Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Food Market Herkun kanssa.
En tiedä teistä, mutta musta ainakin tuntuu, että meillä on aivan erilainen ruokavalio kesällä kuin talvella. Jotenkin n. 6448939 kertaa yksinkertaisempi. Talvella käytetään hirveästi mausteita ja tehdään sellaista melko tuhtia ruokaa. Toki syödään kasviksia paljon, mutta tehdään usein erilaisia patoja, pastoja ja muita ei-niin-keveitä ruokia. Kesällä taas meillä on aina kokatessa grilli kuumana ja tehdään tosi simppeliä ruokaa. Grillattua protskua ja vihanneksia, vähän uusia pottuja kaveriksi ja avot. Usein tehdään myös ruokaa, jota ei tarvitse kuumentaa ollenkaan. Salaatteja ja muita kevyitä ratkaisuja. Etenkin viimevuotinen uskomaton hellekesä oli sellainen, että ei todella olisi tehnyt mieli mitään tuhtia pataa, saati sitten pitää uunia päällä jotain viittä tuntia. Syötiin tosi paljon kylmiä salaatteja grilliruuan lisäksi.
Me myös aina kesäaikaan reissaillaan aika paljon ja tehdään ex tempore kaikkea, kun lapset ovat lomalla, eikä ole aikatauluja. Kesällä meidän ruokaostosten tekeminen on siksi aivan erilaista kuin talvella. Talvella käydään yleensä se kerta viikkoon isosti kaupassa ja suunnitellaan viikon ostokset ja ateriat, joita sitten täydennellään kerran tai kaksi. Kesällä se menee aina lähes väistämättä siihen, että käydään melkein joka päivä kaupassa ja ostetaan aina vaan sille päivälle jotain + jäätelöä. Ihan vaan juuri siksi, että jos me ostettaisi viikon ostokset kerralla, tulisi aivan järjetön määrä hävikkiä, koska luultavasti puolet siitä viikosta syötäisiin kuitenkin ulkona/kaverilla/noutoruokaa.
Kesällä yritänkin enemmän hyödyntää esim. kauppojen -30% tarroilla varustettuja tuotteita, kun ne käytetään kuitenkin heti. Viikon ruokaostoksia tehdessä yritän aina katsoa mahdollisimman pitkälle päivämäärän, mutta joka päivä käydessä taas voi hyvin napata samana tai seuraavana päivänä vanhaksi menevän tuotteen. Food Market Herkussa päiväystuotteet on brändätty ihanilla vihreillä zero waste -sydänlapuilla niiden perus oranssien lappujen sijaan ja mä oikein aina etsin niitä. Niistä tulee hyvä fiilis siitä, että auttaa vähentämään ruokahävikkiä.
Kauppalehden ostoskorivertailun mukaan Food Market Herkun ruokakorin hinta on muuten laskenut 7% vuoden takaisesta. Se on aika iso muutos! Ja olen sen muutoksen kyllä itsekin huomannut, osittain myös sen takia tulee nykyisin vieläkin useammin valittua Food Market Herkku meidän ostospaikaksi kuin ennen. Viihtyvyyden, S-bonusten (jotka menevät suoraan rahastoon) ja loistavan valikoiman lisäksi hinnallakin on mulle merkitystä. En halua ehdoin tahdoin maksaa älyttömän paljoa asiasta, jonka saisi edullisemminkin. Food Market Herkussa mun mielestä kohtaavat hinta ja laatu. Siellä monia super laadukkaita ja herkullisia juttuja, kuten uuni-/pannuvalmiita meal prepsejä saa todella edullisesti. Herkusta löytää nyt myös arjen suosikkituotteita edullisesti ja ne on merkitty oransseilla ”katso hintaa!” -hyllynreunaetiketeillä.
Näin kesäajan lähestyessä me hyödynnetään aika paljon Herkun palvelutiskejä. Parhaat grillattavat saa juuri sieltä. Mä uskaltauduin esimerkiksi ekaa kertaa nyt grillaamaan siikaa ja vielä niin, että söin siikafileen nahkoineen päivineen. En kuuna päivänä olisi uskaltanut tehdä niin, jos olisin lähtenyt kokonaisesta kalasta liikkeelle. Nyt kysyin tiskiltä neuvoa ja sain hyvät neuvot, miten saan paistettua täydelliset siikafileet grillissä. Tämän postauksen tiskistä ostettu siika oli muuten päiväystuote ja kahdelle reilun kokoiselle siikafileelle jäi hintaa vain n. 10€. Kaikkein tuoreimman kalan lisäksi tiskistä voi tehdä siis myös edullisia löytöjä, jos hyödyntää pian vanhaksi menevää kalaa.
Herkusta saa ruodottomat kalafileet, jotta tällainen ei-niin-lahjakas kalan käsittelijäkin saa hyvät grilliherkut tehtyä. Toki sieltä löytyy myös kokonaista kalaa taitavammille. Jos haluaa päästä oikein helpolla, niin voi napata Mealsin puolelta vielä valmiin salaatin kalalle kaveriksi, vaihtoehtoja piisaa. Me käytiin ostamassa Herkusta salaatit myös taannoisiin polttareihin ja ne olivat menestys.
Me tosiaan grillaillaan kesällä paljon ja tehdään niin burgereita, vihannesnyyttejä kuin kalaakin. Kesällä mä haluan pitää ruokaohjeet lyhyenä, mutta maut kohdallaan. Tästä alta löydätte ehkä mun blogihistorian lyhyimmän pääruuan ohjeen, joka on helppo, nopea ja älyttömän herkullinen, eli kaikkea mitä kesäruuan pitääkin olla!
Maailman helpoin & nopein kesän arkiruoka: grillattu siika & uudet perunat voikastikkeella (4:lle)
2 siikafileetä
laadukasta sormisuolaa
mustapippuria
1kg uusia perunoita
3 kevätsipulia varsineen
120g voita
Keitä uudet perunat suolalla maustetussa vedessä n. 15-20min ajan. Pilko sipulit ja kuullota kattilassa pienessä voitilkassa. Lisää loppu voi, tilkka vettä tai maitoa sekä suolaa ja pippuria ja keitä kasaan. Voitele siikafileet kevyesti sulatetulla voilla ja mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa siikafileet grillissä nahkapuoli alaspäin. Älä käännä fileetä, niin saat rapean nahan. Tarjoile siika perunoiden ja voikastikkeen, sekä tuoresalaatin kanssa.
Tilauspalvelusta ruuat kevään juhliin
Kesän juhlia ajatellen hyvä vaihtoehto on Food Market Herkun tilauspalvelu. Sieltä voi tilata kätevästi kaikki ruuat kevään tai kesän juhliin (tai arkeen), jos haluaa päästä mahdollisimman helpolla, mutta tarjota silti super hyvää ruokaa. Ruuat voi tilata joko kotiinkuljetuksella tai noutaa itse. Juhlatilauksia voi tehdä tämän kevään ylppäreihin ja muihin vielä 26.5. asti TÄÄLLÄ.
PS: Keskustan Herkun Bistron sunnuntaibrunssi on katettu vielä tänä sunnuntaina 19.5.! Brunssin hinta on Helsingin brunsseista todella kohtuullinen 19,90 ja siellä on tarjolla upea seisova pöytä, jossa on laajasti kylmiä herkkuja ja niiden kaveriksi saa valita itse ihanista vaihtoehdoista lämpimän pääruuan. Ootteko käyneet jo kokeilemassa?
Meillä tehdään myös kesäisin ruuaksi kaikkea helppoa ja nopeaa, sekä myös terveellistä. Kasviksia, marjoja ja hedelmiäkin tulee reilummin syötyä.
Aina tuntuu vain olevan ongelmana, kun ei tiedä mitä tekisi ruuaksi 😀
Toivoisinkin postausta teidän suosikeista, mitkä on helppoa, nopeaa ja terveellistä 🙂
Hei mahtavaa, kiitos paljon postaustoiveesta! Ja itseasiassa oon tässä just parin viime viikon ajan kuvannut meidän arkiruokia, tällainen koontipostaus oli just mielessä! Eli sellainen on tulossa 🙂
Juuri eilen meitittiin poikaystävän kanssa, kun lähdettjin vielä illalla nauttimaan vain ulkoilmasta, että talvella pitää aina olla jotenkin tosi hyvä syy poistua kotoa, tai mihin mennä. Kesällä niitä extempore-ideoita syntyy kuin itsestään, ja niitä ainakin totuettaa 100x mieluummin 🙂
Kiitos, kun vinkkasit tuosta herkunkin kotiinkuljetuspalvelusta, pitääpä tutustua tarkemmin nyt kun tuo lähikauppammekin suljetaan. Kauppahalli24 ja alepankauppakassai olemme kerran jo kokeilleet.
Hyvää viikonloppua!:)
Ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
PS. On kyllä ihanat noi sun uudet tennarit!!
No siis just näin, kesällä on niin paljon helpompaa tehdä kaikkea kun ei tarvi kun laittaa kengät jalkaan ja lähteä 😀
Voi harmi, onpa ikävää, että lähikauppa sulkeutuu 🙁 mutta onneksi on näitä tilauspalveluita, Herkun tilauspalvelussa on ainakin mahtava valikoima! 🙂 Ihanaa viikonloppua sinne myös <3
Ja kiitos hurjasti, mäkin tykkään näistä <3
Moi ja kiitos kivasta blogista! Olen tekemässä video-cv:tä, mutta minulla ei ole mitään kokemusta videoiden tekemisestä tai editoinnista. Minulle tuli mieleen, osaisitko sinä suositella jotain ilmaista ohjelmaa, jolla videon voisi koota ja editoida? Tarkoitus on liittää yhteen useampi kännykällä kuvattu pätkä ja lisätä tekstiä ym. Sen ihmeellisempiä mahdollisuuksia ei ohjelmalla tarvitse olla, kunhan on helppokäyttöinen. 😀 Kiitos jo etukäteen, jos osaat auttaa. 🙂 Aurinkoista kevään jatkoa!
Moikka,
mä käytän itse aina iMovieta joka löytyy valmiina kaikilta Macin koneilta ilmaiseksi. Se on super helppokäyttöinen! Toinen hyvä ohjelma, jonka tiedän, on Adobe Premiere. Se ei ole ilmainen, mutta jos olet käyttämässä vain kertaluonteisesti siihen video-CV:n tekemiseen, niin voit ladata 30pvän ilmaisen kokeiluversion, jossa tulee ihan täysi ohjelma. Näin saat CV:n tehtyä. Premiere ei ole ehkä ihan niin helppo kuin iMovie, mutta siihen löytyy tosi paljon ohjeita YouTubesta! 🙂 Tsemppiä videoprojektiin ja onnea työnhakuun <3
Olipa kivasti vastattu, ja saattoi oikeasti auttaa kysyjää! ☺️
Voi kiitos <3
Kiitos paljon avusta!
M.L. Kiva jos oli apua, ilo olla avuksi! 🙂
Moikka,mageet takit typyillä😍saanen kysyä mistä moiset ihanuudet?
Voi kiitos <3 Ne on Gina Tricot'in Gina Mini -mallistoa <3
Oi kuulostaa todella hyvältä. Nam.
Näin instassa että olitte käyndet kiipeilemässä lasten kanssa jossain.. Minun kohta 6v haluaisi myös joten voistko kertoa hieman lisäinfoa siitä. Onko siinä oltava oma aikuinen joka turvaa tms. Mietin lähinnä siksi kun itse olen ihan loppuraskaudessa enkä näin ollen pysty kuin katselemaan mutta mietin onnistuuko kuitenkin?
Se on kyl tosi hyvää, suosittelen! 😀 Ja joo käytiin, se oli Irti maasta, joka on Redissä. Yhden noin ison lapsen kanssa onnistuu kyllä varmasti vaikka olisikin loppuraskaus meneillään, jos pystyy sen verran tekemään, että kiinnittää ja irrottaa lapsen valjaat aina siihen juttuun, mihin lapsi menee kiipeilemään. Se on melko helppoa ja meidän 7v oppi nopeasti myös tekemään sen itse, jolloin ei tarvinnut aikuisen apua mihinkään, mutta 6v tarvitsi apua vielä kiinnittämiseen ja irrottamiseen. Mut itse olin siellä taapero sylissä puolet ajasta ja Otto kiipeili yhtäaikaa lasten kanssa, eli hyvin onnistuu lapsen kiipeily, eikä aikuinen siihen lapsen kiipeilyyn voi oikeastaan edes osallistua sitä kiinnitystä ja irrotusta enemmpää. 😀 Kivaa kiipeilyreissua!
[…] Tämän reseptin julkaisin toukokuussa, se on super helppo ja löytyy jo mun blogista. […]