Mitä me ostetaan ruokakaupasta ja miksi

10.10.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

Muutama viikko sitten kirjoitin asioista, jotka omalla kohdallani ovat vaikuttaneet mun ruokasuhteeseen ja jotka ohjasivat ennen valintojani ruokakaupassa. Kirjoitin teinivuosistani ja niistä ajoista, kun hinta oli tärkein vaikuttava tekijä ruokaostoksille. Nykyään olen siitä onnekkaassa asemassa, että pystyn tekemään ruokaostoksia myös muilla perusteilla, kuin pelkästään hintalappuja tuijottamalla. Tänään ajattelin tehdä katsausta siihen, mitä meidän kauppakassista löytyy ihan tavallisena arkipäivänä ja miksi.

Näissä kuvissa on esillä meidän tavalliset täydennys-ruokaostokset keskeltä viikkoa. Ne eivät ole koko viikoksi, vaan muutamaksi päiväksi, kaveriksi sellaisille jutuille, joita kotoa jo löytyy. Tässä on kuitenkin esillä paljon sellaisia juttuja, joita me käytetään säännöllisesti ja ostetaan usein ja siksi tämä oli mun mielestä hyvä esimerkkikassi tähän postaukseen. Etenen tuotteiden kanssa samassa järjestyksessä kuin meidän lähi- K-Supermarketin pohjapiirros menee.

Hevi-osastolla mun ostoskäyttäytymistä ohjaa eniten satokausiajattelu. Pyrin ostamaan niitä hedelmiä, vihanneksia ja marjoja, jotka kulloinkin ovat parhaimmillaan. Suosin ehdottomasti kotimaista ja lähellä tuotettua tällä osastolla, mutta ostan myös joskus ulkomaisia satokaudelle ajankohtaisia vihanneksia ja hedelmiä, joita ei Suomesta välttämättä saa, kuten vaikkapa talvella persimoneja ja klementiinejä. En ole ehdoton valinnoissani ja kyllä me syödään välillä myös avokadoja sekä esimerkiksi USA:sta tuotua bataattia vuoden ympäri, mutta pääosin suositaan satokausiajattelua.

K-Supermarketin hevi-osastolla mun mielestä ihaninta on se, että niin monissa eri vihanneksissa ja hedelmissä lukee tarkasti kenen tilalta se on tullut. Tuottajia nostetaan isosti esiin. Tulee hyvä mieli ostaa joltain tietyltä tuottajalta, eikä vaan ”tomaattia”. Tuotteiden yhteydessä on kerrottu laajasti mistä kunnasta ja miltä tilalta keneltä tuottajalta tuote on, ja näin saa myös tiedon siitä, kuinka pitkän matkan tuote on kulkenut kaupan hyllylle.

Näin syksyllä satokauden mukaan mun ostoskoriin päätyy usein kotimaisia juureksia kuten porkkanaa, punajuurta, keltajuurta ja raitajuurta, sipulia, kurpitsaa, sieniä kuten suppilovahveroita ja kanttarelleja ja hedelmistä etenkin omenoita. Viime viikolla ostin myös kotimaisen valtavan vesimelonin meidän 8-vuotiaan synttäreille. En edes tiennyt, että niitäkin kasvatetaan Suomessa! Kauppareissujen ostetuimmat jutut hevi-osastolta meillä on varmaan ympäri vuoden kotimainen kurkku ja tomaatti, sekä tuoreet yrtit. Niitä vaan kuluu niin älyttömästi joka päivä.

Juustohylly on mun heikkous ja sieltä mä ostan varmasti eniten ulkomaista, vaikka arkijuustoissa kotimaista suosinkin. Mä rakastan voimakkaan makuisia erilaisia juustoja ja vietetään juustoiltaa ehkä kerran kuussa Oton kanssa. Meidän lasten suosikki on valkohomejuusto, jota saa kotimaisenakin vaihtoehtona. Testaillaan aina vähän erilaisia juustoja ja oikeastaan koskaan ei ole vastaan tullut sellaista, joka EI olisi maistunut meille aikuisille.

K-Supermarketeissa on tosi hyvä juustovalikoima, eikä tarvitse lähteä sen suurempaan kauppaan maistellakseen uusia jännittäviä herkkuja. Parhaat juustohillot löytyy muuten myös Pirkka Parhaat -sarjasta: juustohillo-pakkauksessa on kolme erilaista hilloa, joista mun ehdottomat lempparit on greippi ja inkivääri.

Proteiiniosastolla suosin kotimaista tuoretta kalaa sekä kasviproteiineja ja vapaiden ulkokanojen (luomu)munia. Meidän ostoskärryyn päätyy jonkin verran myös kotimaista broileria, eikä kieltäydytä lihasta silloin, kun sitä tekee mieli. Näin lokakuussa me kuitenkin vietetään semi-lihatonta lokakuuta, eikä osteta kotiin ollenkaan lihaa, vaikka muuten sitä saatetaan tulla syöneeksi jossain, esim. lapset koulussa. Tämä on mennyt aika iisisti ainakin ekojen 10 päivän ajan, eikä ole kertaakaan tullut tilannetta, että lihaa olisi kaivannut kotiin. Nykyisin on hyvin helppoa löytää erilaisia hyvänmakuisia kasviproteiineja, meidän suosikkeja on esimerkiksi perus-Härkis, sekä beanit-suikaleet. Tykkään siitä, että kaikki kylmässä olevat vegeproteiinit löytyvät yhdestä hyllystä meidän lähi K-Supermarketissa. 

Leipähyllyllä meidän ostoskoriin päätyy useimmin kauraa ja ruista, mutta lapset tykkäävät myös paahtoleivästä. Välillä herkutellaan kotimaisilla artesaanileivillä, kuten cashew-karpalo-chiabattalla. Sen päälle ei tarvitse muuta kuin voita ja avot! Mutta se on pelkkää vaaleaa leipää, joten meillä se on sellainen viikonloppuherkku ja muuten suositaan kuitupitoisempia vaihtoehtoja.

Maitohyllyllä meidän kärryihin tarttuu barista-kauramaitoa kahvimaidoksi. Ostetaan aina pieniä 2dl tölkkejä, koska yksi sellainen kestää meillä Oton kanssa kahvimaitona juuri sen viisi päivää, jonka purkki säilyy avattuna. Näin ei tule hävikkiä, kun ei muuhun käytetä. Lapset ovat tänä syksynä vaihtaneet omasta halustaan maidon tilalle kauramaidon, jota käyttävät esim. kaakaossa ja murojen kanssa. Jugurtin he syövät edelleen maitopohjaisena ilman lisättyä sokeria. Mun omia lempijugurtteja on Helsingin meijerin lähellä tuotetut jugurtit, joista omena ja puolukka on ehdottomasti parhaat. Meidän lähi K-Supermarket oli eka kauppa, jossa näihin törmäsin jo vuosia sitten ja olen niin iloinen, että niitä saa edelleen ja muutkin ostavat pienen tuottajan juguja, joita en koskaan ole nähnyt esimerkiksi markkinoitavan missään.

Kuiva-aine- ja säilykehyllyiltä valitsen kärryyn usein erilaisia papuja ja linssejä, riisiä ja pastaa (arjessa yritän suosia tummaa ja täysjyvää, mutta herkuttelen joskus kyllä valkoisella). Lisäksi meille ostetaan kaurahiutaleita puuroon ja leivontaan sekä täysjyvämuroja ja granoloita, joihin ei ole lisätty sokeria tai joissa sitä on hyvin vähän. Näiden lisäksi tulee ostettua myös pähkinöitä ja siemeniä, kahvia ja kookosmaitoa, sekä erilaisia maustekastikkeita.

Pakastimeen ostan joskus helppoja arkiruokia, kuten täysjyvä-kalafileitä, punajuuri-kasvispullia ja erilaisia perunapakasteita.  Sekä tietenkin jäätelöä! Rehellisyyden nimissä on myös myönnettävä, että me ollaan edelleen pakastapizzan ystäviä ja sitä tulee  myös syötyä vähintäänkin kerran kuussa, ellei useamminkin. Se on meidän kauppa-pahe.

Me ei olla missään ruoka-asioissa ehdottomia ja kaikkein eniten ruokaostoksia ohjaavat maku, helppous ja terveellisyys, mutta pyritään tekemään hyviä valintoja silloin kun se tuntuu luontevalta. Kun on tehnyt muutoksia ruokavalioon pikkuhiljaa, niihin on ollut helppo sopeutua ilman luopumisen tuskaa, kun ei oikeastaan olla luovuttu mistään. Joskus me ostetaan myös jotain tosi epäterveellistä ja kauheaa ja nautitaan siitä täysillä. Se on ihan fine, kun suurimmaksi osaksi pyrkii elämään monipuolisella ja värikkäällä ruokavaliolla.

Meidän perheessä kaikki saavat vaikuttaa omalta osaltaan siihen, mitä kaupasta ostetaan ja otetaan lapset aktiivisesti mukaan keskusteluun ruuasta ja ruokaan liittyvistä arvovalinnoista. He tietävät miksi vähennetään lihan syömistä, miksi vältellään ruokahävikkiä ja miksi suositaan lähellä tuotettuja satokausivihanneksia. Haluan opettaa lapset rakastamaan ja arvostamaan ruokaa ja myös huomioimaan sen, mitä tapahtuu ennen kuin ruoka päätyy kauppaan ja kaupasta lautaselle.

K-Supermarketin arvoihin ja ajatuksiin ruoasta voi tutustua lisää heidän sivuillaan. Ne ovat hyvin linjassa omien ajatusteni kanssa. Arvot ja ajatukset sekä rakkaus ruokaa ja arvostus tuottajia kohtaan tulee vahvasti esiin ihan jokaisella kauppareissulla ja se on mun mielestä tosi kunnioitettavaa. 

Millaiset arvot ja valinnat ohjaavat teidän kauppareissuja? Mitä teiltä löytyy joka viikko ostoskassista?

PS: Kuunnelkaa muuten ihmeessä tämä kaunis biisi, jonka K-Supermarket on tehnyt. Otto on lauleskellut sitä jo muutaman viikon ja mä vasta nyt tajusin, että kyseessä on K-Supermarketin mainosbiisi.


Ruokaostokset kesällä & grillattu siika

16.05.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Food Market Herkun kanssa.

En tiedä teistä, mutta musta ainakin tuntuu, että meillä on aivan erilainen ruokavalio kesällä kuin talvella. Jotenkin n. 6448939 kertaa yksinkertaisempi. Talvella käytetään hirveästi mausteita ja tehdään sellaista melko tuhtia ruokaa. Toki syödään kasviksia paljon, mutta tehdään usein erilaisia patoja, pastoja ja muita ei-niin-keveitä ruokia. Kesällä taas meillä on aina kokatessa grilli kuumana  ja tehdään tosi simppeliä ruokaa. Grillattua protskua ja vihanneksia, vähän uusia pottuja kaveriksi ja avot. Usein tehdään myös ruokaa, jota ei tarvitse kuumentaa ollenkaan. Salaatteja ja muita kevyitä ratkaisuja. Etenkin viimevuotinen uskomaton hellekesä oli sellainen, että ei todella olisi tehnyt mieli mitään tuhtia pataa, saati sitten pitää uunia päällä jotain viittä tuntia. Syötiin tosi paljon kylmiä salaatteja grilliruuan lisäksi.

Me myös aina kesäaikaan reissaillaan aika paljon ja tehdään ex tempore kaikkea, kun lapset ovat lomalla, eikä ole aikatauluja. Kesällä meidän ruokaostosten tekeminen on siksi aivan erilaista kuin talvella. Talvella käydään yleensä se kerta viikkoon isosti kaupassa ja suunnitellaan viikon ostokset ja ateriat, joita sitten täydennellään kerran tai kaksi. Kesällä se menee aina lähes väistämättä siihen, että käydään melkein joka päivä kaupassa ja ostetaan aina vaan sille päivälle jotain + jäätelöä. Ihan vaan juuri siksi, että jos me ostettaisi viikon ostokset kerralla, tulisi aivan järjetön määrä hävikkiä, koska luultavasti puolet siitä viikosta syötäisiin kuitenkin ulkona/kaverilla/noutoruokaa.

Kesällä yritänkin enemmän hyödyntää esim. kauppojen -30% tarroilla varustettuja tuotteita, kun ne käytetään kuitenkin heti. Viikon ruokaostoksia tehdessä yritän aina katsoa mahdollisimman pitkälle päivämäärän, mutta joka päivä käydessä taas voi hyvin napata samana tai seuraavana päivänä vanhaksi menevän tuotteen. Food Market Herkussa päiväystuotteet on brändätty ihanilla vihreillä zero waste -sydänlapuilla niiden perus oranssien lappujen sijaan ja mä oikein aina etsin niitä. Niistä tulee hyvä fiilis siitä, että auttaa vähentämään ruokahävikkiä.

Kauppalehden ostoskorivertailun mukaan Food Market Herkun ruokakorin hinta on muuten laskenut 7% vuoden takaisesta. Se on aika iso muutos! Ja olen sen muutoksen kyllä itsekin huomannut, osittain myös sen takia tulee nykyisin vieläkin useammin valittua Food Market Herkku meidän ostospaikaksi kuin ennen. Viihtyvyyden, S-bonusten (jotka menevät suoraan rahastoon) ja loistavan valikoiman lisäksi hinnallakin on mulle merkitystä. En halua ehdoin tahdoin maksaa älyttömän paljoa asiasta, jonka saisi edullisemminkin. Food Market Herkussa mun mielestä kohtaavat hinta ja laatu. Siellä monia super laadukkaita ja herkullisia juttuja, kuten uuni-/pannuvalmiita meal prepsejä saa todella edullisesti. Herkusta löytää nyt myös arjen suosikkituotteita edullisesti ja ne on merkitty oransseilla ”katso hintaa!” -hyllynreunaetiketeillä.

Näin kesäajan lähestyessä me hyödynnetään aika paljon Herkun palvelutiskejä. Parhaat grillattavat saa juuri sieltä. Mä uskaltauduin esimerkiksi ekaa kertaa nyt grillaamaan siikaa ja vielä niin, että söin siikafileen nahkoineen päivineen. En kuuna päivänä olisi uskaltanut tehdä niin, jos olisin lähtenyt kokonaisesta kalasta liikkeelle. Nyt kysyin tiskiltä neuvoa ja sain hyvät neuvot, miten saan paistettua täydelliset siikafileet grillissä. Tämän postauksen tiskistä ostettu siika oli muuten päiväystuote ja kahdelle reilun kokoiselle siikafileelle jäi hintaa vain n. 10€. Kaikkein tuoreimman kalan lisäksi tiskistä voi tehdä siis myös edullisia löytöjä, jos hyödyntää pian vanhaksi menevää kalaa.

Herkusta saa ruodottomat kalafileet, jotta tällainen ei-niin-lahjakas kalan käsittelijäkin saa hyvät grilliherkut tehtyä. Toki sieltä löytyy myös kokonaista kalaa taitavammille. Jos haluaa päästä oikein helpolla, niin voi napata Mealsin puolelta vielä valmiin salaatin kalalle kaveriksi, vaihtoehtoja piisaa. Me käytiin ostamassa Herkusta salaatit myös taannoisiin polttareihin ja ne olivat menestys.

Me tosiaan grillaillaan kesällä paljon ja tehdään niin burgereita, vihannesnyyttejä kuin kalaakin. Kesällä mä haluan pitää ruokaohjeet lyhyenä, mutta maut kohdallaan. Tästä alta löydätte ehkä mun blogihistorian lyhyimmän pääruuan ohjeen, joka on helppo, nopea ja älyttömän herkullinen, eli kaikkea mitä kesäruuan pitääkin olla!

Maailman helpoin & nopein kesän arkiruoka: grillattu siika & uudet perunat voikastikkeella (4:lle)

2 siikafileetä

laadukasta sormisuolaa

mustapippuria

1kg uusia perunoita

3 kevätsipulia varsineen

120g voita

Keitä uudet perunat suolalla maustetussa vedessä n. 15-20min ajan. Pilko sipulit ja kuullota kattilassa pienessä voitilkassa. Lisää loppu voi, tilkka vettä tai maitoa sekä suolaa ja pippuria ja keitä kasaan. Voitele siikafileet kevyesti sulatetulla voilla ja mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa siikafileet grillissä nahkapuoli alaspäin. Älä käännä fileetä, niin saat rapean nahan. Tarjoile siika perunoiden ja voikastikkeen, sekä tuoresalaatin kanssa.

Tilauspalvelusta ruuat kevään juhliin

Kesän juhlia ajatellen hyvä vaihtoehto on Food Market Herkun tilauspalvelu. Sieltä voi tilata kätevästi kaikki ruuat kevään tai kesän juhliin (tai arkeen), jos haluaa päästä mahdollisimman helpolla, mutta tarjota silti super hyvää ruokaa. Ruuat voi tilata joko kotiinkuljetuksella tai noutaa itse. Juhlatilauksia voi tehdä tämän kevään ylppäreihin ja muihin vielä 26.5. asti TÄÄLLÄ.

PS: Keskustan Herkun Bistron sunnuntaibrunssi on katettu vielä tänä sunnuntaina 19.5.! Brunssin hinta on Helsingin brunsseista todella kohtuullinen 19,90 ja siellä on tarjolla upea seisova pöytä, jossa on laajasti kylmiä herkkuja ja niiden kaveriksi saa valita itse ihanista vaihtoehdoista lämpimän pääruuan. Ootteko käyneet jo kokeilemassa?


Lasten kanssa ruokakaupassa

24.01.2019


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Food Market Herkun kanssa.

Me ollaan oltu vanhempia seitsemän ja puoli vuotta, ja kokeiltu näiden vuosien aikana aika todella monenlaisia eri tapoja hoitaa viikon ruokaostokset. Ollaan kokeiltu tilata niitä netistä, käydä joka päivä kaupassa, käydä pari kertaa kaupassa, tehdä viikon ostokset kerralla, kirjoittaa kattava ostoslista, mennä ilman ostoslistaa. Ekoina vuosina käytiin kaupassa julkisilla ja vaunuilla, nyt ollaan jo pian neljän vuoden ajan nautittu siitä luksuksesta, että päästään autolla kauppaan.

Joskus käydään kaupassa Oton etäpäivinä vain yhden lapsen kanssa ennen kuin haetaan isommat lapset eftiksestä ja päiväkodista. Se on ihanan rauhallista. Ja silloin harvoin, kun mun äiti on meillä tai lapset ovat yökylässä Oton perheen luona, me päästään kahdestaan kauppaan. Se vasta luksusta onkin! Mutta kaikkein useimmin me tehdään niin, että käydään lasten kanssa ruokakaupassa, ja pyritään tekemään ostokset viikoksi eteenpäin kerrallaan. Ja arvatkaa mitä: vaikka onkin luksusta käydä kaupassa aikuisten kesken, kaupassa käyminen voi olla aika hauskaa lastenkin kanssa silloin kun olosuhteet ja asenne on kohdillaan. Aina niin ei ole, mutta silloin kun on, se on tosi kivaa yhteistä tekemistä.

Mun mielestä on tärkeää ottaa lapset mukaan kauppaan ja perheen yhteiseen päätöksentekoon sopivissa määrin. En laittaisi näin pieniä kirjoittamaan koko viikon ostoslistaa, mutta he itse ilahtuvat kun saavat valita esim. yhden toiveruuan ja sen, mitä leipää ostetaan. Kaupassa käydessä lapset oppivat terveellisten ruokaostosten lisäksi myös sitä, paljonko mikäkin kaupassa maksaa. On tärkeää oppia rahan arvo. Tässä kaupallisessa yhteistyöpostauksessa te pääsette meidän perheen mukaan ruokakauppaan!

Mulle henkilökohtaisesti on iso juttu se, että kauppa, jossa käydään on viihtyisä. Ruokakauppa voi olla myös visuaalisesti miellyttävä, jopa kaunis. Helsingin keskustan Food Market Herkku on takuulla Suomen kaunein ruokakauppa, ja siellä ollessa on vähän sama fiilis kun ulkomailla kun pääsee ruokakauppaan: siellä on niin upean näköistä ja paljon kaikkea jännää ja kivaa ihmeteltävää. Valikoima on kansainvälistä tasoa, vaikka ne kaikki suomalaiset perusjututkin sieltä toki löytyvät niitä kaipaaville.

Parasta on mennä kauppaan lasten kanssa silloin, kun kenelläkään ei ole nälkä eikä kiire. Meille tällainen hetki voi olla esim. lauantai-aamupäivä tai sunnuntai. Tärkeää on myös, ettei lapsilla ole kuuma tai inhottava olla. Näin talviaikaan viikon ostoksia tehdessä on ihan hyvä ottaa ne kuumat talvitakit pois, koska kaupassa kestää yleensä sen verran kauan, että takissa ehtii tulla kuuma. Välillä kauppaan on kuitenkin pakko mennä myös ”huonoon” aikaan ja arkipäivinä. Silloin lapsia voi auttaa jaksamaan esim. nappaamalla banaanin Food Market Herkun korista, josta niitä saa ottaa lapsille ilmaiseksi. Toinen hyvä apukeino on tietysti ylläolevassa kuvassakin näkyvä ”kaukoputki”. Eli siis tyhjä vihannespussirulla, joita kaupasta yleensä aina löytyy.

Tehdään yleensä hyvä ostoslista, johon on ideoitu seuraavan viikon ruuat ja listattu tarvittavat muut ainekset aamu-, väli- ja iltapaloihin. Me ei noudateta listaa orjallisesti, eli jos kaupassa alkaakin tehdä mieli jotain tiettyä, niin saatetaan kyllä ostaa sellaisiakin juttuja. Lista kuitenkin helpottaa kaupassakäyntiä tosi paljon, kun ei tarvitse alkaa siellä enää miettimään, että mitäs me ensi viikolla syötäisiin.

Lapsille ostosreissusta tulee hauska siinä vaiheessa, kun he saavat osallistua sekä ainesten etsimiseen ja punnitsemiseen, että myös valintaan. Meillä ei esimerkiksi ostoslistassa lue, että kilo banaaneja ja kilo mandariinia, vaan siellä lukee ”hedelmiä”. Lapset saavat osallistua siihen, mitä hedelmiä valitaan. Yleensä ostetaan suurempi määrä perus-hedelmiä jotka varmasti uppoavat, ja he saavat myös valita jokainen yhden uuden ”kummallisen” hedelmän, joita maistetaan. Se on lapsille hauska seikkailu! Ja siis oikeasti, vaikka tätä tapaa jatkaa viikkojen ja kuukausien ajan kolmen lapsen kanssa, niitä ”kummallisia” hedelmiä vaan löytyy! Food Market Herkussa on todella kattava valikoima vähän eksoottisempia ja jännempiä hedelmiä maisteltavaksi. Food Market Herkku tekee myös yhteistyötä Satokausikalenterin kanssa, ja siellä onkin ihanasti nostettu esiin satokauden parhaita hedelmiä ja vihanneksia.

Leipä- ja hedelmäosaston jälkeen Food Market Herkussa tulevat ihanat tuoretiskit ja Herkun omat valmisruuat. Mä en ollenkaan häpeä myöntää, että varsinkin omissa lounaissani tykkään usein mennä sieltä, missä aita on matalin: eli valita jotain terveellistä, helppoa ja hyvää valmisurokaa. Food Market Herkussa on kattava valikoima paikan päällä valmistettuja tuorepuuroja, keittoja, smoothieita ja salaatteja. Mun uudet lempparit valmiista ruuista on huippukokkien ideoimat Chefs in season annokset ja tuoreet Poke Bowlit esim. lohella tai jättiravuilla. Mä olen tarkka siitä, että syödään terveellistä, värikästä ja ravintorikasta ruokaa. Mulle on tärkeää se, että vaikka välillä menisikin helpoimman kautta, senkin voi tehdä hyvinvointia edistäen ja mahdollisimman terveellisten vaihtoehtojen kautta. 

Tykätään usein jättää kauppapäivän iltaruoka mielitekojen varaan, ja valita jotain mahdollisimman iisiä. Yksi hyvä vaihtoehto siihen on Food Market Herkun omat Meal Prepsit, jotka ovat kuulemma olleet todella suosittuja. Puolivalmiit Preps -annokset ovat ”valmis ateria kahdelle” ja niitä löytyy niin kala-, kasvis- kuin lihavaihtoehtoinakin. Me ollaan testattu esim. aivan älyttömän herkullista Scampi Tom Yamia, jossa on siis valmiit tuoreet ainekset, joita paistetaan 5-7 minuuttia pannulla, ja valmista tulee. Kaikki Preps-annokset ovat valmiita joko pannulla itse paistettavaksi, tai uunissa 20-30min paistettavaksi. 

Meidän 5 hengen perheelle riittää hyvin, kun ostaa kaksi kahden hengen annosta. Tällöin ravintolatasoisen tuoreen ruuan annoshinta jää melko pieneksi, kun prepsien hinnat ovat siinä 10€ molemmin puolin. Ja jos itse lähtisi samoista aineksista valmistamaan 5 hengen Scampi Tom Yam -ateriaa, hinta olisi paljon korkeampi, kun esim. kaikki mausteetkin pitäisi ostaa erikseen. Meal prepsit ovat tosi helppo tapa tuoda vaihtelua arkiruokiin helposti, ja ne ovat takuulla hyviä ja täynnä terveellisiä kasviksia. 

Mä ostan aina kalan tuoreena tiskistä. Kiireisimpinä päivinä Food Market Herkun kalatiskillä voi olla aika paljon jonoa. Siihen auttaa Suomen kätevin jonotussysteemi: vuoronumerojonoon voi liittyä puhelimella Herkun nettisivuilta (kirjautumatta yhdellä klikkauksella) vaikka jo ajomatkalla kauppaan, ja jonotustilannetta voi seurata omasta puhelimesta, ja mennä tiskille vasta sitten kun on oma vuoro. Ihan super kätevää! Näin me tehtiin esimerkiksi jouluaaton aattona, jolloin jonossa oli 97 ihmistä ennen meitä kun ajomatkalla liityin jonoon. Ei jouduttu jonottamaan minuuttiakaan, vaan käveltiin tiskille suoraan omalla vuorolla. Varsinkin lasten kanssa kaupassa käydessä mä arvostan tätä ominaisuutta ihan älyttömästi, sillä paikallaan seisominen keskellä kauppareissua ei ole välttämättä sitä lasten mielipuuhaa.

Kuten kuvista näette, osan kauppareissusta taapero istui kärryissä kivasti, osan ajasta hän oli sylissä ja osan ajasta hän juoksenteli kaupassa ja metsästettiin häntä hikikarpalot otsalla. Hän on juuri nyt sellaisessa vaiheessa, että kärryissä istuminen viikon ruokaostosten tekemisen ajan ei vaan onnistu, ellei sitten halua lahjoittaa kaupalliselle ihmisiä kuulosuojaimia. Mä ymmärrän sen hyvin, koska onhan tuollaisen vauhdikkaan ja uteliaan karvan alle kaksivuotiaan mielestä kärryissä istuminen vähintäänkin maailman tylsintä.

Tällä hetkellä kaupassakäynti taaperon kanssa vaatii siis ostoslistan ja hyvän asenteen lisäksi meiltä vanhemmilta lehmän hermoja ja nopeita jalkoja. Mutta selvitään. Tämä on vain vaihe, ja kun sitkeästi käydään kaupassa yhdessä, hänkin oppii siihen ihan samalla tavalla kuin meidän isot ja avuliaat 5- ja 7-vuotiaat kauppa-apulaiset ovat oppineet. Taapero rakastaa kauppaleikkiä kotona, joten usko on vahva, että pian kaupassakäynti taas vähän rauhoittuu. Mä en halua itse turvautua siihen, mitä nykyään usein näkee: että lapset istuvat rattaissa tai kärryissä puhelin kourassa piirrettyjä katsoen. Vaikka tämä vaatii enemmän vaivaa ja hermoja, uskon, että tämä on hyvä keino yhdessä taaperon kanssa harjoitella kaupassa käymistä.

Tämä kauppareissu suoritettiin lasten herkkupäivänä, joten he saivat valita lopuksi itselleen pienet pussilliset karkkia Herkun irtokarkkivalikoimasta. Koko kauppareissu kesti suunnilleen 45 minuuttia, ja viikon ruuat saatiin ostettua. Sitten ajettiin kotiin ja syötiin jättirapuja ruuaksi. Sellainen kauppareissu meillä. Mukava ja viihtyisä, vaikka välillä pienimmän kanssa hieman stressaavakin. Silloin kun joku tuo lisähaastetta kaupassakäyntiin, on vieläkin tärkeämpää, että miljöö on viihtyisä ja hyviä ja terveellisiä valintoja on helppo tehdä. Food Market Herkussa se toteutuu 100%.

Millaisia teidän perheen kauppareissut ovat? Tykkäättekö käydä kaupassa listan kanssa vai ilman? Mikä on paras kauppapäivä viikosta?


Kokkailua hyvässä seurassa

06.08.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sannan ruokakassin kanssa.

Kesän alussa mä suuntasin keskustaan aivan ihanan tunnelmalliseen jugend-taloon kokkailemaan blogikollegani Mintun, ja Sannan ruokakassin Sannan kanssa. Kyllä, Sanna on ihan oikea ihminen & kolmen lapsen äiti, eikä pelkkä markkinointikikka firman nimessä. Ja mukava ihminen olikin, meillä oli hersyvän naurun täyteinen iltapäivä herkkujen ja mielenkiintoisen keskustelun parissa. Taapero tuli mun mukaan kokkaamaan meidän kanssa, ja hänellä oli oikein vauhti päällä. Onneksi tarjolla oli herkullisia marjoja, joita napostellen hän pysyi hetken paikoillaan, että mäkin sain osallistua kokkailuun.

Me kokattiin Sannan ja Mintun kanssa nopeaa ja herkullista intialaista naanleipä-pizzaa kahdella eri täytteellä, kaveriksi lime-coleslawta mintulla ja jälkkäriksi oli niitä marjoja. Samalla kun laitettiin ruokaa, me keskusteltiin arjen pyörittämisestä lasten kanssa, ruuanlaitosta ja Sannan ruokakassin sympaattisesta tarinasta.

Sanna on ihan itse perustanut Sannan ruokakassin seitsemän vuotta sitten, ja aloittanut ihan tyhjästä. Hän kertoi hauskan tarinan, kuinka joskus seitsemän vuotta sitten kasseista oli puuttunut jokin tärkeä tuote, jota tavarantoimittaja ei ollut saanut. Hän oli yksin kaatosateessa pyöräillyt kauppaan ja käynyt ostamassa puuttuvat tuotteet jokaiseen kassiin ennen kun ne lähtivät matkaan. Pyörä keikkuen hän oli raahannut kassikaupalla tavaraa kastuen läpimäräksi vesisateessa. Hän kertoi tilanteesta niin eläväisesti, että pystyin näkemään sen silmissäni.

Sitä monesti ajattelee yrityksiä vain tasaisena massana, tai suurina organisaatioina, vaikka totuus on usein aivan toinen. Sannan ruokakassi on pieni  ja herttainen kotimainen yritys, joka on alusta asti halunnut tuoda monipuolisuutta ja helpotusta perheiden arkeen. Sen takana on ihan oikeita ihmisiä, jotka sunnittelevat ja testaavat reseptejä, pakkaavat kasseja ja miettivät, miten voisivat helpottaa mahdollisimman monen ihmisen arki-ruuanlaittoa.

Meillä tuntui Sannan kanssa olevan tosi samanlainen ruuanlaittofilosofia: mahdollisimman helppoa ja nopeaa, mutta ei kuitenkaan tylsää vaan aina uusia ja hauskoja juttuja. Ehkä siksi meidän perhe on myös tykännyt tosi paljon Sannan ruokakassista ja sen mukana tulevista resepteistä. Aina välillä ollaan pidetty tilauksessa taukoja, kuten kesällä paljon reissatessa ja ulkona syödessä. Aina ollaan kuitenkin myös palattu palvelun pariin jossain vaiheessa. Meillä on pitkä kokemus ruokakassipalvelusta, ja edelleen se on mun mielestä ihan loistava keksintö. Monet Sannan resepteistä on myös jääneet meillä muutenkin käyttöön myös silloin kun ei tilata kassia.

Sannan ruokakassi on monipuolistunut koko ajan näiden vuosien aikana. Nykyisin tarjolla on Perhekassin lisäksi Vegekassi, vähän perhekassia vielä jännittävämpiä ruokia sisältävä Maukaskassi, sekä taatusti pienillekin lapsille maistuva Lasten suosikkikassi. Kaikkia kasseja saa kahden ja neljän hengen versioina, ja Perhekassista on olemassa myös gluteeniton versio. Perhekassia voi tilata kolmen tai viiden illallisen versiona. Me ollaan testattu näistä kaikkia, paitsi gluteenitonta kassia, ja jokaiseen on oltu tyytyväisiä. Vegekassi on esimerkiksi mahtavan helppo tapa tuoda kolme kasvisruokaa arkiviikkoon, jos ei itsellä tule mieleen monipuolisia vegereseptejä, mutta haluaisi kuitenkin syödä kasvispainotteisemmin.

Vaivattoman Sannan ruokakassista tekee se, että joku muu suunnittelee sinulle valmiiksi ruuat, valitsee ja toimittaa ainekset ja reseptit niiden toteuttamiseen, ja tilaaminen onnistuu helposti netissä. Ekana valitaan itselle sopivin kassivaihtoehto, sitten päätetään haluaako toimituksen joka viikko vai joka toinen viikko. Kassista voi myös pitää taukoa, tai kokeilla toista kassia. Tilaukseen ei tarvitse sitoutua, vaan sen voi peruuttaa vaikka ekan viikon jälkeen, jos ei se olekaan oma juttu. Kassit toimitetaan aina maanantai-iltana ennalta ilmoitettuna ajankohtana, ja sen jälkeen voi vaan kokkailla! Näet Sannan ruokakassin sivuilta, toimitetaanko kassia sinun kotialueellesi.

Nyt kun esikoinen on juuri aloittamassa koulua, sähköposti on alkanut syksyn lähestyessä täyttymään taas töistä ja tapahtumakutsuista ja arki on ihan lähellä, on loistava hetki helpottaa sitä rumbaa. Me ainakin otetaan nyt joksikin aikaa Sannan ruokakassi, niin ei tarvitse miettiä hetkeen taas illallisia.

LUKIJAKILPAILU: VOITA SANNAN RUOKAKASSI!

Mikä ruokakassivaihtoehdoista olisi sinun valintasi ja miksi? Kommentoi vastauksesi postaukseen, ja osallistut yhden Sannan ruokakassin arvontaan (arvo n. 50€). Arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Arvonta-aikaa on 13.8.2018 asti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään.

ALEKOODI SANNAN RUOKAKASSIIN:

Koodilla SANDWICH10  saatte nyt 10€ alennuksen Sannan ruokakassin  ekasta tilauksesta! Suosittelen testaamaan, siihen voi helposti jäädä koukkuun!