Tavoitteet vuodelle 2020

09.01.2020

Mun tärkeimpänä tavoitteena viime vuodelle oli olla armollisempi itselleni. Koen onnistuneeni siinä osittain: olin joissain asioissa itselleni armollisempi kuin ennen. Joinakin iltoina annoin vaan olla jos en jaksanutkaan tehdä enää töitä lasten mentyä nukkumaan, ellei ollut pakollisia deadlineja ja uskalsin pitää hieman enemmän lomaa, kuin aiempina yrittäjävuosina. Olin myös itselleni armollisempi äitinä ja ehkä myös puolisona.

Joka kerta kun hölläsin, huomasin miten paljon siitä oli hyötyä. Ja joka kerta kun vaadin itseltäni liikaa, asetin itselleni kohtuuttomia tavoitteita tai vertasin itseäni toisiin, huomasin miten siitä ei ollut mitään hyötyä. Silti en osannut täysin välttää asettamasta itselleni paineita tai vaatimuksia (tai vertaamasta). Mutta armollisuutta kun kerran harjoittelen, niin on sanottava, että onnistuin armollisuudessa silti viime vuonna paljon paremmin kuin sitä edellisenä vuonna. Oikeasti paljon paremmin. Tärkeintä oli oivaltaa se, että siitä seuraa enemmän hyvää, että en tee jotain (enkä koe siitä huonoa omaatuntoa) kuin siitä, että vaadin itseäni tekemään tai olemaan jotain väkisin, vaikka en jaksaisi tai haluaisi. Se oivallus ei tullut hetkessä vaan pikkuhiljaa vuoden aikana. Se oli tärkeä oivallus. Uskon, että se määrittelee tämän ja kaikkien tulevienkin vuosien kulkua hyvin vahvasti.

Tänä vuonna aion asettaa itselleni lisää samansuuntaisia tavoitteita. Olkoon tämän vuoden teemoja armon ja rakkauden lisäksi lempeys ja mukavuus. Lempeys ja mukavuus niin itselleni kuin toisillekin, sanojen kaikissa merkityksissä. Mun mielestä lempeä on aivan ihana sana, se on niin suomalainen ja pehmeä. Toinen suomalainen sana jota rakastan, on lämpimämpi. Lempeämpi, lämpimämpi. Ai että, heti tulee sellainen olo, että haluan halata jotain!

Tein instassa viime viikolla jonkun kirjahaasteen, jossa piti avata lähin kirja sivulta 20 ja lukea siitä kolme ensimmäistä adjektiivia. Ne adjektiivit kuvaisivat mun vuotta 2020. Mun lähin kirja sijaitsi keittiössä mun vasemmalla puolella ja sieltä löytyivät sanat konkreettinen, rennompi, mukavampi. Sopivat aika hyvin teemaan, eikö?

Mä olen just se ihminen joka vähän uskoo näihin hömppäjuttuihin ja voihan se kuulkaa olla, että ihan vaan koska nyt luin ne sanat, niin mun vuosi todella tulee olemaan konkreettinen, rennompi ja mukavampi. Siksi, että ne sanat pyörii mun takaraivossa heti vuoden alusta asti. Ehkä ne jollain tasolla myös määrittävät sitä, miten toimin ja teen, vaikka en aina sitä tiedostaisikaan.  Tai sitten eivät. Nuo sanat ovat kuitenkin niin ihanat, että ihan mielellään annan niiden ohjailla mua, jos ovat ohjaillakseen. Toki jos olisin lukenut kolme ihan hirveän ikävää sanaa, olisin lempeästi ja armollisesti voinut myös kuitata, että tämähän oli ihan hömppää, eikä siihen kannata uskoa.

Näiden ajatusten pohjalta kirjaan itselleni muutaman tavoitteen:

1. Konkreettisuus – enemmän tekoja, vähemmän pohdiskelua. En halua uhrata aikaa ”pitäisikö vai eikö” -ajatuksille tänä vuonna, kun senkin ajan voisi käyttää siihen, että tekee jotain siistiä. Olen jo sen verran ”iso”, että ne mun ”pitäisikö vai eikö” -ideat harvoin on niin hulluja, että oikeasti kannattaisi jättää tekemättä tai pitäisi miettiä kahteen kertaan. Yleensä kyse on vain siitä, että jännittää tai on epävarma itsestä tai siitä, mitä muut ajattelevat, vaikka idea on hyvä. Eli jahkailun sijaan vaan tuumasta toimeen!

2. Hiljennä huono omatunto! Mulla on taipumus tuntea huonoa omatuntoa tosi helposti, silloinkin kun yritän olla itselleni armollinen tai silloinkin, kun jonkun muun mielestä olen tehnyt enemmän kuin tarpeeksi. Huono omatunto on juuri sellainen asia, joka ei vie mua yhtään mihinkään, eikä anna mulle tai kenellekään toiselle yhtään mitään. Siksi mun on turhaa tuntea sitä.

Silloin kun tarvitsen lepoa (vaikka aina olisi hommia tehtäväksi) tai haluan pitää vapaapäivän, sen pitäminen on sijoitus mun omaan tai mun perheen hyvinvointiin. Ihan viimeinen asia, mistä tarvitsee tuntea huonoa omatuntoa. Ja jos teen jotain siistiä työjuttua, minkä vuoksi olen hetken pois lasten tai Oton luota, se mahdollisesti vie mua eteenpäin uralla, tai saan luotua tärkeitä kontakteja. Ei siitäkään tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Tai jos vietän kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa ja lapset ovat mummun tai isoisän kanssa, se tekee hyvää parisuhteelle, mikä taas on hyväksi koko perheelle. Miksi siitäkään pitäisi tuntea huonoa omatuntoa? On tärkeää tiedostaa jos oikeasti toimii jossain asiassa väärin ja pitää esimerkiksi pyytää anteeksi tai muuttaa toimintatapoja, mutta sellaiset asiat kuin lepääminen, uran edistäminen tai parisuhdeaika eivät ole niitä. Ne ovat normaalia arkea ja elämää, mistä on turha potea huonoa omaatuntoa.

3. Rento yhdessäolo – niin ystävien kun sukulaisten ja perheenkin kanssa. Enemmän porukalla rauhassa kokkailua, spontaaneja treffejä ja ”hei mitä kuuluu” -puheluita. Vaikka usein kalentereiden yhteensovittaminen on hankalaa ja treffejä joutuu sopimaan välillä pitkän ajan päähän, ei siinä menetä mitään jos kysyy vaikka spontaania lounas- tai leikkitreffiseuraa. Ja joskus saattaa yllättyä, kun sopiva hetki löytyikin heti.

4. Ainakin kolme viikkoa lomaa vuoden aikana. Oikeaa lomaa. Viime vuonna pidin yhden viikon  putkeen Mallorcalla ja toisen viikon parin päivän pätkissä vuoden aikana. Tänä vuonna otan tavoitteeksi yhteensä kolme viikkoa lomaa.

Siinäpä ne pähkinänkuoressa, mitä tältä vuodelta toivon. Jännittävää nähdä mihin tämä vuosi vie meidät, koska tällä vuodella on mahdollisuus olla yksi käänteentekevimmistä meidän elämässä: asuntohaaveen mahdollinen toteutuminen vihdoinkin, Oton valmistuminen, keskimmäisen koulutaipaleen aloitus vain muutamia isoja juttuja mainitakseni. Mitä ikinä vuosi tuokaan tullessaan, toivottavasti saadaan viettää tämäkin vuosi yhdessä ja terveenä, ne ovat mun suurimmat ja tärkeimmät toiveet aina ja ikuisesti.

Mitä te toivotte tai tavoittelette vuonna 2020?


Arvatkaa minne me lähdetään

04.01.2020

Me tajuttiin tuossa joulun alla Oton kanssa, että vuonna 2019 ei annettu toisillemme synttärilahjoja, ei äitienpäivä- eikä isänpäivälahjoja, ei hääpäivälahjoja eikä meillä oikein ollut mitään joululahjatoiveitakaan. Ei vaan keksitty mitään kumpikaan, ei saajan roolissa omia toiveita, eikä antajan roolissa omia ideoita. Ollaanko vähän tylsiä? Jep. Ollaan me, mutta turha sitä on väkisinkään mitään alkaa keksimään, vai mitä. 

Mietittiin yhdessä, että mistä “hemmottelusta” me molemmat ollaan nautittu viime vuosina kaikkein eniten? Yhteisestä ajasta ja uusista kokemuksista. Olivat ne sitten rauhallista rentoilua lähellä tai uusien paikkojen valloittamista kauempana. 

Heitin oikeasti ihan vitsillä Otolle, että “no mennään sinne New Yorkiin, kun munhan piti käydä siellä ennen kuin täytän 30”. Ajattelin, että Oton mielestä se olisi too much, eikä mun kolmekymppiset nyt vielä niin lähellä ole, mutta mun yllätykseksi Otto sanoikin, että “no mennään!” Ja hitto, siitä se ajatus sitten lähti. Ostettiin samalta istumalta New Yorkin matka tälle keväälle meille kahdelle. Se on meidän kaikki viime vuoden lahjat ja tämän vuoden seurustelun 9. vuosipäivän lahja ja hääpäivälahja. 

Se on myös meidän ensimmäinen kahdenkeskinen ulkomaanreissu sitten vuoden 2015, jolloin käytiin Lontoossa kahdestaan. Se on myös mun ensimmäinen reissu mihinkään Euroopan ulkopuolelle koskaan. Ja mä olen niin innoissani! 

Se on ollut pikkutytöstä asti yksi mun suurimpia haaveita, että pääsen joskus käymään New Yorkissa.  Ja nyt mun unelma toteutuu, mä en kestä! Yksi mulle rakkaimmista biiseistä on Empire state of mind. Rakastan kaikkia leffoja ja sarjoja, joiden miljöönä toimii New York. Rakastan kirjoja, jotka kertovat New Yorkista. Rakastan Humans of New Yorkia. Joskus lapsena en olisi ikinä uskonut, että joskus oikeasti lähden vielä New Yorkiin. Mulle matkustelu ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys, vaan etenkin lapsena vain kaukainen haave. Mutta nyt mun suuri unelma toteutuu ja en voisi olla enemmän innoissani. Parasta on se, että saan kokea sen yhdessä Oton kanssa. 

Siitä asti kun me ostettiin reissu, mä olen kiljaissut  aina meidän katsoessa Gossip Girliä iltaisin, että “IIIK TONNE ME MENNÄÄN!”. En tajua miten Otto kestää vielä reissuun asti, koska Gossip Girliä riittää katseltavaksi vielä viikkojen ajan. Aina kun näkyy New Yorkin siluetti jossain, mä voisin vaan kiljua innosta. 

Me ollaan reissussa neljä yötä, mikä on myös meidän pisin kahdenkeskinen reissu ikinä. Siitä tulee varmasti ihan kreisiä, intensiivistä, maailman siisteintä ja niin hauskaa. Lapset ovat sen aikaa mun äidin kanssa, mikä menee varmasti oikein hyvin. Mun äiti on heille rakas, tuttu ja turvallinen aikuinen ja onneksi on Armas-koirakin vielä seurana. Jotenkin naurattaa, että olin itse jo kolmevuotiaana mummolassa kesällä parikin viikkoa ilman äitiä, mutta meidän lapsille pisin aika tähän mennessä on ollut (isommille) kolme yötä ja pienimmälle kaksi. Mä rakastin mun mummola-kesiä pienenä, ne oli ihan best. 

Mutta nyt tulee sitten uusi kokemus meille kaikille. Tiedän jo valmiiksi, että meille aikuisille tulee ihan jäätävä ikävä ja lapset eivät luultavasti ehdi ikävöidä, kun on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä. Ainakin aiemmin se on mennyt juuri niin. Onneksi melko pian reissun jälkeen on hiihtoloma, niin ehditään tankata läheisyyttä sitten ekstra paljon heidänkin kanssa. Ja me todellakin tullaan tekemään reissu joskus New Yorkiin myös lasten kanssa, mutta vasta sitten, kun he ovat niin isoja, että reissusta jää heille (kaikille) oikeasti paljon muistoja ja he saavat siitä kaiken irti. 

Mutta nyt! Nyt mä haluaisin kuulla teiltä muilta, jotka olette käyneet New Yorkissa, että mitä siellä kannattaa tehdä? Mitä ehdottomasti EI kannata tehdä? Olen ainakin kuullut, että moni sanoo että Empire State Buildingin sijaan kannattaisi käydä Top of The Rockissa? Ja olen kuullut, että Times Squaren ravintoloissa on ylikallista ja ei-niin-hyvää ruokaa, mutta muutaman korttelin päässä sieltä olisi tosi kivoja ravintoloita? Neljä päivää on niin valtavan kaupungin kokemiseen tosi lyhyt aika ja siksi haluttaisiin kokea vain ne kaikkein siisteimmät jutut, joita siinä ajassa ehtii kokea. Me rakastetaan kokea paikkoja kävellen, joten tiedän jo valmiiksi sen, että tullaan kävelemään siellä ihan liikaa. Varmasti liikutaan myös metrolla, mutta mahdollisimman paljon kävellään. 

Mitä tehdä New Yorkissa neljässä päivässä? Paras rento ravintola? Paras fine dining -ravintola? Paras aamiainen? Paras näköala? Kannattaako käydä katsomassa Vapauden patsasta? Paras vinkki New Yorkiin?