29 vuotta tänään

18.09.2020

Niin se pyörähti käyntiin viimeinen vuosi kaksikymppisenä. Tuntuu niin oudolta, että ensi vuonna olen 30. Nyt ymmärrän sen, kun monet keski-ikäiset sanoo, että tuntevat sisältä itsensä edelleen samaksi nuoreksi parikymppiseksi kuin ennenkin. Silmien ympärillä on ainakin kymmenen naururyppyä enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, mutta mä rakastan niitä. Enkä muuten vieläkään muista käyttää silmänympärysvoidetta säännöllisesti, vaikka mulla sellainen on. Kai se pitäisi opetella. 

Mä rakastan mun naururyppyjä, ne kertoo siitä, että on ollut hauskaa. Sen sijaan kulmienkurtisteluryppyä mulla ei vielä ole otsassa, eli ei ole tullut liikaa murjotettua. Se on hyvä. Toivottavasti se ei kovin nopeasti ilmesty siihen, murheita en kaipaa, enkä halua suhtautua elämään liian ryppyotsaisesti, heh. Vitsieni laatu sen sijaan ei vuosien saatossa ole valitettavasti parantunut, mutta olen oppinut arvostamaan huonoja vitsejäni. Joskus ne ovat niin huonoja, että Otto nauraa ihan vain siksi. Ja nauru on hyvä. 

Muistatte varmaan, että mulla oli lista tavoitteista, jotka minusta olisi mahtavaa saavuttaa ennen kuin täytän 30. Olen tehnyt myös välikatsauksen listaan viime keväänä, kun aikaa oli jäljellä vuosi ja viisi kuukautta. Nyt kun aikaa on jäljellä vuosi, tavoitelista on edelleen siellä mielen perukoilla jossain, mutta ei tule suhtauduttua siihenkään turhan vakavasti. Tavoitteet eivät karkaa minnekään, vaikka niitä ei johonkin tiettyyn syntymäpäivään mennessä saavuttaisi. Ja kahdeksasta tavoitteesta moni on jo täyttynytkin, lopuista on turha stressata. Mutta ne ovat siellä mielessä ja ohjaavat eteenpäin oikeaan suuntaan ja saavat yrittämään kovemmin. Niitä on hyvä olla ja miettiä. 

En tiedä olenko oppinut mitään tosi merkittävää ja syvällistä tässä 28- ja 29-vuotissynttäreiden välissä, tai kasvanut ihmisenä. Olen vaan rullannut eteenpäin ja elänyt hetkessä, tarttunut tilaisuuksiin silloin kun niitä on ollut, tehnyt kovasti töitä ja nauttinut. Olen yrittänyt olla stressaamatta turhasta ja olla stressaamatta ylipäätään. Luottaa siihen, että kaikki järjestyy aina. No, ehkä olen oppinut sietämään epävarmuutta paremmin ja ottamaan sen voimavarana hankaluuden sijaan. Se on mulle voimavara, jos en tiedä, mitä parin kuukauden kuluttua tapahtuu. Koska silloinhan voi tapahtua jotain ihan mielettömän siistiä, mistä mulla ei juuri nyt ole mitään hajua. 

Ja ehkä olen oppinut senkin, että ei ole häpeällistä jos en tiedä tai osaa jotain. Ei ole häpeällistä jos muutan mieltäni tai tavoitteitani, vaikka tekisin niin usein. Spontaanius on iso osa mua. On rikkaus osata vaihtaa suuntaa silloin kun se on tarpeen ja on rikkaus myöntää, ettei osaa kaikkea. Silloinhan on paras paikka oppia uutta. Olisi tosi tylsää, jos tietäisi kaiken. 

On myös tärkeää tuntea omat voimavarat ja tietää milloin tarvitsee lepoa. Minä en osaa sitä aina, mutta onneksi läheiset muistuttavat. Eikä mun tarvitse tehdä vaikutusta keneenkään olemalla aina super ahkera super ihminen, minäkin saan olla joskus väsynyt. 

Siinäkään ei ole mitään hävettävää, etten ole täydellisen itsevarma kaikessa, enkä luultavasti koskaan tule olemaankaan. Jokaisella on oikeus olla myös herkkä, epävarma ja hämmentynyt. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Olen toisille usein paljon sallivampi kuin itselleni. Yritän opetella sitä armollisuutta edelleen myös itseäni kohtaan. Luulen, että vuosi vuodelta oman keskeneräisyytensä oppii ymmärtämään entistä paremmin. 

Tänään me juhlistetaan mun kaksikymppisyyden viimeisen vuoden alkua Oton kanssa pienellä staycationilla. Suunnataan hotelliin yöksi ja jonnekin syömään kahdestaan. Ihanaa mennä, kun ei olla oltu yötä kahdestaan sitten NYCin reissun. Otto ei ole paljastanut vielä mihin ravintolaan me mennään, mutta odotan kyllä innolla! Ihanaa, kun on vähän yllätystäkin, eikä tiedä kaikkea etukäteen. Lapset jäävät mummun kanssa kotiin ja viettävät mukavan illan. 

Tänään tuli muuten myös yhdeksän vuotta siitä, kun me mentiin kihloihin. (kun Otto kosi mua). Kihlajaispäivääkin on ihanaa juhlistaa treffeillä! Kiitos Otto kun katselet mua vuodesta toiseen sillä samalla lempeällä ja rakastavalla katseella, joka sun silmissä oli jo yhdeksän vuotta sitten <3


Asioita, jotka aion saavuttaa ennen kuin olen 30

18.07.2019

Mun mieheni täytti reilu kuukausi sitten 29 vuotta, mikä havahdutti mutkin ajattelemaan, että ne omat pyöreät kolkuttelevat jo jossain ei-ihan-niin-kaukana. Tarkalleen ottaen omiin kolmekymppisiini on vielä reilut kaksi vuotta aikaa, minä kun juhlin synttäreitäni syyskuussa. Mulla ei ole ikäkriisiä. Mulla ei ole sellaista fiilistä, että ”apua, en ole saanut vielä mitään järkevää aikaiseksi ja täytän kohta 30”. Olen ylpeä niistä asioista, joita olen saavuttanut elämässäni tähän mennessä. Osaan nauttia siitä, mitä meillä on.

Tavoitteita on kuitenkin hyvä olla ja niin mulla onkin. Kun kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, miten olen löytänyt taas motivaation tavoitella unelmiani, sain muutamia kysymyksiä siitä, mitä tavoitteita mulla on. Mä en kokenut niitä relevanteiksi siinä pohdiskelevassa postauksessa, koska siinä halusin keskittyä niihin fiiliksiin, joita kävin läpi ja joiden takia junnasin paikoillani. Mutta erillinen postaus tavoitteista? Okei, voin hyvinkin tehdä.

Tässä niitä siis tulee, mun tavoitteita seuraavien parin vuoden ajalle. Ja kun mä nyt sanon ne ääneen, saan siitä boostia itselleni – joku muukin tietää näistä, haluan siis entistä kovemmin saada tulosta aikaan. Tässä ei ole kaikkia mun tavoitteita, on myös sellaisia juttuja, jotka haluan pitää vielä itselläni. Mutta tässä on muutama tavoite, joiden eteen tälläkin hetkellä teen kovasti töitä.

1. Aion omistaa oman asunnon Oton kanssa.

Se vaatii paljon ajatustyötä edelleen, koska ei vieläkään olla 100% varmoja mitä me halutaan. Jos jossittelussa olisi jotain järkeä, toteaisin tähän vaan, että jos oltaisiin voitu ostaa kämppä mun vuokra-asunnon kulmilta silloin 19- ja 20-vuotiaana ennen vauvan syntymää, kaikki olisi ollut asumisen suhteen niin paljon helpompaa. Tai jos meillä olisi ollut edes varaa vuokrata siltä alueelta perheasunto ja alkaa rakentaa elämää sinne. Ei tarvitsisi tässä vaiheessa enää miettiä, mihin halutaan asettua ja halutaanko lähteä rakentamaan elämä ihan toiseen paikkaan, kuin mihin nyt ollaan se rakennettu. Tulevan kodin sijainti on varmaan vaikein päätös, mitä koskaan olen elämässäni joutunut tekemään. Mutta jos ei sitä ole tehty siihenkään mennessä kun mä olen 30, niin muutan jonnekin yksinäiselle saarelle.

2. Aion omistaa sijoitusasunnon Oton kanssa.

Tämä kohta naurattaa mua tuon edellisen jälkeen. Miten me voidaan ikinä saada aikaiseksi hankkia sijoitusasunto, kun ei osata päättää edes oman asunnon kanssa. Mutta koen, että tämä on noin 47466439 kertaa helpompi ostopäätös, kun ei tarvitse miettiä minne itse asettuu. Mä pidän tämän toteuttamista paljon todennäköisempänä ennen 30v ikää kuin tuon edellisen. Mutta ensiasunnon ostajina meille on vaan järkevämpää ostaa ensin oma asunto ja sitten vasta ryhtyä asuntosijoittamaan, joten ykkösen on pakko toteutua ennen kakkosta.

3. Aion sijoittaa suoriin osakkeisiin.

Tähän mennessä olen sijoittanut erilaisiin rahastoihin jo vuosien ajan, mutta seuraavaksi mua kiinnostaisi sijoittaa myös osakkeisiin. Olen perehtynyt asiaan parin viime vuoden aikana paljon, mutta en ole ostanut vielä. Mä olen rahan suhteen vieläkin liian safe player, en uskalla ottaa riskejä. Pystyn ottamaan elämässä isojakin riskejä, mutta sitten kun ne rahat on tilillä – mun rohkeus katoaa jonnekin taivaan tuuliin ja tekee mieli pitää joka pennosesta kiinni kynsin hampain. Mutta niin kuin elämässä, myös rahankäytössä tarvitaan riskejä, jotta voi tehdä isompia tuloksia.

4. Aion löytää liikuntamuodon, joka mua oikeasti kiinnostaa ja innostaa niin paljon, että saan siitä itselleni pysyvän osan elämää, josta en halua tai tarvitse taukoja, ainakaan pitkiä.

Pidän tätä ehkä vieläkin haasteellisempana kuin kohtaa yksi, mutta yritän olla tsemppiasenteella ja kokeilla kaikkea erilaista. Otto on löytänyt itselleen sellaisen liikuntamuodon tämän vuoden aikana, ja hän on mua vanhempi ja lähempänä jo kolmeakymppiä. Ehkä mullakin käy siis hyvä harrastusflaksi vielä ennen kolmattakymmentä ikävuotta. On mieletöntä seurata toisen intoa ja hyvää fiilistä, mäkin haluun!

5. Aion kasvattaa mun yrityksen tulosta ainakin 50% siihen mennessä kuin olen 30.

Se on kova tavoite, mutta uskon, että kovalla työllä se voi vaikka onnistuakin. Mitään en ainakaan menetä jos pyrin siihen.

6. Aion matkustaa toiselle mantereelle.

Mä en ole koskaan ikinä käynyt Euroopan ulkopuolella, mutta haluan ehdottomasti käydä. Ajattelen myös, että jos ei lähiaikoina, niin milloin sitten? Just nyt meidän elämä on työ- ja opintoaikataulujen puolesta niin joustavaa, että ei tule äkkiseltään mieleen tulevaisuudesta elämänvaihetta, jolloin reissu 12h lennon päähän onnistuisi helpommin kuin seuraavien parin vuoden aikana. Tämä matka on vain järjestelykysymys. Lisäksi täytyy myös vakuuttaa mun pihi omatunto siitä, että mä haluan tätä matkaa niin paljon, että olen valmis käyttämään siihen merkittävän suuren summan rahaa. Mun pihiys ja syyllisyydentunne on ainoa este tämän reissun tiellä. Pitäisi keksiä tarpeeksi hyvät perustelut, kun se ei tunnu riittävän itselleni, että olen haaveillut tästä lapsesta asti.

7. Aion ryhtyä kouluttamaan ja mentoroimaan enemmän somen ja vaikuttajamarkkinoinnin saralla.

Olen tehnyt sitä jo satunnaisesti ja tiedän, että se on jotain sellaista, mistä mä todella nautin. Toivon, että ennen kuin mä olen 30, mun kalenterissa siintää mun pitämiä koulutuksia pitkälle tulevaisuuteen. Tämä vaatii kuitenkin itseltäni priorisointia. Mun täytyy pistää tämän asian eteen ensin paljon tunteja ennen kuin tulosta alkaa syntyä. Tähän mennessä mahdollisuudet päästä kouluttamaan ovat olleet sellaisia low hanging fruiteja, joihin olen vaan tarttunut. Koska haluan tehdä sitä säännöllisesti ja tuloksellisesti, mun täytyy panostaa siihen enemmän.

8. Aion omistaa ajokortin.

Ehkä kaikkein pelottavin mun tavoitteista? Mutta näin on päässyt käymään, että siitä on tullut mulle tavoite pahimman pelon sijaan (tai lisäksi). Olen sekä innoissani että kauhuissani. Mutta hyvä siitä tulee. Aloitan opettelun tämän vuoden puolella, enkä ole liian kunnianhimoinen tämän suhteen, vaan armollisesti tavoitteena on päästä inssistä läpi siihen mennessä, kun olen 30, hah.

Sellaisia tavoitteita mulla just nyt. Nämä eivät suinkaan ole mun ainoita tavoitteita, mulla on paljon muitakin haaveita ja sellaisia pienempiä asioita, joita aion saavuttaa. Osa jutuista on vielä niin epävarmoja, että en voi listata niitä tavoitteiksi seuraavalle parille vuodelle ennen kuin tiedän, miten kaikki muut asiat elämässä menevät. Nämä kaikki ovat kuitenkin niitä asioita, jotka mulla on kristallinkirkkana mielessä silloin, kun muuten kyseenalaistaisin itseäni.

Multa kysyttiin myös, mitä tavoitteita olen saavuttanut tänä vuonna, joita mulla on ollut. Ainakin oma podcast on yksi iso tavoite, josta haaveilin pitkään ja joka on nyt toteutunut. Toinen iso juttu on kävijämäärien kasvattaminen, sekä ne koulutukset, joita olen tänä vuonna päässyt pitämään. Lisäksi olen halunnut olla vieläkin enemmän mukana vaikuttajamarkkinoinnin toisella puolella, osallistua ja päättää enemmän. Sitä olen päässyt myös tekemään.

Tänä vuonna saavutetut asiat ovat niitä pienempiä välietappeja matkalla kohti suurempia päämääriä. Mä nautin tästä matkasta, nautin siitä, että tiedän mitä haluan. Musta on myös aika hiton siistiä, että en ole vielä saavuttanut näitä juttuja. On ihanaa, kun on jotain, mitä kohti pyrkiä ja jonka aikana voi oppia ja löytää myös uusia tavoitteita ja puolia itsestään.

Mitä tavoitteita teillä on juuri nyt?