Apua raskauspahoinvointiin

17.09.2016

 

Yhteistyössä Sabora Pharma. Raskaudessa eletään nyt 19. viikkoa, ja pahoinvointi alkaa olla suurimmaksi osaksi helpottanut muutamia tilanteita lukuunottamatta. Mulla pahoinvointiin on auttanut erityisesti kaksi juttua: syöminen, sekä Sabora Pharman Sea Band pahoinvointiranneke josta kerron teille nyt lisää. Pahoinvointiranneke on täysin lääkkeetön vaihtoehto pahoinvoinnin lievittämiseen, jonka teho perustuu siis akupainantaan. Sea Band -rannekkeet laitetaan molempiin käsiin ja ne painavat tiettyä akupistettä, joka sitten helpottaa pahoinvointia. Ensin olin vähän skeptinen että voiko tämä toimia edes, mutta toisaalta halusin helpottaa pahoinvointia nimenomaan ilman lääkkeitä, raskausaikana kun lääkkeiden syöminen on entistäkin tarkempaa ja niitä haluaa välttää viimeiseen asti.

Mulla pahoinvointia on aiheuttaneet erityisesti kolme asiaa: nälkä, hajut ja päänsärky. Alkuraskaudessa nälkä iski aivan yllättäen ja todella usein, ja jos ei ruokaa saanut sillä siunaaman sekunnilla kun nälkä tuli, alkoi armoton pahoinvointi. Mä en oksentanut raskauden takia kertaakaan, mutta kuvotuksen tunne oli todella voimakas tässä raskaudessa, pahempi kuin koskaan aiemmin. Hajut liittyivät myös voimakkaasti pahoinvointiin, näistä pahimpana mm. meidän auto, joka haisi siis uudelta käyttämättömältä autolta ja ihan todella kovasti. Oli niin ristiriitaista kun samaan aikaan huokaisi ihastuksesta istuessaan uuteen tilavaan ja mukavaan autoon, mutta sitten alkoi samantien etomaan kun se vaan haisi niin järkyttävälle! Päänsärkyä mulla oli myös usein, ja aina kun pää oli kipeä tarpeeksi pitkään, tuli särystä myös huono olo, ja tulee vieläkin vaikka puoliväli jo parin viikon päässä häämöttääkin.

Raskauspahoinvoinnissa ja päänsäryssä pahinta on niiden jatkuvuus ja se miten ne vaikuttavat arkeen. Varsinkin jos elämässä on raskauden lisäksi muutakin kuten työt, koulu, lapset tai lemmikit, olisi todella tärkeää säilyttää toimintakyky ja kyetä elämään normaalia elämää ja huolehtimaan oma osansa arjessa. Ainakin mulla se jos en kykene toimimaan, aiheuttaa stressiä, ja sitten se taas omalta osaltaan aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia. Siksi olen ollut tosi iloinen siitä, että olen voinut turvautua Sea Band -pahoinvointirannekkeiden apuun tarvittaessa. Rannekkeita voi pitää joko jatkuvasti, ns. ennaltaehkäisevästi, tai sitten ne voi laittaa käteen tarvittaessa. Mä sain ne käyttöön vasta sitten kun se pahin nonstop pahoinvointi alkoi jo hellittää, mutta olen käyttänyt näitä aina päänsärkykohtauksen iskiessä sekä autossa. Ja voin sanoa että viime viikkoina molemmat ovat olleet huomattavasti siedettävämpiä, kuin ilman rannekkeita.

Sea Band-ranneke on pehmeää joustavaa materiaalia, ja siinä on kova pallura joka painaa akupistettä. Ranneke oli helppo asettaa paikallaan kuvallisen ohjeen avulla kumpaankin käteen, ja sen tehon alkoi huomata hyvin nopeasti, ehkä n. vartissa pahoinvointi helpottaa jo huomattavasti mulla. Ranneketta voi hyvin käyttää muuhunkin kuin raskauspahoinvointiin, aina kun haluaa lievittää pahoinvointia lääkkeettömästi, tai ei voi käyttää pahoinvointilääkkeitä mutta tarvitsee silti pahoinvointiin apua. Sea Bandia voi käyttää esimerkiksi leikkauksen jälkeiseen pahoinvointiin tai matkapahoinvointiin, ja myös lapsille on omat pienikokoisemmat rannekkeet.

Sea bandilla on hintaa vain n. 20 euroa ja sitä saa laajasti apteekeista. 20 euroa on aika pieni investointi tuotteeseen, jolla on pitkä käyttöikä. Muutaman kuukauden käytössä en ole huomannut että rannekkeet olisivat yhtään kuluneet tai löystyneet, päinvastoin. Kaikilla akupainantaan perustuvat, ns. reflexologia-tuotteet eivät toimi, mutta selkeällä enemmistöllä ihmisistä kuitenkin. Olen onnekas että kuulun tähän enemmistöön, ja olen turvautunut akupainantaan muulloinkin, esimerkiksi edellisen raskauden loppupuolella kun 12 viikkoa jatkuneet supistukset alkoivat kyllästyttää ja yritin käynnistää synnytystä kaikin mahdollisin keinoin. Ja kyllähän se sitten käynnistyikin ja meni sutjakasti.

Raskauspahoinvointi on todella kuluttavaa ja rankkaa, ja se saattaa pilata raskauden ilon pitkäksi aikaa. Siksi kannattaa kokeilla kaikkia mahdollisia apukeinoja, joista tämä on tietenkin turvallisin mahdollinen koska on täysin lääkkeetön. Jokaisen naisen pitäisi saada nauttia omasta raskaudestaan niin vähillä oireilla kuin mahdollista.

Yhteistyössä Sabora Pharma:

indiedays-ja-brm-yhteislogo

Oletteko kokeilleet akupainantaa tai sen vaikutukseen perustuvia tuotteita?


Kun raskaustesti näytti positiivista

24.08.2016

Kesäkuun 18. päivä mä tein aamulla tärisevin käsin raskaustestin. Mä heräsin ihan superaikaisin, koska en meinannut saada nukuttua kun olin niin kovasti odottanut että voin tehdä testin. En halunnut tehdä sitä liian aikaisin etten pettyisi turhaan negatiivisesta testituloksesta, mutta toisaalta olin jo hurjan malttamaton ja halusin vaan tietää. Aiemmat kaksi raskautta olivat molemmat alkaneet ensimmäisestä kierrosta, joten nyt kun yritystä oli jo hetki takana niin alkoi tuntua että tapahtuuko sitä ikinä. Pelkäsin joutuvani pettymään taas ja olin jo valmistautunut yhteen viivaan.

Seitsemän aikaan lauantaiaamuna olin yksin hereillä ja kastoin tikun pissaan. Ja odotin. Ja odotin. Näytti siltä että testiin jää vain yksi viiva, kun tuijotin sitä ensimmäisen minuutin ajan. Sitten masentuneena tuijotin hetken muualle, ja käänsin katseeni varmistuakseni pettymyksestä. Ja kun mä katsoin tikkua uudelleen: mitä ihmettä, siinä olikin kaksi viivaa ihan selvästi eikä edes mitään haamua! Mä tuijotin testiä vaikka kuinka kauan yksin siellä vessassa, ja sitten menin herättämään Ottoa, lauantaiaamuna ennen kello kahdeksaa. Herra oli juuri edellisiltana palannut jälleen rankalta työmatkalta Tukholmasta, ja oli kovasti unen tarpeessa. Mutta kun en vaan voinut odottaa ja pysyä nahoissani.

”Otto katso, siinä on kaksi viivaa! Meille tulee vauva!”. Unenpöpperöinen mieheni oli maailman suloisin kaapatessaan mut kainaloonsa. Siinä me myhäiltiin tyytyväisenä ja mietittiin että voiko se oikeasti olla totta. Ja halattiin ja pussailtiin ja se oli maailman parasta ikinä. Otto oli ihan uninen mutta ei tullut uni kuitenkaan enää mun uutisen jälkeen. Se fiilis, ”me tiedetään jotain mitä te ette ja se on aika iso juttu” on ekaksi ihan maailman kutkuttavin ja ihanin. Toki viikkojen jälkeen salailu muuttuu hankalammaksi ja raskaammaksi, mutta silloin ihan alussa se on vaan parasta. Siitä se raskaanaolevan hehku varmasti tulee, kun hymyilyttää kokoajan se oma ihana pieni salaisuus mitä kukaan muu ei tiedä. (Eikä raskausoireet ole vielä alkaneet).

Lapset olivat erittäin tyytyväisiä kun sekä isi että äiti olivat jo aikaisin aamusta hereillä ennen heitä ja vielä viikonloppuna. Siitä me sitten lähdettiin ihan casuaalisti Ikeaan ostoksille heti sen auettua aamulla. Lapset menivät lapsiparkkiin ensimmäistä kertaa, kun olivat sitä miljoona kertaa pyytäneet ja me ei oltu raaskittu aiemmin jättää. Me mentiin kahdestaan ostoksille pyörimään, ja olo oli sellainen vastarakastunut perhoset liihottelee mahanpohjassa ja elämä on ihanaa ja vaaleanpunaista. En varmaan lakannut hymyilemästä kertaakaan sen päivän aikana. Eikä Ottokaan.

Jotenkin tämä kerta tuntui niin eriltä kuin aiemmat. Ehkä se johtui siitä että Ottokin oli kotona kun tein testin, ja eniten siitä että me oltiin odotettu ja mietitty ja haaveiltu niin pitkään. Vaikka loppujenlopuksi ei ehditty yrittää muutamaa kuukautta pidempään, oltiin kuitenkin sitä ennen jo haaveiltu ja pohdittu vuoden verran. Ne muutamat kuukaudet tuntuivat elämääkin pidemmiltä ja turhauttavammilta, ja helpotus oli suuri kun vihdoin jotain tapahtui. Se ensimmäinen päivä meni pelkässä onnellisuuskuplassa. Ostettiin vielä Clearblue-testi varmistuaksemme tuloksesta, mua kun jäi häiritsemään että viiva oli selkeydestään huolimatta aavistuksen haaleampi kuin Tipan tai Zeldan raskausaikana.

Onneksi myös kuvissa näkyvä Clearblue näytti, 2-3 viikkoa raskaana, ja saatoin vihdoin uskoa sen olevan totta ihan oikeasti. Kuten sanottua, eka päivä meni silkassa onnellisuuskuplassa. Sen jälkeen alkoi pelottaa ja jännittää että pysyykö se pieni matkassa vai ei, mutta eka päivänä mä soin itselleni sen ajatuksen ”meille tulee vauva”. Vasta sen jälkeen aloin jarruttelemaan itseäni ja päätin että en ajattele vielä yhtään mitään vaan odotan rauhassa eteenpäin. Otto oli ainakin omien kokemusteni mukaan samalla linjalla. Ensimmäisenä päivänä me fiilisteltiin, suunniteltiin yhteistä perhevapaata, haaveiltiin siitä miten vauva nukkuisi jomman kumman mahan päällä ja tuhisisi ja mietittiin lasten mentyä nukkumaan, että miten me oikein kerrotaan heille ja mitähän he sanovat.

Alusta asti oli selvää että lapsille ei sanota mitään ennenkuin pahin riskiaika on ohitse, ja siksi ensimmäiset pari viikkoa tämä oli tosiaankin ihan vain meidän kahden salaisuus. Ensimmäisenä kerrottiin molempien vanhemmille jo reilusti ennen ultraa, ja sekin jännitti mutta onneksi meidän uutiset saivat iloisen ja meidän puolesta onnellisen vastaanoton, ja jälkikäteen ajateltuna en edes tiedä miksi jännitin. Kaikki ovat olleet meidän puolesta hurjan onnellisia, ja se on tietenkin aivan ihanaa.

Mä halusin ottaa nämä kuvat, jotta muistettaisiin ikuisesti tuo ihana päivä ja miltä me näytettiin ja miten onnellisia me oltiin. Ainakin mä näen näissä kuvissa sen kaiken onnen jota me sinä päivänä koettiin ja koetaan vieläkin. Se oli ihan mieletön päivä ja mieletön alku tälle ihanalle matkalle kohti ensi kevättä. Pelkäsin otettuani nämä kuvat, että en koskaan pääse näyttämään niitä kenellekään, että joskus ne ovat liian kipeitä katsottavaksi, että kaikki ei menisikään hyvin. Mutta otin sen riskin, sillä halusin sen ihanan muiston. Ja tässä mä nyt jaan ne teidän kanssa, edelleen kutkuttavan jännittyneesti odottavana. Parasta on kuitenkin jakaa tämä raskaus Oton kanssa jo kolmatta kertaa, hän on maailman paras tuki ja turva mulle.