Viikon arkikuva 3/52

24.01.2020

Tässä kuvassa me ollaan just tulossa dagiksesta. Meidän taaperolla on tapana raahata aina mahdollisimman iso pehmolelu mukaan sinne. Joskus se on valtava kirahvi, tällä viikolla se on ollut isosiskon ikivanha vähän pienempi löllö koirapehmolelu, jonka nimi on Armas, kuten mummun koirankin. Kysyin häneltä, että saanko minä kantaa koirapehmolelua, mutta hän ehdottomasti halusi kantaa sen itse. Tässä ollaan pysähdytty korjaamaan koiran asentoa n. kymmenettä kertaa 200m matkalla.

Se tunne kun taapero näkee mut dagiksella päivän jälkeen on niin maaginen. Yleensä hän juoksee syliin niin kovaa kun pienistä jaloistaan pääsee ja kiljuu innostuksesta. Siinä hetkessä on niin paljon tunteita puolin ja toisin. Kyllä se on mulle päivän paras hetki kun näen taas lapset, vaikka kovasti rauhallisesta työajasta nautinkin. Otto hakee meillä useammin lapset, koska mä saan yleensä tehtyä sen aikaa vielä hyvin töitä ja sitten lapset voi hakea aiemmin.

Mutta aina jos olen muutenkin liikkeellä sopivaan aikaan, olen mukana hakemassa. Joskus haen myös yksin kaikki lapset bussilla, kuten tällä viikolla Oton ollessa koulussa. Mä olen ehkä vähän pönttö, mutta lähes aina kun haen taaperoa, mä juoksen bussipysäkiltä tai autosta päiväkodin portille, että pääsen mahdollisimman nopeasti. Ajallisesti eroa on ehkä puoli minuuttia, mutta jotenkin löydän itseni aina ottamasta juoksuaskelia. Jos ollaan yhdessä hakemassa, niin Otto aina huutelee perästä, että voisinko vähän odottaa. Tai sitten otetaan kisa ja hän juoksee mun ohi portille loppumetreillä, hitsi vie. Mutta joku päivä mä vielä voitan!

Päiväkotipäivän päätteeksi taapero yleensä kertoo vuolaasti omasta päivästään kaikenlaista aina syödystä lounaasta leikkeihin kavereiden kanssa. Toki me aina kysellään myös päiväkodin henkilökunnalta päivän kuulumiset. Usein kotiin tulee mukaan joku hieno uusi piirustus tai askartelujuttu, jotka pitää heti kotona laittaa magneetilla kiinni jääkaapin oveen.

Taaperolla on viikossa neljä dagis-päivää ja kolmen päivän viikonloppu.  Taaperon vapaat perjantait on kyllä ihana juttu, josta aion pitää kiinni eskariin asti, kuten tehtiin isompienkin kanssa. Se on niin luksusta, kun perjantaina saa aloittaa aamut rauhassa taaperon kanssa leikkien, vaikka itsellä olisikin työpäivä sitten. Tänään tein puolikkaan työpäivän ja Otto leikki ja touhusi meidän kuopuksen kanssa sillä aikaa. Silti tämä päivä tuntui jo viikonlopulta ja vapaapäivältä aamusta asti.

Taaperolla on päiväkotiarkea takana pian 11 kuukautta (miinus kesäloma) ja se on sujunut pääosin hyvin. Helsingin seudulla ruotsinkielisessä päivähoidossa on tällä hetkellä niin paha henkilökuntavaje, että tammikuussa 50% ruotsinkielisistä päiväkotipaikan hakijoista on tarjottu suomenkielistä päiväkotipaikkaa, kun ruotsinkielisiä paikkoja ei ole saatavilla riittävästi. (lähde hs.fi). Tosi kurjaa, että perheet eivät saa päivähoitoa omalla äidinkielellä. Meillä on käynyt todella hyvä tuuri, kun paikat aikanaan järjestyivät helposti kaikille ja vielä juuri siitä samasta tutusta päiväkodista, jossa meidän lapset aloittivat jo keväällä 2015.

Ei voi kuin olla äärettömän kiitollinen ihanille tutuille ja uusille hoitajille ja opettajille, jotka ovat aina tehneet parasta mahdollista työtä, vaikka henkilökuntavaje on välillä hetkellisesti vaivannut meidänkin päiväkodissa. Toivon niin kovasti, että tulevaisuudessa varhaiskasvatukseen satsattaisiin aidosti niin paljon kuin oikeasti pitäisi, koulutusväyliä monipuolistettaisiin houkuttelevammiksi ja löytyisi tarpeeksi ihmisiä, jotka haluavat alalle ja kokevat sen oikeasti mielekkääksi, jotta missään päiväkodissa ei tarvitsisi käydä läpi monen kuukauden henkilökuntapulaa tai sijaisrumbaa.

Me ollaan tosi kiitollisia siitä, että meillä on pysynyt sama päiväkoti ja lähes sama henkilökunta jo viiden vuoden ajan. Se on ihan valtavan iso voimavara, että on sellainen päiväkoti ja henkilökunta, joihin voi luottaa ihan 100% ja tietää, että lapsi saa aina parasta mahdollista hoitoa ja läheisyyttä aina kun sitä tarvitsee. Lapselle päiväkoti on kuin toinen koti ja mulle on ehdottoman tärkeää, että hänellä on siellä turvallinen ja hyvä olla.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


23 Responses to “Viikon arkikuva 3/52”

  1. Avatar Tiia sanoo:

    Moi, onko lähiaikoina tulossa postausta teidän kaksikielisyydestä? Itselläkin on kaksikieliset lapset (suomi ja ruotsi) joten sun postaukset aiheesta on aina kiinnostavia.

  2. Avatar Sofia sanoo:

    Hei, ajattelin vain sanoa, että olisi kiva jos julkaisisit kommentteja useammin, ja vastaisit kaikkiin kommentteihin.

  3. Avatar Ee sanoo:

    Aivan mahtava kuva! :D ja kiitos kun puhut tuosta päiväkotien tilanteesta täällä blogissakin, joskus aiemmin jäänyt kuva, että olet sanonut vain, että teidän päiväkodissa ei koskaan ole törmätty tuohon ongelmaan jne, voin muistaa kyllä väärinkin, mutta se on niin harmillista kun resurssit on niin vähissä niin tärkeässä paikassa! Ja vaikka töihin haluaviakin varmasti löytyis ammattiiosaajista, ei ole resursseja palkata ja sijaisia ei pystytä ottamaan vaikka hoitajia ja opeja ois pois tälleen etenkin sairasteluaikana useinkin. Jäin muuten miettimään, että saako teillä tosiaan kuljettaa joka päivä jotain pehmoa mukana ja takas kotiin, vai tarkoititko tässä vain jotain lelupäivä-juttua? Meillä omat pehmot odottaa päiväkodin korissa päiväunia ja menee sinne takaisin niiden jälkeen ja kotona sitten on omat, tämä siksi, ettei pöpöt kulje kodin ja päiväkodin väliä niin helposti alituiseen… Ja huvittavaa jos hän saa oikeasti kuljettaa ison kirahvin mukanaan aina, se on meinaan oikeesti aika iso, melkeen tytön itsensä kokonen :D ihanaa kevään odotusta teille, olette ihana perhe<3

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti <3 Meillä ei aiemmin oltu törmätty resurssipulaan, mutta viime vuonna se alkoi näkyä meilläkin. Onneksi nyt tilanne on tosi hyvä ja toivottavasti oysyykin sellaisena. Meillä saa olla pehmolelu ihan joka päivä tai mikä tahansa lelu tai kirja tai vaikka repullinen leluja, ei oo koskaan ollut mitään rajoituksia siinä. Ihanaa kevään odotusta sinnekin ja kiitos kauniista sanoista <3

  4. Avatar J sanoo:

    Suuri ongelma on myös se, miten saataisiin varhaiskasvatuksen opettajat pysymään alalla. Vastuu ja vaativuus ei todellakaan kohtaa palkan kanssa. Todella moni vaihtaa alaa täysin kokonaan tai opiskelee luokanopettajaksi. Yliopistoissa ympäri Suomea aloituspaikkoja nostetaan jatkuvasti, mutta kaikki paikat eivät täyty, koska hakijoita on vaan niin vähän eikä alalle soveltumattomia voida ottaa sisään. Ihana arkikuva ja ihana tarina sen takana! ❤️ T. Varhaiskasvatuksen opettaja

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      No just näin! Nythän Helsingissä onneksi nostettiin palkkoja, mutta ei se vieläkään mun(kaan) mielestä riittävällä tasolla ole ammatin vaativuuteen nähden. Toivottavasti näihin asioihin satsattaisiin lähitulevaisuudessa niin paljon kuin pitäisi. Kiitos hurjasti ja tsemppiä tärkeään työhön <3

      • Avatar Elina sanoo:

        Hei, sen verran on pakko kommentoida, että varhaiskasvatukseen (kuten monille sote-aloillekin) on kyllä edelleen hyvin hakijoita ja paikat saadaan hyvin täytettyä. Tilastoja löytää ihan netistä. Pientä laskusuhdannetta kyllä on, mutta hakijamäärät ovat ihan hyviä.

  5. Avatar Henna sanoo:

    Etkö tunne pistoa sydämessäsi, kun ”viette” ruotsiaan äidinkielenään puhuvan paikan?

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      No en kyllä tunne. Meidän lapsilla paikat on olleet jo kauan ennen kuin tästä on uutisoitu ja lisäksi myös meidän lapsista jokainen puhuu ruotsia toisena äidinkielenä ja on paikkaansa oikeutettu. :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      No en kyllä tunne. Meidän lapsilla paikat on olleet jo kauan ennen kuin tästä on uutisoitu ja lisäksi myös meidän lapsista jokainen puhuu ruotsia toisena äidinkielenä ja on paikkaansa oikeutettu. :)

  6. Avatar Nimetön sanoo:

    Työ varhaiskasvatuksessa on käynyt niin raskaaksi, että ammattilaiset pakenevat muihin hommiin. Tai sitten sairastuvat ja jäävät työkyvyttöminä pois, kuiten minä.
    Asiaa ei korjata edes palkkausta parantamalla, vaikka palkat alalla matalia ovatkin. Koko rakenteelle on tehtävä jotain, sillä tilanne on kestämätön.

    Eikä ne lapset: niiden kasvattaminen, heidän kanssaan oleminen ja tekeminen on edelleen ehdottomasti parasta. Toki, vähän alueittainkin, myös haastavien lasten määrä on joukossa kasvanut. Esimerkiksi jo ihan se, että ryhmässä voidaan puhua äidinkielenä useampaa kasvattajalle vierasta kieltä, tuo haastetta varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamiseen, arkisiin sosiaalisiin tilanteisiin (esimerkiksi leikkitilanteet) ja viestintään (kuinka selitätkään sanan ’vappu’ tai ’vappunaamiaiset’ perheelle, joka kohtaa moisen ensimmäistä kertaa).
    Perheet ovat ihania ja yhteistyö heidän kanssaan on lähtökohtaisesti aina hedelmällistä.
    Ongelman työpäivään tuo alati läsnä oleva riittämättömyyden tunne. Paperitöiden ja vaatimusten lista on kasvanut, kun henkilökohtainen suunnitelma on laadittava ja päivitettävä jokaiselle ”tavallisellekin” lapselle. Lisäksi suunnitelman toteutumista on seurattava yksilöllisesti, koko ryhmän tarpeet sovitettava toisiinsa järkeväksi kokonaisuudeksi, josta perustellusti kaikki yksilöt saavat jotakin omaan henkilökohtaiseen tavoitteeseensa liittyvää.
    Pelkästään suunnitteluun ja papereiden kirjoittamiseen, havainnointiin ja raportointiin saisi kulumaan kokonaisen työpäivän. Se ei vaan riitä, sillä aikaa näiden tekemiseen ei juurikaan ole. Lasten kanssa tehdessä ”siinä samalla” ei ole mikään vaihtoehto, sillä ryhmässä läsnäoloa kaivataan koko ajan.

    Hyvätkin työpäivät ovat siis jatkuvaa palapeliä ja sovittamista, joustamista vielä vähän lisää. Vaatimuksia tuntuu satelevan joka puolelta lisää, mutta arjesta selviytyminen kiinnostaa harvempia ulkopuolisia.
    Houkutus lähteä muihin töihin on kova: saman tai paremman palkan saat melkein mistä vaan, sen lisäksi portin toisella puolella saattaisi saada ruokatunnin tai kahvitunninkin.

    Se, että sydämmestään tekee sitä, mihin on kutsumus, ei ole syy repiä ja venyttää näitä ammattilaisia loppuun!
    Poliitikkojen jalot ajatukset subjektiivisen päivähoito-oikeuden laajentamisesta koskemaan kaikkia, myös kotona olevien vanhempien lapsia, on varhaiskasvatuksen kentällä todellinen kauhu. Ei sillä, etteikö me kaikkia lapsia haluttaisi rakastaa, mutta kun tilat ovat vähissä jo nyt, eikä aika ja henkilökunta riitä nytkään, on käsittämätöntä olettaa, että kaikille voitaisiiin tarjota palveluita tuosta noin vaan.

    Ja anteeksi. Vähän ohi kommentoitu kaunista kuvaa.
    Terveisiä kaikille varhaiskasvatuksen työntekijöille:
    Olen kateellinen tielle joka aamu, kun pääsette toistenne ja niiden lapsien seuraan. Rakastan päiväkodin tunnelmaa siellä kiireen takana ja toivoisin, että joskus vielä itsekin pääsisin mukaan.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Ehdottomasti samaa mieltä sun kanssa, kiitos paljon kun kerroit omia kokemuksia ja jaoit ajatuksia! Näitä on tärkeää saada kuuluviin. Juuri siksi mäkin toivon, että varhaiskasvatukseen satsattaisiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, jotta siellä olisi hyvä olla niin työntekijöillä kuin lapsillakin.

  7. Ihana arkikuva :D. Samaistun tohon juoksemiseen,pingon aina hirveetä vauhtia portille haha :D

  8. Avatar Tuli vaan mieleen sanoo:

    No mutta eivätkös teidänkin lapset vie päiväkotipaikat jonkun suomenruotsalaisen perheen lapsilta? Tuntuu hassulta, että ruotsinkielisille perheille ei riitä paikkoja, mutta suomenkielisille niitä annetaan kielikylpymielessä.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Meidän lapsilla on ollut päiväkotipaikat jo pitkään ennen kuin tällaisesta resurssipulasta ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa on edes uutisoitu ja meidän lapsista 2/3 on tänä vuonna koululaisia. Kyllä tässä on nyt huomattavasti isommasta ongelmasta kyse kuin siitä, että yhden perheen lapset ”vievät” paikkoja toisilta. Eikä meidän lapset ole olleet päiväkodissa ”kielikylvyssä” vaan ruotsi on meillä toinen kotona puhuttu kieli, koska toinen vanhemmista puhuu sitä.

  9. Avatar Iina sanoo:

    Tohon päiväkotipaikka-asiaan: kyllä siinä kuitenkin on selkeä tarve-ero ja hieman ehkä oikeuksineen menisi edelle perhe, jossa puhutaan vain ruotsia ja jonka lapsille suomen kieli on ihan vieras – siis niin, että osaavat ilmaista itseään ainoastaan ruotsiksi tai ymmärtävät hyvin vain ruotsia. On ruotsinkielisten oikeus saada varhaiskasvatusta omalla ÄIDINkielellään. Edelle siis tilannetta, jossa juurikin te esim. olette: vapaavalintaisesti päättäneet opettaa lapsille suomen kielen lisäksi myös toisen (kotimaisen) ”ylimääräisen” kielen.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Niinpä, näin totesin tekstissäkin, että mun mielestä se on hirveää, että se oikeus ei toteudu tällä hetkellä. Ja jos nyt juuri hakisin paikkaa niin, että tietäisin 50% ruotsinkielisistä perheistä jäävän ilman oman kielen paikkaa, niin voisin hakea suomenkielistä paikkaa meille. Mutta kun tilanne on se, että meillä on se paikka ollut jo pitkään ennen kuin tästä on edes tiedotettu missään, niin en nyt ihan ymmärrä miksi tätä keskustelua edes käydään. Enpä osannut yhtään kuvitella tätä tekstiä kirjoittaessani, että tämä yritettäisiin vierittää jotenkin meidän niskoille, että kaupungilla on puutteelliset resurssit? Uskomatonta. Ja en sillä tarkoita tätä sinun kommenttia joka on ihan asiallinen, vaan tätä koko keskustelua.

  10. Avatar Hmm sanoo:

    Mutta kun teillä se toinen vanhempi Taitaa puhua sitä
    Vain jos sun insta- kamera on päällä :-D ihan vierestä satuin kuulemaan sujuvaa Suomen kieltä vaatekaupassa kun se teidän perheen ”ruotsinkielinen” lapsilleen puhui… Ei siis ihan verrattavissa niihin muihin perheisiin joissa se ruotsinkieli on todella se toinen äidinkieli, aina.

  11. Avatar Nina sanoo:

    Kyse ei ole yhden perheen lapsista vaan yleisemmästä ilmiöstä. Lähtökohtaisesti paikat on tarkoitettu suomenruotsalaisille perheille. On toki perheitä jotka ovat asuneet muutaman vuoden ruotsissa ja oppineet kielen. Ei tämä heitä suomenruotsalaiseksi muuta. Äidinkieli on äidinkieli.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Niin, kyse on tosiaan yleisemmästä ilmiöstä. Silloin kun me ollaan esim. paikat haettu 2015, joka paikassa neuvolasta lähtien on kannustettu kaksikielisyyteen täysin rinnoin kun siihen kerran on mahdollisuus, eikä puhetta resurssipulasta nimenomaan ruotsinkielisellä puolella ole ollut yleisesti. Mulle tämä tuli tietoon HS:n uutisoinnin myötä tänä talvena. Kukaanhan ei ole väittänytkään, että esim. meidän lapset olisivat suomenruotsalaisia. En silti koe, että mun pitäisi tuntea pistoa sydämessä siitä, että joku ei nyt saa paikkaa ”meidän takia” kun meillä se paikka on ollut jo pitkään. Tilanne on valitettava ja ikävä kuten tekstissä totesin, mutta en kyllä millään ajattele sen olevan meidän syytä, että kaupungilla on puutteelliset resurssit järjestää päivähoitoa.

  12. Avatar Alexandra sanoo:

    Siis ihme kommentteja täällä. Pakko tulla puolustamaan sua Iina vähän. Meillä neljä lasta, joista kaikki käynyt ruotsinkielisen päiväkodin sekä joista kaksi käyvät nyt ruotsinkielistä eskaria. Meidän perhe on suomenruotsalainen, minä puhun lapsille ruotsia ja isä suomea (tai englantia).

    Resurssipula on kauhea ja koskettaa kaikkia meitä, mutta kauan haetut paikat ovat jokaisen omia eikä niistä pitäisi käydä taistoa hampaat irvessä. Äidinkielenään ruotsia puhuvat ansaitsisivat ehdottomasti myös päiväkoti- tai eskaripaikan omalla äidinkielellään, mutta se ei aina ole valitettavasti mahdollista. Ja vaikkei se ole mahdollista, ei kenenkään suomenruotsalaisen tai ruotsia arkikielenä käytettävän perheen lapset ole ”huonommalla” sijalla. Kaikilla on oikeus sellaiseen päivähoitoon kuin haluaa.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.