Olen puhunut ennenkin halustani kirjoittaa oma kirja. Siitä on varmaan jo kaksi vuotta, kun mainitsin siitä ensimmäisen kerran, mutta halu on ollut olemassa jo kauan ennen sitä. Olen oikeastaan aina ajatellut, että haluan tehdä oman kirjan vielä joskus. Toki rakastan kirjoittaa blogiakin, mutta kirja on jotain pysyvää. Joku sellainen pysyvä jälki maailmassa, jotain konkreettista ja käsin kosketeltavaa, joka jää tänne senkin jälkeen kuin mua ei enää ole. Vaikka siitä ei mitään valtavaa menestystä tulisikaan, se olisi kuitenkin olemassa. Mun ajatuksia painettuna paperille. 

Mulla on paljon erilaisia kirja-ideoita, jotka ovat pyörineet päässä vuosien varrella. Yhtä niistä olen alkanut kirjoittamaankin jo, joskus viime kesänä. Taisin kirjoittaa sitä kymmenen sivua ja olin varma, että tämä on nyt se, jonka teen valmiiksi asti. Kirjoitin toisetkin kymmenen sivua, mutta se oli vähän takkuisempaa kuin niiden ensimmäisten kirjoittaminen. Jossain vaiheessa kaikki koko kirjassa alkoi tuntua typerältä. Epäilin itseäni ja otin etäisyyttä kirjoittamiseen. Olin todella kriittinen ja päästin ehkä liikaa valloilleen ne ilkeät epäilevät äänet, jotka sanovat, että en osaa enkä tiedä tarpeeksi. Ajattelin, että ehkä mun on vain parempi keskittyä tähän blogiin ja muihin somehommiin. 

Kirja-ajatus on kuitenkin kytenyt mielessä ja olen jossain määrin tuntenut itseni epäonnistuneeksi, kun en ole saanut sitä edistettyä lainkaan. Jos olisin rohkeampi kuin olen, olisin listannut sen yhdeksi niistä tavoitteista, jotka haluan saavuttaa ennen kuin olen 30. Sillä viime vuoden idealla en kuitenkaan olisi ehkä saavuttanut tavoitetta, tajuan sen nyt. Se olisi ollut väärä idea siihen. Mutta ehkä senkin idean aika on sitten joskus, kun olen rauhassa saanut makustella sitä ja jalostanut sitä lisää. Ehkä sitten, kun minulla on vieläkin enemmän elämänkokemusta ja uskon viimein tietäväni tarpeeksi. Sain kuitenkin erään toisen idean, joka ei vaadi enempää tietoa tai kokemusta yhtään mistään. 

Tänä keväänä mä yhtenä aamuna heräsin ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, yhtäkkiä mun päässä oli lause, jolla aloittaisin mun ensimmäisen kirjan. Mä tiesin, että tässä se idea nyt on, tämä lause, tämä tarina mun on pakko saada kertoa. En kuitenkaan kirjoittanut sitä lausetta heti ylös, mutta se pyöri mun ajatuksissa viikkojen ajan. 

Kesäkuun alkupuolella tapasin yhdessä työtapaamisessa muissa merkeissä erään kustantamon edustajaa, jolle juttelin ideastani. Hän oli ensimmäinen tyyppi, jolle sanoin juuri tämän kirja-ajatuksen ääneen ja hän kannusti jatkamaan. Hänen mielestään idea kuulosti omaperäiseltä ja siltä, että sellaiselle teokselle voisi olla tilausta hyvinkin. Juteltiin yhdessä siitä, että tällaista juuri saman tyyppistä kirjaa ei vielä Suomesta löydy. 

Innostuin aivan valtavasti ja sain tosi paljon lisää itsevarmuutta. Tapaamisen jälkeen kirja pyöri ajatuksissa lähes päivittäin, mutta juhannus, remontti ja työt veivät mennessään, enkä löytänyt aikaa istahtaa alas vaan kirjoittamaan. Sanoin Otollekin ääneen, että hitsi haluaisin sulkeutua viikoksi mökkiin niinkuin se yksi nainen siinä yhdessä kauhuleffassa (mutta ilman niitä kauhuelementtejä) ja kirjoittaa vaan aamusta iltaan. Otto lupasi, että etsitään yhdessä mulle aikaa kirjoittaa.

Tavallaan kuitenkin tiesin, etten itse saa kyllä aikaiseksi sulkeutua viikoksi mökkiin, vaan jos mä sen kirjan teen, tulen tekemään ainakin ensimmäisen version siinä kaiken muun ohessa, keskellä arkea. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kesälomalla mä heräsin yhtenä aamuna seitsemän jälkeen (ja muu perhe nukkui kymmeneen) ja kolmessa tunnissa olin kirjoittanut yhdeksän liuskaa. Ja mikään teksti koskaan ei ollut tuntunut yhtä omalta kuin se juuri silloin. Siitä se sitten lähti ja nyt mä kirjoitan tekstiä sellaiselle mallille, että voin lähettää ensimmäisen version kustantamoille ja katsoa mitä tapahtuu. Ja nyt mulla ei takkua, vaan tekstiä pulppuaa. 

Suomalaiseen tapaan mua pelottaa, että nyt kun sanon tämän ääneen, niin kuitenkin jotain menee pieleen, enkä ikinä saakaan julkaistua tätä kirjaa. Kukaan ei kiinnostukaan mun ideasta, eikä tästä koskaan tule mitään muuta kuin tämä postaus. Mutta totuus on se, että tämä kirjoitusprojekti on mulle itselleni niin valtavan tärkeä, jotenkin myös sellainen kasvamisprosessi, että vaikka sitä ei koskaan lukisi mun itseni lisäksi kukaan muu, uskon, että se kannattaa viedä loppuun asti. Ja kenties, jos kukaan ei sitä haluakaan julkaista, mä länttään sen jatkokertomuksena tänne blogiin. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle, nyt mä ensin haluan kirjoittaa ensimmäisen version loppuun asti.

Olen innoissani ja tämä kaikki tuntuu kovin puhdistavalta ja tarpeelliselta.

Tätä olen miettinyt viime aikoina sekä oman blogini, että myös muiden blogien kohdalla. Kiinnostaako hömppä vielä vai pitääkö aina ottaa kantaa? Pitääkö aina olla joku tiukka aiherajaus ja mielipide tai kokemus jaettavaksi, vai kiinnostaako sellainen perus arkihömppä vielä ihmisiä? Nykyisin arjen kuulumiset tuntuvat olevan enemmänkin harvinaisuus ja useimmiten blogipostauksilla on jokin syvempi sanoma tai ajatus joka halutaan jakaa. Alkuaikoina oli aivan toisin päin: suurin osa oli sitä perus arkea ja sitten välillä  (ehkä kerran kuussa?) otettiin kantaa johonkin ajankohtaiseen asiaan tai haasteeseen.

Tää on musta tosi mielenkiintoinen ilmiö, koska varsinkin aiemmin kaikkein toivotuimpia olivat aina nimenomaan ne arkipostaukset, niitä toivottiin tosi usein. Nykyisin ne kyllä keräävät lukukertoja ja muutaman kommentin, mutta kyllä sen täytyy olla yleensä jotain merkityksellisempää, jos haluaa tavoittaa enemmän ihmisiä. Olenkin miettinyt, että alkaako se arki yleisesti olla niin nähtyä jo, vai haluavatko ihmiset nähdä vielä sitä muiden perus arkea? Sellaisia perus ”aamulla herättiin, sitten keitettiin kahvit ja laitettiin pyykkikone pyörimään” -tyyppisiä postauksia?

Päätin kysyä tätä asiaa mun Instagram-storyssa samalla, kun jaoin blogissa ihan tavallisia kuulumisia ja tajunnanvirtaa kuluneelta viikolta. Yllätyin vastauksista, sillä jopa 93% n. 1200 vastaajasta oli sitä mieltä, että kaipaavat niitä aikoja kun blogeissa oli enemmän kevyitä kuulumisia ja höpöttelyä! Olin aivan ällistynyt tästä tuloksesta, ajattelin, että se olisi tosi fifty-fifty. Mutta ei sitten ollutkaan vaan ihan päinvastoin. Siitä tuli oikeastaan tosi hyvä fiilis, mutta toisaalta aivan hölmistynyt olo.

Ne paineet ammattimaiseen, syvälliseen super mietittyyn sisältöön tulevat siis pääosin alan sisältä ja meiltä bloggaajilta itseltämme. Minä itse vaadin itseäni kirjoittamaan aina jotain mietittyä ja pohdiskelevaa, vaikka selkeästi tilausta olisi myös sille kevyemmälle sisällölle. Tämä ajatus ja vaatimus on itselleni syntynyt pääosin siitä, että ”muutkin tekevät niin”. Olen kokenut paineita tehdä harkitumpaa sisältöä, koska se on alalla nykyisin standardi.

Kävin tästä paljon instassa keskustelua seuraajien kanssa ja moni sanoi just sitä, että on ikävä sitä kevyttä hömppää ja arkea, josta tulee hyvä mieli ja joka on ihanan tavallista. Jopa peilin kautta otettuja asukuvia ja niitä aivan tavallisia arjen kuulumisia on monella ikävä. Toisaalta, paljon tuli myös kommenttia, että niistä mietityistä ja syvällisemmistä sisällöistä tykätään tosi paljon, mutta paras olisi se, että olisi kaikkea sopivassa suhteessa. Moni tykkää katsoa kuulumisia Instagram Storiesin puolelta, mutta suurin osa kaipasi niitä enemmän myös blogin puolelle.

Ja tästä mä sain inspiraation kirjoitella useammin niitä ihan perus arkihömppäkuulumisia. Pitkään musta on tuntunut, että ne eivät riitä vaan mun täytyy tehdä jotain enemmän, jotain harkitumpaa. Mutta jos niitä on kerran kaivattu, niin riemusta kiljuen mä tuon kuulumiset takaisin säännöllisemmäksi osaksi blogia. Siihen en ehkä enää lähde, mikä mun tyyli oli vuonna 2011 (ehkä ette ihan sitä haluaisikaan), mutta miksi en kertoisi kuulumisia vaikka kerran viikkoon tai kerran pariin viikkoon.

Meille bloggaajille ainoat keinot mitata sitä, tykätäänkö jostain sisällöstä, on kommentit, tykkäykset ja kävijämäärät. Niiden perusteella varmasti myös osittain se arkisisältö on vähentynyt, koska se ei vaan ole viime aikoina kerännyt niin paljoa reagointia, kuin muut sisällöt. Mutta varmasti se perus-arki on myös sitä just, mikä tulee helposti ohitettua FB:ssä tai Instassa ilman, että tykkää tai kommentoi, vaikka siitä sisällöstä tykkäisi ja nauttisikin. Se ei vaan herätä niin isoja tunteita välttämättä, että tulisi painettua peukkua tai kommentoitua. Silti siitä usein tulee hyvä mieli ja tykkää lukea/katsoa/kuunnella. Näin ainakin itselläni on. Sitten taas ne merkittävämmät jutut ja keskustelua nostattavat aiheet on niitä, jotka saavat ihmiset kommentoimaan ja reagoimaan herkästi. Tällöin ehkä ainakin mulle syntyy se kuva, että niistä enemmän reagointia keränneistä sisällöistä pidetään enemmän. Sitten loogisesti tulee jätettyä sitä arkea vähemmälle ja otettua enemmän kantaa.

Siksi mä haastankin nyt jokaisen teistä tykkäämään, kommentoimaan, reagoimaan somessa just siihen sisältöön, mistä pidätte, vaikka se ei aina olisikaan mitään maailmaa mullistavaa (enkä tarkoita tällä nyt itseäni vaan ihan kaikkea). Se auttaa sisällöntuottajia tietämään mikä on oikeasti teidän mieleen ja mitä te haluatte lukea enemmän. Sillä peukun painamisella on oikeasti valtava merkitys! Ja tietenkin kommenttikenttä on vapaa: olisi mahtavaa lukea lisää teidän ajatuksia siitä, mitä blogimaailmassa tällä hetkellä kaivataan, mistä tykätään eniten? 

Huomenna on perinteisen vuosikatsauksen vuoro, mutta halusin laittaa vuotta pakettiin myös vähän toisella tapaa tänä vuonna. Nyt otetaan nimittäin katsaus siihen, mistä TE olette tykänneet eniten tänä vuonna, ja mitä täällä ja muissa kanavissa on tapahtunut tänä vuonna. Mä olen ihan häkeltynyt siitä, miten monia uusia ihania tyyppejä meidän seuraan on liittynyt ja miten monia tuhansia kommentteja ja viestejä te olette jättäneet.  Onneksi myös te vanhat tutut olette pysyneet mukana. On ollut ihan mielettömän hienoa jakaa tämä vuosi juuri teidän kaikkien kanssa.

Katsoin Google Analyticsista suosituimmat postaukset tänä vuonna julkaistujen postausten joukosta, ja jopa vähän yllätyinkin joistakin listalla mukana olevista! Osa postauksista oli itselleni niitä kaikkein tärkeimpiä ja henkilökohtaisimpia myös, ja osa taas oli sellaisia, että en niitä kirjoittaessani todellakaan arvannut, että ne päätyisivät vuoden lopussa tälle listalle. Yhtä kaikki olen iloinen siitä, että olen onnistunut tuottamaan sisältöä, joka herättää tunteita ja ajatuksia ja reaktioita teissä.

Vuoden luetuimmat postaukset 2018

1. Tuleeko meille neljäs lapsi 

#Maharauha. Mulle kaikkein suurin ja tärkein postaus tänä vuonna, sillä tämä herätti niin monia tuntemuksia itsessänikin. Sain teiltä satoja viestejä koskien tätä aihetta, ja niin moni jakoi omiakin kokemuksia, että olin ihan ällistynyt. Tämä aihe on super tärkeä, eikä siitä puhumista saa lopettaa, ennen kuin jokaiselle meistä on taattu maharauha.

2. Kuka teille kirjoittaa vuodesta toiseen

Kirjoitin oman elämäntarinani ylös tiivistettynä yhteen postaukseen vuoden alussa. Siitä voi lukea kaiken olennaisen, mitä mun elämässäni oli viime tammikuuhun mennessä tapahtunut. Sen kirjoittaminen oli itselleni sellainen puhdistava ja voimaannuttava prosessi. Oli jotenkin tosi hyvä käydä läpi, mitä kaikkea elämässä onkaan tapahtunut näiden kaikkien ohikiitävien vuosien aikana.

3. Mitä ekaluokkalainen tarvitsee mukaan reppuun (kaupallinen yhteistyö)

Tämä yllätti totaalisesti nousemalla listan kolmanneksi! Postauksessa esiteltiin ekaluokkalaisen tarvikkeita ja jaoin muistilistaa siitä, mitä ekaluokkalainen tarvitsee. Oli huikeaa, miten monet opettajat ja kokeneemmat vanhemmat intoutuivat jakamaan omia vinkkejään. Toivottavasti tämä voi toimia vinkkipankkina myös ensi vuonna ekaluokkalaisten vanhemmille.

4. Pakkaspäivän asu Kalliossa & mistä parhaat mustat farkut 

Myös tämä oli aivan todellinen yllätys! Postaus ei ollut mikään maailman tunteikkain kirjoitusprojekti itselleni, mutta luulen, että tässä merkitsee se, että aika moni muukin mun lisäksi etsii niitä parhaita mustia farkkuja. Onneksi postauksen kommenttiboksi onkin täynnä vinkkejä ja kokemuksia parhaista mustista farkuista, joten toivottavasti moni on löytänyt itselleen täydellisen mustan farkkumallin tämän avulla. Mä ainakin olen, joten kiitos teille siitä!

5. Perhekasa

Yksi tuoreimmista listalla mukanaolijoista on postaukseni Perhekasa marraskuulta. Siinä kerron mikä ihme se sellainen perhekasa on, ja miksi se on meille niin tärkeä ja ihana juttu. Tämä on myös se postaus, jonka pohjalta päädyin tekemään #Maharauha -postauksen. Tämän postauksen kuva kun innoitti monia spekuloimaan onko meille tulossa neljäs lapsi. Se varmasti omalta osaltaan nosti tätä listasijoitusta.

6. Me etsitään omaa kotia

Mä kyselin teiltä vinkkejä ja paljastin, että me etsitään omaa kotia. Aloitettiin katselu lokakuussa, ja edelleenkin katsellaan. Ollaan käyty katsomassa joitakin asuntoja, ja meidän piti mennä myös erään talopakettifirman taloesittelyyn, mutta ei päästy juuri silloin paikalle, ja nyt esittelyt ovat olleet joulutauolla. Ei olla vieläkään ihan varmoja siitä mitä halutaan, ja monet erilaiset vaihtoehdot tuntuvat edelleen yhtä kiinnostavilta, mutta täysin eri tavalla. Ollaan kumpikin aivan yhtä pihalla siitä, mitä halutaan, ja siksi ei varsinkaan aiota kiirehtiä. Pidetään silmät auki ja seurataan, koska halutaan uskoa, että kun se meille oikea ratkaisu osuu kohdalle, me osataan tarttua siihen.

7. Tätä kukaan ei kerro äitiydestä 

Listasin asioita, jotka itselleni tulivat yllätyksenä äitiydessä, kuten sen, että tiukat housut saattavat aiheuttaa menkkakipumaista jomottelua vielä pitkään synnytyksen jälkeen. Näitä listojahan on netti pullollaan, mutta halusin itse yrittää koostaa sellaisen listan, jossa olisi kaikista muista täysin poikkeavia juttuja, eli juuri niitä, joilta ei yleensä näiltä listoiltakaan löydä. Teidän kommenteista päätellen onnistuin tässä, ja kommenttiboksiin tuli hurjasti vertaistukea ja lisää näitä vaiettuja aiheita.

8. Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus

Multa kysyttiin, että ”Mikä on positiivisen arkenne salaisuus? Eikö teillä koskaan herätä 8:n yösyötön jälkeen pukluun korvassa, vedetä itkupotkuraivareita kun vauva ei saa korvaansa irti päästään, levitetä mustikkapuuroa merkkivaatteille ja käytetä päivässä sanaa ”ei” kolmesti minuutissa?” ja mä vastasin kysymykseen kokonaisella postauksella. Tämä on ehdottomasti itselleni tärkeä postaus, jonka kirjoittaminen oli suorastaan terapeuttista. Purin siihen ne kaikki ajatukset, joita jo vuosien ajan oli herännyt joka kerta kun luin spekulointia kulisseista ja siloitellusta somearjesta (omastani ja muiden).

9. Näin lopetin yöimetyksen

Yöimetys loppui melkein vuosi sitten keväällä, ja halusin kirjoittaa ylös, mitkä keinot auttoivat meitä onnistumaan siinä. Toivottavasti tämä postaus on auttanut muitakin yöimetystä lopettelevia tekemään siitä edes karvan verran helpompaa. Postauksen kirjoittaminen oli tosi tunteikasta, koska yöimetyksen myötä meidän vauvasta tuli yhä enemmän taapero, omatoiminen pikkutyyppi, joka alkoi nukkumaan omassa sängyssä perhepedin sijaan. En voi uskoa, että se pikkutyyppi täyttää pian kaksi vuotta! Mutta nyyh, nyt ei mennä vielä siihen.

10. Kaksikielisyys – kuinka se sujuu nyt 

Kautta vuosien on kaksikielisyys ollut yksi suosituimmista aiheista täällä blogissa, ja niin myös tänä kesänä, kun tein pitkästä aikaa tilannekatsausta siihen. Ensi vuonna taapero aloittaa päiväkodin ja keskimmäinen eskarin, joten kaksikielisyyskuulumisia on ihan varmasti luvassa etenkin heidän osaltaan.

Tekoturkis Bubbleroom | Neule Gina Tricot | Musta haalari Zara | Sukkahousut Lindex | Kengät Zara | Hiusdonitsi Gina Tricot | Laukku Gucci |

Olen julkaissut blogissa tänä vuonna tämä postaus mukaanlukien 338 postausta, ja nämä ovat niistä kymmenen kaikkein luetuinta. Huomenna on tosiaankin perinteisen vuosikatsauksen vuoro, ja perinteisen koko vuoden läpikäymisen lisäksi olen listannut joka kuukaudelle oman yhden suosikkipostaukseni. Ne poikkeavat jonkin verran näistä, eli kannattaa ihmeessä tsekata nekin jos siltä tuntuu.

Kiitos vielä ihan mielettömän paljon tästä vuodesta teille kaikille! Ja jos teillä on jäänyt mieleen joku oma suosikkipostaus tältä vuodelta, tai jotain muita ajatuksia kuluneeseen vuoteen liittyen: sana on vapaa! Ihanaa vuoden toisiksi viimeistä iltaa kaikille <3

PS: Jos vuoden tilastot kiinnostavat, niitä on tänään mun IG Storiesissa mm. vuoden suosituimpien kuvien osalta, sekä esim. kuinka monta kertaa mun blogia on tänä vuonna luettu.