Sisarussuhteet kolmen lapsen perheessä

21.07.2018

Kuopuksen lähestyessä 1,5 vuoden ikää, ovat sisarussuhteet alkaneet tulla yhä syvemmiksi ja niistä on enemmän kerrottavaa. Olen saanut lähiaikoina muutamaankin otteeseen postaustoiveen siitä, millaiset sisarussuhteet meidän kolmella lapsella on keskenään. Ja nyt ajattelin avata ja pohtia aihetta oikein kunnolla ja perusteellisesti.

Esikoisella ja keskimmäisellä on toisiinsa 1,5 vuoden ikäero, keskimmäisellä ja kuopuksella 4v ikäero ja esikoisella ja kuopuksella 5,5v ikäero. Meillä on siis kokemusta sekä suuresta että pienestä ikäerosta lapsilla. Kaikessa on puolensa, ja ikäerot tuovat toki suuriakin eroja sisarussuhteisiin. Yhteistä kaikilla kolmella on se, että he ovat hurjan läheisiä keskenään ikäeroista huolimatta, tai juuri niiden takia. Pienestä ikäerosta olen kirjoittanut aiemmin TÄSSÄ postauksessa, ja suuresta ikäerosta TÄÄLLÄ.

Arjessa ikäeroja ei kuitenkaan juurikaan tule ajateltua, on vain kolme pientä tyyppiä, joilla on jokaisella omat vahvuutensa, luonteenpiirteensä ja kiinnostuksenkohteensa. Monissa asioissa kiinnostukset myös kohtaavat, mikä auttaa tosi paljon. Vaikka esikoisen ja keskimmäisen leikit keskenään ovat aivan eri tasolla, kun vertaa kuopuksen leikkeihin, he pystyvät silti hyvin myös toimimaan yhdessä kaikki kolme, ja keksivät kaikenlaista hauskaa.

Kaikki kolme leikkivät yhdessä nukkeleikkejä, hippaa, lukevat kirjoja, rakentavat duploilla ja leikkivät hiekkalaatikolla tai uima-altaassa. Aina kun kuopus oppii uusia taitoja tai sanoja, isosiskot kannustavat ja kehuvat, ja ovat heti valmiina leikkimään  juuri sitä leikkiä, minkä kuopus on milloinkin oppinut. He opettavat mielellään hänelle myös uusia juttuja, ja ovat ihan selkeästi ottaneet pikkusiskon mukaan porukkaan. Isot ovat pikkusiskosta ylpeitä, ja osoittavat mielellään hänelle myös hellyyttä, joskus ärsytykseen asti. Pikkusisko kun on aika menevää sorttia, eikä hän aina jaksaisi olla isosiskojen sylissä tai halia silloin kun isommat niin toivovat.

Pikkusisko taas kiusaa isompia kokeilemalla rajojaan, taaperoiässä hän kokeilee aina välillä, että saako vaikka lyödä siskoa tai heittää tätä lelulla. No ei saa. Onneksi isot ovat hienosti ymmärtäneet, että ei mini sitä tahallaan tee, hän ei vaan vielä tajua, että lyöminen sattuu. Isommat eivät suutu, mutta sanovat sitten, että ”EI SAA (syötä kielletty ikävä asia), siskoa sattuu” ja ”Pyydä anteeksi”, ja silloin kuopus antaa heille halin, koska ei vielä osaa sanoa sanaa anteeksi. Varmasti on osittain kiittäminen isosiskoja siitä, että kuopus alkaa ymmärtää, että toisia ei saa satuttaa, kun he ovat niin kärsivällisesti ja johdonmukaisesti osanneet reagoida siihen, vaikka ovat itsekin pieniä.

Isommilla tulee kinaa keskenään yleensä vain siitä, kumpi saa tehdä jotakin ensin, kuten painaa vaikka hissin nappulaa, kävellä portaita alas tai mennä autoon istumaan. Juurikin näitä pikkujuttuja, joita mun on ainoana lapsena vaikea tajuta, ja jotka Otto taas muistaa omasta lapsuudestaan elävästi. Mitä ihmeen väliä sillä on, kuka ensin ottaa maitoa purkista, kun sitä on tarpeeksi molemmille? Mun mielestä ei kertakaikkiaan yhtään mitään, mutta joskus se tuntuu olevan sisaruksille koko elämä.  Varmasti tajuaisin itsekin paremmin, jos mulla olisi sisaruksia. Nämä ovat meillä niitä tilanteita, joita saa ratkoa lähes päivittäin.

Leikit sen sijaan sujuvat heillä aivan loistavasti yhteen, ja lähes aina ilman konflikteja. He saattavat rakentaa leikkihuoneeseen barbiekaupungin, ja leikkiä samaa leikkiä joka ikinen päivä viikon ajan aina, kun ollaan kotona sisällä. Heillä on tosi hyvät juonet leikeissä, ja he osaavat leikkiä fiksusti ja reilusti yhdessä ilman tappelua, tai epäoikeudenmukaisuutta. Pieni ikäero on juuri tässä hyvä, kun heillä on niin samat kiinnostuksenkohteet, ja melkein yhtä hyvät leikkitaidot.

Toinen meidän isommista tytöistä on vähän enemmän sellainen luontainen johtaja, ja toinen on sitten taas sopeutuvaisempi, ja nämä roolit ovat joskus vahvat myös leikeissä. Niin kauan kuin molemmat ovat tyytyväisiä, on se meidän mielestä ihan fine. Toisella heistä on ihan järjettömän vahva mielikuvitus, ja hän keksii yleensä jännittäviä leikki-ideoita. Toinen sitten taas johdattelee leikkiä, kun idea on keksitty. Se tuntuu menevän heillä tosi hyvin, ja meillä voi mennä viikkoja, ettei vanhemman tarvitse kertaakaan puuttua isompien leikkeihin tai riitoihin.

Isommilla on selkeästi omat jutut ja omat kaverit verrattuna kuopukseen, mutta aina kun he ovat yhdessä, he myös touhuavat yhdessä. Isommat auttavat pienempää pukemisessa, syömisessä ja kaikessa mahdollisessa, missä tämä milloinkin tarvitsee apua. He hirveästi toivovat, että kuopus tulisi jo päiväkotiin, tai siis esikoisen mennessä jo kouluun lähinnä keskimmäinen toivoo tätä. Hänestä olisi niin ihanaa, että voisi aina leikkiä pikkusiskon kanssa päiväkodissa. Molemmat aina toivovat, että mentäisiin yhdessä pikkusiskon kanssa hakemaan heitä päiväkodista/koulusta, koska pikkusisko on niin söpö, ja heidän kaveritkin tykkäävät hänestä.

Joskus kuopusta harmittaa, kun hän joutuu leikkimään omalla pihalla aidan takana hiekkalaatikolla, tai keinumaan, ja isommat saavat olla aidan toisella puolella pyöräilemässä kavereiden kanssa hurjaa vauhtia. Mutta sitä se kuopuksen elämä on, ja hänkin kyllä pääsee mukaan heti kun pysyy mukana. Onneksi myös naapurin lapset tykkäävät leikkiä taaperon kanssa, ja usein meidän pihalla on iso porukka tekemässä hiekkakakkuja hänen kanssaan tai uimassa. Ja vaikka pieni ei pääse isompien mukaan aina kaikkiin isompien juttuihin, niin sitten me monesti keksitään kaikkea hauskaa mitä hän saa tehdä vanhempien kanssa sillä aikaa.

Meidän vanhempien toimissa tärkeintä on tasapuolisuus, ja se, että huomioi jokaista yksilöllisesti tarpeeksi. Uskon, että lapsilla on niin hyvä suhde keskenään myös siksi, että me ollaan aina huomioitu heitä sekä yksin että yhdessä, ja pidetty huoli siitä, että kaikki tuntevat olonsa tismalleen yhtä tärkeiksi perheenjäseniksi ihan joka päivä. Meillä ei suosita ketään, ja Oton kanssa koitetaan pitää näkymätöntä kirjaa siitä, milloin kukakin on viimeksi saanut olla eka, tai saanut olla yksin vanhemman kanssa tai muutenkin saanut tehdä sitä tai tätä. On tärkeää, että jokainen lapsi saa vuorollaan myös vanhempien jakamatonta huomiota.

Jokaisella on joitain erityisoikeuksia ikäänsä nähden, kuten esikoisella oma puhelin, eikä niistäkään ole tullut mitään draamaa, kun ollaan yhdessä juteltu miksi joku saa jotain, vaikka muut eivät. Avoin keskustelu toimii tässäkin kaikkein parhaiten, ja sen avulla välttyy turhalta hampaiden kiristelyltä. Keskimmäinen tietää, että ensi vuonna hänkin saa oman puhelimen, kun menee eskariin, ja se riittää hänelle.

Me ei olla aina oltu Oton kanssa kaikesta samoilla linjoilla, koska meillä on ollut niin erilaista omassa lapsuudessa, kun toisella oli sisaruksia ja toisella ei. Uskon, että juuri siksi me ollaan löydetty hyvä keskitie näihin sisarussuhteisiinkin, kun ollaan tultu toisiamme vastaan näissä asioissa, ja mietitty ne parhaat puolet kummankin omasta lapsuudesta. Me ollaan tosi onnellisia meidän kolmesta mahtavasta tyypistä, ja uskon, että he tulevat olemaan läheisiä aina, vaikka jossain vaiheessa elämää sukset menisivätkin ristiin hetkellisesti. Uskon, että he ovat toisilleen valtavan suuri tuki ja turva, nyt ja tulevaisuudessa.

Kiitos vielä hurjasti postaustoiveesta teille! Niitä on aina ihanaa toteuttaa, ja haluan että tiedätte, että vaikka en niitä aina erityisesti kyselisikään, ne ovat aina tervetulleita. Ihanaa viikonloppua <3

Millaisia sisarussuhteita teillä itsellänne on, tai teidän lapsilla? Mitä eri-ikäiset sisarukset tykkäävät tehdä yhdessä?


20 Responses to “Sisarussuhteet kolmen lapsen perheessä”

  1. Maija sanoo:

    Mun on monta kertaa pitänyt kysyä, onko tuo pieni koira teidän koira? 🙂

  2. Riikka sanoo:

    Moi!
    Puhuvatko Tiara ja Zelda keskenään ruotsia vai suomea? Vai kenties molempia sekaisin miten sattuu 🙂

  3. Laura sanoo:

    Voi mikä ihana pieni jengi! Teidän keskimmäinenkin näyttää nykyään niin isolta kun nuorimmainen on vielä niin pieni 🙂

    Luin tässä samalla nuo vanhat postaukset, niin tuli mieleen kysyä, että onko teillä tulevaisuudessa suunnitelmissa muuttaa Ouluun tai sinun äidilläsi ajatuksena muuttaa lähelle teitä, että huolenpito onnistuu sitten kun hän ei itse kykene enää kaikkiin arkipäivän tehtäviin? Oon itse vähän samassa tilanteessa, että äiti asuu monen sadan kilometrin päässä yksin, enkä haluaisi että hän tulevaisuudessa joutuu murehtimaan omaa pärjäämistään. Hän ei itse ikimaailmassa pyytäisi apua mutta en todellakaan halua omaa äitiä tyrkätä mihinkään hoitolaitokseen.

    Ihailtavaa muuten, jos teidän lapsilla ei paljoa konflikteja synny. Me oltiin 1 v 5 kk nuoremman pikkuveljen kanssa jatkuvasti kiinni toistemme kurkuissa nuorempana, teini-iässä ei ikinä hengattu yhdessä ja pikkuveli oli muka niiiin nolo tapaus. Silti vaan nyt yli parikymppisinä yökyläillään toistemme luona ja pikkuveli kertoo mulle ensimmäisenä kaikki uutiset, ja oon tosi ylpeä siitä että ollaan samaa perhettä 🙂

  4. Milla sanoo:

    Muistan myös omasta lapsuudesta nämä ainaiset riidat kuka eka myöhemmin kun ikää tuli lisää niin alkoi tajuta ettei niissä oikeesti ole mitään järkeä. Ja nauroin mun pienemmille sisaruksille kun ne jatkoi tätä keskenään.

  5. Minnis sanoo:

    Mulla on 6v, 4v, 3v sekä 6v vanhemmat sisarukset. Oikeastaan kaikki puolsisaruksia, vaikka en missää nimessä niitä pidä puolikkaina. Niiden kanssa on kyl tappelut ja leikit koettu 😀 ja voin sanoa, että lähemmäs kolmekymppisinäkään se ei lopu 😀 aina löytyy syy kinastella 😀 on ollu aikoja jolloin ei kauheesti jutella/olla yhteyksissä mut viimeistään jouluna aina nähdään vanhemmilla :D! Lahjat ostetaan vaikka toinen potuttais kuinka ! 😀 lisäks ollaa kaikki niiiiin erilaisia, niin ulkonäöltämme sekä luonteelta. Ehkä jotain pieniä samoja piirteitä löytyy mutta harva uskoo meitä VIISIKKOA sisaruksiksi. Ja voi kyllä, maitopurkista todellakin voi tulla kolmas maailmansota. Tai siitä, kuka saa istua missäkin paikassa. Vielä kolmekymppisinä XD on potkaistu vahingossa hammas pois, puraistu vahingossa nenästä(okei tää on pakko selittää. Olin juuri syntynyt ja päässyt kotiutumaan sairaalasta. Veljeni oli innoissaan ja pussasi mua nenästä vähän liiankin innoissaan koska hän vahingossa puraisi), on juoniteltu, käyty salaa toisen huoneessa/vaatekaapilla, syöty toisten suklaajoulukalenterit, tönitty, haukuttu mutta samalla myös käyty bailaamassa, keikoilla, syömässä, autokaupoilla 😀 oivoi. En osaisi ilman elääkkää 😀 mut on niistä paljon riesaa! ;). Uskon, että teidän lapset saavat ihanat välit toisiinsa loppuelämäksi. Okei, teininä voi vähän rakoilla mut älä huoli, se korjaantuu kyllä sen jälkeen 😀 <3!

  6. Jenni sanoo:

    Hei! Olisin halunnut kysyä yrittäjyydestäsi. Toimit bloggaajana portaalin alaisuudessa. Siitä huolimatta kerrot olevasi täyspäiväinen yrittäjä. Millä perusteella? Toki jos yrittäjyytesi liittyy muuhun sisällöntuottajuuteen, se on ymmärrettävää, mutta yrittäjyydestä kertoessasi mainitset aina blogin. Bloggaajanahan olet työntekijä Indiedaysilla.

  7. Ellen sanoo:

    Itse olen vanhin viidestä. Ikäeroa sisaruksiin 3vuotta, 2* 12vuotta ja 14vuotta. 3v nuoremman veljen kanssa aina ollut hyvät ja läheiset välit, mutta loppujen kanssa ikäero on ehkä toistaiseksi ollut liian suurin. Nuorimmainen ollut kuitenkin 5v kun itse muuttanut jo pois kotoa. Ehkä tilanne on taas toinen kun ikää tullut kaikilla lisää, ero 14v ja 28v on kuitenkin aika huima vielä tällä hetkellä.

  8. T sanoo:

    Minulla on neljä vuotta vanhempi isoveli. Niin kauan kuin muistan, olemme sekä tulleet hyvin toimeen, että samanaikaisesti olleet toistemme kurkuissa kiinni 🙂

    Eli vaikka normaalissa arjessa riitelimme ja ärsytimme toisiamme todella paljon, ei se kuitenkaan muuttanut sitä syvempää suhdetta mihinkään. Eli edelleen aikuisina tulemme hyvin toimeen keskenämme ja soittelemme usein, koska näemme harvemmin pitkän välimatkan takia.

    Ja hei, se on todella tärkeää kumpi saa tehdä mitäkin ensin. Ja voi sitä riitaa, jos toisen jäätelöpala oli kaksi milliä suurempi kuin toisen 😀

  9. Ee sanoo:

    Mahtava postaus, kiitos! Meillä ikäero 1v 9kk ja toimii kivasti:) en tiiä osaanko selittää tätä oikein, mut tiedätkö, kun tämä ja muutama muukin lähiaikoina tullut postaus on saanut mut tuntemaan ja näkemään sen, että te todella ootte tavallinen perhe, jossa tapahtuu myös niitä inhimillisiä ja lapsiperheen elämään väistämättä kuuluvia asioita, kinoja ”riitoja” ym. , et ole toki niitä koskaan kieltänyt, muttet ehkä ole maininnut, eikä toki tarvitsisikaan, ei, koska ymmärrän myös sen, mutta ennen oli vähän sellainen kaukaisempi olo perheeseesi, ja kuvitteli, että olette sellainen perhe, jossa tälläisiä ei ole(omaa kuvitelmaa, luetun perusteelta kehitettyä) ,mutta musta on kiva, että tekstien kautta olen nyt saanut sellaista erilaista tarttumapintaa ja samaistuttavaa, että hei, se on ihan tavallista ja kuuluu kaikkiin perheisiin 🙂 kiitos siis siitä! ja uskon, että tämä on tuonut myös muille samaa fiilistä, koska olen monesti samaistunut niihin kommenetihin (joita en itse tosin olisi kuitenkaan lähettänyt ja joihin vastauksesi ymmärrän myös ,että teillä on niin täydellistä ja et voiko toi olla ees totta jne. Et alkaa luomaan sellaista kuvaa siitä mitä kerrotaan eikä muisteta että kaikkea ei kerrota eikä tarvitse kertoa. Mutta kiva että jaat myös näitä osia, inhimilliä asoita:) sori pitkä ja sekava…

  10. Pirpana sanoo:

    Minä kuvittelen näkeväni itsessäni ja siskossani Tiaraa ja Zeldaa. Olen pikkusisko, jääräpäisempi ja haluan tehdä asiat mieluiten omalla tavallani. Isosiskoni on tasaisempi ja sopeutuvaisempi. En tietty tiedä olenko ollenkaan kartalla luonteiden suhteen, mutta olen ajatellut näin. 😀

    Onko muuten tietoinen valinta kirjoittaa vanhemmista tytöistä kertomatta kumpi on kyseessä? Esimerkiksi tässä postauksessa sanoit että toinen on luontainen johtaja ja toinen sopeutuvainen. Olen hiljattain kiinnittänyt huomiota asiaan ja mietin, tuleeko se luonnostaan vai linkittyykö se personoinnin vähentämiseen? Muistelen, että olisit joskus kirjoittanut, ettet halua kertoa kaikkea lasten luonteista. Se on minusta hyvä asia, ja mielenkiinnosta kysyn. 🙂

  11. Nimetön sanoo:

    Kuopuksen lapsuudesta tulee todennäköisesti omalla tavallaan lyhyempi, kuin esikoisen lapsuudesta.
    Olen itse kuopus ja surun oman kolmannen kohdalla myös tätä.
    Siinä, missä esikoinen pääsi vielä yhdeksän vanhana Muumimaailmaan pienempien siivellä, ei kuopuksen kanssa enää Muumimaailmoihin lähdetä. Sama tapahtuu kuin varkain monen muun lapsuuden elementin kanssa. Kun perhe-elämä on täynnä kompromisseja, kasvetaan perheenä usein uuteen vaiheeseen juuri esikoisen tahtiin.
    Ja tottahan se on, esikoiset kutsuvat itseään tienraivaajiksi perheessä.
    Kaikkein eniten syyllisyyttä kannan juurikin siitä, jos vertaan esikoisen ja kuopuksen maailmaa jossain tietyssä iässä. (Tämä tuskin olisi siis edes tarpeen, sillä uskon kyllä jokaisen lapsen saaneen viettää ihan kelpo lapsuuden). Kun esikoisen kanssa harrastettiin äiti-lapsi tanssia, käytiin päivittäin leikkipuistossa ja perhekerhossa ja kirjastossa, kuopus vietti saman ikäisenä aikaa autossa ja isompien sisarusten harrastuspaikkojen pihoilla ja pukuhuoneissa. Tai kun esikoinen oli pieni koululainen, hänen oli luontevaa tempautua tuntikausiksi leikkiin nuorempiensa kanssa koulun jälkeen. Kuopuksen maailmassa taas luontaista ja tuttua on teini-ikään kasvaneiden isompien sisarusten elämän värit.

    Ehkä molempi parempi, vaikka salaa tuota lyhyempää lapsuutta suren. On inhimillistä, että perheet kasvavat ja muuttuvat. Esimerkiksi perheen taloudellinen tilanne voi olla ihan eri esikoisen tai kuopuksen syntyessä. Siksi paikka sisarussarjassa ja sen vaikutus meihin ja persoonaamme on mielestäni ihan hurjan kiinnostava psykologian tutkimuskenttä myös.

  12. Piia sanoo:

    Meillä myös minä olen ainokainen ja mieheni esikoinen isossa perheessä. Lapsia meillä on kuusi; poika, 2 tyttöä, 2 poikaa ja tyttö, ikäeroa kaikilla on +-2 vuotta seuraavaan. Kun lapset olivat pieniä, olivat he oikein läheisiä, kävi samat leikit, leffat, menot ja muut. Noh, nyt kun perheessä on kaksi teiniä, kolme alakoululaista ja yksi viskari, on tämä sellaista tunteiden vuoristorataa, että välillä ei itsekään pysy perässä.

    Ajattelin aikoinaan, kun meidän kaksi vanhinta tyttöä olivat pieniä, että isoina ne ovat toistensa bff. Huh, eivät ole kahteen vuoteen sietäneet toisiaan 😀 Kahden vuoden ikäerolla olevat veljekset ovat vielä erottamattomat, mutta voi taivas, miten paljon fyysisempi heidän suhteensa on verrattuna muihin sisarusyhdistelmiin.

    Toivon, että kun pahimmat teini-iän myrskyt aikanaan hellittää kullakin, olisi sisaruksilla taas lämpimät välit 🙂

  13. Kata sanoo:

    Kiva postaus. Olen itse kasvanut keskimmäisenä 3 tytön perheessä, tätä blogia on siksikin hauska seurata 😀
    Näistä kuvista tuli mieleen, ootteko harkinnut oman koiran ottamista tai onko teille ikinä tulossa? 🙂

  14. A sanoo:

    Todella kiva aihe, mistä kirjotit! Kaikissa ikäeroissa tosiaan omat plussansa. Meidän ensimmäinen lapsi on nyt vasta 8kk ja mielessä kävi jo toinen mm. Sisaristen pienen ikäeron takia, mutta eipä muut asiat oikein vielä tue, että miksi haluta heti perään toinen lapsi: asuminen, työt jne. Että tulkoon pieni sisarus sitten joskus myöhemmin. 🙂 lapsilla on erilaiset temperamentit ja uskoakseni paljon myös vanhemmila on vaikutusta, että millaiset välit sisaruksilla muodostuu, oli ikäeroa sitten vaikka 1,5v, 4v, 8v tai 15v.., 🙂

  15. Petra sanoo:

    Hei!
    Meillä ei ole kuin yksi lapsi, tuleva ekaluokkalainen, olisinkin toivonut jotain postausta missä kävisit vaikka vähän läpi, että minkälaiseen reppuun päädyitte ja mitä kaikkea teidän tuleva ekaluokkalainen nyt miettii alkavasta koulusta ja tuollainen miksikäs sitä nyt kutsuisi..? Kouluun meno postaus? 😀

  16. Elisabeth sanoo:

    Itsellä yksi lapsi, joten voin vain puhua serkkusuhteista ja siskosuhteesta (oma suhde isosiskoon). Siskonlapsen ja oman lapsen (2v1kk) ikäero on siis alle 4kk. Kuitenkin niiden välillä on isojakin eroja, luultavasti koska tyttäreni on ollut nyt kohta vuoden päiväkodissa ja siskontyttö on ollut kotona vanhempien kanssa vuorotellen. Koska siskoni odottaa nyt toista lasta, niin en usko, että siskontyttö menee päiväkotiin vielä vähään aikaan, ja jos menee, niin varmaan ehkä siskon omaan (siskolla toive perustaa oma ryhmäperhepäiväkoti). Suurimmat erot ovat ehkä siinä, että siskontyttö menee omia polkujaan, ja oma tyttö taas on tottunut jo leikkimään muiden kanssa eli etsii leikkiseuraa. Kyllä he kuitenkin joitakin yhteisiäkin leikkejä voivat leikkiä esim. rannalla, hiekkalaatikossa ja lastenaltaassa.
    Itselläni ja siskolla on 4v. ikäeroa, ja en koe, että se olisi paljon. Toki se voisi olla pienempi, mutta pienenä en ikinä kokenut, että sisko oli minua ”niin paljon vanhempi”. Vain isompi kun oli iskosisko. Sain aina olla siskon leikeissä mukana, ja leikkiä myös siskon kavereiden kanssa. Jopa olla heillä yökylässä. Sisko ei sen sijaan kyllä leikkinyt minun kavereiden kanssa, eli ehkä se meni just niin, että minä sain olla isompien kanssa, mutta sisko ei niinkään ollut muiden pienempien kanssa kuin minun kanssani.
    Itse olin lapsuusperheessäni nuorin, joten sain nauttia siitä roolista. Tietyllä tavalla siskollani oli se vaikeampi rooli, olla isosisko ja näyttää mallia. Olemme kuitenkin hyvin erilaisia, joten uskon, että hän koki roolinsa joskus haastavaksi. Sisko ei esim. mennyt lukioon, ja minä sain häntä ennen ajokortin ja lapsen.
    Minusta on tärkeätä, että vanhemmat korostavat, että sisko on sisko, mutta myös ystävä. On vaikeeta selittää, mutta mielestäni liikaa odotuksia ei kannata lapsille asettaa juuri noissa asioissa (että kumman pitäisi tehdä jotain ensin). Siinä mielessä kaikki kulkevat omia polkujaan ja ikä ei tarkoita kaikkea. Koen kuitenkin, ettei perheen arvoa voi liikaa painottaa. Lapsuusperhe on kuitenkin todella tärkeä asia lapselle, ja siinä koettu arki luo pohjan koko elämälle. Monet puhuvat siitä, että on biologinen lapsuusperhe ja sitten kaverit olisivat ”chosen family”, eli valittu perhe. Toki näinkin voi ajatella, mutta piirteet ja perityt tavat tulevat kuitenkin aina eniten omasta lapsuusperheestä. Tämän sanottua, niin ystävätkin toki vaikuttavat todella paljon elämään. Tästä olisikin hyvä kirjoittaa? Miten mietitte lastenne ystävyyssuhteita?

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.com/

  17. kiia sanoo:

    Onko teidän tytöillä oikeat korvalävistykset?

  18. Sisi sanoo:

    Olen lukenut blogiasi teidän esikoisen vauva-ajasta asti, mutta nyt vasta tajusin, että omassa sisarusparvessani on ihan just samat ikäerot kuin teidän tytöillä. Ja meitä on kans kolme siskosta! Itse olen se kuopus. 🙂

  19. Saara sanoo:

    Hei, sun yhdestä virkkeestä tuli mieleen, että mitä kasvatuksellisia näkemyseroja teillä on Oton kanssa ollut/tullut esille? Jos liian henkilökohtainen kysymys, niin leikkisä blogiteksti olis myös mielenkiintoinen aiheesta. Esim. Näin eri tavalla voi ajatella 10 kasvatuksellista tapaa/asiaa.
    Et oo siitä aiheesta tainnut aiemmin kirjoittaa? 🙂

  20. Alina sanoo:

    Isoveli on 1,5 vuotta vanhempi, ollaan pienenä leikitty (pääsääntöisesti veljen) valitsemia (sota/lego-) leikkejä. Maitopurkista tai hissin nappuloista kinastelua en muista, mutta ollaan kyllä tapeltu melko rajustikin veljen kanssa lapsena.

    Oon teini-ikään asti kokenut jonkinlaista alemmuudentunnetta ja kateutta veljen luonnollisia vahvuuksiaan ja esikoisen roolia kohtaan. Ollaan hirveä erilaisia luonteeltamme ja vahvuuksiltamme. Veli on matemaattinen ja looginen ajattelija, sosiaalisesti samaan aikaan sekä kömpelö että toisaalta hyvinkin avoin ja supliikki.
    Veli oli kaikissa isoissa asioissa (kouluun meno, ripille pääsy jne) ensimmäinen, niin kuin luonnollisesti olikin. Mulla on ollut tarve olla yhtä hyvä tai mielellään parempi, mikä nykyään ihmetyttää itseäni. En koe vanhempien kehuneen tai suosineen veljeä tai muutenkaan ajattele tämä johtuvan heistä. Moni näihin tunteisiin liittyvä muisto liittyy jonkin ”ulkopuolisen”, opettajan tai kerhotädin, sanomisiin. Oon aina ollut ”se ***** sisko” tai ylipäätänsä kuullut itseäni verrattavan veljeeni. Ehkä sen oman persoonan kehittyminen on ollut vaikeampaan, kun ulkoa päin on vertailtu omaan sisarukseen?

    Juteltiin joskus samasta aiheesta sekä veljen että äidin kanssa ja heiltä kyllä sain niin paljon ajattelemisen aihetta omiin tuntemuksiin ja kokemuksiin nähden. Se on tavallaan myös sukellus omaan itseensä ja oman maailmansa pienuuteen, kun tajuaakin jonkin toisen näkökulman elämäänsä 😀

    Omia lapsia ei ole, mutta toivon että joskus heitä on. En tiedä osaanko olla hyvä vanhempi. Monta kertaa lukiessani postauksiasi olen miettinyt, että juuri noin haluaisin vanhempana tehdä, mutta mitäs hittoa, eihän kukaan voi tehdä täysin miten joku toinen tekee. Omat kokemukset, muistot, elämäntilanteet jne kuitenkin muokkaavat tapoja toimia ja nähdä tätä maailmaa. Mutta hienoja ajatuksia voi jäädä pohtimaan ja kasvattaa niistä omia ajatuksia ja toimintatapoja.

    Tulipa ihan hävyttömän pitkä viesti 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.