Tänään Otto täyttää 25 vuotta, ihan hullua! Mä olen kiusannut Ottoa koko kevään että kohta se on neljännesvuosisadan vanha, mutta oikeasti musta on ihan kiva että me vanhetaan molemmat. Tuntuu vaan niin kreisiltä miten monta vuotta me ollaan vanhettu yhdessä, siis tietenkin ihanalla tavalla. Tiedän että monelle nämä meidän neljä ja puoli vuotta on ihan lyhyt aika, ja tiedän itsekin että 20 vuoden päästä mietin, miten ihmeessä olen saattanut ajatella vuonna 2015 että me ollaan oltu kauan yhdessä.

Me ollaan kuitenkin koettu niin paljon näiden vuosien aikana, että ehkä siksi se aika tuntuu jälkikäteen hämmästyttävän pitkältä vaikka onkin kulunut tosi nopeasti. Ja lasten kanssa aika kuluu vähintään triplanopeudella siihen verrattuna mitä aiemmin, sen on saanut huomata. Silloin kun me tavattiin, Otto oli vasta nuori 20v poika vailla selkeitä päämääriä ja itsevarmuutta, ei sillä että mullakaan niitä olisi kauheasti ollut. Mä olen ylpeä, ihan hiton ylpeä ja onnellinen siitä miten Otto on löytänyt omat juttunsa ja tehnyt itsensä lisäksi meidän perheen onnelliseksi. 25 -vuotias Otto on fiksu, huolehtiva, rakastava, kunnianhimoinen, maailman paras isi ja aikas komea, ja saan olla onnellinen että se on mun. Paljon onnea Otolle syntymäpäivänä vielä täälläkin<3
Juhlistettiin Oton synttäreitä jo eilen vähän etukäteen, ja leivottiin tyttöjen kanssa vanilja-valkosuklaajuustokakku. Siitä tuli todella hyvää, vaikka ulkonäkö ei päätä huimannutkaan. Meidän irtopohjavuoka oli mun kaverilla lainassa, ja mä käytin sitten piirakkavuokaa jonka olin vuorannut leivinpaperilla, jonka avulla nostin epämääräisen köntsän muotoisen kakun hyytyneenä kakkuvadille. Koristeluilla kakkuun sai vähän väriä, ja ei se muoto mitään haitannut kotioloissa kun maku oli niin törkeän hyvä!

Vanilja-valkosuklaajuustokakku
180g digestive- tai muita keksejä
75g sulatettua voita
2 kananmunaa
1dl sokeria
200g Viola vanilja-tuorejuustoa
100g maustamatonta tuorejuustoa
2dl Flora vanillaa
4 liivatelehteä
100g valkosuklaata

Murusta keksit pieneksi ja sekoita sulatettuun voihin. Painele leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle tiiviiksi. Irroita keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Sulata 80g valkosuklaata mikrossa tai vesihauteessa ja laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää tuorejuustot ja sulatettu valkosuklaa. Vatkaa Flora vanilla eri kulhossa vaahdoksi. Yhdistä muiden ainesosien kanssa. Sulata pehmenneet liivatelehdet kattilassa minitilkkaan vettä, ja kaada seos muiden joukkoon. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, ja sekoita varovasti muihin ainesosiin. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Lopuksi koristele haluamallasi tavalla. Mä käytin tuoreita mansikoita, kirsikoita ja limeviipaleita ja raastoin valkosuklaanjämistä kuorimaveitsellä hassuja kiehkuroita. Pahvinen kalakoriste on Tigerista ostettu.

Kakku ehkä kuulostaa ällömakealta, ainakin mun omaan korvaan, mutta sitä se ei edes ollut! Vanilja ja valkosuklaa sopivat tosi hyvin yhteen, ja tykkäsin tästä paljon enemmän kuin aiemmin tekemästäni valkosuklaalime-juustokakusta, koska siinä se lime on jotenkin niin pistävä. Tämä oli ihanan pehmeää ja herkullista.
Eilen oli hurjan pimeä päivä kun satoi niin paljon ja oli vaikea saada hyviä kuvia kun meidän keittiö oli niin synkkä ja pöydästä hehkui jotain keltaisenharmaa sävy kasvoille. Onneksi kakku sentään näkyy suht hyvin!
Mukavaa maanantaipäivää kaikille <3