Viime viikkoina yksi eniten kysytty kysymys meidän uuteen kotiin liittyen on ollut se, että miksi jaoimme lastenhuoneet juuri niinkuin jaoimme. Eli kahdelle vanhimmalle yhteinen huone ja nuorimmalle oma. Näin äkkiseltään kun sen sanoo ääneen, niin onhan se todella ei-perinteinen ratkaisu. Kuulostaa jopa epäreilulta. Yleensähän se menee niin, että vanhimmalla lapsella on oma huone ja nuoremmilla yhteinen, jos huoneita ei ole riittävästi kaikille omia. Miten me sitten päädyttiin tällaiseen ratkaisuun?

Lähdetään ihan ekaksi liikkeelle siitä, että kysyttiin lapsilta, miten he itse haluaisivat jakaa huoneet. Pohdittuaan huonejakoja eri näkökulmista, he tulivat siihen tulokseen, että jaetaan huoneet näin. Uskon, että se kumpuaa eniten meidän lasten ikäeroista. Meidän kahdella vanhimmalla on keskenään ikäeroa 1,5 vuotta. Meidän keskimmäisellä ja kuopuksella on ikäeroa toistensa kanssa paria kuukautta vaille neljä vuotta. Siinäpä se.

Siinä missä keskimmäinen täyttää huomenna seitsemän ja näin etäkoulun aikaan hänen ja 8,5-vuotiaan esikoisen elämänrytmit ja kiinnostuksen kohteet liippaavat jo hyvin läheltä toisiaan, 3-vuotias pikkusisko on elämässään ihan eri vaiheessa. Suurimman osan päivästä hän levittää leluja ympäriinsä, leikkii, järjestelee niitä riveihin, rakentaa, rikkoo rakennelmansa, sotkee. Iltaisin hän yksin ollessaan rauhoittuu heti nukkumaan, mutta siskojen kanssa nukkuessaan höpöttelee ja kikattelee niin, että nukahtaminen voi venyä jopa tunnilla. Hän myös menee nukkumaan hieman aiemmin kuin isosiskot. Vaikka kaikki kolme nukkuvat mielellään yhdessä ja yökyläily toisten huoneessa on meidän perheessä tosi rakas juttu erityisesti viikonloppuisin, etenkin öiden kannalta tämä meidän huonejako on aivan loistava.

Kaikki lapset menevät iltaisin yhtäaikaa omiin huoneisiin. Kun 3-vuotias alkaa nukkumaan, isosiskoilla on vielä 30min-1h aikaa lukea rauhassa kirjoja omassa huoneessa. Kumpikin osaa lukea sujuvasti ja nauttii siitä, kun saa lukea omassa rauhassa. Tämä ei onnistuisi, jos keskimmäinen ja 3v olisivat yhteisessä huoneessa, koska 3-vuotias ei todellakaan alkaisi nukkumaan jos keskimmäisellä palaisi lukuvalo ja sivun kääntämisestä kuuluisi ääni. Meidän isommat ovat nauttineet ihan älyttömän paljon tästä, että saavat lukea iltaisin rauhassa.

Myös lasten kiinnostuksen kohteet vaikuttivat huonejakoon: vaikka meillä vanhimmatkin tykkäävät vielä leikkiä, keskenään ollessaan he yleensä tekevät jotain muuta. He tarvitsevat huoneessaan tilaa enemmän askartelulle, maalaamiselle, lukemiselle, pelaamiselle ja piirtämiselle, sekä koulutehtävien tekemiselle ja rauhassa hengailulle.  Pikkusiskon kanssa he kyllä leikkivät kaikkea mahdollista. Siksi on loogista, että juuri pikkusiskon huoneessa on tilaa levittää leluja rauhassa joka puolelle. Hänen huoneensa on nyt koko porukan yhteinen leikkihuone myös. Hän ei vielä kaipaa omaa tilaa samalla tavalla kuin isommat, joten hänelle on enemmän kuin fine, että kaikki tulevat leikkimään sinne.

Näin pystyttiin pitämään isompien huoneesta kaikki lelut pikkulegoja lukuun ottamatta pois, jolloin sotkutkin keskittyvät vain yhteen huoneeseen. Aiemmin meillä oli leluja molemmissa lastenhuoneissa, jolloin sotkua oli paljon hankalampi hallita. Nyt vanhempien lasten huone ei oikeastaan edes sotkeudu, mitä he arvostavat kovasti. Heillä on siellä tilaa kaikelle mitä he tykkäävät tehdä itsekseen ja toisessa lastenhuoneessa on hyvin tilaa leikkiä useampaakin leikkiä vaikka yhtäaikaa. Ja toki jos vanhimmat haluaisivat leikkiä vaikkapa keskenään LOLeilla, niin voisivathan he viedä korin omaankin huoneeseen leikin ajaksi halutessaan.

Sitten on vielä huoneiden koko. Täällä lapset saivat kaksi suurinta makuuhuonetta, jotka ovat kaksi kertaa meidän vanhojen lastenhuoneiden kokoisia. Meidän esikoisella on nyt uudessa yhteisessä huoneessa ihan saman verran tai jopa enemmän omaa tilaa, kuin vanhan kodin ikiomassa huoneessa.

Nyt hänellä on kaksi omaa vaatekaappia (aiemmassa hänellä oli puolikas vaatekaappi). Hänellä tulee olemaan oma työpöytä, omat kirjahyllyt. Hänellä on oma sänky, jossa on paljon säilytystilaa. Hänen sänkynsä edessä on paljon tyhjää lattiatilaa. Toisella puolella huonetta keskimmäisellä on nyt nämä ihan samat omat jutut ja oma tila ja kaksi omaa vaatekaappia. Vanhassa kodissa hänellä oli kerrossängyn yläsänky, puolikas vaatekaappi ja yhteinen pieni huone 3-vuotiaan pikkusiskon kanssa. Nyt sekä keskimmäisellä että esikoisella on ikäänkuin oma huone yhteisen huoneen sisällä. He saavat vielä sänkykatokset, joilla omaa tilaa voi rajata entisestään halutessaan.

Meidän lapset ovat aina olleet tosi läheisiä keskenään. Uskoisin, että he ovat nukkuneet suurimman osan elämästään kaikki kolme yhdessä, vaikka meillä on ollutkin monta erilaista huonejakoa käytössä. Silloinkin kun esikoisella oli oma huone, hän usein halusi yökyläillä pikkusiskojen huoneessa tai otti jomman kumman tai molemmat pikkusiskot yökylään omaan huoneeseen. Me ajateltiin muuttuvia tilanteita myös nyt. Keskimmäisen sängyn alla on ulos vedettävä toinen sänky laatikossa, jossa pikkusisko voi halutessaan yökyläillä. Siellä voivat nukkua myös yökyläilevät lasten kaverit. Silloin kun meillä on aikuinen yövieras (esim. mun äiti), hän voi nukkua kuopuksen huoneessa ja meidän lapset voivat  kaikki kolme nukkua toisessa huoneessa.

Tilanteet voivat toki muuttua paljon, meillä on vasta lasten teini-ikä edessäpäin. Voi olla, että se päivä tulee eteen, kun kaikki ovat sitä mieltä, että oma huone olisi kiva. Mutta nyt ei ole vielä sen aika.

Mä itse asuin elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta mun yksinhuoltajaäidin kanssa pienessä kerrostalokaksiossa. Sitten asuttiin muutama vuosi kolmiossa. Äidin sairastumisen jälkeen muutettiin joka vuosi pienempään ja halvempaan kolmioon ja kun mä olin 17 ja äidin sairastumisen aiheuttamien talousvaikeuksien vuoksi menetettiin meidän vika kolmio Oulussa, muutettiin jälleen kaksioon. Me mahduttiin ihan riittävän hyvin, enkä koskaan kaivannut enempää. Siksi mun on jotenkin todella vaikea nähdä, että tämä meille valtavalta tuntuva paritalon puolikas ei riittäisi meidän perheelle, eikä jokaiselle löytyisi omaa nurkkaa, jossa olla rauhassa halutessaan. Voi olla, että jos on asunut koko elämänsä vaikka omakotitalossa, jossa on ylimääräisiäkin huoneita, tämä meidän järjestely tuntuu ahtaalta, mutta jokainen tulkitsee asioita omasta perspektiivistään.

Oma tila tarkoittaa kaikille eri asioita. Meidän perheessä se tarkoittaa sitä, että silloin kun haluaa, saa olla rauhassa. On oma tila, jonka sisustuksesta ja järjestyksestä saa itse päättää halutessaan. Tällä hetkellä se ainakin toteutuu oikein hyvin. Mikään ei ole kiveen hakattua ja tilanteet voivat muuttua ja mielipiteet voivat muuttua. Voi olla, että joskus tämä alkaa tuntumaan meistä viidestä ahtaalta ja sitten muutetaan. Tai voi olla, että meille tulee joskus tänne vielä neljäskin lapsi ja mahdutaan silti ihan hyvin olemaan täällä. Ikinähän ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Just nyt on kuitenkin todella hyvä olla juuri näin ihan kaikin puolin.<3

PS: Lastenhuoneet valmistuvat hyvää vauhtia, mutta kumpikaan ei vielä ole täysin valmis! Lastenhuone-esittelyitä luvassa sitten kun saadaan kaikki valmiiksi.

Te tiedätte – olen ainoa lapsi, jolla ei ole kokemuksia omista sisaruksista. On superläheisiä serkkuja ja täti, joka on kuin isosisko sekä käly, josta on tullut mulle pikkusisko. Mutta ei omia sisaruksia. Mulla ei ole kokemusta siitä, millaista on kasvaa perheessä, jossa jaetaan vanhempien huomio sisarusten kanssa alusta asti. Ei kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun on ensin saanut olla ainoa tai kuopus, ja sitten syntyy uusi lapsi jakamaan vanhempien huomiota. Ei ole kokemusta sisarusten välisistä riidoista, omien tavaroiden jakamisesta joka päivä, tai siitä, kuinka turvallista on nukahtaa joka ilta isosisaruksen kanssa samaan huoneeseen.

Mä olen lähtenyt useamman lapsen vanhemmuuteen omalta pohjaltani. Luulen, että se mun pohja mitä mä meidän perheeseen tuon, on se, että yritän saada meidän lapset kokemaan yhtäaikaa sekä olevansa ”ainoita” lapsia kuten itse olen että kokemaan sisarusten parhaat puolet. Yritän tuoda jokaisen meidän lapsuuteen sitä, millainen oma lapsuuteni oli: paljon huomiota vanhemmalta, yhteisiä kahdenkeskisiä juttuja, fiksuja keskusteluita ja lapsen arvostamista, luottamusta, sitä että lapset ja vanhemmat ovat tasavertaisia perheenjäseniä, eikä vanhemmat ole mitään tyranneja jotka sanelevat kaiken.

Haluan tuoda heille sitä fiilistä, jonka oma äitini mulle lapsena antoi: me oltiin molemmat yhtä tärkeitä ja molemmat saivat aina sanoa oman mielipiteensä. Mä en ollut mikään sidekick jota riepoteltiin äidin mielen mukaan, vaan me kaksi oltiin samalla viivalla ja äiti teki ratkaisut sen pohjalta, mikä oli meille molemmille hyväksi ja mitä me molemmat halusimme.

Äiti asetti turvallisia rajoja, mutta enemmän me mentiin kaikessa keskustelun kautta. Mua ei tarvinnut useinkaan kieltää, kun keskustelun kautta päädyin itsekin ajattelemaan asioista (kuten vaikka pussikaljoittelusta 13-vuotiaana, että ei ollut hyvä ajatus enkä halunnut edes kokeilla) monesti samalla tavalla kuin äiti (aina siihen asti kunnes musta tuli kauhea teini 16-vuotiaana ja pussikaljat alkoi tuntua ihan hyvältä ajatukselta). Oli varmasti helppoa huomioida mut kaikessa, koska mua oli vain yksi ja äitiä oli vain yksi. Vaikka äiti oli mulle se aikuinen, me myös tykättiin viettää aikaa yhdessä kuin ystävät.

Kun lapsia on kolme ja perheenjäseniä viisi, on tasapainoilu perheen yhteisen ajan, oman ajan, parisuhde-ajan ja kahdenkeskisen ajan eri lasten kanssa välillä joskus aikamoista taiteilua. Ei aina ihan niin simppeliä, kuin se oli aikanaan kun mua ja äitiä oli vain me kaksi. Yritetään kuitenkin parhaamme. Yritetään tosi kovasti ottaa aina lasten mielipiteet huomioon kun tehdään koko perhettä koskevia päätöksiä, isoja ja pienempiä. Haluan antaa jokaiselle meidän lapselle sen fiiliksen, että hän on ainoa silloin, kun vietän aikaa tai juttelen kahden kesken. Olen läsnä, kiinnostunut ja kuuntelen. En suosi ketään, vaan pyrin olemaan oikeudenmukainen ja kohtelemaan jokaista samalla tavalla.

Vaikka haluan kovasti, että lapset saavat tuntea ainakin joskus olevansa ainoita, haluan myös, että he saavat tuntea kaikki ne ihanat asiat sisaruudessa. Sisarusten kainalossa piirrettyjen katselun aamulla, kikattelun iltaisin sängyssä nukkumaan mennessä. Hömpät inside-läpät, jotka vain sisarukset keskenään ymmärtävät. Sen, kun saa jonkun sisaruksen coolin vaatteen vihdoin itselleen, kun se on jäänyt sisarukselle pieneksi. Sen, kun on turvallista mennä kouluun ja päiväkotiin, kun tietää, että siellä on myös oma tuttu sisarus ja tämän tutut kaverit. Sen, kun on aina leikkikaveri saatavilla. Sen, kun voi harjoitella riitelyä, jakamista, kinastelua ja muita asioita aina saman tutun sisaruksen kanssa. Sisarukset ovat aina siinä ja heille uskaltaa näyttää kaikki tunteet.

Mun silmiin meidän lapsilla on aina ollut ja on edelleen aivan ihanat sisarussuhteet. Mutta mulla ei tietty ole kokemusta muista kuin heistä. He välittävät toisistaan, iloitsevat toistensa saavutuksista ja uusista taidoista, halivat ja rakastavat, vitsailevat ja kyllä, todellakin myös kinastelevat. He myös ymmärtävät, kannustavat ja pitävät kainalossa. Joskus tappelevat viisi kertaa tunnin sisään, joskus eivät kertaakaan viikon sisään. Meillä sisaruksilla eivät heilu nyrkit eikä muutenkaan mukana ole muuta kuin sanallista riitelyä, mutta kauhulla odotan onko fyysistäkin tappelua joskus isompana luvassa, kun niin monelta olen sellaisesta  lapsuudesta kuullut. Vaikka tiedän, että se on ihan tavallista, en osaa kuvitella, että meidän lapset vaikka löisivät toisiaan.

Haluaisin vaalia meidän lasten sisarussuhteita parhaani mukaan. Toivoisin, että he voisivat olla aina yhtä läheisiä kuin just nyt ja toivoisin, että he osaisivat aina selvittää riitansa ja kinansa ja päästä niistä yli, kuten nykyään.

Miten voisin varmistaa, että heillä olisi aina parhaat mahdolliset välit keskenään? Miten voisin varmistaa, että he eivät kadota yhteyttä toisiinsa tai katkeroidu isompana jostain toisilleen? Miten voisin pitää huolen, että he eivät teini-iässäkään ala vihaamaan toisiaan tai pidä kuukausien mykkäkouluja? Vai voinko mitenkään? Voiko vanhempi ylipäätään vaikuttaa siihen?

Olen saanut kuulla myös, että esimerkiksi niinkin konkreettiset asiat kuin huoneet voivat vaikuttaa sisarussuhteisiin. Että jos on kaikilla omat huoneet, niin esimerkiksi teini-iässä saattaa helpommin eristäytyä vain sinne omaan poteroon. Ja sitten taas jos huoneet on jaettu, olisi läheisemmät välit. Tällaisen kommentin sain siis viimeksi kun kirjoitin siitä, että haluttaisiin, että tulevassa kodissa on jokaiselle lapselle oma makuuhuone. Kuulostaa kyllä tavallaan ihan loogiselta mun korvaan, mutta sitten taas kun niin monilla kuitenkin on omat huoneet, niin en usko, että kaikilla oman huoneen omistajilla olisi etäiset välit sisarusten kesken. Varmasti tosi yksilöllistä, että vaikuttaako huonejako sisarussuhteeseen. Miten te olette itse kokeneet?

Meidän lapsilla on ollut sekä omia huoneita että yhteisiä huoneita, tilanteesta riippuen. Kaikki kolme ovat saaneet pitää omaa huonetta vähintään vuoden ajan, mutta myös yhteisistä huoneista on reippaasti kokemusta eri huonejaoilla. He ovat itsekin sanoneet, että molemmissa on puolensa. Kokevat turvalliseksi nukkua yhdessä ja kaipaisivat paljon etenkin yhteistä leikki- ja askartelutilaa. Toisaalta rakastavat sitä kun on oma huone, jonka saa laittaa ihan itsensä näköiseksi. Inhoavat siivota omaa huonetta yksin, kun taas yhdessä siivoaminen ihan ok.  Kaipaavat omaa tilaa, josta saavat itse päättää, mutta toisaalta kaipaavat toistensa seuraa ja hakevat turvaa ja läheisyyttä toisistaan. Parasta on kai sellainen joustavuus, että huoneita voisi jakaa aina fiiliksen mukaan. Varmasti lastenkin fiilikset asiasta vaihtelevat heidän kasvaessaan.

Sisarussuhteet mietityttää mua tosi usein, koska haluan tarjota parasta mahdollista tukea vanhempana niihin. Erityisesti ne mietityttävät siksi, kun ei ole sitä omakohtaista kokemusta. Onneksi Otolla on kokemusta sisaruksista ja hän onkin valaissut mua monista sisaruuteen liittyvistä asioista, joista mulla ei ole ollut mitään hajua.

Millaisia kokemuksia teillä on sisaruudesta? Minkä olette kokeneet vaikuttavan positiivisesti omiin väleihin sisarustenne kanssa? Entäs omilla lapsilla?