Luukku 19. Mitä haluan muistan muistaa tästä joulukuusta

19.12.2023

Teen aina vuoden lopuksi vuosikoosteen, jossa käyn läpi vuoden tärkeimmät käänteet kuukausi kuukaudelta. Sellainen on tulossa tänäkin vuonna ja voi mikä vuoristorata siitä tuleekaan. Mutta ajattelin, että haluan tallentaa tähän postaukseen juuri tämän hetken. Sellaisia pieniä ihania asioita meidän elämästä, jotka liian helposti pääsisivät muuten unohtumaan ihan täysin. Pieniä hetkiä ja sanoja, jotka tekivät mun päivistä parempia.

Tästä joulukuusta haluan muistaa:

Sen, kuinka kuopus kaksi vuotta ja neljä kuukautta, sanoi joka aamu ”Äiti mulla on tänään juhlat. Haluan mekon päälle.”

Sen, kuinka kivaa meillä oli, kun oltiin kylässä kakkosen kummisedän ja hänen perheensä luona. Syötiin ihan superhyvää peltipizzaa ja salaattia, jossa oli mm. pistaasia, parmesania ja rucolaa.

Sen, miten 6-vuotias sanoi tänään nukkumaan mennessä, että odottaa joululomasta eniten pulkkamäkeen ja uimaan menemistä yhdessä koko perhe. Ja sen, miten hän esitteli luomaansa uskomatonta taloa ja sen tornihuoneita ja pihaa Minecraftissa mulle. Hän rakentaa niin taitavasti ja luovasti.

Sen, kun paketoitiin naapurin Sallan kanssa meidän joulupaketteja. Salla tarjoutui itse tulemaan paketoimaan ja oli ihan valtava apu. Lisäksi meillä oli niin hauskaa yhdessä! Sovittiin, että tehdään tästä jouluperinne.

Sen, miten uskomattoman ihanasti meidän 10-vuotias esiintyi Lucia-esityksessä. Hän hymyili niin iloisesti ja oli aivan messissä ja lauloi todella kauniisti. Hänellä on loistava asenne ja meininki. Ja miten ihana kahdenkeskinen reissu me tehtiin hänen kanssa Tampereelle pari viikkoa sitten. Oli ihan parasta olla kahdestaan.

Sen, miten mahtavan uutislähetyksen 12-vuotias oli tehnyt koulussa ryhmätyönä luokkalaistensa kanssa. Sain nähdä sen videolta, ja se oli aivan kuin oikeat uutiset, haastatteluita ja ”Pekka Poudan koiraa” myöten. Siis miten käsittämättömän taitavia tämän päivän 12-vuotiaat ovat käsikirjoittamaan, kuvaamaan ja editoimaan. Ja tietysti esiintymään. Meidän 12-vuotias loisti uutislähetyksen lisäksi niin Lucia-esityksessä kuin joulukonsertin soololaulussakin.

Sen, miten tanssittiin DJ Jetron diskossa ystäväni Viivin valmistujaisissa lasten ja Viivin kanssa. Oli niin kova meno, hiton hyvää musiikkia, naurua ja ihania ihmisiä. Ja valtavan suuri onni ystävän puolesta.

Sen, miten Otto oli mun tukena kaikessa, ja tehtiin tiiminä töitä. Puhallettiin yhteen hiileen, vaikka tämä ensimmäinen joulusesonki yhteisen yrityksen kanssa on ollut ihan todella tiukkaa tykitystä. Kiitollisena siitä, että töitä on, mutta samalla kiitollisena siitä, että joululoma jo häämöttää. Töiden ja lastenhoidon lisäksi ei paljoa muuta olla ehdittykään yhdessä tehdä, kun olen istunut illatkin koneella naputtelemassa lasten mentyä nukkumaan. Mutta meidän yhteisistä iltapaloista ollaan pidetty kiinni.

Sen, miten yhtenä iltana koululaiset olivat tekemässä iltapalaa ja alkoivat yhtäkkiä ihan muuten vain laulaa joululaulua niin, että toinen lauloi stemmaa ja toinen melodiaa. Se kuulosti niin upealta. Ehdin tallentaa viimeiset yhdeksän sekuntia siitä videolle.

Sen, kuinka 2-vuotias sanoi joka päivä mummulle ”Mä rakastan sua mummu” puhelimessa. Ja kuinka mummun katse loisti, kun hän kuuli sen.

Sen, miten leivottiin yhdessä pipareita lasten kanssa. Kaikki auttoivat toisiaan, isommat pienempiä. Ja lopputuloksena oli maailman hienoimpia ja värikkäimpiä pipareita, iso liuta.

Kiitos elämä kaikista näistä hetkistä <3 Ja toivottavasti muistan lukea nämä sitten joskus, kun aikaa on kulunut ja olen jo ehtinyt unohtaa. 


Tasa-arvoa vanhemmuuteen työelämässä ja kotona – Perhevapaiden jakaminen

03.05.2021

Yhteiskunnallinen kampanja: Väestöliitto

Sain viime viikolla kouraani raskaustodistuksen neuvolasta ja jälleen on aika suunnitella, miten me jaamme perhevapaat Oton kanssa vauva-aikana. Tämä on jo neljäs kerta kun niitä jaetaan ja sävelet ovat selvät. Yhtä selvää kuin Suomessa edelleen on suurimmalle osalle perheistä, että äiti pitää perhevapaat pääosin, on meille se, että Otto jää kotiin ensin isyysvapaalle ja heti mun pakollisen osuuden loputtua vanhempainvapaalle, jonka hän pitää kokonaisuudessaan.

Miksi näin? No, siihen on monta syytä. Tärkeimpänä syynä se, että tehtiin näin jo kerran ja se oli hienoin ajanjakso meidän elämässä tähän asti, yhtään liioittelematta. Hienoa siitä teki se, että me saimme molemmat vanhemmat olla kotona vauvan kanssa, kokea ne ensimmäiset hetket, elää kiireetöntä arkea ja saada paussin oravanpyörästä. Vaikka tein töitä jo pian synnytyksen jälkeen, läpi vauvavuoden, se vuosi tuntui pitkältä yhteiseltä lomalta, koska saatiin olla yhdessä. Tein töitä pääosin vauvan nukkuessa tai ulkoillessa Oton kanssa ja muu aika me vietettiin yhdessä koko perhe. 

Koko perheen yhteisen hyvinvoinnin lisäksi toinen ihan yhtä tärkeä syy on se, että Otolla on yhtäläinen oikeus jäädä perhevapaalle kuin mullakin ja muodostaa tasa-arvoisena vanhempana suhde omaan lapseensa alusta asti. 

Meille molemmille on ihan valtavan tärkeää se, että kumpikaan vanhemmista ei ole toisen apulainen tai satunnainen lastenhoitaja toisen kantaessa päävastuun. Halutaan olla molemmat yhtä paljon mukana ja olla kumpikin niitä, joita lapset huutelevat silloin kun tarvitsevat apua jossain tai haluavat kertoa jotain. 

Kun meidän esikoinen syntyi vajaat 10 vuotta sitten, Otto sai juuri samana päivänä vakituisen työpaikan. Itselläni taas ei ollut lainkaan työtä tai koulua, johon palata. Silloin emme edes miettineet muita vaihtoehtoja kuin sen, että minä jään kotiin vauvan kanssa, vaikka toki muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Olisin voinut esimerkiksi hakea kouluun ja opiskella samalla, mutta sitä en silloin tehnyt. Silloinkin Otto piti kuitenkin omat isyysvapaansa täysimääräisinä, ensin ne viikot yhtäaikaa mun kanssa ja myöhemmin vielä ne loput päivät mun vanhempainvapaan loputtua. 

Myös meidän toisen lapsen kanssa minä olin se meidän automaattinen valinta, eikä edes mietitty muita mahdollisuuksia. Olin jo valmiiksi 1,5-vuotiaan kanssa kotona ja jatkoin kotona oloa sitten hänen ja vauvan kanssa. Myös toisen lapsen isyysvapaista Otto piti kuitenkin koko oman osuutensa ennen kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Näin jälkikäteen ajateltuna olen toki kiitollinen näistä omista vuosistani kotona, ilman niitä en olisi ehkä perustanut ja kehittänyt blogiani ja muita somekanaviani ja luonut niistä itselleni uraa, joka taas vuosia myöhemmin on mahdollistanut perhevapaiden tasa-arvoisen jakamisen.

Olemme alusta asti pyrkineet tasa-arvoiseen parisuhteeseen ja vanhemmuuteen, mutta on ollut paljon tiedostamattomia asioita, joihin on kiinnittänyt huomiota ja joita on osannut muuttaa vasta kun on saanut enemmän tietoa ja kokemusta. Oton vanhempainvapaalla oli isä-lapsisuhteen kehityksen lisäksi ihan valtavan suuri merkitys koko meidän arkeen myös tänä päivänä. 

Siinä missä monet metatyöt ennen olivat automaattisesti sen kummempia miettimättä mun vastuulla, vanhempainvapaan aikana Otto otti niistä reilusti koppia ja ottaa edelleen. Kumpikin meistä vanhemmista pysyy ihan yhtä hyvin kärryillä lasten koulujutuista, kerhoon ilmoittautumisista, kaverisynttäreistä lahjoineen (no toki ei nyt korona-aikana), hammaslääkäreistä, opettajien joululahjoista ja päiväkodin naamiaisista. 

Vanhempainvapaan aikana Otto innostui myös kokkaamisesta. Ennen hän teki ruokaa ehkä kerran viikossa tai parissa, nykyisin hän tekee ruokaa ehkä viitenä päivänä seitsemästä, koska nauttii siitä niin paljon. Ja niinä kahtena muunakin päivänä hän huvin vuoksi leipoo tai kokeilee tehdä kombuchaa.  Nämä ovat vain pieni murto-osa niitä positiivisista vaikutuksista, joita perhevapaiden tasa-arvoisella jakamisella on arkeen ollut. 

Me päädyttiin jakamaan perhevapaat näin, koska se tuntui meille järkevältä. Mun oli työn luonteen vuoksi mahdotonta olla täysin tekemättä töitä vauva-aikana, mutta erittäin mahdollista yhdistää työntekoa vauva-arkeen ja kotona oloon. Otolle taas oli mahdollista jäädä pitkälle perhevapaalle ja työpaikalla sille näytettiin alusta asti vihreää valoa, kuten tälläkin kertaa. Oton jälkeen hänen tiimistään muutama muukin isä jäi perhevapaalle ja Otto on kannustanut kaikkia ystäviä jäämään, koska kokemus oli hänelle niin mullistava ja hieno. 

Vaikka Otolla perhevapaalle jääminen sujui hienosti työpaikan puolesta, näin ei kuitenkaan kaikissa työpaikoissa vielä ole. Vaikka lainsäädäntö puoltaa molempien vanhempien oikeutta jäädä perhevapaalle, työelämässä on vielä paljon niitä asenteita, että kotiin jääminen on vain äidin tehtävä. Onneksi kulttuuri muuttuu jatkuvasti yksi isä ja yksi työpaikka kerrallaan. Toivon, että joskus tämä mun postaus tuntuu absurdilta tuulahdukselta jostain keskiajalta, “miten on voitu ajatella, että kotiin jääminen olisi vain toisen vanhemman tehtävä?!”. 

Toistaiseksi kuitenkin valloillaan on edelleen se ajatus, että kotiin jääminen vauvan kanssa kuuluu pääosin äidille ja suurin osa isistä käyttää vain itselleen korvamerkityt isyysrahapäivät, tai osan niistä. Moni toimii edelleen kuten me 10 vuotta sitten, eikä edes pysähdy ajattelemaan hetkeksi erilaisia vaihtoehtoja tai niiden vaikutuksia vauvavuotta pidemmälle. 

“Kelan lapsiperhe-etuustilaston mukaan vuonna 2019 kaikista vanhempainpäivärahojen saajista miesten osuus oli 42 prosenttia, mutta vanhempainpäivärahapäivistä miehet pitivät vain 11 prosenttia. Naiset käyttivät 98 prosenttia vanhempien kesken jaettavissa olevista vanhempainrahapäivistä. Vanhempainrahaa maksetaan äitiysvapaan jälkeen alkavalta vanhempainvapaan ajalta.” (lähde: THL)

Viidennes isistä ei käytä perhevapaita lainkaan. (lähde: THL)

Nämä ovat melko hurjia lukuja monella tapaa. Nämä ovat hurjia lukuja tasa-arvoisen työelämän ja tasa-arvoisen vanhemmuuden kannalta. Aitoa tasa-arvoa ei kauniista puheista huolimatta voi saavuttaa silloin kun perhevapaiden jakamisessa on näin valtava epätasapaino. Perhevapaauudistusta tarvitaan kipeästi. 

Yleisin vasta-argumentti sille, miksi mies ei voi jäädä kotiin on raha. Se mainitaan heti ensimmäisenä, automaattisena vastauksena usein ilman, että sen pohjalta on kuitenkaan tehty oman talouden vaikutusten osalta minkäänlaisia laskelmia. Väestöliitto teki yhteistyössä Oxford Researchin kanssa laajat laskelmat, joissa selvitettiin perhevapaiden erilaisten jakomallien vaikutuksia suomalaisten perheiden kokonaisvuosituloihin. Tutkimus on erittäin mielenkiintoista luettavaa. Lyhyesti tiivistettynä: 

“Ainoastaan tilanteissa, joissa vanhempien välinen tuloero on hyvin suuri, voi perheessä olla syytä tarkastella perhevapaiden jakamista taloudelliselta kannalta. Kun tuloerot ovat kohtalaisen pienet, on perheille taloudellisesti kannattavin vaihtoehto jakaa vapaat tasaisesti vanhempien välillä. Suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotulotasoa kaikissa tuloluokissa.” (Lähde: Väestöliiton & Oxford Researchin laskelma vuodelta 2018

Eli toistetaan nyt vielä yhdessä: Suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotulotasoa kaikissa tuloluokissa, myös silloin kun isä tienaa merkittävästi äitiä enemmän. 

Luin tuon koko laskelman läpi ja se oli havainnollistava ja alleviivasi hienosti sitä, että esimerkiksi matala- ja keskituloisissa perheissä on edullisinta, että vapaat jaetaan tasaisesti, eivätkä ne kasaudu vain toiselle vanhemmalle. Laskelmassa oli mukana myös esimerkkiperheitä, joissa tuloero oli vanhempien välillä suuri (esimerkiksi isä korkeimmassa tuloluokassa ja äiti matalimmassa). 

Laskelmassa koko perheen suurimmat nettovuositulot saavutettiin vaihtoehdoissa, joissa vapaat on jaettu mahdollisimman tasaisesti, esimerkiksi niin, että, äiti pitää 8,3kk ja isä 4,4kk,  äiti pitää 4,2kk ja isä 8,5kk, tai äiti pitää 6,4kk ja isä 6,3kk perhevapaista. Suosittelen tutustumaan tähän laskelmaan tai tekemään itse suoraan oman perheen tulojen pohjalta tarkat laskelmat erilaisista vaihtoehdoista, mikäli nimenomaan raha mietityttää. 

Rahan lisäksi toinen vasta-argumentti on usein imetyksen onnistuminen, miten imetys onnistuu, jos äidin sijaan isä jää kotiin? 

Ja tähän minä sanoisin, että miten se ei muka onnistuisi? Vaikka äiti haluaisi täysimettää ensimmäiset kuusi kuukautta ja olisi sen aikaa vauvan kanssa kotona, jäisi vielä monta kuukautta vanhempainvapaata toiselle vanhemmalle käytettäväksi. Esimerkiksi 7kk ikäinen vauva syö jo paljon muutakin kuin rintaa ja vaihtoehtoja on monia, miten imetyksen voi toteuttaa vaikka tekisikin töitä. Jos etätyö ei onnistu, maitoa voi pumpata pulloon, imettämässä voi käydä/toinen vanhempi voi tuoda vauvan imetettäväksi esimerkiksi lounasaikaan myös kesken päivän, tai sitten voi imettää tiheästi niinä aikoina kun ei ole töissä. 

Etenkin näin korona-aikana etätyömahdollisuuksien lisäännyttyä aivan valtavasti uskoisin, että on paljon työtehtäviä, joissa myös imetys keskellä työpäivää on täysin mahdollista. Toki on paljon myös ammatteja, joissa imetys kesken työpäivän ei ole vaihtoehto mitenkään päin. Mutta etätyön lisääntyminen on ehdottomasti yksi niistä tekijöistä, jotka tukevat isien jäämistä kotiin ja tasa-arvoisemman ja joustavamman työelämän mahdollistamista meille kaikille. 

Äidin imetystoive ei ole mikään automaattinen este perhevapaiden tasa-arvoiselle jakamiselle. Aina voi käyttää hieman mielikuvitusta ja miettiä asioita käytännössä. On paljon erilaisia tapoja jakaa vapaat, samalla mahdollistaen imetyksen jos se on toiveissa.

Miksi perhevapaiden tasa-arvoinen jakaminen on tärkeää

Moni varmasti miettii, että miksi ne vapaat pitäisi jakaa tasa-arvoisesti, jos itsestä tuntuu parhaalta se ratkaisu, että äiti on kotona ja isä on töissä. Ja pakkohan ei tietenkään ole tehdä mitään, mikä ei itsestä tunnu hyvältä. Mutta jos me halutaan joskus saavuttaa aito tasa-arvo myös työ- ja perhe-elämässä, perhevapaiden tasaisempi jakautuminen on siinä tärkeä askel. Jos me halutaan, että vielä joskus naiset tienaisivat yhtä paljon kuin miehet, tämä on välttämätöntä. Jos me halutaan, että naisilla on vielä joskus yhtä suuret eläkkeet kuin miehillä, tämä on välttämätöntä. 

Ja jos me halutaan, että lapset saavat luotua yhtä syvän yhteyden molempiin vanhempiin jo vauvasta asti, tämä on siinä merkittävä keino. En sano etteikö olisi mahdollista muodostaa yhtä tiivistä suhdetta molempiin vanhempiin silloin, kun vain toinen vanhempi on kotona, mutta kyllä se tasa-arvoinen kotona olo helpottaa sitä todella paljon. 

Mä ainakin toivon, että vielä joskus isiltä lakataan kysymästä automaattisesti missä lapsen äiti on, silloin kun he ovat liikkeellä vauvan kanssa kaksin. Että isä aidosti nähtäisiin tasa-arvoisena vanhempana, eikä kakkosvanhempana tai lastenvahtina omille lapsilleen, eikä kukaan kotiin jäävä isä saisi siitä osakseen kuittailua, tai normaalin arjen pyörityksestä supersankarin viittaa. 

Perhevapaauudistus olisi pitänyt tehdä Suomessakin jo vuosikymmen sitten. Tälläkin kertaa se helpottaisi merkittävästi meidän perhevapaiden jakamista ja mahdollistaisi Otolle pidemmän kotona olon vauvan kanssa. Mutta sitä saamme vielä odotella, eikä se tähän meidän tulevaan vauvavuoteen ehdi valitettavasti vaikuttaa. Vanhoilla keinoilla mennään. Mutta pidän sormet ristissä, että perhevapaauudistus saadaan vietyä viimeinkin käytäntöön ja että se on merkittävä askel kohti tasa-arvoisempaa perhe-elämää ja työelämää Suomessa, kuten se on ollut niissä maissa, joissa se on tehty jo aiemmin. 

Haluan sisällöissäni huomioida perhe-elämän monimuotoisuuden, mutta tässä postauksessa päädyin puhumaan nimenomaan isistä ja äideistä, koska nimenomaan isien asemaan ja isien perhevapaisiin haluttiin kiinnittää tässä kampanjassa huomiota. Ja en tiedä, ainakin oma mututuntumani on se, että esimerkiksi tuntemissani sateenkaariperheissä näissä asioissa tasa-arvo on jo pidemmällä ja vapaitakin jaetaan tasaisemmin molempien vanhempien välillä. Faktatietoa tästä ei kuitenkaan mulla ole. Isien pitämistä (ja pitämättä jättämistä) vapaista sen sijaan on ja siksi rajaus oli nyt tällainen, vaikka ehdottomasti tiedostan ja tunnustan sen, että perheitä on monenlaisia ja äidin ja isän muodostamat perheet ovat vain yksi perhemuoto muiden joukossa. 

On valtavan suuri kunnia saada olla mukana tässä yhteiskunnallisessa kampanjassa puhumassa perhe- ja työelämän tasa-arvon puolesta ja näyttämässä esimerkkiä. Väestöliitto tekee uskomattoman tärkeää työtä. Kanssani tässä kampanjassa ovat mukana myös Tuija Pehkonen, sekä Ville Viholainen, eli Koti-iskä88. Ollaan kaikki kolme (+ Otto) oltu mukana tekemässä myös tämän aiheen tiimoilta Väestöliiton Podcastia ja meidän jaksot pääset kuuntelemaan TÄÄLTÄ

Pidetään Oton kanssa myös 6.5. Instalive tästä aiheesta ja sen aikana meiltä voi kysyä mitä vaan perhevapaiden jakamisesta, meidän kokemuksista perhevapaista tai tasa-arvoisesta vanhemmuudesta. Käy IG Storyissa jättämässä oma kysymyksesi ja vaikuttamassa siihen, mihin kellonaikaan live pidetään! 

Kuten sanottua, toivon, että joskus perhevapaiden tasainen jakaminen on niin tavallista, että siitä ei tarvitse enää puhua lainkaan. Toistaiseksi ollaan kuitenkin kaukana siitä. Mutta toivottavasti askel askeleelta mennään sitä kohti. Jokainen meistä voi edistää tasa-arvoisempaa perhe-elämää pohtimalla omia asenteita ja oletuksia ja aktiivisesti kehittämällä niitä.


Tämän viikon kuulumiset

29.01.2021

Tammikuu jo loppuu ja ensi viikolla alkaa meidän vuoden ensimmäinen ”juhlakuukausi”, kun päästään juhlimaan ensin kuopuksen 4v-synttäreitä, sitten meidän seitsemättä hääpäivää ja sitten vielä kymmenettä vuosipäivää. Syyskuu on sitten se toinen ”juhlakuukausi”, kun silloin on mun, meidän esikoisen ja mun äidin synttärit peräkanaa. Oton ja keskimmäisen synttärit sijoittuvat tasaisemmin ympäri vuotta, mutta hauskaa miten joillekin kuukausille näitä juhlia vaan kasaantuu.

Aiotaan juhlia kuopuksen synttäreitä ihan vain Oton perheen kanssa nyt pienesti. Pidetään sitten joskus isommat juhlat kuopukselle, jonne kutsutaan kummit ja ystäväperheetkin mukaan, sekä tietty mun äiti myös. Hääpäivää ja vuosipäivää juhlitaan nyt vain kotona, mutta myöhemmin helmikuussa karataan kahdestaan Oton kanssa yhdeksi yöksi hotellilomalle. Siitä onkin jo pitkä aika kun ollaan viimeksi oltu yötä kahdestaan, se oli mun synttäreillä syyskuussa.

Tammikuu on alkanut vähän väsyneesti ja tahmeasti, mutta tämä viimeinen viikko on ollut oikeastaan aika hyvä. Tässä on ollut toivoa. Mulla on vahvistunut tällä viikolla kolme kivaa työjuttua, mikä lievittää stressiä ainakin hieman sen suhteen, että riittääkö töitä vai ei. Koronatilanne sahaa ja eihän sitä tiedä mihin tämä kevät vielä vie, mutta nyt alkaa olla sellainen toiveikas fiilis kuitenkin, että töitä riittää edes jonkin verran. Olen siitä valtavan kiitollinen ja toivon, että niitä tulee paljon lisää!

Ollaan katsottu lasten kanssa tällä viikolla meidän vanhoja reissuvideoita YouTubesta, kun on tullut välillä niin kova reissuikävä. Mutta ei ne videot ole sitä kyllä oikein helpottaneet, päin vastoin. Olisi niiiiin ihana lähteä jonnekin, edes risteilylle! Vitsi miten ikävä on niinkin perus juttuja kuin Max Hamburgaren halloumiburgeria, Tukholman vanhaa kaupunkia tai jotain Silja Serenaden buffaa! Lähtisin kyllä niin fiiliksissä kauemmaskin, mutta pelkkä päivä Tukholmassa -risteily voi tuntua aikamoiselta elämykseltä sitten joskus, kun tämä kaikki on vihdoin ohi. Jos meillä vielä on Ruotsin laivat silloin. Se ”joskus” tuntuu karkaavan koko ajan kauemmas, mutta vielä on jaksettava.

Tilasin tällä viikolla netistä kotiin isot ruokaostokset pitkästä aikaa. Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset siitä, kun tavallaan siihen menee ainakin mulla paljon kauemmin aikaa kun teen ostokset netissä, mutta sitten taas toisaalta onhan se ihanaa saada ne ostokset kotiin. Toki siinä on se, että mitä useammin niitä tekisi netissä, sitä paremmin palvelu oppisi tuntemaan ne meidän perusostokset (nytkin se osasi ehdottaa kyllä hyvin meidän suosikkeja) ja tekisi ostosten teosta entistä nopeampaa. Mutta joo, luulen, että tullaan aina välillä hyödyntämään tätä nettitilausta, mutta ei varmasti joka viikko. Mutta ihanaa, kun se vaihtoehto on olemassa ja nykyään niitä toimitusaikojakin on jo niin hyvin saatavilla.

Tänä viikonloppuna meillä ei ole hirveästi mitään sen suurempia suunnitelmia. Ajateltiin varmaankin ulkoilla, katsoa leffoja ja lukea kirjoja, sekä syödä hyvää ruokaa. Kiireetöntä yhdessäoloa ja paljon haleja! Ja ehkä voitaisi katsoa vielä New Yorkin reissuvideo, kun siitä reissusta tulee maanantaina kuluneeksi vuosi. Ihan hurjaa. Perjantaita ollaan vietetty yökkäreissä sen jälkeen, kun lapset pääsivät koulusta. Pyjamaperjantait best!

Toivotan kaikille ihanaa viikonloppua! 


Arjen kuulumisia syyskuussa + muutama arkea helpottava kikka

07.09.2020

Arkea on takana jo useampi viikko ja kaikki tuntuu jotenkin loksahtaneen hyvin paikoilleen. Ollaan taas totuttu Oton kanssa aamuherätyksiin, eikä iltaisin enää väsytä tosi aikaisin. Ollaan löydetty työ- ja koulupäiviin hyvä rytmi ja viikonloput on pystynyt pitämään hyvin vapaana. Harrastuksia on ollut juuri sopivasti. Olen tainnut innostua mun rauhallisista työtunneista vähän liikaakin, kun viime viikolla mulle iski ranteen ja peukalon rasitusvamma, ei kiva. Kipu säteili ranteesta peukaloon ja kyynärpäähän asti. Käsi oli todella kipeä perjantain ja lauantain, mutta sunnuntaina alkoi onneksi jo hieman helpottaa. Laitoin Voltarenia aamuin illoin kipukohtaan ja se kyllä auttoi.

Tänäänkin ranne on vielä arka ja rasittuu herkästi, mutta pystyn kuitenkin jo kirjoittamaan hetken ilman, että se merkittävästi pahenee. Tämän kanssa saa kyllä olla tarkkana. En missään nimessä halua, että rasitusvammasta tulee joku pysyvä seuralainen. Tähän asti se on oireillut vaan kerran-pari vuodessa, jos takana on oikein intensiivinen kirjoitusrupeama. Toivottavasti pysyykin sellaisena hyvin satunnaisena vaivana. Otollahan oli silloin meidän kuopuksen vauva-aikana vanhempainvapaalla oikein pahaksi äitynyt jännetupen tulehdus kädessä ja siksi Otto onkin ollut mulle tosi tiukkana, eikä ole antanut mun tehdä juuri mitään nyt tällä kipeällä kädellä. Mulle on tosi vaikeaa olla ihan toimettomana, kun olen tottunut siihen, että aina puuhailen kaikkea. Mutta yritin viikonloppuna sitten lukea kirjaa ja lenkkeilin.

Naurattaa tämän postauksen ruokapainotteiset kuvat, mutta viime viikko oli kyllä erittäin ruokapainotteinen viikko. Käytiin Oton kanssa pitkästä aikaa kahdestaan lounaalla torstaina hyvin sujuneen työviikon kunniaksi. Mentiin Teurastamolle Lopes y Lopesiin ja siellä oli kyllä _todella_ hyvää ruokaa! Teurastamolla on valtavasti terassitilaa ja viime torstaina oli vielä 18 astetta lämmintä, niin hyvin tarkeni syödä terassilla ulkona. Otettiin cevicheä sekä erilaisia tacoja.

Voin suositella tosi lämpimästi, Lopes y Lopes oli loistava. Mietittiin Oton kanssa, että voitaisiin käydä aina torstaisin kahdestaan lounaalla nyt kun siihen on vielä tämän syksyn ajan mahdollisuus, kun Otto on opintovapaalla. Torstain lounas olisi aina sellainen ihana palkinto hyvin sujuneesta työviikosta, kun muuten yleensä syödään työpäivinä lounaaksi nopsaa kotona jämiä samalla kun tehdään töitä/opiskellaan. Jos ei ma-ke pidä ollenkaan taukoa lounaalla, voi torstaisin hyvällä omallatunnolla käydä rauhassa lounastreffeillä pitkän kaavan mukaan. Ihanaa arjen luksusta.

Perjantaina me haettiin pitkästä aikaa pizzaa kotiin ja vietettiin kunnon pizzaperjantai lasten kanssa. Lauantaina käytiin Oton pikkuserkun lasten synttärikahveilla ja lisäksi meille tuli sukulaisia illalliselle. Sunnuntaina keskimmäisen kummisetä puolisoineen tuli meille ja vietettiin sitten pizzasunnuntaita. Nyt tuli ekaa kertaa testattua meidän keittiö tositoimissa isommalla porukalla ja oikein hyvin mahduttiin kaikki pyörimään siellä ja pilkkomaan ja leipomaan pizzapohjia. Ja voi juma, että tuli hyviä pizzoja! Tehtiin mm. vege-mexicana -pizzaa ja juurespizzaa vuohenjuustolla. Kiinnostaako teitä reseptit? Jos kiinnostelee, niin voisin jakaa ne ihan omassa postauksessa. Molemmat menivät kuin kuumille kiville ja parasta oli se, että tehtiin niin hitsin iso satsi, että niistä sai syötyä tänään vielä iltaruuan.

Yksi hyvä keino helpottaa meidän arkea on todellakin se, että tehdään sunnuntaisin niin iso satsi ruokaa, että siitä riittää vielä maanantaillekin iltaruoka koko perheelle. On ihanaa aloittaa arkiviikko aina viikonlopun jälkeen sillä, että ruoka on jo valmiina. Tiistaina jaksaa hyvin kokata työpäivän jälkeenkin sitten, mutta tämä on ollut meillä myös yksi sellainen kätevä kikka, jolla sujuvoittaa arkea. Meidän lemppareita tähän tarkoitukseen on ainakin makaronilaatikko, nuudeliwokki ja erilaiset pastat, sekä tietty tämä pizza, mitä nyt tehtiin. Yleensä ei kyllä syödä ihan näin paljon pizzaa kuin viime viikolla tuli syötyä.

Muita keinoja, jotka meillä on kultaakin kalliimpia arjessa on ainakin se, että lapset laittavat iltaisin kaikki aamun tavarat valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen iltapala-aikaa. Koko seuraavan päivän asu katsotaan valmiiksi (ja säätiedote tarkistetaan), reppu pakataan ja tuplatsekataan, että kaikki tarvittavat jutut on tehtynä ja lisäksi katsotaan vielä mahdolliset jumppa- tai muut tarvittavat varusteet. Tämä helpottaa aamuja niin paljon, kun ei tarvitse sitten kiireessä aamulla enää etsitä mitään tärkeitä juttuja.

Ja täytyy sanoa, että varmaan kaikkein tärkein arjen helpottaja meillä on kuitenkin Oton kanssa jaettu google-kalenteri, jonne merkitään _ihan_ kaikki. Siis ihan kaikki. Ilman sitä me oltaisiin kyllä aivan pihalla. Mutta heti kun tulee joku kutsu tai viesti tai tapahtuma tai mikä tahansa spessujuttu, se laitetaan sinne ja kalenteri muistuttaa kaikesta etukäteen. En tajua, miten ennen ollaan pärjätty edes ilman, tai paperikalenterilla.

Kyllä se vaan niin on, että nautin tästä tavallisesta arjesta ihan valtavan paljon. Olen kiitollinen jokaisesta tavallisesta arkipäivästä, jonka saan viettää sen jälkeen kun suurin osa koko vuodesta on ollut poikkeusarkea. Lapset nauttivat selkeästi niin paljon siitä, kun voi käydä ihan tavallisesti koulussa ja dagiksessa. Ja se on pitänyt aika hyvin, että ollaan yhdistelty molempien arkien parhaita paloja. Ollaan raivattu arki-illat tyhjiksi ja vietetään paljon perheaikaa. Se on ihanaa!

Mahtavaa uutta viikkoa kaikille <3

Mitkä teillä on sellaisia pieniä juttuja, joilla helpotatte tai piristätte arkea?


Ihanat erilaiset perheet: Mikaela, Jari, Lara ja Meri

24.11.2019

Tämän vuoden aikana esittelen täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan yhdeksäs perhe.

Ihanat erilaiset perheet: Mikaela, 29, Jari, 50,  Lara, 13, & Meri, 2,

Mikaela tuli äidiksi ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana. Hän opiskeli silloin lukion ensimmäistä vuotta ja ihmetteli outoa väsymystä. Hän oli niin käsittämättömän väsynyt, että ei jaksanut edes käydä koulua. Mikaela lopetti jopa lukion kesken väsymyksen vuoksi, mutta se ei vaan hellittänyt. Lopulta hän meni lääkäriin selvittämään väsymyksen syytä.

– Lääkärissä todettiin, että olin raskaana viikolla 16. Raskaus oli niin pitkällä, että abortti ei ollut enää edes mahdollinen ilman erityisen painavaa syytä, eikä se ollut mulle edes vaihtoehto.

Mikaela oli tehnyt raskaustestin, joka oli ollut negatiivinen. Myös kuukautiset olivat tulleet aivan normaalisti koko raskauden ajan. 

– Se oli shokki, mutta olin ajatellut ja pelännyt sitä jo etukäteen. Mun äiti oli silloin mukana lääkärissä ja odotti ulkopuolella. Lääkäri pyysi mutsin sisään ja kertoi uutiset, johon mutsi sanoi vaan et kyl me täst selvitään. Faijan kommentti kotona oli “WAU”.

Perhe oli Mikaelan tukena alusta asti, eikä hänen tarvinnut pelätä, että kukaan omasta lähipiiristä suuttuisi hänelle tai arvostelisi. Muut ihmiset kuitenkin epäilivät Mikaelan kykyä selviytyä äitiydestä niin nuorena. 

Esikoinen syntyy

Lara syntyi kiireellisellä sektiolla sydänäänten tasaisuuden vuoksi, mutta kaikki oli onneksi kunnossa. Vauva-arki lähti alusta asti hyvin käyntiin, eikä Mikaelalla ollut nuorena yksinhuoltajana mitään ongelmia suoriutua siitä. 

– Mä tykkäsin olla Laran kans kotona ja luin tosi paljon kirjoja hänelle. Meidän arki oli mukavaa ja tasaista. Tosi monissa nuorten kirjoissa yksinhuoltajaäiti aina raahasi miehen kotiin. Mä en halunnut Laralle sellaista, että hän joutuisi katsomaan kun äidillä vaihtuu poikaystävät ja sitä rataa. 

Mikaela muutti Laran kanssa Matinkylään uuteen kotiin. Siellä Lara tutustui naapurin muutaman vuoden vanhempaan lapseen, jonka kanssa alkoi leikkiä yhä useammin. 

– En ees aluksi tykännyt, kun 3v vanhempi lapsi kiusasi meidän Laraa ja pompotteli. Silti Lara halusi olla sen kanssa ja se oli kuulemma hauska tyyppi. Myöhemmin sitten kävi ilmi kun pidempään asuttiin siinä, ettei lapsen kotona ollut kaikki hyvin. Vuosien mittaan lapsi vietti enemmän ja enemmän aikaa meidän kanssa.

Naapurin lapsi alkoi viettää aikaa Mikaelan ja Laran luona. Aluksi hän oli heillä päivisin, mutta pian hän alkoi viettää öitäkin heidän luonaan.

– Mä päällystin hänen koulukirjat ja annoin aamupalaa. Meininki lapsen kotona meni niin pahaksi, että hän vietti meillä arkisinkin öitä, vaikka alkuun oli ollut vain viikonloppuisin. Lopulta lapsi otettiin huostaan ja se oli se pääsyy miksi me muutettiin myöhemmin Kotkaan. 

Mikaelaa ei hyväksytty sosiaalitoimessa lapsen sijaisvanhemmaksi, vaan lapsi muutti kauemmas sukulaisen luokse. Lapsi ei saanut enää käydä Mikaelan ja Laran luona, koska hänen vanhempansa asui samassa talossa, jolloin lapsi olisi saattanut nähdä häntä heidän luona käydessään.

Ei skumppalaseja vaan pölyä ja rujoa kauneutta

Vuonna 2015 Mikaela päätti, että hän ja Lara muuttavat Kotkaan, kauas Helsingin hälinästä ja lähemmäs huostaanotettua naapurin lasta, jota he halusivat edelleen tavata. Naapurin lapsesta oli tullut vuosien saatossa heilel älyttömän rakas, kuin oma lapsi Mikaelalle ja kuin sisko Laralle. Kotkassa he voisivat taas tavata säännöllisesti. 

– Olin just laittanut Laralle koulupaikkahakemuksen Kotkaan ja valmistelin muuttoa, kun Jari alkoi jutella mulle Instagramissa. 

Jari ja Mikaela olivat molemmat Hernesaaren telakoilla töissä ja päätyivät sitä kautta tykkäilemään ja kommentoimaan toistensa kuvia. Mikaelaa viehätti Jarin rehellinen meininki, joka oli samanlaista kuin hänellä itselläänkin. 

– Hernesaaren ranta oli just rakennettu ja se oli tosi suosittu ja hieno. Mulle Hernesaari on aina ollut sellanen rujo ja pölyinen ja paskainen duunaripaikka, niin musta oli kiva kattoa Jarin kuvia. Silläkin oli sellaisia ei mitään skumppalaseja, vaan kuvia laivatelakalta ja Hernesaaren rujoudesta.

Mikaela ei silloin tiennyt, että Jarilla oli ollut pienimuotoinen ihastus häneen jo pidemmän aikaa. 

– Olin paloesimiehenä töissä ja työkaverit aina ajeli välillä Hernesaaressa. Kerran ne kysyi multa, että kun siellä on se yks venetelakka nii siellä on semmonen tosi hyvännäkönen tatuoitu muija, ooksä käyny koskaan kattoo? Sanoin, että en oo käynyt kattomassa, niin ne ajelutti mua sinne paloautolla katsomaan. Me käytiin aina välillä vähän kurkkimassa salaa kun oli aikaa, ja jossain vaiheessa yhdistin, että tuo on se sama kenen kanssa juttelin instan kautta, Jari kertoo.

Mikaela tykkäsi siitä, että Jari ei ollut niinkuin muut miehet. Hän ei kommentoinut Mikaela ulkonäköä tai ehdotellut sopimattomia.

– Jari kommentoi mun kuviin, että “aa otsalamppu on parasta”, se ei ollut sellaista mitä olin tottunut kuulemaan miehiltä. 

Jari ei ollutkaan naimisissa

Alkuun Mikaela ei tiennyt edes, että Jari oli sinkku, vaan luuli hänen olevan naimisissa ja harmitteli sitä, koska Jarin kanssa juttu luisti niin hyvin.

– Jarin äiti sairasti silloin syöpää ja Jari puhui siihen liittyen siitä, että hänellä ei ole sisaruksia eikä perhettä, eli kävi ilmi ettei Jari ollutkaan naimisisssa. Siitä meni viikko, niin pyysin Jarin puhelinnumeroa ja Jari antoi numeron ja sähköpostin.

Mikaela ja Jari sopivat treffit kirjamessuviikonlopulle. Mikaelan piti tavata Jari pikaisesti ennen messuja, mutta suunnitelmat muuttuivat lennosta.

– Ajattelin, että näen nopeasti Jaria ennen kuin menen messuille, mutta sitten me hengattiinkin koko ilta yhdessä, enkä ikinä päässyt sinne messuille asti. Rakastan kirjoja yli kaiken, että se oli tosi iso juttu etten mennyt sinne. Siihen asti olin aina käynyt joka vuosi. 

Pariskunta alkoi tapailemaan, vaikka Mikaelalla olikin edessä muutto Kotkaan Laran kanssa. Suhde eteni nopeasti ja pian Kotkaan oli muuttamassa myös Jari. 

– Kysyin, että minkä takia Jari päätti, että hänkin muuttaa Kotkaan, niin hän vaan sanoi, että se tuntui oikealta. Jari päätti muuttaa mun kanssa vaikka oltiin tapailtu vasta muutama kuukausi. Jari asui silloin äitinsä luona, kun äiti sairasti syöpää, eikä pärjännyt yksin. Jarilla ei ollut omaa taloa, mitä olisi pitänyt myydä ennen muuttoa.

Vaikka Jarilla ja Mikaelalla on iso ikäero, ennakkoluuloja he eivät kohdanneet ainakaan lähipiiristä. 

– Olin aina ajatellut, että vanhempi mies olisi mulle hyvä, koska tykkään siitä, että on elämänkokemusta ja elämänviisautta. Jarilla oli etukäteen meidän ikäerosta ennakkoluuloja, hän mietti, että onko hänellä näin nuoren kanssa mitään yhteistä. Onneksi oli, Mikaela naurahtaa.

Muutto yhteen & kohdunulkoinen raskaus

Jari, Mikaela ja Lara muuttivat Kotkaan uutena vuotena 2016. Kotkan hidastempoisempi elämän tahti viehätti.

– Me molemmat oltiin aika kyllästytty pääkaupunkiseudun ruuhkiin ja kiireeseen. Siellä ei ollut luontoa ympärillä oikein. Vaikka asuin Matinkylässä ja siellä oli luontoa ja metsää, niin ei se ollut sama asia kuin täällä. 

Perhe oli asunut Kotkassa muutaman kuukauden, kun Mikaela alkoi ihmetellä miksi hänen kuukautisensa eivät millään loppuneet ja vuoto oli todella runsasta. 

– Tein raskaustestin ja päättelin että kyseessä on varmaan kohdunulkoinen raskaus, kun oli paljon vuotoa ja kesti niin kauan. Kerroin Jarille siitä ja mentiin lääkäriin. Ne otti mut samantien leikattavaksi ja poisti mun toisen munatorven ja samalla totesi, että mulla on endometrioosi. 

Leikkauksen aikana paljastui myös, että Mikaelalle tehdyn sektion yhteydessä toisen puolen munatorvi oli vioittunut ja arpeutunut, kun tikit oli ilmeisesti ommeltu liian kireälle. Lääkäri oli sitä mieltä, että raskautuminen tulee olemaan hankalaa, ku toista puolta ei ole ja toisen puolen kulkuväylä on arpeutunut lähes umpeen. 

Kohdunulkoisen raskauden jälkeen Mikaela ja Jari keskustelivat lapsista ja kävi ilmi, että Jari toivoisi tulevansa isäksi. Mikaela taas ajatteli, ettei välttämättä haluaisi enää enempää lapsia, kun Larakin oli jo niin iso ja omatoiminen. 

Uudelleen raskaana 

Puolen vuoden kuluttua kuitenkin Mikaelan kuukautiset olivat päivän myöhässä ja Jari sanoi heti, että “Sä olet raskaana.”

Mikaela muisti, että hänen läheisellä ystävällään joka oli joskus asunut heillä, oli jäänyt ylimääräinen raskaustesti heille. 

–  Muistin että mulla on se (testi) ku oltiin Jarin kanssa saunassa ja Jari sanoi, että tee se.  Pissasin tikkuun ja sitten menin takaisin sinne saunaan. Me kinasteltiin siitä, että kumpi katsoo sitä tikkua ja Jari sitten katsoi ja sanoi, että “joo moi”. Olin raskaana. 

Raskausaika meni hyvin ja toukokuussa 2017 Mikaelan synnytys käynnistyi perheen ollessa saaressa mökkeilemässä. 

– Mulla meni lapsivedet kun olin yksin korjaamassa laituria ja huusin Jarille, että tuu katsomaan, Mikaela muistelee.

– Olin Mikaelan siskon kanssa mökissä kahvilla ja kun Mikaela huusi, niin aattelin, että ei sillä ole mitään sen kummempaa. Jatkoin kahvin juontia kaikessa rauhassa. Varmaan 10 minuutin päästä kävelin veneelle katsomaan ja sillä olikin lapsivedet mennyt. Kaikki tavarat jä siihen ja sieltä toista tuntia ajettiin veneellä sinne missä auto on, Jari kertoo nauraen.

Pariskunta ehti kuitenkin hyvin sairaalaan veneellä ja autolla ja Meri syntyi seuraavana aamuna. Jarille oman lapsen syntymä oli hieno kokemus.

– Olihan se makeeta ja mahtavaa kun syntyi vauva, ihan oikeasti, Jari kertoo.

Sairaalassa Mikaelan oletettiin tietävän jo kaikki, kun hänellä kuitenkin oli entuudestaan jo yksi lapsi.

– Meille ei kerrottu mitään siellä osastolla. Sanoinkin kun lähdettiin osastolta, että kun siitä oli kuitenkin jo 10-11 vuotta kun edellisen lapsen sain, niin ei mulla ollut mitään tietoa mistään ihokontakteista tai mistään. Meille ei tuotu missään vaiheessa esimerkiksi vaatteita vauvalle. Olisin kaivannut enemmän tukea, enkä sitä että oletetaan, että tiedän kaiken jo etukäteen. 

Raskas alku vauvaperhe-elämälle

Vauva-arki lähti hyvin nukkuvan Merin kanssa heti sujumaan, vaikka Jari kulkikin edelleen Helsingissä töissä Kotkasta arkipäivisin. Merin ollessa kahden kuukauden ikäinen, Jarin äidin syöpähoidot lopetettiin ja hän siirtyi saattohoitoon. 

– Oltiin sillon aika paljon Kontulassa Jarin äidin kämpällä. Me aika usein tehtiin silleen et lähdettiin aamupäivällä Merin kanssa bussilla Helsinkiin ja tultiin sitten Jarin kyydillä takaisin. 

Jarin työpäivät venyivät matkoineen ja äidin luona käymisineen  jopa 12-13 tunnin mittaisiksi. 

– Silloin ku Jari teki pitkää päivää Helsingissä ja Jarin äiti oli saattohoidossa, niin ei se arki ollut niin helppoa. Jarille tietysti kaikista raskainta. Molemmat otettiin se niin, että tilanne nyt on tämä, että on turha raivota tai itkeä kun ei se siitä miksikään muuttunut sillä. Niinkuin Jari sanoi, niin meillä oli kuitenkin toisemme ja se helpotti tosi paljon.

Tukea toisesta vanhemmasta

Vaikka työmatkat ja Jarin äidin sairaus kuormittivat vauva-aikana, vanhemmuuden jakaminen toisen aikuisen kanssa oli yksinhuoltajaäitinä vuosia Laraa kasvattaneelle Mikaelalle helpottavaa ja ihanaa.

– Oli ihan uutta, kun rinnalla oli toinen, jota oikeasti kiinnosti ihan tasan yhtä paljon ne kaikki pikkujutut. Vaikka oltiin silloin tosi paljon tekemisissä vanhempien ja ystävien kanssa kun Lara oli vauva, niin en usko, että ketään heistä oikeasti kiinnosti ihan täydestä sydämestä tismalleen yhtä paljon, kun toista vanhempaa kiinnostaa oman vauvan uudet taidot. 

Vaikka Mikaela sai yksinhuoltajanakin aina apua jos tarvitsi hoitajaa, hänelle henkinen vanhemmuuden jakaminen yhdessä Jarin kanssa on iso asia.

– Pikkulapsen vanhempana oleminen on sellaista ultimate hippeilyä: kaikki elämän pienet ilot tulee eri tavalla esille. Lapsen kanssa voi ihmetellä, miten hienon värinen on kananmuna. En usko että kaikki he, jotka eivät kauheasti tykkää lapsista tajuavat,  että omat lapset on tavallaan kopioita vanhemmista ja huumorintaju on aika samanlaista ja arki on sellaista mitä ne vanhemmat siitä arjesta tekee. Esimerkiksi meillä Meri tykkää sekoilla ihan niinkuin me vanhemmatkin. 

Kiireetöntä arkea maaseudulla

Kun Jarin äiti kuoli, Jari myi äidiltään perityn kaksion Kontulasta ja pari osti siitä saaduilla rahoilla ison talon Kotkan maaseudulta. Rahaa jäi vielä ylikin. Kotkan Helsinkiä huomattavasti edullisemmat asunnot mahdollistavat sen, että pari tulee hyvin toimeen ja voi asua omassa velattomassa talossa luonnon ympäröiminä. 

Jari lopetti työt Helsingissä jokin aika sitten, ja tällä hetkellä Mikaela ja Jari tulevat toimeen yrittäjinä. Jari valokuvaa häitä sekä luontokuvia, joita he myyvät sisustustauluina. 

– Kun meillä on niin pienet menot niin pärjätään hyvin. Mieluummin mä valitsen sen, että on vähän vähemmän rahaa ja enemmän yhteistä aikaa.

Jari toimii sopimuspalokunnan varapäällikkönä ja nuoriso-osaston kouluttajana ja lisäksi perheellä on liuta eläimiä, kuten kanoja, koira ja kissa. Palokunta ja veneily ovat koko perheen yhteisiä harrastuksia. 

– Meidän arki on ihanan kiireetöntä, eikä erityisen kuormittavaa kun saadaan elää oman näköistä elämää. Saadaan voimavaroja toisistamme ja luonnosta, Jari kertoo.

– Me otetaan asiat sellaisena kun ne tulee, eikä murehdita etukäteen kumpikaan mitään. Sen mukaan mennään mitä on ja mitä tulee. Yksi syy miksi ihastuin Jariin oli se, että hän on niin positiivinen. Mustakin on aina sanottu, että olen tosi positiivinen ja optimistinen, mutta välillä musta tuntuu, että Jarin rinnalla mäkin olen tylsä mörökölli. Jari ei tosiaan murehdi turhista, Mikaela lisää.

Perheenlisäystä

Pian Mikaela ja Jari saavat perheeseen yhden jäsenen lisää, sillä Mikaelan laskettu aika on marraskuun viimeisenä päivänä.

– Olin just päättänyt, että aloitan ehkäisyn seuraavien kuukautisten jälkeen, että en jaksa enää odottaa ja toivoa. Halusin Merille kaverin, ku Lara on kasvanut yksin. Se on jotenkin harmi, miten yksin hän välillä oli. Mulla itsellä on viisi sisarusta ja on ihan erilaista, kun on aina joku, jonka kanssa jakaa kaikki. Meillä on mökki Haminan ulkosaaristossa, niin piti saada Merille sinne saareen seuraa.

 Tulevaisuudelta pari toivoo samanlaista kiireetöntä elämää ja aikaa kaikelle tärkeälle kuin nytkin.

– Jari sanoi joskus ihan alkuaikoina, että lapset on vaan lainassa, että me kaksi on se mitä jää jäljelle lopulta. Sen mukaan se arki ja elämä pitää rakentaa ja huomioida toista ja pitää ottaa kans sitä parisuhdeaikaa. Tottakai lapset on tärkein asia, mutta ne ei ole siinä ikuisesti. 

13-vuotiaan esikoisen kanssa Mikaela on jo saanut huomata, että koko ajan kavereista tulee tärkeämpiä, eikä vanhemman kanssa enää ehdi viettää niin paljon aikaa. Heillä on kuitenkin läheiset ja lämpimät välit.

– Kun Lara on jo 13v, niin mä voisin melkein sanoa, et hän on mun paras kaveri. 13-vuotiaan kanssa pystyy oikeasti heittää läppää ja voi keskustella ihan mistä vaan. 2-vuotiaan Merin kanssa taas on tilannekomiikkaa. 

Mikaelan ja Jarin terveiset muille lapsiperheille:

Pitäisi osata ottaa ihan rauhassa, eikä stressata kaikesta. Ja nauttia hetkestä, eikä miettiä mitään turhia murheita, tai ottaa paineita ulkopuolelta tai miettiä mitä muut sanoo. Me ei kumpikaan olla sellaisia, että mietittäis että mitäköhän noikin sanoo. Somesta ei kannata myöskään ottaa paineita vaan elää rauhassa oman näköistä elämää.

Mikaela ja Jari inspiroivat mua ihan älyttömän paljon! Heidän mutkaton elämänasenne ja rento elämän tyyli landella oli jotain niin ihailtavaa. Se kiireettömyys, yhteinen aika ja keskittyminen olennaiseen oli jotain sellaista, mitä ihailen todella paljon. Inspiroivaa on myös se, miten kiitollisia molemmat olivat siitä mitä heillä on, huolimatta siitä millaisia mutkia matkaan on mahtunut. Kiitos ihan mielettömän paljon teidän ihanalle perheelle, että sain kertoa teidän tarinan ja tavata teidät. Olette aivan ihania! <3

Tutustu muihin Ihanat erilaiset perheet -sarjan perheisiin:

1. perhe: Emma, Timo & Torsti

2. perhe: Emilia & Minea

3. perhe: Siiri, Hannele & kaksi lasta

5. perhe: Sanna, Pyry, Jimi & Venla 

6. perhe: Marjut, Janne & Minea 

7. perhe: Linda, Luca & Sisu

8. perhe: Tiia, Patrik, Noa ja Mio