Näin uuden arjen kynnyksellä tuntuu siltä kuin pitäisi kirjoittaa jonkinlainen tilinpäätös kotona äitinä vietetyistä vuosista. Mitä äitiys on antanut mulle? Mitä on äitiys? Ja millaista mun äitiys on tulevaisuudessa?

Meidän lapset ovat opettaneet mulle niin paljon, niin uskomattoman paljon ettei sitä voi sanoin kuvailla. He ovat opettaneet mulle, miltä tuntuu rakastaa jotain niin paljon että pelkkä ajatuskin sen menettämisestä viiltää koko kropan halki. He ovat opettaneet mitä on epätoivo aamuneljältä, kun ei ole nukkunut kolmeen vuorokauteen ja edelleen joku vaan itkee ja on sitä mieltä että et saa hei nukkua vieläkään. He ovat opettaneet mitä on vanhemman ylpeys. He ovat opettaneet miten voi iloita ihan yhtä paljon siitä että tyyppi onnistuu ensimmäisen kerran osumaan lusikalla suuhunsa, vaikka jugurtit menisivätkin vielä pitkin seiniä, kuin siitä että saisi kymppitonnin ässäarvasta.

Näiden kolmen ja puolen vuoden aikana mä olen kokenut ylitsepääsemättömän onnellisia hetkiä enemmän kuin koskaan ennen mun elämässä, enkä varmasti ikinä ole ollut niin seesteinen ja jatkuvasti onnellinen kuin näinä vuosina. Joskus on ollut surua ja murhetta, väsymystä enemmän kuin laki sallii ja viikkoja jolloin on vaan halunnut että olisi jo seuraava viikko tai edes seuraava päivä. Me ollaan vietetty päiviä joina ollaan naurettu mahat kippurassa aamusta iltaan lasten kanssa halien ja pusien, ja päiviä jolloin ollaan laskettu minuutteja siihen että Otto tulee töistä. Huomattavasti enemmän kuitenkin niitä iloisia päiviä.

Äitiys on antanut kärsivällisyyttä. Kärsivällisyyttä opettaa päivästä toiseen samoja asioita, vaikka joskus on pirun vaikea ymmärtää että jollekin ei vielä ole olemassa sellaista käsitettä kuin itsestäänselvyys. Kun toistaa päivän kymmenettä kertaa että ”toiselta ei saa ottaa kädestä” tuntee itsensä joskus voimattomaksi. Mutta se onnistumisen tunne, kun joskus huomaa että on sanonut ja perustellut nuo sanat viisi kertaa harvemmin kuin edellisenä päivänä, se on jotain sanoinkuvailematonta.

Äitiys on antanut tilannetajua ja nopeaa reagointikykyä. Kun huomaa että kaupassa alkaa lapsella alahuuli väpättää, oli syy mikä hyvänsä, on oppinut reagoimaan nopeasti ja keksimään jotain mistä lapsi saattaisi ilahtua itkun sijaan, koska minä ainakaan henkilökohtaisesti en nauti siitä että lapsi kiljuu kaupassa. Tällä en tarkoita mitään ”ostetaanko sulle karkkia, piristäiskö se sua?” -ratkaisuja, vaan sitä että spottaa kaupasta äkkiä jotain jolla lapsen mielenkiinnon voi kääntää kyllästymisestä tai harmista muualle, kuten vaikka vessapaperipaketin jonka lapsi voi itse hakea ja nostaa ostoskoriin.

Äitiys on opettanut sanoittamaan tunteita, ja asettumaan lapsen tasolle. Ymmärtämään toisen harmitusta ja lohduttamaan, samalla hillitsemään omia tunteitaan. Miettikää kuinka monta tunnetilaa me äiditkin käymme läpi yhden päivän aikana silloin kun lapsilla on uhmaikä meneillään? Toki me äidit osataan käsitellä tunteemme itse, mutta silti. Taaperon kasvatus on joskus aikamoista tunteiden vuoristorataa myös äidille.

Äitiys on opettanut kyvyn tehdä montaa asiaa yhtäaikaa, koska joskus on pakko. Tilanteen vaatiessa on oppinut että kaksi mahtuu ihan hyvin yhteen syliin ja samalla voi vielä työntää rattaita, ainakin hetken.

Äitiys on opettanut, että itselle helpoin ratkaisu ei aina todellisuudessa olekaan se helpoin ratkaisu. Voi yrittää tehdä ruokaa nopeasti yksin väsyneiden ja nälkäisten lasten pomppiessa jaloissa, samalla kun itse panikoi jatkuvasti että lentääkö paistinpannulta rasvaroiskeita naperon päälle tai avaavatko ne kohta kattilakaapin ja heittelevät kaiken lattialle. Tai sitten voi ottaa lapset mukaan ja antaa heidän vaikka kuoria valkosipulin kynsiä tai sekoittaa jauhoja tyytyväisenä, jolloin he luultavasti pysyvät yhdessä paikassa ja keskittyvät puuhaan. Sotkua tulee varmasti molemmista, mutta kummasta tulee parempi mieli kaikille?

Äitiys on opettanut priorisoimaan ja keskittymään olennaiseen. Laittamaan lapset kaiken muun edelle, ja luopumaan omastaan. Äitiys on antanut syyn olla parempi ihminen, ja halun tarjota lapsilleen vain parasta.

Joskus äitiys on tavarat vaipassa ja toisella pissahätä siinä vaiheessa kun ulkovaatteita on puettu päälle vartti ja vihdoinkin olisi voinut lähteä ovesta ulos. Toisinaan äitiys on puristus sormesta ja intensiivinen luottavainen tuijotus suoraan silmiin keskellä yötä kun vauva syö maitoa. Äitiys on räjähtävää naurua muumirypäleille ja onnenkyynel silmäkulmassa kun toinen sanoo ensimmäistä kertaa että rakastaa. Äitiys on märkiä pusuja, lohdutusta ja uuden oppimista.

Huomisesta alkaen mä en ole enää kotiäiti, mutta yhtään vähemmän äitiä töihin meno ei musta tai kenestäkään muusta tee. Tulevaisuudessa äitiys vaatii entistä enemmän suunnitelmallisuutta, periksiantamattomuutta ja varmasti kykyä tehdä joskus vielä useampaa asiaa yhtäaikaa. Läsnäolosta, kiireettömyydestä tai periaatteistani äitinä en silti aio luopua. Mä aion järjestää lapsille hauskoja tapahtumia, rentoja hitaita aamuja satukirjoja lukien ja yhteisiä ruuanlaittohetkiä jatkossakin. Vaikka meidän arki muuttuu, se arki on silti meidän tyttöjen lapsuus. Ja mä haluan että se lapsuus on parasta mahdollista aikaa mitä heille voi tarjota.

Tässä postauksessa kirjoitan omasta näkökulmastani äitinä, yhtään väheksymättä isien roolia lasten elämässä. Ja täytyy sanoa että mä olen ihan mahdottoman ylpeä siitä, miten Otto on ollut mukana tässä kaikessa alusta asti tasavertaisena vanhempana, käynyt läpi samoja tunteita, tilanteita ja opetuksia isänä, kuin minä äitinä. Ja käynyt samaan aikaan töissä. Mä luulen että jos vain otan Otosta mallia siihen miten händlään arjen huomisesta eteenpäin, kaikki menee paremmin kuin hyvin.

Ja meidän lapsia mä haluan kiittää kaikesta hyvästä mitä meillä elämässä tällä hetkellä on. <3

Me ostettiin viime viikonloppuna tytöille Veken kalusteesta kerrossänky, Miko pieni kerrossänky nimeltään, ja se saapui meille kotiin torstaina. Torstai-iltana heti päätettiin laittaa sänky kasaan, ja se ei onneksi vienyt reilua tuntia kauempaa. Voin kertoa että täällä oli kaksi pientä tyttöä aika täpinöissään koko sen ajan kun sänkyä kasattiin, onneksi me tilattiin tytöille sänkyyn myös uudet sopivat patjat joista he saivat revittyä riemua siksi aikaa kun me kasailtiin sänkyä kokoon. Patjat toimivat kätevästi trampoliineina ja me saatiin keskittyä olennaiseen.

Tyttöjen makkari on ollut äärimmäisen ahdas siitä asti kun pinnasänky muutti sinne vuosi sitten, ja leikkitilaa on ollut vain yhden pienen maton verran. Jokainen mahdollinen tyhjä seinäkohta on ollut kalusteen peitossa, ja kieltämättä etenkin huoneen siivous on ollut raskasta. Kyllähän te tiedätte, pienessä tilassa pienikin sekaisuus saa huoneen näyttämään ihan uskomattoman sotkuiselta, puhumattakaan siitä että huoneessa olisi samanaikaisesti kesken esimerkiksi kaksi eri leikkiä. Ei mahtunut, aina piti kerätä vanha leikki ensin pois, tai siirtyä olkkariin leikkimään uutta leikkiä jos vanhan halusi säästää.

Kerrossängyn myötä pinnasängystä päästiin vihdoin eroon, ja saatiin kirjahylly siirrettyä pinniksen vanhalle paikalle. Nyt huoneessa on entiseen verrattuna tuplamäärä tyhjää leikkitilaa, eikä se näytä ainakaan mun silmään miltään järkyttävän sotkuiselta vaikka tyhjällä seinällä olisikin barbien asunto ja pöydällä kyniä ja paperia. Lapsetkin tuntuvat tykkäävän kun on tilaa leikkiä, ja tietenkin he tykkäävät myös nukkua kerrossängyssä.

Kaksi yötä uudessa sängyssä ovat sujuneet oikein hyvin, mutta ollaan varmuuden vuoksi laitettu Tiaran vanhan sängyn patja vielä kerrossängyn viereen aina yöksi, että jos jompi kumpi tulee kiireessä alas keskellä yötä eikä muista varoa. Mua jännitti vähän että miten pienemmän muutto pinniksestä isompien sänkyyn sujuu, että meneekö se hulluksi iltajuoksuksi sängystä pois, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole sängystä halunnut pois vaan on alkanut nukkumaan ihan niinkuin aina ennenkin.

Musta tuntuu että lastenhuoneen ilme raikastui kertaheitolla kun tilaa tuli lisää, ja olen niin tyytyväinen muutokseen kuin voi vain olla! Kerrossänky on myös mukavan pieni ja matala, ja tuntuu varmasti lapsistakin mukavan turvalliselta, kun Tiaran ei tarvitse nukkua katonrajassa ja patja ei ole kaksi kertaa lasten pituinen. Ihan huippua miten yksi kaluste voi muuttaa koko huoneen toimivammaksi, haha! Huoneeseen on suunnitteilla vielä vähän tehokkaampi säilytysjärjestelmä, ja tekstiilien uusimista kunhan päästään tässä joskus kunnolla kaupoille, lue: Ikeaan.

Tänään mulla on ohjelmassa tarpeellisten tarhakamppeiden hankintaa, ja ihan vaan viikonloppurentoutumista koko perheen voimin. Aivan ihanaa lauantaipäivää kaikille <3

Mitä tykkäätte lastenhuoneen uudesta ilmeestä?

Päiväkodin aloituksen lähestyessä myös päiväkotiin tarvittavien varusteiden miettiminen on tullut ajankohtaiseksi. Kotikäynnillä käytiin läpi myös nämä hankinnat, joita on tarpeellista tehdä, mikä oli musta todella hyvä. Tähän astisen tutustumisen perusteella tiedän, että meiltä puuttuu molemmilta kurahousut (olkoonkin että ostan aina välikausivaatteet mahdollisimman korkealla vesipilarilla, eikä koskaan ole vielä vesi tullut läpi). Mä ymmärrän kyllä että kurahousut on helpot, ja tietenkin ne suojaavat myös niitä vk-vaatteita siellä alla pahemmilta sotkuilta, ja ihan hyvillä mielin ajattelin hankkia keltaiset henkselipöksyt tytöille, samanlaiset reimat kuin itsellänikin oli pienenä.

Välikausivaatteet meillä on myös ostoslistalla molemmille, vaikka eivät ehkä vielä muutamaan viikkoon olekaan ajankohtaiset. Esikoinen otti hurjan kasvupyrähdyksen syksyn ja talven aikana ja kasvoi ulos elokuussa ostetuista vk-vaatteista samaan aikaan kun alkoi olla ensimmäiset talvivaatekelit. Nuorempi taas on juuri nyt sillä tavalla kokojen välissä, että sopivan kokoista vk-haalaria ei ole valmiina Tiaran jäljiltä, ja noin pienelle haalari on vielä mun mielestä helpompi ja käytännöllisempi, kuin Tiaran viime syksyn kaksiosainen setti. Toki se jää varakäyttöön, mutta haluan päiväkotiin Zeldalle myös haalarin. Tiaralle ostetaan kaksiosainen setti myös nyt kevääksi, jos hän pärjäsi sellaisella loistavasti metsäkerhossa puoli vuotta täysin metsäolosuhteissa, niin pärjää kyllä varmasti oikein hyvin päiväkodissakin.

Kuvat: Polarn O. Pyret, Viking (lekmer.fi), Kappahl & Tähti Jonathan (Jesper Junior)

Kenkäpuolella ostoksia on myös tehtävä, koska viime syksyn Gore-tex Vikingit jäivät myös jo Tipalle pieneksi, ja Zeldalle ei vielä Gore-Texeja edes ole tarvinnut ostaa aiemmin. Mä olin Vikingin kenkiin tosi tyytyväinen kyllä, joten samanlaiset tai samantyyliset ostetaan varmasti tänä keväänä myös. Kumppareista meiltä löytyy Nokian Jalkineilta saadut talvimuumikumpparit, jotka menevät varmasti hyvin sinne asti että alkaa olla oikeasti lämmintä. Sitten pitäisi vielä hommata vähän kevyemmät kumpparit.

Sisävaatteiden suhteen ei oikeastaan ole mitään mitä hirveästi puuttuisi. Molemmilla on paljon mukavia leggingsejä, collegepöksyjä, paitoja, tunikoita ja mekkoja prinsessa-aamujen varalle. Kuten taannoisessa ystävänpäiväpostauksessa mainitsinkin niin täällä tuntuu tällä mammalla olevan vähän se prinsessavaihe päällä, melkeinpä enemmän kuin tytöillä, mutta tosiaan päiväkotiin kyllä mahdollisimman mukavat vaatteet päälle niin kauan kuin se musta on kiinni. Mutta onneksi hoitajat sanoivat myös, että pärjää siellä hoidossa mekko päälläkin ihan hyvin, sitten kun ne prinsessa-aamut joskus iskevät. Hyvä siis tietää että on yksi taistelu vähemmän käytävänä tulevaisuudessa. Mitä sitä turhaa kieltämään, ihan hyvin voi laittaa mekon alle pitkähihaisen ja sukkikset, riisua mekon pois sitten kun on uloslähdön hetki, ja kiskaista ulkovaatteet niiden päälle.

Kuvat: River Island, Minimocks, Zara & Starchild (sarenza.eu)

Tarpeellisten kerhovaatteiden lisäksi kaupat ovat tietenkin pullollaan vaikka mitä ihanaa, mille ei mitään tarvetta tavallaan edes ole, mutta mitä niin kovasti tekisi mieli ostaa. Cityvaatteita, niitä jotka olisi ihana pukea tytöille päälle niinä päivinä kun ei ole päiväkotia, vaan mennään keskustaan tai tytöt tulevat mun mukaan erilaisiin tapahtumiin. Se miksi sanon ettei ”tavallaan” ole edes tarvetta, on se että tokihan niissä samoissa rennoissa dagisvaatteissa voisi kaupungillekin lähteä. Mutta sitten taas toisaalta on niin ihana panostaa ja pukea oikein vimpan päälle, varsinkin kun tytöt itse rakastavat laittautua ja tykkäävät valita itsekin vaatteitaan.

Kaupunkivaatteissa mä tykkään mini-me -tyylistä, siitä että puen tytöt vähän samaan tyyliin kuin itseni, mutta tietenkin lapselle sopivalla tavalla ja niin että heillä on edelleen mukava olla vaatteissaan, eivätkä vaatteet tietenkään saa olla mitään liian aikuismaisia, tai teinimäisiä, ne kokeilut jätän tyttöjen itsensä mietittäväksi sitten teini-iässä.

Kuvat River Island, Kenzo (childrensalon.com), Little Marc Jacobs (childrensalon.com) & Mini Rodini (fi.babyshop.com), Pandapipokuva mun oma (meiltä löytyy tuo pipo vuodelta 2013).

Nämä cityasut on nyt stailattu tietenkin vähän epäloogisesti, en usko että pukisin Zeldalle samaan aikaan päälle Rodinin Picoa ja baltsuja, ballerinakelit on lapsilla vasta silloin kun takkia ei enää tarvita. Mutta eikö vain olekin maailman söpöimpiä molemmat ballerinat? Noista Little Marc Jacobsin hiiribaltsuista olen haaveillut Tiaralle jo kauan, mutta kuten viime syksyn vk-kengätkin osoittivat, kolmevuotiaalla kengät voivat jäädä pieneksi parissa kuukaudessa, enkä välttämättä haluaisi maksaa kolmen kuukauden (satunnaisen käytön) kengistä 120:tä euroa. Siksi pidän ehkä noita River Islandin muutaman kympin baltsuja fiksumpana hankintana tässä vaiheessa lasten elämää, vaikka laadultaan ja jälleenmyyntiarvoltaan nuo LMJ:t olisivat varmasti paremmat.

Tuota ylempää, ”Tiaran” cityasua katsoessani mä näen asun jonka voisin itse pukea päälleni koska tahansa. Silti näen myös asun, joka on varmasti mukava myös Tiaran päällä, ja uskokaa tai älkää nuo kaikki vaatteet ja asusteet on saatavilla 3-vuotiaan koosta alkaen. Mun mielestä se on ihan mieletöntä, että jo näin pienille on saatavilla noin tyylikkäitä juttuja. Kyllä mä alemmankin asun voisin pukea päälleni, vaikka joku saattaisi ehkä hihitellä mun trikoiselle pandapipolle.

Mini-me -tyyli on haastava tyylilaji, joka joillakin menee vähän turhan yli, kuten Kimyen Northille puettu minikokoinen luotiliivi tässä taannoin osoitti. Vaikka kuinka oli isukin muotinäytös, niin oli siinä näytöksessä esillä vähän enemmän lapselle sopivia asujakin kuin se nimenomainen luotiliivi. Mun mielestä siinä ei ole mitään vikaa, että lapsi ja äiti on stailattu samaan tyyliin, niin kauan kuin se äidin tyyli ei pidä sisällään mitään vesirajahameita tai rintsikoiden kokoisia yläosia, ja äidin korkkarit korvataan lapselle mukavilla kengillä. River Islandilta löytyisi Tiaran koossa myös korkokenkiä, mutta niitä en kyllä lähtisi kolmevuotiaalle vielä laittamaan jalkaan.

Mitkä on teidän lemppariasut näistä? Mitä mieltä olette minime-tyylistä? Luitteko Northin stailauksesta? Mitä mieltä olette siitä? Viime hetken vinkit päiväkotihankintoihin?

Moikka! Tämä viikko on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa, ja jatkuvaa menoa ja meininkiä. En voi väittää etteikö tiistai-aamun jäätävä sähellys, yskän takia huonosti nukutut yöt ja niistä seurannut ylenpalttinen uupumus olisi saaneet mua aluksi paniikkiin. Väsyneenä sitä tulee ajateltua kaikenlaista, ja sekoittaa asioita keskenään. Tekee kärpäsistä härkäsiä, niinkuin maailman loogisin sananparsi kuuluu. Tuli ajateltua keskellä yötä, vielä kolmen aikaan yskiessäni vailla yhtään nukuttua sekuntia, että ei tästä tule kyllä yhtään mitään, että jos vaan voisi vetää peiton korville ja nukkua vaikka muutaman vuoden ja katsoa miltä elämä näyttää sitten. Että ei musta ole mihinkään jatkuvaan toimintaan ja en mä kykene enkä pysty.

Väsyneenä mä sekoitin tämän viikon uuden arjen kanssa. En ymmärtänyt sitä, että jatkossa lapset ihan oikeasti ovat siellä päiväkodissa hoidossa, ja mä voin sillä aikaa tehdä ne työt ja blogijutut, joita olen säheltänyt tällä viikolla sen lisäksi että olen viettänyt varmaan n. kymmenen tuntia päiväkodilla lasten kanssa tutustumassa. Pehmeä lasku on ollut äärimmäisen tärkeää, ja musta on ollut enemmän kuin hienoa päästä näkemään päiväkodin arkea ja sitä miten meidän lapset toimivat missäkin tilanteessa. Mutta mulla kesti neljä päivää ymmärtää se, että tosiaan ne päiväkotitunnit mä olen tällä viikolla ollut toimettomana, enkä ole niinä aikoina voinut hoitaa edes niitä juttuja mitä yleensä teen.

Väsyneenä mä sekoitin myös terveenä olemisen ja tämän sairastelun keskenään. Enhän mä normaalissa arjessa valvo aamuyöhön asti yskien epätoivoisena, vaan mä menen ajoissa nukkumaan ja jaksan paremmin. Kävin eilen uudestaan lääkärissä, koska eihän se ole okei että on näin kauan kipeänä. Sain uudet antibiootit ja tehokkaat yskänlääkkeet ynnä muut tropit, ja tämä päivä sujuikin jo sitten ihan erilaisissa fiiliksissä kuin eilinen, koska viime yönä mä nukahdin jo kymmenen jälkeen ja sain kahdeksan tunnin yöunet. Eilen mä en olisi saanut tätä postausta kirjoitettua, koska eilen mä velloin epätoivossa. Tänään mä jaksan taas innostua.

Meillä on ollut ihan pirun rankka viikko, päiväkodilta ollaan joka päivä lähdetty vielä käymään hoitamassa asioita ympäri kaupunkia, ja lisäksi mulla on ollut tässä jo monta viikkoa päällä yksi projekti josta kerron lisää vielä tämän viikon aikana. Se projekti on vienyt myös paljon mun aikaa, vaikka ihan huikea juttu onkin, mutta sillä projektilla on huomenna deadline joten huomisen jälkeen on yksi rasti listaan lisää täynnä. Vaikka tämä viikko on ollut rankka ja olen tirauttanut pitkästä aikaa useammatkin kyyneleet ihan vaan väsymyksestä, nyt on hyvä fiilis. Jos me selvittiin tästä, me selvitään kyllä siitä ihan tavallisestakin arjesta.

Tiara sai tällä viikolla uuden Puky-potkupyörän* Polkupedilta, mä esittelen teille pyörän kunhan ollaan päästy rullailemaan sillä ihan ulos asti. Mutta aika ihanan pirteä tuo keltainen väri, eikö? Vielä kun löydettäisiin siihen sopiva kypärä jostain!

Päiväkodissa on sujunut hurjan hyvin joka päivä, lapset tykkäävät olla siellä ja mustakin on kiva kun kaikki hoitajat ja lastentarhanopettajat ovat tulleet tutuksi, ja lapset myös. Muistan jo melkein kaikkien nimet, mikä ei tarkoita kyllä sitä että mulla olisi ihan uskomaton muisti, vaan sitä että päiväkoti on kotoisa ja sopivan pieni, ei ole vaikea edes oppia muistamaan niitä nimiä. Päiväkodin suhteen on oikein hyvät fiilikset meillä kaikilla.

Tämä ilta me käytettiin kokoamalla tyttöjen kerrossänkyä joka ostettiin viikonloppuna, ja nyt molemmat nukkuvat siellä rauhassa eikä nukahtaminen kestänyt kummallakaan tavallista kauempaa, vaikka Zelda muutti tässä samalla eka kertaa pinnasängystä isompien sänkyyn. Kieltämättä ei ollut mikään paras mahdollinen ajankohta tälle muutokselle kun on muutenkin kaikkea meneillään, mutta tämä meidän perse edellä puuhun -tyyli on aina toiminut meillä parhaiten. Mitä sitä turhia tekemään puoliksi eli suunnittelemaan, kun kokonaan tehty on kokonaan tehty, eiku. No mutta tässä tapauksessa meni ainakin tänään kivasti, ja on tässä vielä hyvin viikonloppu aikaa totutella muutokseen jos se totuttelua vaatii, ennen kuin uusi arki maanantaina alkaa.

Mulla on monta postausideaa, esittelen teille lastenhuoneen kunhan ollaan saatu siellä kaikki muutkin tavarat uusille paikoilleen ja kaikki valmiiksi. Lisäksi kerron tästä mun mysteeriprojektista, ja tulossa on myös pitkästä aikaa päivän asuja sekä lastenvaatejuttuja. Huomenna käydään vielä päiväkodilla tutustumassa, ja sitten siirrytään viikonlopun viettoon. Viikonlopuksi ei onneksi ole mitään ohjelmaa, joten saan vähän vielä levätä tätä flunssanjämää pois ennen ensi viikkoa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Meillä oli tosiaan viime viikolla myös se päiväkodin kotikäynti, vaikka mä olinkin kipeänä. Sitä en lähtenyt perumaan, koska se olisi vaikeuttanut tämän viikon aikatauluja ja päiväkotiin tutustumista. Skarppasin hulluna torstaiaamuna vaikka olo oli hutera ja kuume huiteli korkealla, ja selvisin kuin selvisinkin hengissä, vaikka sen jälkeen iskikin hullu väsymys. Käynti kesti tunnin verran ja se meni niin hyvin, että mulla ei ole epäilyksen häivääkään siitä etteikö hoidon aloitus sujuisi lapsilla kivasti.

Heti kun ovi aukesi, lapset olivat aivan täpinöissään ja veivät heti kaikki omaan huoneeseensa leikkimään. Sillä aikaa kun mä kävin Zeldan omahoitajan kanssa läpi kaikki Zeldan tärkeimmät jutut, tytöt esittelivät puolet leluistaan ja piirsivät kahden muun kanssa omassa huoneessa eivätkä kertaakaan kyselleet mun perään. Huoneesta kuului iloinen papatus, ja mun kaikki jännitys kaikkosi saman tien lasten pärjäämisen suhteen. Tytöt tulivat kaikkien kolmen kanssa todella hyvin toimeen, ja uskon että myös toivat omaa luonnettaan ja niitä tärkeimpiä juttujaan esille kattavasti tuon tunnin aikana.

Mua huoletti myös kovasti se ruotsin kieli, joka ei ole meidän tytöillä yhtä vahva kuin suomen kieli. Mutta senkin suhteen mulla on jännitys hävinnyt, kun mä tajusin että tytöt itse eivät kiinnittäneet mitään huomiota siihen että heille ei puhuttu ollenkaan suomea (vrt. yleensä Otto puhuu ruotsia ja minä samalla suomea). Välillä he sanoivat jotain ruotsiksi, ja kovasti selittivät suomeksi touhujaan myös kokoajan. Kaikkien nimet jäivät tytöille mieleen ja kaikki olivat kuulemma kivoja. Arvatkaa vaan ollaanko torstaista lähtien laskettu öitä siihen että päiväkoti alkaa! Yhtenä iltana vielä oikein erikseen tivattiin että milloin päiväkotiin saa jäädä ihan yksin niinkuin isot tytöt ja pojat, ja äiti ja isi lähtevät töihin. Eli homman nimi on heille ainakin selvä, toivottavasti se toimii kivasti myös käytännössä.

Myös Tiaran luonteesta kyseltiin, kuten myös meidän kasvatustavoista ja siitä miten tytöt yleensä käyttäytyvät missäkin tilanteessa, esimerkiksi jos harmittaa tai jos ovat oikein iloisia. Tuntui tosi turvalliselta ja hyvältä saada kertoa näistä asioista, ja musta on todella hienoa että jokaisen lapsen yksilölliset tavat ja tarpeet otetaan huomioon. Sain vastaukset kattavasti myös kaikkiin omiin kysymyksiini hoitopäivistä, tarpeellisista varusteista ja päivien aktiviteeteista. Kiitos paljon teille lukijoille, teidän neuvojen ansiosta osasin kysyä paljon sellaisia juttuja joita muuten en olisi tajunnut ajatellakaan, jotka kuitenkin vaikuttavat paljon tulevaan arkeen!

Edelleen mä olen sitä mieltä, että tämä kotikäynti ja pehmeä lasku päivähoitoon ovat ihan uskomattoman laadukasta ja hienoa palvelua, enkä olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan osannut uneksia että päivähoitoon valmistautuminen voisi olla näin ihanaa, lämminhenkistä ja turvallisen tuntuista. Tämä päiväkoti henkilökuntineen vaikuttaa juuri sellaiselta, johon vien lapset hyvällä fiiliksellä, tietäen että heidät oikeasti otetaan huomioon, heitä kuunnellaan ja heitä autetaan ja tuetaan kaikessa.

Ollaan käyty nyt eilen ja tänään tutustumassa päiväkotiin. Eilen ulkoiltiin yhdessä muiden kanssa, ja tänään oltiin tutustumassa sisätiloihin. Molemmat menivät tosi hienosti, tytöt lähtivät samantien leikkimään ja tutkimaan, eivätkä kiinnittäneet muhun juuri mitään huomiota. Kumpikaan ei olisi halunnut lähteä kotiin edes, vaan jäädä kavereiden kanssa leikkimään. Tänään tytöt saivat nähdä omat naulakkopaikkansa ja omat nukkumapaikat, ja tällä hetkellä molemmat ovat lepäämässä omassa huoneessaan, koska harjoitellaan päiväkodin lepohetkiä varten. Kummasti päiväunet saivat paljon positiivisemman vastaanoton kun oli kyse päiväkotia varten harjoittelusta ;)!

Meidän tämä aamu oli kuin pahimman luokan farssi, tai oikeastaan koko yö. Mulle tuli yöllä niin kova yskä että nukahdin vasta aamuneljältä. Aamulla herättiin kyllä ajoissa, kaksi tuntia ennen lähtöä, ja oltiin laitettu kaikessa rauhassa ulkovaatteista lähtien kaikki jo valmiiksi melkein tuntia ennen kuin piti olla paikalla (matkaan menee lyhimmillään bussilla n. vartti). No, tietenkin viimehetkellä sitten tuli molemmille sellainen hätä joka vaatii kaikkien vaatekerrosten riisumisen ja uudelleenpukemisen, ja näin me hienosti myöhästyttiin molemmista busseista joilla piti mennä. Siitä huolimatta että näistä asioista oli kyllä huolehdittu jo ennen pukemista. Tämän jälkeen hypättiin vahingossa sitten väärään bussiin (jota seistiin odottamassa vartti) kun katsoin yhden numeron väärin ja tehtiin turha ylimääräinen lenkki bussilla, eikä päästy yhtään eteenpäin.

Lopulta me päädyttiin kävelemään koko matka, mikä mun tämän hetkisellä kunnolla tarkoitti erittäin hidasta kävelyä koska muuten olisi tullut hirveä yskä, niinkuin eilen kävi kun kiireessä yritin hiihtää menemään. Ei näin. Huomenna taidan asettaa deadlineksi tuntia aiemman ajan jolloin pitää olla ulkona ovesta, niin jos me vaikka ehdittäisiin. Uskon että nämä kuskaamiset sujuisivat huomattavasti paremmin jos olisin jo täysin terve, mutta nyt kun en ole ihan parhaassa vedossa niin nämä matkat aiheuttavat järjetöntä stressiä, vaikka eivät ole edes pitkiä.

Kuten sanoin hoitajillekin, mua ei enää juurikaan jännitä se miten tytöt pärjäävät hoidossa, vaan enemmänkin se että miten sitä itse tottuu uusiin rutiineihin. Lisäksi jännitän myös tätä flunssaa tai mikä lie onkaan, että voisiko se ystävällisesti lähteä huitsinduudeliin ennen ensi viikkoa, kun ihan oikeasti olisi käyttöä sille koko aivokapasiteetille ja täydelle toimintakyvylle. Tämän viikon jokapäiväiset menot useampaan paikkaan eivät ehkä edesauta paranemista, mutta jos vaikka sitten viikonloppuna ottaisi ihan iisisti eikä liikuttaisi sormenpäätäkään. Vaikka fyysinen olo on kurja, mieli on hyvä. Eiköhän kaikki suju ihan hyvin ensi viikollakin! Kiitos teille kaikille ihanille onnitteluista, ootte parhaita<3

Ihanaa tiistaipäivää <3