Paljon on tullut kyselyitä siitä miten kahden pienen lapsen kanssa voi ajaa kahdesti viikon sisään 600km menettämättä järkeään, joten ajattelin kirjoittaa ihan yksinkertaisesti 8 vinkkiä automatkalle lasten kanssa. Meillä molemmat matkat sujuivat 2- ja 4-vuotiaan kanssa ilman yhtääkään itkua, kitinää tai kyselyä siitä koska ollaan perillä ja olivat oikein miellyttäviä reissuja molemmat. Suurin syy siihen on varmaankin se, että pitkällä matkalla pitää myös muistaa olla lapsille armollinen ja erottaa se erityistilanne tavallisesta arjesta, toisinsanoen löysätä vähän niiden sääntöjen kanssa ja ottaa rennosti.

1. Mukavat vaatteet ja peitot

Ihan numero uno on se että lapsilla on hyvä ja mukava olla. Me ajettiin -27c° pakkasella joten oli äärimmäisen tärkeää että molemmilla oli lämpimät vaatteet. Collarit, pehmeät hupparit ja villasukat sekä neulepeitot olivat meidän valintoja ja niillä molemmat pysyivät lämpimänä, eikä esikoinen saanut yhtäkään suonenvetoa joita hänelle helposti tulee jos varpaat menevät kylmäksi.

2. Juotavaa ja syötävää

Pitkällä automatkalla meidän autossa saa todellakin syödä, ja saa syödä sotkuistakin ruokaa jos se tekee onnelliseksi. Meillä oli evääksi rusinoita, pähkinöitä, kuivattuja marjoja, karjalanpiirakoita, viinirypäleitä ja vettä sekä yhdet pillimehut kummallekin. Vaikka pähkinöitä levisi lattialle ja karjalanpiirakat murustelivat niin näillä tulivat hyvin mahat täyteen ja ne maistuivat kummallekin oikein hyvin.

3. Yhden pysähdyksen taktiikka (+vessapaussi jos tarpeen)

Me pysähdyttiin kumpaankin suuntaan vain yhden kerran kunnolla syömässä ja jaloittelemassa, ja yhden kerran 5min vessassa. Näin matka taittui huomattavasti nopeammin kuin jos olisimme pysähtyneet useammin.

4. Mukavaa tekemistä lapsille pysähdyksen ajaksi

Menomatkalla pysähdyttiin ABC:lla, lapset saivat hamppariateriat ja pääsivät ABC:n leikkipaikkaan purkamaan energiaa. Se on sopivasti kuin sisäleikkipuisto, vähän pienempi vaan, ja lapset olivat innoissaan. Pysähdys kesti noin tunnin, josta vartin he söivät ja 45min leikkivät. Se oli oikein sopiva tauko meille kaikille, ja leikkitauon jälkeen uni maistui molemmille autossa. Paluumatkalla pysähdyttiin Tiaran kummitädin luona Jyväskylässä päivällisellä, ja tytöt saivat purkaa sielläkin energiaa ja touhuta ja höpöttää. Myös tämä paussi kesti tunnin verran.

5. Omat iPadit tai tabletit (tai vanhempien puhelimet) kuulokkeineen molemmille

Tämä oli suuri pelastus, ja tässä me ei kitsasteltu ollenkaan. Eli lapset saivat katsoa ohjelmia ihan tasan niin kauan kuin matkalla halusivat. Molemmilla oli omat padit ja kuulokkeet, joten ei myöskään tullut tappelua siitä mitä katsotaan vai pelataanko ja kuka saa pitää padia. Molemmat katsoivat nätisti omia ohjelmiaan/pelasivat opetuspelejä ja nauroivat itsekseen videoille. Toinen katsoi Frozen-elokuvan Netflixistä ja toinen katseli videoita youtubesta ja pelasi ABC-raketen -sovelluksella.

Normaaliarjessa meillä on padin käyttö rajattu aika tarkkaan eikä sitä katsota läheskään joka päivä tai edes joka toinen, mutta automatkalla pitää antaa armoa sekä itselleen että lapselle. Matka menee paljon nopeammin kun välillä uppoutuu täysillä leffaan. Ja uskokaa tai älkää, vaikka me ei kiellettykään padin käyttöä missään vaiheessa, he halusivat silti tehdä muutakin matkan aikana. Ja uskokaa myös se, että vaikka matkoilla he saivat katsoa niin paljon kuin halusivat, niin ei Oulussa, eikä täällä kotona nyt matkan jälkeen ole kumpikaan edes pyytänyt padia kertaakaan matkojen jälkeen.

6. Koko perheen matkaleikit

Me leikittiin mm. ”Olisitko mieluummin…?” -leikkiä, eli kyseltiin vuorotellen toisiltamme vaikkapa että ”Olisitko mieluummin leijona vai hamsteri?”. Lapsista tämä oli hurjan hauskaa, ja he perustelivat innoissaan miksi olisivat mitäkin. Muita kivoja leikkejä ovat mm. autonväribongaus joka tosin toimii vain valoisaan aikaan, sekä Laiva on lastattu, joka meillä onnistuu vasta esikoiselta kun kuopus ei osaa eikä tunnista vielä kaikkia alkukirjaimia. Myös Aliasta voi hyvin pelata autossa kun pelaa ilman pelilautaa pelkillä korteilla.

7. Äänikirjat & Musiikki

Mulla itsellä tuli pienenä paha olo autossa jos luin kirjaa, ja se taitaa olla ihan yleinen juttu muutenkin. Äänikirjojen avulla ajan saa varmasti hyvin kulumaan. Meillä ei ollut yhtään äänikirjaa, eikä me oikeastaan niitä edes nyt matkalla tarvittu, mutta musiikkia kuunneltiin ja hoilotettiin kaikki yhdessä.

8. Stressittömyys

Autossa on iisiä, siellä ei häiritse ketään muuta kuin oman perheen jäseniä ja kaiken voi tehdä ihan omaan tahtiin. Siksi auto on meidän valinta. Siellä saa myös sotkea ja levittää tavaroita ja nukkua ilman muiden häiritseviä ääniä. Autossa vallitsee oma rauha ja stressittömyys, se on vähän niinkuin oma koti mutta se vaan liikkuu. Siellä voi rentoutua ihan samalla tavalla, ja olla pingottamatta. Automatkalle kannattaa lähteä hyvällä mielellä, eikä miettiä että pitkä matka on kaamea koettelemus ja auto kuin vankila. Myös ennakointi on tärkeää, kannattaa ehdottaa lapsille uutta leikkiä tai höpötellä ihan itse, ennenkuin se hermostus ehtii edes alkaa tulemaan.

Jatkossakin taitetaan nuo Oulu-Helsinkivälit varmasti autolla, ihan vaan koska se on niin helppoa. Ei tarvitse pakata tehokkaasti, sen kun sulloo kaiken vain takakonttiin. Myöskin meidän nelihenkisen perheen on huomattavasti helpompaa liikkua Oulussa, kun ei olla riippuvaisia toisten menopeleistä vaan voidaan lähteä käymään missä halutaan milloin halutaan. Eikä myöskään ole ongelmaa että miten ylimääräiset neljä henkeä sullotaan jonkun toisen autoon. Vaikka lentokoneella pääsisi nopeammin, ja junassa olisi enemmän tilaa, on auto vaan meille se paras.

Kun on itsekin tottunut (sekä Otto että minä) istumaan tuota samaa väliä kyydissä pikkunaperosta asti, se ei tunnu rasitteelta vaan mukavalta. Lapset olivat niin nätisti, ja me aikuiset saatiin uppoutua höpöttämään kahdenkesken sillä aikaa kun he katsoivat leffoja tai pelailivat. Meillä oli oikeastaan Oton kanssa tosi mukava ja romanttinen matka, kun saatiin huomioida toisiamme siinä etupenkillä ja oltiin hetkittäin melkein kuin kahdestaan kun takapenkki oli niin hiljainen.

Tämä tapa sopii meille, ja meidän lapsille mutta toki ymmärrän sen että lapset ovat yksilöitä ja kaikki eivät ehkä ole yhtä rauhallisia persoonia. Mutta jos automatka tuntuu omalta jutulta, tai jos ei perille ole mahdollisuutta mennä muuten kuin autolla, niin kannattaa kokeilla näitä vinkkejä.

Mitkä on teidän parhaat vinkit matkustukseen lasten kanssa?

Sanoi kaksivuotias käydessään nukkumaan pitkän ajomatkan jälkeen myöhään illalla. Hän katsoi mua suurilla silmillään ja paijasi mun poskea ja sanoi että äiti, sinä olet niin kaunis. Sanoin ”Voi kiitos kulta, niin sinäkin.” Johon hän vastasi: Kiitos, sinä olet niin ihana. Johon minä että ”Kiitos rakas, niin sinäkin olet ihana.” Me oltaisiin voitu jatkaa tätä ikuisesti siinä pötkötellessämme.

Jo esikoisen aloittaessa kerhossa parivuotiaana kehuivat ohjaajat kuinka hän kannustaa ja kehuu toisia aina. Ja siitä asti kun kuopus on oppinut puhumaan, on hän kehunut toisia. Kun mennään kylään jonnekin, lapset kehuvat sisustusta. Uusiin lapsiin tutustuessaan he saattavat kehaista kuinka jollakin on tosi hieno paita tai lelu. Ja aina kun joku kehuu heitä, heidän kasvonsa syttyvät loistamaan ja sieltä tulee niin vilpittömän kuuloinen kiitos ettei mitään rajaa.

Ollapa niin puhdas ja viaton ikuisesti kuin lapsi on. Lapsi kehuu vilpittömästi, näkee kauniita asioita kaikkialla ja on kiitollinen jokaisesta kauniista sanasta jonka saa osakseen. Lapsi haluaa kertoa toisille ihan puhtaasta ilahduttamisen halusta, miten ihania he ovat. Lapsella ei koskaan ole taka-ajatuksia. Hänen sanaansa ja kehuunsa voi luottaa, ja ne tuntuvat erityisen hyvältä. Pieni lapsi ei koskaan loukkaa tarkoituksella, hänen sanojensa ei koskaan ole tarkoitus satuttaa.

Kun pieni lapsi joskus kehuu tyytyväisenä, kuinka hän on nyt vaihtanut neniä äidin kanssa ja hänellä on äidin iso nokka, ei äiti ikimaailmassa loukkaannu, enemmänkin nauraa. Tai jos lapsi kysy kaupassa, miksi joku käyttää rollaattoria, ei hän naureskele rollaattorin käyttäjälle, on vaan puhtaasti ihmeissään.

Mä toivon että tämä vilpittömyys säilyisi lapsissa aikuisuuteen asti. Sitä voin yrittää tukea parhaani mukaan, mutta kaikelta ei tietenkään voi suojella. Pienten lasten äitinä saa kuitenkin nauttia niistä kauniista sanoista, ja joskus niin huvittavistakin huomioista, ja tietää että ne tulevat suoraan sydämestä.

Loppukevennyksenä vielä pakko jakaa esikoisen loistavan huvittava kommentti, kun kuopus ilmoitti haluavansa leikkiä isosiskonsa kanssa päiväkodissa. ”No sepäs oli yllätys!” *teatraalinen huokaisu*. Repesin kyllä niin pahasti nauramaan, ja nauratti neiti isosiskoakin oma kommenttinsa. Sarkastisesta kommentista huolimatta olivat leikkineet päiväkodissa kuin paita ja peppu, ja juosseet heti toistensa luokse antamaan halia kun heräsivät päiväunilta. Ihanat tytöt <3

Punaista ja valkoista, apua tämä asuhan olisi ollut täydellinen jouluaattoon! No mutta, mun mielestä punainen ja valkoinen on yhdistelmänä kiva ja raikas ja sopii hyvin myös muihin päiviin kuin jouluun. Mulla on harvoin päällä kirkkaita värejä, mutta punaiseen mokkajäljitelmähameeseen mä jotenkin ihastuin heti. Silti en ostanut sitä ekalla kerralla kun näin sen, enkä vielä tokallakaan kerralla. En ostanut sitä kolmannellakaan kerralla vaikka olin jo viemässä sitä kassalle muiden ostosten mukana, pari viikkoa sitten.

Oulussa ollessamme mä Ideaparkissa päätin että hitto vie, tämä hame on roikkunut mun kädessä jo varmaan viisi kertaa ja ollut kahdesti matkalla kassalle, ja sillä on alennuksen jälkeen hintaa enää kymppi, miksi mä en voisi ostaa sitä?! Kyse ei ole piheydestä, koska lapsille mä surutta ostelen ihan mihin hintaan vain, ja laukkuja ja kenkiä itselleni myös. Mutta jotenkin mä haluan niin kovasti välttää virheostoksia vaatteissa, että päädyn 99% ajasta olemaan ostamatta yhtään mitään. Ei tule virheitä, kun ei osta mitään. Kai mulle on vaatekaapin perusteellisen tyhjennyksen jälkeen jäänyt sellainen mentaliteetti että yritän viimeiseen asti välttää kertakäyttövaatteita ja ostaa vain sellaisia joiden tiedän tulevan jatkuvaan käyttöön ja kestävän sitä.

Punaisesta hameesta en ollut varma koska se oli punainen, mutta nyt kun se on ollut mun päällä mä tiedän että käytän sitä kyllä vielä monta kertaa. Se sopii keväälläkin kun yhdistää sen raikkaasti eikä jouluisasti, ja se on tosi söpö ja napit ovat kiva yksityiskohta.

Valkoinen paita on BikBokista, ja tykkään siitä tosi paljon. Se on mukavan lyhyt, eli pidentää jalkoja kun sen yhdistää farkkuihin, mutta ei liian lyhyt eli ei jää napapaidaksi ainakaan midivyötäröisten farkkujen kanssa. Ja siis pidentää jalkoja farkkujen kanssa siten, että se ei katkaise niitä laskeutumalla haarojen kohdalle tai alapuolelle. Valkoinen väri on kivan raikas, oli pakko ostaa valkoinen sillä Ouluun pakatessani mä tajusin että varmaan 90% syksyn ja talven aikana mun ostamista vaatteista on harmaita. Aika huvittavaa, kunnon harmaa kausi. Nyt sitä on ainakin päivitetty sitten näillä, vaikka ostin mä myös yhden harmaan topin. Mutta se on jo ihan toinen tarina!

Paita BikBok / Takki H&M / Hame H&M / Sukkahousut Lindex / Kengät H&M / Laukku Rebecca Minkoff

Punainen hame  hot or not?

Postaus on osa Indiedaysin ja Elovenan yhteistyökampanjaa.

Saatiin testattavaksi Elovenan uusia hedelmäisiä välipalapatukoita, joita en ollut ennen kokeillutkaan. Patukat tulivat itseasiassa juuri sopivaan aikaan meille kokeiluun, kun lähdettiin reissuun Ouluun ja edessä oli pitkä automatka ja paljon menoa ja meininkiä.  Hedelmäiset välipalapatukat olivat terveellinen ja helppo välipala joka maistui koko meidän perheelle ja pidensi pysähdysväliä pitkällä automatkalla. Ne olivat kyllä todellinen pelastus!

Automatkan lisäksi Elovena-patukat lähtivät mukaan meidän luistelureissulle ja niitä popsi puoli meidän sukua mun kummipojasta Ottoon. Välipalapatukoista löytyy kaksi eri makua, Elovena hedelmäinen välipalapatukka Mansikka-vadelma ja Elovena hedelmäinen välipalapatukka Kaakao. Näin suklaan rakastajana mun lemppari oli tietysti kaakao, mutta tykkään kovasti kyllä mansikka-vadelmastakin.

Luulen että jatkossa pidän aina vähintään yhden Elovena välipalapatukan mukana työlaukussa, sillä usein mut yllättää nälkä jo tuntia paria ennen lounasaikaa, ja ei ole kiva olla toimistolla murisevalla mahalla.

Mä en ole ostanut meille välipalapatukoita aiemmin, koska en ole tiennyt että on olemassa näinkin tasapainoinen ja hyvä vaihtoehto. Mun nuoruuden sokerilla ja rasvalla kyllästettyjen patukoiden rinnalle on kuitenkin tullut onneksi tällainen terveellinen vaihtoehto jota antaa mielellään myös lapsille syötäväksi ilman pelkoa verensokerin nopeasta heilahtelusta.

Elovenan uudet välipalapatukat on valmistettu puhtaasta kaurasta, erillään muista viljoista, ja ne sopivat siksi hyvin myös gluteenittomaan ruokavalioon. Välipalapatukoissa on tasapainoisessa suhteessa hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa ja ne sisältävät myös reippaasti liukenevaa kuitua eli beetaglukaania, joka on hyväksi vatsalle ja auttaa hallitsemaan kolesteroliarvoja. Kuitu tasaa verensokerin vaihtelua ja auttaa pitämään nälän pidempään loitolla, mikä on ihan huippu juttu!

Saan järjestää teille Elovenan kanssa myös lukijakilpailun, jossa voi voittaa itselleen Elovenan tuotepaketin. Missä tilanteessa Elovena pelastaa sinun päiväsi? Vastaa kysymykseen kommenttiboksissa ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään niin olet mukana kilpailussa! Kilpailuaikaa on 13.1. klo 21.00 asti. Ilmoitan voittajan tämän postauksen lopussa kilpailun päätyttyä.

Onnea kisaan ja mahtia päivää kaikille! <3

Kun te luette tätä postausta, me ollaan köröttelemässä kotiinpäin Oulusta. Viisi päivää rakkaiden kanssa olivat toiminnantäyteiset, rakkaudentäyteiset ja ihanat, juuri sitä mitä mä kaipasin. Kun näin viimeksi 12-vuotiasta serkkuani ennen tätä reissua, hän sanoi mulle että seuraavalla kerralla kun nähdään niin mun pitää jättää se tietokone kotiin ja olla tekemättä hommia ollenkaan. Ihan en totellut tätä käskyä, viisi päivää postaamatta olisi ollut vähän liikaa. Mutta otin vain kahtena päivänä koko reissulla muutaman tunnin rupeaman jolloin istuin alas, ja tein töitä koneella (töitä, joista kaikkea ette ole nähneet täällä mutta joilla oli deadline). Muuten keskitin kaiken aikani lapsiin, sukulaisten kanssa olemiseen ja nauttimiseen.

Se teki hyvää, ihan todella hyvää. Olo on levännyt, sillä tavalla levännyt että kamera pursuaa kuvia ja pää ideoita ja tekstejä jotka pitäisi saada kirjoitettua. Ei ole sellaista oloa että mulla ei ole mitään annettavaa, päin vastoin. Olen ihan hullun innoissani kaikesta. Mä olen elänyt ja iloinnut ja surrut täysillä nämä viisi päivää, ja ollut mukana kaikessa.

Tunteetkin ovat olleet pinnassa kun olen antautunut niille. Mummun olo on kohentunut reissun aikana ja nyt on vähän toiveikkaampi fiilis taas. Hirveä ikävä tulee, mutta mä uskon ja toivon että lääkkeet auttavat ja mummun tila ei huonontuisi kauheasti nykyisestä. Samalla kun olen murehtinut mummua, ovat kaikki muutkin tunteet nousseet pintaan. Ikävä kaikkia sukulaisia, ja suru siitä että meidän lasten mummola on niin kaukana näin päällimmäisenä. Vaikka mun äiti aina välillä käykin meillä Helsingissä, olisi niin ihanaa vaan aina päättää että lähdetäänpä käymään hei mummolassa, ja ajella pariksi tunniksi äidin luokse käymään. Tiedän kyllä että mun kuului muuttaa Helsinkiin, muuten en olisi koskaan tavannut Ottoa ja saanut meidän tyttöjä, mutta joskus sitä vaan harmittaa että pitikin muuttaa niin pirun kauaksi.

Vuodatin Oulun reissun aikana varmaan enemmän kyyneleitä kuin kaikkina Zeldan odotusajan jälkeisinä kolmena vuotena yhteensä. Meillä oli aivan ihania päiviä ja luisteltiin ja touhuttiin mutta välillä tuntui että itkusta ei tule loppua, paperi toisensa jälkeen kastui likomäräksi. Onneksi Otto antoi aina lisää talouspaperia, haha. En mä ole surullinen, tiedän että tästä tulee hyvä vuosi ja mitään ei ole menetetty, mummukin jaksoi olla oma itsensä suurimman osan ajasta, ja sukulaisiakin nähdään tänä vuonna varmasti useammin kuin ennen, kiitos auton. Mutta piti vaan päästää kaikki ulos. Ei mua enää itketä yhtään.

Mun mielestä on hyvä itkeä aina välillä, se puhdistaa. Ja vaikka siitä tuleekin yleensä vähän pää kipeäksi tai vähintäänkin tukkoinen nenä, se on sen arvoista. En mä jää mitään murehtimaan, ensi viikolla arki jatkuu ihan niinkuin ennenkin ja meille tulee varmasti kiva viikko. Ja kuten sanoin, vaikka olen välillä itkeskellyt, on reissu ollut silti ihan mahtava ja me ollaan tehty paljon kaikkea kivaa ja saatu viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, se on kaikkein tärkeintä.

Automatkalla tarkoitus on käydä moikkaamassa Tiaran kummitätiä Jyväskylässä ja huudattaa Antti Tuiskua ja Robinia, mikäs sen parempaa!

Kiitos teille kaikille rohkaisevista sanoista ja lohdutuksesta, ja anteeksi venähtäneestä kirjoitustauosta! Teidän sanat ja jaetut kokemukset merkitsevät mulle paljon.

Ihanaa sunnuntaita kaikille teille ja turvallista ajomatkaa meille!

PS: Hitsi mä olen ylpeä meidän esikoisesta, joka ei kertaakaan hermostunut vaikka ensimmäisissä luisteluharjoituksissa kaatui monen monta kertaa ja vielä toisissakin. Ja joka myös oppi samantien miten pääsee eteenpäin ja miten pysytään pystyssä. Ja kuopuksesta, joka ei yhtään harmitellut vaikka ei hänelle luistimia ollutkaan vaan oli onnessaan siitä että kaikki vetivät häntä pulkassa ympäri luistelukenttää. Ja itsestäni, kun mä osasin vieläkin luistella melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen, hah!