Stailaushaaste Oton kanssa | Sokos Muotiviikot

07.09.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen ja Indieplacen kanssa.

Sokokselta pyydettiin mua jälleen valitsemaan suosikkiasuja syksyn valikoimasta lainaan ja kuvattavaksi. Tällä kertaa kuitenkin toivottiin myös miesten muotia ja onneksi Otto lähti mukaan ilomielin. Me saatiin Oton kanssa sellainen hauska idea, että tehtiin tästä kamppiksesta toisillemme stailaushaaste: Molemmat saivat valita yhden asun itselleen ja yhden asun toiselle. Vitsit jo pelkkä idea tuntui niin hauskalta, että nauraa kiherrettiin matkalla Sokokselle. Sen toteuttaminen oli vieläkin hauskempaa. Kerrankin kummatkin saivat valita toisilleen juuri tismalleen oman mielensä mukaiset vaatteet ja nähdä, miltä toinen näyttää niissä.

Mä tykkään hirveästi tästä Sokoksen kamppiksen konseptista, jossa vaatteet lainataan. Saa kokeilla juuri niitä vaatteita ja ideoita, joita on omissa villeimmissä unelmissa, eikä tarvitse miettiä, tulisiko niille vaatteille ne 30 käyttökertaa vai ei. Se huono juttu tässä kyllä on, että lainavaatteita estotttomasti sovitellessa saattaa käydä niin kuin mulle, että ne villeimmät unelmat osoittautuvatkin päällä uskomattoman toimiviksi vaatekaapin mahdollisiksi arjen kulmakiviksi. Mä esimerkiksi päädyin lopulta ostamaan yhden lainaamistani vaatteista ja olisin halunnut ostaa ne kaikki. Mutta eipäs mennä asioiden edelle vielä.

Me valittiin vaatteita ja asusteita itsellemme ja toisillemme Sokoksen syksyn uutuuksista. Sokoksella on nyt tosi laajasti esillä kaikki syksyn uudet mallistot ja monelta merkiltä löytyy kauneimpia syksyn sävyjä. Ruskeaa, oranssia, okraa, viininpunaista ja mitä pehmeimpiä ja ihanimpia materiaaleja. Sokos on täynnä vaatteita ihan oikeaan elämään. Vaatteiden lisäksi Sokokselle oli tullut myös aivan ihania uutuus-asusteita, kuten pipoja, huiveja ja laukkuja. Mä lainasin esimerkiksi yhden mun syksyn suurimmista himotuksista, joka sattuu olemaan juuri laukku.

Mennään haasteen tuloksiin. Ensin mun valitsemat asut itselleni ja Otolle.

IINAN VALINNAT:

Mä lähdin miettimään asuja syksyn sävyjen lisäksi vaatekaapin kulmakivien kannalta: mitä meidän molempien kaapista vielä puuttuu, mitä sinne ehdottomasti tarvittaisiin? Villakangastakit. Laadukkaat, tyylikkäät villakangastakit. Siispä valitsin meille molemmille Sokoksen miesten ja naisten valikoimasta Tiger Of Swedenin ajattoman kauniit ja upeat kamelin väriset villakangastakit. Naisten mallissa on ihana vyö, sekä piilonapit. Se on niin kaunis! Miesten mallissa on kauniit ruskeat napit, jotka jäävät esille ja näyttävät upealta. Sokoksella on sekä naisille että miehille tosi hyvä ja laaja valikoima Tiger Of Swedenin vaatteita.

 Takkien kaveriksi halusin syksyyn sopivat neuleet. Olen aina halunnut nähdä, miltä pooloneule näyttää Otolla. Nyt oli siis todella oiva tilaisuus lähteä kokeilemaan. Valitsin Otolle J. Lindebergin harmaan villaneuleen poolokauluksella ja sehän näytti ihan älyttömän hyvältä yhdistettynä kamelinväriseen villakangastakkiin. Yksinkertaisen asun alaosaksi valitsin Makian mustat slim fit -farkut. Kolme hyvin simppeliä ja tyylikästä vaatetta, jotka sopivat mun mielestä upeasti yhteen.

Itselleni valitsin Piecesin tekonahkajeggingssit sekä mielettömän kauniin vaalean beigen neuleen. Viimeistelin oman asuni Marimekon Solima-laukulla, joka on juuri se yksi ihana laukku, jota mä himoitsen niin paljon. Se on niin uskomattoman kaunis ja erilainen ja simppeli ja jännittävä. Sanoinko jo ihana!

Mä rakastin näitä asuja meidän päällä, siinä yhdistyi niin monta sellaista vaatetta, jotka juuri meidän vaatekaappeihin haluaisin ja, jotka me tarvittaisiin. Oli myös kivaa nähdä, että nämä vaatteet sopivat meille ihan oikeasti, eikä vain mun ajatuksissa. Mun mielestä myös Otolle sopi hyvin tämä klassisen simppeli asu, vaikka hän ei itse sitä ikinä ensimmäisenä valitsisi kaupasta. Ottokin totesi takki päällä, että yksinkertaisen tyylikkäälle villakangastakille olisi kyllä sopiva kolo hänen kaapissaan.

OTON VALINNAT:

Otto lähti miettimään vaatevalintoja omista lähtökohdistaan. Mistä hän tykkää? Mikä on mukavaa? Mitkä ovat tuttuja merkkejä? Otto tykkää rennoista, mutta tyylikkäistä vaatteista. Hän valitsi ensimmäisenä itselleen ja minulle Makian colleget. Oton laulujoutsen-college oli tosi hauska, mutta ihastuin aivan täysillä Oton minulle valitsemaan Makian collegeen, jossa oli jännät halkiot helmassa ja niin mielettömän kaunis ruskean sävy. Otto valitsi itselleen myös keltaisen Makia x Tretorn -pipon, joka oli tosi hieno ja hyvännäköinen. Makia taitaa olla Oton lempparimerkki, ihme kun ei aivan kaikki ollut Makiaa.

Otto lisäsi asuunsa myös viininpunaisen Dieselin puffer-takin, joka oli ihan älyttömän siisti! Heti kun Otolla oli se päällä, hän totesi, että sen malli on tosi kiva ja hän tarvitsee sellaisen talveksi. Mulle hän ei valinnut takkia, mistä olin kyllä ihan kiitollinen seisoskeltuani kuvattavana tovin jo itse valitsemassani villakangastakissa 18 asteen lämpimässä syysilmassa.

Mä suorastaan rakastuin Oton mulle valitsemaan alaosaan: Vajaamittaisiin Objectin leveälahkeisiin farkkuihin! Ne oli niiiin mukavat jalassa ja ne näyttivät niin hyvältä ja rennolta ja sopivat loistavasti asuun. Siis miten Otto osasikin valita ne. Kai hän on tuijotellut mun culottes-housuja nyt pari vuotta ja huomannut, että tykkään siitä mallista. Toimi tosi hyvin myös farkuissa.  Nämä ihanat farkut on juuri se vaate, jonka mä ostin itselleni omaksi. Ne oli niin uskomattoman mukavat ja keksin niille niin monta eri käyttötarkoitusta, että olisin vaan harmitellut, jos ne olisivat jääneet kauppaan.

Otto oli valinnut itse itselleen ne samat Makian mustat slim fit -housut, jotka mäkin valitsin hänelle asukokonaisuuteen. Aika hauskaa, että valittiin ihan samat.

Mun asuun Otto lisäsi vielä Objectin konjakinruskean vyölaukun, jossa oli koristeena tupsut. Se oli aivan ihana! Otto tykkää vyölaukuista, hänellä on itselläänkin vyölaukku, joten se ei yllättänyt mua valintana.

Mä tykkäsin ihan hirveästi kokonaisuudessaan Oton mulle valitsemasta asusta. Vaikka tykkäsin tosi paljon siitä mun itse valitsemastakin asusta, Oton valitsema tuntui jopa enemmän omalta. Ihan hassua, miten toinen voi osata valita mulle vielä enemmän mun näköiset vaatteet kuin minä itse. Tykkäsin kovasti myös Oton itse itselleen valitsemasta asusta, siinäkin kaikki oli sellaisia juttuja, jotka mielelläni näkisin hänen vaatekaapissaan. Mutta kyllä hän näytti tosi komealta myös mun stailaamassa asussa, oli ihana nähdä hänellä skarpit ja klassiset vaatteet perusrennon arkityylin vastapainoksi.

Me laitettiin Oton kanssa pieni leikkimielinen kisa pystyyn toistemme kanssa! Kertokaa ihmeessä kumman stailaamat asut on teidän suosikkeja, niin se kumpi meistä saa enemmän teidän ääniä saa päättää mihin ravintolaan me mennään seuraavaksi syömään treffeillä. (PLIIS ÄÄNESTÄKÄÄ MUA, OTTO VALITSI VIIMEKSI ENKÄ HALUA TAAS HAMPPARIA!).

Sokoksella alkaa muotiviikot 9.9.2019 ja ne kestävät aina 6.10.2019 asti. Osana muotiviikkoja järjestetään myös huikea muotinäytös lauantaina 14.9. Tampereen Sokoksella, joka streamataan kaikkiin muihinkin Sokos-tavarataloihin. Kaikissa Sokoksissa siis tapahtuu ensi viikon lauantaina. Muotiviikkojen ensimmäisen viikon ajan (9.9.-15.9.) Sokoksella on normaalihintaiset paidat, neuleet ja bleiserit -20%. Jos siis ihastuit joihinkin tämän postauksen yläosiin, niin nyt kannattaa suunnata ostoksille. Mäkin vielä pohdiskelen, että pitäisikö mun ostaa vielä joku muu näistä ihanista vaatteista, esimerkiksi tuo Makian mieletön college, josta 20% olisi jo tosi mukava alennus. Kannattaa käydä tutustumassa syysvalikoimaan Sokoksen tavarataloissa tai Sokoksen verkkokaupassa.

Oton valinnat vai Iinan valinnat? Nyt saatte äänestää jos haluatte!


36 Responses to “Stailaushaaste Oton kanssa | Sokos Muotiviikot”

  1. S sanoo:

    Sori Iina mutta pakko valita Oton asut! =D

  2. Hanne sanoo:

    Mä äänestän sua Iina,noi takit on niiiin ihanat ja noi sun valitsemat housut😍😍

  3. Sofia sanoo:

    Otto teki musta paremmat valinnat 🙂

  4. Mirella sanoo:

    Iinan! 😍

  5. Nimetön sanoo:

    Mä äänestän oton! Ihanan omaperäiset ja paljon eri elementtejä mitkä sopii hienosti yhteen

  6. Hanna sanoo:

    Rentous vei nyt voiton, Otto ✌️

  7. Anne sanoo:

    Ehdottomasti Iinan takit, tosi ihanat. Rentoja asuja teillä on tarpeeksi 😊

  8. Riia sanoo:

    Iinan asut kivemmat 😊
    Minkä pituisia muuten olette 👫?

  9. Sara sanoo:

    Iinan tietysti!😆

  10. Sara05 sanoo:

    Iinan tietysti!😆
    Niin siistit asut!

  11. Satu sanoo:

    Iina sun asut paremmat. Aivan mahtavat noi sun valitsemat Otolle toi poolopaita ja takki ne käy Otolle tooosi hyvin.

  12. Mamma92 sanoo:

    Otto, sun valitsemat jotenki liian huolitellut, mut hei aika hyvin stailattu sun mieheltä, wau!!! 😁

  13. Kaijus sanoo:

    Nyt on kyllä sanottava että Otto! Molempien asut on tooosi kivoja, mutta oton lähestymistapa oli hieman omaperäisempi 🙂

  14. E sanoo:

    Ehdottomasti Iina! Oton valitsemat asut näyttää sellaisilta mitä teillä ”jo on” – jotenkin perusvaatetta. Tuo Iinan valitsema oli ihanaa vaihtelua, ulkonäöllisesti pukee paremmin ja on tyylikäs. Tosin Oton asut on enemmän teitä, mutta valitsen silti ehdottomasti Iinan!

  15. Nimetön sanoo:

    Onnistuit Iina tällä kertaa paremmin.
    Valintasi oli at mielestäni hyvin kauniita, ”oikean aikuisen”, vaatteita.
    Minua miellytti niissä myös se, ettei tuollainen klassinen vaate ole niin sesongille altis. Menee vuodesta toiseen näyttämättä ”vanhalta”. Valitettavasti esimerkiksi nuo vajaamittaiset farkut ovat todennäköisesti pois muodista jo ensi vuonna ja näin ollen eivät niin kestävä valinta.

  16. Jenna sanoo:

    Sun asut vie ! Ihanat noi takit ja toi laukku 😍
    Mutta oli kyl toi otonkin sulle valitsema asu tosi siisti! 😎

  17. Piipu sanoo:

    Iinan, tosi kivat ja tyylikkäät asut! Voisin pukeutua tolla sun valitsemalla tyylillä. tykkään itse pukeutua siististi ja tyylikkäästi ja hankin itselleni viime vuonna 10nen talvitakin joka on kamelin värinen villakangastakki😂

  18. Nimetön sanoo:

    Iinan vaatteet on lähempänä sitä tyyliä miltä haluaisin näyttää mutta oton sitä mitä sitten kuitenkin kaupasta ostan 😅 oton valitsemissa otolla oli kivat mutta iinalla ei kuitenkaan ihan niin kivat nii kokonaisuutena valitsen Iinan valinnat parhaaksi

  19. Tanja sanoo:

    Kyllä Otto nyt vei voiton 🙂

  20. Minävain sanoo:

    Oton valitsemat asut vie voiton! Vaikka nuo sun valitsemat asut on todella hienot ja kauniit, niin nuo Oton valitsemat asut näyttää enemmän teiltä. Ehkä se myös vaikuttaa, että omaan silmään toi Oton sulle valitsema asu on niiin sellanen jonka haluaisin! Vaikka kyllä nuo villakangastakitkin näyttää niin näteiltä ja toi noi neuleet.

    Ps. En oo culottesmallille vielä ennen lämmenny farkuissa mut nuo on vaan niiin ihanat!

  21. Neea sanoo:

    Oton! Vaikka molemmat aivan ihania 🙂

  22. Riina sanoo:

    Mun mielestä Iinan vaatteet on jonkun muun kun teidän vaatteita, ja oton valitsemat on oikeasti teidän. Hyvä jos tunnistin ekoista kuvista teitä. En usko että lopulta oikeasti käyttäisitte noita vaatteita, koska ne tuntuis niin vierailta – jonkun toisen elämään valittuja.

    Eli Otto voitti.

  23. Maija sanoo:

    Oton valitsemat ✌🏻

  24. Kristiina sanoo:

    Iinan!👌🏼

  25. Soile sanoo:

    Kivoja oli molemmat, mutta kyllä IIna sun valitsemat asut oli niin tyylikkäät. Ootte niin tyylikkään näköinen pari samanvärisisissä takeissanne 🙂

  26. Äänestän sua Iina. 😉😘 Lähinnä hampparijutun vuoksi, mutta myös siksi, että Oton asu näyttää törkeän hyvältä. 👌 Minua puhuttelee muutenkin enemmän klassinen tyyli.

    Todella kivasti toteutettu yhteistyökamppis. Kymmenen pistettä siitä. 💕 Molemmissa kokonaisuuksissa on paljon kivoja juttuja. Ja on kyllä aivan teidän näköiset kokonaisuudet. ✨

  27. Mk sanoo:

    Ehdottomasti Iinan!

  28. Eve sanoo:

    Iina sun asut on tosi tyylikkäät, mutta silti mä käännyn Oton valkkaamiin, sopii super hyvin teille nuorille vanhemmille. Oton toi toppis ihan super!

  29. Anne sanoo:

    Iinan on jotenkin ihanan skarpit!

  30. Taru sanoo:

    Iinan ehdottomasti. Iinan asu on omaan makuuni aivan täydellinen

  31. tiia sanoo:

    Iinan valkkaamat takit ja Oton rennot colleget ja sun culottes farkut on aivan ihanat! Pakko käydä hakemassa noi itselle 😍

    Tosi kiva haaste, voisitte tehdä tän joskus uudestaankin! Kiva nähdä miten erilaiset asut valitsitte. Mut mitä jos sekottaisitte nää valitsemanne tyylit ja pukisitte noi klassiset villakangastakit Vansien ja collegepaitojen kanssa? 😊

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.