Kiitos hurjasti kommenteista ja viesteistä, joita laitoitte liittyen postaukseen siitä, miltä tuntuu olla masentuneen ihmisen läheinen. Ne on merkinnyt mulle ihan uskomattoman paljon, ja mä oikeasti arvostan sitä ihan älyttömän paljon sitä, että te jaatte teidän omia kokemuksia, ja myötäelätte meidän omia. Se on ihan mieletön fiilis, kun tajuaa miten suuri vertaistuen ja myötäelämisen verkosto ympärillä onkaan. Teidän sanat saa mut hymyilemään, itkemään ilosta ja myötätunnosta ja joskus suunnilleen kiljumaan onnesta. Niin siistiä on vaihtaa teidän kanssa ajatuksia, ja ylipäätään tajuta että te olette olemassa, siellä jossain. KIITOS.

Moni toivotti voimia, ja mä toivonkin kaikki maailman voimat mun äidille. Mulle tämä on kuitenkin tällä hetkellä onneksi jo sen verran arkipäiväistä, että en koe itse tarvitsevani voimia sen käsittelyyn, vaikka kiitollinen ihanista toivotuksista olenkin. Vaikka joskus on rankkaa katsoa toisen masennusta vierestä, se ei ole se asia mihin mä arjessa tai äidissä keskityn. Silloin kun ottaa koville, puran ajatukset Otolle. Yleensä me kuitenkin eletään tätä meidän elämää ja arkea, ja masennus on vain yksi osa mun äitiä, joka joskus näkyy ja joskus ei. Mulle äiti on ajatuksissa aina vaan mun äiti, ei ”se äiti joka on masentunut”. Koitetaan aina keskittyä niihin hyviin juttuihin, ja fiilistellä niitä ihania hetkiä silloin kun yhdessä pystytään niitä viettämään. Syyskuussa vein äidin teatteriin, ja me naurettiin vedet silmissä kolmen tunnin ajan ihan kahdestaan. Se oli parasta.

Tämä lokakuu on jotenkin ihan älyttömän täynnä ohjelmaa, mutta ensi viikolla me suunnataan Ouluun syyslomalle, ja rentoudutaan siellä koko perhe. Aion saada kaikki mun hommat tehtyä ennen sitä, ja pitää itsekin parin päivän syysloman lasten ja Oton ja meidän läheisten kanssa. Se tulee niin tarpeeseen, ja odotan ihan hirveästi sitä, että päästään näkemään kaikki rakkaat ihmiset, joita on kova ikävä.

Mä olen ollut tällä viikolla parissa todella mielenkiintoisessa tapahtumassa, ja tulen kirjoittamaan tänne niihin liittyen vielä tämän kuun aikana. Lisäksi tällä viikolla mun ajatuksissa on pyörinyt suuren osan ajasta ihan jäätävä ilmastoahdistus, ja olen itse asiassa kirjoittanut kaksikin postausta liittyen IPCC:n ilmastoraporttiin. Huomaatte varmaan, että niitä ei ole julkaistu.

Jotenkin vaan tuntuu, että en saa puettua sanoiksi sitä kaikkea mitä haluan sanoa. Luen kirjoittamiani tekstejä uudelleen ja uudelleen ja mietin minkälaisten lasien läpi muut lukevat niitä. Haluan saada asiat sanottua ilman turhaa kiihkoa, ilman tekopyhyyttä, ilman saarnaamista. Ja todellakin niin, että voin tehdä selväksi, että en todellakaan ajattele tekeväni itse vielä tarpeeksi. Toisaalta kuitenkin niin, että kävisi ilmi, kuinka kovasti yritän tehdä muutoksia parempaan ja ottaa asioista selvää jatkuvasti.

Monet influencerit ovat listanneet kaikkia hyviä tekoja mitä tekevät jo nyt ilmaston hyväksi, ja se on hienoa, ja moni saa siitä varmasti vinkkejä. Mutta jotenkin mulle tulisi omasta sellaisesta listasta tekopyhä olo, kun fakta on se, että yksikään länsimainen ihminen ei elä riittävän vähäpäästöisesti tällä hetkellä. Ei edes se, jonka vuoden roskat mahtuvat lasipurkkiin (ja suurinta osaa meistä ei voi edes verrata häneen).

Eikä se ole edes täysin meidän omissa käsissämme, sillä ne kaikkein suurimmat asiat, kuten lainsäädäntö ja energiantuotanto ovat valtion käsissä. Siihen toki voimme vaikuttaa itsekin edustuksellisen demokratian kautta ensi keväänä.  Mutta ottamalla tämän aiheen nyt edes osana tekstiä esiin haluan vaan sanoa sen, että mä todellakin mietin näitä asioita. Tein Sitran elämäntapatestin jo heti maanantaina ja yllätyin positiivisesti omasta tuloksestani, joka oli huomattavasti keskiarvoa alhaisempi. Silti se tulos oli aivan liian korkea kestävään tasoon verrattuna. Tulen vielä kirjoittamaan tästä aiheesta postauksen, kunhan löydän ne oikeat sanat siihen. Tämä on meidän sukupolven tärkein herätys, ja mä toivon että ihan jokainen tarttuu siihen, ja vaikuttaa omalta osaltaan.

Huh mikä sillisalaatti, vanha kunnon sillisalaatti. Näin paljon ajatuksia mun päässä pyörii tällä hetkellä, ja jotenkin on vaikea keskittyä mihinkään yhteen asiaan, kun päässä rullaa niin miljoona juttua jotka pitäisi saada sanottua. Onneksi on listat, niitä mä kirjoitan aina, kun asiaa on enemmän kuin pystyn kerralla hallitsemaan.

Meillä on pitkästä aikaa edessä rento viikonloppu ilman sen suurempaa sovittua ohjelmaa. Ajateltiin vaan ottaa rennosti ja käydä katsomassa kaverin uutta koiranpentua lasten kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3