Kotoisaa tunnelmaa olohuoneeseen

10.12.2016

Kun reilun kuukauden oltiin ihasteltu uutta vaaleaa lattiaa, tuli tunne että kaivataan olkkariin pehmeyttä ja lämpöä, ja laitettiin vihdoin matto lattialle. Kyllähän tuo ihana lattia näkyy maton ympäriltäkin, hah! Olohuone muuttui heti ainakin 756756838 kertaa kotoisammaksi ja jotenkin lämpöiseksi ja pehmeäksi nimenomaan, sellaiseksi kutsuvaksi. Miten iso vaikutus niin yksinkertaisella asialla kuin matto voikaan olla! Matto on edelleen sama Annon Latu-matto joka meillä oli vanhassakin kodissa, nyt se vaan ainakin musta tuntuu pääsevän vielä enemmän edukseen kuin aikaisemmin.

Samalla päällystettiin tuo meidän Ferm Livingin Wire Basketin tammen värinen kansi valkoisella DC-fixillä. Noita Wire Basketin kansia saa ainoastaan puisena tai mustana (tai ainakaan ei löydetty Stockalta muita) ja musta tuntui jotenkin liian synkältä ja tummalta meille. Niinpä päädyttiin helppoon ratkaisuun ja ostettiin valkoista mattapintaista DC-fixiä. Sen sai tosi helposti laitettua tasaisen kannen päälle ja mattoveitsellä leikattua oikean kokoiseksi. Nyt pöytä istuu tänne paljon paremmin eikä ole ihan väärän värinen.

Nyt olkkarissa on enää yksi juttu mikä muuttuu: valaistus. Kaksi Normann Copenhagenin Amp Lampia odottavat kattoon asentamista, heti kunhan keksitään miten saadaan tuollaiseen basic-pistoketulppajuttuun asennettua kaksi kattokuvutonta sokeripalalla ja neljän metrin kangasjohdolla varustettua lamppua niin olkkari tulee valmiiksi. Jonkinlainen johdonpiilotussysteemi pitäisi varmaan ainakin hankkia. Ihanat lamput mutta meiltä puuttuu vaan se kuuden metrin huonekorkeus, hah. Jos jollain on nämä kyseiset lamput tai samantyylisellä asennusratkaisulla varustetut lamput niin saa neuvoa tumpeloita!

Kunhan oikeat lamput ovat paikoillaan niin tuo nykyinen lamppu muuttaa meidän makuuhuoneeseen, saadaan sinnekin vihdoin kattovalo sitten kun nyt ollaan oltu jalka- ja pöytälamppujen varassa.

Nyt olkkari tuntuu hyvältä ja ihanalta ja valmiilta ja meidän näköiseltä. Kodilta, ja kodikkaammalta kuin mikään huone aikaisemmin.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


No Responses to “Kotoisaa tunnelmaa olohuoneeseen”

  1. Vilma sanoo:

    Ihana olohuone! Mun silmään ton maton sijainti näyttää vähn hassulta, laittaisin sitä enemmän sohvan alle niin että sohvalta noustessa matto on jalkojen alla 🙂

  2. Muuna sanoo:

    Siis niinku jos et jotain Stockalta löydä, niin se on heti katastrofi. Ymmärrätkö, että kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa sieltä yhtään mitään ? Jotenkin aina mainostat joka toisessa postauksessa Stockaa, hyvä, että teillä on rahaa ja varaa ostaa sieltä kaikki (lastenvaatteet yms.).

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tämä nyt liittyi tietyn pöydän tiettyyn kanteen, joita tiedän myymälöistä (ei verkkokaupoista) olevan myynnissä Stockmannilla, ei mihinkään muuhun. Tuohon pöytään ei valitettavasti muut kannet sovi. Ymmärrän oikein hyvin että kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa Stockmannilta yhtään mitään, mutta en kyllä koe itse mainostaneeni Stockaa mitenkään, se on vaan tavaratalo jossa me usein asioidaan koska sinne on helppo parkkeerata keskustassa ja sieltä löytyy saman katon alta paljon kaikkea (varsinkin nyt kun en oikeasti jaksa kävellä yhtään ylimääräistä). En ymmärrä miksi en voisi rehellisesti kertoa missä kaupassa me ollaan vaikka käyty lastenvaateostoksilla, tai mistä olen ostanut joulukoristeet, kun sitä kuitenkin sitten kysytään jos jätän sanomatta.

    • Tiia sanoo:

      No voi herranen aika, mikä kommentti. Onko se sulta pois jos joku asioi Stockmannilla? Hohhoijaa. Mä en oo ite varmaan ikinä ostanu mitään Stockalta, mutta ei mua todellakaan haittaa jos joku muu niin tekee. 😀 Ja niinhän se vaan on, että joillakin on varaa ostaa kalliimmista paikoista, joillakin ei. Niin ja esimerkiksi myös Siwa ja Valintatalo kuuluvat näihin kalliimpiin kauppoihin (joista et varmasti olisi huomauttanut mitään).

    • Nimetön sanoo:

      Siis mitä se sinulta on pois jos joku muu asioi kalliissa kaupoissa?? Pitäisikö jokaisen käydä tokmannilla tai halpa hallissa ihan vaan ettei muille tulisi paha mieli? 😀 En ymmärrä miksi pitää olla niin kateellinen. Jokainen käyttää rahansa miten tahtoo.

  3. Ronja sanoo:

    Niin ihanaa lueskella sisustusaiheisia postauksia silloin, kun itse juuri yrittää pohtia toimivia ratkaisuja omaan kotiin! Vaikka tähän asuntoon ei kannata kauheasti aikaa ja voimavaroja hukata, oon ihan sitä mieltä, että JOTAIN on pakko tehdä, jotta saan maksimoitua mukavuuden. Jotta tästä tulisi kotoisa, ja miten nyt kuvailitkaan postauksen alussa.
    Ihanaa loppuvuotta sinne teille! 🙂

  4. Jenni sanoo:

    Lamppujen johtoa voi varmaankin katkaista haluttuun mittaan ja irroittaa sokeripalan. Ikeasta ainakin saa ostettua irrallisia pistotulppia jonka voi vaihtaa johdon päähän ja sitten vielä ostaa kuvut kattoon 🙂

  5. Petu sanoo:

    Eikös teillä ollut vanhassakin kodissa olkkarissa just tää sama järjestys? 🙂 on kyllä kaunista! Odottelen sisustuskuvia muualtakin asunnosta! 🙂

  6. Katri sanoo:

    Ihanan näköinen olkkari! Ja sen lampun johdon voi ihan vaan katkasta, siitä ei tuu oikosulkua tai muutakaan 🙂 jos ei uskalla katkaista niin me ollaan tehty niin, että se ylimääränen johto piilotetaan sinne kuvun sisään, joka tulee lampun ja katon väliin, jos ymmärrät mitä tarkoitan 😀 isäni on monitoimimies ja olen tämmöiset ohjeet itse saanut häneltä 🙂

    • amanda sanoo:

      Siis tuo teijän sohva on niin ihana, aina Kuolaan sitä kun näkyy kuvissa. 😀 itse oisin jättänyt pöydän kannen puun väriseksi, mutta tehän ette sillä tiedolla tee mitään xD jokainen tekee niin kuin haluaa ja kaunis on noinkin. Ihana olohuone ja joo, se katkaiseminen on vaan nips naps, ja joutuu siitä johdon keskeltä leikkaa ja laittaa ne sisällä olevat pikkujohdot oikeisiin reikiin, et varmistakaa se ensin että minkä värinen menee mihinki reikään ettei tarvi vasta laittovaiheessa arpoa! Ja toinen vaihtoehto on, että laittaa sen ylimääräsen johdon sinne kuvun sisään jos mahtuu ja jollain nipsulla semmoiseksi möykyksi. Ja kun sen asentaa sitten lopuksi kattoon niin kiristää vielä sitä kupua mikä menee kattoon kiinni, niin ei jää roikkumaan 🙂 En tiedä saiko mitäääääään selvää mun selityksestä, mutta long thing short; on helppo katkaista ja tumpelotkin pystyy siihen! 🙂

  7. Mattoasiantuntija sanoo:

    Moikka! Ihanalta näyttää. Oikeaoppisesti tuon maton kyllä kuuluisi olla niin, että sen reuna on kokonaan sohvan alla. Niin kuin joku jo kommentoikin, niin varpaiden pitäisi osua matolle. Tällöin matto sitoo koko sohvaryhmän/pöydän kokonaisuudeksi. Tehkää kuten tukkäätte, mutta se nyt vain osui silmään muuten niin kivassa olkkarissa 🙂

  8. Nimetön sanoo:

    Mielestäni aika laimea, tylsä ja sellainen persoonaton sisustus .(Nykyään näkee suomalaisissa kodeissa paljonkin tämän tyylistä) Joulukuusi sentään tuo hieman lämpöä ilmeeseen.

  9. Miuku sanoo:

    Me jouduttiin viime miuton yhteydessä vaihtaa pariin sokeripalalliseen valaisimeen pistotulpat. On onneksi helppoa kuon heinä teko! Pistoketulåpia saa mm. Clas Ohlsonilta ja prismasta, niistä saa varmaan myös niitä kupuja, mihin piilottaa ylimääränen johto. Pitää vaan kattoo et on oikean mallinen tulppa.

    Kun kaikki tarvikkeet on kasassa, niin ruuvaa sokeripalan pois ja aukasee pistokkeen, sit ujuttaa johdot paikalleen pistokkeeseen. Pistoketulpassa on samallalailla omat paikat molemmille johdoille kuon sokeripalassa.

    Se johdon katkaseminenkin on helppoa ja turvallista, jos ei sopivaa kupua löydy. Katkasee vaan pihdeillä sopivasta kohdasta, kuorii johtoa vähän matkaa, jotta on johtoa jota laittaa pistoketulppaan. Johdon päät ei tietenkään ole enää viimeistellyt, mutta kunhan ne pyörittelee siististi, että ne pysyy omissa koloissaan, niin oikosulun vaaraa ei ole.

    • amanda sanoo:

      Siis juu, kuoriminen oli se sana! Ja kannattaa kuoria myös niiden johtojen päistä sitä muovia pois, että se pronssi (oikosulku mitä se onxD) -osa tulee esille kunnolla ja varmasti saa virtaa ettei muovi ole tiellä kun ne asennetaan uudestaan.

  10. Mari sanoo:

    Mistä teidän olkkarin verhot on? 🙂

  11. Nnn sanoo:

    Ihanan valoisa olohuone. Mäkin laittaisin ton maton enemmän sohvaa kohti jalkojen alle, mutta kukin järjestelee kotiinsa kuinka tykkää 🙂 Sievä tuli pöydästä, vaikka nätti oli kyllä aiemminkin. Hyvää Joulun odotusta teidän perheelle!

  12. Matto tekee ihmeitä. Meillä katottiin olohuoneessa paljasta lattiaa sellaiset pari vuotta, ennen kuin unelmamatto päätyi meille. Kirjoitin maton tarinan kokonaisuudessa blogiini, sillä homma ei mennyt aivan perinteisesti. Joka tapauksessa, olohuoneessa on nykyisin ihan eri ilme ja rakastan tuota mattoa, joka on muuten myös Annon.

  13. M sanoo:

    Tää oli varmaan joku provo kun oli niin typerä kommentti.:D

  14. Nimetön sanoo:

    Värikkäät taulut sopisi hyvin teidän muuten hillittyihin väreihin. Näin muuten unta, että teidän tytöstä tuli Kseena : )

  15. Lotta sanoo:

    Huvittaa tuo stocka kommentti:D ihmiset vois mennä käymään stockalla ja yllättyä iloisesti että se on kaunis ja sopuhintainen tavaratalo. Sieltä löytyy merkkejä jotka maksaa enemmän (niin kai aika monestaki paikasta..) ja sitten esim stockan oma merkki Casa joka on oikein passelin hintainen ja mukavia ja hienoja sisustus ja käyttöesineitä sisältävä merkki. Plus ei ne lastenvaatteet siellä maksa yhtään sen enempää ku muuallakaan, merkit ne on mitkä maksaa suhtlailla saman verran joka paikassa 😉 minäkin ihan tavan tallaaja duunari meinaan jatkossakin asioida stockalla normiliksallani ku oon niin olevinaan varoissani et voin ostaa lapselleni sieltä vaatteet, buuhuu :Dd

    • Mä allekirjoitan tän kommentin ihan täysin. Ei se, että joku tuote on Stocmannilla, kerro sitä, onko se kallis vai ei. Veikkaan, että muumimukit ovat saman hintaisia osti ne sitten Stockalta, Supermarketista tai Tokmannilta, koska suurimmat osat tuotteista on standardihinnoiteltuja. Oon tällä viikolla hakemassa stockkalta meille kahvimukeja, vaikka olenkin tällä hetkellä ihan siinä pieni- ja normaalituloisen rajoilla. Sitä paitsi, säästämällä voi hankkia välillä kalliimpiakin tuotteita. 🙂

  16. Sissi sanoo:

    Mistä toi pöytä on? Pakko saada tollanen!!! Täydellinen <3 <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.