Luukku 10: Kootut joulureseptit

10.12.2016

Olen jakanut vuosien varrella blogissa jo aikamoisen monta jouluista herkkureseptiä niin ruokiin kuin leipomuksiinkin, ja päätin koota niistä yhden kokoelmapostauksen näin joulukalenterin kunniaksi. Kaikki nämä jouluisat reseptit joita olen täällä jakanut ovat jääneet meille sellaisiksi joka joulun suosikeiksi, ja aion tämän joulun aikanakin syödä ja valmistaa näitä kaikkia ainakin kerran. Mä rakastan testata erilaisia joululeipomuksia ja jouluruokia, ja tänäkin jouluna testaillaan varmasti myös jotain uutta mitä ei olla ennen kokeiltu. Onko teille jäänyt mieleen joku resepti näistä joita olen blogissa jakanut? Musta olisi tosi hauska kuulla jos olette kokeilleet tai aiotte kokeilla! Jos et ole ennen nähnyt näitä leipomuksiani, reseptiin pääset jokaisen otsikkoa klikkaamalla.

Jouluinen valkosuklaa-piparkakku-karpalo Rocky Road

Testasin tätä ekan kerran kun halusin valmistaa itse tuparilahjan kavereille joulun alla, ja sitten erehdyin koemaistamaan ja taisin valmistaa tätä muutamana viikkona peräkkäin sen jälkeen myös meille itsellemme. Viimeksi tein tätä marraskuussa ja nytkin on ainekset kaapissa. On se vaan niin herkkua!

Vaahtokarkkikaakaot lasipurkissa

Nämä valmistin viime vuonna lasten aattoaamun selviytymispakkauksiin joulumekkojen ja joulusatukirjojen kaveriksi. Menivät kuin kuumille kiville ja tytöt muistavat ne vieläkin, ja kovasti toivovat saavansa samanlaiset tänäkin jouluna. Ehkäpä toive toteutuu!

Vuohenjuusto-viikunahillotortut

Taitaa olla jo kolmas vuosi kun herkutellaan näillä suolaisen ja makean täydellisen liiton omaavilla tortuilla. Pohjalle vuohenjuustoviipale ja päälle teelusikallinen viikunahilloa, ja nam, mä en ainakaan voi lopettaa syömistä!

Piparihyydykekakku glögikastikkeella

Mä jostain syystä muistin että tässä oli tuorejuustoa ja harmittelin että en voi syödä raskauden aikana, mutta nyt kun katsoin reseptiä uudestaan niin eihän tuossa olekaan mitään kiellettyä! Arvatkaas kuka leipoo tänä viikonloppuna piparihyydykekakkua? Jep!

Tuplasuklaakeksit lasipurkissa

Tämä on uusin testaamani gift in a jar -resepti ja se oli ihan ylihyvää! Suosittelen testaamaan, ohje on todella yksinkertainen.

Lämmin ja mausteinen alkoholiton omenasiideri

Kyytipojaksi näille herkuille kannattaa keitellä ihanan kanelinen omenasiiderijuoma, joka lämmittää ja joka tuo joulun tuoksun kotiin. Niin hyvää että jos ei se olisi niin sokerista niin keittelisin tätäkin varmaan joka ilta. Toki sokerinkin voi varmasti korvata jollain, joku näppärä voisi kertoa että millä saisi saman ihanan maun mutta vähemmän kaloreita ja sokeria?

Ai että mulle tuli kyllä niin nälkä tätä tehdessä että apua! Tällaisten postausten tekeminen pitäisi kieltää multa silloin kun mulla ei ole mitään postauksessa mainituista herkuista justnytheti saatavilla. Ja siis kun tätä kirjoitin oli ilta kello 22 että ei ole juuri nyt ihan se parhain leipomishetki. No, huomenna sitten. Oikein ihanaa ja herkullista joulukuun 10. päivää teille kaikille, iik jouluaattoon ai ole nää pitkä aika, kahden yön päästä ollaan kalenterin puolivälissä!


No Responses to “Luukku 10: Kootut joulureseptit”

  1. Maitoviiksi sanoo:

    Kiitos noista vuohenjuustotortuista! Tein niitä itsenäisyyspäivänä ja mieheni söi niitä 10! Kyseli, että jo milloin niitä saa lisää. Mutta tuota jouluista rockyroadia pitää vielä tehdä.

  2. Joonuu sanoo:

    Nyt alkoi heti aamusta tekemään mieli näitä herkkuja. taidan lapsen kerhotädeille tehdä tuota rocky roadia ja äiti kun tulee kylään niin noita torttuja. Saa nähdä innostunko muitakin testaamaan. kiitos vinkeistä!

  3. Marika sanoo:

    ihana ihana IHANA postaus ja aivan loistavia ideoita! 🙂 ajattelin tänä vuonna yllättää muutaman ihmisen itsetehdyillä herkuilla joulukorissa ja tuo keksipurkki on varmasti siinä mukana! 🙂

    Ihanaa joulun odotusta kauniille perheellesi! <3

    p.s, Sun joulukalenteri on niin paras! En seuraa mitään muuta joulukalenteria edes telkkarista tai omista edes suklaakalenteria, koska tämä on niin hyvä! Suuri osa siis mun jouluun valmistautumisesta 🙂

  4. Annika sanoo:

    Oi että mitä reseptejä! Etenkin rocky road kuulostaa siltä, että täytyy laittaa testiin, vaikka normaalisti rocky road ei ole mitään lemppariani.

  5. Samara sanoo:

    Tuota rocky roadia tuli viime vuonna tehtyä useamman kerran itselleni, vein työpaikalle ja siskolle. Eiköhän ne ainekset tartu kaupasta mukaan taas piakoin. 🙂

  6. Nam, ihania herkkuja! Kaakaot purkeissa on tosi kiva lahjaidea! 🙂

  7. Milja sanoo:

    Hei!
    Kyselit millä voisi korvata sokerin, mutta tuoda kuitenkin makeutta juomaan. Suosittelen siihen hunajaa! Olen jossain kotimaisen hunajan mainoksessakin tainnut nähdä lauseen ”Enemmän makua, vähemmän kaloreita” :D. Huomattavasti terveellisempää siis kuin sokeri, ja jo vähän pienempi määrä tuo saman makeuden.

  8. Sanna sanoo:

    Mä kokeilin noita vuohenjuustotorttuja jo viime vuonna, ja silloin noi oli vähän sellaisia että tykkäänkö vai enkö tykkää. Nyt tänä vuonna tein taas vieraille, ja oli kyllä superhyvää ja kaikki jäivät kehumaan! Piti sitten pari päivää myöhemmin tehdäkin uudestaan… 😀

  9. Viivi sanoo:

    Juustot jotka pastöroidaan kokonaan valmistuksen aikana ovat täysin turvallisia raskaana oleville ja imettäville. Esim valio Viola tuorejuustot ovat kaikki tälläisiä. Valion sivuilta voi lukea lisää. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Vuonna 2016 ainakin Eviran suosituksissa kaikki pehmeät juustot, myös kotimaiset pastöroidut, on kiellettyjen listalla listeriariskin vuoksi raskaana olevilta. Vaikka tokihan se riski näissä kotimaisissa pastöroiduissa on ihan äärimmäisen pieni ja olen itsekin lukenut Valion sivuilta tuon tietopaketin ja sen että listeriaa ei heidän tuotetestauksissaan ole vuosikausiin löydetty kertaakaan. Eviran rajoitukset ovat tiukentuneet siitäkin kun itse olin viimeksi raskaana. Mutta jokainen noudattaa omaa harkintaa, mä olen tästä aiheesta kirjoittanut aiemmin blogissa että itse noudatan kaikkia suosituksia ihan kirjaimellisesti koska en pystyisi vaan olemaan itseni kanssa jos jotain kävisi ja tietäisin että olen omalla toiminnallani aiheuttanut pahimmassa tapauksessa vauvan kuoleman, mutta jokainen tekee niinkuin itsestä tuntuu. 🙂

  10. Miba sanoo:

    Siis ni vuohenjuusto-viikunatortut on taivas!<3 ihan parhaat joulutortut ikinä! Pakko päästä heti just nyt tekemään<3 Bongasin reseptin silloi juurikin tuosta postauksessa ja ihan lempparia ollu siitä lähtien. Ja tota rocky roadia pitää testata nyt kun tässä vasta hiljattain olen oppinut tykkäämään valkosuklaasta 😀

  11. Riina sanoo:

    Tein viikuna-vuohejuustotorttuja viime vuonna kahdesti ja nyt jo kolmesti. Et tattista vaan 🙂

  12. Jenni sanoo:

    Kiitos ihanista resepteistä!. Aion ehdottomasti tehdä noita vuohenjuusto-viikunahilllotorttuja ja piparikakkua glögikastikkeella. Olen tänä vuonna osan joulua töissä ja näinollen nopeat&helpot reseptit ennakoinnin lisäksi on valttia.

  13. Katri sanoo:

    Kiitos tästä joulukalenterista, paljon kivoja vinkkejä saanut jo monesta luukusta. 🙂

    Jos Oton lahjatoiveita on vielä tulossa, niin toivottavasti ne tulisi pian! Oon itse ihan pihalla tänä vuonna siitä, mitä hankkisin puolisolle. Mun miehelläni on paljon samoja mielenkiinnonkohteita, kuin Otolla, joten toivottavasti sieltä tulisi jotain vinkkiä mullekin. Kuitenkin, jos se olisi jotain, mikä vaatii nettitilauksen, niin mulla alkaa tulemaan kohta kiire! 🙂

  14. Amanda sanoo:

    Mä leivoin viime jouluksi noita vuohenjuustotorttuja pienen satsin koko perheelle ja pakko myöntää, että syömättä jäivät, koska meistä ei tykännyt kukaan. :’)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.