Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.
Kun mä olin lapsi, nautin ruuasta tosi paljon, mutta se ei näytellyt suurta roolia mun ajatuksissa. Vaikka en silloin ajatellut ruokaa usein, mulla on ihan valtava määrä ruokaan jollain tavalla liittyviä muistoja. Pääosin ruokaan liittyvät muistot ovat hyviä ja täynnä rakkautta. Mua on rakastettu ruualla joka puolelta.
Meillä oli aina ruokaa, vaikka äiti oli yksinhuoltajana joskus tiukilla. Joskus niinkin tiukilla, että piti miettiä todella tarkkaan miten pärjää loppukuun. Aina kuitenkin pärjättiin ja joskus käytiin syömässä ravintolassa tai kokattiin ystävien kanssa herkkuja illanistujaisiin. Äiti kannusti mua maistamaan uusia juttuja, mutta ei koskaan pakottanut. Se oli hirveän tärkeää ja se on ollut hyvä perusta opetella tykkäämään erilaisista ruuista ja olemaan avoin uusille mauille. Mä olin just se lapsi, joka äidin palkkapäivänä lähi K-Supermarketissa 5-vuotiaana kysyi äidiltä kovaan ääneen, että ”voidaanko me tänään syödä mätiä ja smetanaa?” ja sai palvelutiskin työntekijän hihittelemään.
Rakastin mummon lihamureketta ja rakastin syödä äidin kanssa viikonloppuisin tacoja kaikessa rauhassa. Ihan parasta oli kun pääsi joskus laivan buffettiin syömään tai mentiin käymään torilla ja ostettiin tuoreita vihanneksia ja marjoja. Kesälomalla mummolassa juoksin aina avojaloin viereiseen Rantsilan K-kauppaan ostamaan jäätelöä papan antamalla vitosella, tai kävin hakemassa mummolle munia kesken leivonnan. Mieleen on jäänyt enon kanssa syödyt nakki-ruisleivät ja tädin tekemän maailman paras rahkapiirakka.
Rakastin sitä, että mun kaverit olivat aina tervetulleita meidän ruokapöytään. Aina kun mä olin lapsi ja mulla oli kavereita kylässä, hekin saivat tulla syömään, jos meillä tarjoiltiin ruokaa. Äiti välitti myös mun ystävistä ja huolehti heistä kuin omistaan.
Aika pitkälti saman kaavan mukaan jatkui sinne asti, että muutettiin Ouluun kun olin 14. Kuten tiedätte, siitä ei mennyt kuin kolme kuukautta siihen, että mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Siitä alkoivat ne vuodet, kun pikkuhiljaa enemmän ja enemmän vastuuta kasautui mun harteille. Jossain vaiheessa myös ruuanlaitto siirtyi lähes kokonaisuudessaan mun vastuulle, kuten myös kaupassakäynti ja budjetointi. Se oli sitä aikaa, kun äiti oli todella vakavasti masentunut ja liikuntakyvytön lonkkien kuolion takia leikkausaikaa odotellessa.
Olin käynyt tietysti köksän tunneilla ja osasin kyllä jo ruuanlaiton perusjuttuja. Tykkäsin laittaa ruokaa. Raskasta siitä kuitenkin teki se, että mun oli usein pakko laittaa ruokaa ja käydä kaupassa, jos halusin syödä. Aikansahan sitä teininä jaksaa kokeilla uusia juttuja ja olla innoissaan itsenäisyydestä ja vastuusta. Jossain vaiheessa, varsinkin vielä kehittyvänä teininä, se voi ottaa koville, kun joutuu yksin miettimään joka päivä mitä tänään syötäisiin ja miten rahat riittäisivät seuraavat viikot. Mulla tuli joskus itku, kun tein ruokaa ja se olikin pahaa, koska se saattoi olla ainoa ruoka, jota meillä oli sille päivälle. Niihin itkuihin tiivistyi kaikki se paha olo, joka mulla silloin oli. Turhauduin ja purin mun turhautumista ja huolta äidistä itkemällä ruuasta, vaikka tietysti se paha olo johtui siitä kokonaisuudesta ja liian suuresta taakasta, joka mun harteilla painoi.
Vaikka joskus ruuanlaitto ja ainainen ruokien ja kauppalistojen miettiminen yksin oli nuorena raskasta, se oli myös hyvä. Se laittoi mut miettimään jo nuorena, millaista ruokaa haluan syödä ja opetti mulle elämän realiteetteja. Mitä mikäkin maksaa kaupassa, millaisia eri ruokia mistäkin aineksista saa tehtyä ja mitä kaikkea pitää ostaa, että pärjää vaikka viikon. Kun sitten muutin 18-vuotiaana omilleni, osasin tehdä ruokaa ja suunnitella ostoksia, ainakin jos halusin.
Teinivuosina suurin määrittävä tekijä ruokaostoksissa oli maun ja helppouden lisäksi hinta. Opiskelijavuosina yksin asuessa mun ruokavalio koostui pahimmillaan roiskeläppäpizzoista ja halpis-colasta tai euron juustohamppareista. Silloin opintotukipäivä oli juhlapäivä ja niinä päivinä mä söin hyvin, mutta sitten loppukuun kärvistelin syöden huonoa ruokaa. Uskoisin, että ruualla oli vaikutusta esimerkiksi siihen, kuinka paljon olin flunssassa ja kipeänä muutenkin niihin aikoihin. Silloin en kuitenkaan osannut tai voinut tehdä parempia ratkaisuja ruuan suhteen.
Onneksi esikoista 19-vuotiaana odottaessani aloin miettiä enemmän ruokaa ja yhteen Oton kanssa muutettuani pystyi kahden ihmisen tuloilla hankkimaan terveellisempää ja ravitsevampaa ruokaa, vaikka ne tulot pienet alkuun olivatkin. Sillä oli ainakin mun turvallisuudentunteelle valtava merkitys, kun tiesin, että saadaan aina jääkaappi täytettyä hyvällä ruualla, eikä tarvitse tinkiä sen laadusta.
Terveys ja ruuan laatu on ollut pitkään mulle merkittävin ruokaostoksiin vaikuttava tekijä, mutta pikkuhiljaa ruuan ostoa ovat alkaneet ohjaamaan omalla kohdallani myös muut valinnat. Nykyisin olen huomattavasti tiukempi ruokaostoksissani kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.
Mulle merkitsee ruuan alkuperä, se millaisissa oloissa ruoka on tuotettu, kuinka puhdasta ruoka on ja kuinka hyvin pystyn hyödyntämään sen kaikki ainesosat. Myös satokausiajattelu on mulle tärkeää arjessa, vaikka orjallisesti en sen mukaan aina eläkään. Tiedostan, että on etuoikeutettua pystyä valitsemaan ruokaa näillä perusteilla, eikä hinnan mukaan. Itsekin vuosikausia ostin aina vain sitä halvinta, koska ei ollut vaihtoehtoa. Haluan ostaa hyvää ja laadukasta ja tukea paikallisia tuottajia, koska voin. Mitä useampi niin voi tehdä ja tekee, sitä todennäköisempää on, että paikallisia tuotteita on saatavilla jatkossakin.
Mulle on tärkeää, että näitä mun sydäntä lähellä olevia arvoja pidetään tärkeänä myös siellä, mistä mä ostan ruokaa. K-Supermarketeissa on hyvä valikoima luomua, suomalaista ja paikallisten tuottajien tuotteita. Siellä kiinnitetään huomiota näihin asioihin. Mulle tulee hyvä mieli, kun ostan paikallisen tuottajan omenamehua, joka on samanlaisessa pullossa kuin se mun mummon tekemä mehu lapsuudessa. Musta on ihanaa ostaa pienen Helsingin meijerin jugurttia, jonka tiedän tulleen läheltä. Musta on ihanaa ostaa tiskistä tuoretta kalaa, joka on ihan vasta pyydettyä. Ja mä rakastan sitä, kun kauppa vinkkaa mulle loistavia satokausireseptejä, kuten tämän kuvissa näkyvän uskomattoman kauniin juurespizzan, jonka reseptin löysin K-ruoka -sivuilta ja ainesosat K-Supermarketin vihannesosastolta. Mä en ennen edes tiennyt, että raitajuurta on olemassa. Nykyisin oikein odotan syksyn kauneimpia juureksia ja reseptejä, joita niistä voi loihtia.
Haluan opettaa omille lapsille samanlaisen rakkauden uusia makuja kohtaan, jonka äiti opetti mulle. Haluan tarjota heille mahdollisimman erilaisia ja monipuolisia makuelämyksiä ja opettaa heitä ajattelemaan laajemmin, mitä sen lautaselle päätyvän annoksen takana on.
K-Supermarketin arvoihin ja ajatuksiin ruoasta voi tutustua lisää heidän sivuillaan. Mä ihailen näitä arvoja ja tuen niitä kovin mielelläni.
Millainen merkitys ruualla on ollut teidän elämässä? Millaisia ruokamuistoja teillä on lapsuudesta tai nuoruudesta?
Hei, oon sangen uusi lukija blogissasi enkä ole vielä kauhean kauas taaksepäin ehtinyt lukea postauksiasi. Jotenkin pysäyttävää oli lukea, kuinka olet joutunut teininä astumaan vastuullisen aikuisen kenkiin äitisi sairastuttua. Saitteko tuolloin tukea tai apua jostain, yhteiskunnan taholta? Kotipalvelua, perhetyötä tms?
Heippa, ihanaa kun löysit tänne ja tervetuloa mukaan! <3 Ei saatu mitään tukea yhteiskunnan taholta, vaikka äiti pyysi monta kertaa. Oulun sosiaalityössä oltiin sitä mieltä, että 14-vuotias ei tarvitse enää tuossa tilanteessa apua, vaan pärjätään kyllä. Jos mulla olisi ollut vaikka vielä pienempiä sisaruksia tai äidillä päihdeongelmaa tms niin sitten oltaisiin ehkä saatu apua, mutta meillä oli heidän mielestään asiat "liian hyvin", kun näitä ei ollut. Joskus saatiin seurakunnalta ruokalahjakortteja tosi pahoina kuukausina.
https://valurautapadasta.blogspot.com/2019/08/rakkaudesta-suomalaiseen-ruokaan.html?m=1
Mun ruokafilosofiasta voit lukea tuolta 😉
Hei kiitos paljon kun jaoit tämän, käyn ehdottomasti lukemassa <3