No huh, nyt kun on saatu suuret uutiset kerrottua niin on aika höpöttää aiheesta vähän enemmän. Me ollaan yhdessä haaveiltu kolmannesta pikkuisesta jo aika pitkään, mutta vielä viime vuonna aika ei ollut sopiva koska olin juuri aloittanut uudessa mielenkiintoisessa työssä ja halusin keskittyä siihen ja nähdä mitä siitä tulee. Pikkuhiljaa tänä keväänä kuitenkin haave vauvasta kasvoi suuremmaksi kuin mikään muu, ja kaikeksi onneksi me saatiin jo kolmannen kerran olla niin onnekkaita että löydettiin ne kaksi viivaa tikusta.

Tiedän että olen sanonut täälläkin että ”Ei enää ikinä”, mutta silloin kun sen sanoin oli meidän perhe aika väsynyt vuoden valvomisesta ja pikkuvauva-ajasta. Kun väsymyksestä on päässyt jo reilusti yli ovat ajatuksetkin vähän muuttuneet. Vauvahaaveilu ja vauvan yrittäminen on kuitenkin ainakin mulle sen verran yksityisiä asioita, että en ole niistä halunnut täällä sen enempää kirjoittaa, siksi varmasti monelle tämä tulikin suurena yllätyksenä. Sitä ei kukaan voi vielä tietää miten helppoa tai rankkaa meillä tulee kolmen kanssa olemaan, mutta uskon että kolmas tyyppi on mitä mainion lisä meidän perheeseen, oli vauva-aika ja kolmen kanssa oleminen helppoa tai ei.

Me ollaan jännitetty koko kesä niin hurjasti että onhan kaikki hyvin varmasti, ja kun viimein saatiin katsoa meidän omaa pikkuista ruudulta oli helpotus suuri. Sanoin ultranneelle kätilöllekin että koko kesän on päässä pyörinyt vaan ajatus että voiko kaikki mennä vielä kolmannenkin kerran vaan ihan hyvin, ja hän sanoi että voi. Että yleensä uudelleensynnyttäjillä on tämä sama ajatus, että voiko olla niin onnekas että kaikki vaan menee vieläkin hyvin. Ja kuulemma kätilö ajattelee, että jos takana on jo hyvin sujun(eita)ut raskaus ja synnytys, on suurempi todennäköisyys että kaikki menee nytkin hyvin. Se ehkä vähän rauhoitti. Toki mä tiedän että tässä on vielä pitkä matka edessä sinne ensi vuoden puolelle, mutta ainakin nyt on vähän helpompi hengittää.

Mun maha pomppasi esiin taas aika aikaisin, se on ihan uskomatonta miten pientä nyrkkiäkin pienempi tyyppi voi aiheuttaa niin ison pömppiksen. Ja siis kun tämä on iso aamulla, keskellä yötä ja illalla, söin mä mitä tahansa. Eli joko se on joku megakestoturvotus tai sitten mun maha vaan kasvaa nopeasti vaikka vauva ei iso olekaan. Tätä on ollut tosi vaikea peitellä, ja vikoina viikkoina ennen ultraa jokainen kaveri joka meillä kävi tajusi heti vaikka laitoin mitä päälle. Erilaisissa tapahtumissa on ollut päällä kuulkaa viittaa ja pitkää liiviä ja ties mitä, osa on sanonut että ei arvannut ollenkaan ja toiset taas että ”mä arvasin heti kun näin sut!”.

Me ollaan kyllä vieläkin ihan onnesta soikeana täällä, ja tullaan olemaan varmasti pitkään. Raskausoireista kirjoitan ihan erikseen, niitä nimittäin on ollut ja on todellakin, sen voin kertoa. Ja arvatkaa vielä mitä, mä kuvasin videolle kun me kerrottiin lapsille. Saatte nähdä sen kunhan kerkeän editoimaan. Voi juku, en voi siis sanoin kuvailla miten helpottavaa on kahden kuukauden salailun jälkeen vihdoin pystyä kirjoittamaan tänne ihan avoimesti ja kaikki kortit pöydällä. Raskaus ei ole mikään pikkujuttu ja on vaikuttanut monella tapaa meidän kesään, ja siksikin kirjoittelu on ollut vähäisempää, mutta parhaani olen yrittänyt kuitenkin.

Tästä lähtien palaan taas vähän normaalimpaan kirjoittelutahtiin eli pyrin julkaisemaan uutta sisältöä mahdollisimman usein. Nyt mulla ei ole enää mitään syytä olla hiljaa ja oireetkin on alkaneet pikkuhiljaa vähän helpottaa kun ollaan jo toisella kolmanneksella. Mun blogi alkoi aikoinaan hyvinkin tiiviisti raskautta seuranneena lifestyle-blogina, ja tälläkin kertaa tulen varmasti raskausjuttuja kirjoittelemaan tänne aika paljonkin. Nyt ollaan toki vielä sen verran alussa että mitään hankintoja ei olla tehty, mutta tässä alussa voin kertoa enemmän tuntemuksista ja siitä miten raskaus etenee.

Kiitos ihan hurjan mielettömän paljon kaikille teidän ihanista kommenteista, ne merkitsee mulle ja meidän perheelle ihan äärettömän paljon. On ihanaa tietää että siellä ruutujen takana on noin mielettömän ihania ihmisiä jotka meidän puolesta iloitsee ja myötäelää. Ja hei, tosi moni kommentoi mulle että odottelee myös itsekin talvivauvaa tai vauvaa ylipäätään, musta ois tosi hauskaa jutella teidän kanssa ja jos joku tietää jotain helmikuisten 2017 odotusryhmää niin olisin tosi halukas liittymään jos vain mahdollista. Aiemmin en ole edes mitään ryhmää etsinyt kun en ole uskaltanut paljastumisen pelossa. Mutta vertaistuki on kultaakin kalliimpaa, ja siksi siis mielelläni jakaisin tuntemuksia samassa veneessä olevien kanssa.

Aivan ihanaa keskiviikkoa kaikille ja kiitos vielä, te ootte kultaa <3