miten mahduitte asuntoone 🙂 Ruokapöytä näytti olevan tarjoilukäytössä, mihin vieraat mahtuivat istumaan ja syömään. Vinkkejä kaipaisin meillä lähestyviin synttäreihin.. 🙂
Meillä oli ehkä n. 20 vierasta + lapset ja tuolit oli ripoteltu ympäri kämppää 😀 osa istui sohvalla ja osa tuoleilla, osa nojatuolilla ja osa lattialla lasten kanssa. Lastenhuoneessa oli myös oma pikkupöytä jossa osa lapsista istui. Meillä on aina rento meininki eikä koskaan tarpeeksi istumapaikkoja, mutta ei oo kukaan vielä valittanut :D!
Kolmioleipien ohje kiinnostaa muakin! Ja miksei kakunkin ohje vaikka en mikään kondiittorilahjakkuus olekaan..
Hei minäkin kohta 19v haluan tuollaset teema-juhlat! 😀 Saiskohan tälläsestä teemasta muokattua vaan bileversiot vähän vanhempien makuun..
Toivottavasti törmäsit eiliseen postaukseen ohjeen kanssa! 😀 Ja ehdottomasti saa muokattua bileversiotkin ;DD
Voi hitsi miten kivat synttärit! Onnea Tipalle! 4- vuotias kasva niin hurjaa vauhtia jo. *-*
Voi kiitos paljon<3 Niin kyllä kasvaa, ihan hullua!! 😀
Tiarasta on kasvanu niin kaunis tyttö <3 🙂
Niin siitä kyllä on<3 🙂