Kuka on aito?

15.05.2019

Somemaailmassa puhutaan paljon aitoudesta. On ihmisiä, jotka julistavat olevansa aitoja. On ihmisiä, jotka kaipaavat kiiltokuvan keskeltä aitoutta. On ihmisiä, jotka määrittelevät kuka ja millainen ihminen voi olla aito. Kun joku kertoo parisuhdeongelmista tai siitä, kuinka joskus vihaa omaa lastaan, kiitellään aitoudesta. Kun kerrotaan rakkaudesta tai jaetaan harkittuja ja editoituja kuvia, syytellään sen puutteesta. Aitouden määrittelemiseen liittyy hyvin vahvasti nykyisin vastakkainasettelu. Usein keskustelussa korostuu vain tietynlainen tyyli olla aito ja kaikki muu koetaan epäaitona.

Mutta kuka oikeastaan on aito?

Mun mielestä on hieman kummallinen ilmiö, että tuntemattomat ihmiset voivat määritellä kuka on aito ja kuka ei. Ja ylipäätään se tarve määritellä jonkun ihmisen aitous tuntuu mun mielestä hämmentävältä. Mä itse ajattelin aina ennen aitoudesta sillä tavalla, että jos joku on oikeasti aito oma itsensä, se näkyy kyllä. Että ei tarvitse erikseen julistaa tai alleviivata olevansa aito, vaan ihmiset kyllä huomaavat silloin kun puhuu tai kirjoittaa vilpittömästi suoraan sydämestä, oli kyseessä mikä tahansa aihe tai asia. Mutta eivät kaikki sitä huomaa. Ilmeisesti se ei vaan näy joillekin, jotka ovat muodostaneet jo oman mielipiteensä.

Siksi olen jo kauan sitten lakannut miettimästä olenko jonkun mielestä aito vai en. Tärkeintä mulle on se, että minä itse ja ne ihmiset ketkä mut tuntevat, tietävät kuka ja millainen olen. Olen jo aikoja sitten huomannut, että tein somessa sitten niin tai näin, se on aina jollekin väärin. Siksi teen juuri niin, kuin musta itsestä tuntuu oikealta. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia, eikä tarvitsekaan. Mulle aitous on sitä, että olen rehellinen itselleni. En tee mitään, minkä takana en voisi seisoa, enkä sano mitään mikä ei ole totta. Se, mitä joku muu on siitä sitten mieltä, ei enää ole mun käsissä. Se on hänen totuutensa minusta, ei se, kuka minä oikeasti olen. Tämän ymmärtäminen on ollut tosi helpottavaa ja vapauttavaa. Se on tehnyt mut paljon rohkeammaksi sen kanssa mitä uskallan sanoa tai tehdä.

Mun tyyli on alusta asti ollut täällä blogissa ja muissa kanavissa ihan samanlainen, koska sellainen mä olen. Olen aina nostanut esiin pääosin niitä hyviä ja ihania asioita arjessa ja elämässä, vaikka olen kertonut myös isättömyydestä, masentuneen vanhemman lapsena kasvamisesta, läheisen kuolemasta ja migreenin kanssa elämisestä. Olen jakanut täällä ilon ja onnen lisäksi aika monta isoa ja surullista asiaa mun historiasta ja nykyhetkestä. Kerron ikävistä asioista silloin, kun ne vaikuttavat  tai ovat vaikuttaneet merkittävästi mun elämään ja fiiliksiin, koska haluan. Se, että en olisi kertonut ollenkaan näistä asioista, ei kuitenkaan tekisi musta epäaitoa. Se tarkoittaisi vain, että olen halunnut rajata sen osan itsestäni pois somesta. Ja minulla olisi siihen ihan täysi oikeus.

Mainitsen arjen hankalista sattumuksista silloin kun sellaisia tapahtuu siinä määrin, että ne jäävät mieleen. Oksennustauti tai haava sarveiskalvolla ovat sellaisia, jotka saattavat jo tehdä päivästä tai viikosta kokonaisuudessaan niin epämukavan, että saatan asiasta mainita. Kiukuttelu yhtenä aamuna vaatteita pukiessa taas ei – sellaiset unohtuvat multa heti. Sellainen mä vaan olen ihmisenä, en kiinnitä sen suurempaa huomiota arjen pieniin ikävämpiin hetkiin. En silti koskaan väitä etteikö niitäkin joskus olisi.

Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa tai epäaitoa, jos arjessa mieleen nousevat ne ikävät asiat tai haluaa puhua niistä enemmän kuin positiivisista asioista. Joidenkin elämässä myös tapahtuu oikeasti paljon enemmän ikäviä asioita kuin toisten, mikä on tosi harmillista. Luonnollisesti niillä asioilla voi silloin olla suurempi rooli elämässä ja niistä voi haluta puhua enemmän. Ikävistä kokemuksista puhuminen voi olla todella voimaannuttavaa ja arvokasta sekä itselle että muille. Siksi on tärkeää puhua ikävistä asioista, silloin kun itse niin haluaa. Me kaikki koetaan tapahtumia omalla tavallamme ja meillä jokaisella on oma tapa tarkastella elämää. Jokaisella on vapaus kertoa omasta elämästään mitä ja miten itse haluaa.

Aitouden ja negatiivisista asioista kertomisen vastapuolella ei kuitenkaan ole positiivisten asioiden feikkaaminen tai negatiivisista asioista systemaattisesti kertomatta jättäminen ja epäaitous. Niin väittäminen on mun mielestä ikävää ja väärin. Ihan yhtä aitoa ja totta voi olla iloisista ja hyvistä asioista ja hetkistä kertominen. Eikä niistä kirjoittaminen välttämättä tarkoita, että on jättänyt vaan pois ne ikävät asiat.

Ihmisillä tuntuu joskus olevan sisäsyntyinen tarve mustavalkoiseen ajatteluun ja vastakkainasetteluun. Harvoin asiat kuitenkaan ovat mustavalkoisia tai selkeästi niin tai näin. Somessa ei myöskään koskaan ole kenenkään ihmisen koko elämä. Siksi mun mielestä on turhaa määritellä jonkun toisen ihmisen aitoutta varsinkaan sosiaalisen median perusteella. Ennemmin kannattaa keskittyä siihen, onko itse itselleen aito. Oman elämän kannalta sillä on paljon enemmän merkitystä.

Joskus nuorempana mietin kerran, että olisi mahtavaa, kun ihmiset voisivat tulla vaikka viikoksi kärpäseksi meidän kattoon katsomaan, millaista se meidän arki ja elämä on. Halusin todistaa, että se oikeasti on sellaista kuin kerron. Silloin mua häiritsi tosi paljon se, jos joku ei uskonut mua. Nykyään mulla ei ole tarvetta todistella kenellekään mitään, jos joku ei usko niin sitten hän ei usko. Ja siinä se.

Mitä te ajattelette aitoudesta? Miksi uskotte, että aitous on yleisesti noussut niin suureksi keskustelunaiheeksi viime vuosina?


22 Responses to “Kuka on aito?”

  1. Krista sanoo:

    Hei! Tänään just mietin tätä aihetta, mietin mistä tämä kaikki on saanut alkunsa ja lopulta päädyin ajattelemaan mitä merkitystä asialla joillekin ihmisille oikeasti on! Itse tykkään seurata inspiroivia instatilejä, lukea inspiroivia blogeja ja silti mua ei haittaa jos joku haluaa kertoa ikäviä asioita, hehkuttaa onnea, iloita pienistä asioista, mököttää pienistä asioista tai mitä vaan. Seurailen niitä ketä haluan enkä arvostele, en ikinä sanoisi toiselle pahasti ja arvosteli hänen instatiliään, miksi? No koska se on hänen ja hän on tehnyt valinnan millainen se on. Instatilit ja blogit on niiin pieni osa ihmisen elämää, vaikka siellä kertoisi ”paljon” että sinne ei mitenkään mahdu koko totuus. Tekstit voi lukea erilaisilla äänenpainoilla, saada eri merkityksiä jne. Jotenkin tämä arvostelu ja kaikki tuntuu vaan pahalta. Eiks kaikki vois vaan somettaa niin että se tuntuu itselle hyvältä, jollekin somekanava voi olla pako jostain aidosta ja sekin on fine! Tärkein on että itse voi seistä oman kanavan takana ja että se tuntuu itselle hyvältä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No juuri näin! Jokaisella on ihan oma tapa tehdä somea, ihan omat rajat mitä haluaa jakaa tai kertoa, oma tyyli ottaa kuvia jne. Mun mielestä aidointa on tehdä somessa juttuja itsensä näköisesti, tarkoitti se sitten mitä kenellekin. Ja mun mielestä se miten laajoihin mittasuhteisiin tämä keskustelu on lähtenyt ihan koko somen osalta on jotenkin tosi hämmentävää.

  2. Anna sanoo:

    Hyvä ja mielenkiintoinen teksti! Aitouden laaja pohdinta viime aikoina juontaa varmasti juurensa siitä, että somen välityksellä on niin helppo esittää aivan jotain muuta, kun oikeasti on. Siksi ehkä ”oikeasti aitojakin” epäillään ja syyllistetään jatkuvasti. Mielestäni blogisi on ihanan hyvän tuulinen; tietää aina, että jotain piristävää on luvassa, kun avaa blogisi. Luulisi, että ihmiset tässä maailmassa löytäisivät ikäviin asioihin keskittyvää luettavaa muualta, jos sitä kaipaavat ja antaisivat sinun rauhassa pysyä omana positiivisena itsenään. Saanko kysyä, mistä tuo aivan ihana mekko on?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon kauniista sanoista <3 Se voi olla, että moni juuri miettii tuota, että "on niin helppo esittää jotain muuta kuin on somessa". Mutta sekin on vähän nurinkurista, että miksi kaikkea juuri pitää epäillä ja syyllistää. Tämä ilmiö on tosi laaja tällä hetkellä, enkä kirjoittanut postausta vain siksi, että itse olisin saanut näitä kommentteja. Tuntuu, että koko somessa vallitsee sellainen ilmapiiri, että jatkuvasti etsitään asioita, mistä voisi saada ihmisiä kiinni feikkaamisesta tai valehtelusta ja nähdään kiiltokuvaa sielläkin missä sitä ei edes ole.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ainiin ja mekko, kiitos kauniista sanoista! Se on Zaran Join Life -mallistoa ja valmistettu selluloosamuuntokuitu Tencelistä. Ihan mielettömän ihana päällä ja sopii varmasti kuumiin kesäpäiviin. <3

  3. Nimetön sanoo:

    Katson postauksen kuvia. Ovatko ne aitoja?

    Ovat ja eivät. Ihan riippuen siitä, kuinka me haluamme aitouden ajatella.
    Kuvat ovat aitoja, olet ollut paikan päällä siellä, missä ne on otettu.
    Kuvat ovat lavastettuja, eivät autenttisia tilannekuvia. Julkaisemattakin on todennäköisesti jäänyt monta kuvaa, joissa on ehkä joku mennyt pieleen. Ilme, asento tai tarkennus.
    Kuvia ei todennäköisesti ole rakennettu vieraaseen taustaan vieraan henkilön kuvia liittämällä. Epäaidosti valehtelemalla. Postauksen kauniit kuvat on saatu aikaan valikoimalla totuudesta ne parhaimmat otokset.

    Samoin menee kirjoitusten ja niiden aiheiden kanssa. Isommasta joukosta valikoituvat ne tyyliin sopivat ja harmooniset. Sellaiset, jotka lukijaa ärsyttämättä tai ahdistamatta soljuvat laadukkaana tekstini lukijan ruudulle illasta toiseen. Eit valetta, mutta eivät myöskään koko totuuden leveydeltä.

    Särö pinnassa on se, mikä tekee meistä meidät, erottaa meidät muista. Se on usein se, mikä tekee meistä mielenkiintoisen ja se, mikä antaa tarttumapintaa. Usein me haluamme silti peitellä säröjämme. Sillä ne on niitä heikkoja kohtia, joista on myös vaarana päästä meidän pinnan alle.

    Blogisi on ihan hyvä juuri näin. Valitsemasi linja on sellainen, joka kestää vuosienkin lukemisen. Skandaalin ja draaman hakuinen kerronta kun muuttuu vuosien myötä usein vain korniksi.
    Jokainen paljastaa elämästään sen, mitä haluaa. Luulen, että kommenttikentissä peräänkuulutettu aitous on nimenomaan sellaista samaistuttavuuden puutetta. Ei tarvitse on ”taas tyksin päivystyksessä” , mutta välillä arkinen tarina siitä, kun kukaan ei muistanut käydä kaupassa tai pesukoneesta, joka söi kaikki vasemman jalan sukat, tuovqt armollista pintaa, johon samaistua.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihan alkuun haluan sanoa, että tämä postaus ei lähtenyt yksin siitä, että mun aitoutta olisi kyseenalaistettu. Aitous puhututtaa joka puolella juuri nyt ja on puhututtanut jo pitkään, siksi mäkin halusin tarttua aiheeseen.

      Kuvien osalta heräsi ajatus, että haluaisitko sinä esim. mieluummin, että kuvittaisin tämän postauksen yhdellä heilahtaneella kuvalla tuosta samasta kuvaustilanteesta, jossa mulla on vaikkapa vahingossa tullut kaksoisleuka? Olisiko se aitoa ja miellyttävää? Jaan kyllä tasaisin väliajoin täällä niitä epäonnistuneita otoksiakin koontipostauksena ja esim. videoille on aika hankalaa mitään onnistuneimpia asentoja koittaa miettiä. Mä itse rakastan ottaa asukuvia juuri tällä tyylillä kuin me otetaan, joten koen sen olevan juuri aitoa minua. Niin varmasti kokee myös moni muu, joka samantyylisiä kuvia blogissaan jakaa. Sitten taas se heilahtanut kaksarikuva olisi toki myös mua ja voisin sen jakaa huumorityylillä, mutta se ei olisi se kuva millaisilla haluan kuvittaa koko blogini joka päivä. En myöskään usko, että se on se tyyli, jota suurin osa ihmisistä haluaisi joka postauksessa nähdä. Tämä mua kiinnostaa tosi paljon, että haluaisiko suurin osa ihmisistä sitten nähdä niitä kaikkein epäonnistuneimpia kuvia aina ja koettaisiinko se sitten ”aitona”?

      ”Samoin menee kirjoitusten ja niiden aiheiden kanssa. Isommasta joukosta valikoituvat ne tyyliin sopivat ja harmooniset. Sellaiset, jotka lukijaa ärsyttämättä tai ahdistamatta soljuvat laadukkaana tekstini lukijan ruudulle illasta toiseen. Eit valetta, mutta eivät myöskään koko totuuden leveydeltä.” Tämä taas hämmensi mua myös. Mä olen ottanut täällä tänäkin keväänä monta sellaista aihetta esiin, jotka todella ovat tuntuneet ärsyttävän joitakin ihmisiä, kuten eduskuntavaalit, parisuhde, oma aika, päiväkodin henkilökunnan kiittäminen, raha. Usein ihmiset ärsyyntyvät myös aiheista, joiden en itse ole ajatellut olevan millään tapaa tunteisiin meneviä. On pelottavaa kirjoittaa kiistanalaisista aiheista, mutta teen niin silti, koska haluan.

      Ihan tavallisten arkikuulumisten lomassa olen kirjoittanut tänäkin keväänä myös korvatulehduksesta, magneettikuvauksesta, siitä miten ikävöin äitienpäivänä mun kuollutta mummua. Olen kertonut lapsen murtuneesta kädestä ja kertonut siitä, miten ilkeät kommentit satuttivat raskausaikana. Mulle ne on niitä pieniä säröjä, joita kerron. Kuten jo v. 2018 postauksessa kirjoitin, ne mun jakamat säröt vaan menevät usein ihmisiltä ohi sen positiivisen lomassa. Ja olen muuten aivan varmasti joskus tuskaillut blogissa sitä, että pesukone syö kaikki toisen jalan sukat, mä oikein muistan tämän 😀 koska se on todellisuutta meillä myös. 😀

      Juuri näistä em. syistä mun mielestä on turhaa lähteä analysoimaan muiden aitoutta, kun me kaikki koetaan kaikki asiat omalla tavallamme. Mä olen omasta mielestäni esim. jakanut kaikki ne säröt tänä keväänä, joita mun elämässä on ollut. Ja sä koet, että ne puuttuu täältä kokonaan. Se on mulle ihan ok, mutta se ei vielä tee musta (omasta mielestäni) vähemmän samaistuttavaa tai epäaitoa.

      Kiitos paljon sun kommentista, se selvensi mulle tosi paljon just tätä ajatusmaailmaa aitouskeskustelun takana. Ja kiitos kun olit niin asiallinen! Mukavaa kevättä <3

      • Hmm sanoo:

        Luettiinkohan me samaa tekstiä? Minä ymmärsin nimettömän kommentin lähinnä lähes filosofisena pohdiskeluna aitoudesta ennemmin kuin kritiikkinä. Ihmiset, jotka haluavat puhua ja lukea enemmän arjen ja elämän kolhuista, eivät välttämättä blogiisi samaistu, mutta kaikkiahan ei voi miellyttää. Toisille isot säröt ovat kiinnostavampia, toisille riittää ne pienemmät.
        Mitä nimetön kommentillaan lopulta tarkoitti, hankala sanoa. Ehkä hän kommentoi vielä uudestaan.
        Aitouteen vielä sen verran, että oman näkemykseni mukaan monesti vähiten kykyjänsä todistelevat ovat niitä älykkäimpiä, lahjakkaimpia ja aidoimpia. Ei aina, mutta usein. Eli sinun eikä kenenkään muunkaan tarvitse todistella yhtään mitään. Jos on tarve korostaa jatkuvasti vahvana pitämäänsä ominaisuutta, ehkä se ei olekaan niin vahva?
        Hyvää kesää sinulle ja perheellesi! 🙂

        • Nimetön sanoo:

          Nimetön kirjoitti just sen, mitä mäkin meinasin ja hyvin kirjoittikin! Loppujenlopuksi somessa harva kuva jää muokkaamatta jne. Ja tosiaan filosofisesti itse meinasin myös.

  4. Hanna sanoo:

    Myönteiset, iloiset, avoimet ja aikaansaavat ihmiset ovat edelleen Suomessa jonkinlainen punainen vaate. Siihen kannustetaan joka paikassa, mutta kun joku näin tekee, niin ai ettäs kehtaa. Todella harmi.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Näin tuntuu kyllä olevan, en tiedä mistä se sitten johtuu. Kiitos kun kommentoit <3

      • Pampula sanoo:

        Samaa mieltä Hannan kanssa. Hyväntuulisuus, valoisa ja myönteinen asenne, aikaansaavuus, ahkeruus, lahjakkuus, pätevyys… Tuntuvat aiheuttavan voimakasta ärsytystä joissakin kanssaihmisissä! Se että joku kehtaakin olla vaikkapa hyvällä tuulella, heti epäillään että on jotenkin feikki, teeskentelijä! Suomessa sosiaalisesti hyväksyttävämpää olisi todellakin valittaa kaikesta kuorossa muiden mukana. Epäilen että yhtenä syynä saattaa olla kateus. Vaikea sietää toisessa hyviä piirteitä. Kateus vie kalatkin vedestä!

  5. ida ihana sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe ja hyvää pohdintaa!:) Mun mielestä kukaan ei voikaan some-maailmassa olla täysin ”aito”, koska on tervettä ettei jaa kaikkia yksityisasioitaan vieraille ihmisille tai yleiseen tietoon netissä. Sen sijaan se tunne, kun voi olla täysin oma itsensä, juuri sellaisena kuin on, läheistensä kanssa, on korvaamttoman arvokasta.
    Musta sun blogi on niin aito, kuin some maailmassa voi tai kannattaa olla. Tällä tarkoitan sitä, että seisot niiden ajatusten takana, jotka olet päättänyt somessa jakaa. Ja jaat blogissasi myös aitoja eli todella koettuja asioita teidän arjesta, et vain lavastettuja tilanteita.

    Mukavaa viikkoa ja kiitos ajatusten herättelystä jälleen!:) Sun blogista on tullut ihan mun lempapri 🙂
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  6. Reetta sanoo:

    Tää on niin mielenkiintoinen aihe! Oon kuvannut tästä aiheesta instaan monta videota jo mut on niin paljon sanottavaa, et se ei mahdu noihin videonpätkiin. 😀 Hassuinta musta tässä keskustelussa on juuri se, miten aitous tuntuu olevan sama kuin negatiivisuus ja epäaitous taas on sitä positiivisuutta, näin kärjistettynä. Meillä ainakin positiivisuus on vähintään saman verran
    arjessa läsnä kuin se negatiivisuuskin, miksi se siis olisi vähemmän aitoa…

    https://tusinakoti.blogspot.com/?m=1

  7. Ihmettelijä sanoo:

    Onko aitoa mennä keekoilemaan kuvaussessioihin varakkaiden asuinalueiden kaduille ja toisten porteille ja rappusille? Eikö olisi juuri aitoa kuvata kotikaduilla, siellä missä se oma koti on. Turistikuvat jossain kauniiden rakennusten edessä on ihan ok ja eri juttu, mutta että ajellaan säännöllisestä pelkkää asukuvasta varten ihan eri asuinaluille. Eikö tässä ehkä vaivihkaa yritetä antaa kuvaa, että ehkä asutkin siellä, jossain kauniissa talossa taotun portin takana?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No jaa, ei me hirveästi ajella pelkästään kuvien vuoksi keskustaan, vaan otetaan niitä siellä silloin jos siellä muutenkin ollaan tekemässä jotain muuta. Silloin kun ei ole keskustaan asiaa niin yleensä kuvataan täällä lähempänä kotia, mutta ei kuitenkaan koskaan kotikadulla, koska se ei olisi fiksua. Mutta vastauksena kysymykseesi niin ei. En usko, että kukaan kuvittelee mun asuvan keskustassa siksi, että otan siellä asukuvia joskus, enkä todellakaan yritä sellaista vaikutelmaa myöskään antaa. Aika avoimesti täällä myös puhun siitä, millaista on asua kaukana keskustasta 🙂

  8. Anna sanoo:

    Hei! Tää on kiinnostava aihe, jota itsekin oon miettinyt. Mä luulen, että tässä sinun elämänmyönteisessä blogissa se myönteisyys voi tietyllä tapaa kääntyä jo itseään vastaan, siis se voi joitakin(muakin välillä) joskus ärsyttää, että jotenkin vaikutatte tai haluatte vaikuttaa ”bättre folk” –tyyppisiltä. Ehkä se johtuu siitä, että monet jutut on niin älyttömän huippumahtavaa, ettei kestä. Eikö vois olla vain mukavaa? Toisaalta, eihän se sinun vika oo, jos ne jutut semmoisilta tuntuu, ehkä lukijassa vika, jos tulee mieleen, että haluatte olla ns. Bättre Folk:D

    Kyllä sun blogia luen ja siinä on kiinnostavia aiheita. Luen myös esim At Maria’s blogia säännöllisesti, mutta hänestä mulla ei tuu koskaan tommosta vaikutelmaa, vaikka he paljo matkustavat, on kaunis mökki, kiva perhe , talo, yms. Ehkä se on, että ne vain on, eikä niitä silleem niin älyttömästi hehkuteta, toki joskus ja se on musta kiva. Siis esim puhuu kauniisti perheestään.

    Mutta mun mielestä jokaisella ihmisellä on oma tyyli kirjoittaa ja kokea asiat, ja varmasti se sinun kokemus on se , miten kirjoitatkin. Ehkä me suomalaiset vaan ollaan niin ns. Vaatimattomia,että se voi monen korvaan kuulostaa ns. elvistelyltä. Vaikka uskon, ettei näin asia varmaankaan ole. Aitoutta on monenlaista ja tärkeää on just se omasta mielestänikin, että pysyy itselleen rehellisenä.

  9. Anna sanoo:

    Mutta siis pitää vielä lisätä, että mieluummin siis luen kuitenkin positiivista kuin negatiivista blogia, tai ainakin se on musta tärkeää, että lapsista puhutaan kauniisti.

  10. Julle sanoo:

    Tä inspiroi kirjottamaan ekan kommentin, vaikka oon lukenut sun blogia jo Tiaran vauva-ajoilta! Luin naistenlehden haastattelua ja haastatellun sanat kolahti sen verran, että heti tuli mieleen, miten sä pohdit sitä, miksi sun pitäis melkeen keksimällä keksiä ongelmia/haasteita/negatiivisia asioita sun postauksiin, jotta ihmiset olis ns tyytyväisiä. Että sun blogi olis muka aidompi.
    ”Onnelliset ihmiset osaavat arvostaa sitä, mitä heillä jo on. Heidän elämänsä ei ole sen ihmeellisempää kuin muidenkaan, mutta he ymmärtävät, kuinka onnekkaita he ovat. Siksi he osaavat olla kiitollisia ja iloisia”.

    Itsellä on elämään mahtunut yllin kyllin haasteita, siks on ihanaa lukea positiivisen asenteen omaavan bloggarin hyväntuulisia tekstejä! Kiitos ❤️

  11. Epäaito ihminen teeskentelee.
    Oikein hyvin ymmärrän, että blogi ei välttämättä anna ihmisesta oikeaa kuvaa. En minäkään kerro elämästäni kaikkea – ei sitä valittamisen määrää kukaan kestäisi! Mutta joskus jonkun blogia lukiessa tulee epämääräinen olo, että näinköhän on… kirjoitatkohan nyt ihan niinkuin asiat on? Mutta so what – jokaisella on oikeus kirjoittaa blogiinsa, tai ylipäätään kertoa itsestään mitä haluaa, eikä se toisille kuulu.

    Nyttemmin eteeni on sattunut parikin blogia, joissa kirjoittaja on palannut aikaisempiin kirjoituksiinsa ja myöntänyt ”narranneensa”. Just nyt hän päättikin ruveta aidoksi ja rehelliseksi ja kertoo, miten asiat oikeasti on. Silloin tunnen itseni vähän höplästä vedetyksi. Arvostan rehellisyyttä, mutta jälki-rehellisyys aiheuttaa lukijassa epävarmuuden. Alan luonnollisesti miettimään aina lukiessani uusia postauksia, että mikähän tässä on totuus.

    Luulen, että netistä luettuun kannattaa aina suhtautua varauksella. Eikä aina ihmisen livenä tavatessaankaan voi ihan varma olla aitoudesta. Ehkä se on jotain, minkä ihminen vain itse tietää?

  12. Darzan sanoo:

    Huhhuh! Siis apua (kommentit). Mun täytyy sanoa että oon niin onnellinen sun ja teidän puolesta, että näet arjen kauniita ja kivoja asioita enemmän kuin negatiivisia! Tai että arjen (pienet) negatiiviset asiat unohtuu nopeasti. Olen lukenut blogia vuosikaudet, enkä tajua, miksi ihmiset valittaa positiivisesta asenteesta??!

    Mitä jengi sit haluaa kuulla? Arjen kiukutteluja? Tai sitä, et kahvi loppui just, kun oli väsyneempi aamu? Toisen likaisista sukista vessan lattialla? Mitä jos niitä ei ole, koska on sovittu et laitetaan suoraan pyykkiin? Mä en edes haluaisi, että jaat joka ikisen asian elämästänne blogiin, koska se ois jo vähän sairasta 😀 tykkään poliittisista teksteistäsi, fiilisjutuista ja random aiheista. Sulla on mieletön tapa kirjoittaa.

    Loppuun pieni muisto oikeasta, ”AIDOSTA” elämästä:
    Mulla on jäänyt tosi elävästi mieleen, kun näin teidän vilaukselta vuooosia sitten idässä. Otto odotti sua (vai toisin päin..?) ja kun tulit vaunujen kanssa, teidän molempien ilme muuttui heti kun näitte toisenne jo kauempaa. Onni ja ilo näkyi vaikka kuinka kauas. Vaikutitte aivan vasta-rakastuneilta, vaikka teillä oli kaksi pientä lasta ja monta vuotta yhdessä takana (ja mä olin stalkannu -eli perus lukenut- blogista et olitte hengannu yhdessä viime aikoina vaikka kuinka paljon). Ja mä olin vaan et vauuuu. Ihanan oloisia tyyppejä. Niin onnellisen näköiset yhdessä.

    Oot paras! Kiitos, että kirjoitat.

  13. Nimetön sanoo:

    Pakko kysyä, että koitko olevasi epämukavuusalueella näissä kuvissa? Sun käden asento vähän meinais sitä, ettet tiedä miten olla ja se menee vähän miten sattuu. Tausta on kyllä nätti, mutta ehkä jotenkin kaipaisin myös vaihtelua 🙂 tuntuu että kaikki keiden blogeihin välillä eksyn, on tollanen rautanen portti 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.