Meidän itsenäisyyspäivä

06.12.2015

Moikka! Vitsit mikä viikonloppu, me ollaan touhuttu ihan hypersuperisti! Perjantaina Otto kävi hakemassa Ikeasta meille vähän lisää Bestå-kaappeja, ja yhden kivan paketin postista ja perjantai-ilta käytettiin sitten sisustellen ja kaappeja kasaillen. Eilen taas lähdettiin jouluostoksille Itikseen, piipahdettiin Hope Hyvän mielen joululoungessa,  vietettiin leffailtaa ja haettiin joulukuusi valmiiksi itsenäisyyspäivää varten.

Aamu oli aikamoista hulinaa, kun ystäväni Anna tuli meille tekemään meille joulukorttikuvaukset. Niistä kerron myöhemmin lisää kun saan kuvat! Olihan siinä hommaa, siis lapset ja joulukorttikuvaukset, etenkin sisällä, täytyy sanoa että kaikki peukut valokuvaajille kärsivällisyydestä! Vaikka meidänkin lapset ovat tottuneita kameraan, niin sellaisten oikeasti kivojen kuvien ”rakentaminen” on aina haastavaa heidän kanssa. Munkin blogissa lapsikuvat ovat yleensä aina tilannekuvia, tai sitten jotain asukuvia joita he ovat itse juuri siinä tilanteessa halunneet ottaa. Mutta täytyy toivoa että sieltä tuli edes muutama kiva otos (luulen kyllä että tuli, koska Anna on tosi tosi taitava) meidän hulinasta ja hyörinästä huolimatta.

Anna nappasi musta ja Otosta muutaman behind the scenes -yhteiskuvan mun kameralla, olipa ihanaa kun kerrankin sai jostain vuoden tärkeästä päivästä yhteiskuvan meistä!

Aloiteltiin kuvausten lomassa myös joulukuusen koristelua, ja sitten kun kuvaukset olivat purkissa me koristeltiin se tyttöjen kanssa loppuun, kun saatiin kuusi siirrettyä oikealle paikalleen. Tuli kyllä aika ihana kuusi, joka saattaa vilahtaa huomenna joulukalenteriluukussa! Tytöt osasivat keskittyä koristeluun jo ihan eri tavalla kuin vielä viime vuonna ja meillä oli tosi kivaa.

Kuusenkoristelun jälkeen me katsottiin vähän aikaa My Little Ponya ja laiteltiin yhdessä itsenäisyyspäivän päivällinen. Syötiin perisuomalaisesti valkosipuliperunoita, pippuripihviä ja salaattia, mikä maistui kaikille. Mä olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut taas treenaamaan lähiaikoina yli puolen vuoden tauon jälkeen, ja otettuani pienen ruokalevon tyttöjen ja Oton kanssa Olaf-pelin parissa, mä treenasin hyvän puolen tunnin treenin. Suihkun jälkeen alkoi juuri sopivasti Linnan Juhlien pukulähetys, josta me katsottiin Tiaran kanssa ensimmäinen tunti ja kirjoitettiin pukujen top5-listaukset. Tiaran suosikit löytyvät Instagramista. Mun mielestä upeimpia olivat ehkä Jaana Pelkonen ja Tiina Lymi, mielettömän upeat puvut molemmilla.

Ihanan touhuntäyteinen viikonloppu, ja pakko sanoa että meidän koti näyttää i-h-a-n-a-l-ta. Mulla on niin pitkään ollut taas sisustusvimma mutta ei ole ollut aikaa eikä jaksamista laittaa mitään isompaa ennen tätä. Nyt täällä tuntuu jotenkin paljon raikkaammalta. Odottelen vaan seuraavaa aurinkoista päivää että saan kuvattua miltä täällä oikeasti näyttää!

Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille <3 Ensi viikolla luvassa kaikkea kivaa sekä joulukalenterissa että muutenkin!


4 Responses to “Meidän itsenäisyyspäivä”

  1. Emilia sanoo:

    Zeldan ilme tuossa kuvassa, jossa hän pitää joulupalloja kädessä! :’——D
    <3

  2. pauliinaas sanoo:

    Kivalta näytti teidän päivä, ja ihana kuva Zeldasta joulupallojen kanssa 🙂 mistä tuo sun paita on?

  3. E sanoo:

    Voi apua miten ihana toi ensimmäinen kuva Zeldasta joulupallojen kanssa! <3

  4. Helmi sanoo:

    Te ootte kyllä niin älyttömän suloisia koko porukka! Mistä on tuo Tiaran neule ostettu?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.