Täytin tänään 27 vuotta. Wau. Toivoin viime vuonna synttäreillä, että tulevasta vuodesta tulisi edes puoliksi niin ihana kuin edellinen oli ollut, ja ihana vuosi me ollaan tosiaan saatu. Ollaan saatu kokea suuria onnen hetkiä, ja arki on toiminut. Toisaalta kulunut vuosi näiden synttäreiden välissä on ollut ehkä yksi rankimpia ikinä meidän perheelle. Kahden syntymäpäivän välissä ollaan menetetty Oton kanssa kaksi rakasta isovanhempaa, ja se on luonut oman varjonsa moneen asiaan. Vaikka syksy on synttäreiden vuoksi meille suuren ilon aikaa, se on myös suuren surun aikaa, sillä kaikki muutkin meidän perheen suuret menetykset ovat tapahtuneet juuri syksyllä. Tunteet ovat herkässä kaikilla, mutta yhdessä ollaan tästäkin vuodesta selvitty, ja selvitään myös tästä syksystä, vaikka toisina päivinä tekee kipeämpää kuin toisina.
Tämä vuosi on ollut tosi opettava mulle kokonaisuudessaan. Olen oppinut paljon työnteosta, ja oppinut organisoimaan paremmin. Ollaan puhallettu perheenä täysillä yhteen hiileen, ja saatu paljon aikaan. Ollaan myös osattu ottaa iisisti ja irtautua kiireestä ja kiireen tunteesta. Vaikka olisi paljon tekemistä, ei tarvitse tuntua kiireiseltä, kun keskittyy täysillä just siihen mitä on milloinkin tekemässä, eikä aina mieti seuraavaa asiaa. Läsnäolo on kaikkein tärkeintä. Olen pitänyt lomaa eka kertaa vuosiin, ja se aika on ollut arvokasta.
Viime vuonna sanoin, että ajankulun huomaa vain lapsista, enkä huomaa itsestäni uusia ikävuosia. Tämän vuoden aikana kuitenkin tuntuu, että olen vanhentunut – ehkä ne kaikki aiemmat vuodet kerralla, joita en ennen huomannut. Aiemmin olin aina ajatuksissani parikymppinen, jotenkin olin jämähtänyt siihen ikään jolloin mun elämä muuttui täysin. Nyt musta ei tunnu enää siltä, että mä olen 20, mutta lapset vaan kasvaa. Nyt mä ehkä uskallan sanoa ääneen olevani aikuinen. Nuori aikuinen, mutta aikuinen.
Joskus aiemmin kun olen pohtinut ikää ja aikuisuutta, olen saanut sellaisiakin kommentteja, että eihän mun ikäiset tiedä aikuisuudesta vielä mitään, varsinkaan minä. Mutta kyllä tässä 27-vuotiaana kolmen lapsen, joista yksi koululainen, äitinä ja pari vuotta yrittäjänä oltuani uskallan sanoa olevani jo aikuinen. Me ollaan aina vanhempina hoidettu omat asiamme itse ja opeteltu kaikki Oton kanssa yhdessä. Ja jos jonkun mielestä olen vieläkin ihan lapsi, niin sekin on ihan fine. Varmasti itsekin ajattelen joskus nelikymppisenä, että kylläpä silloin 27-vuotiaana tiesin vähän. Mutta nyt just mulla on oikeus ajatella, että tiedän ihan tarpeeksi ikääni nähden, enkä ole enää teini.
Itsevarmuus on jotain mitä itse olen saanut vasta iän myötä. Varsinkin viime vuonna, puoli vuotta aiemmin synnyttäneenä, olin vielä tosi epävarma omasta kropastani ja etsin itseäni. Nyt olen saanut sen varmuuden. Tiedän kuka olen, rakastan itseäni ja kroppaani juuri sellaisena kuin olen, ja hyväksyn kaikki ne piirteet mitä itsessäni on. Huvittavinta on se, että mun kroppa on melko saman näköinen edelleen kuin vuosi sitten. Muutos on tapahtunut korvien välissä. Enää en uhraa juurikaan ajatuksiani mun kropan ulkonäölle. Käsittelen ennemmin kroppaa hyvinvoinnin kautta: kun pidän itsestäni huolen, voin hyvin ja kaikki toimii, ei ole tarvetta ajatella sen enempää.
Mä uskallan myös sanoa ääneen mitä haluan ja mitä en halua. Uskallan kieltäytyä silloin kun tarve sitä vaatii, tai en halua tehdä jotain. En purista itseäni liian ahtaalle. Uskallan tavoitella mun unelmia, ja uskallan olla miettimättä, että mitä ne muut ajattelevat. Elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisin sekuntiakaan voimavarojani sen ajattelemiselle, että entä jos joku ei tykkää mun henkilökohtaisista valinnoista. Ihan sama.
Nämä kuvat on otettu viime viikolla, ennen koko tätä silmä-episodia. Ulkoilutin ekaa kertaa mun syntymäpäivälahjaa. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina, siitä lisää myöhemmin. *neule on saatu Kappahlilta.
Tänä syntymäpäivänä mulla on vain yksi toive: että ennen seuraavaa synttäripäivää ei tarvitsisi menettää yhtään ketään, vaan me ja kaikki läheiset saataisiin olla terveitä ja elinvoimaisia koko seuraava vuosi. Tiedän että se on aika hemmetin suuri toive, mutta toivon sen silti. Eikä taika mene siitä pilalle, että sanon sen ääneen. Kiitos hurjasti onnitteluista, myötäelämisestä, rakkaudesta ja tuesta, joita olen teiltä saanut. Mä rakastan tehdä sisältöä teille, koska te vaan ootte niin mahtavia. <3
Hauskaa syntymäivääUpea laukku sulla kuvissa
Ihana outfit!! Onnea kaunotar ja mukavaa syksyä teidän perheelle.
Onnea syntymäpäivänä! Mikä tuo ihana huulipunan sävy on? Nimimerkillä en koskaan käytä mutta tota kokeilisin mielelläni.
Onnea Iina! Olet upea aikuinen ja hienoja asioita olet saavuttanut vuodessa itsesi kanssa. Sen näkee myös kuvistasi, sinusta paistaa se itsevarmuus ja hyvä olo itsesi kanssa. Itse ajattelen teiniyden ja aikuisuuden aina ikänä, 20 ei ole enää teini mutta se onkin sitten asia erikseen onko vastuullinen aikuinen vai ei ja te todella olette. Hyvää seuraavaa vuotta!
Onnea synttärisankari! Nätit kuvat 🙂 Täytin tänä vuonna kans 27, ja hauska kui oma näkemys iästä ja kaikesta lapsia lukuunottamatta vastaa ihan sun fiiliksiä 😀
En oo ikinä kommentoinut, vaikka oon sun blogia seurannut/lukenut jo vuosia, mutta nyt täytyy kommentoida ja kiittää mahtavasta blogista! Tätä blogia, kun lukee niin tulee välittömästi paremmalle mielelle ja teidän arkea on niin mukava seurata täällä blogissa ja muualla somessa. 🙂 Eli kiitos Iina tästä blogista! Jatka samaan malliin! Ja oikein hyvää syntymäpäivää! 🙂
– Piia
Paljon onnea. ❤
Hyvää synttäriä! ❤
Niin hurjan paljon onnea Iina! <3 Tää sun blogi antaa aina niin hurjan paljon energiaa ja hyvää mieltä, kiitos niin paljon <3
Hei mistä tämä mekko on? Se on ihan superkiva!
Oikein paljon onnea! Kyllä sun tekstistä huokuu ja kuvista näkee sen, että oot aikuistunut ja alkanut löytää sisäistä rauhaa itsesi kanssa. Oon iloinen sun ja teidän perheen puolesta ja toivon teille rakkaudentäyteistä aikaa ja että vaikka elämä kolhisikin, selviäisitte kaikesta yhdessä. ❤
Onnea! En koe itseäni yhtään aikuiseksi ja olen sua vajaan vuoden nuorempi. Monesti sanotaan aikuiseksi, mutten koe sitä mun jutuksi. Ehkä sitten kun olen kolmekybää, niin hyväksyn! Ennen sitä aion elää just niin reteesti kun vaan voi.
Paljon onnea♥ itse täytin myös viime viikolla jo 26(!!) Ja tuntuu että apua, oonko mä jo aikuinen 😀 pahinta oli vielä, että vanhemmat sisareni sanoi myös, että niiin…sähän oot jo ihan aikuinen 😀 oon huomannut vuoden sisällä, että oon kyllä aikuistunut jonkin verran sekä ajattelen asioista vähän ”aikuisemmin”, siinähän ne sitten olikin ja lapsenmieli löytyy silti 😀 ehkä ensimmäistä kertaa mulla on semmoinen olo, että kyllä tässä elämässä pärjää sekä asiat aina järjestyvät mitä koskaan tapahtuukaan 🙂 onnea vielä sulle ja Tipalle♥
Aikuinen voi olla monella tavalla, ei nelikymppisenkään ole pakko tilata Taloussanomia tai leikata polkkatukkaa jos ei siltä palavasti tunnu. Onnea!
Mistähän tuo takki on? Se on tosi kiva.
Paljon onnea syntymäpäivän johdosta! Todella kauniita kuvia susta tässä postauksessa! 🙂 Oon ite 28, joten aika samoilla luvuilla mennään… Kyllähän tää elämä lapsen myötä jne. tuntuu jo melko aikuiselta! 😀
Löysin takaisin blogiisi sattuman kautta… Tämä postaus kolahti siksi, että itse täytin just nelkyt (pää ei käsitä tuota!) ja musta tuntuu paljon samalta, ku susta. Oispa ollut upeaa, jos ois ollu nää fiilikset jo sun ikäisenä. Mulla oli lapsiperhearki, itseni etsiminen ja kaikki vielä edessä. Mutta nyt! Nyt löytyy uudenlaista itsensä hyväksymistä, oman ulkoisen olemuksen hyväksymistä, sellaista rauhaisaa tasapainoa, joka säteilee kaikkeen tekemiseenkin. Että ei kait sillä iällä sinänsä ole väliä, kunhan tasapaino jossain vaiheessa löytyy. Kiitos vielä blogista ja jotenkin niin ihanan aidon oloisesta persoonastasi, joka blogista välittyy ❤️!