On tuntunut tosi hyvältä keskittyä viime aikoina ihan perusasioihin: perheen yhdessäoloon, ulkoiluun, hyvään ruokaan. Jotenkin mulla on vähän ristiriitainen olo tästä poikkeusajasta. Saako sitä edes sanoa ääneen, että on jopa nauttinut joistain asioista, vaikka moni asia on tietysti paljon myös huolestuttanut? Olen nauttinut tästä kiireettömyydestä, siitä, ettei ole niin usein tarve mennä ja tehdä, koska se ei ole edes mahdollista. 

Mä uskon, että tämä aika jollain tavalla vaikuttaa pysyvästi ainakin meidän perheen tulevaisuuden arkeen. Että jatkossa pysähdytään entistä enemmän ihan perusjuttujen äärelle. Vaikka rakastan kulttuuria, rakastan nähdä kavereita, käydä teatterissa, leffassa, ravintoloissa ja museoissa, olen nauttinut myös hulluna siitä, että nyt ei ole tarvinnut mennä mihinkään. Vaikka haluan, että lapset voivat harrastaa juuri sitä mitä haluavat, on ollut ihanaa kun harrastuksetkin ovat nyt onnistuneet etänä ja kuskailut ovat jääneet pois. Mulla ei ole ollut yhtään iltamenoa kuuteen viikkoon, sekin on ollut luksusta. Ruokakaupassa on oikeasti käyty vain kerran viikossa, kun kukaan (lue: Otto) ei halua viettää siellä aikaa enemmän kuin on pakko. Eikä hetken mielitekojen takia ole lähdetty ostoksille. Elämä on ollut vahvasti täällä kotona. 

Kaikki on ollut ihanan rentoa. Kertaakaan ei ole iskenyt FOMO, kun näkee kaikkien olevan koko ajan jossain, koska kukaan ei ole ollut missään. On ollut vain me ja tämä hetki. Se ristiriitainen olo syntyy siitä, että en missään nimessä kuitenkaan halua, että kulttuuri, harrastuspaikat tai ravintolat kärsivät tästä ajasta pysyvästi. En halua, että esimerkiksi museotarjonta vähenee ikuisesti, koska kaikki nyt huomaisivat, että möllöttävät paljon mieluummin kotona kuin ramppaavat joka paikassa. 

Mä haluan jatkossakin mennä ulos nauttimaan fine diningista ja pikaruokapurilaisista, käydä museoissa ja näyttelyissä kokemassa kulttuurielämyksiä, tarjota lapsille harrastusmahdollisuuksia, nähdä leffoja leffateatterissa ja fiilistellä näytelmiä teatterissa. Haluan käydä spontaanisti ravintolassa keskellä viikkoa tai mennä extempore museoon tai kaupungille fiilistelemään tunnelmaa kivijalkaliikkeissä. Samalla kuitenkin haluaisin säilyttää meidän arjessa tämän ihanan kiireettömyyden. Sen fiiliksen, että on ihan ok viettää vaikka kolme viikonloppua putkeen ihan vaan kotona hengaillen ja ulkoillen. Sitten, kun tämä aika on joskus ohi, haluaisin löytää sen tasapainon, jossa ei koskaan tule sitä painetta, että pitäisi mennä ja tehdä enemmän. 

Sitten kun se taas on mahdollista turvallisesti, mä varmasti riemusta kiljuen lähden ravintolaan syömään ja tai katsomaan museoon jonkun mahtavan ja ajankohtaisen näyttelyn. Ja toivon todella, että ravintolat, museot, harrastuspaikat ja kulttuurielämykset selviytyvät tästä poikkeusajasta ja ovat vielä tulevaisuudessa olemassa elinvoimaisina.

Mutta samalla toivon, että tästä ajasta tulevaisuuden arkeen siirtyisi myös niitä hyviä juttuja: että ravintoloista voisi jatkossa saada ruokaa suoraan kotiin yhtä monipuolisesti kuin nyt: ruokakauppojen, ravintoloiden omien appien ja kuljetuspalveluiden kautta. Että harrastaa voisi myös kotoa etänä, jos joku päivä tuntuu siltä, ettei jaksa tai ehdi juuri silloin lähteä paikan päälle treeneihin. Että etätyömahdollisuudet lisääntyisivät pysyvästi, jotta mahdollisimman moni voisi halutessaan valita sen vaihtoehdon. Jatkossakin osallistuisin super mielellään joskus pr-tilaisuuksiin tai koulutuksiin etänä sen sijaan, että menen paikan päälle.

Olisi mahtavaa, kun jatkossa olisi enemmän vaihtoehtoja, jotta aina löytyisi sopiva tapa tehdä niin kuin itselle tai omalle perheelle on parasta juuri sillä hetkellä. Käytännön toteutus tietysti voi olla hankalaa, jotkut asiat ehkä ovat joko-tai, että niitä ei ole mahdolista toteuttaa samaan aikaan sekä etänä että livenä. Mutta uskon, että monella alalla on myös mahdollisuus tuoda mukaan näitä joitakin uusia tapoja pysyvästi. 

Ilmassa on tosi paljon kysymysmerkkejä siitä, millaiseksi tulevaisuus tämän ajan jälkeen muovautuu. Moni asia huolestuttaa etukäteen, mutta yritän olla pelkäämättä. Luotan siihen, että kaikki kyllä järjestyy tavalla tai toisella. Menen eteenpäin päivä ja viikko kerrallaan, enkä murehdi etukäteen sitä, miten Suomen taloudella menee vaikkapa kuukauden tai puolen vuoden päästä. Kun kukaan ei vielä tiedä varmuudella. Tärkeintä on tietysti mennä terveys edellä, niinkuin Suomessa on mielestäni hienosti mentykin. 

Tämä aika on kyllä mennyt ihan käsittämättömän nopeasti. Tuntuu, että se oli vasta eilen kun katsoin hallituksen ensimmäistä korona-tiedotustilaisuutta maaliskuussa. Ja ensi viikolla on jo vappu. Vaikka kaipaan ihan hirveästi myös kavereiden ja sukulaisten näkemistä, meillä vietetään ensi viikolla vappua ihan vaan kotona keskenään, koska vielä ei ole oikea aika luopua rajoituksista. Tiedossa on ainakin virtuaalinen vappulounas sukulaisten kanssa ja muuten varmaan pyöritään kotona yo-lakit päässä ja syödään paljon perunasalaattia, munkkeja ja tippaleipiä. Ei sekään kuulosta hassummalta vapulta. 

Toivottavasti kaikki kykenevät malttavat pysyä vappunakin kotona, jotta viikkojen rajoitusten hyödyt eivät kumoudu yhden päivän takia. Jäämällä kotiin suojaamme myös heitä, jotka eivät voi kotiin jäädä. Suuri kiitos jokaiselle, joka tänä poikkeusaikana ei ole  voinut valita jäävänsä kotiin, vaan on käynyt töissä ja pitänyt yhteiskunnan pyörimässä. <3