Eilen menin nukkumaan kymmeneltä, maattuani ensin tunnin lasten nukkumaanmenon jälkeen Oton kanssa sängyssä nauramassa Oton twitterhäröilylle. Tietokone ei tuijottanut mua syyttävästi, koska en edes ottanut sitä esille laukusta tullessani kotiin. Eilen ruuat tarjosi pakastin. Casa Di Mamaa suoraan Dr. Oetkerilta, ruokaa jonka valmistusaika ei ole yhtään sen lyhyempi kuin blogissa vilisseiden arkiruokareseptien, mutta jolle ei tarvitse tehdä mitään. Ei se kaikkein ravitsevin vaihtoehto, mutta ketä se oikeasti haittaa jos siihen turvautuu silloin kun on pakko löysätä?

Lastenhuoneessa oli barbien kauneussalonki jo neljättä päivää levällään. Kävellessä tarttui barbienkenkiä varpaanväliin mikä tuntui kieltämättä vähän ikävältä. Mutta mitä sitten, mikä voisi olla paremmin lapsen mielikuvitusta, luovuutta ja keskittymiskykyä kehittävää kuin monta päivää kestävä, jatkuvasti muuttuva leikki. Sen sijaan että olisin pakottanut lapset siivoamaan, mä katsoin ihaillen heidän leikkiään. Siinä oli juoni joka kehittyi kokoajan, ja he olivat molemmat siinä leikissä täysillä mukana.

Eilen en siivonnut edes keittiötä. Vaikka samaan aikaan tuntui oudolta antaa kaiken vaan olla, se oli toisaalta niin ihanaa. Mä olen tottunut pitämään tuhat rautaa tulessa kokoajan, ja välillä on vaikea nollata, mutta eilen mä olin aika ylpeä itsestäni. Koti näytti kuralta ja niin näytin minäkin, mutta olo oli rennompi kuin aikoihin.

Lapset sen vahvistivat niitä pizzanpaloja syödessään. ”Kahto mamma, tateenkaawi on mennyt nukkumaan”. Todetessani tähän että voi rakas miten ihanasti sanottu, niinpä onkin, ei näy sateenkaarta, tuli vastaukseksi ”Tä owet äiti niin tuwoinen”, ja esikoiselta ”Ja niin rakas. Ja isikin on. Ja Zeldakin on. Ja mäkin oon. Ja me ollaan ihan parhaita koska me kaikki rakastetaan toisiamme”.

Ei lapsia kiinnosta jos keittiö on joskus sotkuinen. Ja he ovat tietämättömiä tietokoneella odottavista velvollisuuksista. He tietävät että ne ovat töitä, ja he tietävät että pitää tehdä töitä jotta voi maksaa asunnon, ruoat ja vaatteet, mutta käytännössä ne ovat aivan absurdeja asioita heille. Heille tärkeintä on tuntea olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi, ja jos siinä onnistuu niin kaikki muu on toisarvoista.

Eilisen rentoutumisen jälkeen mä jaksoin tänä aamuna siivota koko kodin, ja nyt tuntuu niin hyvältä. On sekä levännyt olo että siistiä, aika luksusta? Esikoinen valitteli korvakipua, ja säikähdettiin jo että viimeviikkoisen nuhan kaverina on tullut korvatulehdus. Käytiin lääkärissä, ja hälytys osoittautui onneksi vääräksi. Kipukin katosi kummasti kuin tuhka tuuleen, kun lääkäri totesi terveeksi. Nyt me odotellaan täällä iltaa tuli hännän alla koko tyttöjoukko, kun illalla meille tulee mun äiti ja Armas. Kauhea ikävä molempia.

Tiara pyysi tänään taas että saa ottaa kuvia, mä sanoin että ota vaan, kuvaa vaikka koko päivä. Joten seuraava postaus jonka te tulette näkemään, on kuvattu meidän melkein-nelivuotiaan toimesta. Mä en malta odottaa että näen miten hän näkee päivän!

Ihanaa torstaita kaikille <3

Nukuttiin tänään koko perhe pitkään ja hengailtiin koko aamupäivä yökkäreissä sohvalla. Sitten syötiin myöhäinen lounas, ja päätettiin lähteä piipahtamaan Espoossa tyttöjen kummien Kaislan ja Simon luona. Aikaisemmin meille on ollut koko päivän reissu lähteä käymään toisella puolella pääkaupunkiseutua, ja siksi ei hirveän usein siellä olla lasten kanssa käytykään. Nyt matka taittuu autolla yhtä nopeasti kuin matka meiltä julkisilla keskustaan, eli on ihan piece of cake. Niin ihanaa, kun voi nähdä ystäviä useammin ja helpommin, ja voi vaan soittaa hetkeä aikaisemmin ja kysyä että kävisikö nyt, kun aikaisemmin on pitänyt sopia viikkoja etukäteen että on voinut varata kokonaisen päivän.

Juotiin kahvit ja herkuteltiin vähän, ja sen jälkeen vaan hengattiin. Se on parasta, kun ystävien kanssa voi vaan öllöttää tekemättä mitään järkevää. Parhaat ystävät on juuri niitä, joiden kanssa ei tarvitse tehdä yhtään mitään että on kivaa. Riittää kun on samassa tilassa, ja läppä vaan lentää.  Voi röhnöttää sohvalla, katsoa telkkaria ja höpötellä niitä näitä.

Tytöt olivat aivan onnensa kukkuloilla Kaislan kynsilakkakokoelmasta, ja me yritettiin samalla Kaislan kanssa miettiä, mihin mentäisiin jatkoille mun synttäreillä parin viikon päästä. Fakta kun on se että mä en tiedä yökerhoista oikeasti yhtään mitään enää! Tuntuu että on hankalaa keksiä paikkaa, jossa voisi sekä istua ja jutella, että tanssia tarttuvan tanssimusiikin tahtiin. Paikkaa missä kengät eivät tarttuisi lattiaan kiinni ja missä olisi mukavaa koko illan, ja jossa edes toisella puolella kuulisi mitä se kaveri sanoo. Yritin googletella ja vaikka mitä, mutta hankalaahan se on tietää mitään kun ei ole oikein omaa kokemusta kuin parista hassusta paikasta, joissa sen pari kertaa vuodessa käy.Toinen niistä paikoista oli Bakers, jota ei enää ole, nyyh.

Missä te käytte Helsingin yössä? Ei ehkä kuulu ihan blogin aihepiiriin mikään bilepaikkojen etsiskely, mutta lähinnä ajattelin että lukijoista voisi löytyä samanhenkisiä ihmisiä kuin minä, ja teiltä voisi saada vähän parempia vinkkejä tai omakohtaisia kokemuksia, kuin pelkästään googlettelemalla ”Kiva yökerho Helsingissä”, haha. Hassua olla näin ulkona oman kotikaupungin tarjonnasta, lapsiperhelemppareista osaisin heti kertoa pitkän listan ja sen olen täällä tehnytkin, mutta tämä aikuisten ilta-aktiviteettitarjonta on vähän hakusessa. Nyt saa siis jakaa parhaat vinkit, ja kai siitäkin on hyötyä jos tietää mihin EI kannata mennä, eli saa jakaa kauhukokemuksetkin.

Hengailtiin Espoossa muutama tunti, ja tultiin sitten kotiin laittamaan ruokaa. Tämä päivä meni jotenkin tosi nopeasti, kai se oli se aamun öllöttely jonka takia päivä tuntui monta tuntia lyhyemmältä. Ihana päivä joka tapauksessa! Kiitos paljon Kaislalle ja Simolle kivasta seurasta.

Huomenna jatkuu arki, ja meillä on toiminnantäyteinen viikko tulossa. Tytöt laskevat jo öitä siihen että heidän mummunsa tulee Armas-koiran kanssa, ei olla nimittäin nähty moneen kuukauteen. Onneksi ei ole enää kuin muutama yö. Zelda on jo hihitellytkin täällä, että Armas-koira sitten kuulemma ”nuolaa” hänen naamaansa, ja kutittaa. Onkohan se pieni karvakaveri kasvanut kauheasti, kun kesäkuussa ollaan viimeksi nähty ja ikää on tullut pari kuukautta lisää.

Tämä taisi olla sitä blogin perinteisintä antia, oikein kunnon sillisalaattia vähän joka asiasta. Näillä postauksilla mä bloggaamisen aloitin, ja näitä on kyllä hauskaa vieläkin välillä tehdä. Asiaa mulla riittää aina vähän turhankin paljon, mutta olen opetellut vähän karsimaan ettei aina olisi niin sekavaa. Tänään kuitenkin ihan kunnon sekoitusta, vaihtelu virkistää.

Hyvää yötä ihanat ja mahtavaa alkavaa viikkoa<3

Mun asu / Viitta River Island / Paita Zara / Hame H&M / Koru H&M / Ballerinat H&M / Laukku Marc by Marc Jacobs

Tiaran asu / Takki ZARA / Farkut ZARA / Paita ZARA / Koru H&M / Kengät Lindex

Zeldan asu / Neule Åhlens / Mekko ZARA / Kengät ZARA / Rusetti H&M

Eilen olin sanaton, ja aika sanaton olen vielä tänäänkin. Mä olen vaan uskomattoman kiitollinen siitä että saan elää elämääni Oton ja lasten kanssa, ja meillä on kaikki hyvin. Silti en lakkaa toivomasta että vielä joskus niin on kaikilla muillakin. Eilinen kirjoitus aiheutti keskustelua, mikä on hyvä. Mielipiteitä ei voi muuttaa pakottamalla, mutta jos keskustelee, mieluiten hyvässä hengessä, voi herättää vastapuolessa ajatuksia joita ei muuten välttämättä olisi tullut mieleenkään.

Me ollaan vietetty tyttöjen kanssa pari vapaapäivää ystävien tapaamisen ja rennon hengailun merkeissä. Jotenkin tuntuu tällä hetkellä siltä että haluaa vaan pitää noita kahta kainalossa ja halia ja rutistaa niin paljon kuin vain pystyy. En taida olla ainoa äiti jolla sellainen fiilis on viimeaikoina ollut? Onneksi lapset ovat olleet yllättävän suostuvaisia kainalossa pötköilyyn, yleensä kun pitää viilettää tuhatta ja sataa. Tänään olen saanut ainakin miljoona pusua ja halia, ja toinen vieläpä sanoi että ”Mamma, tinä owet minun wakah makkawa.” Eli rakas makkara.

Mä olen mielelläni rakas makkara, se on paras titteli mitä voi olla. Hyvää yötä teille kaikille ihanille <3

Varsinainen parivaljakko kyllä nämä meidän neidit. Molemmilla vahva oma luonne, heissä on paljon samaa mutta paljon myös suuria eroja. Kummatkin rakastavat My Little Ponyja mutta toinen on aivan ihastunut Frozeniin ja toinen taas on jäätävä Minni Hiiri -fani. Molemmat muistavat hassuja pikkuasioita viikkojen ja kuukausien takaa, muistuttavat aina tietyn talon ohi ajaessa tai kävellessä sen olevan meidän kaverin kotitalo ja bongaavat kaikki samanmerkkiset autot kuin meidän oma, ihan sama kuinka nopeasti ne ajavat ohitse tai kuinka nopeasti me mennään niiden ohi.

He ovat empaattisia. Kun toinen istuu vahingossa isin sortsien päälle, toinen hermostuu ja puolustaa isin sortsiraukkoja jotka menevät ihan lyttyyn. Kun toisella kopsahtaa varvas sohvan kulmaan on toinen jo puhaltamassa ja halimassa äidin ja isin apuna. Kun toinen kaataa maidon niin toinen on jo hakemassa paperia ja sanomassa että ei se haittaa mitään. Melkein aina päiväkodista haettaessa he leikkivät samassa porukassa, ja huolehtivat toinen toisistaan. Sitä on niin ihana seurata, varsinkin kun se on jotain sellaista mitä mulla ei ole koskaan ollut!

He näyttävät tunteensa selvästi ja osoittavat toistensa lisäksi rakkautta kaikille muillekin runsain määrin. Toinen on kosaissut unelmiensa aviomiesehdokasta dagiksessa ja saanut myöntävän vastauksen. Toinen on vieläkin vähän äidin ja isin vauva, ja viihtyy sylissä tai kainalossa pötköttämässä pitkiäkin aikoja samalla höpötellen.

He ovat niin me.  Odotusaikana yritin luoda mielikuvia tulevista pienokaisista, miettiä millaisia he olisivat luonteeltaan, miten käyttäytyisivät, miltä näyttäisivät. Nämä kaksi ovat kyllä ylittäneet kaikki toiveet, haaveet ja odotukset, miljoonakertaisesti, vaikka ihanista tyypeistä haaveilinkin. Mä olen saanut kaksi rohkeaa, rakastavaa ja ihanaa tyttöä, joiden kasvua on maailman parasta seurata.

Tyttöjen vaatteet / Zeldan paita Dedicated (T-Shirt Store) / Kaikki muut vaatteet Zara

Ihanaa perjantaita kaikille <3

Osa teistä ehkä lukikin Oton postauksen, törkeästä kommentista jonka sain? En halunnut ottaa tätä esille mun blogissa, koska en tykkää kirjoittaa täällä ikävistä asioista. Mutta ehkä mä haluaisin herättää ihmiset ajattelemaan sitä, miten paljon perättömät huhut voivat satuttaa.

Miettikää, että jos olet bloggaaja, kuka tahansa voi tulla kertomaan sinulle että olet tehnyt abortin – vaikka et ole – ja kertoa tämän saman asian totuutena ihan kenelle tahansa. Mä tiedän mistä tämä huhu on lähtenyt, surullista kyllä. Kun keväällä sanoin käyneeni tutkimuksessa, kävin tosiaan ihan vaan tutkimuksessa. Tutkimus suoritettiin Kätilöopistolla, naistentautien puolella ja sain siitä onneksi terveen paperit. Naureskelin silloin itsekseni, että toivottavasti kukaan ei näe mua siellä ettei tule jotain perättömiä raskaushuhuja, mutta samaan syssyyn ajattelin olevani typerä. Eikai nyt kukaan tuntematon tuollaista alkaisi levittää vailla todellisuuspohjaa.

En valitettavasti ollutkaan typerä ajatuksineni. Jossain vaiheessa juoruketjua tutkimus muuttuikin toimenpiteeksi, ja toimenpide muuttui abortiksi. Olisin paljon mieluummin saanut osakseni raskaushuhuja, ne ovat sentään positiivisia ajatuksia, ja ne on helppo kumota ja todistaa vääriksi. Mutta milläpä todistat ettet ole tehnyt aborttia, ainakaan menettämättä yksityisyyttäsi jakamalla terveystietojasi netissä?

Mua oksettaa se että joudun edes miettimään tällaista, miettimään että mun pitäisi jotenkin todistaa nämä huhut perättömiksi, että voisin olla oma itseni. Ettei kukaan vaan ajattelisi että ne huhut pitäisivätkin paikkansa. Mutta enhän mä sitä mitenkään järkevästi voi todistaa, ja vaikka todistaisin, se ei riittäisi. Aina tulee uusia huhuja, ja kun en itse tarjoile hopeatarjottimella luurankoja kaapista, niitä keksitään, ihan vaan että olisi jotain haukuttavaa ja juoruttavaa.

Usein mulle kommentoidaan kuinka näytän niin onnelliselta ja meidän perhe näyttää onnelliselta, se oikein huokuu kuulemma meistä. Me ollaan, me ollaan maailman onnellisimpia. Se onni ei mene rikki näistä inhottavista huhuista, enkä lakkaa näyttämästä meidän onnea täällä vain jotta ilkeät ihmiset vihaisivat meitä edes hippusen vähemmän. Mutta sitä se ei poista, että tuntuu äärimmäisen pahalta että joku uskoo ja levittää totena näitä sairaita valheita, päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Vaikka jokaikinen ihminen jolla on mulle merkitystä, tietää aina asioiden oikean laidan eikä sekuntiakaan usko näihin juttuihin, tuntuu hirveältä jo se että edes yksikin tuntematon ihminen voi ajatella meistä tällaisia asioita.

Inhottavaa sanoa että siihen voi turtua, miten on edes mahdollista että joku turtuu kuulemaan jatkuvasti olevansa oksettavan ruma, anorektikko, huono äiti, narsistin vaimo, huora, ja nyt vielä tämä. Päivästä toiseen ajattelen että ”hehheh, tää on näitä ammatin varjopuolia, joo ei tunnu missään”. Tällainen kyllä tuntuu, se saa ajattelemaan miten naurettavaa on että asetan itseni tilanteeseen jossa tuntemattomat ihmiset kokevat oikeudekseen spekuloida jopa näin rankoista aiheista, liittyen mun ja mun perheen elämään.

Saamani kommentti ei loukannut vain mua ja mun perhettä, vaan se on loukkaava myös kaikkia niitä kohtaan jotka oikeasti joskus ovat abortin tehneet, syystä tai toisesta. Ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, että huhujen levittäminen, tuomitseminen ja ihmisoikeuksien polkeminen kulkevat käsi kädessä. Tästä pyhästä kolminaisuudesta on helppo hankkiutua eroon etsimällä sisältöä siihen omaan elämään, se auttaa huomaamaan että ne ajatukset siellä omassa päässä eivät välttämättä olekaan faktoja, tai edes tarpeellisia pohdintoja. Se auttaa huomaamaan että maailmassa on niin paljon kaikkea muuta mihin omia energiavaroja kannattaa käyttää, kuin toisten elämän spekuloiminen.

Huomenna mä irtaudun tästä paskamyrskystä ja lähden työmatkalle, enkä aio uhrata ajatustakaan näille asioille. Mä kovasti toivon että jälleen kerran, voisin keskittyä siihen olennaiseen täällä, ja te kaikki ihanat lukijat saisitte mahdollisuuden lukea sitä mitä täältä varmaankin yleensä haettekin, positiivisuutta ja inspiraatiota. En vaan voi antaa olla, en varsinkaan kun kuulen oman äitinikin äänestä miten pahalta hänestä tuntuu mun puolesta, se että mä joudun kuuntelemaan ja lukemaan tällaista.  Mä toivon että sinua joka kommentoit, ja kaikkia teitä jotka meidän asioilla pitkin maita ja mantuja spekuloitte, hävettää edes vanhempana se miten järkyttävän ilkeitä ja ajattelemattomia olette olleet.

Hyvää yötä teille kaikille ihanille<3