Ensimmäinen eskaripäivä & arkeen paluu

13.08.2019

Meidän keskimmäinen aloitti tänään eskarin ja se sujui kyllä niin mainiosti että! Aamulla fiilis oli innokas ja lapset olivat kuulemma kaikki kolme nukkuneet oikein hyvin. Laitettiin edellisenä iltana ihan kaikki valmiiksi vaatteita myöten, joten arkeen sujahtaminen sujui aika näppärästi. Ajeltiin aamulla koko porukalla kohti eskaria (ja koulua) ja sinne meidän 6v jäi eskariin tuttujen kavereiden kanssa, tuttuun paikkaan, jossa opettajatkin olivat jo tulleet vähän tutuksi tutustumiskäynneillä ja isosiskon ollessa vielä eskarilainen.

Yritin siinä rohkaisevasti sanoa, että ”katso, tuolla on toi kiva kotileikki-tila”. Vastaukseksi sain painokkaan ”kyl mä äiti tiedän jo, oon leikkinyt tuolla jo kotileikkiä ainakin kaks kertaa!”. Tämä selvä. Sinä olet nyt iso eskarilainen ja pärjäät ihan mahtavasti. Meitä vanhempia ei siis varsinaisesti kaivattu sinne pööpöilemään, joten lähdettiin ulos, sanottiin koululaiselle heipat kun hän jäi kavereiden kanssa pihalle odottamaan koulun alkua ja lähdettiin viemään kuopusta dagikseen. Se kuopuksen dagikseen jääminen mua jännitti oikeastaan kaikkein eniten, kun hän kuitenkin oli ensimmäistä kertaa jäämässä aivan yksin ilman isosiskon tukea sinne.

Mutta sekin sujui hyvin, hän jäi reippaasti istumaan ulos penkille kavereiden kanssa ja jäi odottamaan, että he pääsevät aloittamaan leikit ulkona. Antoi halit ja vilkutti vaan reippaasti heipat meille, eikä edes katsonut perään kun me lähdettiin. Olin suorastaan häkeltynyt. Näinkö helppoa tämä oli? Ihan kuin ei olisi ollutkaan 10 viikon kesälomaa välissä. Kaikki meni niin näppärästi ja rutiinilla. Onko meidän lapset oikeesti jo näin isoja! Kai ne on. Varmasti voi tulla vielä niitäkin aamuja, että hoitoon ei huvittaisi mennä tai kaikki varusteet on hukassa yhtäaikaa ja hikikarpalot nousee otsalle. Mutta tämä oli hyvä alku, nyt arki tuntuu taas paljon mukavammalta ajatukselta.

Eskaripäivän jälkeen meidän tuore eskarilainen kertoi päivästä kuin olisi ollut eskarissa jo ainakin puoli vuotta. Itsevarmana, tyytyväisenä ja iloisena. Ihanaa, että hänen eskarivuotensa alkoi näin kivasti. Päivä oli sujunut myös esikoisella ja kuopuksella yhtä hyvin kuin se alkoikin.

Koulun ja varhaiskasvatuksen jälkeen kaikilla kolmella oli vielä harrastus tänään, kun käytiin kokeilemassa uutta harrastusta. Kolme harrastusta samana iltapäivänä eri puolilla Helsinkiä vaati hieman sumplimista, mutta selvittiin. Harrastusten jälkeen mentiin koko porukalla arjen alkamisen kunniaksi syömään Naughty Brgriin. Ai että oli hyvää!

Ja vähän siinä kyllä valmistauduttiin siihenkin, että tämä äiti ei varmaan ainakaan seuraavaan pariin päivään syö mitään kovin herkullista, haastavaa tai lämmintä ruokaa. Huomenna vihdoin koittaa nimittäin mun jännittämä viisaudenhampaan poisto, mutta ompahan sitten ainakin ohi. Mä olen valmistautunut siihen protskujuomilla, jääkahveilla, kolmella eri jäätelöllä, smoothieilla ja jäädytetyillä kylmäpakkauksilla. Loppuviikolle on luvassa sosekeittoja. En jaksa pelätä pahinta (olen sen jo kerran kokenut) enkä myöskään toivo liikoja. Valmistautumiseni voi olla hieman ylimitoitettua, tai sitten ei. Katsellaan.

Tästä on tosi hyvä jatkaa kohti syksyä. Mulla on hyvät fiilikset siitä, että tästä syksystä tulee tosi työntäyteinen, mielenkiintoinen ja hauska. Vaikka oli ihan parasta olla koko kesä yhdessä, nyt on ihan parasta keskittyä taas täysillä päivisin töihin ja sitten iltaisin ihan täysillä perheeseen. Mahtavaa vaihtelua ja mahtavinta siitä tekee se, että lapset ovat myös arjesta ja kavereista ja rutiineista fiiliksissä.

Nyt saa hei vinkata leffa- tai sarjasuosikkeja, huomenna aion olla hampaan poiston jälkeen sohvalla peittoon kääriytyneenä, kylmäpakkaus poskella loppupäivän! Me just katsottiin yhdessä loppuun Euphoria, mitäs mä voisin katsoa päivällä yksin?


Viimeinen viikko kotihoidossa

17.02.2019

Viikon kuluttua meidän taaperolla alkaa päivähoidon pehmeä lasku ja parin viikon kuluttua sitten se ihan oikea päivähoito.

Ihan eilen me vasta piru vie harjoiteltiin esikoisen ja keskimmäisen kanssa päiväkotiin menemistä ensimmäistä kertaa. Ja siitäkin on jo neljä vuotta. NELJÄ vuotta.

Ihan vasta me pyyhittiin kyyneliä silmäkulmasta lasten ensimmäisessä kevätjuhlassa, kun kaksivuotias keskimmäinenkin siellä esiintyi muiden ryhmäläisten kanssa niin hienosti.

Ihan vasta mä lyllersin viimeisilläni raskaana meidän isompien lasten joulujuhlaan siihen samaan päiväkotiin ja kökötin mahani kanssa siellä päiväkodin penkillä juhlasalissa katsomassa esikoisen ihanaa Frozen-esitystä.

Ihan vastahan me kannettiin synnäriltä kotiin se pieni mytty, joka päästeli vastasyntyneen ihania ääniä, hapuili rintaa ja mahtui kätevästi kämmenen ja kyynärpään väliin.

Ja nyt hän on reipas kaksivuotias, joka parin viikon kuluttua aloittaa päivähoidon.

Alunperin päivähoidon piti alkaa jo helmikuun alusta, mutta tajuttiin, että tämä hiihtoloma olisi tullut heti siihen aloituksen päälle. Päätettiin siis ihan suosiolla myöhäistää hoidon aloitusta kuukaudella, niin päästään kunnolla harjoittelemaan ilman, että heti tulee pitkä tauko. Päivähoitoa on ainakin tämän kevään ajan kolmena päivänä viikossa, joten viikkoihin jää hyvin myös vapaapäiviä. Katsotaan sitten kesän jälkeen, että lisätäänkö viikkoon yksi hoitopäivä lisää, vai jatketaanko samalla tahdilla. Meidän lapset ovat aina olleet päivähoidossa kolme- tai nelipäiväistä viikkoa, koska se on tuntunut hyvältä ja ollut meille mahdollista. Näin on tarkoitus toimia taaperonkin kanssa eskariin asti, kun eskarissa sitten ei ylimääräisiä vapaapäiviä enää ole.

Kaksivuotias itse on kysynyt ehkä n. viimeiset kolme kuukautta joka aamu siskojen lähtiessä päiväkotiin ja kouluun, että ”Onko minullakin tänään dagispäivä?”. Ja joka aamu on pitänyt vastata, että ei tänään, mutta pian sinullakin alkaa päivähoito. Monta kertaa hän on myös suuttunut, ja painokkaasti ilmoittanut, että ”Mutta minäkin haluan mennä dagikseen!”. Ei siis olla oltu mitenkään järin jännittyneitä tai huolissaan tästä muutoksesta, uskotaan, että hän on oikein valmis tähän uuteen asiaan.

Siinä missä neljä vuotta sitten jännitin aivan älyttömästi sitä, että joku muu hoitaa meidän lapsia useana päivänä viikossa, nyt en jännitä sitä ollenkaan. Päiväkoti on se sama tuttu, jossa isommatkin lapset ovat olleet eskariin asti ja josta me tunnetaan kaikki aikuiset ja suurin osa lapsistakin. Taapero on leikkinyt päiväkodissa jo monta kertaa joulu- ja kevätjuhlien ja valokuvauspäivien sun muiden yhteydessä, ja hän on kaikille tuttu, vaikka ei hoidossa aiemmin olekaan ollut. Isosisko on vielä kevään ajan samassa päiväkodissa, ennen kuin syksyllä aloittaa eskarin ja siirtyy koulun yhteyteen. Tiedän, että meidän minityyppi tulee olemaan mitä parhaimmassa hoidossa juuri tuolla päiväkodissa, ihanien, tuttujen ja turvallisten aikuisten ympäröimänä.

Vaikka ollaan koko perhe innoissamme tästä hienosta uudesta askeleesta, niin tokihan se silti tuntuu haikealta. Nämä kaksi vuotta on menneet vaan niin älyttömän nopeasti. Tuntuu, että pää ei pysy perässä tässä tahdissa, jossa elämä etenee. Sama tunne on tosin tainnut olla siitä asti kun ensimmäisen lapsen sain rinnalle. Vaikka kuinka elää hetkessä ja parhaansa mukaan pysähtyy nauttimaan kaikesta mitä tapahtuu, se ajankulu pääsee silti aina yllättämään.

Haluaisi vaan purkittaa jokaisen ihanan lämpimän tunteen ja kaikki ne pienet hetket niin, että niihin voisi aina hypätä myöhemmin takaisin. Tokihan niihin voikin, kuvissa, videoissa ja muistoissa. Mutta ei se vaan ole sama juttu! Kyllä te tiedätte, jotka tunnette samalla tavalla. Ylpeyttä ja haikeutta. Onnea ja luopumisen tuskaa. Rakkautta ja ikävää. Vanhemmuus on jatkuvaa irti päästämistä ja syliin sulkemista. Pitää vaan olla rohkea ja luottaa omaan lapseen ja rakastaa niin täysillä kuin ikinä vaan pystyy. Vaikka suunnilleen jokainen uusi asia tuntuu musta aina vanhempana myös haikealta, se onni, ylpeys ja ilo on aina suurempaa.

Viikon kuluttua me aloitetaan harjoittelu päiväkodissa ja tiedän, että siitä tulee hauskaa. Tiedän jo valmiiksi, että jos joku itkee ekana oikeana hoitopäivänä, se olen minä. Tiedän, että me haetaan päiväkodista sitten tyyppi, joka puhua pulputtaa taukoamatta uusista kavereista ja siitä mitä on tehnyt. Luotan ihan täysillä siihen, että kaikki menee hyvin. Sitten me saadaan kaivattua rauhallista työaikaa päiviin, ja koko perheen yhteistä aikaa iltoihin ja viikonloppuihin. Siitä tulee ihanaa, ja tämä on hieno uusi juttu. Me ollaan ylpeitä meidän tyypistä, jonka kanssa tämänkin uuden askeleen ottaminen on hauskaa ja jännittävää.

Nyt me kuitenkin nautitaan tästä viimeisestä viikosta, jonka taapero on kotihoidossa ja me saadaan olla koko perhe isompia myöten yhdessä hiihtolomalla. Fiilistellään yhteisiä hetkiä ja otetaan kaikki ilo irti siitä, että ei ole yhtenäkään päivänä mitään pakollisia aikatauluja. Loman jälkeen ollaan varmasti oikein valmiita aloittamaan tämä uusi vaihe elämässä, ja ottamaan vastaan kaikki se ihana mitä se tuo tullessaan!