Teen parhaani silloin kun ei ole vaihtoehtoja

24.08.2019

Luin mielenkiintoisen artikkelin 6/2019 Trendistä, joka käsitteli varasuunnitelmia ja vaihtoehtoja. Artikkelissa puhuttiin esimerkiksi vuonna 2016 tehdystä tutkimuksesta, jossa koehenkilöt laitettiin tekemään vaativa tehtävä, josta onnistumisesta oli luvassa palkinto. Osaa koehenkilöistä pyydettiin miettimään, miten he voisivat kompensoida tilannettaan, jos he epäonnistuisivat tehtävässä, eivätkä siksi saisi siitä luvattua palkintoa. Varasuunnitelman tehneet osallistujat menestyivät tehtävässä heikommin kuin ne, joilla ei ollut suunnitelmaa. Tutkijat Jihae Shin ja Katherine Milkman selittivät tuloksen sillä, että varasuunnitelman teko heikensi osallistujien halua menestyä tehtävässä.

Tunnistan tämän ilmiön ihan täysillä myös omasta elämästäni. Esimerkiksi parisuhde ja vanhemmuus: me ollaan Oton kanssa onnistuttu yhdessä, koska ei annettu itsellemme lupaa alunperinkään edes ajatella muita vaihtoehtoja. Ei ollut sellaista vaihtoehtoa kuin ero, vaan laitettiin alusta asti kaikki pallot samaan pussiin: siihen, jossa me yhdessä rakennetaan meidän näköinen perhe-elämä, nuoresta iästä, ennakkoluuloista ja kaikista elämän arvaamattomista kiemuroista huolimatta. Se on toiminut hyvin, enkä koskaan ole elämässäni panostanut mihinkään asiaan yhtä paljon, kun meidän yhteiseen perheeseen ja parisuhteeseen. Edelleenkään ei ole olemassa muita vaihtoehtoja kuin se, että me onnistutaan tässä niin kauan kuin se on meistä itsestämme kiinni.

Sen sijaan esimerkiksi korkeakouluun en päässyt sinne hakiessani vuonna 2015. Silloin kun hain, meillä oli ihan vakaa perhetilanne, sekä mulla että Otolla oli hyvä työ, eikä kouluun pääsemättömyys aiheuttanut mitään hankaluuksia. En siis ehkä halunnut sinne tarpeeksi kovasti ollakseni valmis tekemään töitä sen eteen riittävästi. Mikään ei ollut kiinni siitä pääsenkö sinne vai en. Koska sinne pääseminen ei ollut absoluuttisen merkittävää meidän elämän kannalta ja pystyin siinä hetkessä toteuttamaan omia unelmiani muilla tavoilla, en selkeästikään osannut panostaa siihen tarpeeksi, vaikka omasta mielestäni tein silloin kovasti töitä sen eteen.

Vaikka kävin jopa valmennuskurssin, totuus on että löysäilin siellä ja lukemisen kanssa muutenkin. Pääsy jäi 1,5 pisteen päähän. Olin pettynyt, mutta en kokenut sitä silloin mitenkään musertavana epäonnistumisena. Jatkoin elämää eteenpäin kuten ennenkin, se oli mun ”varasuunnitelma”. Juuri nyt olen onnellinen, että en päässyt silloin sinne, koska koen, että elämän pitikin mennä juuri näin kuin se on mennyt. En aio kuitenkaan enää ikinä hakea kouluun ennen kuin se on itselleni riittävän suuri prioriteetti, koska muuten teen sen puolivillaisesti, enkä luultavasti saavuta toivomaani lopputulosta.

Kun Otto haki kouluun, hänellä oli valtava palo päästä kehittämään itseään ja tekemään niitä asioita, mistä hän on oikeasti kiinnostunut. Vaikka meidän koko perheen elämän kannalta Oton kouluun pääseminen ei ollut ratkaisevaa juuri silloin, hänen oman hyvinvoinnin ja unelmien toteuttamisen kannalta se oli todella merkittävää. Ehkä se vaikutti siihen, että hän teki oikeasti kaikkensa ja pääsi kouluun sisään. Aina se valtavan suuri palo ja panostuskaan ei tietenkään riitä unelmien toteutumiseen, joten täytyy olla kiitollinen, että elämä on mennyt niinkuin on mennyt. Ja toki moni pääsee kouluun varasuunnitelmista huolimatta, tai vaikka hakisi vaan ”läpällä”, me ollaan kaikki erilaisia. Nämä koulupohdinnat pohjautuvat ainoastaan omaan kokemuspohjaani.

Silloin kun mä kolme vuotta sitten ryhdyin yrittäjäksi, mulla ei ollut vaihtoehtoja tai varasuunnitelmaa. Mut oli juuri irtisanottu ja olin raskaana, odotin meidän kolmatta lasta. Mua jännitti aivan helkkaristi ja pelkäsin, että se on mun elämän pahin virhe. Puolivillaisuudelle ei ollut sijaa, kun mulla oli kova tarve saada hommat pyörimään meidän kaikkien takia. Toki onnistuminen on monen asian summa, mutta se, että en olisi tehnyt töitä täysillä, olisi varmasti heikentänyt mahdollisuuksiani onnistua.

Artikkelissa puhutaan siitä, että kyky nähdä vaihtoehtoisia tulevaisuuksia on myönteinen ominaisuus, koska se kertoo psykologisesta joustavuudesta. Varasuunnitelman tekeminen myös helpottaa epävarmuuden sietämistä niillä, joille se on luonnostaan hankalaa. Mun itseni kohdalla menee näköjään niin, että silloin kun mun ei ole pakko onnistua jossain, se vaikuttaa mun suoritukseen. Ihmisen perustemperamentti vaikuttaa siihen, onko hän enemmän hetkessä eläjä vai varautuja.

On mullakin joitakin varasuunnitelmia, esimerkiksi taloudellinen varautuminen epävarmuuteen yrittäjänä on mun mielestä älyttömän tärkeää ja ainoastaan järkevää. Mutta mun omissa unelmissa ja rakkaudessa ei ole tilaa varasuunnitelmille tai vaihtoehtoisille tulevaisuuksille, ainakaan en halua ajatella niitä kovin usein. On hyvä tiedostaa elämän ikävät realiteetit: esimerkiksi se, että kumpi tahansa meistä saattaa vaikka kuolla kupsahtaa päivänä minä hyvänsä. Siksi meillä on kattavat henkivakuutukset ja ollaan naimisissa, jotta lesken asema on turvattu. Ne on hoidettu, eikä niitä tarvitse sen kummemmin arjessa ajatella. Mutta ne asiat, joihin itse voin vaikuttaa, kuten parisuhteessa onnistuminen, eivät varasuunnitelmaa kaipaa. Varasuunnitelmat eivät saa olla sellaisia, jotka heikentävät mun halua onnistua niissä asioissa, jotka on mulle merkityksellisiä.

Kuten psykologi, psykoterapeutti ja kirjailija Annamari Heikkilä Trendin artikkelissa toteaa, ”jos haluaa elää nykyisen kumppanin kanssa loppuelämänsä, eroon valmistautuminen ei varsinaisesti edistä tavoitetta. Sama pätee muihinkin elämän osa-alueisiin.” Artikkeli oli hyvä muistutus siitä, että kun päätän elämässäni tavoitella jotain, mun täytyy tehdä se täysillä. Ja ennen kuin olen valmis panostamaan täysillä, mun on turha laittaa aikaani johonkin, koska silloin heitän sen ajan vain hukkaan.

Tämä oli musta tosi kiintoisa aihe, koska huomasin niin selkeästi ilmiön yhteyden juuri mun omaan elämään. Mielenkiintoista on myös se, miten erilaisia me ihmiset varmasti tässä(kin) asiassa ollaan. Toiset tykkäävät varautua ihan kaikkeen, eikä sillä varautumisella silti ole välttämättä mitään (negatiivista) vaikutusta mihinkään suorituksiin tai onnistumisiin. Toiset taas on ehkä niinkuin mä, että se on all in tai ei ollenkaan.

Oletko sinä enemmän varautuja vai hetkessä eläjä? Millaisiin asioihin varaudut ja oletko huomannut tällaista ilmiötä omassa elämässäsi?


18 Responses to “Teen parhaani silloin kun ei ole vaihtoehtoja”

  1. Avatar Mp sanoo:

    Nyt oli hyvä kirjoitus! Hyvää referointia ja asiayhteyksiä itseen! Tykkään lukea tällaisia ”faktan” kanssa vuoropuhelevia kirjoituksia.

    Itse olen suorittaja – mitä päätän, saan. Hyvässä ja huonossa :D

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti, oli ihana kommentti! <3 Ja vaikuttaa siltä, että tunnet itsesi hyvin ja sehän on ehdottomasti vahvuus! :D

  2. Avatar Linnea sanoo:

    Moi, erittäin hyvä ja ajatuksia herättelevä kirjoitus! Olen seurannut blogiasi jo ensimmäisestä raskaudesta saakka ja nyt itsekin äitinä palaan lukemaan ajatuksiasi vanhojen postausten pariin. Suurin syy miksi olet ainoa bloggaaja, jota edelleen jaksan aktiivisesti seurata on rikas ja oikeaoppinen kirjoitustapasi. Meiltä on paljon kyselty miten olemme uskaltaneet mennä naimisiin näin nuorina ja emmekö pelkää että eromme on sitten paljon haastavampaa… Ihmetyttää usein tuo ajatusmalli eron mahdollisuudesta ja tavasta ajatella KUN erotaan! Uskomme että suhteemme säilyy kun teemme sen eteen paljon töitä. Myös ajatuksemme siitä, että ero ei ole vaihtoehto (pl. väkivalta tms.) En oikein usko ajatukseen erilleen kasvusta tai rakkauden sammumisesta, eihän se kukkakaan hengissä pysy jos sitä ei hoida. Rakkaus muuttaa muotoaan ajan mittaan ja on ihana huomata omassa kumppanissa uusia puolia, vaikka luulee toisen tuntevansa. Pyritään puhumaan joka päivä kuulumiset ja viettämään aikaa ilman lasta. Hyvä suhde vaatii kaksi osallistuvaa kumppania ja yhteisen päämäärän! T. 23 v

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka, kiitos ihan hirveän paljon sun kauniista sanoista! Voin kertoa, että lämmitti todellakin mieltä sun sanat mun kirjoitustavasta. <3 Ja voi miten mä samaistunkaan sun ajatuksiin ja tuntemuksiin. Ajattelen ihan samalla tavalla! Ja just noin, ilman molempien yhteistä panostusta ei parisuhde voi toimia hyvin. Mustakin on ihanaa huomata, miten toinen kasvaa ja muuttuu mun rinnalla ja miten itsekin muutun ja kasvan. Erittäin hyvin kiteytetty tuo loppu, että hyvä suhde vaatii kaksi osallistuvaa kumppania ja yhteisen päämäärän. En voisi olla enempää samaa mieltä! Ihanaa syksyä teille ja kiitos paljon kommentista <3

  3. Avatar Mallu sanoo:

    Tuli tekstistä mieleeni ja kiinnostaisi kuulla sun näkökulma, nimittäin avioehtosopimus ja miten teidän kohdalla olette sen ajatelleet :) ? Eikö se tavallaan oo vaihtoehto ikuiselle avioliitolle, ja ns. just tuota eroon valmistautumista 😊

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Tää onkin mielenkiintoinen aihe! :) Meillä ei ole avioehtosopimusta. Tavallaan ymmärrän sen niissä tilanteissa, jos jommallakummalla on jotain sellaista omaisuutta valtavissa määrin, joka ei millään tavalla liity puolisoon ja perhe haluaa suojata sitä. Mutta omalla kohdallamme ei koettu sitä tarpeelliseksi. :)

  4. Avatar emzi sanoo:

    Hetkessä eläjä sanoisin kyllä ehkä enemmän. Vaikka rahallisesti yritän kyllä suunnitella vähän pahan päivän varalle.

  5. Avatar Kata sanoo:

    Hei ihan mieletön kirjoitus! Oli ihana lukea tälläistä! <3 Mä oon kyllä niin suorittajaluonne kun voi vain olla (hyvässä ja huonossa) ! mä oon just se joka on täysillä messissä tai sit ei ollenkaan ! :-D Toisaalta se on hyväkin piirre ainakin omasta mielestä. Tulee keskityttyä olennaiseen :-)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti <3 Kiva, että tykkäsit tekstistä! :) Ja musta se on kyllä ehdottomasti hyvä asia, että lähtee täysillä mukaan! :)

  6. Avatar Maippi sanoo:

    Mielenkiintoinen tutkimus ja jopa vähän yllättäväkin tulos. Se on tietysti itsestään selvää, että jos johonkin panostaa all in -meiningillä, niin lopputulos on todennäköisimmin parempi kuin puolitosissaan panostettaessa. Sitä en kuitenkaan itse näe, miten elämässä ”varasuunnitelmien” tekeminen automaattisesti huonontaisi suoritusta tai merkitsisi sitä, ettei panosta täysillä.

    Esim. avioehto – mielestäni tällainen varautuminen mahdolliseen eroon on vain rationaalista. Se ei tarkoita, etteikö parisuhteessa olisi täysillä mukana tai haluaisi panostaa siihen täysillä. Vaikka kuinka toisin haluaisi ajatella, kenenkään parisuhde ei ole vain itsestä ja omasta tahdosta kiinni – parisuhteessa on myös toinen osapuoli, jonka tunteet / halut / toiveet voivat valitettavasti elämässä yllättävästi muuttua, vaikka ne tänään olisivat minun tunteideni ja ajatusteni kanssa yhtenevät. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä itse ajattelet tästä, kun kirjoitit tekstissä siihen viitaten, että parisuhde on omasta tahdosta kiinni.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Mustakin toi oli todella mielenkiintoinen tutkimus! Ja siis just tuota mietin, että mäkin jopa yllätyin siitä, koska olen aina pitänyt sellaisia varautuja-tyyppejä yleisesti menestyneinä ja järkevinä (mitä varmasti ovatkin), mutta en ollut koskaan edes voinut kuvitellakaan sellaista mahdollisuutta, että varautumisesta voisi olla jotain haittaa joskus. Se todella yllätti!

      Olen samaa mieltä, että tiettyihin asioihin varautuminen on tosi järkevää. Ja mun mielestä mä kirjoitin postauksessa meidän yhteisestä tahdosta ja yhteisistä tunteista, en vain omistani. Olen aika ehdoton siitä asiasta, että parisuhteen pitää tuntua molemmista hyvältä. Jos ei tunnu – sitten pitää erota. Parisuhde ei ole mun mielestä suhteen yhden osapuolen omasta tahdosta kiinni vaan molempien tahdosta. Ja mä en halua koskaan elämässäni olla parisuhteessa, jossa molemmilla ei ole yhtä kova tahto olla yhdessä.

  7. Avatar tm sanoo:

    Olen ehdottomasti henkeen ja vereen varautuja, suunnittelija ja organisoija, mutta allekirjoitan tuon ajatuksen täysin. Hain aikoinaan oikikseen sillä (itselleni epätyypillisellä) mentaliteetilla, että mitään varasuunnitelmaa ei ole. Jos en pääse, mietin sen jälkeen uudestaan, mutta kokeeseen asti ainoa vaihtoehto oli päästä sisään. Toki tein hurjasti töitä muutenkin, mutta olen varma, että tuolla ajatuksella oli osuutensa onnistumisessani! Tuttuni kouluunhakuprosessi on toistaiseksi ollut täysin päinvastainen miljoonine varasuunnitelmineen ja niin on valitettavasti ollut lopputuloskin. Toki mikään ei ole näin mustavalkoista, eikä ajatus päde kaikkeen, mutta jotain perää siinä ehdottomasti on :-)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon kun jaoit sun kokemuksen! Mahtavaa, että pääsit sisään. Voi hyvinkin olla, että sillä ajatuksella oli osuutensa onnistumisessasi, mutta yhtä kaikki: ihan todella hieno saavutus, wau! :) Ja olet aivan oikeassa, yhden tutkimuksen pohjalta ei voi vetää mutkia suoraksi ja ajatella täysin mustavalkoisesti, mutta tosi mielenkiintoista pohdiskella tällaisen ilmiön mahdollisuutta omassa elämässä. :)

  8. Avatar Tsiina sanoo:

    Luuletko että kaikilla eroavilla pareilla on varasuunitelmat valmiina? Ne joilla on, ovat sen varasuunitelman kyhänneet siinä vaiheessa vasta kun on alkanut tuntua, et haluis ehkä lähtee eri poluille toisen kanssa. Tolla logiikallahan teidän ei missään nimessä kannattas Oton kanssa vaivautua tekemään avioehtoakaan, koska sä pystyt tahdollas ennustaa tulevaisuuden? Se, ettet _halua_ ajatella muuta tulevaisuutta kuin teidät yhdessä Oton kanssa, ei muuta mitään tulevaisuudesta. Elämä muuttuu ja tilanteet muuttuu. Rakkauskin voi muuttua. Rakkautta ei voi pakottaa. Toista voi ihan aidosti rakastaa täysillä just nyt, vaikka kymmenen vuoden päästä niin ei enää oiskaan. Missä muualla kuin raamatussa sanotaan, et avioliiton kuulus kestää läpi elämän? Eronnutkin henkilö voi aatella et avioliitto oli hyvä niin pitkään kun sitä kesti, eikä todellakaan tarvitse katua et joskus meni naimisiin, mut sit tiet veikin erilleen. Se oli yks vaihe elämästä ja kiva et sillon oli kivaa, mut nyt erillään voi olla parempi.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Tässä postauksessa korostin moneen kertaan, että nämä ajatukset ja kokemukset ovat omasta elämästäni, en esittänyt minkäänlaisia olettamuksia muiden elämästä ja sen toin mielestäni esiin aika selkeästi – en siis tiedä yhtään mitään eroavien parien ajatuksista tai tilanteista, enkä siksi ottanut niihin kantaa omasta puolestani ollenkaan, vaan kysyin teidän kokemuksia. En myöskään sanonut kertaakaan, että yksin minä voisin päättää meidän tulevaisuudesta tai ennustaa sitä, vaan puhuin nimenomaan siitä, mitä me yhdessä parina tehdään ja ajatellaan/ollaan tehty ja ajateltu. Jokainen ihminen on yksilö ja jokainen pari on erilainen. :)

  9. Avatar Roo sanoo:

    Ajatuksesi ja katsantosi asiaan on hyvä. Itsekin ajattelen, että olen yhdessä aviomieheni kanssa loppuelämäni. Tämä on ikään kuin ainoa vaihtoehto, muita vaihtoehtoja en oikeastaan ajattele, mutta silti koen, että joissain tilanteissa muidenkin skenaarioiden ajattelu edes (ikään kuin läpikäyminen) voi olla terveellistä ja järkevää. Se voi jopa vahvistaa sitä sisäistä päätöstä pysyä yhdessä.

    Kaikilla meillä on toki vastoinkäymisemme ja taistelumme elämässä niin sanotusti. Kaikesta et sinäkään varmasti kirjoita blogiin. Eli en tahdo tietenkään vähätellä teidän vaikeuksianne. Mutta uskoakseni esim. näitä hyvinkin tavallisia parisuhteen asioita ette ole joutuneet käymään läpi: 1. Lapsettomuus (Käsittääkseni olette saaneet suunnitellusti ja luonnollisesti juuri sen määrän lapsia kuin olette halunneet. Olette yhdessä päättäneet tämän ja olleet suhteellisen samaa mieltä. Mitä jos ette olisi saaneet lapsia? Jos olisitte edes yhden lapsen saadaksenne joutuneet käymään läpi vuosien hoidot, käyttämään kaikki rahanne tai ottamaan lainaa? Mitä jos lasta ei silti olisi tullut? Yhtäkään. Olisitteko molemmat silti pitäneet parisuhteenne ainoana vaihtoehtona vai oletko ihan varma ettei tuo toinen vaihtoehto olisi käynyt edes mielessä?) 2. Oma tai puolison sairastunuminen vakavasti (Mitä jos toinen olisi sairastunut esim. masennukseen, tai jäänyt työkyvyttömäksi) 3. Lapsen vakava sairastuminen tai erittäin rankka/rankat vauvavuodet, esim. koliikkien, allergioiden tms. takia. Oletko varma ettei pahimman mahdollisimman uupumuksen keskellä olisi saattanut tulla myös ero mieleen?

    Muitakin hyvin tavallisia parisuhteen vaikeuksia on. Olen sitä mieltä itse että suhde selviää monesta kun on tahtoa ja halua. Ja olen myös sitä mieltä, että lähes aina kannattaa viimeiseen asti pysyä yhdessä. Kirjoituksesi on siis hyvä, haluan korostaa sitä. Toin nyt vaan myös sen näkökulman esiin, että joissain tilanteissa tuo varautuminen voi olla oikeasti tervettä.

  10. Avatar Utelias sanoo:

    Moi! Hyvä postaus, taas kerran. Oon ollut poikaystäväni kanssa yhdessä kohta 7vuotta ja ollaan nyt 23-vuotiaita ja opiskellaan yliopistossa. Suhteessamme kaikki pelaa hyvin, mutta olen alkanut huomata että ajatellaan tulevaisuudesta hiukan eri tavoin. Itse kun haluaisin pian kihloihin ja naimisiin, ei avokillani ole asian suhteen mitään kiirettä. Olen myös melko varma haluavani lapsia nopeasti valmistumisen jälkeen, mutta poikaystävää lähinnä ahdistaa ajatus lapsista, vaikka niitä varmasti joskus haluaakin. Olen ollut todella varma suhteestamme aina, mutta viime aikoina on alkanut pelottaa jos haaveemme eivät kohtaakaan, että pitääkö etsiä uusi kumppani jolla samat halut vai tyytyä kompromisseihin noinkin isoissa asioissa. Hankalaa!!

    Mua myös kiinnostais kuulla, että miten ”panostat” sun ja Oton suhteeseen? Kun mainitsit, että se on asia mihin olet panostanut elämässäsi eniten. Huomaatko ja teetkö asioita siinä mielessä, että hei nyt panostan, vai onko ne vaan niin luontaisia juttuja?

    Kiitti jos jaksat vastata!

Kommentoi