Meidän tytöt lähtivät eilen yöjunalla mun äidin ja Armas-koiran kanssa mummolaan Ouluun pariksi yöksi, ja me jäätiin Oton kanssa kahdestaan kotiin näin kesäloman alkajaisiksi. Tytöt viettävät mummolassa kaksi yötä ennen kuin me ajetaan perässä Ouluun ja pääsen kaappaamaan neitokaiset maailman isoimpaan halaukseen. Tytöt itse keksivät idean, he  halusivat mennä junalla Ouluun ja olla mummolassa yötä koska eivät ole ikinä olleet niin että itse muistaisivat. Me ei mahduta koko perhe yöpymään mun äidin luona kerralla, mutta lapset mahtuvat sinne oikein hyvin.

Mä vietin aina lapsena kesällä mummolassa vähintään pari viikkoa yksin ilman äitiä, ja mulla on niistä mummolakesistä ihania muistoja. Mä sain aina kunnon pitkän kesäloman, kun äiti lähetti mut etukäteen mummolaan ja sen jälkeen meillä oli aina vielä äidin neljän viikon loma yhdessä. Silti mulla puristi rinnasta eilen kun odoteltiin junaa juna-asemalla innosta tärisevien tyttöjen kanssa. Mä tiedän että heillä menee reissu tosi hyvin, ja yö junassa oli mennyt jo hienosti omassa makuuhytissä nukkuen, mutta silti mulla on ikävä, pakko myöntää. Ehkä se johtuu siitä, että lasten syntymän jälkeen me ei olla koskaan vietetty yötä kotona ilman lapsia, eivätkä lapset ole olleet yökylässä ennen, ainoastaan kotona yötä mun äidin kanssa niin että me ollaan oltu jossain. Eikai tämä siis eroa aiemmasta muuten, kuin että nyt mä olen ollut täällä tyhjässä kodissa yksin koko päivän kun Otto on vielä tänään töissä vaikka mulla alkoi jo loma.

Mun mielestä on tosi tärkeää että tytöt saavat viettää aikaa isovanhempiensa kanssa, ja myös muiden sukulaisten kanssa, jotta he saavat hyvät ja läheiset suhteet sukulaisiin. Mulle perhe ja suku on aina ollut kaikki kaikessa, ja olisi kauheaa jos meidän lapset olisivat vaan ”kaukaisia Helsingin pikkuserkkuja” tai muuta. Mä haluan että he saavat kokea sen saman lämmön ja ”koko suku kasvattaa” -meiningin niinkuin olen itsekin saanut lapsena kokea. Ja mun äiti on aina näyttänyt esimerkkiä, että ei se 600km välimatka ole matka eikä mikään.

Mä olen laiskotellut koko ensimmäisen lomapäiväni, olen makoillut sohvalla, syönyt jämäruokaa ja katsonut turhia ohjelmia telkkarista. En muista milloin viimeksi olisin rentoutunut näin. Tämä on ollut ihanaa ja olen kyllä ollut ihan tällaisen tarpeessa. On ollut tosi outoa olla ihan yksin kotona, vailla mitään  pakollista tehtävää, sellainen olo että voiko tämä edes olla tottakaan että tässä makaan sohvalla ja syön mansikoita ja katson huonoa telkkariohjelmaa keskellä päivää eikä mun tarvitsekaan tehdä mitään muuta. Ehdin viikata pyykit kaappiin myöhemminkin.

Otto tulee ihan kohta kotiin, ja sen jälkeen meillä on suunnitelmissa ajella, hakea jotain tulista ruokaa kotiin ja katsoa leffaa. Sellainen perjantai joita me usein vietettiin kahdestaan viisi vuotta sitten, kun vasta odotettiin Tiaraa. Paitsi silloin ei kyllä kovin usein haettu ruokaa kotiin ja ajeltiin lähinnä metrolla, mutta käytettiin paljon kotona chilikastiketta. Nostalgista! Musta tuntuu että tästä tulee aika kiva ilta. Parasta on se että aamulla saa nukkua pitkään, ei herätyskelloa eikä lasta ilmoittamassa että ”äiti kello alkaa jo seiskalla nyt voi herätä”, vaikka kieltämättä ne aamuseiskan pusuhyökkäysherätykset aika symppiksiä onkin.

Me nautitaan parista vapaapäivästä, kahdenkeskisestä ajasta, aamulla pitkään (ainakin kasiin asti siis) nukkumisesta ja siitä että on aikaa jutella ja höpötellä keskeytyksettä aamusta iltaan kaikesta. Ja sunnuntaina ajellaan Ouluun ja aloitetaan kesäloma koko perhe yhdessä. Siitä tulee parasta!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Eilen otettiin metrolla suunta kohti keskustaa mun äidin ja lasten kanssa, ja harrastettiin vähän kotikaupunkiturismia. Päätettiin lähteä kurkkaamaan miltä uudistunut Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki näyttää. Mä en ollut koskaan aiemmin käynyt Helsingin kaupunginmuseossa, vaikka monet muut museot kuten Ateneum, Kiasma, Luonnontieteellinen, Kansallismuseo ja Designmuseo tuttuja ovatkin. En oikeastaan tiedä miksi sinne ei ole aiemmin tullut mentyä, äidin kanssa kuitenkin mun lapsuudessa käytiin aina lomilla ja joskus viikonloppuisin eri museoissa. Ja omien lasten kanssa ei oltu vielä käyty siellä, koska museo on ollut viimeiset pari vuotta remontissa.

Senaatintorille saavuttaessa oli ihanaa nähdä Helsinki niin elossa, turisteja joka puolella ja iloista puheensorinaa ja kaikki ottivat valokuvia. Jotenkin sitä pysähtyi itsekin hetkeksi katsomaan miten mieletön kaupunki tämä onkaan, onhan esimerkiksi Senaatintorikin ihan upea nähtävyys eikä kalpene ollenkaan Euroopan metropolien aukioille ja katedraaleille. Täällä on hurjasti nähtävää ja koettavaa ja ihan omanlaisensa kaupunkikulttuuri.

Senaatintorilta oli tosissaan noin 30 sekunnin kävelymatka museoon, joka sijaitsee osoitteessa Aleksanterinkatu 16. Heti museon sisäpihalla oli iso vaunuparkki, ja paikka oikein huokui sitä että täältä löytyy lapsille kaikkea kivaa. Tuli ehkä mieleen vähän länsinaapurimme Ruotsin aarre Junibacken, yhtä helposti lähestyttävä tunnelma, erona vain se että kaupunginmuseo on aina ilmainen kaikille. Museosta löytyi kivasti säilytyslokeroita, joihin ei tarvinnut edes panttia mikä on hyvä koska mulla ei ikinä melkeinpä ole käteistä rahaa mukana.

Sitten oli aika suunnata lasten kaupunkiin, joka levittäytyi kahteen kerrokseen ja oli täynnä kivaa tekemistä. Ihan ekaksi bongattiin roolivaatehuone jossa lapset saivat virittäytyä halutessaan museotunnelmaan. Lisäksi alhaalla oli esimerkiksi vanhanajan ruokakauppa, suutari, vene ja hevosvaunut sekä teatteri- ja piirustushuoneet. Myös pienille vauvoille oli oma tila. Alakerta oli ehkä enemmän juuri pienten mieleen, näin myös meillä nuorempi oli enemmän fiiliksissään alakerran hevoskärrystä kuin yläkerran mummolasta.

Mummola, joka tosiaan oli ihan kuin 70-luvun kerrostaloasunto, oli ihan huikea ja sekä mun, mun äidin että meidän esikoisen lemppari. Siellä sai oikeasti ollakin kuin kotonaan, ja lapset saivat tutustua vanhaan puhelimeen, 70-luvun esineisiin, keittiöön ja sisustukseen ja pääsipä paikalla selaamaan valokuva-albumia ja vanhoja lehtiäkin niinkuin mummolassa konsanaan. Mun äiti oli ihan innoissaan, sillä mummolassa oli niin paljon hänelle tuttuja juttuja ja nostalgiaa. Me viihdyttiin mummolassa vaikka kuinka pitkään ja mä luin mm. laihdutusvinkkejä ikivanhasta MeNaiset -lehdestä. ”Jos mielesi tekee makeaa, syö suolakurkkua. Se karkottaa makeanhimon”. Eli seuraavan kerran kun tekee mieli suklaata, ostakaa suolakurkkuja!

Ylhäältä löytyi myös vanhoja leluja sekä vanha koulu missä oli nostalgiset puiset tuplapulpetit ja vaikka mitä. Koulumuseossa olen itsekin käynyt alakoulun aikoihin ja olin nähnyt ennenkin samantyylisiä. Lapset olivat tosi innoissaan kun pääsivät harjoittelemaan kirjoittamista liitutauluille ja tekemään vanhan ajan lukujärjestystä.

Kun oltiin kierretty koko Lasten Kaupunki, istahdettiin vielä piirustushuoneeseen ja lapset saivat piirtää oman lemppari Helsinkijuttunsa paperille ja jättää taideteokset museoon. Nuorempi neiti piirsi kestosuosikkinsa: Herra Perunapään. Se on kuulemma parasta Helsingissä, hah.

Voin ehdottomasti suositella Lasten Kaupunkia ihan kaikille, sinne oli helppo mennä ja siellä oli kivaa. Varmasti mennään toistekin. Musta se on ihanaa että lapsille on oma paikka missä kaikkeen saa koskea ja kaikkea saa tutkia ja kokeilla. Ja vielä huikeampaa on musta se että Helsinki tarjoaa tämän paikan kaikille ilmaiseksi. Meille jäi kokemuksesta tosi hyvä mieli! Ja ajattelin itseasiassa koostaa tästä inspiroituneena muutaman lapsiperhevinkin Helsinkiin tälle kesälle tai miksei talveenkin.

Mahtia torstaita kaikille! <3

Moi! Viikko on alkanut kivasti, vaikkakin jotenkin tavallista nopeammin. Tai siis tuntuu siltä että aika on mennyt ihan hirveän nopeasti, tuntuu oudolta että nyt on muka jo tiistai-ilta. Lapset ovat olleet päivät mummun ja Armaksen kanssa ja me ollaan oltu töissä.

Aamutkin ovat olleet jotenkin tavallista sutjakkaampia kun ei ole tarvinnut kiertää dagiksen kautta vaan on voinut suunnata suoraan toimistolle. Silti mä tavallaan kaipaan niitä aamuisia bussimatkoja ja kävelyitä tyttöjen kanssa. Heidän tekemiään ihania huomioita ympäristöstä, hassuja höpötyksiä ja sitä kun he laulavat bussissa ja saavat kanssamatkustajat hymyilemään. Mulla on niin paljon ihania muistoja lasten tarha-aamuista että niistä saisi varmaan oman kirjan.

Ehkä parhaiten on silti jäänyt mieleen viime talvena pulkalla suoritettu muutaman kilometrin matka dagikseen, uppohangessa ja tiskirättilumisateessa. Matkan aikana fiilis oli ajoittain hieman epätoivoinen mutta kun sain lapset vietyä ja talsittua ABC:lle ostamaan itselleni ison kuuman kahvin työmatkalle, oli meininki jo aika positiivinen. Tunsin itseni niin voittajaksi, hah. Hauskoja muistoja,joille on hyvä nauraa näin jälkeenpäin. Onneksi noita ihania huomioita ja höpötyksiä ehtii kuunnella loman aikana yllinkyllin, en malta odottaa.

Eilen lapset halusivat leikkiä Mallorcaa, leikki oli meidän kolmevuotiaan kuopuksen keksimä. Ensin muka lennettiin lentokoneella, sitten metsästettiin matkalaukkuja ja ajettiin bussimatka hotellille. Sitten uitiin, käytiin ravintoloissa ja lasten diskossa. Ja loman jälkeen taas bussiin, matkalaukkujen luovutus ja lentokoneeseen. He muistivat yllättävän tarkkaan kaikki mitä me lomalla tehtiin ja olivat ihanan kekseliäitä leikissä. Ja tähän leikkiin ei tarvittu yhtäkään lelua, pelkkää mielikuvitusta vain. Se oli ihana leikki, musta on niin parasta että tytöt ovat jo niin isoja että heidän kanssaan voi tehdä kaikkea tällaista.

Mä menen nyt halimaan Ottoa ja katsomaan vähäksi aikaa Netflixiä ennenkuin uni tulee, mä en taida ikinä oppia kunnolliseksi netflixin tuijottelijaksi kun aina nukahdan kesken kaiken. Tai sitten Oton kainalossa on vaan liian mukavaa ja nukahdan siksi, tätä veikkaan oikeaksi syyksi.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Moikka tyypit! Mä kirjoittelen tätä tuhiseva Armas kainalossani hyvällä fiiliksellä. Viikonloppu on ollut ihana, ja vaikka tänään on satanut niin meillä on ollut kiva päivä. Aamulla ajeltiin Oton kanssa Vantaan Ikean parkkipaikalle kirppikselle. Kirppislöytöjä ei tehty, mutta bongattiin sieltä Lapsellista-blogin Anna ja jäätiin suustamme kiinni vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Olipa ihana törmätä ja vaihtaa kuulumisia.

Kotiin tultuamme me leipaistiin lasten kanssa raparperipiirakkaa, ja mahat täynnä piirakkaa lähdettiin ulos kun sade sopivasti taukosi. Oli kyllä niin hyvää, enkä ole edes koskaan aiemmin tehnyt raparperipiirakkaa. Tytöt saivat pyöräillä ja esitellä mummulleenkin miten mahtavasti jo menevät eteenpäin. He olivat niin polleana kun saivat näyttää että osasivat. Oli ihana olla raikkaassa sadeilmassa, ja ihasteltiin aamulla ajellessakin miten ihanan vehreää joka paikassa on sateen jäljiltä. Kyllä vain Suomen kesä on kaunis vaikka lyhyt onkin.

Ulkoilun jälkeen syötiin vielä perinteistä sunnuntaikesäruokaa eli grillattua lihaa, uusia perunoita ja voikastiketta. Kaveriksi kokeiltiin Pieces of miracles -blogista bongattua grilliananas-mansikka-halloumisalaattia rucolalla ja Balsamicolla. Oli kyllä herkkua sekin! Mun äiti osti eilen tytöille pinkkiä hiusliitua glitteristä ja pakkohan sitä oli kokeilla kun tytöt innostuivat. Tosi hauska ja helppo käyttää, eikä tarttunut vaatteisiinkaan. Meidän neideiltä lähti liitu ihan harjaamalla pois, vaikka kävivät kyllä vielä saunassakin illalla. Pitää laittaa seuraavan kerran vaikka naamiaisiin tytöille mahtavat pastellitukat.

Pian alkaa Islanti-Ranska -peli, ja vaikka mä en tähän mennessä ole katsonut vielä yhtäkään kokonaista jalkapallomatsia koko elämäni aikana, ajattelin vilkuilla ainakin sivusilmällä tuota peliä. Siis Islannin joukkueen tarinassa on jotain niin symppistä ja mahtavaa että ei voi kuin ihailla. Se miten he näyttävät että ei tarvitse olla mikään megaluokan tähtijoukkue, vaan voi olla pieni ja tuntematon ja silti tulla ja voittaa ja lyödä kaikki ällikällä. Juuri tuollaista asennetta pitäisi löytyä maailmasta enemmänkin, uskoa itseensä ja osaamiseensa. Go Islanti!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Pari viime päivää ovat olleet aika täydellisiä ja ihania kesäpäiviä. Ollaan ulkoiltu, syöty ja nautittu auringosta. Zeldan kummisetä on käynyt meillä kylässä, ja mun äiti ja Armas tulivat eilen. Aamulla käytettiin tyttöjen kanssa Armasta pitkällä lenkillä ihan heti ekaksi, ja se oli ihanaa, siinä ainakin heräsi hyvin kun meni ihan ensimmäiseksi raikkaaseen ulkoilmaan. Eilen illalla oltiin lasten kanssa vaikka kuinka kauan ulkona leikkimässä saippuakuplapyssyillä, jotka oltiin ihan unohdettu. Ne on kyllä niin huippuja kun tulee ihan superpaljon kuplia kerralla, ja kummatkin neidit osaavat käyttää niitä ihan itse.

Me istuttiin Oton kanssa penkillä ilta-auringon paisteessa ja tytöt tekivät kuplia toisensa perään. Meidän ohi käveli muutama lapsiperhe ja kaikki olivat ihan innoissaan kuplista. Meidän kuplapyssyt taitavat olla jostain Toys ’r’ usista viime vuonna ostettu, näin ainakin mun äiti muisteli, jos joku haluaa vaikka samanlaiset.

Mulle tuli tässä sellainen tahaton parin päivän postaustauko, kun jotenkin en vain saanut itsestäni mitään irti. Silloin on parempi olla hiljaa eikä väkisin yrittää vääntää. Kesällä joskus tuntuu että päivät ovat niin samanlaisia ettei niistä saa mitään uutta joka kerta raapustettua, ja niin oikeastaan nytkin. Ollaan me käyty jätskillä ja shoppailemassa, kävelemässä ja puistossa. Ihan sitä samaa ihanaa kesähöttöä mitä aina silloin kun siihen on mahdollisuus. Mä olen onnellinen siitä että saan nauttia näistä kesäpäivistä oman ihanan perheeni kanssa, ja aion nauttia näistä mahtavista päivistä ihan täysillä.

Ihanaa viikonloppua ja alkanutta heinäkuuta kaikille <3