Seinilläkin on korvat – miten puhutaan lasten kuullen?

25.09.2017

Tämä aihe on pyörinyt mulla kirjoituslistalla pitkään, sillä se on erityisen lähellä mun sydäntä. Siis se, miten puhutaan lasten kuullen, tai oikeastaan miten puhutaan ihan ylipäätään. Tietysti kaiken merkitys kasvaa, kun sitä on kuuntelemassa uusi sukupolvi joka imee itseensä vaikutteita, mutta oikeasti ihan kaikkien tulisi miettiä omaa puhettaan, vaikka lapsia ei olisikaan kuulemassa. Kuinka puhumme itsestämme, kuinka puhumme toisista ihmisistä. Kuinka kohtaamme vaikeudet, ja mitä sanomme omista saavutuksistamme? Vähättelemmekö itseämme tai toisia? Kun ärsyynnymme, miten reagoimme?

Moni miettii sitä, miten voi puhua lapsille suoraan. Saako heille lässyttää, vai pitääkö puhua kuin aikuisille. Saako korottaa ääntä, saako sanoa ”EI”, saako antaa päätösvaltaa, puhuuko sukupuolineutraalisti. Mutta aina sitä ei tule ajatelleeksi, miten puhutaan lasten kuullen, mutta aikuisten kesken. Siinä on nimittäin usein vissi ero, sen olen huomannut. Aikuisten kesken ääni kellossa saattaa olla monella ihan toinen, kuin lapsille puhuttaessa. Ja sitten lapset kuulevat sen toisen äänen, ja hämmentyvät. ”Miksi ne samat säännöt eivät koskekaan meitä kaikkia? Miksi iskä haukkuu telkkarin naista rumaksi kaverilleen, vaikka minulle on sanottu että ketään ei saa haukkua? Miksi äiti sanoo olevansa läski, vaikka minulle hän on sanonut olevansa hyvä juuri sellaisena kuin on?”

Lapset kuulevat KAIKEN, ja paljon enemmän. He ovat fiksumpia kuin me vanhemmat tajutaankaan, ja jäävät usein miettimään kuulemiaan asioita. On olemassa aikuisten asioita, joita lasten ei tarvitse kuulla. Niistä jutellaan silloin kun lapset eivät ole ihan oikeasti kuuloetäisyydellä, ja se on ihan fine. Mutta se mihin haluan kiinnittää huomiota, on se miten puhutaan silloin kun luullaan että lapset eivät kuuntele.  Silloin kun istutaan kahvipöydässä ja lapset leikkivät yläkerrassa, tai silloin kun puhutaan kaverille puhelimessa ja lapset lukevat Aku Ankkaa. Tai silloin jos ei ole lapsia ollenkaan, ja ajatellaan että voidaan puhua ihan miten vaan.

Kautta aikain esimerkiksi juoruaminen on ollut suosittua. On nautittu muiden vaikeuksilla mässäilyllä, päivitelty jonkun uutta kampausta, uusia tissejä, avioeroa tai tyyliä. Toisista puhuminen ja toisten asioilla mässäily miellyttää, koska se kääntää huomion pois oman elämän epäkohdista. Voi tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi, kun keskittää oman tai toisten huomion jonkun muun ihmisen vaikeuksiin, tai asioihin joista ei muissa ihmisissä pidä. Oikeastihan se ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, että jollain toisella menee huonommin, tai että naureskelee toisten ulkonäölle. Ei se tee huonommaksikaan ihmiseksi, mutta onhan se vähän surullista. Ainakin mulle tulee siitä heti sellainen olo, että juoruilijalla on omassa elämässään epämukavaa jollain tasolla.

Lapset eivät juoruile tai hauku, jos heillä on mukavaa olla itsellään, tai jos he eivät ole oppineet sitä keneltäkään toiselta. Tosin he puhuvat monesti toisista ihailevaan sävyyn, ja kertovat ihaillen toisten ihmisten saavutuksista, tai uusista jutuista. Tai vaikkapa uudesta lapsesta eskariryhmässä, ja siitä että hänellä on hieno erikoinen nimi, joka on lapsen aiemmassa kotimaassa ihan tavallinen nimi, vaikka me ei olla koskaan ennen kuultu sitä. Lapsilla on taito puhua toisista pelkkää hyvää, niin kauan kun kukaan ei opeta heille pahan puhumista. Heistä erikoisuus ja erilaisuus on ihanaa ja inspiroivaa.

Sama esimerkiksi omasta ulkonäöstä puhuessa. Lapset kyllä huomaavat jos vanhempi menee peilin eteen päivittelemään ”rumia läskimakkaroitaan” tai ”isoa pyllyä”. He huomaavat myös ne äidin makkarat jos niitä löytyy, ainakin meillä on huomattu mun makkarat. Mutta lapset eivät näe niitä rumana vaan ihanana, ne on äidin rakkausmakkaroita. Ne johtuvat siitä, että äidin maha on venynyt kolme kertaa, ja sieltä on tullut kolme ihanaa rakasta tyttöä. Ne ovat maailman parhaita rakkausmakkaroita.

Mä olen alusta asti noudattanut periaatetta, että en puhu omasta kehostani rumasti lasten kuullen, ja alettuani noudattaa sitä periaatetta, olen alkanut ehkä rakastaa ja arvostaa omaa kroppaani enemmän. Miksi haluaisin puhua siitä rumasti muutenkaan, kuin lasten kuullen? On joitain kohtia jotka eivät ehkä muistuta ihanteiden mukaista vartaloa, mutta miksi pitäisikään? Mun kroppa on mun kroppa, ja olen ylpeä siitä sellaisena kuin se on. Se on tehnyt tärkeitä asioita, ja palautunut siitä uskomattoman hienosti. Mä pystyn liikkumaan, elämään ja olemaan mun kropassa terveenä, ja se on hemmetin hienoa.

Yksi kompastuskivi puhumisessa yleisesti on myös riitely. Jokainen meistä tarvitsee taitoa käydä keskustelua ja ratkaista konflikteja, koska jokainen meistä tulee kohtaamaan elämässään erimielisyyksiä. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten riitelee. Riiteleekö rakentavasti vai hajottavasti, haukkuuko toista ja pyrkiikö satuttamaan, vai toivooko pääsevänsä kaikkia osapuolia miellyttävään ratkaisuun?

Jokainen joutuu joskus konfliktitilanteeseen, ja joskus niitä tilanteita syntyy myös lasten kuullen. Me kyllä kinastellaan välillä lasten kuullen ihan huolellakin, väsyneenä tai silloin kun on muuten vaan hankala hetki. Mutta pyritään kiinnittämään huomiota jopa kinastellessa siihen, että ei sivalleta ikinä toista, tai pyritä ”voittamaan”, vaan yritetään ymmärtää toista ja päästä yhteiseen lopputulokseen. Ja sitten lopuksi pyydetään anteeksi, osoitetaan rakkautta ja kehutaan. Ja todetaan että just näinhän tän pitikin mennä.

Tärkeintä puhumisessa onkin mun mielestä se, että puhuu aina, niinkuin puhuisi lapsille. Rakentavasti, ymmärtämään pyrkien, itseään ja toisiaan arvostaen. Silloin ei voi mennä pieleen. Näin meillä toimitaan, ja aika hyvin ollaan mun mielestä onnistuttu, ainakin tähän asti. En ole KOSKAAN kuullut lasten haukkuvan itseään tai toisia, vaikka toki sisarukset joskus riitelevätkin keskenään. Riitely ei aina ole ehkä vielä 4- ja 6-vuotiailla niin rakentavaa, mutta haukkumista siihen ei kuulu. Ja juoruilu – sitä meidän perheessä ei harrasta kukaan.

Kiinnitättekö huomiota siihen miten puhutte lapsille, tai lasten kuullen?


34 Responses to “Seinilläkin on korvat – miten puhutaan lasten kuullen?”

  1. Elisa sanoo:

    Tosi tärkeä ja hieno postaus! Mulla ei nyt ollut oikeastaan muuta sanottavaa kuin kiitos! <3

  2. Tiia sanoo:

    Vaikka meidän lapsi on vielä pieni taapero, niin yritän ja oon alusta asti yrittänyt puhua lapsen kuullen niin kuin haluan lapsen oppivan puhumaan. En arvostele itseäni enkä muita, en kiroile ja muistan hyvät käytöstavat. Joskus se on vaikea muistaa, mutta yritän ainakin. Mutta että mua ärsyttää miehen puhetyyli. Hän on siis kovin kärkäs arvostelemaan ja suoranaisesti haukkumaan ihmisiä juurikin vaikka telkkarissa tai autolla ajaessa. Oon sanonut asiasta monta kertaa, mutta hän ei ajattele sitä pahana, kun ei hauku näitä ihmisiä suoraan. Ja kun ei lapsi vielä niin ymmärrä. Mutta mun mielestä on suorastaan kammottavaa, jos lapsi oppii tällaisen samanlaisen tyylin arvostella muita 🙁

    Ihmiset ihan ylipäätään aliarvioi lapsia liikaa. Lapset kuulevat, näkevät ja oppivat jo niin pienenä ja niin tarkasti mallintaen kaikenlaista.

    Tiia

  3. Anna sanoo:

    Tää on sitä ydintä jonka takia sun blogiisi palaan kerta toisensa jälkeen <3 niin fiksu kirjoitus joka antoi ajateltavaa!

  4. Veini sanoo:

    Ihana postaus jälleen kerran. Sulta tulee aina jotenkin tosi mielenkiintoista luettavaa. Olenkin seurannut blogiasi ihan alkutaipaleelta asti. Yksi asia mikä on ruvennut hieman häiritsemään, nimittäin kielioppi 😀 Ennen en ole tähän kiinnittänyt huomiota, enkä itsekään varmasti kirjoita täydellisesti. Oikoluetatko koskaan sun postauksia kenelläkään? Sulla on välillä pilkut ja pisteet niin kummallisissa paikoissa ja lauserakenteet ihan vinksallaan, että menee hermo kesken postauksen luvun. 😀 Ja joo en tiedä miksi se on nyt yhtäkkiä ruvennut niin häiritsemään.. 😀
    Haluan kuitenkin toivottaa ihanaa syksyä ja kiittää postauksista. Ei tuommoiset kielioppivirheet tätä lukijaa saa täältä ainakaan poistumaan. Tarkoitus ei ole myöskään millään asteikolla loukata. Pieni huomio vain sulle itsellesikin.

    • Maisa sanoo:

      Hei oon kanssa huomannut! Tai siis varsinkin lauserakenteiden kannalta, oon useasti miettinyt että kirjoitatko niin tahalteen vai 😀

      • Kupla sanoo:

        Ihanaa, etten ole ainoa, joka on tämän asian huomannut. Usein tekstisi on todella sujuvaa (tykäistyn siihen heti, kun aloin lukemaan blogiasi), mutta aina välillä eteen tulee sellaisia lauserakenteita, etten edes monen lukukerran jälkeen saa lauseesta selvää. Samoin pilkkuja on runsaasti, mutta väärissä paikoissa, jolloin tekstin lukeminen katkeaa aika pahasti.
        Muuten tekstit ovat todella hyviä, kiitos niistä!

      • M sanoo:

        Mua ei häiritse, tai en edes huomaa, jos on virheitä. Ainoastaan mihin kiinnitän huomiota on se, kun pilkku on ’ja’ sanan edessä. Mut en tiiä kuuluuko olla? 😀 Minusta on helppo lukea tekstiäsi ja huomaa miten hyvin se on kehittynyt vuosien varrella. Harvoin kommentoin mitään, vaikka oon pitkään lukenut!

        • Iida sanoo:

          Hei! Pilkku tulee ja-sanan eteen silloin, kun kyseessä on kaksi itsenäistä lausetta, jotka yhdistetään pilkun avulla. Lauseilla ei saa olla yhteisiä lauseenjäseniä, esim johtolausetta, subjektia tms. Esimerkki: 1. Aurinko paistaa lämpimästi, ja kerrankin minä olen muistanut ottaa aurinkolasit mukaan. –> erilliset lauseet, joilla ei ole yhteisiä lauseenjäseniä, siis pilkku.
          2. Aurinko paistaa ja lämmittää hiuksiani. –> ei pilkkua, sillä molempien lauseiden yhteinen subjekti on aurinko, niillä on siis yhteinen lauseenjäsen.

          Ymmärsiköhän tästä nyt sen, että milloin pilkkua käytetään ja-sanan kanssa? 🙂

  5. Huhhuh sanoo:

    Kyllä mäkin haluaisin noin..ja tiedän, mutta väsyneenä ja hermona ikävä kyllä haukun niitä lapsiakin joskus. Niin. Niitä omia. Kamalaa. Niitä rakkaita ja ihanimpia. Tämmöistä se on. Yritän muistaa myös pyytää anteeksi. Kyllähän se vaikuttaa myös siihen, miten minun lapset puhuu.
    Mites teillä kiroilu, etenkin Oton tekstejä lukiessa usein mietin, että pysyykö se kirjoitustyyli puheessa poissa lasten korvilla? Tai miksi aikuisten yleensäkään tarvii kirota jos ei lastenkaan anneta.. rumalta se kuulostaa aina.
    Aurinkoa päiviin!

  6. Innes sanoo:

    Nyt on kyllä pakko kommentoida, vaikka oikeastaan en tiedä mitä sanoisin.. niin hienosti kirjotettu ja upea postaus! Tämä todellakin veti hiljaiseksi ja sai ajattelemaan, mikä siis on vain hyvä juttu! Niin ihanaa ja innostavaa, kun uskallat kirjoittaa mistä vain ja kertoa just sen sun oman mielipiteen rakentavasti ja hyvin perusteluin.

    Kiitos <3

  7. Katri sanoo:

    Tosi hyvä kirjoitus, kiitos!

  8. _._._ sanoo:

    Hyvä postaus ja tärkeä aihe ja voiettä teidän perhe on ihana! Hyvä Iina! <3

  9. Lastenohjaaja opiskelija sanoo:

    Tosi hyvin kirjoitettu! Opiskelen siis lastenohjaajaksi ja juuri oli pienten lasten kiusaamisen ehkäisy kurssi ja siellä puhuttiin mistä lapset oppivat kiusaamisen ja se tulee suoraan vanhemmilta tai toisilta lapsilta. Mutta ihan huomaamattomasti vanhemmat voi arvostella lasten tai toisten aikuisten vaatteita minkä lapsi oppii ja käyttää sitä kiusaamisena. Tai ihan hirvittää kun jotkut vanhemmat sanoo että sinä olet jo iso lapsi etkä tarvi haalareita ja jos jotkut saman ikäiset tai vanhemmat käyttää niitä haalareita niin todella nopeasti ne siitä älyää sanoa toisille. Et tosi tarkkana pitää olla kun lapset imee kaiken itteensä niinkuin pesusienet.
    Mutta susta kyllä huomaa että olet ajatellut tätä asiaa mikä on hyvä, saatais kiusaamista kitkettyä pois edes vähän 🙂

  10. ninastinypieces sanoo:

    Ihana teksti ja tuli ihan kyyneleet. Apua!

  11. Emilia sanoo:

    Nyt kyllä täytyy sanoa, että tämä postaus tuli kuin tilauksesta.<3 Olen juuri parin viikon sisällä havahtunut siihen tosiasiaan, että meidän (minun ja miehen) täytyy todella alkaa kiinnittää huomiota siihen mistä ja miten puhumme kaikesta lapsemme kuullen. Hän on nyt 1v2kk, ja olen huomannut valtavaa harppausta siinä, kuinka hän ymmärtää koko ajan vain enemmän asioita. On jopa pelottavaa toisinaan ajatella, että niin, minä ja mieheni ollaan ne, joilta lapsi oppii lähes kaiken, kuten suhtautumistavan elämään (toisiin ihmisiin, asioihin yms.) ja omaan itseen. Että sillä todellakin on iso merkitys, miten puhun lapseni kuullen. Nyt vanhempana niin monet asiat saavat uuden merkityksen. Toivon, että lapselleni (kuten myös muitten lapsille) muodostuisi terve ja vahva itsetunto, ja että hän osaisi kunnioittaa ja arvostaa myös toisia ihmisiä.<3

  12. Janina sanoo:

    Upeeta, aivan ihana kirjotus! Tä on just sun blogia ihan parhaimmillaan. Oon seuraillu tätä melkein alusta asti, yleensä päivittäin, mut ei oo silti ennen tullu kommentoitua – nyt oli pakko! 🙂 <3

  13. Emilia sanoo:

    Tämä oli hyvä! Mulla on itelläni hullun hyvä muisti, pienenä kun kuulin aikuisten juttuja niin muistan ne vieläkin. Aloin esim 5vuotiaana pelkäämään ufoja koska äiti puhu niistä kavereidensa kanssa, ekaluokalla jouduin pinteeseen kun kerroin koulussa mitä äiti ja opetuksen oli puhunu (jostain toisesta luokkalaisesta). Olin siis ihan jatkuvasti ongelmissa tän asian kanssa 😀

  14. Hieno kirjoitus taas Iina. Voi, kun sitä itse osaisi myös tarttua tärkeisiin asioihin näin hienosti. <3

    Meillä pyritään kiinnittämään huomiota siihen, miten puhutaan lasten kuullen. Ja monessa asiassa ollaankin mun mielestä onnistuttu. Meilläkin pätee hyvin samanlaiset periaatteet, kuin mitä tässä luettelit. Rakentavaa riitelyä ollaan jouduttu opettelemaan ihan todella, mutta parannutaan siinä koko ajan.

    Välillä ollaan ajauduttu miehen kanssa periaatteellisiin keskusteluihin esimerkiksi siitä, miten puhutaan muista maista tulleista. Mieheni on ollut ikänsä rakennustyömaalla töissä ja kasvanut sellaiseen aika karskiin puhetapaan, jonka tunnistan muun muassa isältäni ja papaltani. Asiat sanotaan täysin suoraan, täysin kiertelemättä ja muutamalla voimasanalla höystettynä. Ja aina niitä meidän etelä- ja itänaapurista tulleita työkavereita ei katsota kovin suopeasti. Muutamia kertoja olen ystävällisesti pyytänyt, että mieheni jättäisi ainakin kotona synnyinmaan korostamiset ja roduttelut sinne työmaalle, jos niin on pakko puhua. Mieheni ymmärtää kyllä, miksi asiasta huomauttelen ja on oppinut puhumaan siivommin.
    Toinen mistä meillä keskustellaan on se, miten puhutaan näistä meidän seksuaalivähemmistöistä, sillä meillä on hyvin, hyvin erilaiset näkemykset asiasta. Ja väittelyt on välillä niin kiihkeitä, että ollaan sovittu ettei näistä väitellä silloin kun lapset on hereillä tai kuulemassa. Ollaan myös sovittu, että kun asiat tulevat puheeksi, pyritään puhumaan mahdollisimman neutraalisti.

    Ei sitä tajunnutkaan ennen äidiksi tuloa, kuinka kokonaisvaltaista kasvattaminen oikeasti on. No, tuleepa tässä itsekkin petrattua hyviä käytöstapoja ja puhuttua nätimmin. 🙂 Ei tee yhtään huono aikuisellekaan.

    • Julia sanoo:

      Moi!
      Jotenkin tuo selostus miehestäsi kuulostaa NIIN tutulta 😀 samanlainen ukko on täällä itelläki.
      Ollaan kiroilusta puhuttu sen verran, että kiroilu on aikuisille ja vaikka toiset lapset saattavatkin kirota, se ei tarkoita, että se on meidän lapsille sallittua. Ja olen myös yrittänyt selittää ja näyttää netistä miksi ihmiset on erilaisia, ulkonäöiltään tai muissa asioissa. Onneksi lapset ovat olleet meillä aika suvatsevaisia ja ymmärtäväisiä, ja toivottavasti niin myös on tulevaisuudessa 🙂

  15. Satu sanoo:

    Hei Iina!
    Olen lukenut blogiasi aktiivisesti noin parin vuoden ajan ja nyt oli viimein pakko kommentoida 🙂 Ensinnäkin, pidän paljon blogisi sisällöstä. Siitä että jaat päiviä piristäviä instastory-hetkiä ja kirjoitat inspiroivia koti- ja vaatehömpötysjuttuja, mutta myös siitä, että kirjoitat oikeasti tärkeistä ja vakavistakin asioista. Olen myös hämmästyksekseni huomannut että olen aina kaikesta täysin samaa mieltä kanssasi, kuin lukisi omaa tekstiä 😀 Ehkä se onkin syy miksi palaan blogiisi aina uudestaan.
    Mutta niin, pääpointtina minulla oli nyt kuitenkin ne vakavammat postaukset. Olen itse 25-vuotias ja perheen perustaminen on alkanut olla jatkuvana puheenaiheena parisuhteessani jo jonkin aikaa. Postauksesi ovat poikineet minun ja puolisoni välille todella hedelmällisiä keskusteluja vanhemmuudesta, elämänarvoista ja siitä mitä tulevaisuudelta ja perhe-elämältä haluamme. Haluankin siis kiittää sinua, sillä uskon että nämä keskustelut auttavat meitä tulevaisuudessa (mikäli olemme onnekkaita ja jälkikasvua meille siunaantuu) sillä olemme voineet jo etukäteen käsitellä tärkeitä aiheita joita varmasti jokainen joutuu vanhemmuuden aikana pohtimaan. Minulle se on luonut uskoa siihen, että oikean ihmisen kanssa olen tätä elämää elämässä, eikä vanhemmuus tunnu niin pelottavalta asialta. ELI kiitos siis ajatuksia herättävästä blogista ja kantaaottavista teksteistä ja aiheista, josta kaikki eivät osaa/uskalla/huomaa kirjoittaa! 🙂
    Hyvää syksyn jatkoa teidän ihanalle perheelle! <3

  16. Inkeri sanoo:

    Ihan superihana ja hyvin kirjoitettu teksti täynnä asiaa ihan kaikille oli lapsia tai ei! Toivon näin lukijana, että sun tärkeillä postauksilla on voimaa ja saat ihmisiä ajattelemaan ja toimimaan uusilla tavoilla. Vähän palas taas uskoa maailmaan, kumpa kaikki olis vaan kivoja toisilleen <3

  17. Vimpulaa sanoo:

    Arvostan niin paljon sun kasvatustapaa! Niin ihana ihminen! <3

  18. Katri sanoo:

    Tosi hyvät ajatukset sulla tämänkin asian suhteen. Olen ihan samaa mieltä.

    Mun mielestä lasten kanssa asioista puhuminen on tärkein asia mitä vanhempi voi tehdä. Aina sanotaan, ettei ihmisiä saa tuijottaa tai ettei ole korrektia osoitella ihmisiä. Mutta samaan aikaan nämä samaiset vanhemmat jättävät keskustelun siihen, eikä näkemästä keskustella enää ollenkaan. Mun mielestä juuri erilaisuuksista pitää keskustella, mieluiten samantien näkemisen jälkeen. Miksi joku on pyörätuolissa, miksi maassa makaa humalassa oleva henkilö, miksi joltain puuttuu toinen käsi tai miksi ohi kävelee itsekseen puhuva henkilö? Kun lapsi saa tietää, mistä asiat johtuu, ei vastaavanlaiset ihmiset välttämättä ensikerralla kiinnitä lapsen huomiota enää lainkaan. Musta tuntuu että samalla lapsista kasvaa paljon suvaitsevaisempia, kun ymmärtävät että meitä on moneen junaan, eikä kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Samalla se ehkä vaikuttaa myös siihen, millaisena lapsi näkee itsensä.

    Teinivuosina kävin paljon uimahallissa, ylipainoinen minä sai osakseen paljon tuijotuksia sekä aikuisilta että lapsilta, sekä lasten ihmettelyjä vanhemmille ”äiti, tuolla on iso täti”. Voin laskea yhden käden sormilla kuinka monta kertaa tämä hankalaan tilanteeseen joutunut äiti selitti lapselle tilanteen, sen sijaan että olisi vain hyssytellyt ja tokaissut ettei tommosta saa sanoa.

  19. Inga sanoo:

    Mielettömän hyvin kirjoitettu teksti, herätti kyllä paljon ajatuksia. Kiitos Iina! <3

  20. nana sanoo:

    Nyt on aihe, joka on lähellä sydäntäni. Koen itse juuri samoin, että lapset oppivat hirveästi vanhemmilta ja kavereilta, jotka taas ovat oppineet vahemmilta. Harmittaa, kun itse yritän välttää juuri tuota toisten ulkonäön ym. Arvostelua, ja esim. Läski-sanaa meillä ei käytetä oikeasti koskaan, niin harmittaa tosi paljon kun joskus kuulen naapurin lapsen suusta leikeissä sen sanan. Minusta se on yksi rumimmasta päästä haukkumasanoissa. Joskus suutuksissa omille lapsille kyllä sanoo jotain inhottavaa, mutta pyrin aina pitämään jonkun rajan, sillä haluan lapsille mahdollisimman vahvan itsetunnon. Tästä aiheesta ei voi koskaan puhua liikaa, sillä kun seuraa keskustelupalstojen raakaa kielenkäyttöä, niin kyllä sitä miettii et millaisia lapsia sieltä kasvaa! Enkä silti tarkoita että itse olisin yhtään hyvä kasvattajana, mutta tuo osa-alue on kyllä sellainen, jossa olen ylpeä itsestäni.

  21. Tuuli sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Ja tärkeä aihe. Itse yritän välttää myös noita samoja kompastuskiviä. Se on jo aika hyvin hallussa, miten lapsille puhutaan, mutta joskus tulee aikuisten kesken juteltua vähän ”liikaa”. En siis tarkoita sinänsä riitelyä vaan jotain asiaa tai tilannetta, joka on ”pakko” puhua heti läpi. Eniten siinä ehkä rassaa kun tuntuu että lapset ovat aikaisesta aamusta myöhään iltaan kuulolla, niin välillä tulee sellainen fiilis, että joskus niitä aikuisten asioitakin on puhuttava, vaikka sitten puoliksi englanniksi. Mutta ei mekään haukuta ketään eikä olla lapsia haukuttu, silti toisiaan sanovat tyhmiksi ja lyövät, en tiedä mistä on tullut, aina puututaan. Joskus jos lapset käyttäytyy oikein ärsyttävästi, tekisi mieli sanoa jotain nasevampaa heillekin mutta olen onneksi pystynyt pitämään mölyt mahassa vaikka sitten hammasta purren. Yksi ulottuvuus puheessa on myös median vaikutus, jollakin perheillä kun esim. pyörii aikuisten ohjelmat koko ajan taustalla lasten aikana, joissa puhutaan miten sattuu aikuisten asioita. Meillä ei koskaan lasten aikana pyöri muuta kun lastenohjelmia juuri tästä syystä. Oppiihan ne tietty päiväkodissa ja kavereiltakin jotain..

  22. Maria sanoo:

    Siis mulla valu vähän kyyneleitä silmistä kun luin noista rakkausmakkaroista, aivan ihana postaus!
    Toikin kiinnitti huomion että teidän lapset ei ikinä hauku ketään, aivan mahtavaa! Muistan että olen kyllä itse jo viisvuotiaana haukkunu perheenjäseniä tyhmäksi vaikka se oli kiellettyä ja siitä kyllä aina toruttiin…

  23. Nimetön sanoo:

    Kirotaan ja meuhkataan joka päivä, siihen ollaan puututtu muttei auta kun se vittu tulee sieltä.

  24. Minni sanoo:

    Mikäli kyse olisi vain omista lapsistani, niin uskoisin, että tehtiin jotain väärin lasten kasvatuksessa, koska lapset nahisteli paaaljon tarhaiässä ja edelleen teini-iässä sanovat todella pahastikin, vaikka tiivis kolmikko näin yleensä ovatkin. Mutta olen nähnyt myös superihanien, rauhaa ja rakkautta peräänkuuluttavien ystävien perheissä lasten keskinäistä tappelua ja nimittelyä. Olen nähnyt alle 1-vuotiaiden kiistelevän samasta lelusta toisiaan huitoen. Tätä oli nyt todella mielenkiintoista pohtia, että onko teidän lapsilla synnynnäisesti rauhallinen temperamentti, joita on helppo ohjata kasvatuksellisesti oikeaan suuntaan vai voisiko myös nämä haastavammat saada pysymään ruodussa oikealla kasvatuksella ja miten siihen saadaan ympäristön vaikutus minimoitua…

    • Pohdiskelija sanoo:

      Olen miettinyt tätä samaa. Oma lapseni on tosi temperamenttinen ja ”ärtyisä” (toki myös huumorintajuinen, iloinen ja valloittava). Niin olen välillä pohtinut, että johtuiko vauvavuoden runsas itkuisuus ja ”äkäisyys” meidän hoidosta ja kasvatuksesta, tai oikeastaan niin, että olisiko hän joidenkin toisten vanhempien lapsena kasvanut niin, että olisi ns. seesteisempi? 😀 sekavasti selitetty, mutta lähinnä vaan sellaista pohdiskelua, että kun kyseessä kuitenkin esikoislapsi, niin kaikkea sitä tulee vanhempana pohdittua kaiken ollessa uutta. 🙂

      • E sanoo:

        Hyvää pohdintaa! Haluan ottaa tähän kantaa sillä olen opiskellut psykologiaa ja kasvatustieteitä 4 vuotta. Se on juurikin niin, että lapsen synnynnäisellä temperamentilla on todella suuri vaikutus. Kyse ei ole aina siitä, että vanhemmat tekevät jotain väärin. Tietyt temperamenttipiirteet ovat haastavia ja ne vaativat tietynlaisia kasvatustapoja. Ihmiset sortuvat helposti siihen, että syyllistetään vanhempia. Toki kasvatus on kaiken A ja O, mutta pitää muistaa, että kasvattaminen on todella helpompaa, kun lapsella on ns ”helpompi” temperamentti. Se ei siis suinkaan ole niin, että lapsi, joka hermostuu herkästi (ja saattaa juurikin reagoida siihen, että toinen vie lelun niin voimakkaasti) on perheestä, jossa tavarat lentelevät ja tunteita ei osata käsitellä. Kyse ei siis ole aina mallioppimisesta. Tietenkin tässä tilanteessa lapsen tunteiden käsittelyä on harjoiteltava.

        Kaikki lapset ovat ihania ja kaikki temperamenttipiirteet sallittuja<3

  25. Nimetön sanoo:

    Tärkeä aihe, mutta tarpeetonta itsensä jalustalle nostamista.

  26. Emilia sanoo:

    Heippa!

    Kommentoinkin aikaisemmin tätä postausta jo, ja palasin postaukseen katsomaan, josko nyt olisit vastannut kommentteihin. Täytyy kyllä sanoa, että harmittaa, että et vastaa aktiivisesti kommentteihin. Ainakin itse odottaisin saavani edes pienen ”puumerkinnän” siitä, että olet lukenut kommenttini ajatuksella, ja mahdollisesti vastaat siihen, kiität tms. 🙂

    Mun mielipide on, että mieluummin vaikka harvempi postaustahti, kuin kommentteihin vastaamatta jättäminen. Se on myös lukijoista välittämistä, kun kommentit saavat vastauksen.:)

    Mutta ihana ja laadukas blogi sinulla muuten on!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.