Frozen-juhlien herkkureseptit

23.09.2015

Aloitin jo hyvissä ajoin miettimään juhlien tarjottavien listaa, ja inspiraationa toimi mikäs muukaan kuin Pinterest. Sieltä löytyi vinkkejä helppoihin ja hauskoihin teemaan sopiviin tarjottaviin. Moni teistä pyysi kolmioleipien ja täytekakun reseptejä, ja niitäpä olisi nyt siis luvassa. Meiltä Tiaran kanssa vielä isot kiitokset neidin kummitädille Netalle joka auttoi meitä koristeiden tekemisessä ja muutenkin paljon!

Annan & Kristoffin kolmioleivät

2 pussia isoja paahtoleipäviipaleita, täysjyvä tai ruis.

Tonnikalatäyte:

2 prk tonnikalaa valutettuna

200g tuorejuustoa oman maun mukaan

200g creme fraichea

2dl majoneesia

1rkl sitruunamehua

mustapippuria tai sitruunapippuria

Sekoita kaikki ainesosat keskenään. Laita puolet leipäpussin leivistä ”alapuoleksi” ja täytä ne. Laita sitten yläpuolet niiden päälle, ja leikkaa neljään osaan. Kahdesta leivästä tulee siis yhteensä neljä pientä kolmioleipää.

Tomaatti-rucola-vuohenjuustotäyte:

1 prk aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita (esim. Pirkka)

2rs Vuohen tuorejuustoa

1/2 ps rucolaa

Valuta öljyt tomaattisuikaleista. Sekoita tuorejuusto ja tomaattisuikaleet keskenään. Toimi samalla tavalla kuin tonnikalatäytteen kanssa, mutta lisää päälle vielä pestyä rucolaa.

Mustikka-valkosuklaa-vaniljatäytekakku

Pohja:

Tee itse, tai osta kaupasta valmiina niikuin minä 😀

Täytteet:

Valkosuklaavaniljatäyte:

Dr. Oetker vaniljakakkumoussea

Dr. Oetker valkosuklaamininappeja

1,5dl vispikermaa

2dl maitoa

Mustikkatäyte:

Dr. Oetker vaniljakakkumoussea

150g pensasmustikoita

1,5dl vispikermaa

2dl maitoa

Valmista ensin kakkumousset paketin ohjeen mukaan, eli vatkaamalla yksi pussi moussea 2dl maitoa, ja sekoittamalla siihen 1,5 dl vatkattua vispikermaa varovasti. Sen jälkeen lisää toiseen mousseen valkosuklaanapit ja toiseen pensasmustikat.

Kostuta kakkupohjaa jollain laimealla mehulla, tai vaikka maidolla. Lisää ensimmäiseen kerrokseen valkosuklaamousse, laita toinen kerros päälle, kostuta se ja lisää mustikkamousse. Tee kakun päällinen vasta juuri ennen tarjoilua.

Kakun kuorrutus:

200g turkoosia/vaaleansinistä sokerimassaa

200g valkoista sokerimassaa

1prk vispikermaa

sinistä elintarvikeväriä

(lumihiutalepiparimuotteja, muovinen kaulin, tomusokeria)

Levitä tomusokeria reilusti pöydälle. Kauli valkoinen sokerimassa sen muotoisena kuin se on, älä muotoile palloksi ensin. Tee massasta ohuita lumihiutalekoristeita muottien avulla ja leikkaa kirjaimia ihan tavallisella veitsellä. Tee koristeet esim. edellisenä iltana jos haluat kuivattaa ne etukäteen jämäköiksi. Jos taas haluat muotoilla koristeita kakun suuntaisesti ja kiinnittää niitä esimerkiksi reunan ja päällisen kulmaan, tee ne vasta juuri ennen kakun valmistumista jotta ne muotoutuvat kauniiksi.

Itse kuorin myös sinisen massan tomusokerin avulla, jotta se ei jämähtänyt kiinni pöytään. Sinisessä massassa tomusokeri myös näkyy jos ei ole tosi varovainen, mutta koska kyseessä oli Elsa-kakku ja luminen teema, niin mua se ei kauheasti haitannut. Kaulin vaan massan, ja nostin sen sitten kakun päälle niin että se peitti päällisen. Leikkelin ylimääräiset reunat pois, jonka jälkeen vatkasin kermavaahdon ja tiputin sinne muutaman pisaran sinistä elintarvikeväriä jotta se sopi kakun tyyliin vielä paremmin. Pursotin ihan tavallisella pursottimella reunat, ja kermavaahto vähän lämpeni liikaa mun käsissä + meinasi loppua kesken koska tein pienemmän annoksen kuin tässä omassa ohjeessani, ja näytti siksi vähän mielenkiintoiselta, mutta maistui oikein hyvältä!

Muoviset hahmot kakun päälle ostin BR-lelukaupasta 6€ kpl hintaan, nyt toimivat hyvin lasten Frozen-leikeissä.

Elsan jääjuoma:

1 osa mustikkakivennäisvettä tai mustikkamehukivennäisvettä esim. bon aqua

1 osa semilaimeaa mehua, esim ananas-appelsiinijuissi

sopivasti sinistä elintarvikeväriä

Sekoita mehu ja kivennäisvesi keskenään. Tiputa sekaan muutama pisara elintarvikeväriä, sekoita kunnolla ja kokeile miltä väri näyttää. Lisää tippa kerrallaan kunnes sävy on toivotunlainen.

Näiden lisäksi meillä oli tarjolla mm. Olafin neniä (miniporkkanoita), Olafin lumipalloja (valkoisia minivaahtokarkkeja) ja Svenin papanoita (Suffelipuffeleita) ja hyvin maistuivat kaikille. Olin ostanut vielä ison ananaksen ja viinirypäleitä ja hunajamelonia että teen hedelmälautasen mutta se unohtui sitten siinä kiireessä kokonaan, vaikka olisi ollutkin hyvä lisä kaiken tämän keskelle. Onneksi lapset keskittyivät enemmän leikkimiseen ja kolmioleipiin kuin näihin sokeriherkkuihin, ne oli enemmän meidän aikuisten juttu.

Kun kirjoittaa Pinterestiin ”Frozen Party” löytää vaikka mitä ideoita niin resepteistä koristeisiin ja muihin DIY-juttuihin. Mä halusin toteuttaa meidän juhlat tyylikkäästi ja niin että ne olivat mahdollisimman Frozen lapsen mielestä, mutta niin etteivät ne olleet täynnä jokavärinkirjavia valmiita lisenssituotteita jotka taas eivät iske omaan makuuni. Ainakin lapsi itse tykkäsi, ja vieraat tykkäsivät kuulemma tarjottavista myös!

Toivottavasti tässä oli kivasti vinkkejä ja ideoita kaikille Frozen-bileitä suunnitteleville, ja toki muillekin. Noita kolmioleipiä mä ainakin voisin syödä iltapalaksi vaikka joka päivä, vaikka eivät ehkä niin terveellisiä olekaan. Oikein ihanaa keskiviikkoa kaikille! <3


9 Responses to “Frozen-juhlien herkkureseptit”

  1. Kiitos vinkeistä! Meillä on pian juhlat tulossa myös. Bubble bath time http://rosebath.blogspot.com

  2. xod sanoo:

    Mikä sun snapchat on? 🙂

  3. HelKaMa sanoo:

    Kiitos vinkeistä, meillä marraskuussa 4 vee synttärit ja Frozen-teemalla mennään, joten nämä tulee ihan varmasti käyttöön 🙂 (Kakun tosin aion tehdä niin että siinä on Elsa-barbie keskellä).

  4. Maria sanoo:

    Noi herkut!! Voi että ootan viikonloppua, ennen herkuttelin pitkin viikkoa (tyyliin maanantaina pulla, torstaina suklaapatukka) mutta huomas ettei kroppa oikeen tykännyt ja väsähdin tosi helposti. Nyt siirsin viikonlopuille kaikki mässytit ja PAKKO ostaa suffelipuffeleita, parasta ikinä! 😀

  5. Linda sanoo:

    Mitä tuorejuustoa (vuohen) käytit? Yritin etsiä kaupasta, mutta en löytänyt :/

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.