Kiinnostaako hömppä vielä vai pitäisikö aina ottaa kantaa?

17.11.2019

Tätä olen miettinyt viime aikoina sekä oman blogini, että myös muiden blogien kohdalla. Kiinnostaako hömppä vielä vai pitääkö aina ottaa kantaa? Pitääkö aina olla joku tiukka aiherajaus ja mielipide tai kokemus jaettavaksi, vai kiinnostaako sellainen perus arkihömppä vielä ihmisiä? Nykyisin arjen kuulumiset tuntuvat olevan enemmänkin harvinaisuus ja useimmiten blogipostauksilla on jokin syvempi sanoma tai ajatus joka halutaan jakaa. Alkuaikoina oli aivan toisin päin: suurin osa oli sitä perus arkea ja sitten välillä  (ehkä kerran kuussa?) otettiin kantaa johonkin ajankohtaiseen asiaan tai haasteeseen.

Tää on musta tosi mielenkiintoinen ilmiö, koska varsinkin aiemmin kaikkein toivotuimpia olivat aina nimenomaan ne arkipostaukset, niitä toivottiin tosi usein. Nykyisin ne kyllä keräävät lukukertoja ja muutaman kommentin, mutta kyllä sen täytyy olla yleensä jotain merkityksellisempää, jos haluaa tavoittaa enemmän ihmisiä. Olenkin miettinyt, että alkaako se arki yleisesti olla niin nähtyä jo, vai haluavatko ihmiset nähdä vielä sitä muiden perus arkea? Sellaisia perus ”aamulla herättiin, sitten keitettiin kahvit ja laitettiin pyykkikone pyörimään” -tyyppisiä postauksia?

Päätin kysyä tätä asiaa mun Instagram-storyssa samalla, kun jaoin blogissa ihan tavallisia kuulumisia ja tajunnanvirtaa kuluneelta viikolta. Yllätyin vastauksista, sillä jopa 93% n. 1200 vastaajasta oli sitä mieltä, että kaipaavat niitä aikoja kun blogeissa oli enemmän kevyitä kuulumisia ja höpöttelyä! Olin aivan ällistynyt tästä tuloksesta, ajattelin, että se olisi tosi fifty-fifty. Mutta ei sitten ollutkaan vaan ihan päinvastoin. Siitä tuli oikeastaan tosi hyvä fiilis, mutta toisaalta aivan hölmistynyt olo.

Ne paineet ammattimaiseen, syvälliseen super mietittyyn sisältöön tulevat siis pääosin alan sisältä ja meiltä bloggaajilta itseltämme. Minä itse vaadin itseäni kirjoittamaan aina jotain mietittyä ja pohdiskelevaa, vaikka selkeästi tilausta olisi myös sille kevyemmälle sisällölle. Tämä ajatus ja vaatimus on itselleni syntynyt pääosin siitä, että ”muutkin tekevät niin”. Olen kokenut paineita tehdä harkitumpaa sisältöä, koska se on alalla nykyisin standardi.

Kävin tästä paljon instassa keskustelua seuraajien kanssa ja moni sanoi just sitä, että on ikävä sitä kevyttä hömppää ja arkea, josta tulee hyvä mieli ja joka on ihanan tavallista. Jopa peilin kautta otettuja asukuvia ja niitä aivan tavallisia arjen kuulumisia on monella ikävä. Toisaalta, paljon tuli myös kommenttia, että niistä mietityistä ja syvällisemmistä sisällöistä tykätään tosi paljon, mutta paras olisi se, että olisi kaikkea sopivassa suhteessa. Moni tykkää katsoa kuulumisia Instagram Storiesin puolelta, mutta suurin osa kaipasi niitä enemmän myös blogin puolelle.

Ja tästä mä sain inspiraation kirjoitella useammin niitä ihan perus arkihömppäkuulumisia. Pitkään musta on tuntunut, että ne eivät riitä vaan mun täytyy tehdä jotain enemmän, jotain harkitumpaa. Mutta jos niitä on kerran kaivattu, niin riemusta kiljuen mä tuon kuulumiset takaisin säännöllisemmäksi osaksi blogia. Siihen en ehkä enää lähde, mikä mun tyyli oli vuonna 2011 (ehkä ette ihan sitä haluaisikaan), mutta miksi en kertoisi kuulumisia vaikka kerran viikkoon tai kerran pariin viikkoon.

Meille bloggaajille ainoat keinot mitata sitä, tykätäänkö jostain sisällöstä, on kommentit, tykkäykset ja kävijämäärät. Niiden perusteella varmasti myös osittain se arkisisältö on vähentynyt, koska se ei vaan ole viime aikoina kerännyt niin paljoa reagointia, kuin muut sisällöt. Mutta varmasti se perus-arki on myös sitä just, mikä tulee helposti ohitettua FB:ssä tai Instassa ilman, että tykkää tai kommentoi, vaikka siitä sisällöstä tykkäisi ja nauttisikin. Se ei vaan herätä niin isoja tunteita välttämättä, että tulisi painettua peukkua tai kommentoitua. Silti siitä usein tulee hyvä mieli ja tykkää lukea/katsoa/kuunnella. Näin ainakin itselläni on. Sitten taas ne merkittävämmät jutut ja keskustelua nostattavat aiheet on niitä, jotka saavat ihmiset kommentoimaan ja reagoimaan herkästi. Tällöin ehkä ainakin mulle syntyy se kuva, että niistä enemmän reagointia keränneistä sisällöistä pidetään enemmän. Sitten loogisesti tulee jätettyä sitä arkea vähemmälle ja otettua enemmän kantaa.

Siksi mä haastankin nyt jokaisen teistä tykkäämään, kommentoimaan, reagoimaan somessa just siihen sisältöön, mistä pidätte, vaikka se ei aina olisikaan mitään maailmaa mullistavaa (enkä tarkoita tällä nyt itseäni vaan ihan kaikkea). Se auttaa sisällöntuottajia tietämään mikä on oikeasti teidän mieleen ja mitä te haluatte lukea enemmän. Sillä peukun painamisella on oikeasti valtava merkitys! Ja tietenkin kommenttikenttä on vapaa: olisi mahtavaa lukea lisää teidän ajatuksia siitä, mitä blogimaailmassa tällä hetkellä kaivataan, mistä tykätään eniten? 


33 Responses to “Kiinnostaako hömppä vielä vai pitäisikö aina ottaa kantaa?”

  1. Kivaa jos lisäät arkipostauksia,ne on jotenkin itestä aina kivaa luettavaa :). Itekin jos kysyn seuraajilta toivepostauksia,niin aina on mukana useita pyyntöjä my day tyyppisiin arkipäiväpostauksiin. Olikohan viime viikolla kun olin hetken yksin kotona ja kerroin vaan ihan ajatuksen virralla kuulumisia siitä päivästä ja se olikin luettu monesti :).

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kuulla, kiitos paljon Tiina! 🙂 <3 Ja kiva kun säkin oot kysellyt noita, ihanaa että tuli hyvin lukukertoja kuulumisille 🙂 Musta on huippua, miten insta mahdollistaa sen, että voi kysyä tosi monen ihmisen mielipidettä yhtäaikaa! 🙂

  2. AnnaMaria sanoo:

    Kyllä näille kevyemmille arki/kuulumispostauksille on tilaa vieläkin. Ajattelen näin, että ehkä kiireisen arjen keskellä kaipaa myös sitä realismia, että muillakin (bloggareilla ja somevaikuttajilla) on tätä samanlaista pikkulapsiarjen pyöritystä ja muita kiireitä eli elämää. Vakavat aiheet ja ”asiatekstitkin” tärkeitä, mutta silloin kun itsellä on jo ollut hektinen päivä ei jaksa paneutua johonkin ns aiheeseen, vaan esim höpsönihanat, arkiset ig-stoorit ovat silloin paikallaan.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kuulla, että niille on edelleen tilaa! 🙂 Ja kiva kuulla ajatuksia sen taustalta. Pitää siis ehdottomasti jatkossakin laittaa arjen hömppiä juttuja storyyn ja tänne. Kiitos paljon kun kommentoit <3

  3. T sanoo:

    Ehdottomasti lisää tavallista arkihömppää 🙂 Kaipaisin sun blogiin sellaista sydännappia, jota voi painaa tykkäyksenä/kuittauksena, että on lukenut postauksen. En oo varma oonko nähny suomalaisissa blogeissa sellaisia, mut muutamassa ruotsalaisessa esim. Paulas.me on ainakin sellainen 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Paulas.me on kyllä ihana blogi! Ja hei joo sellainen sydännappi ois aika hyvä kyllä, pitää selvittää saisko sen jotenkin tänne! 🙂

    • Minna sanoo:

      Samaa mieltä tästä sydännapista! Luen aina kaikki postaukset, mutta harvoin tulee kommentoitua, ja välillä tuntuu, että turha kommentoida kun saat niin paljon kommentteja tai et ehdi vastata kommentteihin kuitenkaan. Olen monesti kyllä laittanut sulle instan kautta viestiä ja siellä saanut aina vastauksen, mikä on tosi kiva juttu, että on aikaa olla vuorovaikutuksessa seuraajien kanssa 🙂

  4. Minä ainakin tykkään hömpästä! Kunhan se on laadukkaasti toteutettua, oikein kaunista ja hauskaa ja viihdyttävää hömppää. Hömppäpostauksellakin pitää olla jokin rajaus tai pointti – se ei saa levitä ihan joka suuntaan.

    Olen kyllä ollut havaitsevinani, että pelkästään yleiseen hömppäisään fiilistelyyn keskittyvät blogit ovat menossa vähän pois muodista. Sellaiset sisällöt ehkä toimivan paremmin Instassa tai muulla alustalla kuin blogissa. Kuitenkin ne blogit, joiden aihepiiri toimii parhaiten nimenomaan blogimuodossa, tulevat varmasti pysymään vielä pitkään, ja toivoisin löytäväni niistä myös entiseen tapaan sitä hömppäsisältöä ”vakavampien” ja tavoitteellisempien juttujen vastapainoksi.

    On kyllä hyvä pointti, että sitä tuppaa kirjoittamaan, mikä näyttää olevan suosituinta. Niinpä, jos hömppäinen sisältö ei näytä saavan paljoa huomiota, eipä sitä sitten tule tehneeksi.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei kiitos paljon kommentista, kiva kun kommentoit. 🙂 Hyvä ajatuksia! Ja näinhän se on, että enemmän se arkisempi sisältö on siirtynyt just instagram storiesin puolelle, vaikka selkeästi kyselyn perusteella sitä kaivataan myös blogiin. Mutta pitää kokeilla, miten nyt jatkossa jos vaikka teen pari kuulumispostausta, että millainen vastaanotto niillä on. Ehdottomasti aion jatkaa myös harkitumpien ja tavoitteellisempien postausten tekemistä.

  5. emzi sanoo:

    Itse tykkään hömpästä ja arkisesta sisällöstä 🙂

  6. Jen sanoo:

    Arjen jutuilla pääsee jotenkin lähemmäs ihmistä. Siks niitä on kiva kattoo. Siks vaikka ig stooritkin on niin suosittuja kun sinne tulee sitä vähemmän huoliteltua sisältöä. ☺️ Vaikka jokainen toki päättää ite mitä julkaisee ja missä julkaisee, ja se on fine, mut luulen, että tän päivän juttu on realistisuus, koske some osaa välillä olla vaan sitä tarkoin mietittyä ja huoliteltua juttua.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No just näinhän se on! 🙂 Mä oon ihan samaa mieltä ja näin myös alalla yleisesti ajatellaan ja esim. koulutuksissa tästä aina puhutaan. Mutta silti edelleen standardina on se, että blogipostauksissa pitää olla ammattimaiset kuvat ja harkitut aiheet. 😀 Se on ristiriidassa tämän kanssa eittämättä. Hauskaa seurata mihin ala kehittyy ja tuleeko realistisuus ja arkisuus takaisin blogeihin, vai pysyykö vain IG storyjen puolella. Kiitos paljon kun kommentoit <3

  7. Tepa sanoo:

    Mistä tuo pusero on?

  8. Lukija sanoo:

    Vaikkei arkipostaukset aiheuttaisikaan suurta liikennettä, ne ovat silti tärkeitä lukijakunnan mukana pitämisen kannalta. Uskon ettei moni muukaan jaksa lukea pelkkiä yhteistöitä tai väkisin väännettyä ”asiatekstiä” jonka takia lukijoita putoilee pois. Blogia pidemmälle selatessa kuulumispostaukset taas kertovat bloggaajasta itsestään toisin kuin kaupalliset yhteistyöt jotka valitettavasti toistavat samaa kaavaa jatkuvalla syötöllä.

    Mälsää, että nykyään blogiin tuleva liikenne määrää mitä kirjoitetaan, vaikka työtäsi tämä on. Tosiasiassa pidemmän päälle yhteistyöt käyvät läpinäkyviksi ja lukijakunta pienenee entisestään. Ainakin itse skippaan kaikki kaupalliset jutut.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Munkin mielestä arkipostaukset on tärkeitä, jos niitä toivotaan. Ja nyt kun toivottiin, niin ehdottoman mielelläni niitä teen. Mulla ei ainakaan tänä vuonna ole kävijämäärät laskeneet vaan päin vastoin, kasvaneet kohinalla. Se kertoo mulle siitä, että se harkitumpi sisältökin kiinnostaa todella paljon.

      Olen myös iloinen siitä, että suurin osa seuraajista suhtautuu myös kaupallisiin yhteistöihin ihan samalla tavalla kuin muuhunkin sisältöön. Meille bloggaajille kaupalliset yhteistyöt on ne, jotka edelleen mahdollistaa myös sen ei-kaupallisen sisällön tuottamisen. En ainakaan itse pystyisi panostamaan mun kanaviin puoliksikaan näin paljon aikaa, ellen myös elättäisi itseäni sillä samalla. Tällöin postauksia ilmestyisi ehkä kerran viikkoon, jos edes jaksaisin blogata ylipäätään. Silloinhan se olisi vain harrastus, enkä ehkä olisi kehittynyt ollenkaan vuodesta 2011-2012, koska mulla ei olisi ollut mahdollisuutta siihen ajallisesti.

      Monella seuraajalla on jo valmiiksi negatiivinen suhtautuminen kaikkeen, missä lukee ”Kaupallinen yhteistyö”, eikä niitä lueta sitten ollenkaan, vaikka moniin yhteistöihin on panostettu tosi paljon ja ne on tehty ihan yhtä suurella sydämellä kuin muukin sisältö.

      Näin bloggaajan näkökulmasta olisi ihanaa, että sitä kaupallista sisältöäkin tuettaisiin ja tykättäisiin ja kommentoitaisiin, koska ne on ainoa keino mahdollistaa tämä sisällöntuotanto. Tietty toinen vaihtoehto olisi se, että jengi maksaisi blogien lukemisesta ja YouTube-videoiden katselusta kuukausimaksua tai kertamaksuja, mutta luulen et ne mainokset on kuitenkin pienempi paha? Vai mikä on sun mielipide?

      Kyllä mulla ainakin myös kaupalliset postaukset kertovat musta itsestäni ja osa niistä on todella henkilökohtaisia. Olen kertonut ruokasuhteestani, teinivuosistani, äitini sairaudesta, migreeneistä, ehkäisystä ja vaikka mistä kaupallisten yhteistöiden yhteydessä ja ne kertovat musta kyllä ihan yhtä paljon kuin ne ei-kaupallisetkin postaukset. Mutta tietty jos ne kaupalliset yhteistyöt aina skippaa, niin voi olla ettei ole vaan huomannut.

      • Nanna sanoo:

        Ymmärrän tuon pointin hyvin, mutta tietenkin lukijana hieman harmittaa tuo yhteistöiden tosi suuri määrä ja se, että ne menee toisinaan hyvinkin vahvasti ristiin puheittesi kanssa. Esimerkiksi ekologisuus, ja sitten mainostetaan perään pikamuotia.

        Jotenkin tulee fiilis, ettei ihan kaikkea tarvitsisi mainostaa, varmasti vähemmälläkin tulisi toimeen. Panostaa siis laadukkaisiin yhteistöihin jota sinulle paljon kyllä onkin, ja jättäisi nuo epämääräisemmät tekemättä.

  9. Nimetön sanoo:

    Hömppä kelpaa, mutta mainoksia voisi olla vähemmän.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos mielipiteestä! 🙂 Joulunalusaika on sisällöntuottajien kiireistä aikaa, joka myös kantaa hiljaisempien kuukausien yli. Mainokset mahdollistavat hömpän sekä ne harkitummat ei-kaupalliset sisällöt.

  10. Mä tykkään lukea vähän sekä-että molempia postauksia. Kaipaan niitä arkisia postauksia, asukuvia ja reseptejä välillä blogeihin. Tottakai kantaaottaviakin, mutta ei niitä jokainen postaus tarvitse pullollaan olla. Käy raskaaksi lukea monta sellaista putkeen kun kaipaisi semmoista pientä rentoiluhetkeä blogien parissa välillä 🙂

  11. Nimetön sanoo:

    Blogimaailmassa on valmaan laadun vaatimus kasvanut. Rima nousee, eikä ihan tavallisen enää ajatella riittävän.
    Suurin innostus on mennyt ohi. Uusia hyviä blogeja löytää enää harvoin. Monet vanhat suosikit taas ovat jo lopettaneet. Ne, jotka ovat jatkaneet, ovat tulleet tietoisemmiksi itsestään ja perheestään. On syntynyt perheblogien joukko, jossa ei enää haluta kertoa lasten asioita. Ajatus tämän takana on tietysti hyvää tarkoittava: kasvavien lasten yksityisyyttä halutaan ymmärrettävästi suojella. Mutta harva löytää oikeasti sisältöä siihen tilalle tai vaihtaa rohkeasti (ja onnistuneesti) kokonaan genreä.
    Olet rohkeasti kasvanut ja kasvattanut blogiasi. Panostanut enemmän ja suremmin samalla, kun moni muu on himmannut.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No juuri näin, siltä mustakin on tuntunut. Mut hassua on se, että se laatuvaatimus tuntuu tulevan enemmän bloggaajilta itseltään kuin sitten seuraajilta, se mut tässä yllätti niin kovasti.

      Perheblogit on kyllä murroksessa, osa jatkaa edelleen täysin perheaiheilla ja osa on taas sitten siirtynyt toiseen suuntaan ja jättänyt perheaiheet paljon vähemmälle. Mua lämmitti todella paljon sun kauniit sanat, kiitos ihan älyttömän paljon <3

      Ei ole ollut ehkä helpoin tie vaihtaa just se jokapäiväinen lapsiperhe-kuulumishömppä enemmän ihan muihin aiheisiin, mutta tuntuu hyvältä, että pitkän matkan jälkeen se on onnistunut. Nykyisin koen, että blogi keskittyy pääosin lifestyleen, mutta välillä toki lapset näkyy täälläkin joissain jutuissa, koska ovathan he edelleen yhtä iso osa mun elämää. Mutta eivät ole enää pitkään aikaan olleet blogissa pääosassa tai eivät välttämättä näy edes joka viikko. Toisaalta, voi olla että kun lapset kasvaa, niin näkyvät taas enemmän täällä jos itse haluavat. Aika näyttää mihin suuntaan blogit ja omat ajatukset ja fiilikset kehittyy <3

  12. Iita sanoo:

    Arki kiinnostaa. Lisäsi postaustoiveena olisi lelupostaus: mitkä ovat eri iässä olleet lastenne suosikkeja ja mitkä taas lyhytkäyttöisiä. Esimerkiksi itse olen hieman hämmentynyt valtavan tarjonnan edessä ja kuulisin mielelläni ajatuksiasi asiasta.

  13. malla sanoo:

    Mä ainakin tykkään eniten lukea juurikin sitä perusarjesta kertomista, kevyitä juttuja. Toki syvällisetkin asiat kiinnostaa, mut aika raskasta lukea blogeja, joissa on paljon just jtn kauhean tunteita herättävää sisältöä. Mut totta, että niitä arkisia juttuja tulee varmasti ihmisillä harvemmin kommentoitua, mikä varmaan just antaa sen kuvan, ettei ne kiinnosta niin paljoo.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon kivasta kommentista! 🙂 Ihana kuulla, että tykkäät lukea perus arkipostauksia myös. Tottahan se on, että ehkä rentouttavampaa on lukea sellaista hyvän mielen arkihöpinää kuin kantaaottavia tekstejä. 😀

  14. Minäkin jos kysyn lukijoilta, millaisia postauksia he haluavat niin ”enemmän arkea” ja MY dayt on yleisimpiä vastauksia. Sun innoittamana mietin pitäisikö mun herätellä uudelleen eloon vanha kunnon Viikkokatsaus.

  15. Marjatta sanoo:

    Mua taas kiinnostaa tänä päivänä eniten blogit, jotka ovat siirtyneet ”aikuisuusastelle”, eli ollaan siirrytty hutiloiduista postauksista ja kulutushysteriasta enemmän keskitetympään sisältöön ja laadukkaampiin kirjoituksiin. Olenhan itsekin tullut vanhemmaksi ja joissakin asioissa tietoisemmaksi, ja siksi siis haluan lukeakin jotain sen mukaista. Siksi esimerkiksi seuraan sinunkin blogiasi edelleen. 🙂 Kevyttä arkihömppää voi myös kirjoittaa hyvin, ja sinä osaat sen hyvin! En jaksaisi sitä kuitenkaan koko aikaa.

  16. Anonyymi sanoo:

    Itse tykkään eniten lukea ”hömppää” 🙂 Ja sitäkin voi tehdä niin vaihtelevasti! Perus kuulumisia, vinkki listoja, haasteita, ideoita jaettavaksi arkeen, olo asuja, kotisarjoja, siivousvinkkejä, näin otat kivoja valokuvia kotona, välipalareseptejä yms. Eli sellaiset hyvänmielen sillisalaatit on musta kivoimpia blogeja! 🙂

  17. Siiri sanoo:

    Arkipostaukset bäst!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.