Huh, mä en tiedä mistä mä aloittaisin! Tämä viikko. Kun mä viime viikon maanantaina jaoin ekat kurkistukset meidän uudesta kodista, en todellakaan tiennyt, että jo seuraavana perjantaina nukkuisin ekan yön siellä. Me ei oltu aloitettu pakkaamista, ei mitään kertakaikkiaan ollut valmiina vielä silloin, koska meillä oli vielä niin paljon aikaa. Se oli lähinnä hyvä läppä, että hei muutetaanko huomenna, eihän me tarvita kuin patjat nukkumiseen. Mutta sitten tuli se tunne, että täällä on meidän koti. Täällä on niin paljon parempi olla. Tänne me halutaan. Ja sitten me vaan alettiin tekemään töitä sen eteen, että päästään viikonlopuksi kotiin. Se tuntui oikealta ja me kaikki haluttiin sitä.

Tämä viikko on ollut todella intensiivinen, takki on aivan tyhjä ja väsy-itkut itketty pariinkin kertaan. Mutta me tehtiin se. Viisi päivää sen jälkeen kun me saatiin avaimet, me nukuttiin ensimmäinen yö täällä. Ja itketty on useampaan kertaan myös onnen itkut. Kun tuntuu niin hyvältä ja onnelliselta, että kyyneleet vaan nousee silmiin.

Valehtelisin jos väittäisin, että muuttaminen kahdestaan kolmen lapsen kanssa neliöstä toiseen olisi ollut helppoa ja mukavaa. Eniten on harmittanut se, että meillä on oikeasti mahtava, upea tukiverkko ja meillä olisi ollut muuttoapua, lastenhoitoapua ja tapetin irroittajaa, mutta koronan takia me ollaan tehty kaikki yksin. Me ei palkattu muuttofirmaa, ei laitettu lapsia hoitoon, ei vuokrattu muuttolaatikoita. Muuttoautona toimi meidän oma auto, lapset repivät tapetteja, pakkasivat ja välillä leikkivät muuton keskellä ja käytettiin samoja 20 Ikean pahvista muuttolaatikkoa, jotka säästettiin vuoden 2016 muutosta. No, hyvin ne toimivat. Hyvin toimi sekin, että täytettiin laatikot, Otto vei ne uuteen kotiin, mä purin ne paikoilleen ja sitten täytettiin ne vanhassa kodissa uudelleen ja taas purettiin. Me selvittiin.

Vaikka nyt väsyttää, päällimmäinen tunne on kiitollisuus ja suuri onni. Me tehtiin se! Perjantai-iltana kun me syötiin pizzaa ja juotiin cokista uuden kodin ruokapöydän ääressä, musta tuntui, että halkean onnesta. Ja kun me laitettiin lapset nukkumaan ja he sanoivat, että he rakastavat nukkua täällä uudessa kodissa. Ja kun me mentiin Oton kanssa saunaan lasten nukkumaanmenon jälkeen, heitettiin löylyt, käytiin meidän tuplasuihkuissa, joista oltiin niin pitkään haaveiltu ja tuijotettiin toisiamme onnellinen virne naamalla. Ja kun mä heräsin lauantaiaamuna, kävelin meidän yläkerran aulaan ja kurkkasin alakertaan ja näin siellä meidän lapset sohvalla, käpertyneenä toistensa kainaloon katsomaan aamupiirrettyjä. Ja kun me tehtiin ekaa kertaa ruokaa täällä. Täällä on niin hyvä olla.

Pidin viikonlopun ajan blogista lomaa, koska aika ei vaan riittänyt muuton lisäksi tähän. Mutta remppapostauksia tulee, kunhan asiat etenee. Tällä hetkellä meillä on jo ruokailutilan seinä maalattuna ja muut maalattavat seinät valmiina maalausta varten. Alakerrassa ei ole enää pahveja lattialla, wohoo! En malta odottaa, että kaikki tilat alkavat valmistua. Nyt meillä on laatikoita purkamatta enää alle 10 ja nekin lähinnä siksi, että saadaan ne purettua vasta kun seinät on maalattu yläkerrassa ja hyllyt saatu paikoilleen niiden eteen. Ei paha enää. Nyt ollaan voiton puolella. Nyt voidaan edetä ihan rauhassa ja aloittaa arki täällä.

Tämä muutto oli kyllä ikimuistoinen. En olisi ikinä uskonut, että pystytään kahdestaan tähän, kun ei olla koskaan muutettu edes pienempiin koteihin ilman muuttoapua (ja -autoa). Ja yleensä meillä on ollut aikaa pakkaamiseenkin viikkoja, eikä muutamaa päivää. Mutta saipahan huomata, että kun me jotain oikein kovasti halutaan saada tehtyä, niin kyllä me saadaan se tehtyä, vaikka alkuun tuntuisi aivan mahdottomalta. Alkuun meillä oli kyllä tarkoituksena ottaa edes muuttoauto, mutta kun huomattiin miten paljon tavaraa meidän omaan autoon mahtuu, siinä vaan kävi niin, että tavarat siirtyivät autokuorma kerrallaan Oton voimin. Sohva meni purettuna yhdellä autoreissulla ja meidän parisänky meni purettuna yhdellä autoreissulla. Voin kertoa, että aika moneen kertaan päivittelin miten ihmeessä Otto jaksoi roudata yksin kaiken ja vielä kasata heti täällä.

Vanhalla asunnolla meillä on läpikäytävänä vielä varasto ja lisäksi meidän kuopuksen tuleva sänky on siellä vielä. Lisäksi sinne jäi vielä jonkin verran kaikkea pientä tavaraa, mitä varmasti haetaan ensi viikolla vielä tänne. Mutta pikkuhiljaa, nyt meillä on helpotus siitä, että aikaa on vielä se kaksi kuukautta. Meillä oli vaan niin kova halu päästä aloittamaan arki täällä, että siksi kiirehdittiin, vaikka siinä ei ehkä ollut mitään järkeä. Me vedettiin aivan täysin tunteella. Mutta se kannatti. Koska nyt kun me ollaan täällä, niin tässä on kaikki järki.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja kiitos ihan mielettömän paljon kaikista kauniista sanoista, tsempistä ja tuesta, mitä olette laittaneet. Te olette niin ihania <3