Hyvän mielen äänikirjavinkit + 30 päivän ilmainen kokeilujakso Bookbeatiin

31.03.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WSOY:n, BookBeatin & Indieplacen kanssa.

Viime viikkoina yksi keino saada hetki omaa rauhaa tai yksi keino matkustaa hetkeksi ihan toiseen maailmaan koko viisihenkisen perheen ollessa 24/7 kotona on ollut kirjoihin uppoutuminen. Tai no, myönnettäköön, ei se ole sitä ollut vain viime viikkoina vaan aina, siitä asti kun opin lukemaan 6-vuotiaana. Kirjat ovat paras mahdollinen keino nojatuolimatkailla tai unohtaa hetkeksi ihan kaikki muu ja antaa vaan hyvän tarinan tai uusien ajatusten viedä. Mä olen itse lukijana sellainen, että kun mä luen kirjaa, en kuule mitään muuta. Maailma voi romahtaa mun ympärillä ja mä en huomaa mitään. Siksi se onkin niin hitsin hyvä keino rentoutua nyt, kun meidän kotona on hiljaista vain öisin.

Aikuisiällä olen myös palannut vanhan innostukseni – äänikirjojen – pariin. Muistatteko teidän lapsuudesta ne pehmeäkantiset kirjat ja satukasetit? Mä taisin kuulua johonkin kirjakerhoon, josta niitä tuli. Rakastin kuunnella satuja kasetilta ja kuuntelin niitä usein vielä silloinkin kun olin jo oppinut itse lukemaan. Nykyisin tykkään kuunnella äänikirjoja niin lenkkeillessä, siivoillessa kuin kotona vaan rentoutuessakin. Esimerkiksi kirkkaassa auringonpaisteessa ulkona on paljon kivempi kuunnella kuin yrittää itse lukea silmiä siristellen. Helposti lähestyttäviä tietokirjoja on tullut äänikirjoina valtavasti tarjolle, ja parhaat niistä toimivat moneen kertaan kuunneltuina ja tarjoavat mulle jotain uutta joka kerta.

Viime aikoina olen lukenut ja kuunnellut tosi erilaisia kirjoja. Välillä olen tykännyt uppoutua enemmän jännittäviin ja koukuttaviin tarinoihin. Toisaalta, olen etsinyt myös inspiraatiota omaan työhön ja rentoutumiseen kirjoista. Olen lukijana aika sellainen fifty-fifty, luen sekä self-helpiä että sitten romaaneja. Tässä postauksessa keskityn enemmän tähän self-help- ja tietokirja-osastoon, sillä tässä tulee nyt monta kirjavinkkiä sellaisista kirjoista, jotka ovat viime aikoina inspiroineet mua erityisen paljon, antaneet voimaa tai opettaneet mulle jotain ihan uutta ja hyödyllistä. Tässä tulee:

Maaret Kallio: Voimana toivo 

Tänään 31.3. sekä kirjana että äänikirjana ilmestynyt Maaret Kallion Voimana Toivo on ihana kirja. En ole lukenut sitä vielä kokonaan, mutta sain ennakkolukukappaleen viime viikolla ja ehdin jo aloittaa kirjan. Mun mielestä Suomen tunnetuin psykoterapeutti Maaret Kallio on aivan asioiden ytimessä. Tässä ajassa me tarvitaan toivoa erityisen paljon. ”Hyvä elämä ei synny täydellisyydestä tai toisiaan seuraavista huippukokemuksista, vaan siitä, että säilytämme toivon hyvään vaikeasta huolimatta. Toivon teemat herättävät lukijan katsomaan elämää rikkain sävyin auttaen vaikean hyväksymisessä ja hyvän vahvassa tavoittamisessa. ” Näin sanotaan kirjan kuvauksessa BookBeatissa ja se on niin totta. Suosittelen tätä kirjaa ihan jokaiselle, josta tuntuu, että toivo on joskus vähän hukassa. Ja jokaiselle, joka haluaa pitää toivosta kiinni.  

Gary John Bishop: Unfu*k yourself

Unfu*k yourself on hyvä kirja kaikille, jotka joskus epäilevät itseään ja pelkäävät epäonnistumista, eivätkä ole tyytyväisiä omiin saavutuksiinsa. Kirja opettaa, ronskilla otteella, armoa ja itsensä hyväksymistä. Vaikka koin jo valmiiksi olevani ihan suht hyvällä tolalla itseni hyväksymisessä, opin kirjasta paljon uutta. Gary John Bishop on Skotlannissa syntynyt henkisen kasvun valmentaja.  Unfu*k yourself on menestysteos, jota on myyty lähes kaksi miljoonaa kappaletta ja käännetty yli 20 kielelle.

Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset 

Tähän kirjaan meidän perheestä tarttui alunperin Otto. Mulla jäi kirjan paperiversio pöydälle lojumaan keittiössä kun olin lukenut siitä takakannen ja Otto päätyi lukemaan kirjaa samalla kun laittoi ruokaa. Yhtäkkiä hän vaan ilmoitti hyvin painokkaasti, että hän aikoo kyllä tehdä kolmen tytön isänä kaikkensa edistääkseen tasa-arvoa tässä maailmassa, koska niin moni asia on niin hiton pielessä. Tiesin kyllä jo etukäteen, että Otto tekee isänä kaikkensa ja meidän omassa tasa-arvoisessa perhekuplassa onkin helppo ajatella, että asiathan on jo ihan hyvin. Mutta tämä mielenkiintoinen kirja kertoo jotain ihan muuta. Nyt tämä kirja on meillä myös lukupiirin kuukauden kirjana, jota itsekin aloin innoissani lukemaan.

Näkymättömät naiset kasaa yhteen piinkovaa faktaa: tuoretta tutkimustietoa, dataa ja kiehtovia esimerkkitapauksia niin lääketieteestä, sosiaalipolitiikasta, teknologiasta kuin kaupunkisuunnittelusta ja osoittaa, kuinka maailma on suunniteltu miesten mittojen mukaan. ”Informaatio, jonka varassa rakennamme ja kehitämme maailmaa, ei olekaan neutraalia vain naiset poissulkevaa. Tähän on aika saada muutos.”. Voin todella suositella tätä kirjaa jokaiselle, joka epäilee äskeistä lausetta, sillä kirjassa kaikki on perusteltu 100% luotettavilla faktoilla. Suosittelen tätä jokaiselle miehelle ja jokaiselle, joka on sitä mieltä, että feminismiä ei tarvita ja tasa-arvo on valmis. Suosittelen tätä myös jokaiselle, joka välittää tasa-arvosta ja feminismistä, sillä tässä on hyvässä paketissa ne faktat, joita kaipaa tueksi keskusteluun. 

Maria Veitola: Toisinpäin 

Sain signeeratun kirjan syksyllä, kun olin kuuntelemassa, kuinka Maria Veitola luki itse kirjaansa ääneen aamiaistilaisuudessa. Nyt Toisinpäin on BookBeatissa kaikkien kuunneltavissa Veitolan itsensä lukemana, mitä suosittelen lämpimästi. Se antaa jotenkin paljon syvemmän kirjakokemuksen, kun Veitola itse lukee – tai vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin. Mä luin kirjan yhdessä päivässä syksyllä, koska se oli tosi helppolukuinen ja mielenkiintoinen. Tämä ei ehkä niinkään ole self help -kirja, mutta sitäkin voimaannuttavampi ja mielenkiintoisempi. Rakastan Veitolan mutkatonta rehellisyyttä. Hän uskaltaa vastata rohkeasti sellaisiinkin kysymyksiin, joiden edessä itse olisin kauhusta kankeana. 

Marja Kihlström: Iso O. – matkaopas huipulle

Marja! Maailman ihanin tyyppi, johon meillä on ollut ilo ja kunnia tutustua podcast-nauhoituksissa ja muissa tilaisuuksissa. Erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmin esikoisteos Iso O. on ollut menestys, eikä syyttä. Marja puhuu seksuaalisuudesta ihanan rennosti ja käytännönläheisesti, mutta silti niin hienotunteisesti ja kauniisti. Luin kirjan jo ennen kuin tutustuin Marjaan paremmin ja olen kyllä ihan sen fani. Siitä voi oppia paljon uutta. Suosittelen kirjaa ihan jokaiselle naiselle, myös kaikille, joista tuntuu jo, että tietävät seksuaalisuudesta ja seksistä ja nautinnosta ihan tarpeeksi. Tämän voi lukea tai kuunnella ja sen jälkeen suosittelen ehdottomasti jatko-osaa Iso O. harjoituskirjaa myös!

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmaduunarin tilipäivä 

Viime aikoina ehkä eniten mua inspiroinut kirja on kollegoideni Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjoittama Unelmaduunarin tilipäivä – kahdeksan askelta ja tienaat tarpeeksi. Satu ja Hanne kirjoittavat molemmat suosittuja blogeja, mutta lisäksi he ovat molemmat yrittäjiä ja tekevät paljon muutakuin kuin somesisältöä. En ennen kirjaa ollut oikeastaan pysähtynyt sen tarkemmin miettimään esimerkiksi sitä, minkä arvoisena pidän omaa työtuntiani. Mikä on kannattavaa ja mikä ei ole kannattavaa. Olen tienannut ihan tarpeeksi jo pitkään, mutta se ei kyllä ole ollut täysin omaa ansiotani, vaan sen ansiota, että mua on kohdeltu reilusti.

Kaikki eivät tällä alalla ole niin onnekkaita, eivätkä monella muullakaan alalla. Siksi olisi ihan hitsin hyvä ymmärtää itse oman työnsä arvo ja osata nämä asiat. Sain kirjasta ihan älyttömästi uutta puhtia omaan tekemiseeni ja uskon, että tästä tulee hyvä työvuosi. Suosittelen kirjaa ihan jokaiselle, joka hinnoittelee omaa työtänsä itse tai joka edes pohtii yrittäjäksi ryhtymistä. Tämä kirja on tosi käytännönläheinen ja helppolukuinen, mutta myös kiva kuunneltava. Sen ahmaisee nopeasti.

Oskari Saari, Aki Hintsa: Voittamisen anatomia

Yksi kaikkien aikojen suosituimpia äänikirjoja ja yksi ensimmäisiä äänikirjoja, joita itse kuuntelin, on Oskari Saaren ja Aki Hintsan Voittamisen anatomia. Aki Hintsa on tunnettu F1-maailman huipulta, sillä hän työskenteli ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon erikoistuneena lääkärinä ja toimi 11 vuotta Formula 1:ssä varikkolääkärinä ja valmentajana. Hintsa pyöritti myös Genevessä erikoisklinikkaa, jonka asiakkaita ovat kansainväliset huippujohtajat ja -urheilijat.

Tätä kirjaa suositteli mulle alunperin mun ystävä, joka perheineen on elämässä kaikilla mittapuilla todella goals. Sellainen perhe, jota katson todella ylöspäin ja joista inspiroidun aina. Pari, joka on saavuttanut paljon ihan itse, samalla isoa perhettä rakastavasti kasvattaen. Mun ystävä oli lukenut tämän ja saanut tästä inspiraatiota siihen, miten yhdistää treenaaminen mm-tasolla, vaativat opiskelut, työt ja iso perhe. Meidän perhe nyt on vielä aavistuksen pienempi, mutta koen, että meilläkin on joskus ollut haasteita esimerkiksi löytää ne jutut, joita kannattaa priorisoida ajankäytössä. Tämä kirja opettaa juuri sitä. Se sisältää runsaasti ennen julkaisematonta tietoa formulamaailman kulissien takaa sekä Hintsan kokonaisvaltaisen toimintamallin, jota voivat omassa elämässään hyödyntää ihan tavallisetkin tallaajat. Vaikka en mikään formulafani tai huippu-urheilija itse olekaan, sain tästä kirjasta todella paljon irti. Samat metodit, joita huippu-urheilijat käyttävät, ovat päteviä ihan jokaiselle, joka haluaa olla omassa elämässään voittaja ja menestyä niissä asioissa, jotka ovat itselle merkityksellisiä. 

Antti Tuisku: Antti Tapani Kultaturbo 

Tämä on yksi mun kaikkien aikojen lemppari äänikirjoja, tosin tämä Kultaturbo-versio on nyt siis uusittu, jossa on mukana vielä Antin kuulumiset ajalta ennen paluuta. Alkuperäinen elämäkerta ilmestyi vuonna 2018, jolloin sen kuuntelin, mutta nyt kirjasta on tehty uusi versio. Antti Tapani -teoksen uusi, täydennetty versio kertoo Antti Tuiskun koko tarinan: tien tähdeksi, petovuodet sekä sen, kuka on Antti Tuisku vuonna 2020, miltä suomalainen popmusiikki kuulostaa tulevaisuudessa ja miten sitä luodaan. tämä uusittu versio onkin mulla nyt seuraavaksi kuuntelulistalla, kunhan saan Näkymättömät naiset loppuun. 

Frida Ramstedt: Tyylikäs koti! 

Tämä teos on juuri nyt meille tosi ajankohtainen, kun suunnitellaan tulevaa kotia. Nimen perusteella kirja kuulostaa siltä, että siellä on kauniita kuvia täydellisistä kodeista, mutta toteutus onkin ihan muuta. Kirjassa neuvotaan tosi käytännönläheisesti miten kodista saa tyylikkään. Siellä on oikeasti vinkkejä niin asetelmista tyynyjen määrään, huonekalujen järjestelystä valaistukseen, erilaisista yhdistelmistä, tilankäytöstä, kaikesta. Sisustamisen käsikirja ei keskity pikkutavaroihin, huonekaluihin tai trendeihin, vaan sisustamisen perusperiaatteisiin. Ruotsalainen Frida Ramstedt pitää itse suosittua sisustusblogia. Tyylikäs koti kokoaa yhteen sisustussuunnittelijoiden näppärät vinkit, joiden avulla omasta kodista tulee harkitumman näköinen kokonaisuus. 

ILMAINEN KOKEILUJAKSO BOOKBEATIIN:

Jos kaipaat juuri nyt tekemistä, niin suosittelen ehdottomasti rekisteröitymään BookBeatiin ja ottamaan käyttöö 30 päivän ilmaisen kokeilujakson. Koodilla bihns kaikki uudet käyttäjät voivat kokeilla Bookbeatin e- ja äänikirja-palvelua 1kk ajan ilmaiseksi! 


6 Responses to “Hyvän mielen äänikirjavinkit + 30 päivän ilmainen kokeilujakso Bookbeatiin”

  1. Avatar Nimetön sanoo:

    Ha haa!
    Tuo kommenteista kertova puhekupla tuli mulla otsikon päälle niin, että,hetken oikeasti luulin, että päivän ilmainen kokeilujakso. Ehdin siis jo miettiä, mihin aikaan päivästä kannattaisi aloittaa, ja vaihtuuko tuo päivä vuorokauden vaihtuessa? Ja löytyykö Noronen uusi Tarja Kulho palvelusta myös…
    Sen siis ehdottomasti haluan nimenomaan kuunnella.

    Mutta 30 päivää
    – nythän mä ehdon vaikka mitä!

  2. Avatar ansku sanoo:

    onko tuo bookbeat kokeilujakso mihin asti saatavilla?pitääkin testata!

  3. Avatar Nimetön sanoo:

    Pettymys!
    Sinne olisikin pitänyt kirjautua luottokorttitietoineen kaikkineen ja tehdä firman kanssa jatkuva sopimus.
    Ei kiitos!

  4. Avatar ida ihana sanoo:

    Mulla on Maaret Kallion kirja seuraavana listalla!:) Sopii niin täydellisesti tähän hetkeen, kuten Maaret Kallion sanat aina <3
    Tuon Aki Hintsan kirjan olen myös kuunnellut.
    Kiitos vinkeistä, näistä ainakin tuo Tyylikäs koti menee myös mulla listalle!:)
    Laitoin myös muutamia omia äänikirjalemppareitani blogiini, löytyvät varmasti monista sovelluksista:
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Hyvää viikonloppua teille!<3
    Ida

  5. Avatar Emma sanoo:

    Ja taas lista vaan pitenee kun kokoajan tulee hyviä kirjasuosituksia. Mutta hyvä se on. Itse kuuntelen lenkeillä ja tiskatessa :D

  6. Avatar Ansku sanoo:

    Hei! Kysyin jo aiemmin samaa mutta onko kokeilujakso mihin asti saatavilla?

Kommentoi