Asioita, jotka aion saavuttaa ennen kuin olen 30

18.07.2019

Mun mieheni täytti reilu kuukausi sitten 29 vuotta, mikä havahdutti mutkin ajattelemaan, että ne omat pyöreät kolkuttelevat jo jossain ei-ihan-niin-kaukana. Tarkalleen ottaen omiin kolmekymppisiini on vielä reilut kaksi vuotta aikaa, minä kun juhlin synttäreitäni syyskuussa. Mulla ei ole ikäkriisiä. Mulla ei ole sellaista fiilistä, että ”apua, en ole saanut vielä mitään järkevää aikaiseksi ja täytän kohta 30”. Olen ylpeä niistä asioista, joita olen saavuttanut elämässäni tähän mennessä. Osaan nauttia siitä, mitä meillä on.

Tavoitteita on kuitenkin hyvä olla ja niin mulla onkin. Kun kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, miten olen löytänyt taas motivaation tavoitella unelmiani, sain muutamia kysymyksiä siitä, mitä tavoitteita mulla on. Mä en kokenut niitä relevanteiksi siinä pohdiskelevassa postauksessa, koska siinä halusin keskittyä niihin fiiliksiin, joita kävin läpi ja joiden takia junnasin paikoillani. Mutta erillinen postaus tavoitteista? Okei, voin hyvinkin tehdä.

Tässä niitä siis tulee, mun tavoitteita seuraavien parin vuoden ajalle. Ja kun mä nyt sanon ne ääneen, saan siitä boostia itselleni – joku muukin tietää näistä, haluan siis entistä kovemmin saada tulosta aikaan. Tässä ei ole kaikkia mun tavoitteita, on myös sellaisia juttuja, jotka haluan pitää vielä itselläni. Mutta tässä on muutama tavoite, joiden eteen tälläkin hetkellä teen kovasti töitä.

1. Aion omistaa oman asunnon Oton kanssa.

Se vaatii paljon ajatustyötä edelleen, koska ei vieläkään olla 100% varmoja mitä me halutaan. Jos jossittelussa olisi jotain järkeä, toteaisin tähän vaan, että jos oltaisiin voitu ostaa kämppä mun vuokra-asunnon kulmilta silloin 19- ja 20-vuotiaana ennen vauvan syntymää, kaikki olisi ollut asumisen suhteen niin paljon helpompaa. Tai jos meillä olisi ollut edes varaa vuokrata siltä alueelta perheasunto ja alkaa rakentaa elämää sinne. Ei tarvitsisi tässä vaiheessa enää miettiä, mihin halutaan asettua ja halutaanko lähteä rakentamaan elämä ihan toiseen paikkaan, kuin mihin nyt ollaan se rakennettu. Tulevan kodin sijainti on varmaan vaikein päätös, mitä koskaan olen elämässäni joutunut tekemään. Mutta jos ei sitä ole tehty siihenkään mennessä kun mä olen 30, niin muutan jonnekin yksinäiselle saarelle.

2. Aion omistaa sijoitusasunnon Oton kanssa.

Tämä kohta naurattaa mua tuon edellisen jälkeen. Miten me voidaan ikinä saada aikaiseksi hankkia sijoitusasunto, kun ei osata päättää edes oman asunnon kanssa. Mutta koen, että tämä on noin 47466439 kertaa helpompi ostopäätös, kun ei tarvitse miettiä minne itse asettuu. Mä pidän tämän toteuttamista paljon todennäköisempänä ennen 30v ikää kuin tuon edellisen. Mutta ensiasunnon ostajina meille on vaan järkevämpää ostaa ensin oma asunto ja sitten vasta ryhtyä asuntosijoittamaan, joten ykkösen on pakko toteutua ennen kakkosta.

3. Aion sijoittaa suoriin osakkeisiin.

Tähän mennessä olen sijoittanut erilaisiin rahastoihin jo vuosien ajan, mutta seuraavaksi mua kiinnostaisi sijoittaa myös osakkeisiin. Olen perehtynyt asiaan parin viime vuoden aikana paljon, mutta en ole ostanut vielä. Mä olen rahan suhteen vieläkin liian safe player, en uskalla ottaa riskejä. Pystyn ottamaan elämässä isojakin riskejä, mutta sitten kun ne rahat on tilillä – mun rohkeus katoaa jonnekin taivaan tuuliin ja tekee mieli pitää joka pennosesta kiinni kynsin hampain. Mutta niin kuin elämässä, myös rahankäytössä tarvitaan riskejä, jotta voi tehdä isompia tuloksia.

4. Aion löytää liikuntamuodon, joka mua oikeasti kiinnostaa ja innostaa niin paljon, että saan siitä itselleni pysyvän osan elämää, josta en halua tai tarvitse taukoja, ainakaan pitkiä.

Pidän tätä ehkä vieläkin haasteellisempana kuin kohtaa yksi, mutta yritän olla tsemppiasenteella ja kokeilla kaikkea erilaista. Otto on löytänyt itselleen sellaisen liikuntamuodon tämän vuoden aikana, ja hän on mua vanhempi ja lähempänä jo kolmeakymppiä. Ehkä mullakin käy siis hyvä harrastusflaksi vielä ennen kolmattakymmentä ikävuotta. On mieletöntä seurata toisen intoa ja hyvää fiilistä, mäkin haluun!

5. Aion kasvattaa mun yrityksen tulosta ainakin 50% siihen mennessä kuin olen 30.

Se on kova tavoite, mutta uskon, että kovalla työllä se voi vaikka onnistuakin. Mitään en ainakaan menetä jos pyrin siihen.

6. Aion matkustaa toiselle mantereelle.

Mä en ole koskaan ikinä käynyt Euroopan ulkopuolella, mutta haluan ehdottomasti käydä. Ajattelen myös, että jos ei lähiaikoina, niin milloin sitten? Just nyt meidän elämä on työ- ja opintoaikataulujen puolesta niin joustavaa, että ei tule äkkiseltään mieleen tulevaisuudesta elämänvaihetta, jolloin reissu 12h lennon päähän onnistuisi helpommin kuin seuraavien parin vuoden aikana. Tämä matka on vain järjestelykysymys. Lisäksi täytyy myös vakuuttaa mun pihi omatunto siitä, että mä haluan tätä matkaa niin paljon, että olen valmis käyttämään siihen merkittävän suuren summan rahaa. Mun pihiys ja syyllisyydentunne on ainoa este tämän reissun tiellä. Pitäisi keksiä tarpeeksi hyvät perustelut, kun se ei tunnu riittävän itselleni, että olen haaveillut tästä lapsesta asti.

7. Aion ryhtyä kouluttamaan ja mentoroimaan enemmän somen ja vaikuttajamarkkinoinnin saralla.

Olen tehnyt sitä jo satunnaisesti ja tiedän, että se on jotain sellaista, mistä mä todella nautin. Toivon, että ennen kuin mä olen 30, mun kalenterissa siintää mun pitämiä koulutuksia pitkälle tulevaisuuteen. Tämä vaatii kuitenkin itseltäni priorisointia. Mun täytyy pistää tämän asian eteen ensin paljon tunteja ennen kuin tulosta alkaa syntyä. Tähän mennessä mahdollisuudet päästä kouluttamaan ovat olleet sellaisia low hanging fruiteja, joihin olen vaan tarttunut. Koska haluan tehdä sitä säännöllisesti ja tuloksellisesti, mun täytyy panostaa siihen enemmän.

8. Aion omistaa ajokortin.

Ehkä kaikkein pelottavin mun tavoitteista? Mutta näin on päässyt käymään, että siitä on tullut mulle tavoite pahimman pelon sijaan (tai lisäksi). Olen sekä innoissani että kauhuissani. Mutta hyvä siitä tulee. Aloitan opettelun tämän vuoden puolella, enkä ole liian kunnianhimoinen tämän suhteen, vaan armollisesti tavoitteena on päästä inssistä läpi siihen mennessä, kun olen 30, hah.

Sellaisia tavoitteita mulla just nyt. Nämä eivät suinkaan ole mun ainoita tavoitteita, mulla on paljon muitakin haaveita ja sellaisia pienempiä asioita, joita aion saavuttaa. Osa jutuista on vielä niin epävarmoja, että en voi listata niitä tavoitteiksi seuraavalle parille vuodelle ennen kuin tiedän, miten kaikki muut asiat elämässä menevät. Nämä kaikki ovat kuitenkin niitä asioita, jotka mulla on kristallinkirkkana mielessä silloin, kun muuten kyseenalaistaisin itseäni.

Multa kysyttiin myös, mitä tavoitteita olen saavuttanut tänä vuonna, joita mulla on ollut. Ainakin oma podcast on yksi iso tavoite, josta haaveilin pitkään ja joka on nyt toteutunut. Toinen iso juttu on kävijämäärien kasvattaminen, sekä ne koulutukset, joita olen tänä vuonna päässyt pitämään. Lisäksi olen halunnut olla vieläkin enemmän mukana vaikuttajamarkkinoinnin toisella puolella, osallistua ja päättää enemmän. Sitä olen päässyt myös tekemään.

Tänä vuonna saavutetut asiat ovat niitä pienempiä välietappeja matkalla kohti suurempia päämääriä. Mä nautin tästä matkasta, nautin siitä, että tiedän mitä haluan. Musta on myös aika hiton siistiä, että en ole vielä saavuttanut näitä juttuja. On ihanaa, kun on jotain, mitä kohti pyrkiä ja jonka aikana voi oppia ja löytää myös uusia tavoitteita ja puolia itsestään.

Mitä tavoitteita teillä on juuri nyt?


27 vuotta tänään

18.09.2018

Täytin tänään 27 vuotta. Wau. Toivoin viime vuonna synttäreillä, että tulevasta vuodesta tulisi edes puoliksi niin ihana kuin edellinen oli ollut, ja ihana vuosi me ollaan tosiaan saatu. Ollaan saatu kokea suuria onnen hetkiä, ja arki on toiminut. Toisaalta kulunut vuosi näiden synttäreiden välissä on ollut ehkä yksi rankimpia ikinä meidän perheelle. Kahden syntymäpäivän välissä ollaan menetetty Oton kanssa kaksi rakasta isovanhempaa, ja se on luonut oman varjonsa moneen asiaan. Vaikka syksy on synttäreiden vuoksi meille suuren ilon aikaa, se on myös suuren surun aikaa, sillä kaikki muutkin meidän perheen suuret menetykset ovat tapahtuneet juuri syksyllä. Tunteet ovat herkässä kaikilla, mutta yhdessä ollaan tästäkin vuodesta selvitty, ja selvitään myös tästä syksystä, vaikka toisina päivinä tekee kipeämpää kuin toisina.

Tämä vuosi on ollut tosi opettava mulle kokonaisuudessaan. Olen oppinut paljon työnteosta, ja oppinut organisoimaan paremmin. Ollaan puhallettu perheenä täysillä yhteen hiileen, ja saatu paljon aikaan. Ollaan myös osattu ottaa iisisti ja irtautua kiireestä ja kiireen tunteesta. Vaikka olisi paljon tekemistä, ei tarvitse tuntua kiireiseltä, kun keskittyy täysillä just siihen mitä on milloinkin tekemässä, eikä aina mieti seuraavaa asiaa.  Läsnäolo on kaikkein tärkeintä. Olen pitänyt lomaa eka kertaa vuosiin, ja se aika on ollut arvokasta.

Viime vuonna sanoin, että ajankulun huomaa vain lapsista, enkä huomaa itsestäni uusia ikävuosia. Tämän vuoden aikana kuitenkin tuntuu, että olen vanhentunut – ehkä ne kaikki aiemmat vuodet kerralla, joita en ennen huomannut. Aiemmin olin aina ajatuksissani parikymppinen, jotenkin olin jämähtänyt siihen ikään jolloin mun elämä muuttui täysin. Nyt musta ei tunnu enää siltä, että mä olen 20, mutta lapset vaan kasvaa. Nyt mä ehkä uskallan sanoa ääneen olevani aikuinen. Nuori aikuinen, mutta aikuinen.

Joskus aiemmin kun olen pohtinut ikää ja aikuisuutta, olen saanut sellaisiakin kommentteja, että eihän mun ikäiset tiedä aikuisuudesta vielä mitään, varsinkaan minä. Mutta kyllä tässä 27-vuotiaana kolmen lapsen, joista yksi koululainen, äitinä ja pari vuotta yrittäjänä oltuani uskallan sanoa olevani jo aikuinen. Me ollaan aina vanhempina hoidettu omat asiamme itse ja opeteltu kaikki Oton kanssa yhdessä. Ja jos jonkun mielestä olen vieläkin ihan lapsi, niin sekin on ihan fine. Varmasti itsekin ajattelen joskus nelikymppisenä, että kylläpä silloin 27-vuotiaana tiesin vähän. Mutta nyt just mulla on oikeus ajatella, että tiedän ihan tarpeeksi ikääni nähden, enkä ole enää teini.

Itsevarmuus on jotain mitä itse olen saanut vasta iän myötä. Varsinkin viime vuonna, puoli vuotta aiemmin synnyttäneenä, olin vielä tosi epävarma omasta kropastani ja etsin itseäni. Nyt olen saanut sen varmuuden. Tiedän kuka olen, rakastan itseäni ja kroppaani juuri sellaisena kuin olen, ja hyväksyn kaikki ne piirteet mitä itsessäni on. Huvittavinta on se, että mun kroppa on melko saman näköinen edelleen kuin vuosi sitten. Muutos on tapahtunut korvien välissä. Enää en uhraa juurikaan ajatuksiani mun kropan ulkonäölle. Käsittelen ennemmin kroppaa hyvinvoinnin kautta: kun pidän itsestäni huolen, voin hyvin ja kaikki toimii, ei ole tarvetta ajatella sen enempää.

Mä uskallan myös sanoa ääneen mitä haluan ja mitä en halua. Uskallan kieltäytyä silloin kun tarve sitä vaatii, tai en halua tehdä jotain. En purista itseäni liian ahtaalle. Uskallan tavoitella mun unelmia, ja uskallan olla miettimättä, että mitä ne muut ajattelevat. Elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisin sekuntiakaan voimavarojani sen ajattelemiselle, että entä jos joku ei tykkää mun henkilökohtaisista valinnoista. Ihan sama.

Nämä kuvat on otettu viime viikolla, ennen koko tätä silmä-episodia. Ulkoilutin ekaa kertaa mun syntymäpäivälahjaa. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina, siitä lisää myöhemmin. *neule on saatu Kappahlilta. 

Tänä syntymäpäivänä mulla on vain yksi toive: että ennen seuraavaa synttäripäivää ei tarvitsisi menettää yhtään ketään, vaan me ja kaikki läheiset saataisiin olla terveitä ja elinvoimaisia koko seuraava vuosi. Tiedän että se on aika hemmetin suuri toive, mutta toivon sen silti. Eikä taika mene siitä pilalle, että sanon sen ääneen. Kiitos hurjasti onnitteluista, myötäelämisestä, rakkaudesta ja tuesta, joita olen teiltä saanut. Mä rakastan tehdä sisältöä teille, koska te vaan ootte niin mahtavia. <3