Tällä viikolla somessa on laajasti puhuttanut Syömishäiriöliitto SYLI Ry:n #siivoasome -kampanja. Kampanjassa kehotetaan olemaan seuraamatta kaveria tai bloggaajaa tai instaajaa tai ketä tahansa, jonka tuottama sisältö aiheuttaa ahdistusta tai huonommuuden tunnetta itselle. Olen lukenut monta hyvää kommenttia eri näkökulmista tähän asiaan liittyen. Halusin kuitenkin sanoa muutaman sanan myös itse.

Munkin mielestä on ehdottoman tärkeää se, että kukaan ei seuraa sellaisia tilejä, joista tulee aidosti paha olo itselle. Erityisen tärkeää se on silloin, kun kyseessä on oma terveys tai hyvinvointi. Jos jonkun tuottama sisältö tai epärealistinen kuvaus elämästä aiheuttaa ahdistusta, itseinhoa, masennusta tai pahaa oloa omasta kehosta tai esim. mielenterveydestä, seuraaminen kannattaa lopettaa heti. #siivoasome -kampanja on tärkeä ja ajankohtainen.

Mutta entäs jos ei kärsi mistään sen suuremmista ongelmista itse ja se oma ahdistus somessa aiheutuu sellaisista jutuista, jotka ovat ihan realistisia, terveitä ja hyviä? Onko seuraamisen lopettaminen silloin ainoa oikea vaihtoehto, vai voisiko ajatella, että silloin sisältö on osunut johonkin omaan kipupisteeseen ja voisi miettiä, mistä se johtuu ja miten niitä tunteita voisi käsitellä? Ehkä jopa kääntää ne ikävät tunteet positiiviseksi tsempiksi?

Täytyy myöntää, että itselläkin on esimerkiksi näin asunnon etsintä -projektin aikaan käynyt mielessä, että pitäisikö lopettaa hetkeksi seuraamasta niitä kaikkia #omakoti2020-hashtageja ja sisustustilejä, joita seuraan. Välillä kun näen jonkun toisen mielettömän upean kodin, joka täyttää kaikki mun toiveet, mutta omaa ei vaan löydy, mulle iskee myös se kateuden piikki. ”Miksi tolla on, mutta mulla ei”.  Sitten mä palaan siihen, miksi alunperin olen alkanut niitä tilejä seuraamaan: jotta voisin inspiroitua ja jotta voisin fiilistellä upeita koteja. Se, että jollain muulla on mun unelmakoti ei vie sitä pois multa, tai tarkoita, etten koskaan tule itse sellaista saamaan, tai että meidän nykyisessä kodissa olisi jotain vikaa.

Yritän myös muistaa, että ne ihmiset, joilla se mun unelmakoti on, ovat usein nähneet myös todella paljon vaivaa ja kulkeneet pitkän matkan sen saavuttamiseksi. Mä olen eri vaiheessa sillä matkalla, mutta mulla voi olla sama määränpää. Olenkin kokeillut esim. selata sellaisten tilien alkupäähän, nähdä kuinka he ovat ensin haaveilleet ja unelmoineet, nähdä kuinka he ovat aloittaneet talonrakennusprojektin tai mittavan remontin nollasta ja ahdistuneet siitä, miten hankalaa kaikki on ehkä alkuun ollut. Sitten projekti on edennyt ja kehittynyt ja lopulta he ovat päässeet siihen, missä ovat nyt.

Se on auttanut. Joskus vielä mäkin tulen näyttämään sellaisen matkan.  En siis ole lakannut seuraamasta niitä tilejä ja pääosin en myöskään enää ahdistu niistä. Paitsi hetkellisesti joskus sellaisina huonoina päivinä kun etuovessa ei ole mitään kiinnostavaa. Tunnistan, että se satunnainen ahdistus ei aiheudu niistä tileistä vaan siitä, että tileillä näkyy jotain sellaista, mitä itsekin kovasti toivon itselleni. Se on inhimillistä. Mutta sen harmistuksen voi kääntää myös inspiraatioksi ja tsempiksi. Helpoiten tämä ahdistuksen muuttaminen inspiraatioksi omaan elämään toimii niissä asioissa, jotka eivät ole niin valtavan tunteita herättäviä ja raadollisia. Kuten juuri asunnon etsintä tai vaikka säästäminen.

Ymmärrän hyvin myös sen, että niissä kaikkein kipeimmissä asioissa ei välttämättä ole mahdollista muuttaa niitä negatiivisia tunteita positiivisiksi leikkimällä ajatusleikkiä. Silloin varmasti kannattaa siivota some ja käsitellä ne kipeät asiat jollain ihan toisella tavalla kuin somea selaamalla.

Toinen mitä yritän muistaa on se, että somessa elämästä näkyy yleensä hyvin yksipuolinen kuvaus. Vaikka ahdistun joskus näistä upeista sisustustileistä, en tiedä mitään niiden ihmisten muusta elämästä tai siitä, millaisia asioita he ovat käyneet läpi siellä unelmakodin taustalla.

Vaikka moni pyrkii pitämään omat somekanavansa realistisena ja olemaan rehellinen oma itsensä (kuten myös minä), siellä ei silti koskaan voi näkyä kaikkea. Esimerkiksi minä olen halunnut kirjoittaa avoimesti kohtaamistani vaikeuksista ja kipeistä asioista, mutta myös onnesta ja rakkaudesta. Joidenkin mielestä olen vuosien saatossa näyttänyt onnea ja rakkautta ihan liikaa. Mun tapa nähdä arki on positiivinen ja pääosin täällä mennään juuri sillä meiningillä, niin kotona kuin somessakin. Silloin kun tuntuu hyvältä, näytän sen mielelläni. Silloin kun tielle osuu vaikeuksia, kerron niistä.

En kuitenkaan voi kertoa esimerkiksi mulle todella läheisten ihmisten murheista tai vaikeuksista, vaikka ne vaikuttaisivat isosti munkin elämään ja tunteisiin. Silloin monet elämän rosot ja harmaan sävyt jäävät piiloon, vaikka olisi omista asioistaan kuinka rehellinen ja avoin. Ja vaikka osa ihmisistä haluaa jakaa enemmän, jokaisella on kuitenkin se oikeus ja mahdollisuus valita itse mitä jakaa. Jotain jää aina pois ja se on enemmän kuin ok.

Mulle itselleni inspiroivinta on seurata mahdollisimman keskenään erilaisia tilejä, jotta en luo itselleni kuplaa, jossa kaikki ovat tietynlaisia. Seuraan tilejä, joissa jaetaan lapsiperhe-elämän samaistuttavia kokemuksia ja sotkukasoja. Seuraan tilejä, joissa on seesteistä ja harmonista elämää lasten kanssa puutalossa, jossa joka päivä askarrellaan, tanssitaan ja hoidetaan puutarhaa. Seuraan tilejä, joissa puhutaan kehopositiivisuudesta ja näytetään sitä. Seuraan tilejä, joista otan treeni-inspiraatiota ja ihailen erottuvia vatsalihaksia ja litteää vatsaa, vaikka tiedän, etten koskaan tule sellaista saamaan. Seuraan tilejä, joilla on upeita muotikuvia ja mielenkiintoisia asukokonaisuuksia. Seuraan tilejä, joiden pitäjällä on tällä hetkellä elämässä todella raskas vaihe meneillään. Seuraan tilejä, joilla matkustetaan 365 päivää vuodessa upeisiin kohteisiin. Seuraan tilejä, joiden pitäjät eivät matkusta ollenkaan ja kierrättävät kaiken mahdollisen. Seuraan tilejä, joiden tsemppilauseet ovat samaistuttavia ja surkuhupaisia ja seuraan tilejä, joiden quotet ovat inspiroivia ja motivoivia (ja joskus vähän kliseisiä).

Monipuolisuus on mulle se avainsana, jolla pidän mun seurattavien listan mielenkiintoisena ja kulloiseenkin mielentilaani sopivana. Some on täynnä erilaisia ihmisiä, ihan kuten Suomi ja koko maailma. Haluan, että erilaisuus näkyy mun feedissä myös. Jos mun feedi olisi täynnä pelkkiä täydellisiä tilejä, täydellisiä koteja, täydellisiä vanhempia ja täydellisiä vartaloita, ahdistus voisi iskeä useamminkin.  Siellä kaiken erilaisen seassa jopa se amerikkalaistyylinen täydellisyys on mulle inspiroivaa. Voin löytää sieltä esim. hauskan kuvausidean, jonka toteutan sitten omaan epätäydelliseen tyyliini sopivasti.

Tärkeintä on muistaa aina, että some on vaan some. Vaikka se on isoin osa mun työtä, mun elämä on kuitenkin tässä ja nyt, silloin kun se puhelimen tai tietokoneen näyttö on kiinni. Kun en vertaile itseäni tai omaa elämääni toisiin, mun on helpompi keskittyä siihen, mikä omassa elämässä on merkityksellisintä.

Millaisia ihmisiä tai tilejä sä seuraat somessa ja miksi? Oletko kokenut ahdistusta someseurattavien vuoksi? Mikä sinulle on aiheuttanut ahdistusta?

Päätin tarttua tänä kesänä blogeja kiertäneeseen Sunshine Blogger Award -blogihaasteeseen, jonka kysymykset olivat hauskan erilaisia ja laittoivat mut ajattelemaan. Haaste oli sopivan pituinen 11 kysymyksellä ja kysymykset jotenkin kolahtivat. Lisäksi tämä blogihaaste inspiroi mua kirjoittamaan toisen kokonaisen postauksen, mistä olen aivan super iloinen. Kukaan ei mua kyllä tähän suoraan haastanut, mutta useammasta blogista bongasin lopusta, että ”haastan kaikki halukkaat”. Ehkä se ei ole niin vakavaa, ja mäkin voin tähän siis vastata, heh.

1. MIKÄ ON BLOGISI TARINA JA KUINKA SE ALKOI?

Mä jaoin juuri mun blogin tarinan juurta jaksaen, osin tämänkin kyselyn innoittamana ja TÄÄLTÄ se löytyy kokonaisuudessaan!

2. MITÄ INTOHIMO TARKOITTAA SINULLE?

Intohimo on ihan älyttömän monimerkityksellinen ja merkittävä sana mulle. Koen, että intohimo on tärkeää lähes kaikessa mitä teen. No okei, en ehkä pyyhi pyllyä intohimolla tai matkusta metrolla intohimoisesti. Mutta töissä, rakkaudessa, äitiydessä, harrastuksissa, ruuanlaitossa, kaikessa mikä on mulle oikeasti tärkeää, mä koen, että intohimolla on suuri merkitys. Nyt kun tuota sanaa toistelee, se alkaa kuulostaa tosi oudolta ja vähän hölmöltäkin. Mutta oikeasti, mä haluan tehdä työtä, jota voin tehdä intohimoisesti, johon voin uppoutua ja kaataa täysillä koko sydämeni.

Mä haluan rakastaa intohimoisesti ja mä haluan, että mua rakastetaan intohimoisesti. Väljähtynyt ja intohimoton parisuhde on sellainen, jossa mä en haluaisi olla. Kun mä kiinnostun jostain uudesta aiheesta, haluan tietää siitä kaiken ja etsin intohimoisesti tietoa. Ja mä suhtaudun omaan äitiyteeni intohimoisesti. Se on mulle kunnia-asia, jossa haluan aina tehdä parhaani. Intohimo on mulle sitä, että annan kaikkeni siinä asiassa, johon intohimoisesti suhtaudun. Parisuhteessa intohimo on mulle sitä, että annan kaiken itsestäni toiselle ja odotan toiselta samaa.

3. MITÄ TEET RENTOUTUAKSESI?

Luen! Olen niin fiiliksissä siitä, että olen löytänyt lukemisen innon uudelleen ja pystyn uppoutumaan täysillä kirjoihin. Olen lukenut tänä vuonna tosi paljon enemmän kuin kuluneina vuosina. Suoratoistopalvelu & Chill on tietysti toinen hyvä rentoutumiskeino, sitä en kuitenkaan osaa muuten kuin Oton kanssa, koska yksin nukahdan aina heti. 

4. VIIMEISIN MATKASI?

Viimeisin ulkomaanmatka oli keväällä laivalla Tukholmaan, jos ei lasketa Haaparannan autoreissua kesäkuussa.

5. MATKUSTATKO YLEENSÄ YKSIN VAI RYHMÄSSÄ?

Mä en ole koskaan matkustanut yksin, vaan aina joko Oton, koko perheen tai kaverin kanssa. Tykkään matkustaa porukalla, yksin olisin aivan liian paniikissa ja stressaantunut vieraassa paikassa, että pystyisin nauttimaan. 

6. UNELMAKOHDE, JONNE OLET AINA HALUNNUT MATKUSTAA?

Yhdysvallat ja siellä melkein mikä paikka tahansa kiinnostaa. Japani on myös aina ollut yksi niistä maista, joissa todella haluaisin vierailla. Viimeiset pari vuotta olen haaveillut myös autoreissusta Lofooteille ja ”syytän” siitä sosiaalista mediaa. En olisi osannut haaveilla road tripistä Norjaan ilman mielettömiä instakuvia Lofooteilta, joita olen nähnyt. Olen iloinen, että se on kohteena sellainen, joka on suht lähellä ja jonne voi matkustaa kätevästi autolla.

7. MIKÄ ON VIIMEISIN KIRJA, JONKA OLET LUKENUT?

Ökyrikkaat aasialaiset. Aivan älyttömän hauska ja koukuttava tiiliskivi-romaani!

8. MIKÄ ON LEMPI KIRJALLISUUDEN LAJISI?

Chick lit eli sellainen hömppäkirjallisuus, tai sitten hyytävät pohjoismaiset dekkarit ja jännärit. Ja elämäkerrat, ne on mielettömiä!

9. MITÄ TYKKÄÄT JAKAA SOSIAALISESSA MEDIASSA? 

Hyvää fiilistä, syvällisempää pohdintaa, yhteiskunnallisia aiheita ja arkea. 

10. MIKÄ ON SUHTEESI ASUINPAIKKAASI? 

Mä rakastan Helsinkiä, se on paras kaupunki mulle. Helsinki on sopivan kokoinen, täynnä tekemistä ja inspiraatiota, kaunis ja mun lempparipaikka maailmassa. Ainoa mikä Helsingissä on ”vikana” on se, että se ei sijaitse Oulun naapurissa. Tai että Oulu ei sijaitse sen naapurissa. Olen aina liian kaukana mun rakkaista sukulaisista. 

11. MITÄ HALUAISIT EDISTÄÄ MAAILMASSA? 

Yhdenvertaisuutta sekä lapsiperheiden hyvinvointia kaikin mahdollisin tavoin.

Tää oli musta tosi mielenkiintoinen blogihaaste, jossa oli sellaisia kysymyksiä, joihin en (ainakaan kaikkiin) ennen ollut vastannutkaan. Näitä on tosi hauskaa tehdä aina välillä, tulee aina jotenkin nostalginen fiilis kun vastailee tällaisiin ystäväkirja-tyyppisiin juttuihin.

Somemaailmassa puhutaan paljon aitoudesta. On ihmisiä, jotka julistavat olevansa aitoja. On ihmisiä, jotka kaipaavat kiiltokuvan keskeltä aitoutta. On ihmisiä, jotka määrittelevät kuka ja millainen ihminen voi olla aito. Kun joku kertoo parisuhdeongelmista tai siitä, kuinka joskus vihaa omaa lastaan, kiitellään aitoudesta. Kun kerrotaan rakkaudesta tai jaetaan harkittuja ja editoituja kuvia, syytellään sen puutteesta. Aitouden määrittelemiseen liittyy hyvin vahvasti nykyisin vastakkainasettelu. Usein keskustelussa korostuu vain tietynlainen tyyli olla aito ja kaikki muu koetaan epäaitona.

Mutta kuka oikeastaan on aito?

Mun mielestä on hieman kummallinen ilmiö, että tuntemattomat ihmiset voivat määritellä kuka on aito ja kuka ei. Ja ylipäätään se tarve määritellä jonkun ihmisen aitous tuntuu mun mielestä hämmentävältä. Mä itse ajattelin aina ennen aitoudesta sillä tavalla, että jos joku on oikeasti aito oma itsensä, se näkyy kyllä. Että ei tarvitse erikseen julistaa tai alleviivata olevansa aito, vaan ihmiset kyllä huomaavat silloin kun puhuu tai kirjoittaa vilpittömästi suoraan sydämestä, oli kyseessä mikä tahansa aihe tai asia. Mutta eivät kaikki sitä huomaa. Ilmeisesti se ei vaan näy joillekin, jotka ovat muodostaneet jo oman mielipiteensä.

Siksi olen jo kauan sitten lakannut miettimästä olenko jonkun mielestä aito vai en. Tärkeintä mulle on se, että minä itse ja ne ihmiset ketkä mut tuntevat, tietävät kuka ja millainen olen. Olen jo aikoja sitten huomannut, että tein somessa sitten niin tai näin, se on aina jollekin väärin. Siksi teen juuri niin, kuin musta itsestä tuntuu oikealta. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia, eikä tarvitsekaan. Mulle aitous on sitä, että olen rehellinen itselleni. En tee mitään, minkä takana en voisi seisoa, enkä sano mitään mikä ei ole totta. Se, mitä joku muu on siitä sitten mieltä, ei enää ole mun käsissä. Se on hänen totuutensa minusta, ei se, kuka minä oikeasti olen. Tämän ymmärtäminen on ollut tosi helpottavaa ja vapauttavaa. Se on tehnyt mut paljon rohkeammaksi sen kanssa mitä uskallan sanoa tai tehdä.

Mun tyyli on alusta asti ollut täällä blogissa ja muissa kanavissa ihan samanlainen, koska sellainen mä olen. Olen aina nostanut esiin pääosin niitä hyviä ja ihania asioita arjessa ja elämässä, vaikka olen kertonut myös isättömyydestä, masentuneen vanhemman lapsena kasvamisesta, läheisen kuolemasta ja migreenin kanssa elämisestä. Olen jakanut täällä ilon ja onnen lisäksi aika monta isoa ja surullista asiaa mun historiasta ja nykyhetkestä. Kerron ikävistä asioista silloin, kun ne vaikuttavat  tai ovat vaikuttaneet merkittävästi mun elämään ja fiiliksiin, koska haluan. Se, että en olisi kertonut ollenkaan näistä asioista, ei kuitenkaan tekisi musta epäaitoa. Se tarkoittaisi vain, että olen halunnut rajata sen osan itsestäni pois somesta. Ja minulla olisi siihen ihan täysi oikeus.

Mainitsen arjen hankalista sattumuksista silloin kun sellaisia tapahtuu siinä määrin, että ne jäävät mieleen. Oksennustauti tai haava sarveiskalvolla ovat sellaisia, jotka saattavat jo tehdä päivästä tai viikosta kokonaisuudessaan niin epämukavan, että saatan asiasta mainita. Kiukuttelu yhtenä aamuna vaatteita pukiessa taas ei – sellaiset unohtuvat multa heti. Sellainen mä vaan olen ihmisenä, en kiinnitä sen suurempaa huomiota arjen pieniin ikävämpiin hetkiin. En silti koskaan väitä etteikö niitäkin joskus olisi.

Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa tai epäaitoa, jos arjessa mieleen nousevat ne ikävät asiat tai haluaa puhua niistä enemmän kuin positiivisista asioista. Joidenkin elämässä myös tapahtuu oikeasti paljon enemmän ikäviä asioita kuin toisten, mikä on tosi harmillista. Luonnollisesti niillä asioilla voi silloin olla suurempi rooli elämässä ja niistä voi haluta puhua enemmän. Ikävistä kokemuksista puhuminen voi olla todella voimaannuttavaa ja arvokasta sekä itselle että muille. Siksi on tärkeää puhua ikävistä asioista, silloin kun itse niin haluaa. Me kaikki koetaan tapahtumia omalla tavallamme ja meillä jokaisella on oma tapa tarkastella elämää. Jokaisella on vapaus kertoa omasta elämästään mitä ja miten itse haluaa.

Aitouden ja negatiivisista asioista kertomisen vastapuolella ei kuitenkaan ole positiivisten asioiden feikkaaminen tai negatiivisista asioista systemaattisesti kertomatta jättäminen ja epäaitous. Niin väittäminen on mun mielestä ikävää ja väärin. Ihan yhtä aitoa ja totta voi olla iloisista ja hyvistä asioista ja hetkistä kertominen. Eikä niistä kirjoittaminen välttämättä tarkoita, että on jättänyt vaan pois ne ikävät asiat.

Ihmisillä tuntuu joskus olevan sisäsyntyinen tarve mustavalkoiseen ajatteluun ja vastakkainasetteluun. Harvoin asiat kuitenkaan ovat mustavalkoisia tai selkeästi niin tai näin. Somessa ei myöskään koskaan ole kenenkään ihmisen koko elämä. Siksi mun mielestä on turhaa määritellä jonkun toisen ihmisen aitoutta varsinkaan sosiaalisen median perusteella. Ennemmin kannattaa keskittyä siihen, onko itse itselleen aito. Oman elämän kannalta sillä on paljon enemmän merkitystä.

Joskus nuorempana mietin kerran, että olisi mahtavaa, kun ihmiset voisivat tulla vaikka viikoksi kärpäseksi meidän kattoon katsomaan, millaista se meidän arki ja elämä on. Halusin todistaa, että se oikeasti on sellaista kuin kerron. Silloin mua häiritsi tosi paljon se, jos joku ei uskonut mua. Nykyään mulla ei ole tarvetta todistella kenellekään mitään, jos joku ei usko niin sitten hän ei usko. Ja siinä se.

Mitä te ajattelette aitoudesta? Miksi uskotte, että aitous on yleisesti noussut niin suureksi keskustelunaiheeksi viime vuosina?

Kun perustin yritykseni puolitoista vuotta sitten, mä listasin jo silloin toimialakseni myös sosisaalisen median konsultoinnin, ja sisällöntuotannon muille yrityksille. Tarkoituksena oli nimittäin, että sitten kun kuopus lähestyy kahta vuotta, eli ensi vuoden alussa, voisin pikkuhiljaa alkaa hankkimaan itselleni oman firmani ulkopuolisia asiakkaita.

Tulevaisuudessa aioin alkaa tuottamaan sisältöä myös muiden yritysten tarpeisiin, ja konsultoimaan sosiaalisen median  asioissa, sisällöntuotannossa, bloggaamisessa ja someyhteistöissä. Käytännössä samaa hommaa mitä tein ennen kolmatta raskautta, mutta vaan oman yritykseni kautta ja useammille yrityksille. Nyt kuitenkin kävi sillä tavalla, että mulla onkin ensimmäinen asiakas jo NYT, vuotta etuajassa.

Jep, niin siinä vaan kävi, että kun mua pyydettiin pari kuukautta sitten, en voinut enkä halunnut sanoa ei, vaikka en sillä hetkellä tiennytkään, että miten saan kaikki arjen palaset loksahtelemaan kohdalleen. Ja jos totta puhutaan, en ihan vieläkään tiedä, sillä olen juuri aloittanut homman vuoden alusta. Teen jatkossa 40 tuntia kuukaudessa töitä yritysasiakkaan tarpeisiin, ja se on ihan mahtavaa, virkistävää ja juuri sitä mitä olen kaivannut. Se fiilis, kun saa tehdä kaikkea sitä mitä rakastaa, mutta ei tarvitse vastata siitä omalla persoonallaan ja omalla henkilökohtaisella elämällään, vaan saa keskittyä olennaiseen! Voin kertoa että se on jotain ihan uskomatonta, voimaannuttavaa ja ihanaa. Ja samalla siitä saa energiaa ja inspiraatiota, ja sellaista objektiivista suhtautumista myös tähän omaan blogiin ja sen tekemiseen.

Meidän hoitokuviot ei siis toistaiseksi muutu mitenkään, eli minä olen edelleen kotona kuopuksen kanssa, ja taiteilen tätä työpalapeliä jotenkin siinä samalla päiväuniaikoina, iltaisin ja viikonloppuisin, ja Otto käy normaalisti omissa päivätöissään. Jos tuntuu että aika loppuu kesken, niin sitten olen miettinyt osa-aikaisen assarin palkkaamista itselleni, joka hoitaisi kaikkia niitä juoksevia asioita, joihin mulla kuluu myös paljon aikaa. Mutta katsotaan miten tämä tästä lähtee sujumaan, toistaiseksi ainakin ihan hyvin.

Tarkoitus siis on että kuopus menee osa-aikaisesti dagikseen aikaisintaan vuoden kuluttua keväällä, ja siihen asti en kyllä pysty ottamaan enää yhtään nykyistä enempää työtä vastaan vaikka kuinka innostuisin. Mutta musta on tosi mahtavaa ja upeaa ja hienoa että mut haluttiin juuri tähän hommaan juuri nyt, ja on suuri etuoikeus saada tehdä sitä. On myös tosi hyvä pitää yllä kokemusta myös oman blogin (ja somen) ulkopuolisesta sisällöntuotannosta, kun tarkoitus on kuitenkin tehdä sitä jatkossa sitten enemmänkin.

Ensimmäiset työtunnit on jo tehty, ja mulla on niin loistava fiilis tästä! On suuri etuoikeus saada tehdä työkseen juuri sitä mistä nauttii kaikkein eniten, ja vielä kahdella eri tapaa. Sekä omaa blogia ja somea, että sitten toisille asiakkaille. Mun mielestä nämä kaksi täydentävät toisiaan ihan täydellisesti, ja hyödyttävät myös. Esimerkiksi tässä yritysasiakkaan tarpeisiin asioita selvitellessä olen oppinut monta sellaista uutta juttua, joita en muuten olisi välttämättä huomannutkaan, ja ne hyödyttävät myös omissa henkilökohtaisissa töissäni. On myös hauskaa, kun saa tehdä jotain ihan täysin eri tyylillä kuin sitä omaa blogia, johon on hioutunut itselle se tietty tyyli josta ei halua liikaa poiketa. Sekin avartaa ajatuksia ja inspiroi!

Saan kyllä olla kiitollinen siitä, että työkuviot on näin hyvällä mallilla, ja todella olenkin. Hienojen mahdollisuuksien lisäksi olen kuitenkin kaikkein eniten kiitollinen siitä, että pystyn tekemään kaiken kotoa, ja joustavasti omien aikataulujeni mukaan. Se on pikkulapsiarjessa aivan korvaamattoman arvokas juttu. Tästä vuodesta voi tulla kyllä aika timanttinen, kun se on alkanut jo näin hienosti! Ainakin mä uskon ja toivon niin.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

Lupailin teille aiemmin, että tulen tekemään jatkossa enemmän videoita. Nyt ensimmäinen niistä olis valmis, sillä kuvattiin The Realm Of Maria -kanavan Marian kanssa teille pätkä tällä viikolla, ja olen laittanut pystyyn oman kanavan youtubeen, vihdoin! Kanavan nimi on iinalaura, eli sama kuin mulla on kaikissa somekanavissakin. Mun kanavalle pääsette TÄSTÄ! Ensimmäinen oma videoni kanavalle on jo työn alla, siis kuvattu, ja ilmestyy alkavan viikon aikana, joten jos haluatte jatkossa seurailla vähintään kerran viikossa ilmestyviä videoita, tilatkaa ihmeessä. Tein siis uuden kanavan siksi, että mulla on aiemmin ollut niin monta eri kanavaa joissa on videoita yhteensä yli 50 ja tilaajiakin satoja vaikka en niihin säännöllisesti tuota sisältöä. Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Marian kanssa me haluttiin tehdä jotain erilaista, ja otettiin käsittelyyn aihe josta meillä molemmilla oli paljon ajatuksia, nimittäin arjen realistisuus tai epärealistisuus blogeissa ja vlogeissa. Saatiin aikaiseksi mielestäni hyvä keskustelu, ja oli mahtavaa vaihtaa ajatuksia samassa veneessä olevan ystävän kanssa. Toivottavasti video herättää teissäkin ajatuksia!

Jos näistä coffee talk -tyyppisistä videoista tykätään, ajateltiin tehdä niitä jatkossa lisää aina vuorotellen kummankin kanavalle.  Eli kun tämä eka video nyt löytyy Marian kanavalta, seuraava video tulisi sitten mun kanavalle, ja aihekin on jo mietitty: Lasten käytöstavat. Meillä on paljon muitakin aiheita joista haluttaisiin jutella ja tehdä videoita, ja niitä saa myös ehdottaa meille. Suomessa ei hirveästi tämän tyyppistä, maailmalla todella suosittua, tubesisältöä ole vielä meiltä äideiltä, ja siksi olisikin hauskaa tehdä lisää jotain ihan uutta.

Mun omalle kanavalle on jatkossa tulossa vaikka ja mitä, ja mä olen tosi innoissani ja samalla mua kauheasti jännittää! Koska raskausviikot on jo kahteen kertaan lähinnä kirjoitettu, ajattelin että voisin jatkossa kertoa kuluneesta raskausviikosta aina videolla. Lisäksi tietenkin kuvataan lasten ja Oton kanssa kaikkea mahdollista, ja mulle saa esittää toiveita videoista joita haluaisi nähdä. Mä en ehkä koe olevani sellainen perinteinen sekoiluvideoiden tekijä (vaikka aika paljon huvittavia poistettuja kohtauksia meidän yhteisvideon loppuun saatiinkin), mutta muuten olen innostunut kokeilemaan vaikka mitä. Marian kanavalta löytyy My Day -videoita, tutoriaaleja, mielipiteitä ja vaikka mitä. Tsekatkaa ihmeessä sekin ja laittakaa tilaukseen! Ja niille jotka eivät videoista kauheasti tykkää mä lupaan että blogi kyllä päivittyy ihan yhtä usein edelleen, koen vaan että on aika ottaa oikeasti haltuun vihdoinkin yksi tärkeimmistä somekanavista, joka täydentää blogia omalla ihanalla tavallaan.

Hei ja itseasiassa, toinenkin video on jo kuvattu, sillä meillä on takana aivan huikea viikonloppu Turussa ihanien ystävien luona. Siitä lisää myöhemmin myös. Kotiuduttiin juuri ja täytyy sanoa että näin super ohjelmantäyteisen viikonlopun jälkeen mulla on veto niin pois että taidan vaan syödä pari ruisleipää ja alkaa nukkumaan.

Kivaa iltaa ja hyvää yötä kaikille ja kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette! <3