Just tänään torstaina 25.1.2018

25.01.2018

Heräsin: klo 6.50 vauvan kanssa, hän oli pirteä kuin peipponen vaikka itselleni uni olisi vielä maistunut. Äkkiä sitä kuitenkin piristyi kun nousi vaan tyypin kanssa ylös ja kahvin keittoon. Hänen touhottamista katsellessaan ei voi kuin olla hyvä mieli. Heti kun päästiin alakertaan, hän hihkaisi ”Puuwoo! puuwoooooo!” ja tepasteli nyökytellen osoittelemaan mikron yläpuolella olevaa kaappia, josta hänen puuronsa löytyy.

Söin aamiaiseksi: paahtoleipää sohvalla keskimmäisen kanssa. Hänelle nousi yöllä kuume, ja hän jäi aamulla kotiin meidän kanssa. Tein meille paahtikset juustolla, broilerileikkeellä ja kurkulla, ja murusteltiin yhdessä sohvalla samalla kun katsottiin Pikkukakkosta.

Pesin: kaksi koneellista pyykkiä, ja kuopus ”auttoi” mua laittamaan ne kuivumaan. Hän purkasi uudelleen ja uudelleen puhtaan pyykin korista märkiä vaatteita lattialle, ja takaisin koriin. Mua nauratti, kun hän oli tehnyt tätä samaa varmaan vartin siinä, ja siinä ihan viimeisiä pyykkejä ripustellessani hän avuliaasti otti yhden sukan käteen, ja kurkotteli kohti pyykkitelinettä tärkeän näköisenä. Ei ihan yltänyt ripustamaan, mutta melkein. Ajatus oli tärkein <3

Laitoin Netflixistä päälle: miljoonatta kertaa Frozenin 4-vuotiaalle flunssapotilaalle. Hän osaa sen kokonaisuudessaan ulkoa, mutta se ei taida olla este nauttimiselle elokuvasta, enemmänkin se on plussa, kun hän voi eläytyä vielä paremmin mukaan meininkiin. Tuntuu hassulta että joku jaksaa katsoa samaa elokuvaa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, mutta toistohan se on pienten lasten lempipuuhaa, oli puuha mikä hyvänsä.

Siivosin: vähän liian monta vesilasia pois meidän sängynpäädyn päältä. Otan joka ilta itselleni vesilasin, koska aamuyöllä imettäessä usein tulee jano. Aamulla kun mennään alakertaan, mulla on aina vauva kainalossa ja meidän molempien vaatteet ja puhelin ja kaikkea muuta sälää siinä, enkä saa lasia mahtumaan käteen. Niinpä ne yölliset vesilasit aina jäävät sinne sängynpäädyn päälle, ja Otto tästä mulle ystävällisesti huomauttelee aina kun lasikokoelma alkaa näyttää naurettavan suurelta. Tänään yllätin hänet iloisesti ja keräsin kaikki pois kuopuksen päiväunien aikaan. Sen jälkeen myhäilin tyytyväisenä, kun sängyn pääty näytti yllättävän kivalta, kun se ei ollut kuorrutettu vesilaseilla.

mm. tämän ihanan kuvan tilasin <3 

Tilasin: valokuvia kuopuksen 1v-juhlien koristeluita varten. Toivottavasti ne ehtivät ajoissa perille, niin saan juuri sellaiset koristelut kun olen toivonut. Kuopuksen syntymäpäivää juhlitaan synttäreiden ajankohdan mukaan talvisella Winter ONEderland -teemalla, jonka bongasin aina niin ihanasta ja inspiroivasta Pinterestistä. Teemahan on itsessään tosi trendikäs tällä hetkellä, ja monilla synttäreillä jo varmasti nähtykin, mutta en voinut vastustaa sitä, koska se sopii niin hyvin juuri meidän helmikuiselle talvityypille.

Aion vielä: katsoa Oton kanssa jakson Vikingsiä HBO Nordicilta. Meillä on uusin jakso katsomatta, ja edellinen jakso jäi niin jännään kohtaan että en kyllä kestä. Vikings on mun mielestä loistava sarja, ehdottomasti yksi viime vuosien lemppareista. Sen sijaan Black Mirroriin en pääse sisään mitenkään, vaikka me ollaan katsottu monta eri jaksoa Oton kanssa ja yritetty tosissamme innostua siitä. Jotenkin se ei vaan kolahda, vaikka haluaisin tykätä siitä mielenkiintoisten teemojen ja kaiken hehkutuksen takia. Musta se on vaan liian ennalta-arvattava ja jotenkin kökkö. Mutta onneksi ei ole pakko katsoa, kun maailma on muita huikeita sarjoja pullollaan.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3


19 Responses to “Just tänään torstaina 25.1.2018”

  1. Avatar My ja mini sanoo:

    Ei hemmetti kun olet kaunis tuossa kuvassa. Sitä vaan Tällaiset ”vanhanaikaiset” kuulumispostaukset on muutenkin kivoimpia

  2. Avatar Nimetön sanoo:

    Frozenissa, kuten useimmissa Disneyn elokuvissa, on ikärajana seitsemän vuotta.
    Tätä ei esimerkiksi oheistuotemarkkinoita seuratessaan uskoisi, sillä eihän yli seitsemänvuotiaille ole juuri tarjolla esimerkiksi vaatteita elokuvan teemapainatuksilla, vaan ne on suunnattu reilusti nuoremmille.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      No niinhän se on. Tosin ikärajathan menee ainakin Finnkinolla niin, että vanhemman seurassa siitä joustetaan 3 vuotta, jolloin 4v voi vanhemman seurassa katsoa myös K7-elokuvan. Ja harkinnanvaraisiahan nuo ikärajat on muutenkin elokuvissa, jokainen vanhempi tuntee itse oman lapsensa, voihan se hyvin olla että tuo 7v ikäraja on herkemmälle lapselle ihan paikallaan, kun joku toinen voi katsoa Frozenia vaikka 3-vuotiaana.

  3. Avatar Jenni sanoo:

    Aivan upea paita! Mistä tuo on?
    Oot muutenki niin kaunis tuossa kuvassa!

  4. Avatar Elisabeth sanoo:

    Oi, toinen ISO Vikings -sarjan fani ilmoittautuu tässä! Kirjoitin siitä blogin puolelle jo vuonna 2016 http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/search?q=vikings. Black Mirror jakaa ajatuksiani, olen pitänyt jostain jaksoista, toiset taas ovat jättäneet kylmäksi tai sitten ovat olleet makuuni liian raakoja/outoja. Mites Silta -sarja? Oletko sitä katsonut?
    Tuo Winter Onederland kuulostaa hauskalta teemalta, mikäköhän voisi olla samantyyppinen 2-vuotiaalle kesällä? Pitää miettiä :)

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Pitääkin käydä lukemassa sun Vikings-postaus! <3 Mulla on siitä lämpimät muistot kun Oton kanssa nyt Novan odotusaikana sitä aina iltaisin tuijoteltiin samalla kun vauva pyöri ja hyöri mahassa :D <3 Ihana katsoa sitä nyt taas!

      Ja mä en oo vielä Black Mirrorista nähnyt yhtään jaksoa josta oisin tykännyt, en tiiä pitäiskö vieläkin yrittää :D Jotenkin ne roolisuoritukset ei oo ihan mun makuun. Ehkä oon tottunut liikaa Hollywood-tyyliin :D

      Oi jos meillä ois kesäsynttärit nii pitäisi jollain ihanalla kukka-/puutarhateemalla varmaan! Garden party <3 :D

      Kiitos kun kommentoit!!

  5. Avatar Minnis sanoo:

    Aivan ihana asu sulla tossa <3! Pakko inspiroitua tuosta :)<3! Ja hei frozen... mä katoin sen kerran yövuorossa töissä ja jäin koukkuun :D siis se on ihana!<3 hahaha. Sen jälkeen oon katsonut myös sen oisko jouluaattona tv:stä ja netflixistä lastenvahti keikalla :D ! Ja hei se let it go. Onhan se nyt ihana :D

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti, ihana kuulla <3 Frozen on kyllä ihana leffa, tosin en ite jaksa enää 3083680 katselukerran jälkeen ihan samalla intensiteetillä tuijottaa kuin alussa :D kivaa viikonloppua sinne!

  6. Avatar Noora sanoo:

    Mistä toi Novan ihana takki on?

  7. Avatar Cata sanoo:

    Hei
    Mukava seurata blogiasi. Meilläkin lapsia ja ihmettelen kun monet antavat katsoa frozenia vaikka k 7. Toki jokaisella oikeus tehdä omia päätöksiä. Itse en ole antanut katsoa koska mielestäni ei sovellu 4 vuotiaalle. Kirjakin on jo jännittävä.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos, kiva että tykkäät! :) Mun mielestä tärkeää on että ainakin ekalla kerralla vanhempi katsoo elokuvan yhdessä lapsen kanssa, jotta sen voi keskeyttää heti jos vaikuttaa että lapsi ei pysty sitä handlaamaan vielä. Ja tietty myös siksi, että jos elokuvan tapahtumien pohjalta herää jotain ajatuksia tai kysyttävää, vanhemman on helppo vastata niihin. Jokainen lapsi on yksilö ja toiset suhtautuu eri tavalla kuin toiset. :)

  8. Avatar Laura sanoo:

    Hahaa, mä oon samanlainen vesilasien hamstraaja! Imetysjano on tuttu ilmiö täälläkin :D Makkari on täynnä puolitäysiä vesilaseja ja yleensä korjaan ne vasta sitte pois, ku oon kaatanut jonkun lasin pöydälle/sängylle/lattialle…

    Nää kuulumispostaukset on mukavaa luettavaa, kiitos kivasta blogista :)

  9. Avatar Johanna sanoo:

    Kiva blogi sulla! Vajaa 7kk pojan kanssa kotona ja aina tuun hyvälle mielelle kun luen sun juttuja!
    Mistä ostit sun Adidaksen pitkän takvitakin?
    Jatka samaan malliin!!☺

  10. Avatar Scarlett'O sanoo:

    En tiedä missä kaudessa Black Mirroria olette, mutta se kolmas kausi on ehdottomasti paras, ne muut (myös vika) on melko tylsiä kolmanteen kauteen verrattuna!

  11. Avatar Sanni sanoo:

    Mulla on sellanen tapa että tosi pahalla fiiliksellä tai just tosi kipeenä katon sellasia lasten leffoja (esim. just Frozen) mitkä osaan ulkoa, ja oon 26v. :D
    Sillon ku itellä on paha olla eikä pysty keskittymään mihinkään niin tutut lasten elokuvat tuo jotain turvan tunnetta näin aikuisellekin. :)

  12. Avatar Meri sanoo:

    Ootpa upea tossa kuvassa! :)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.