Me vietettiin eilen ensimmäistä adventtisunnuntaita niin ihanan rennoissa ja mahtavissa pikkujouluissa tyttöjen kanssa, että vielä tänäänkin hymyilyttää. Ei tietenkään ihmekään, kun kyseessä oli tutun äiti-lapsiporukan kekkerit. Joukko mahtavia äitejä ja hurmaavia lapsia, joiden kanssa ollaan tavattu ja höpisty säännöllisen epäsäännöllisesti jo useamman vuoden. Tässä porukassa ei tarvitse jännittää, lapset viihtyvät keskenään ja kaikesta voi puhua. Paineita ei tarvitse ottaa, ja tarjoilut hoidetaan rennolla nyyttärimeiningillä aina kun juhlia järjestetään.

Mä kokeilin ensimmäistä kertaa piparijuustokakkua puolukka-glögikastikkeella, ja vaikka onnistuin junttaamaan hyydyttäessä tuorekelmun kiinni kakun pintaan, tiesin että sillä ei ole mitään väliä miltä se kakku näyttää. Siitä tulikin yllättävän hyvää, ja jaan ehdottomasti reseptin kakkuun tulevassa joulukalenterissani!Kakun lisäksi tarjolla oli vaikka mitä muita herkkuja, ja kaikki saivat massut täyteen. Lapsille maistuivat parhaiten tietysti piparit ja popparit.

Pikkujouluja juhlittiin Julian ja Hugon upeassa kodissa, isolla porukalla. Julian lisäksi paikalla oli Demi, Veera, Essi, Sofia, Klara ja Laura. Vilinää ja viskettä riitti, kun juhlimassa oli kymmenen alle viisivuotiasta, mutta tosi hienosti lapset leikkivät yhdessä. Oli hauskan näköistä kun  asunnossa vilisti kymmenen metrin (tai alle) mittaista tonttua edestakaisin. Nuorin juhlija oli ryhmäkuvasta puuttuva ihana Klaran nelikuukautinen pikkumuru, jota sain pitää sylissä! En kestä kyllä, niin ihania nuo pienet vauvat.

Tällaiset juhlat ovat kyllä kultaakin kalliimpia, ja tällaiset ystävät myös. Rento yhdessäolo on parasta mitä kavereiden kanssa voi tehdä, ja on ihanaa kun löytyy niin monta äitiä joiden kanssa tietää voivansa jutella mistä tahansa. Olen onnekas että olen löytänyt niin monta ihanaa ystävää ympärilleni, ja iso kiitos siitä kuuluu blogille. Tämän äitiporukan lisäksi moni muukin nykyinen ystävä on blogimaailman kautta alunperin tullut mulle tutuksi, enkä voisi olla kiitollisempi siitä että olen saanut tutustua heihin.

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3 JA IIK, huomenna alkaa joulukuu ja joulukalenteri!!

Anna Zeldalle kymmenen pusua, niin hän sanoo että niitä oli liikaa, ja haluaa vain yhden lisää ojentaen poskeaan valmiina pusulle. ”EI NIIN PAJJON vaan yhki putu!”

Katso lasten aamupalatuokiota ja purskahda nauruun, kun toinen sotkee kätensä jugurtilla ja toteaa että ”Äiti kato, muwwa tuwi uuniomena tähän tuomentottiin!” Uuniomena suomensotissa, ihan mahtava!

Yritä selittää silmät lautasenkokoisina vastausta odottavalle esikoiselle miksi leivänpäällisliha on aina vaaleanpunaista, vaikka kanat ja kalkkunat on eri värisiä.

Ihmettele, miksi kuopus istuu tyynynpäällä lattialla, ja liikkuu hitaasti mutta varmaksi nytkien eteenpäin. Vastaus: ”Minä menen autowwa pwaneettakauppaan ohtamaan teiwwe tuojat niin ei tuwe hivwiöitä. Noin, tättä tinuwwe ja tuotta tinuwwe”.

Vastaa hihitellen kysymykseen ”Pitääkö äiti munkin isona käyttää noita rintsiliivejä?” ”No ei niitä pakko ole käyttää, mutta voi käyttää jos haluaa ja tuntuu että niitä tarvitsee”.

Hämmenny seuraavasta kysymyksestä: ”Äiti tykkäävätkö karhut luumuista?” Ota avuksi google. ”Do bears eat plums”, ensimmäisenä artikkeli siitä kuinka suojata puutarhan luumupuut karhuilta. Joo, kyllä ne taitavat tykätä luumuista.

Tämä oli tällainen tavallisen ihana aamu Hyttisten perheessä, eli toisinsanoen sai hihitellä tämän tästäkin noille muksuille. Ja oppia itsekin uutta, enpä tiennyt ennen että karhut pitävät luumuista.

Ihanaa lauantaita kaikille <3

Marraskuu. Kuka voi ihan rehellisesti tunnustaa tykkäävänsä siitä? En minä ainakaan. Marraskuu on mun kaikista inhokein kuukausi, kaikista muista mä tykkään kovastikin. Marraskuussa mun positiivisuus kokee kolahduksen ja suklaalevyjä kuluu useampi viikossa, joka vuosi. Vaikka mitään erityistä ei tapahtuisi, vaikka kaikki olisi ihan tavallista ja ihan mukavaa, niin marraskuussa kaikki on vähemmän mukavaa kuin muina kuukausina. Ja kaikki erityinenkin tuntuu lähinnä kuormittavalta, toisin kuin yleensä. Yleensä erityinen tuntuu piristävältä ja kivalta.

Mä olen tosi jouluihminen kuten olen monesti sanonutkin, mutta marraskuu on vielä liian kaukana joulusta. Marraskuussa on ihan pimeää, silloin ei koskaan ole vielä lunta ainakaan muutamaa tuntia kauempaa. Silloin on pimeää kun menee töihin, ja pimeää kun lähtee töistä kotiin. Marraskuussa on märkää ja marraskuussa masentaa. Marraskuussa mä varmaan kinastelen Otonkin kanssa enemmän kuin vuoden kaikkina muina kuukausina yhteensä. Marraskuussa lapsiakin kyllästyttää toistensa seura. Marraskuussa iskee aina joku ärsyttävä flunssa, niinkuin tänäkin vuonna pari viikkoa sitten, ja vielä juuri silloin kun mulla oli tärkeitä juttuja töissä.

Marraskuussa en osaa rauhoittua ja rentoutua, mutta en myöskään osaa keskittyä mihinkään mitä haluaisin tehdä. Teen vähän kaikkea, mutta en ole oikein tyytyväinen mihinkään sitten kuitenkaan. Pitäisi lähteä ulos, mutta ikkunasta ulos katsoessa haluaa vain hautautua peiton alle. Ei taas tuota mustaa, märkää ja tuulista.

Marraskuu. Mikä siinä onkin että silloin mikään ei tunnu onnistuvan? Ja miksi yleensä kaikki muuttuu taas kivaksi sinä yönä kun marraskuu vaihtuu joulukuuksi?

Aion nyt haastaa tämän marraskuun, ja tehdä näistä viimeisestä kolmesta päivästä ihan huiput. Aion leipoa vähän lisää herkkuja piristykseksi. Aion lähteä tuonne ulos kylmään ja märkään ja pimeään, kyllä siellä tarkenee kun laittaa vaatetta päälle. Aion myös sallia itselleni sen peiton alle hautautumisen lasten ja Oton kanssa. Leffailta itseleivottujen herkkujen ja noiden kolmen rakkaan kanssa piristää aina, myös marraskuussa. Aion sallia itselleni ne suklaalevyt vaikka useamman kerran viikossa, tämä hirveä himotus loppuu taas kunhan vuosi vaihtuu ja valo alkaa lisääntyä.

Marraskuun hankaluudesta huolimatta mä vannon, että jokainen marraskuu vuoden 2010 jälkeen on ollut edellistä marraskuuta parempi. Ai miksikö? No siksi, että joka vuosi mulla on ollut isompi ja isompi kimpale rakkautta mun elämässä. Ensin Otto ja vastasyntynyt Tiara, seuraavana vuonna Otto, pieni taapero-Tiara ja masussa kasvanut Zelda. Ja nyt jo kolmatta vuotta me kaikki neljä, kaikki yhtä innoissaan joulusta, kinkusta ja kynttilöistä. Nykyään se ärsyttävä marraskuukin on parempi, kuin kaikki muut kuukaudet ennen Tiaran syntymää, koska meillä on toisemme. Pitää vaan marraskuussakin muistaa pysähtyä miettimään sitä, eikä vaan masistella yksin. Kaikki on hyvin.

Onko muita joita marraskuu ärsyttää ja kyllästyttää?

Terveisiä meidän kahdelta pieneltä tontulta torstaipäivään! Me kuvattiin tuossa yksi päivä vähän tonttukuvia, kun halusin kokeilla erilaisia juttuja tulevaa blogijoulukalenteria varten. Tonttutytöt tonkivat innoissaan rekvisiittaa joulukoristelaatikosta, ja naureskelivat kuinka koristenauhat kutittivat varpaita. Nämä nyt eivät ole varsinaisesti sitä mitä hain, kun tavoitteena olivat värilliset kuvat, mutta ei se mitään, tytöt on söpöjä aina. Ja en voi olettaa onnistuvani heti keinovalon kanssa, kun yleensä kuvaan aina luonnonvalossa eikä mulla ole mitään kokemusta jouluvalojen tuomisesta kuviin mukaan. Harjoittelemalla varmasti oppii paremmaksi ja saa värien sävyt kohdilleen.

Tytöt laskevat jo öitä siihen että saavat avata omista joulukalentereistaan ensimmäiset luukut. Onneksi ei ole enää pitkä aika! Ja mäkin kyllä haluan oman joulukalenterin, pitää käydä ostamassa mullekin joku suklaakalenteri vielä ennen maanantaita että saa äidillekin pientä piristystä pimeisiin joulukuun aamuihin.

Me ollaan oltu ihan kotosalla tänään ja rakenneltu Lego Friendseillä aamusta asti, yritetään saada kaikki sarjat kasaan ennenkuin Otto tulee kotiin töistä. Ihan parasta! Kuopus vaan on vähän eri mieltä tästä kasaamisesta ja meiltä jotenkin kummasti esikoisen kanssa aina puuttuu juuri sellainen pala mitä tarvittaisiin, kun Zelda on tarvinnut niitä omiin rakennelmiinsa. Mutta hauskaa on ollut, tätähän tämä on kun toinen on isompi ja pikkutarkka ja toinen on vähän pienempi ja suurpiirteisempi, haha.

Meidän päättäväinen kuopus on myös alkanut entistä päättäväisemmäksi ja häneltä tulee kyllä niin hassuja juttuja taas jatkuvasti että on vaikea pitää pokkaa. Hän esimerkiksi tuli tänään itse mun kainaloon kun istuin tuolilla ja sanoi sitten kovin painokkaasti mulle että ”ÄITI, ET VOI TULLA NOIN LÄHELLE!”. En kestä, mikä pieni ketku!

Tämä viikko on mennyt jotenkin ihan hujauksessa, huomenna on muka jo perjantai! Tänään mä suuntaan hetkeksi illalla kaupungille rentoutumaan mun kaverin Jemmin kanssa, kun mennään pariksi tunniksi shoppailemaan ja kahville. Tulee kyllä niin tarpeeseen, en muista edes milloin olen viimeksi käynyt yksin jossain muualla kuin töissä. Ihanaa mennä vähän pyörimään keskustaan ja höpöttelemään ja ehkä löytämään jotain kivaa! Ainakin uudet aurinkolasit ajattelin ostaa itselleni (näin superhyvään sesonkiaikaan) kun voitin silloin Indiedays Blog Awardseissa Instrumentariumin lahjakortin, enkä tarvitse silmälaseja. Pitää käydä katsomassa jos löytäisin jotkut kivat arskat, vaikka marraskuun loppu ei ehkä se otollisin aika tarjonnan kannalta olekaan.

Loppuviikon aikana luvassa vielä ainakin päivän asua, helppo ja yliherkullinen leivontavinkki, kuulumisia ja pikkujouluja! Ja tietty kaikkea muutakin kivaa mitä me nyt keksitään.

Ihanaa torstaipäivää kaikille<3

Helou! Keskiviikon kunniaksi on aika lyödä vähän faktoja tiskiin, ja jaan siis itsestäni kahdeksan aiemmin jakamatonta faktaa. Uskokaa tai älkää, vaikka olenkin tehnyt jo kaksi tällaista neljä- ja puolivuotisen blogihistoriani aikana – niitä faktoja löytyy lisää. Hassujakin. Ehkä sellaisia joita ette olisi uskoneet? Tai sitten olisitte, mä en tiedä. Kertokaa mulle, ja kertokaa jos teillä on jotain samoja juttuja kuin mulla!

1. Luen kaikkein eniten poliittisia blogeja.

Mua kiinnostaa sekä kotimaan asiat, että Suomen ulkopolitiikka ja politiikka koko maailman mittakaavassa. Poliittisten blogien lisäksi seuraan useita kotimaisia ja ulkomaisia uutis- ja ajankohtaissivustoja. Mulla on kova tarve olla perillä maailman asioista, ja yritän seurata mahdollisimman monia eri lähteitä saadakseni mahdollisimman puolueetonta ja rehellistä informaatiota.

2. En voi kuoria raakoja juureksia tai perunoita ilman kumihanskoja, koska olen niille allerginen.

Siksi Otto yleensä hoitaa meillä kuorimisen, ja mä vaan keskityn sitten nauttimaan ihanasta paistetusta perunasta, porkkanasta ja bataatista.

3. Olen muuttanut elämäni aikana melkein 15 kertaa, joista kahdeksan kertaa sen jälkeen kun täytin 16.

Ennen näitä reilua kolmea nykyisessä asunnossa vietettyä vuotta en asunut missään vuosikausiin vajaata vuotta pidempään. Hetkittäin tuntui vaikealta juurtua, kun oli tottunut muuttamaan usein. Nyt olen niin juurtunut tähän asuntoon, että muutto tuntuu ajatuksena ihan raastavalta, vaikka lisätilalle olisi tarvetta jo nyt.

4. Torkutan vartin joka arkiaamu ennen kuin nousen ylös.

Kikka on kuitenkin se, että olen asettanut herätyskellon soimaan ekan kerran aina varttia ennenkuin mun pitää nousta. Niin ehdin nuokkua vartin tiukasti Oton kainalossa, ja joudun vasta sitten nousemaan. Öisin me pyöritään miten sattuu eikä nukuta missään lusikassa, mutta aamuisin on kiva kömpiä siihen kainaloon hetkeksi. Lähtee aamu kivemmin käyntiin.  Sen jälkeen on ihan parasta nousta yhdessä pöllämystyneen mieheni kanssa, joka ei aamulla puhu yhden käden sormilla laskettavaa määrää enempää sanoja. Hän on mun aamuörmy.

5. Nukun kuulemma aina keskellä sänkyä

Kysyin Otolta tätä kirjoittaessani, että mikä fakta hänellä tulee musta ekana mieleen. ”No sulla on aina pakottava tarve nukkua ihan keskellä sänkyä niin että mulle jää joku hikinen pari senttiä reunasta tilaa”.. Hahah, mulla ilmeisesti vähän ruusuisemmat fiilikset meidän yöunista kuin Otolla. Minkäs minä sille voin että nukahdan aina ekana ja sitten vaan etsin mukavan asennon ja nukun siinä.

6. Olen ihan koukussa Marja Hintikka Liveen

Siis ihan mahtava, olen katsonut jokaisen jakson ja vaan ajatellut, kuin paljon helpommalla olisin ehkä itseni raskaus- ja vauva-aikoina päästänyt jos olisin silloin katsonut tätä. Jokaikisessä jaksossa tärkeä aihe, ja juuri sitä avointa keskustelua ja tabujen murtamista mitä vauvavuoden ja raskausajan ajankohtaisiin asioihin on kaivattukin. Jos ette ole katsoneet niin katsokaa Yle Areenasta, siellä on kaikki tähän asti ilmestyneet jaksot!

7. En osaa vieläkään käyttää Snapchatia kunnolla ja seuraan siellä neljää ihmistä

En koskaan muista katsoa onko sinne tullut mitään, kun aina vaan nopeasti päivitän sinne jonkun pienen videopätkän. Ehkä vähän noloa tunnustaa kun mun pitäisi bloggaajana olla perillä myös kaikista somejutuista. Kyllä mä sinne videoita laitan, mutta en osaa mitään snapchat-kikkoja ja teen sitä vaan omalla tyylillä.

8. Kerään ihan hullun määrän kuitteja lompakkoon aina ennenkuin tyhjennän sen

Siis en ostele mitenkään ylipaljon asioita, mutta mulla saattaa vahingossa mennä kuukausia etten tyhjennä kuitteja lompakosta. Sitten se on lopulta niin täynnä että en saa koko lompakkoa kassalla auki kun pitäisi maksaa vaan taistelen vaikka kuinka kauan kun joku kuitti on vetoketjun välissä. Yleensä tämä sattuu juuri silloin kun takana olisi muutenkin jonoa. Nolo ja ärsyttävä tapa! Mutta en vaan muista tyhjentää niitä, enkä koskaan heitä niitä samantien poiskaan.

Onko kellään teistä samoja tapoja tai faktoja, vai olenko mä ainoa? Kertokaa teidän omia hassuja tai outoja tai muuten vaan mielenkiintoisia faktoja!