10+1 vinkkiä: Näin saamme lapset lukemaan & 25% alekoodi Kirja.fi

30.05.2023

Kaupallinen yhteistyö: Kirja.fi

Ai miten saa lapset lukemaan? Ei mitenkään, jos ei halua lapselta itseltään löydy. Mutta siihen, miten lapsen voisi saada itse haluamaan viettää aikaa kirjojen parissa, mulla on useampi vinkki jaettavaksi. Meillä on neljä eri ikäistä lasta ja kirjat ovat tiiviisti mukana kaikkien heidän elämässä. On myös ollut aikoja, jolloin joku heistä ei ole lainkaan ollut oma-aloitteisesti kiinnostunut kirjoista tai lukemisesta, ei yksin eikä yhdessä aikuisen kanssa. Ne ajat ovat onneksi aina menneet jossain vaiheessa ohi, mutta olisi myös ollut tosi inhimillistä jäädä jumiin siihen ja ajatella, että tämä lapsi nyt ei vaan ole kiinnostunut kirjoista, enkä voi sille enää mitään. Nyt kerron teille mitkä ovat niitä juttuja, jotka tekevät kirjoista kiinnostavia lasten silmissä.

1. Lukeva aikuinen kasvattaa lukevan aikuisen.

Esimerkin voima on valtava. Kun lapsi näkee säännöllisesti aikuisen nauttimassa erilaisista kirjoista, puhumassa innostuneesti lukemastaan tai kertomassa mitä on oppinut kirjasta, hän näkee, että kirjoista on iloa ja hyötyä. Tässähän voi vähän huijatakin, etenkin isompien lasten kanssa, eli voi lukea itse jonkun kirjan joka on juuri nyt TikTok-hitti tai joka käsittelee aihetta, jonka tietää kiinnostavan lasta. Sitten voi puhua siitä innostuneesti kaverille tai puolisolle lapsen kuullen, ja ehkä lapsi kysyy saako hänkin lukea sen. Todistetusti toimii! Näin on käynyt tänä vuonna esimerkiksi lukemieni Kaksi tuntia aikaa kadota ja Maailman kauhea vihreys kirjojen kanssa. Itsestäni myös kiinnostavinta oli 10+ vuotiaana usein lukea sitä, mitä äidin hyllystä löytyi, tai lainata niitä ”jo vähän vanhempien” kirjoja kirjastosta. Jos se innostaa lukemisen pariin – go for it!

2. Lukea saa missä tahansa ja kirjoissa saa näkyä elämä.

Sain itse aina lapsena lukea aamu-, väli- ja iltapalalla ruokapöydässä. Illallinen erikseen, mutta tällaisilla pikkuaterioilla luin aina kirjaa. Ja mielestäni se on maailman ihanin näky: lapsi ruokapöydän ääressä mutustamassa leipää kirja kädessään. Ei haittaa jos kirjaan tulee vähän jugurttia tai banaania kulmaan, kirjoissa saa näkyä elämä. Niitä saa raahata kassin pohjalla ja lukea metrossa, trampoliinilla tai vessassa. Viime aikoina meillä on näkynyt aamupala- ja iltapalapöydässä esimerkiksi: Musse & Helium, Nolo elämäni ja Koiramies, josta on juuri ilmestynyt uutuus Pipot & Rangaistus.

3. Jos lukee kirjaa, saa valvoa myöhempään kuin ilman kirjaa.

Isompien lasten kanssa vinkki numero ykkönen! Illalla saa valvoa puoli tuntia tai tunnin pidempään, jos lukee kirjaa sen aikaa. Eli sovitaan puoli tuntia aiempaa myöhäisempi nukkumaanmenoaika, jos sen viimeisen puoli tuntia lukee kirjaa sängyssä. Toimii ihan super hyvin! Meidän lapset rakastavat lukea illalla sängyssä jännittäviä seikkailukirjoja, kuten Soturikissoja tai Uljasmaa-sarjaa.

4. Kirjoja lahjaksi ja lukemaan lahjominen.

Kouluvuoden päätteeksi saa valita uuden kesälomakirjan palkinnoksi suoritetusta kouluvuodesta ja jouluisin ensimmäinen annettava/avattava joululahja aamulla on joululomakirja, jonka parissa vierähtää heti aamulla muutama tunti, niin aatto ei ehkä tunnu niin pitkältä. Ja lukemaan lahjominen toimii yksinkertaisimmillaan esimerkiksi niin, että puoli tuntia kirjan lukemista = puoli tuntia lisää ruutuaikaa. Vaikka kiinnostus kirjaa kohtaan ei tällöin ole sisäsyntyistä, puoli tuntia on jo hyvä aika päästä sisään uuteen kirjaan ja ehkä sitä kautta kiinnostua lukemaan se myös loppuun. Ja jos ei, niin ainakin lapsi luki sen puoli tuntia.

5. Lapsi valitsee itse mitä lukee tai mitä luetaan.

Etenkin pienempien kanssa toimii mainiosti kahden vaihtoehdon taktiikka, eli aikuinen valitsee, että nyt luetaan, ja lapsi saa valita sitten kahdesta vaihtoehdosta sen mitä haluaa luettavan. Siihen on hyvä valita kaksi vähän erilaista kirjaa, niin lapsi voi valita sen kirjan, joka sillä hetkellä tuntuu kiinnostavammalta tai mätsää paremmin energiaan. Kirjastoreissuilla ja kirjakaupassa on hyvä antaa lapsen valita niitä kirjoja hyllystä, joista tykkää, mutta toki aikuinenkin voi auttaa löytämään sieltä kiinnostavia kirjoja, koska lapset eivät aina edes yllä itse löytämään kaikkia hauskoja kirjoja.

6. Kirjoja joka puolilla kotia helposti saatavilla ja herättämässä kiinnostusta.

Meillä on värikkäitä ja sekalaisia kirjapinoja keittiössä, olohuoneessa, portaissa matkalla yläkertaan ja jokaisessa makuuhuoneessa. Vessassa on sarjakuvalehtiä ja lastenhuoneessa kirjat on helposti saatavilla. Kirjastokirjat laitetaan aina esille houkuttelevasti, enkä koskaan valita siitä, jos kirjoja on kertynyt paljon sohvapöydälle sotkuiseksi kasaksi. Kirjasotku = hyvä sotku!

7. Suosikkihahmot ja -leffat saavat näkyä myös kirjoissa.

Ah, TÄMÄ! Vaikka aikuista ei aina kiinnostaisi kaikista eniten lukea jotain piirroshahmokirjaa, ne hahmot ovat tärkeitä lapsille ja jos ne auttavat lapsen kirjojen pariin, se on sen arvoista. Ja onneksi minun kokemuksellani piirroshahmokirjatkin ovat esim. tässä pian 12 vuoden vanhemmuuden aikana parantuneet todella paljon – toki hyviä klassikkohahmoja oli jo omassa lapsuudessani, kuten vaikka Risto Räppääjä. Rakastan sitä, että kaikki kolme meidän lukutaitoista lasta ovat nauraneet samoille kauheille makkaroille ja Herra Lindbergille kuin itsekin nauroin lapsena. Risto Räppääjissä, Supermarsuissa ja vaikka Disneyn kirjoissa on paljon hahmoja ja kivaa luettavaa. Risto Räppääjä -kirjoja on saatavilla jo pitkästi yli kaksikymmentä. Upeita kuvituksia ja elokuvamaisuutta löytyy myös Musse & Helium -sarjasta, joka sopii hyvin jo eskarilaisesta alkaen.

8. Ratkaisu arjen haasteeseen tai helpotus isoihin tunteisiin voi löytyä kirjasta.

Monia tunteita tai uusia tilanteita on helpompaa käsitellä yhdessä lapsen kanssa kirjojen avulla. Suosittelen tähän lämpimästi esimerkiksi Maaret Kallion Murkens -sarjaa, josta on ilmestynyt jo kaksi kirjaa. Molemmissa käsitellään jotakin tärkeää tunnetta lempeästi ihanan ja samaistuttavan tarinan kautta. Isommille taas tähän tarkoitukseen suosittelen itsenäisesti luettavaksi esimerkiksi Isosisko -sarjaa, joissa pääosassa on Elinan & Sofian Elina.

9. Tunnista lapsen kiinnostuksen kohteet ja vinkkaa kirjoista, jotka kertovat niistä lisää.

Jos lapsi on kiinnostunut mysteereistä tai jännityksestä, ehdota vaikka Pet Agents -sarjaa (Kahdeksas kirja Tehtävä kuussa ilmestyi juuri) tai Lasse-Maijan etsivätoimistoa. Jos supersankarit ovat juuri nyt kova juttu, miten olisi Loki: Pahisjumalan päiväkirja ja hyvyyshaaste? Älä myöskään aliarvioi pissakakkajuttujen voimaa. Hulluja satuja -kirjat vetävät lapsia puoleensa kuin ilmaiset ämpärit suomalaisia. Ne kiinnostavat yllättävän monen ikäisiä lapsia. Bonusvinkkinä se, että lapsia hyvin usein kiinnostavat sellaiset lapset, jotka tekevät jotain vähän kiellettyä tai hurjaa. Klassikot kuten Astrid Lindgrenin kirjat, esimerkiksi Vaahteramäen Eemeli ja Peppi Pitkätossu innostavat vuosikymmenestä toiseen. Tänä vuonna vietetään Vaahteramäen Eemelin juhlavuotta ja vanhemmillekin on täytettäväksi Vaahteramäen Eemelin metkukirja, johon voi täyttää oman lapsen tai lasten hauskimmat metkut!

10. ”Ruutuvapaa tunti” koko perheellä.

Ruutuvapaa tunti voi kalskahtaa karmealta, ettäkö päivässä tai herranjumala viikossa olisi vain yksi ruutuvapaa tunti. Mutta se ei tarkoita sitä, että vain yksi tunti päivässä olisi ruutuvapaata, vaan se tarkoittaa, että koko perhe pitää yhtäaikaa täysin ruutuvapaan tunnin, jolloin puhelimia ei edes vilkaista. Tämä ainakin meidän suurperheessä toteutuu paljon harvemmin ”vahingossa” ellei vaikkapa ulkoilua lasketa mukaan. Kaikki meistä pitävät ruutuvapaata joka päivä ja paljonkin, mutta se ei aina tapahdu yhtäaikaa. Monesti olen muuten tämän ruutuvapaan tunnin aluksi ilmoittanut, että alan nyt lukemaan ääneen kirjaa XX ja ne jotka haluavat, voivat tulla kuuntelemaan. Ruutuvapaalla tunnilla on luettu esimerkiksi Nata Salmelan ja Jasmin Hamidin RAHA, josta heräsi loistavia keskusteluita porukalla. Viime kerralla luettiin juuri aiemmin mainittu Murkens, ja sitä edellisellä kerralla Lola Odusogan Lolan suuri salaisuus.

+1: Lyhyet lukutuokiot avuksi, jos kirjat tuntuvat tosi vaikeasti lähestyttäviltä.

”Luetaan joka ilta yksi luku tätä kirjaa” on jo paljon enemmän kuin ”ei lueta ollenkaan”. Jos lapsi on haluton kuuntelemaan iltasatua, kannattaa aloittaa lyhyistä tuokioista, kirjoilla joissa on paljon värikkäitä kuvia ja kiinnostavia tapahtumia. Viimeksi kun käytin tätä viiden-kymmenen minuutin tai yhden luvun taktiikkaa, se johti siihen, että lapsi sanoikin, että ”Mä haluan että sä luet tän koko kirjan mulle nyt heti!”. Ja se oli muuten Risto Räppääjä. Ei luettu ihan koko kirjaa heti yhdeltä istumalta, mutta jatkettiin seuraavina iltoina myös. Se voi oikeasti olla tosi pienestä hetkestä kiinni, että kiinnostus taas herää.

ALEKOODI: Koodilla saa 25% alennuksen koko kirja.fi-verkkokaupan valikoimasta. Alennus lasketaan kassalla koko ostoskorista. Nyt siis kannattaa ostaa kesälomakirjat itselle ja lapsille 25% edullisemmin! 

Toivottavasti tässä tuli joku uusi vinkki, jos siellä kamppaillaan kirjoista kiinnostumisen kanssa! Saa myös mielellään jakaa omia vinkkejä, jaan niitä Instagramissa storyjen puolella! Ihanaa kirjakesää 2023!


Parhaat kesälomakirjat lapsille & aikuisille

02.06.2021

Kaupallinen yhteistyö Werner Söderström Oy.

Uskomatonta, että tällä viikolla jo alkaa koululaisten kesälomat! Enää pari hassua päivää koulua jäljellä ja sitten edessä kesä ja vapaus. Meillä on sellainen perinne lasten kanssa, että kesäloman alkajaisiksi lapset saavat valita mieluisat kesälomakirjat itselleen. Toki tässä naurattaa se, että kesälomakirjat luetaan yleensä jo ekana lomapäivänä, sitten saakin suunnata jo kirjastoon hakemaan valtavan kirjapinon tai äänikirjojen pariin. Mutta ideana kesälomakirja on mun mielestä ihana ja symbolinen. Kesäloma oli aina lapsena mulle niin parasta aikaa juuri siksi, kun sai rauhassa lukea kirjakaupalla, eikä ollut mihinkään kiire. Rakastin uppoutua kirjojen maailmaan tuntikausiksi ja unohtaa kaiken muun ympäriltä.

Siksi kokosinkin teille nyt kesäloman mahtavimman kirjavinkkipaketin, joka sisältää runsaasti luettavaa niin koululaisille kuin aikuisillekin! Halusit sitten huumoria, jännitystä tai kepeää kesäviihdettä, kaikkea löytyy!

Kesälomakirjat pikkukoululaisille:

Ella ja Kaverit: Ella ja kaverit etäkoulussa

Harvinaisen ajankohtainen kirja lapsille, jotka viime vuonna (ja osa vielä tänäkin vuonna) ovat olleet laajasti etäkoulussa. Ella ja kaverit ovat siirtyneet kolmannelle luokalle, mutta suunnitelmat menevät uusiksi, kun kaikki siirtyvätkin etäkouluun. Ella ja kaverit on tuttu ja huippu sarja jo mun lapsuudesta, ja edelleen sarja kasvaa ja kehittyy. Anni Nykäsen uudet mahtavat kuvitukset ovat olleet meidän lasten mieleen ja kirjan luki innoissaan sekä 9v että 8v.

Tietopalat-sarja: Jalkapallo haltuun ja Salaperäinen kissa

Uusi Tietopalat-sarja on tarkoitettu alakouluikäisille ja se innostaa lukemisen pariin tarjoamalla kiinnostavaa tietoa. Jalkapallo haltuun paljastaa jalkapallon salat Suomessa ja on varmasti jokaisen pikku jalkapallofanin hyödyllinen opas. Salaperäinen kissa taas kertoo paljon kiinnostavaa tietoa kissoista. Kirjoissa on paljon kuvitusta ja sopivasti tekstiä, hauskasti kirjoitettuna. Loistava pehmeä lasku tietokirjojen maailmaan itse luettuna. Syksyllä sarjaan on tulossa kaksi uutta osaa uusista aiheista.

Mortina-sarja: Mortina ja loma lumolammella

Mortina ja hänen perheensä kutsutaan kesänviettoon Lumolammelle Tuoni-äidin siskon eli Kamalia-tädin ja Adalbert-serkun luo. Zombien rento lomatunnelma on pilalla, kun Kamalia-tädin ja Adalbert-serkun talo julistetaan pakkohuutokaupattavaksi, koska ihmiset luulevat taloa autioksi. Keksiikö Mortina keinon Villa Perikadon pelastamiseksi ilman, että zombien salaisuus paljastuu? Mortina-sarja on meidän 8-vuotiaan ehdoton ykköslemppari kirjasarja ja kannattaa ehdottomasti lukea myös aiemmat osat Mortina, Mortina ja ällöttävä serkku sekä Mortina ja aavepoikakaveri. Kirjat ovat lyhyitä, niissä on hauska värikäs kuvitus ja mahtavaa huumoria.

Olga-sarja: Olga ja täystuhot

Olga on meillä kaikkien lasten suosikki, vaikka kirjat ovatkin enemmän kouluikäisille ja itsenäisesti lukeville tarkoitettu. Koululaiset lukevat Olga-kirjoja ääneen myös 4-vuotiaalle, joka rakastaa niitä. Olgan lisäksi kirjoissa seikkailee hamsterin ja perunan risteytystä muistuttava avaruusolio Njää (lajiltaan Olgamus naurettavilius), joka tässä uusimmassa osassa saa pentuja! Miten Olga selviää pikkuisten oliovauvojen hoidosta? Olga-kirjoissa on paljon kuvia ja ja hauskoja yksityiskohtia ja ne tempaisevat mukaansa. Meillä lapset tykkäävät piirtää myös omia Olgamus-lemmikkejä, siihen löytyy kirjasta ohjeet.

Elina ja Sofia: Rohkeasti sinä

Maailman ihanin ja rohkaisevin kirja, joka jokaisen pikkukoululaisen kannattaa lukea. Kirja kannustaa olemaan juuri oma itsensä ja hyväksymään kaikki muutkin sellaisina kuin he ovat. Kirja sisältää paljon Elinan ja Sofian esimerkkejä koulumaailmasta ja oivaltavia vinkkejä itsetunnon vahvistamiseen, stressinpoistoon, piristykseen kuin keskittymiseenkin. Tämä on ihana kirja, joka opettaa tunnetaitoja koululaisille hauskasti ja kiinnostavasti, sekä samaistuttavasti Elinan ja Sofian kautta.

Kesälomakirjat isommille koululaisille ja varhaisteineille:

Homma hallussa, Keiko Carter

Keiko ja hänen ystävänsä Audrey ja Jenna ovat olleet tiivis kolmikko jo alaluokilta asti. Seitsemättä luokkaa edeltävän kesäloman aikana he tuntuvat kasvaneen erilleen, mutta Keiko on päättänyt pitää porukan yhdessä. Kirjassa puidaan niin ystävyyskriisiä ja perhepulmia kuin ihastuksiakin. Jos tykkää Jenny Hanin kirjoista (ja niiden pohjalta tehdyistä leffoista, kuten meillä tykätään myös), tykkää luultavasti myös näistä. Meidän 9v luki tämän ennätysnopeudella, kun tarina tempaisi mukaansa. 

Uljasmaa: Veren ja luun voima

Olen aiemminkin nostanut esiin huikeaa Uljasmaa-sarjaa, eikä sarjan kolmas osa jättänyt kyllä yhtään kylmäksi! Uljasmaa-sarjan uusimmassa osassa nimeltä Veren ja luun voima Oka, Peloton ja Taivas yrittävät löytää keinon, jolla päihittää hirveä murhaaja, joka Uljasmaata nyt johtaa. Onnistuvatko he siinä ja mihin seikkailu heidät tällä kertaa johtaa? Uljasmaa-sarja on Soturikissojen tekijöiden rikasta mytologiaa, seikkailua ja jännitystä vilisevä upea kirjasarja, josta on nyt ilmestynyt jo kolme osaa. Kirjassa on melko hurjiakin juttuja, joten kaikkein herkimmille en suosittele niitä ainakaan iltalukemiseksi. Meillä tätä sarjaa on lukenut esikoinen nyt n. vuoden ajan, eli 8-vuotiaasta alkaen.

Nolo elämäni-sarja: Olisinpa suosittu

Nolo elämäni on kuin glitterillä kuorrutettu versio Neropatin päiväkirjoista, täynnä hauskoja kuvia ja teräviä huomioita. Sarja kertoo 14-vuotiaasta Nikkistä, joka isänsä uuden työn ansiosta aloittaa uudessa koulussa 8. luokan alussa. Koulun ilkeä tyttöporukka SSS eli Söpöt, siistit ja suositut aiheuttaa hankaluuksia, mutta onneksi Nikki löytää lopulta myös ystäviä ja jopa ihastuksen. Sarjan kolmas kirja ilmestyy syksyllä. Kirjat esittelevät monille koululaisille ajankohtaisia aiheita, kuten oman kaveriporukan löytämistä ja sopivat hyvin siihen ikään, kun teinijutut alkavat jo vähän kiinnostaa, mutta kuitenkin alakoululaiselle sopivalla tavalla. Sarjasta on julkaistu nyt kaksi ensimmäistä osaa, Olisinpa suosittu, Olisinpa bilehile ja kolmas osa Olisinpa poptähti ilmestyy ihan pian, 7.6. jo!

Kesälomakirjat aikuisille:

Tarja Kulho: Lomille lompsis

Tarja Kulho on juuri se ihminen, joka käyttää ilmaisuja ”Terse” ja ”Lomille lompsis”. Jos siis rakastat lukea somessa ketjuja ärsyttävistä sanoista ja lauseista, rakastat myös Tarja Kulhoa. Hän on kaikessa stereotyyppisyydessään ihan mahtava hahmo ja nopealukuinen kirja saa kyllä nauruhermot kutkuttamaan. Meillä Otto yllättäen innostui tästä luettuaan takakannen ja hörähteli yhtenä iltapäivänä lakkaamatta lukiessaan Tarja Kulhon toilailuista.

Jani Toivola: Rakkaudesta

Jani Toivola pohtii super kauniissa uutuuskirjassaan miehiä, maskuliinisuutta, seksuaalisuutta ja rakkautta. Kirjan kannet on suunnitellut sama tyyppi kun taannoisen Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen -teoksen, ja molemmat ovat kyllä kirjahyllyn kaunottaria. Tämä kirja avaa tosi kiinnostavalla tavalla Janin kokemuksia miehenä ja herättää paljon ajatuksia siitä, millaisia paineita ja odotuksia miehet kohtaavat nykypäivänä ja ovat kohdanneet vuosien saatossa. Jokaisen kannattaisi lukea tämä kirja.

Elly Griffithsin Ruth Galloway-dekkarit, uusin kirja Maan alla:

Suosikkihahmo arkeologi Ruth Galloway joutuu syvälle rituaalisurmien ja katoamistapausten keskelle. Kuka murhaa kylmäverisesti kodittomia ja tappaa naisia? Ruth ja komisario Harry Nelson etsivät syyllistä ja taistelevat aikaa vastaan. Vaikka Elly Griffithsin kirjoissa teemat ja rikokset ovat hurjia, kirjat on kirjoitettu miellyttävästi eivätkä ne ole liian jännittäviä tai ahdistavia. Olen lukenut useampia Elly Griffithsin Ruth Galloway -kirjoja vuosien varrella ja suosittelen koko sarjaa lämpimästi, jos tykkää jännittävistä, mutta ei liian raaoista dekkareista.

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100

Kirjassa Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi kertoo kiinnostavasti ja selkeästi millaiseksi Suomen luonto on tulevina vuosina muuttumassa. Kirja antaa paljon tietoa ja ajattelemisen aihetta ja kertoo tulevista muutoksista ilman pelon lietsontaa, mutta kuitenkin rehellisesti. Opin kirjasta paljon uutta, ja sitä lukiessa muistaa hyvin, että asioilla on aina monia puolia. Suosittelen tätä kyllä jokaiselle luettavaksi.

Saara Turunen: Järjettömiä asioita

Yksi meidän tämän kevään Lönkan lukupiirin kirjoista. Kirja oli tosi ajatuksia ja tunteita herättävä, koska päähenkilö oli mun mielestä aika vaikea tyyppi. Hän vaatii muilta todella paljon, mutta antaa itse aika vähän takaisin. Kirjassa puhutaan rakkaudesta, elämästä kahden maan välillä, kaukosuhteista ja häpeästä. Monessa asiassa mun oli tosi vaikea ymmärtää kirjan päähenkilöä, koska olemme selkeästi tosi erilaisia ihmisiä. Toisaalta, juuri siksi pidin kirjasta. Mulle tekee hyvää välillä kurkistaa toisenlaisiin ajatuksiin, jotta ymmärrys laajenee. Samoin lukupiirissä nousi esiin ajatus, että tällaisia naishahmoja ei olla totuttu näkemään kirjoissa, vaikka miehiltä saman tyylistä käytöstä on totuttu kuvailemaan kirjoissa. Ehkä siksikin siihen oli vaikea suhtautua jollain tapaa, ja mun mielestä oli todella hyvä, että tarina haastoi mua ajattelemaan.

Toivottavasti tältä listalta löytyi kesälomaluettavaa mahdollisimman monelle! Mä odotan jo innolla lauantaita, kun mennään lasten kanssa kesälomakirjaostoksille. Nämä kaikki on jo luettuna, mutta kirjakaupat ovat juuri nyt pullollaan upeita teoksia luettavaksi. On ihana nähdä mitkä kirjat lapset valitsevat ja vielä ihanampaa on nähdä, miten he ahmivat tarinoita ja näyttävät onnelliselta, kun saavat uppoutua uuteen kirjaan.

Vaikka mulla ei ihan vielä loma alakaan, niin aion hemmotella itseäni rauhallisilla lukuhetkillä. Hyllyssä odottaa monta lempparia lisää, joihin en vielä ole ehtinyt tarttumaan! Mutta niihin kurkataan myöhemmin blogissa ja Instassa!


Äänikirjavinkit joulun aikaan & ilmainen kokeilujakso

08.12.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WSOY & Tammi kanssa.

Jouluun on enää reilut kaksi viikkoa ja jouluvalmistelut ovat ainakin meillä jo täydessä tohinassa. On paketoitavaa, siivottavaa ja läpikäytävää. Lähetellään joulukortteja ja suunnitellaan joulun menua. Jos kaipaa omaa rauhaa joulun aikaan, ovat äänikirjat yksi hyvä vaihtoehto saada lapset (tai itsensä) viihtymään tovin ajaksi. Meillä äänikirjat viihdyttävät koko perhettä ja pidän kovasti siitä, että BookBeatista löytyy kuunneltavaa taaperoikäisistä aikuisiin.

Tähän postaukseen olen koonnut meidän viimeaikaisia suosikkeja, joista kaikkia ollaan joko luettu printtikirjoina tai kuunneltu äänikirjoina. Jos äänikirjat eivät ole sinun juttu, niin nämä kaikki toimivat toki loistavasti myös printtinä ja sopivat hyvin myös joululahjaksi. Mahtava aineeton joululahjaidea on muuten BookBeatin lahjakortti, jolla pääsee lukemaan ja kuuntelemaan viimeisimmät uutuudet ja vanhat klassikot, sekä kaiken siltä väliltä.

Äänikirjat pikkulapsille

Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siiri-sarja (esimerkiksi uutuus Siiri ja nolo nalle)

Siiri-kirjat ovat ihan meidän lemppareita ja koko laaja sarja löytyy BookBeatista. Tiina Nopolan kirjoittamat ja Mervi Lindmanin kuvittamat Siiri-kirjat naurattavat ja viihdyttävät aikuistakin. Meidän lapsia kirjoissa naurattavat erityisesti Siirin Otto-nimiset kaverit (joita on kolme), tietysti koska  heidän isänsä nimi on Otto. Uusimmassa osassa nimeltä Siiri ja nolo nalle Konmarista innostunut Siirin äiti raivaa kotoa pois kaikki sellaiset tavarat, jotka eivät tuota enää iloa. Siiri taas ei haluaisi antaa mitään pois.  Lopulta pikku-Otto löytää Siirin lelulaatikosta vanhan ja nuhruisen nallen, jonka korva on lähdössä irti. Siirin ja Oton mielestä nallen voi hyvin laittaa kirppiskassiin. Sitten paljastuukin, että se nuhruinen nalle on ainoa esine, josta Siirin äiti EI olisi halunnut luopua! Siiri ja Otot perustavat etsintäpartion nallen pelastamiseksi. Löytyykö kadonnut nalle lopulta?

Disney: Frozen II

Frozen ei tietenkään sen kummempia esittelyitä kaipaa. Frozen-kirjat ja muut Disneyn klassikot löytyvät myös BookBeatista kuunneltaviksi kaikille pienille prinsessafaneille. Frozen II on mielestäni tosi hyvä elokuva ja juoneltaan jopa mielenkiintoisempi kuin ensimmäinen osa. Se toimii loistavasti myös mukaansatempaavana äänikirjana.

Äänikirjat koululaisille

Thomas Taylor: Gargantis

Thomas Taylorin supersuositun Malamanterin jatko-osa Gargantis oli meillä yksi syksyn odotetuimmista kirjoista. Jaana Kapari-Jatan suomentama sarja vie yhtä syvälle seikkailuihin kuin Harry Potter omassa lapsuudessani, mutta on kuitenkin ihan oma erilainen tarinansa. Gargantis palaa Malamanterin maailmaan ja pitää jännityksessään äänikirjana. Kirjan päähenkilöt Herbie Sitrus ja Orvokki Parma jatkavat hullun rohkeita, mutta tehokkaita tutkimuksiaan mystisessä merenrantakaupungissa. Aaverantaa riepottelevat toinen toistaan hurjemmat myrskyt ja on syytä epäillä, ettei niiden alkuperä ole tästä maailmasta. Onko legendaarinen Gargantis tulossa etsimään aarrettaan ja sitä raukkaa, joka sen alun perin vei? Sekä Malamanteri että Gargantis löytyvät BookBeatista. 

Erin Hunter: Soturikissat-sarja

Huippusuositun Soturikissat-sarjan sarjan osia löytyy BookBeatista valtava määrä kuunneltavaksi. Vaikka lapsi olisi maailman kovin äänikirjafani, näissä riittää kuunneltavaa vaikka koko joululoman ajaksi. BookBeatiin on juuri ilmestynyt Soturikissojen uusin Erikoisseikkailu nimeltä Tulitähden tehtävä. Myrskyklaanin päällikkö Tulitähti näkee näkyjä epätoivoisesti pakenevasta kissaklaanista ja saa erikoisen tehtävän: hän lähtee kumppaninsa Hiekkamyrskyn kanssa vaaralliselle matkalle etsimään totuutta ja jälleenrakentamaan muinaista klaania. Tulitähden tehtävä jatkaa Soturikissat-saagan tarinaa ja on ensimmäinen itsenäinen erikoisseikkailukirja, joita on tulossa lisää ensi vuoden aikana.

Erin Hunter: Uljasmaa-sarja

Soturikissojen tekijöiden tuore sarja Uljasmaa jatkui tänä syksynä toisella osalla. Ensimmäinen osa oli meillä ihan hitti ja olenkin kirjoittanut siitä jo aiemmin. Uljasmaa: Savannin laki -kirjassa eläinpäähenkilöt Oka, Taivas ja Peloton saavat yhdistää voimat taistellakseen oikeuden puolesta – ennen kuin Uljasmaan eläinlajien herkkä tasapaino särkyy ikiajoiksi. 

Uljasmaa-sarja on sellainen, että se vie täysin mukanaan ja juoni on aina tosi jännittävä ja tapahtumarikas. Kirjat ovat jo melko pitkiä, mutta äänikirjana niitäkin on helppo lähestyä. Kirjoissa käsitellään vähän synkempiäkin teemoja ja eläinmaailman lainalaisuuksia, joten ihan pikkukoululaisille en välttämättä suosittele, ellei ole aiempaa kokemusta vastaavasta kirjallisuudesta. Meillä kuitenkin esikoinen on lukenut ekan osan 2. luokalla ja toisen osan nyt 3. luokalla. Varmasti tosi lapsikohtaista, että miten käsittelee tällaisia teemoja. Sekä 1. että 2. osa löytyvät jo BookBeatista ja kolmas osa ilmestyy ensi vuonna.

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja: Syvässä päässä

Sarja uusimmassa osassa Heffleyn perhe lähtee lomalle matkailuautolla ja kaikki ei tietenkään mene ihan niinkuin pitäisi, kun heistä on kyse.  Heffleyt päätyvät leirintäalueelle, joka ei olekaan niin paratiisimainen paikka kuin ensisilmäyksellä vaikutti. Tilanne näyttää perheen kannalta huolestuttavalta, kun alkaa sataa kuin saavista kaatamalla ja vedenpinta nousee. Herää kysymys, voivatko Heffleyt enää pelastaa lomaansa – vai onko pohjakosketus jo lähellä. Neropatin päiväkirjan 15. osa ja kaikki aiemmat 14 osaa löytyvät BookBeatista. Neropatin Päiväkirjat ovat maailman suosituinta nuorten kirjallisuutta, eikä syyttä. Ne naurattavat kaikkia pikkukoululaisista teini-ikään saakka. 

Barbara Cantini: Mortina-sarja

Mortina-sarjan kolme kirjaa ovat sellaisia, jotka meillä on luettu tai kuunneltu aivan heti niiden ilmestyttyä ja jo moneen kertaan. Mortina ei ole tavallinen tyttö vaan zombi, joka miettii menisikö hän halloween-diskoon omana itsenään, vai pukeutuisiko noidaksi. Mortina asuu Tuoni-tädin ja koiransa Kaihon kanssa aavemaisessa Villa Tuonelassa. Hän haaveilee ikäisistään leikkikavereista, mutta Tuoni-täti on kieltänyt kaverit, etteivät he pelästy zombi-tyttöä. Täti pelkää, että zombit voitaisiin häätää kodistaan, jossa kyläläiset eivät tiedä heidän asuvan, vaan luulevat sitä autiotaloksi. Uusin osa Mortina ja aavepoikaystävä on aivan ihana! Kirjassa Villa Tuonelan ikkunaan koputtaa yhtäkkiä aavepoika, joka ei muista enää nimeään. Jos nimeä ei löydy, hän saattaa haihtua kokonaan näkyvistä! Onneksi Mortina haluaa auttaa ja ryhtyy selvittämään aavepojan arvoitusta. Mortinat ovat oivaltavia, hauskoja ja sopivat hyvin kuunneltavaksi ja luettavaksi nuoremmillekin kirjafaneille. 

Äänikirjat aikuisille

Elly Griffiths: Siniviittainen nainen

Elly Griffithsin rakastetun brittiläisen Ruth Galloway -sarjan kahdeksas osa ilmestyi tänä syksynä. Elly Griffithsin kirjasarja löytyy kokonaisuudessaan Bookbeatista ja siinä riittää kuunneltavaa vaikka koko joululomalle. Uskonnollisessa kylässä nähdään siniviittaisen Neitsyt Marian ilmestys, ja seuraavana päivänä hautausmaan kupeesta löytyy sinisiin pukeutunut, surmattu nainen. Arkeologi Ruth Gallowayn yliopistoaikainen ystävä kutsuu hänet paikalle ja kertoo saaneensa naispappeja uhkailevia kirjeitä. Ruth alkaa epäillä kirjeiden ja surmatun naisen tapauksen liittyvän jollain tapaa toisiinsa. Ruth Galloway alkaa selvittää tapausta komisario Harry Nelsonin kanssa. Ehtivätkö he ratkaista mysteerin ennen kuin seuraava nainen kuolee? 

Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä

Meidän viimeisin lukupiirikirja, Aikuisten valheellinen elämä, joka on vienyt mukanaan Napolin kaduille ja kujille. Kirjan päähenkilön, 12-vuotiaan Giovannan, lapsuus on ohi, kun hän kuulee isänsä sanovan häntä rumaksi. Kirjan raastava alku herätti monenlaisia tunteita. Giovanna haluaa täydellisyyttä tavoittelevien vanhempiensa sijaan tutustua enemmän tätiinsä ja tämän elämään Napolin köyhemmällä alueella. Kirja on taattua Elena Ferrantea ja kuvailevaan tyyliinsä hän johdattaa kirjan kuuntelijan Napoliin niin vahvasti, että tuntuu kuin itse olisi siellä. 

Marja Kihlström: Oikeilla nimillä

Ystäväni, Erityistason (NACS) Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström julkaisee huomenna upouuden kirjansa nimeltä Oikeilla nimillä. Se on seksuaalikasvatuskirja koko perheelle ja se tarjoaa tervettä seksuaalikasvatusta ja auttaa suunnistamaan valtavan tietomäärän keskellä. On aika lopettaa tiedon pimittäminen ja antaa seuraavan sukupolven nauttia seksuaalisuuden moninaisista mahdollisuuksista tasa-arvoisesti yksilöä kunnioittaen. Marja puhuu aina lempeästi, ymmärrettävästi ja avoimesti ja odotan tältä kirjalta paljon. Tämä on jokaisen vanhemman tärkeä opus, johon kannattaa syventyä ajatuksella. Löytyy huomenna 9.12. BookBeatista luettavaksi ja kuunneltavaksi. 

ILMAINEN KOKEILUJAKSO BOOKBEATIIN:

Koodilla bihns uudet käyttäjät saavat nyt kuukauden ilmaisen kokeilujakson BookBeatiin. Mä rakastan BookBeatia, se on pitänyt kirjat kiinni mun arjessa jo monta vuotta.


Syysloma on lukuloma – kirjavinkit koululaisille & aikuisille

14.10.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tammi & WSOY kanssa.

Pitkästä aikaa pääsen vinkkaamaan meidän tämän hetken lemppari-kirjoja! Musta tuntuu, että kirjavuosi on parhaimmillaan juuri nyt ja joka viikko ilmestyy vaikka mitä mielenkiintoista luettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. On oikein runsaudenpula, kun ei tiedä aina, että mihin kirjaan ensimmäisenä tarttuisi. Tässä tulee nyt kuitenkin kymmenen kirjavinkkiä, joista valtaosa koululaisille, mutta myös muutama ehdoton lemppari viime viikoilta aikuisille.

Kirjavinkit koululaisille:

Koiramies ja Kisulii (ja koko Koiramies-sarja)

Kaapteeni Kalsarin tekijän luoma Koiramies-sarja on yksi niistä, joka saa meidän lapset tarttumaan samantien kirjaan. Hulvattoman hauska sarjakuvamuotoon tehty kirjasarja sopii niin vasta lukemaan oppineille vaikka 5-vuotiaasta alkaen kuin jo isommillekin koululaisille. Meillä 3-vuotiaskin tykkää selata kirjaa itsekseen, kun sen jokainen sivu on täynnä kuvia. 

Jenkeissä Koiramies on mennyt suosiossa jopa Neropatin ohi, mikä on huikeaa. Koiramies-kirjat on tehty täysin sarjakuvamuotoon ja niitä lukiessa lapsi ei välttämättä edes huomaa lukevansa, kun kuvia on niin paljon ja tarina vie niidenkin kautta mukanaan. Nämä sopivat erityisen hyvin myös lapsille, joita muuten on vaikea saada houkuteltua kirjojen pariin. Kirjoissa on myös lasta aktivoivaa tekemistä, esimerkiksi niissä opetetaan piirtämään eri hahmoja helpoilla ohjeilla. 

Koiramies-sarjassa seikkailee koirapäinen poliisi ja Koiramies ja Kisulii on sarjan neljäs osa, jossa Koiramies on saanut kehräävän apurin. Eräänä aamuna paikalle saapuu kisunvahti nimeltä rouva Epäilyliekki, joka laulaa lauluja ja muistuttaa aika lailla Maija Poppasta. Kun kuuluisa elokuvatähti katoaa, Koiramies ja Kisulii joutuvat tosi toimiin! Pysyvätkö sankarit oikeilla jäljillä vai harhauttaako Maailman Häijyin Kissa Pahis Pete heidät väärille poluille?

Mä tykkään vanhempana erityisesti siitä, kuinka Koiramies-kirjoissa hyvä voittaa ja empatian merkitystä korostetaan. 

Sami muuttuu hirmuliskoksi (ja koko Sami muuttuu -sarja)

Sami! Mä rakastan Samia! Sami on poika, jonka huolet saavat muuttumaan milloin miksikin eläinhahmoksi. Sami-kirjat käsittelevät tosi inhimillisellä tavalla tunteita ja se on tehty lapsille helposti samaistuttavassa ja ymmärrettävässä (sekä hulvattoman hauskassa) muodossa. Sami-kirjat sopivat hyvin koululaisille.

Sarjan ensimmäisessä osassa Sami muuttui kanaksi ja tässä toisessa osassa Sami muuttuukin hirmuliskoksi. Sami-kirjat on suomentanut Jaana Kapari-Jatta, eli Harry Pottereiden suomentaja. Eli siihen voi todellakin luottaa, että suomennokset ovat onnistuneet ja siirtävät alkuperäisteoksen tunnelmat täydellisesti suomen kielelle. 

Juuri kun Samin veli parani ja koulussakin alkoi vihdoin sujua, Samin elämä menee uudestaan raiteiltaan. Samin Isällä on talousongelmia ja perhe joutuu ehkä jopa myymään kotinsa ja muuttamaan Brenda-tädin luo. Brenda-tädillä on seitsemäntoista kissaa ja puujalka, mikä ei kuulosta kauhean lupaavalta.

Pystyykö Sami enää vaikuttamaan siihen, milloin hän muuttuu eläimeksi? Ja pystyykö hän muuttumaan takaisin Samiksi vai jääkö ikuisesti eläinhahmoksi? 

Pet Agents: Kadonnut kenttä (ja koko Pet Agents -sarja)

Mahtavan suomalaisen Pet Agents -sarjan kolmas osa Kadonnut kenttä on ilmestynyt tänä syksynä! Meillä sitä odotettiin oikein kovasti, sillä kaksi aiempaa sarjan osaa veivät niin mukanaan. Pet agents- sarjassa seikkailee tuttuun tapaan koodarityttö Kati E, hänen rakentamansa lentorobotti Ti-bot, sekä raivarin saava possu, joka joutuu maatilalle asumaan. Maatilalla seuraan liittyy paljon uusia ystäviä ja Ti-Bot katoaa! 

Pet Agents -kirjat ovat täynnä kuvia ja sopivat siis hyvin vähän nuoremmillekin itsenäisille lukijoille tai yhdessä aikuisen kanssa luettavaksi. Ne ovat kuitenkin riittävän jännittäviä, että pitävät jo vähän isommatkin koululaiset otteessaan. 

Lasse-Maijan etsivätoimisto: Elokuvan arvoitus 

Super suositun Lasse-Maijan etsivätoimiston uusin teos eli Elokuvan arvoitus oli niin mukaansatempaava, että meidän 9v luki sen syksyllä 45 minuutissa kokonaan. Lasse-Maijat olivat ensimmäisiä kouluikäisten kirjoja, joista meidän lapset aikanaan innostuivat opittuaan lukemaan ja ne kiinnostavat edelleen monta vuotta myöhemminkin. Jokaista uutta osaa odotetaan aina innolla ja niitä on kertynyt hyllyyn niin suomeksi kuin ruotsiksikin varmaan kymmenen kappaletta. Kirjastostakin ollaan lainattu. 

Elokuvan arvoituksessa kuvataan nimensä mukaisesti leffaa. Koska poliisi on kuvausten ajan suljettuna häkkiin (näyttelijäntyöhön valmistautuminen vaatii joskus koviakin keinoja), optikkoliikkeeseen murtaudutaan. Miten arvoitus ratkeaa? 

Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku

Cristal Snown kirjoittama upea uusi kirja koululaisille on nimeltään Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku. Kirja hurmaa kekseliäisyydellään ja Kati Vuorenton kuvittama teos on visuaalisesti aivan älyttömän kaunis. Kuvituksessa on jotain sellaista omasta lapsuudesta tuttua satumaisuutta, mutta samalla kirja on aiheeltaan ja kerronnaltaan tosi raikas ja 2020.

Penni Pähkinäsydämellä on niin iso sydän, ettei hän halua tehdä mitään, koska hän pelkää, että hänen iso sydämensä särkyy. Pennillä on jopa pähkinän kokoinen sydän, vaikka hän on itse vain peukalon kokoinen. Suuren sydämensä vuoksi Penni ei esimerkiksi halua laittaa pyykkejä kuivumaan, ettei sydän vain mene rikki. Siksi hän vain loikoilee lukemassa. Mutta mikä on kauhea kadotuskakku ja millaisiin seikkailuihin Penni Pähkinäsydän ajautuu? Kirja sopii luettavaksi 7-vuotiaasta ylöspäin yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. 

Erin Hunter: Uljasmaa: Savannin laki

Soturikissojen tekijöiden tuore sarja Uljasmaa jatkuu toisella osalla. Ensimmäinen osa oli meillä ihan hitti ja olenkin kirjoittanut siitä jo aiemmin. Tässä toisessa osassa savannin lakia on rikottu. Uljasmaa: Savannin laki -kirjassa eläinpäähenkilöt Oka, Taivas ja Peloton saavat yhdistää voimat taistellakseen oikeuden puolesta – ennen kuin Uljasmaan eläinlajien herkkä tasapaino särkyy ikiajoiksi. 

Uljasmaa-sarja on sellainen, että se vie täysin mukanaan ja juoni on aina tosi jännittävä ja tapahtumarikas. Kirjat ovat jo melko pitkiä ja selkeästi hieman kokeneemmille lukijoille. Kirjoissa käsitellään vähän synkempiäkin teemoja ja eläinmaailman lainalaisuuksia, joten ihan pikkukoululaisille en välttämättä suosittele, ellei ole aiempaa kokemusta vastaavasta kirjallisuudesta. Meillä kuitenkin esikoinen on lukenut ekan osan 2. luokalla ja nyt tätä tokaa osaa 3. luokalla. Varmasti tosi lapsikohtaista, että miten käsittelee tällaisia teemoja.

Thomas Taylor: Gargantis 

Thomas Taylorin supersuositun Malamanterin jatko-osa Gargantis on meillä yksi syksyn odotetuimmista kirjoista. Jaana Kapari-Jatan suomentama sarja vie yhtä syvälle seikkailuihin kuin Harry Potter omassa lapsuudessani, mutta on kuitenkin ihan oma erilainen tarinansa. Fun fact: tiesittekö, että Thomas Taylor oli alkuperäisen Harry Potter ja Viisasten Kivi -kirjan englanninkielisen teoksen kannen kuvittaja?

Gargantis palaa Malamanterin maailmaan ja tarjoaa kutkuttavan jännittävän lukukokemuksen. Kirjan päähenkilöt Herbie Sitrus ja Orvokki Parma jatkavat hullun rohkeita, mutta tehokkaita tutkimuksiaan mystisessä merenrantakaupungissa. Aaverantaa riepottelevat toinen toistaan hurjemmat myrskyt ja on syytä epäillä, ettei niiden alkuperä ole tästä maailmasta. Onko legendaarinen Gargantis tulossa etsimään aarrettaan ja sitä raukkaa, joka sen alun perin vei?

Kirjavinkit aikuisille:

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet on kirja, joka tempasi mut mukaansa niin voimakkaasti, että luin sen melkein yhdeltä istumalta. Kaikki kadonneet kertoo vajaa kuusikymppisestä gynekologista Annusta, jonka isä teki hänen lapsuudessaan 60-luvulla laittomia abortteja. Silloin aborttia oli todella vaikeaa saada ja niitä tehtaillut Annun isä oli oikealta ammatiltaan bussikuski, eikä suinkaan lääkäri. Annun isä joutui teoistaan vankilaan ja katosi samalla Annun elämästä täysin. 

Tarinassa seikkaillaan sekä Annun lapsuudessa että nykyhetkessä, kun Annu itse tekee gynekologin työtä ja samalla selvittää mitä hänen äidilleen ja siskolleen tapahtui hänen lapsuudessaan. Tämä on meidän tämän kuun lukupiirikirja ja olen niin iloinen, että sain lukea sen. Kirjassa on raskaita teemoja, mutta todella mielenkiintoisesti kerrottuna. Tämä kirja on todella tärkeä! 

Kate Elizabeth Russell: Vanessa

Kate Elizabeth Russellin esikoisromaani, joka jakoi mielipiteitä ja nosti tapetille vaiettuja aiheita. Kirja kertoo nimensä mukaisesti Vanessan tarinaa. 

Vuonna 2000 sisäoppilaitosta käyvä 15-vuotias älykäs, kunnianhimoinen ja jo kovasti aikuisuutta tavoitteleva Vanessa rakastuu 42-vuotiaaseen englannin opettajaansa palavasti. Opettaja rakastuu myös Vanessaan ja he aloittavat erittäin kielletyn suhteen. 

Vuonna 2017 #metoo-liike syntyy ja Vanessan entistä opettajaa syytetään sopimattomasta käytöksestä liittyen muihin alaikäisiin tyttöihin. Vanessa ei tiedä pitäisikö hänen pysyä hiljaa ja siinä uskossa, että kaikki tapahtui hänen omasta tahdostaan vai uskaltautuisiko hän tarkastelemaan oman menneisyytensä tapahtumia kriittisesti. Mutta miten Vanessa voisi kieltää ensirakkautensa? Onko mahdollista, että mies, jota Vanessa rakasti – ja joka väitti rakastavansa vain häntä – olikin jotain ihan muuta?

Kirjassa liikutaan kahdessa ajassa ja tekee kirjasta todella mukaansatempaavan ja mielenkiintoisen. Tämä kirja on sellainen, josta oikein palan halusta päästä juttelemaan jonkun toisen kanssa! Jos olet siis lukenut Vanessan tai luet sen, niin laita ihmeessä viestiä vaikka IG:ssä, että mitkä fiilikset jäi! En missään nimessä halua spoilata enempää, tämä kirja pitää kokea itse.

Oyinkan Braithwhaite: Sisareni, Sarjamurhaaja 

Tämä kirja on niin OUTO ja koukuttava ja jotain todella erilaista! Outo siis ehdottomasti hyvällä tavalla, erilainen kuin mikään muu mitä koskaan olen lukenut. Nigerialaisen Oyinkan Braithwaiten mustaa huumoria täynnä oleva kirja  on pitänyt mua otteessaan viime päivinä. Kirja kertoo hoitaja Koredesta ja hänen pikkusiskostaan Ayoolasta, joka on kuvankaunis ja saa aina kaiken anteeksi kauneudellaan.

Kauniilla Ayoolalla on kuitenkin “hieman” synkempi puoli. Pikkusisko Ayoola on mahdollisesti sosiopaatti. Hänen isosiskonsa Korede on hyvä siivoamaan Ayoolan jälkiä. Kun jo kolmas (!!!) Ayoolan poikaystävä kuolee veitsi sydämessään, Korede vaan poistaa tottuneesti veritahrat valkaisuaineella, hävittää ruumiin ja estää sisartaan postaamasta iloisia selfieitä suruaikana, ettei kenelläkään herää epäilyksiä. Seuraavaksi Ayoola iskee silmänsä Koreden pitkäaikaiseen ihastukseen Tadeen, ja sisarusten välit kiristyvät. Ketä Koreden pitäisi suojella ja keneltä?

Kaikkia yllämainittuja kirjoja myy esimerkiksi Suomalainen kirjakauppa. Toki nämä toimivat loistavasti myös ääni- tai e-kirjoina!

Mulla on meneillään 52 kirjaa vuonna 2020 -tavoite, joka etenee edelleen hyvin. Olen kirjoittanut ylös kaikki tänä vuonna luetut kirjat ja julkaisen listan ja fiilikset loppuvuodesta, että miltä tämä haaste tuntui. Kenties ensi vuonna tavoitteeksi 100 kirjaa/vuosi? Niin paljon lukeminen antaa mulle. Näen myös meidän lapsista, että he ovat esimerkin voimasta innostuneet lukemisesta. Meillä lukeminen on koko perheelle tosi luonteva osa arkea ja olen siitä kiitollinen, sillä se antaa niin paljon. Uskon, että lapset osaavat aikuisena arvostaa sitä, että ovat löytäneet tiensä kirjojen pariin ja oppineet sitä kautta niin paljon uutta.

Mitä te luette juuri tällä hetkellä? Onko teillä syysloma meneillään? 


Kesällä luetaan mitä halutaan – kirjavinkit lapsille & aikuisille

16.06.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Wsoyn, BookBeatin & Indieplacen kanssa.

Lapsilla on kesäloma ja kaikki aika maailmassa uppoutua kirjojen pariin. Viime viikolla oli sen verran sadepäiviä, että he lueskelivat  ja kuuntelivat äänikirjoja oikein ekstrapaljon päivälläkin. Mutta ei se lukeminen sadetta vaadi, vähintään yhtä ihanaa on lukea tai kuunnella tarinaa ulkona auringossa. Parasta on se, kun iltaisin ei ole kiire alkaa nukkumaan, vaan lapset uppoutuvat kirjoihin sängyssä vielä hyvän tovin ja nukkuvat sitten aamuisin pitkään. Muistan itsekin, miten ihanaa oli koululaisena lukea kesälomalla kirjaa ja valvoa. Monesti nappasin kirjan käteen myös aamulla heti herättyäni ja niin tuntuvat tekevän meidänkin lapset.

Kuten kerroinkin, olen itsekin löytänyt viime aikoina todella hyvin aikaa kirjoille. Olen oikeasti niin kiitollinen sekä meidän lukupiiristä että tästä löysemmästä elämänrytmistä, joka on antanut aikaa paneutua kirjoihin. Mä saan kirjoista niin paljon. Rakastan sitä kutkuttavaa fiilistä kun käsillä on uuden kirjan ensimmäinen luku ja tietää jo, että tämä tarina vie mennessään. Tässä postauksessa vinkkaan teille muutaman kirjasuosikin aikuisille kesään, sekä monta mahtavaa kirjaa, joita meidän koululaiset eivät ole malttaneet laskea käsistään. Ehkä näistä löytyy kirjoja teillekin tai teidän koululaisille? 

Aikuisille

Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset

Kirjoitin tästä kirjasta teille jo maaliskuun lopulla, kun se oli mulla vielä kesken. Luin kirjan loppuun ja se antoi kyllä niin paljon ajateltavaa. Voin paljastaa, että en ole tehnyt kuin muutamasta kirjasta elämäni aikana muistiinpanoja. Tästä kirjasta tein niitä paljon. Tämä on sellainen kirja, johon jokaisen pitäisi tarttua. Se avarsi aivan valtavasti mun näkemystä siitä, millainen on naisen asema maailmassa. Alkupuolella kirjassa käsitellään aika paljon myös kolmannen maailman naisten asemaa, joka on tietysti vielä aivan erilainen kuin länsimaisten maiden naisten. Monet faktat kirjassa ovat järkyttäviä ja pöyristyttäviä. 

Jos etsit faktapohjaa argumenteillesi naisen asemaa koskettavissa keskusteluissa, tämä kirja tarjoaa sitä yllinkyllin. Kirjan lähdeluettelo on kymmeniä sivuja pitkä, sillä jokaikinen tieto kirjassa on faktaa ja peräisin luotettavista tutkimuksista. Kirja ei ole mitään kevyttä hömppää  – se on todellinen tietokirja, jossa sitä tietoa tulvii ovista ja ikkunoista. Mutta koen, että jokaisen naisen ja jokaisen miehen kannattaisi lukea tämä. 

En tiedä kumpi on järkyttävämpi fakta – se, että suurin osa meidän länsimaisista lääkkeistä on suunniteltu 70-kiloisille miehille ja siksi naiset saavat niistä enemmän haittavaikutuksia, vai se, että Indonesiassa naiset eivät saa poistua kotoa ilman miespuolista sukulaista ja siksi esim. hyökyaallon iskiessä he odottavat kotona, että miespuolinen sukulainen tulee kertomaan lähestyvästä hyökyaallosta ja viemään heidät turvaan. He eivät myöskään osaa uida, koska uimataitoa ei pidetä naisille hyväksyttävänä. 

Sophie Kinsella: Sitä saa mitä antaa

No tämä on sitten taas juuri sitä kevyttä hömppää, mitä edellinen kirja ei ollut. Tämä on niin ihana hyvän mielen kirja, täydellinen kepeisiin kesäpäiviin. Olen teinistä asti ollut Sophie Kinsella -fani ja mun kirjahyllystä löytyy melkein kaikki hänen kirjoittamansa kirjat. Rakastan Sophie Kinsellan tyyliä kertoa ja kuvailla. 

Tässä kirjassa pääroolissa on sympaattinen Fixie, joka on kohdannut monta vastoinkäymistä viime vuosien aikana. Hän rakastaa auttaa muita ja korjata asioita ja auttamisen haluissaan pelastaa tuntemattoman miehen läppärin kahvilassa vesivahingolta. Mies tekee palveluksesta velkakirjan, josta seuraa vastapalveluksia toisensa perään. Löytääkö Fixie lopulta onnen ja korjaa itsensäkin? 

Kaikki mitä tiedän rakkaudesta 

Jos luit alkukeväästä Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen -kirjan ja ihastuit avoimuuteen ja rohkeuteen, pidät varmasti tästäkin. Tämä oli meillä kesäkuun lukupiirikirjana ja ahmin sitä hurjaa vauhtia, kun kirja oli niin koukuttava.

Kaikki mitä tiedän rakkaudesta on Dolly Aldertonin omaelämäkerrallinen kirja hänen etsikkovuosistaan. Löysin kirjasta paljon tarttumapintaa, paljon tuttuja juttuja omastakin nuoruudesta. Tunsin kirjaa lukiessani surua, iloa, naurua ja paljon kaikkea. Mietin, että jos en olisi kohdannut 19-vuotiaana elämäni rakkautta, munkin elämä olisi voinut vuosien ajan olla tuollaista. Olisin ollut niin hukassa. Kirjassa kuvataan myös ystävyyttä aivan uskomattomalla tavalla. Tuollaista ystävyyttä, jota tässä kirjassa on, ei voi kuin ihailla. Siitä tuli vähän haikeakin mieli – sillä elämä vei lukion jälkeen minua ja mun parhaita ystäviä täysin eri kaupunkeihin ja myös ihan erilaisiin elämäntilanteisiin. Me ei koskaan päästy kokemaan kämppiselämää. Mutta tunnistin silti sieltä niitä ystävyyden kokemuksia ja tunteita ja olen niin kiitollinen siitä, että munkin elämässä on ihmisiä, joiden tiedän välittävän minusta yhtä paljon, välimatkasta huolimatta. 

Syntipukki

Odotin tätä NIIIIIIIN paljon! Rakastin viime vuonna lukemaani Sofie Sarenbrantin Kerjäläistä, 

ja uusi Syntipukki kertoo myös nuoresta perheellisestä naispoliisista Emma Sköldista. Valheista ja kostosta kertova Syntipukki on uusi, itsenäinen osa Emma Sköld -dekkarisarjaan. Tämä on juuri sellaista dekkarityyliä, josta itse pidän. Nopeatempoista, älyttömän jännittävää ja mukaansatempaavaa. Kaikkea muuta kuin kuivia ja tympääntyneitä keski-ikäisiä miespoliiseja, joita pohjoismainen dekkarikirjallisuus on pullollaan.

Mulla on tämä vielä kesken, mutta uskon lukevani tämän loppuun ihan parissa päivässä, kun tarina on juuri nyt niin jännässä kohdassa, että jos en tekisi töitä, kuuntelisin juuri nyt äänikirjaa ja olisin lenkillä. 

Yhdessä kuunneltavaksi lapsen kanssa: 

Peppi viettää syntymäpäiviä

Aivan hurmaava klassikko Peppi Pitkätossun syntymäpäivistä, joka sisältää myös klassisen lettukakun ohjeen. Peppi Pitkätossu täytti jo 75 vuotta – ja on edelleen upea ja vahva esikuva! BookBeatista löytyy useampia Peppi-kirjoja kuunneltavaksi ja jokaisesta Peppi viettää syntymäpäiviä -kirjasta menee BookBeatissa kuunneltuna 20 senttiä pakolais- ja maahanmuuttajatyttöjen hyväksi tehtävään työhön. Kampanja toteutetaan yhteistyössä Astrid Lindgren Companyn ja Pelastakaa lapset ry:n kanssa. Kuuntelemalla Peppiä voi siis tehdä myös hyvää! 

Kirjoja koululaisille

Star Stable – Sielunratsastajat

Uuden StarStable -kirjasarjan ensimmäinen osa Sielunratsastajat: Tähtihevosten kutsu, on mukaansatempaava kaikkien heppa- ja eläinfanien unelma, jossa yhdistellään perinteisten heppakirjojen maailmaan mystiikkaa ja taikuutta. Starstable on raikas ja ajankohtainen uusi kirjasarja esiteineille ja eläinfaneille. Tämä oli meillä ihan hitti ja esikoinen odottaa jo innolla sarjan seuraavaa osaa. StarStable perustuu super suosittuun samannimiseen peliin, jolla on yli 200 000 pelaajaa. Sarja jatkuu tämän vuoden lokakuussa, ja jatkossakin kirjoja ilmestyy kaksi vuodessa. Meillä odotetaan jatko-osaa jo innolla!

Uljasmaa – Savannin kutsu

Huippusuositun Soturikissat-sarjan tekijöiden uuden Uljasmaa -kirjasarjan ensimmäinen kirja on nimeltään Uljasmaa – hajonnut lauma. Kirja kertoo leijonanpentu Pelottomasta, jonka paviaanijoukko on ottanut huomaansa sen jälkeen, kun Pelottoman isä on syösty leijonalauman johdosta ja surmattu. Kun Pelottomalle selviää, että sen äiti ja sisar ovat vieläkin elossa, hän päättää vaaroja uhmaten palata takaisin laumaansa, jonka johtoon on noussut kovaotteinen Jätti. Pelottoman lisäksi sarjassa seikkailevat paviaani ja norsu. Jännittävä ja mukaansatempaava tarina sopii hyvin kouluikäisille kuunneltavaksi, vaikka paikoitellen siinä on hurjiakin juonenkäänteitä. 

Malamanteri

Malamanteri on osa legendaarisen Harry Potteritkin suomentaneen Jaana Kapari-Jatan suomentamaa uutta fantasiatrilogiaa, jonka on kirjoittanut Thomas Taylor. Kirjasarja on suunnattu 9-99 -vuotiaille, mutta meillä sen luki Harry Potter -fani 8v ja tykkäsi aivan hulluna. Malamanterissa on samanlaista tunnelmaa ja kieltä kuin Harry Pottereissakin ja olin aistivinani esikoisesta samanlaisen innostuneen fiiliksen, joka itselläni oli kun tartuin ks. fantasiasarjaan 9-vuotiaana ensimmäistä kertaa. 

Malamanteri kertoo pojasta nimeltä Herbert Lemon, joka on hotellin löytötavarapisteen hoitaja. Kun Violet Parma -niminen tyttö ilmestyy etsimään hotellista kaksitoista vuotta aiemmin kadonneita vanhempiaan, lapset lähtevät ennenäkemättömään seikkailuun, joka johtaa merihirviö Malamanterin jäljille. Mikä ihme on Malamanteri, joka vetää puoleensa ihmisiä ja joka voi toteuttaa toiveita? 

Elina ja Sofia – Kaikki on mahdollista

Suomen suosituimpien lapsitubettajien Elinan ja Sofian esikoisteos Kaikki on mahdollista on maailman ihanin kirja, josta olisin itsekin ollut ikionnellinen kouluikäisenä! No okei, olin siitä ikionnellinen nyt myös äiti-ikäisenä. Se kannustaa, voimaannuttaa ja ilahduttaa. Kirja on täynnä kivaa tekemistä kesälomalle, mutta myös paljon tärkeitä vinkkejä koululaisen elämään ja hankaliinkin tilanteisiin. 

Siellä kerrotaan mitä voi tehdä jos jotain kiusataan, mikä auttaa jos on paha mieli ja miten selvitä sisarusten välisestä kinastelusta. Lisäksi kirjassa inspiroidaan tavoittelemaan omia unelmia, neuvotaan omien YouTube-videoiden tekemisessä ja annetan piirustusvinkkejä. Ja paljon muuta. Meidän molemmat koululaiset lukivat kirjan vuorotellen ja ovat palanneet sen pariin jo monta kertaa. Elina ja Sofia ovat aivan ihania ja niin mahtavia esikuvia kaikille koululaisille!

Supermarsu ja Rosvo-Rasvis

Supersuositun Supermarsun uusin osa Supermarsu ja Rosvo-Rasvis on taattua Paula Norosta. Aivan hulvattoman hauska, ajatuksia herättävä ja oivaltava kirja. Meidän molemmat koululaiset tykkäävät Supermarsuista, eikä tämä uusin teos ollut poikkeus. Tätä tuoreinta kirjaa onkin kutsuttu kaikkien aikojen jännittävimmäksi Supermarsu-kirjaksi ja koululaisten mukaan se kuulemma oli juuri sitä. Kirjassa seikkaillaan niin Itäkeskuksessa, koulussa kuin Tyynen meren suurella roskapyörteelläkin ja se kiinnittää huomiota tärkeisiin teemoihin, huumoria unohtamatta. 

Olen vaan kertakaikkiaan niin iloinen siitä, että kirjat ovat näin vahvasti löytäneet tiensä takaisin mun elämään monen repaleisen kirjavuoden jälkeen. Joku ehdottikin, että vuoden lopuksi teen koosteposteen kaikista 52 lukemastani kirjasta (jos pääsen tavoitteeseen asti) ja ehdottomasti aion toteuttaa idean! Ja vaikka en pääsisikään tavoitteeseen, voisin jakaa kaikki luetut kirjat silti. 

30 PÄIVÄN ILMAINEN KUUNTELUJAKSO BOOKBEATIIN

 Jos kaipaat juuri nyt tekemistä, niin suosittelen ehdottomasti rekisteröitymään BookBeatiin ja ottamaan käyttöön 30 päivän ilmaisen kokeilujakson. Koodilla bihns kaikki uudet käyttäjät voivat kokeilla Bookbeatin e- ja äänikirja-palvelua 1kk ajan ilmaiseksi!