Eilen illalla tytöt siivosivat huoneensa, ja sen jälkeen tehtiin neideille siskonpeti lattialle. Onpa muuten hassu termi, en ole ennen käyttänyt mutta nyt se oli niin sopiva, hah. Mä tiesin, siis sieluni silmin jo näin sen, miten höpötys ja kikatus tulee jatkumaan vielä pitkään nukkumaanmenon jälkeen, mutta silläkin uhalla petasin lattialle tytöille oman pesän. Itseasiassa jo sen höpötyksen ja kikatuksen ajattelu sai mulle hyvän mielen. Miten erityisen ihana meininki noilla on keskenään, miksi en edistäisi sitä niin paljon kuin pystyn? Tiedossa oli vapaapäivä eikä mitään kiirettä herätä.

Lapset söivät iltapalat ennätysvauhtia ja hampaidenpesu meni tavallistakin sujuvammin, kun he niin kovasti odottivat että pääsevät nukkumaan vierekkäin. Molemmat valkkasivat lempipehmot pesäänsä, ja sen jälkeen luettiin ainakin viisi iltasatua. Tyttöjen äänestä paistoi vilpitön onni, kun he sanoivat ”kiitos äiti, kun me saadaan nukkua patjoilla!”. Se on hauskaa, miten pienet asiat tekevät lapset onnelliseksi. Toki muistan itsekin kuinka jännittävää oli kun kaveri tuli yökylään, tai meni itse jollekin yökylään ja sitten nukuttiin vierekkäin ja supatettiin ihan liian myöhään.

Siellä he supattivat, kikattivat ja höpöttivät eilen vaikka kuinka pitkään, ja aamulla herätessään tulivat halimaan mua ja kiittämään siitä että saivat pitää jännittävän patjallanukkumisyön. Ja arvatkaa moneltako he tulivat herättämään mua?? Vartin yli yhdeksän! Oli aika häkeltynyt olo siitä miten paljon kello oli jo, yleensä meidän tehopakkaukset on hereillä ihan viimeistään kasilta. Tämä päivä onkin otettu niin rennolla meiningillä kuin olla ja voi, ja tehty vain ja ainoastaan kivoja juttuja eikä mitään tylsää.

Aamupalaksi vedettiin kilo vesimelonia, puoli kiloa mansikoita, mysliä, maitoa ja mantelimaitoa, sekä hunajaa. Lounaaksi tehtiin nuudeliwokki, ja iltapäivällä auringon viimein pilkistäessä me lähdettiin puistoon ja käytiin sen jälkeen ostamassa jäätelöt. Ollaan leikitty prinsessaa, pelattu jalkapalloa parvekkeella niin että pallo lensi partsilta alas ja kipitettiin kikattaen hakemaan se pihalta, tehty toisillemme niin glitterisiä meikkejä että naama on ollut ihan hopea ja katsottu yhdessä elokuva. Meillä on ollut juuri sellainen perjantai josta mä haaveilin eilen kuunnellessani tyttöjen kikatusta ja käkätystä. Rento, nauruntäyteinen ja hauska. Ja sen kruunasi vielä se kun Otto tuli pari tuntia sitten kotiin.

Juuri nyt on hyvä näin. Tytöt tuhisevat omissa sängyissään jonne nukahtivat kikatuksekkaan yön ja touhukkaan päivän jälkeen ennätysnopeasti, Otto katsoo mun vieressä jotain höpöä youtubevideota meidän telkkarista ja tässä mä kirjoitan tätä tekstiä hymy kasvoillani. Tästä tulee varmasti huippu viikonloppu, toivottavsti myös teille kaikille!

Ihanaa perjantaita tyypit <3

Tänään Otto täytti 26 vuotta. Tuntuu ihan kreisiltä, että ihan oikeasti Otto täytti kaksikymmentäkuusi vuotta! Kun me tavattiin, Otto oli 20 ja mä 19, ja siitä on ikuisuus. Tiedän että ollaan me edelleenkin nuoria mutta kuitenkin, ei sitä pysty vaan käsittämään. Nämä oli Oton kuudennet synttärit meidän yhdessäolon aikana ja silti musta tuntuu että ne Oton ensimmäiset synttärit jotka yhdessä vietettiin oli aivan vasta.

Palataan hetkeksi niihin tunnelmiin, niihin viiden vuoden takaisiin tunnelmiin kun Otto täytti 21. Hitto me oltiin silloin nuoria, hölmöjä, ja rakastuneita, se täytyy sanoa nyt ihan alkajaisiksi. Luin äsken viisi vuotta sitten kirjoittamani postauksen, ja kyllä sellainen kevyt häpeäaalto pyyhkäisi ylitseni. Mutta jostain sitä on lähdettävä etenemään, eikö?

Ja mitä matalammalta aloittaa, sitä paremmalta se tuntuu kun pääsee elämässä eteenpäin. Me aloitettiin sieltä ihan pohjalta, missä kukaan ei odottanut meistä mitään. Sieltä, missä ihmiset lukivat mun blogia naureskellakseen, tai nähdäkseen meidän eroavan ja epäonnistuvan vanhempina ja puolisoina täydellisesti. Meistä piti tulla ne varoittavat esimerkit joiden jo valmiiksi pilalle menneelle tulevaisuudelle tuhahdeltiin selän takana. Ja mä ymmärrän sen kyllä, ulospäin se varmaan näytti juuri tasan siltä, olisin mäkin meille tuhahdellut jos en olisi itse ollut minä.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Saatiin esikoinen, saatiin kuopus, mentiin naimisiin, eikä meistä tullutkaan kaikkien odottamia yhteiskunnan elättejä. Suuri kiitos siitä kuuluu Otolle. Hän on tehnyt töitä perheensä eteen alusta asti, välillä painanut töitä seitsemän päivää viikossa jotta päästiin muuttamaan hienompaan kotiin ja paremmalle alueelle silloin kun mä odotin vasta Zeldaa ja olin kotona Tiaran kanssa, eivätkä omat tuloni päätä huimanneet.

Mä olen onnellinen, että nykyään voin korvata Oton näkemää vaivaa omalla panoksellani. Oton tuki on mahdollistanut sen, että olen nyt missä olen, sillä ilman Ottoa mä en koskaan olisi yltänyt samaan. Ja en mä ole Otosta ylpeä vain isänä tai puolisona, vaan myös siitä mitä hän on saavuttanut itse omalla urallaan.

Hän on edennyt määrätietoisesti eteenpäin vuosi vuodelta, ja tavoitellut haaveitaan. Kun katsoo matkaa taaksepäin, se on pitkä ja kivinen ja mutkainen, mutta tässä hän nyt seisoo, tai no ei tässä vaan työmatkalla toisessa maassa. Nauttimassa synttäri-illallista työkavereiden kanssa. Videopuhelun päässä musta. Ajattelin laulaa luikauttaa vielä onnittelulaulun, kunhan tyyppi pääsee takaisin hotellille eikä kukaan muu kuule mun epävireistä Paljon Onnea Vaanta.

Me ollaan kuin paita ja peppu, mutta tavallaan nämä työmatkat ovat tehneet hyvääkin. Me ollaan huomattu, että pärjätään myös hetki ilman toisiamme. Vaikka puhelinlinjat käyvät kuumana, ja me höpötetään kokoajan ja ikävä on järjetön – me ollaan selvitty jo monta viikkoa ja vieläpä ihan hyvin. Ennen näitä reissuja me ei juuri olla oltu toisistamme erossa paria yötä kauempaa.

Me ollaan edelleen toisillemme ihan samanlaisia kuin viisi vuotta sitten. Kiusoitellaan toisiamme kokoajan, ja riidellään vaan hölmöistä jutuista. Yleensä nälkäisenä ja väsyneenä, muutoin ei. Ja me pussaillaan vieläkin paljon, ihan joka päivä jos van ollaan yhdessä. Edelleen mun mahassa on perhosia aina kun odotan että näen Oton, oli hän sitten hakemassa mua autolla normi työpäivän jälkeen tai tulossa lentokentältä kotiin.

Mä uskon että tämä fiilis tulee säilymään sinne asti että ollaan oltu yhtä kauan yhdessä kuin mun mummo ja pappa, ja mikäli terveys sallii niin pidempäänkin. En osaa kuvitella millaista olisi, jos en ensimmäisenä aamuna saisi sanoa tuolle höperölle huomenta, ja jos en illalla saisi viimeisenä toivottaa hänelle hyvää yötä. Otto on itsepäinen, sopivasti nörtti, kova höpöttämään vaikka moni ei uskoisi, ja niin hauska että poskiin sattuu kun naurattaa. Ja välillä se jopa nauraa mun jutuille, se on parasta.

Paljon Onnea Otto 26v, sä olet maailman paras ja mä rakastan sua <3

Pari vuotta sitten aloitin Just nyt -postaussarjan, joka silloin jäi muutaman kuukauden jälkeen. Jätin sen, koska just nytissä listasin aina sen kuukauden parhaat ja ”pahimmat” eli ärsytykset. Mikä taas ei sovi mulle. Muistan että junnasin aina niiden ärsytysten kanssa vaikka kuinka kauan, kun en meinannut keksiä mitään, ja sitten vaan päätin unohtaa koko postaussarjan.

En tiedä miksi musta jotenkin silloin tuntui, että pitäisi listata molempia, sillä eihän mun tartte! Mä saan listata pelkkiä ihania juttuja jos musta itsestäni siltä tuntuu. Ehkä vielä pari vuotta sitten blogeissa sai enemmän kritiikkiä siitä jos keskittyi positiivisuuteen, silloin tuli niin paljon kommenttia siitä että ei voi olla aitoa meininkiä jos on aina onnellinen ja iloinen. Tämän suhteen blogi-ilmapiiri on muuttunut. Bloggaaminen ammattimaistuu aivan kokoajan, ja nykyään realistisuutta riittää luomaan jo se ettei kaikki kuvat ole otettu ammattikuvaajan kanssa. Tässä siis just tämän hetken kahdeksan ihaninta juttua, ei missään järjestyksessä.

1. Face Time -puhelut

Oton ollessa työmatkoilla, me ollaan soiteltu videopuheluita monta kertaa päivässä, ja musta itseasiassa tuntuu että ollaan juteltu koko perhe yhdessä ehkä jopa enemmän kuin ihan perus arkipäivinä. Ai miten? No koska ollaan otettu aikaa ja keskitytty vaan siihen videopuheluun, ollaan juteltu rauhassa ja lapsetkin ovat jaksaneet keskittyä höpöttelemään. Ehkä isi puhelimen näytöllä on jännempi kuin isi ihan muuten vain. Vaikka lapsilla on kova ikävä, niin juttelu on selvästi auttanut.

2. Tuoreet kesäherkut

Mansikat, kirsikat, herneet, kevätsipulit, uudet perunat. U name it I eat it. Vuoden paras satokausi on ihan tasan just nyt, ja meillä on ainakin herkuteltu harva se päivä. Vihanneskojun ohi ei vaan voi kävellä ostamatta jotain ihania herkkuja mukaan, ja tuntuu että parina viime viikkona kasviksia ja marjoja on syöty varmaan puoliTOISTA kiloa päivässä.

3. Aviomies joka tekee mun puolesta mitä vaan

Torstai-iltana Otto pyöräili Tukholmassa töiden jälkeen Gallerianiin, ja ostosteli mulle River Islandissa, ihan vaan koska se on niin ihana. Hän otti kuvan kaikista kaupan kohdista että näin mitä oli tarjolla, ja kyseli myyjältä mun lemppareita joista olin laittanut kuvia, ja otti mulle lisäkuvia ja voi hitsi. Tiedän että olin varmaan aika high maintenance -vaimo, mutta hitto vie, on mulla kyllä ihana mies. Kiitos Otolle loputtomasta kärsivällisyydestä mun kanssa, ja siitä että pyöräili monta kilsaa keskustaan.

4. Kampaajallakäynti

Liila tukka on ollut ihana, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Ottokin on jo ruskeatukkainen (pienellä vihreällä vivahteella) joten me ei olla enää pastellinen yksisarvispariskunta. Pian saatte nähdä millainen uusi tukka mulle tulikaan, puolet siitä on jo valmiina!

5. Vesivärit

Olen innostunut tänä vuonna vesiväreillä maalaamisesta ihan tosissaan. En ehdi tehdä sitä usein, enkä ole siinä mikään varsinainen taituri, mutta se on terapeuttista ja rentouttavaa ja silloin voi keskittyä vaan sekoittelemaan värejä ja maalaamaan kuvioita paperiin. Lapsetkin tykkäävät kun maalaillaan yhdessä. Kai tämä on sitä mun ”aikuisten värityskirjailua”.

6. Siisti koti

Oton ollessa Tukholmassa meidän pakastimen ovi oli jäänyt raolleen tyttöjen jäljiltä (pönttö äiti kun en muistanut tarkistaa) ja se jäätyi niin ettei ovea enää saanutkaan kiinni. Niinpä sulatin ja tyhjensin ja hinkutin sen puhtaaksi pitkästä aikaa. Lisäksi ollaan tyhjennetty kaikki kaapit, varastokoppi ja vaatehuone ylimääräisestä tavarasta kierrätyskonttiin, lahjoituksiin ja kirpparille (aiemmin keväällä). Kotona on jotenkin ihanan freesi fiilis ja tuntuu pitkästä aikaa siltä että joka paikka ei tursu tavaraa jolle ei ole käyttöä. Tavarasta luopuminen on ihanaa, siitä tulee niin hyvä fiilis.

7. Kirje kummitytöltä Zimbabwesta

Sain ensimmäistä kertaa vastauskirjeen kuukausien odottelun jälkeen kummitytöltäni Zimbabwesta. Hänen isänsä oli kirjoittanut sen, ja tyttö sanellut, ja se oli niin sympaattinen ja ihana! Toivon että oma vastaukseni pääsee pian perille. En voi sanoin kuvailla miten hyvältä tuntuu, että voi omalta osaltaan auttaa ja vaikuttaa jonkun niin kaukana olevan elämään. Toivottavasti hän haluaa kirjoitella mulle pitkälle aikuisuuteen asti, on ihan mieletöntä olla mukana tukemassa jonkun kasvua ja koulutusta lapsesta asti. Ja kuka tietää, ehkä joskus voisin jopa vierailla hänen luonaan, tai hän täällä Suomessa. Mä toivon että hänestä tuntuu, että mikä tahansa on hänelle mahdollista tulevaisuudessa.

8. Meidän tytöt <3

Heillä on juuri nyt niin höpsö vaihe meneillään. Tuossa yhtenä iltana he sanoivat että ”Äiti on meidän bae”.  Että joo, mä olen tyttöjen bae. Hauskaa että he ovat jo 3- ja 4-vuotiaana perillä vallitsevasta nuorisokulttuurista.

Tänään on ollut superpitkä päivä, mutta tässä sitä ollaan! Nyt mä käperryn Oton kainaloon katsomaan hetkeksi Netflixiä ja antamaan sille vielä oikein kunnon synttärihalin, sillä huomenna kun Otto täyttää 26 vuotta on hän jälleen Ruotsissa, ja me tyttöjen kanssa täällä. Onneksi käytiin tänään sentään koko perhe yhdessä syömässä, ja sain annettua Otolle pari synttärilahjaa ja tytötkin antoivat itse askartelemansa kortit.

Hyvää yötä ihanat <3

Tänään rakas kotikaupunkini Helsinki juhlii syntymäpäiviään, ja koko kaupunki on ollut täynnä ihania tapahtumia ja menoa ja vilskettä. Helsinki on mulle rakas paikka ja sillä tulee aina olemaan erityinen merkitys mulle, vaikka joskus jonnekin muualle muutettaisiinkin. Mä rakastan sitä miten Helsinki on kasvanut, kehittynyt ja kaunistunut päivä päivältä siitä asti kun mä olen täällä ensimmäiset muistoni luonut 90-luvun alussa.

Helsingissä on aivan omanlaisensa kaupunkikulttuuri, hurja määrä mahtavia ravintoloita, tapahtumia enemmän kuin jaksaa edes käydä ja paljon paljon rentoja ja inspiroivia ihmisiä. Myös lapsille tämä kaupunki on kuin unelmien täyttymys, sopivassa suhteessa kaupungin tarjoamia vaihtoehtoja ja kuitenkin myös luonto ja esimerkiksi upea saaristo ihan lähellä. Helsingissä kukoistaa Startup-kulttuuri, yhteishenki ja tekemisen meininki. Täällä on hyvä olla.

Tänään me suunnattiin ensimmäistä kertaa mun elämässä Herttoniemen kartanoon, jossa oli Helsinkipäivän kunniaksi kotieläimiä sekä kaikenlaista pientä tapahtumaa. Eläimiä pääsi silittelemään ihan läheltä, ja lisäksi me käytiin vanhassa talomuseossa katselemassa ja ihmeteltiin traktoria ja vanhanajan työhevosta. Ihana aurinkokin helli meitä hetken aikaa kun ulkoiltiin. Lapset olivat aivan ihastuksissaan eläimistä.

Kartanovierailun jälkeen me hurautettiin vielä keskustaan, ja käytiin kuuntelemassa Robinia Radio Aallon Helsinkipäivän konsertissa Kaisaniemenpuistossa. Me oltiin niin innoissamme siellä kartanolla että tultiin vähän turhan myöhään paikalle, ei nimittäin enää mahduttu sisään itse konserttialueelle. Mutta onneksi lapset näkivät meidän olkapäiltä kuulemma ihan tarpeeksi Robinia ja olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Siitä puhuttiin koko kotimatka ja vielä illallakin.

Loppuilta me keskityttiin ensin syömiseen – uusia perunoita tottakai, niinkuin kesällä joka sunnuntai. Ruuan jälkeen käytiin vielä lasten kanssa pyöräilemässä. Kyllä se pyöräily vaan sujuu kerta kerralta paremmin, instassa ja snapissa (@iinalaura) on videotakin näkyvillä miten meidän esikoinen polkee!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

Olen mukana Indiedaysin ja Anttilan Staccato -yhteistyökampanjassa, jossa tutustuttiin Anttilan uusiin Staccato-lastenvaatteisiin. Mulle tuli ainakin ihan yllärinä, että Anttilasta saa näin kivoja, iloisia ja värikkäitä lastenvaatteita jotka ovat sekä käytännöllisiä että ajan hermolla. Staccato on Anttilan oma merkki, jota ei saa mistään muualta, ja olikin kiva tutustua ihan uusiin lastenvaatteisiin.

Mä otin lapset mukaan valitsemaan vaatteita, ja heitä viehättivät kirkkaat värit kuten turkoosi, violetti, persikka ja vaaleanpunainen. Isompi neiti valitsi itselleen persikkaisen hupparin kivalla kukkakoristeella ja rypytyksillä, sekä ihanan violetin meleeratun trikoo t-paidan jossa oli kiva norsukuvio. Mä ehdotin niille kaveriksi valkoisia legginssejä, jotka jotenkin osuivat silmään kun itselläni taisi juuri samaan aikaan olla jalassa valkoiset farkut. Ei ole salaisuus että tykätään välillä samistella tyttöjen kanssa! Valkoiset leggingssit raikastivat kirkkaiden värien yhdistelmää, ja niissäkin on kiva rypytys-yksityiskohta lahkeissa.

Nuorempi neitimme on aivan ihastunut kaikenlaisiin hameisiin ja hulmuaviin helmoihin, ja hän valitsikin itselleen vaaleansinisen kukkakuvioisen hameen. Hame on tosi suloinen sekä vyötärölle nostettuna, että vähän alempana ns. midimittaisena kellohameena. Hameen kaveriksi kuopus valkkasi vaaleanpunaisen kalakuvioisen tunikan, joka toimii kivasti myös legginssien tai shortsien kanssa näin kesällä. Minä lisäsin alle vielä turkoosit trikooshortsit, niin hameen voi huoletta pukea puistoonkin.

Staccato -lastenvaatteita löytyy Anttilasta ihan pikkuvauvojen koosta isommille lapsille saakka. Tyyliltään vaatteet ovat rentoja mutta tyylikkäitä. Vaatteita on saatavilla sekä Anttilan myymälöistä, että Anttilan kattavasta verkkokaupasta. Verkkokauppaan mulla onkin teille aika huikea 30% alekoodi joka toimii siis ainoastaan Staccato -lastenvaatemallistoon.

Koodilla STACCA30BLG saatte siis 30% alennusta kaikista Staccato-vaatteista Anttilan verkkokaupassa. Koodi on voimassa 19.6. saakka, ja sillä voi ostaa esimerkiksi ihanat juhlamekot tai -puvut kesän juhliin lapsille. 

Millainen fiilis tuli näistä vaatteista? Tiesittekö että Anttilasta saa tällaisia ihanuuksia?