Iltaa tyypit! Mä alan vihdoinkin parantua ja nyt viikonloppuna olen jo jaksanut ja uskaltanut touhutakin. Perjantaina me ei tehty muuta kuin viikon ruokaostokset, ja öllöteltiin loppuilta. Eilen taas lähdettiin jo aamupäivällä leikkipuistoon, ja lounaan jälkeen suunnattiin Itiksen ja pikkushoppailuiden kautta ystävien tupareihin Espooseen lasten kanssa. Vietiin tuparilahjaksi sitä perjantaina täällä esittelemään valkosuklaa-piparirockyroadia, ja oli niin kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa. Tytötkin olivat innoissaan kun näkivät niin monta kummia kerralla. Tupareissa saatiin maistaa ihanaa itseleivottua mustikkapiirakkaa, juoda kahvit ja lapset saivat juosta vähän aikaa hippaa ja tanssahdella. Ennen seitsemää oltiin jo matkalla takaisin kotiin.

Tänään syötiin herkkuaamiainen, minkä jälkeen suunnattiin jo yhdentoista aikaan läheisen kauppakeskuksen jouluparaatiin, missä tytöt saivat kasvomaalaukset ja mä sai käydä äkkiä salaa ostamassa muutaman joululahjan sillä aikaa kun Otto kiersi tyttöjen kanssa etsimässä joulupukkia. Kerrankin olen ajoissa liikkeellä, meillä on varmaan puolet lahjoista jo hommattuna. Yleensä havahdun lahjaostoksiin joskus viikkoa ennen joulua kun alkaa olla hankala löytää niitä suosituimpia lahjoja. Ehkä sitä oppii tässä vuosi vuodelta. Ennen oli myös hankalampaa raahata niitä lahjoja, tai piilotella niitä, kun lapset olivat mukana. Nyt vaan kävin yksin viemässä ne auton takaluukkuun, mistä Otto äsken haki ne kun lapset olivat jo nukkumassa. Ah miten helppoa.

Kokeiltiin tänään myös tehdä vähän erilaista ruokaa, mistä tuli ihan mielettömän hyvää, ja siitä kerron lisää ensi viikon aikana! Loppupäivä ollaan siivoiltu, ja sen jälkeen aloitettiin lasten kanssa pikkuhiljaa joulukoristeiden laittaminen esille. Tyttöjen huoneessa on jo ihan kunnon koristelut päällä, mutta muualla meillä on vasta metallikorissa joulupalloja ja perus jouluvalot. Ihanan jouluisa tunnelma siitäkin jo tulee. Näillä mennään itsenäisyyspäivään asti, ja sitten koristellaan joulukuusi niinkuin meidän perheen perinteisiin kuuluu jo mun lapsuudesta asti.

Ollaan myös luettu kirjoja, ja katsottu koko perhe vanha Ipanat -leffa netflixistä, joka oli mun ja Oton kummankin lemppari kun oltiin pienempiä. Se oli ihan superhauska ja koskettava vieläkin, ja lapsetkin tykkäsivät. Nyt ymmärsi tietysti niitä aikuisten läppiä itse ihan eri tavalla kuin silloin pienenä.

Kiva että sai melko viikon kipeilyn jälkeen nauttia rauhallisesta viikonlopusta yhdessä perheen kanssa, hyvällä voinnilla. Huomenna pääsenkin pitkästä aikaa toimistolle, ja tytöillä on valokuvaus päiväkodissa! Jännittää, iik!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

PS: Mä olen hurjan iloinen eiliseen postaukseen saamastani palautteesta ja sähköposteista.  Oli hienoa huomata miten erilaisia taustoja omaavia ihmisiä mun blogia lukee, ja miten uskomattoman ihania ihmisiä siellä ruutujen takana on. Jännää oli se, että sain kaksi melkein samanlaista sähköpostia viiden minuutin sisällä toisistaan. Sähköpostien lähettäjät edustivat täysin päinvastaisia uskontokuntia, mutta olivat asioista tismalleen samaa mieltä. Ja täysin tietämättä toisistaan he lähettivät nämä viestit mulle melkein samaan aikaan. Jos vaan kaikki ymmärtäisivät miten samanlaisia suurin osa ihmisistä kuitenkin on, kulttuurista, uskonnosta ja taustasta riippumatta. Suurin osa ihmisistä haluaa vain rauhaa ja turvaa kaikille. Musta on tärkeää ottaa kantaa näihin asioihin, vaikka jonkun mielestä tietämätön ja naiivi blogimamma varmasti olenkin. Mulla on kuitenkin kanava ja mahdollisuus levittää tärkeää sanomaa kymmenille tuhansille ihmisille, ja sen aivan varmasti teen silloin kun koen sille olevan tarvetta.

Mä en varmaan ole ainoa, joka on todella järkyttynyt eilisillan tapahtumista Pariisissa. Ihan hirveää, mitkään sanat tai osanotot maailmassa eivät voi pahoitella tarpeeksi sitä heille jotka ovat läheisiään eilen menettäneet tai itse haavoittuneet. Maailmassa on ihan liikaa vihaa. Päivä päivältä pelottaa enemmän se, millaiseen maailmaan omia lapsiaan kasvattaa. Mä en silti suostu uskomaan että vihan kohdistaminen tiettyjä ihmisryhmiä vastaan tai yleinen pelonlietsonta olisi oikea vastaus. Jälleen kerran sosiaalinen media on täyttynyt toinen toistaan vihaisemmista, rasistisemmista ja hirveämmistä kannanotoista.

Voin vaan kuvitella, miltä esimerkiksi monien suomalaisten kirjoittamien kannanottojen lukeminen tuntuu heistä, jotka ovat paenneet uhkaa ja terrorismia kotimaastaan. Ihmiset jotka ovat paenneet terroristeja, kuolemaa ja tuhoa rinnastetaan suomalaisten kirjoituksissa niihin samoihin ihmisiin joita he ovat paenneet. Mietipä itse, miltä susta tuntuisi, jos joku Pertti-Martta tappaisi koko sun perheen, ja sä et voisi tehdä sille itse mitään. Pakenisit vapaana riehuvaa Pertti-Marttaa, ja kun vihdoin pääsisit pakoon, kaikki sanoisivat sulle että sä olet samanlainen kuin se, sä olet uhka ja terroristi ja perheiden tappaja. Vaikka et olisi tehnyt mitään. Miltä se tuntuisi, kaiken kokemasi jälkeen?

Kukaan ei väitä, etteikö terroristeja voisi piileskellä kunnollisten ihmisten joukossa. He ovat varmasti taitavia siinä. Mutta kukaan ei myöskään saisi väittää yksittäisten tekojen perusteella kaikkien saman maan kansalaisten olevan terroristeja. Vai ollaanko me kaikki suomalaiset koulusurmaajia, koska Pekka Erik Auvinen on? Ratkaisu tilanteeseen ei ole viha, vaan se että Suomen viranomaiset kiinnittävät entistä enemmän huomiota, tutkivat entistä tarkemmin taustoja ja pyrkivät estämään entistä tehokkaammin terroristien pääsyn maahan oikeiden pakolaisten joukossa. Antaisitko kaikkien lampaiden kuolla, jos tietäisit että niiden joukossa saattaa olla susi, vai yrittäisitkö pelastaa niin monta kuin ehdit, samalla taistellen parhaasi mukaan sutta vastaan?

Mä taidan pitää sosiaalisen median suljettuna  seuraavien päivien ajan. En jaksa lukea enää yhtäkään vihakirjoitusta, en yhtäkään rasistista kannanottoa. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan sitä, että ihmiset taistelevat yhdessä, toistensa rinnalla kaikkea vihaa ja terrorismia vastaan. Vaikka tämä ei meidän perhettä henkilökohtaisesti onneksi koskettanutkaan, mun ajatukset on heissä, joita eiliset terrori-iskut koskettivat. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin kohdistaa ajatuksensa myötätuntoon vihan sijaan. #PrayforParis

Kokeilin jotain vähän uutta, nimittäin uusimmasta K-ruoka -lehdestä bongaamaani jouluisen Rocky Roadin ohjetta. Se kuulosti niin herkulliselta että en vaan voinut jättää testaamatta, ja nyt kun olen maistanut itse on pakko vinkata teillekin! Alkuperäisessä ohjeessa on neljä ainesosaa, minun versiossani vain kolme. Lisäksi herkun valmistamiseen menee vain 10min valmisteluaika + 30min pakastimessa tai tunti jääkaapissa kovettumiseen.

Talvinen Rocky Road

200g valkosuklaata

n. 60g kuivattuja karpaloita

3-4 keskikokoista piparia

Sulata pilkottu suklaa. Murskaa piparit ja leikkaa karpaloita vähän pienemmäksi muruksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan tai lautaselle. Laita pakkaseen puoleksi tunniksi, tai tunniksi jääkaappiin. Leikkaa sitten sopivan kokoisiksi annospaloiksi ja tarjoile esim. glögin kanssa iltaherkkuna. Nam!

Mitkäs on teidän lemppareita helppoja talviherkkuja, sellaisia jotka pyöräyttää käden käänteessä jos tulee vaikka yllärivieraita? Tämä taitaa olla mun uusi suosikki! Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Tehtiin tänään jotain kivaa, tai oikeastaan ei vaan kivaa vaan ihan huippuhauskaa! Nimittäin kirjoitettiin kirjeet joulupukille, jotka huomenna laitetaan sitten postiin ja matkaamaan kohti Korvatunturia. Molemmat tytöt osallistuivat innoissaan, ja piirsivät vielä kuvia kirjeisiin mukaan. Zelda saneli kirjeensä minulle, ja Tiara kirjoitti oman kirjeensä alusta loppuun asti ihan itse.

Mulle tämä kirjeiden kirjoittaminen on tärkeä traditio jonka haluan tehdä yhdessä tyttöjen kanssa joka vuosi. Ei siksi että tytöt voisivat pyytää mahdollisimman paljon, vaan siksi että kirjeen kirjoittaminen on heille hyvä hetki myös miettiä kulunutta vuotta ja omaa itseään. Vaikka tekstiä ei kirjeeseen (ainakaan vielä) niin paljoa tulekaan, niin keskustelu kirjeen tekemisen aikana kävi vilkkaana ja heille tuli mieleen vaikka ja mitä. Juteltiin paljon siitä miten toisia ihmisiä kohdellaan, ja etenkin siitä miten tytöt käyttäytyvät toisiaan kohtaan.

Tiaran kirje kuului näin:

”Rakas Joulupukki,

Olen ollut hyväkäytöksinen, mutta en ihan aina. Vähän olen riidellyt Zeldan kanssa jostain tavarasta. Mutta Zelda on silti rakas, ja sen kanssa on kiva leikkiä. Tänä vuonna toivoisin lahjaksi:

– My Little Pony Equestria Girls Rainbow Rocks koulu

– My Little Ponyja

– Semmoisia Bratzeja jotka osaa ottaa ihan oikeesti selfien

– Ehkä semmoinen peli missä kameli sylkäisee jotain mutta mä en tiedä mitä se sylkäisee

– Ja uusi bassokitara, lasten semmonen

– Uusi kiva satukirja joka kertoo velhosta joka tekee koirasta sammakon.

– Ei muuta.

– Ja uusia tusseja koska ne on vähän hukassa ja kuivunut.

KIITOS Joulupukki ja terveisiä Tiaralta.”

Zeldan kirje kuului näin:

”Rakas joulupukki, Ei oo vielä joulu näyttää ihan siltä että on punaiset posket. Olen ollut kiltti, mutta vähän en koska siksi. Teen sulle oman kortin sinne Korvatunturille. Toivoisin:

– Sylvanian Families -talon ja niitä ukkeleita ja sinun vanhan auton

– Oman ison Minionin

– Minionin leikkaus -pelin (Operation -pelin minionversio)

– Nooo apinan tai apinoita

– Myös vauva-apinan ja toisen vauva-apinan

– Ja toisen vauva-apinan

Minä tykkään enemmän rummusta. Ja haluaisin  kyllä Tiaran omalle tanssitunnille, mutta se on Tiaran oma niin enhän mä voi mennä sinne. Mut haluaisin vielä palloja!

Minä tykkään joulupukista ja minun masu murisee. Heippa!

Toivoo Zelda”

Ollaan selattu jo pari viikkoa yhdessä tyttöjen kanssa lelukuvastoja ja bongattu kivoja leluja. Silti niitä varsinaisia toiveita ei heiltä tullut ainakaan mun mielestä hirveän paljoa, ja kummatkin myös tietävät sen että eivät välttämättä saa kaikkia toivomiaan leluja ja heille se on ihan ok. Luulen että jos kummatkin saavat edes yhden toivomansa lahjan niin ovat aika innoissaan. Mua ei kauheasti yllättänyt nämä poni- ja miniontoiveet, mutta muutama villi kortti sieltä kyllä löytyi. Jos kukaan tietää mistä saa pelejä joissa kameli sylkäisee jotain, niin kertokaa ihmeessä! Ja mistä mä löydän apinavauvoja?

Peleistä mä olen ainakin ihan intona, tai siis joululomalla on hauskaa pelata yhdessä koko porukalla kaikkea. Toki siinä on se että pelien pienet osaset menevät helposti hukkaan kun lapset itse alkavat itsenäisesti pelaamaan, terveisin viime joulun peleistä kaikki nappulat hukassa.

Aijaijai, nyt alkaa tulla kyllä niin niin joulufiilikset, mikä varmasti näkyy myös täällä blogin puolella lisääntyvinä joulujuttuina. Eihän jouluaattoonkaan ole enää kuin kuukausi ja puolitoista viikkoa päälle. Se ei ole paljoa ja menee varmasti nopeasti! Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

Mikä päivä! Tänään siis alkoi Helsingin Messukeskuksessa Pohjoismaiden suurin startup -tapahtuma Slush, jossa oli jäätävä määrä ihmisiä ympäri maailmaa, superisti startup -yrityksiä kuten oma työpaikkani, sekä paljon sijoittajia, mediaa, asiantuntijoita ja mielettömiä puhujia. Paikalla oli mm. Googlen ja Facebookin väkeä ja pääsin tapaamaan hurjasti mielenkiintoisia ihmisiä. Oman firman porukan lisäksi mun kaveri Kaisla oli auttamassa meitä, ja lisäksi paikalla oli mun ystävä jo Oulun ajoilta, eli Janne Naakka, jonka kanssa tänään lanseerattiin Jevelon uusi kauppapaikka, sekä Jannen oma korumallisto joka on siis kaikille myynnissä TÄÄLLÄ. Huikeita juttuja kyllä, oli niin hauska päivä!

Mä suuntasin tapahtumaan aamulla aikaisin, ja vein tytötkin tänään vähän aiemmin päiväkotiin, jo aamupalalle. Olo oli aamulla ihan ok, ja jaksoin hyvin pyöriä, houkutella porukkaa vierailemaan meidän ständillä ja sitten vielä esitellä sovellusta ja meidän historiaa ja taustoja ständillä. Alunperin mun oli tarkoitus olla loppuun asti ja lähteä vielä illalla juhlistamaan firman pikkujouluja, mutta sen verran väsytti iltapäivällä että lähdin vähän aiemmin kotiin ja loppuillan olen viettänyt sohvalla. Kyllä se oikeastaan otti aika koville, vaikka aamulla olin muka ihan elämää täynnä. Onhan siinä toki muutosta, kun on ottanut kolme päivää rauhassa sairastellen ja sitten yhtäkkiä puhuukin useammalle ihmiselle muutamassa tunnissa kuin varmaan viimeisten parin vuoden aikana.

Musta tuntuu ihan mahtavalta miten paljon itsevarmuutta olen saanut työni ansiosta. Ennen mun pahin painajainen olisi ollut jakaa flyereita tai varsinkin pysäyttää ihmisiä ja esitellä heille jotain, siis oikeasti. En ollut ujo mutta pelkäsin tuntemattomille puhumista. Tänään mä huomasin että en ole enää yhtään ujo. Puhuin niin monien kanssa ja ummet ja lammet ja kertaakaan en edes takellellut vaikka vaihdoin kieltäkin englannin ja suomen välillä aivan nonstop, sillä paikalla oli sekä ulkomaalaisia että suomalaisia. Tuntuu tosi hyvältä, jotenkin luotan itseeni paljon enemmän nykyään ja uskon että pystyn tekemään monia sellaisiakin asioita joita en ole ennen kokeillut. Ei niitä ainakaan pelkäämällä voi oppia, ennemmin kannattaa kokeilla ja harjoitella.

Onneksi loppuviikko on blogihommia lukuunottamatta vapaata, niin saan parannella vielä rauhassa, ja olla tyttöjen kanssa. Mä lupaan ehdottomasti paneutua blogiin ihan uudella puhdilla kun paranen kunnolla, suorastaan hävettää että olen postannut tässä kuussa niin vähän ja niin lyhyesti, varsinkin kun asiaa kyllä pulppuaisi vaikka kuinka.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3