Viikonlopputunnelmissa

06.09.2014

Meillä on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, ja nautitaan siitä nyt oikein urakalla! Tiaran flunssa on helpottanut onneksi ja neitikin pääsee tänään ulos kämpästä parin päivän völläilyn jälkeen. Tiaraa harmitti kovasti että kerho jäi väliin torstaina, mutta onneksi hän ymmärsi että ei sitä kuumeisena voi mennä sinne pomppimaan ja pyörimään ja tartuttamaan flunssaa kerhokavereille. Samaa pomppimista ja pyörimistä se on kyllä ollut täällä kotonakin, ei noi lapsukaiset näytä ymmärtävän että sillon olisi hyvä levätä kun on sairaana, vaikka kuinka sanoisi.

Mutta onneksi tosiaan vointi on jo parempi! Kuten kerroin Facebookissa viime viikolla, me tehtiin pieni järjestyksen vaihto kotona, ja nyt kun avointa tilaa on vielä entistäkin enemmän, meidän mattojen puute alkoi häiritsemään oikein toden teolla. Ehkä lähdetään piipahtamaan mattokaupassa vielä tämän viikonlopun aikana, jos saadaan aikaiseksi. Järjestyksestä muuten tykkään kyllä hurjasti, ja kunhan saadaan matot paikoilleen joku päivä, niin mä teen sitten kotipostausta taas pienen tauon jälkeen.

Saatiin tällä viikolla myös uudet parvekekalusteet, kun ostettiin meidän kaverilta hänen vuoden vanha polyrottinkinen sohvaryhmä muuton tieltä. Parvekekin saattaa päästä vihdoin esittelyyn, meidän vanhoja Badenbaden-tuoleja ei oikein välittänyt täällä esitellä, heh! Ihanaa kun partsilla on nyt kunnolla istumapaikkoja, ja kiva pöytä jonka päälle kasata syksyn kunniaksi lyhtyjä ja kynttilöitä. Nyt voisin ehkä ostaa jotain ihania syyskukkia parvekkeen koristukseksi, kun siellä on muutenkin nätimpää.

IMG_3681x IMG_3696 IMG_3777Saatiin eilen viimein aikaiseksi haettua Mini Rodinin paketti, jossa olivat himoitsemani mopsileggingssit Tiaralle sekä ihana tumman violetti vaarinpaita Zeldalle. Juuri kun sain ilmoituksen että paketti on noudettavissa, sain kuulla että mopsit on vedetty pois myynnistä laatuongelmien takia. Saapa nähdä miten meidän mopsit kestävät käytössä, ja etenkin pesussa. Mä oon kyllä huomannut että melkein kaikki musta-joku printtiset trikookankaat menevät pesussa melkein heti ihan nukkaiseksi, testattu on Mini Rodinilla, H&M:llä, River Islandilla, Lindexillä ja monella muullakin merkillä. Viime vuotiset Rodinin timantitkin haalistuivat jo ekassa pesussa, vaikka kaikki muut värit ovat kestäneet tosi hyvin jopa vuosien käyttöä. Ja mä pesen aina tismalleen ohjeen mukaan, mutta silti!

IMG_3709 IMG_3734xSellaisia lauantaijuttuja! Eilen tuli piipahdettua myös Bollinger Mid-season partyissä tutustumassa kauden uutuuksiin, ja sainpa nauttia hetken hemmottelusta kun mun hiukset laitettiin ja tehtiin Make up storen meikeillä juhlameikki. Oikein juhlavasti ehostettuna oli hyvä körötellä seitsemän aikaan illalla metrolla kiltisti kotiin katsomaan leffaa, mutta eikai tuollainen hemmotteluhetki voi koskaan mennä hukkaan. Olipahan Otolla ainakin juhlavat näkymät joita tihrustaa säkkipimeässä minkä leffalta kerkesi, vain telkkarin valo loistaen.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille<3


Vastauspostaus osa 4 Koti, talous, ura & koulutus

04.09.2014

Tiara sairastui viime yönä flunssaan, ja tämän päivän suunnitelmat menivätkin vähän uusiksi. Me ollaan nyt kaikki perheen tytöt sairastettu 2-3 viikon välein. Toisiamme ei olla ihme kyllä tartutettu, vaan aina joku on onnistunut nappaamaan flunssan jostain muualta viikkoa sen jälkeen kun edellinen on parantunut. Otto on tähän asti säästynyt, toivottavasti parin viikon päästä ei ole hänen vuoro, kun silloin on mun ja Tiaran synttärit.

Suunnitelmien muutoksen vuoksi tänään onkin vuorossa vastauspostausten viimeinen, neljäs osa. Koska tasaisin väliajoin multa on toivottu myös kirjallisia vastauksia kysymyksiin, eikä pelkkiä videoita, aion toteuttaa tämän viimeisen osan kirjallisena. En olekaan kirjoitellut vastauksia sitten Tiaran syntymän kolme vuotta sitten, vaan vastannut aina videolla. Ihan hauskaa vaihtelua siis! Tänään vuorossa olevat aiheet ovat siis otsikossa luetellut koti, talous, ura ja koulutus, sekä myös tulevaisuus, jonka lisääminen otsikkoon olisi tehnyt siitä vielä nykyistäkin liian pitkemmän.

KOTI JA TALOUS

Haluaisitko isomman asunnon? Haluaisin joo, mutta en vielä. Toistaiseksi me juuri ja juuri mahdutaan tähän 75m² kolmioon, ja aiotaan asua tässä vielä jonkin aikaa. Tavoitteena on muuttaa suurempaan, pysyvään asuntoon viimeistään Tipan tullessa eskari-ikään, ettei tule sitten enää suuria muutoksia juuri ennen koulun alkua.

Asutteko vuokralla? Tällä hetkellä joo.

Missä haluaisit asuat, ellei Suomea saa valita? Tukholmassa. Se on sopivan lähellä, sopivan iso, mutta ei kuitenkaan liian iso. Tykkään ruotsin kielestä, ja Tukholma on mulle tuttu kaupunki. Ainoa paikka jossa voisin pysyvästi kuvitella asuvani Helsingin lisäksi. Lyhyeksi ajaksi voisin muuttaa melkeinpä minne vaan!

Asuisitko mielummin Etelä- vai Pohjois-Suomessa, ja miksi? Pohjois-Suomessa on tietenkin kaikki mun sukulaiset ja monet ystävät, joita ikävöin täällä kovasti, ja onhan siellä muitakin hyviä juttuja, mutta kyllä mä silti ehdottomasti asun mieluummin Helsingissä. Ihan siksi, että täällä on enemmän vaihtoehtoja, paremmat työllistymismahdollisuudet, helppo lähteä mihinpäin maailmaa tahansa käymään, ja täällä on mun koti. Täällä olen syntynyt ja täällä haluan olla!

IMG_3545Millä alueella asutte Helsingissä, vai haluatko kertoa sitä? Me asutaan metron varrella, sen enempää en viitsi kertoa. Moni varmasti osaa ihan helposti päätelläkin asuinalueen kuvista, mutta mielestäni tämä ei ole sellainen asia jota tarvitsisi täällä erikseen julistaa.

Haluaisitko muuttaa jossain välissä omakotitaloon? En haluaisi. Rivitaloon voisin, mutta omakotitalossa on liikaa vastuuta ja puuhaa, mä haluan käyttää energiani muihin juttuihin. Taloyhtiössä asumisessa on se etu että on huoltoyhtiö tai talonmies apuna jos jotain sattuu, eikä itse tarvitse tehdä ison pihan pihatöitä. Joku rivarin pikkupiha vielä menisi!

Tienaatko sä blogilla sellaisia summia, että voit kustantaa sillä omat shoppailut ja huvittelut? Maksaako Otto kaiken muun? Tämä kysymys oli musta oikeastaan aika törkeä! Siis sellainen suora vihjaus että mä nyt tässä vähän vaan puuhastelen blogin kanssa ja vähän puuhastelen blogiportaalin osakkaana, ne on sellaisia pikkuharrastuksia joista kilahtaa se euro tai pari kuussa tilille että saa uudet kivat kengät H&M:ltä ostettua ja mies elättää. Ei se niin mene. En mä meidän koko taloutta ala paljastamaan, mutta sen verran voin sanoa että olisin kyllä kykenevä itsekin elättämään itseni ja lapset.

Tekeekö Otto siis koko ajan 6-päiväistä viikkoa? Ei tee enää, thank god! Tästä lähtien meillä on vapaat viikonloput.

Oletko säästäväinen vai hupeneeko tili huomaamatta? Mä oon itseasiassa tosi pihi nykyään, harkitsen tarkkaan melkein jokaista ostosta, paitsi ruokaa. Ruuan suhteen meillä ei säästellä yhtään, mutta muuten suunnittelen ja mietin, että tarvitsenko oikeasti vai haluanko vaan. Joskus tietysti tulee ostettua niitäkin juttuja joita ihan vaan haluaa, mutta pyrin ostamaan enemmän tarpeeseen.

IMG_3541Meneekö kuun viimiset päivät (ennen tuki-/palkkapäiviä) pihistellen, vai kummeksutko ajatusta, ettei joillain ole esim. ollenkaan säästöjä? En kummeksu ajatusta ettei jollain ole säästöjä, tiedostan kyllä että kaikilla ei valitettavasti ole vain mahdollisuutta säästää, eikä siinä ole mielestäni mitään outoa. Mutta vastaus kysymykseen, ei mene pihistellen, eikä mielestäni sen vastakohta ole se että kummeksuisi säästämättömyyttä, vaan se että osaa ja on mahdollista käyttää rahaa niin että se riittää.

Oletko kiinnostunut asuntosäästämisestä, rahastoista, luotatko perinteiseen säästötiliin vai miten olette järjestäneet asianne? Olen kiinnostunut kaikesta ja kaikki mainitsemasi säästämisen muodot ovat meillä käytössä.

Meneekö teillä lapsilisät säästöön vai käyttöön? Säästöön.

Oletteko ajatelleet ostaa jossain vaiheessa omistusasunnon? Olemme.

IMG_3549Kuinka paljon maksatte vuokraa teidän (jos oikein oon ymmärtänyt) kolmiostanne? Vuokran määrää en  kerro, sillä se ei ole blogiin kuuluva asia. Eiköhän kuitenkin aika moni tiedä Helsingin hintatason ja voi sen perusteella päätellä ihan tarpeeksi.

Missä säästät? Esim. tarjouslapulliset tuotteet ruokakaupassa, kirpputorit..? Mitä tuotteita tulee ostettua markettien halpamerkeiltä (Rainbow, Euroshopper jne.)? Mä ostan tosi paljon Pirkka-tuotteita, koska tykkään niistä ja niitä on monipuolinen valikoima. Nettishoppaillessa etsin usein alekoodeja, ja kaupoissa saatan ostaa tarjouslehtisissä mainostettuja tuotteita. Kerään myös plussapisteitä. Mutta en yleensä tietoisesti ajattele säästäväni, etukortit ja pirkkatuotteet on mulle jo  omasta lapsuudesta itsestäänselvyyksiä ja alekoodia olisi pönttöä olla käyttämättä kun yhdellä klikkauksella voi saada kymmeniä prosentteja alennusta.

Voisitko kuvitella ostavasi esim. kosmetiikkaa halpamerkeiltä? Mä ostin Berliinistä jotain DM-ketjun halpaa (2€) puuteria ihan testimielessä, ja sain siitä tosi pahan allergisen reaktion. Jos halpamerkeillä tarkoitetaan Rimmeliä tai Maybellinea, niin voisin, mutta noita ihan superhalpoja en taida uskaltaa enää kokeilla. Tällä hetkellä meikkipussissa on sekaisin Diorit, Lancomet, Make up storet, Vichyt, Lumenet ja pari Berliinin halpameikkiä jotka eivät aiheuttaneet allergista reaktiota.

KOULUTUS, TULEVAISUUS JA URA

Missä kaikissa paikoissa olet ollut töissä? Olen ollut harjoittelijana vaatekaupassa ja parturi-kampaamossa, ja sitten oikeasti töissä vakuutusyhtiön arkistossa, lastenhoitajana, puhelinmyynnissä, bloggaajana ja mediamyynnissä blogiportaalissa.

Peruskoulun päättökeski arvo? 9,6

Onko siulla toiveammatteja tytöille? Ei ole, kunhan tekevät sitä mistä itse eniten tykkäävät!

Miten pitkään haluaisit vielä olla kotona lasten kanssa? Voisin olla tyttöjen kanssa kotona vaikka loppuelämän, jos olisi mahdollista suorittaa opinnot ja työt silloin kun tytöt nukkuu ja kyetä valvomaan myös heidän hereilläoloaika, mutta koska se ei ole mahdollista niin varmaankin maksimissaan vuoden.

IMG_3535Mitkä ovat tulevaisuuden haaveeksi nykyään? Toivon edelleen pääseväni opiskelemaan markkinointia, ja lisäksi haluan nähdä mihin mun rahkeet riittävät tässä blogihommassa ja portaalin takana. Haaveilen myös siitä isommasta asunnosta, ulkomaan matkoista ja kaikenlaisista kiinnostavista uramahdollisuuksista.

Mitä vielä on haaveissa koskien elämän isojapieniä asioita? Punainen tupa ja perunamaa? Ei punaista tupaa eikä perunamaata, mutta joku kiva kerrostalon ullakkohuoneisto kelpaisi, haha! Saa nähdä jääkö haaveeksi, aika näyttää 😀

Mitä kuvittelet olevan toisin vaikka 5 vuoden päästä? Me luultavasti asutaan eri asunnossa, kuvittelisin että olen myös valmistunut koulusta ja Tiara on jo kakkosluokalla, Zelda eskarissa. Toivottavasti töitä riittää silloinkin ja ollaan terveitä kaikki!

Sellaisia vastauksia! Huh mulla menikin paljon kauemmin kuin ajattelin, kun innostuin miettimään. Kiitos ihan hurjasti kaikille kysymyksistä, niihin oli tosi hauska miettiä vastauksia. Nyt tulee taas vähän taukoa ennen seuraavaa kysymyspostausta, mutta sellaisen perään saa sitten kysellä jos alkaa kaivata! Ja saa multa toki muutenkin kysyä asioita. Hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3


3/12

03.09.2014

Tämä viikko on kahdentoista viikon treeniohjelmani kolmas viikko. Tähän mennessä olen käynyt ohjelman mukaisesti 7 kertaa lenkillä (lenkkeilyn aloitin tosin jo viikkoa aiemmin eli yhteensä 10 kertaa säännöllisesti), tehnyt 8 circuit-treeniä ja venyttely- eli palautumistreenit kahdesti. En ole luistanut yhdestäkään treenistä kertaakaan, eikä oikeastaan ole tehnyt edes mieli. Herkkulakko koki viikonloppuna kolauksen, sunnuntai-iltana mä ratkesin lohtusuklaaseen, mutta sen kyllä suon itselleni. Mulla oli hyvä syy.

Muuten olen pysytellyt herkuista erossa, ja yrittänyt käyttää mielikuvitusta ja keksiä kaikkea terveellistä, vaihtelevaa ja monipuolista syötävää herkkujen tilalle. Vieraita varten olen leiponut kyllä mustikka- ja omenapiirakkaa, mutta molemmista olen jättänyt sokerin pois ja molempia syönyt vain yhden palan. Mun ohjelmassa cheat-mealsit ovat sallittuja, mutta varsinaisia herkkupäiviä ei ole. Eli joskus saa syödä yhdellä aterialla mitä mieli tekee mäkkiateriasta roiskeläppäpizzaan tai suklaakakkuun, kunhan ei tee niin koko päivää. Mielestäni se kuulostaa fiksulta, ja mahdollistaa käynnit ravintolassa tai kahvilla, tai juurikin satunnaiset lohtusuklaat.

Ohjelma jota noudatan, on Kayla Itsines Bikini Body Guide, joka on siis hänen kotisivuiltaan ostettava e-book. Eli kirja ostetaan netistä, minkä jälkeen saa latauslinkin sähköpostiin. Sen jälkeen BBG:tä voi lukea koneella, tabletilla tai puhelimella. Kayla Itsines on australialainen personal trainer, joka on kehittänyt ohjelman naisille, jotka haaveilevat juuri sellaisesta kropasta kuin minäkin. Ohjelmaa voi toteuttaa salilla tai kotona, juuri silloin kun itselle sopii. Ohjeet ovat tarkkoja, mikä sopii mulle, koska jos mulle jää yhtään arpomisen varaa, mä luistan. Tarkalla viikko-ohjelmalla syntyy myös tuloksia.

juoksu1Ohjelmaa toteuttaakseen tarvitsee jonkinverran apuvälineitä, mutta ei mitään sellaista mitä ei löytyisi lähiostarilta. Multa löytyi jo aiemmin kahvakuula, ja lisäksi olen ostanut hyppynarun ja 1,5kg käsipainot. Voin muuten kertoa että ei ole hyppynarulla hyppiminen enää yhtään niin kivaa kuin ala-asteikäisenä. Silloin sitä jaksoi hyppiä kaikenmaailman leikkejä tuntikaupalla kavereiden kanssa. Nyt vaaditut kaksi minuuttia ovat enemmän kuin tarpeeksi, hah.

Tykkään siitä, että ohjelmat vaihtuvat kokoajan, ja 12 viikon aikana yksi tietty circuit-treeni tehdään vain kaksi kertaa, eli esimerkiksi 1 & 3 -viikkojen ma-, ke- ja pe-treenit ovat samat, kuten myös ja 2&4-viikkojen, etc. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina on myös aina eri treenit siis.  Mä kyllästyn nopeasti, ja ajatus saman treenin puurtamisesta viikosta toiseen olisi tosi puuduttava, tämä toimii mulle henkilökohtaisesti paljon paremmin.

Mua on etenkin hämmentänyt se, miten nopeasti kunto kohoaa. Ensimmäisellä viikolla lihakset olivat jumissa koko viikon, mutta sen jälkeen ei ole ollut vaikeuksia kyykistyä tai nauraa kertaakaan lihaskipujen takia. Juoksulenkit ovat pidentyneet kerta kerralta kuin huomaamatta, ja siinä missä ekoilla kerroilla tuntui että kuolee siinä vaiheessa kun oli menossa viimeiset sata metriä, nyt pystyn vaikka kiristämään tahtia puolivälissä matkaa ja juoksemaan kovempaa vauhtia kohti kotia. Juoksu tuntuu hyvältä, ihan mahtavalta.

juoksu2Ensimmäistä kertaa tanssiharrastuksen lopetuksen jälkeen musta tuntuu siltä, että mä oon löytänyt liikunnan ilon. Mä en nauti ehkä circuit-treeneistä, sellaista hampaat irvessä hikikarpalot valuen vääntämistähän ne ovat, mutta se fiilis niiden jälkeen, muy bien! Juoksulenkeistä nautin ihan hurjasti, ja oikeastaan ilta tuntuu tyhjältä niinä päivinä, kun ohjelmassa ei ole lenkkiä. Ei sillä että tekeminen loppuisi kesken, sitä lenkin hyvää fiilistä ja rauhaa jää vaan kaipaamaan. Kaksi ja puoli viikkoa, ja näin suuri henkinen muutos on jo tapahtunut. Fyysinen muutos on havaittavissa ennenkaikkea kunnossa, ja toki myös siinä, että olo ei ole niin turvonnut, hankala ja huonokuntoinen kokoajan.

Lenkkeilyä piristivät Casallin arvonnasta pari viikkoa sitten voitetut Sculpture-leggingssit, ja nyt olenkin enää juoksutakkia vailla. Kylmempinä päivinä huppari tai college ei enää riitä, vaan lenkkiä aloittaessa on kylmä. Mä en tiedä juoksutakeista mitään, eli saa suositella jotain joka olisi mahdollisimman pitkään käytettävissä syksyllä. Mulle on ihan sama onko se H&M:ltä vai Nikelta, mutta sen pitäisi olla hengittävä ja tosiaan monipuolinen, sellainen ettei tarvitsisi välttämättä ostaa talveksi uutta. Juoksuvaatteissa saa muutenkin neuvoa, välillä tuntuu että on vaikea arvioida mitä kannattaisi pukea lenkille päälle, etenkin niinä kylmempinä päivinä. Lenkin alkaessa tosiaan on kylmä, ja loppumatkasta tuntuu että collegeen tukehtuu.

casallitKuten sanoinkin silloin ekaa kertaa muutoksesta kirjoittaessani, että treeneistä on vaikeampi luistaa jos lupaa jakaa lenkkikuvia tunnollisesti kaikille teille, se todella on ollut niin. Lisäksi olen lähettänyt Otolle jokaisen circuitin jälkeen Whatsappissa kuvan mun punaisesta ja hikisestä ällönaamasta, haha. Otto varmaan tykkää. Se kyllä uskoo että mä treenaan, mutta mä keräänkin todisteita itselleni. Tuntuu hyvältä katsoa jälkeenpäin niitä kaikkia kuvia, ja tietää tehneensä kovan työn.

Mä tulen kirjoittamaan treenaamisen edistyksestä jatkossakin, mutta ennen-jälkeen-kuvia en viitsi jakaa liian usein. Ajattelin laittaa kuvat 4, 8 ja 12 viikon kohdalla, koska neljän viikon välein ohjelmat muuttuvat rankemmiksi. Mulla on tästä niin hyvä fiilis, edelleen! Kiitos tsempistä teille kaikille myös <3

Palailen huomenna! Hyvää yötä kaikille<3


Kenkäkateutta

03.09.2014

Tiara sai tänään kahdet uudet kengät syksyä varten, kun tilaamani Zalandon paketti tuli viimeinkin! Sitä ollaankin odotettu kuin kuuta nousevaa, ja tänään kun se vihdoin tuli, mä tunsin aikamoista kenkäkateutta tytärtäni kohtaan, haha. Bongasin jo taannoin muutamasta seuraamastani ulkomaisesta blogista lasten mustia Niken Roshe Run -kenkiä, joihin ihastuin. Niitä ei vaan tuntunut löytyvän mistään suomalaisille perus tutuista verkkokaupoista, ja mä olen aika valikoiva sen suhteen mistä uskallan tilata.

Olin jo suunnilleen luovuttanut, kunnes älysin katsoa Zalandon poikien puolelta havittelemaani mustaa väriä. Ja sieltähän se sitten löytyi! Ihmettelenpä vain että mikä tekee mustavalkoisesta poikien väriyhdistelmän, eikös se ole yksi neutraaleimpia yhdistelmiä mitä löytyy, kenen tahansa ajattelemana?

IMG_3621xxIMG_3598x IMG_3610xRoshe Runit ovat kevyimmät ikinä näkemäni lastenkengät, no okei Crocseja lukuunottamatta, ja Tiaran mukaan äärimmäisen mukavat jalassa. Ne ovat pehmeät, vaimentavat iskuja, ja sopivat niin juoksuun kuin ihan citylenkkareiksikin. Citykäyttöön ne on meillä ostettu, sillä ne eivät ole vedenpitävät tai muutenkaan Suomen välikauteen sopivat. Hinta oli kohtuullinen 49,90 ja voisin kutsua näitä yhdeksi parhaaksi kenkäostokseksi ikinä. Niin parhaaksi, että haluan samat itselleni! Ja vannon, että 12 viikon treenirupeaman jälkeen myös ostan ne itselleni palkinnoksi, hah! Zalandolta näyttää ainakin pienimmät koot kuten Tiaran 25 olevan jo loppu, mutta isompia oli vielä äsken kun katsoin.

IMG_3570x IMG_3586xKirjoitin jo välikausivaatepostauksessa, että Gore-texit yleisesti ottaen eivät miellytä silmää etenkään värivaihtoehdoillaan, ja oli hankalaa löytää kenkiä joihin ei olisi yhdistetty millinkään kaistaletta pinkkiä väriä. Nämä Vikingin MID Torrent gore-texit ovat kuitenkin kivan raikkaan väriset, ja sopivat myös oranssi-mustan Popin välikausisetin kanssa mielestäni hyvin. Ne ovat hengittävät, vedenpitävät, ja vaelluskenkinä suunniteltu epätasaiseen maastoon, jollaisessa Tiarakin kerhopäivänsä viettää.

Yksinkertaisuus, se on kaunista. Molemmissa kengissä yhdistyvät yksinkertainen look ja äärimmilleen viety mukavuus. Kumppareista on tulossa vielä asiaa, mutta kunhan ne on saatu postattua niin meidän välikausikamppeet alkavat vihdoin olla kasassa. Hanskatäydennyksiä pitää vielä tehdä, mutta muuten! Sitten voisinkin alkaa miettimään talvea vihdoin, moni muu näyttää miettineen sitäkin jo.

Mitäs tykkäätte kenkäuutuuksista? Iskeekö juoksukenkämuoti?


Täällä ollaan taas

02.09.2014

Tuntuu vaikealta alkaa kirjoittamaan, olen pyöritellyt lauseita päässä koko päivän, aloittanut kirjoittamaan monta kertaa, pyyhkinyt pois ja aloittanut alusta. Mulla ei suinkaan ole ideoiden puutosta bloggaamisen suhteen, mulla on vihko täynnä ideoita, muistiinpanoja, ja innostusta kirjoittaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi, mutta jotenkin viikonlopun jälkeen on vaan niin vaikea aloittaa. Tuntuu että kaikki mitä kirjoitan on väärin jollain tavalla. Mulle tulee huono omatunto siitä, että yritän palata normaaliin arkeen, enkä mieti Mörköä 24/7 vaikka suru onkin läsnä. Mulle tulee myös huono omatunto jos en kirjoita mitään ja suren vain.

Tuntuu jotenkin tosi väärältä ajatella kirjoittamista vaikkapa vaatteista, miten voisin miettiä jotain lasten kenkiä, kun olen juuri menettänyt rakkaan läheisen, joka oli mulle se pikkuveli (kylläkin karvainen versio) jota mulla ei koskaan ollut? Tosiasia on kuitenkin se, että en mä voi tätä blogia miksikään surublogiksi muuttaa, enkä haluakaan. Mun täytyy vaan käsitellä nämä asiat itse, ja perheen kesken, ja yrittää jatkaa blogissa mahdollisimman normaalisti. Se ei tarkoita missään nimessä, että en enää surisi. Ja kyllä, perustelen ja väännän tätä rautalangasta nimenomaan siksi, että mulla on niin huono omatunto, ja syyllistän itseäni tästä kokoajan.

Nyt kuitenkin niitä kuulumisia! Lauantaina me ehdittiin viedä tytöt meidän ystäväperheen kanssa Helsingin Venetsialaisiin, ja siellä riitti hurjasti nähtävää molemmille. Tiara uskalsi käydä paloautossa sisällä ihan yksin, ja tutustumassa laivaan Oton kanssa. Pomppulinna oli jälleen kerran ihan huippuhauska, ja fiksusti organisoitu, sillä pomppimaan pääsi kerralla vain muutama lapsi, joten ei tarvinnut pelätä että siellä saa joku nenilleen tungoksessa kun kaikki riehuvat ja pomppivat.

IMG_3370 IMG_3384 IMG_3407 IMG_3448Molempien tyttöjen suurin suosikki taisi kuitenkin olla temppurata, jonka kohokohta oli selkeästi sellainen tunneli josta sai ryömiä. Zeldakin niin hienosti ryömi sieltä läpi ja kikatti, milloin siitä tuli noin iso?! Pyörittiin juhlissa pari tuntia ja lapsilla oli hauskaa. Eilen mulla oli tapaaminen Raflassa, ja tänään onkin sitten ollut ihan tavallinen kerhopäivä. Tiara toi tänään kotiin ensimmäisen kerhossa askartelemansa taideteoksen, ja tulin siitä kyllä niin iloiseksi ja ylpeäksi että! Muistan vielä miten jännitin ja iloitsin aina kun sain viedä jotain tarhassa tai koulussa askarreltua äidille, se oli niin ihana tunne kun tiesi ilahduttavansa äitiä. Mä oon aina ollut tosi huono pitämään lahjoja salassa, ja mulle teki silloinkin aina tosi tiukkaa pitää joku äitienpäiväkortti tai -askartelu piilossa oikeaan päivään asti.

IMG_3424 IMG_3433 IMG_3439 IMG_3443Vaikka olen pitänyt kaikesta muusta taukoa, treenit olen tehnyt tunnollisesti joka päivä. Parasta on ollut käydä juoksemassa illalla, raivomusiikit täysillä pauhaten ja kaiken unohtaen. Kirjoitan tällä viikolla lisää treeneistä, nyt on menossa jo kolmas viikko. Mulla on onneksi myös kaksi ihanaa pientä kannustajaa täällä kotona, joista pienempi kyykkää aina kun minäkin, ja isompi tekee kuperkeikkoja taukoamatta. Zelda on myös kiinnostunut ilmeisesti spagaateista, tai ainakin siltä vaikuttaa uuden lempiharrastuksen perusteella:

IMG_3488Otto- raukka joutui aloittamaan uuden pestinsä Kideblogeissa tämän surun keskellä, mutta kunnioitettavan hyvin hän silti on suoriutunut. Ihanaa kun saatiin meidän ensimmäinen miesvahvistus mukaan, enkä voisi olla ylpeämpi siitä että hän on juuri mun rakas aviomieheni. Tervetuloa joukkoon muru!

Haluan kiittää vielä täällä teitä kaikkia kauniista sanoista, ja tuesta jota olette meille osoittaneet viime päivinä<3 Mulla ei riitä nyt voimat edellisen postauksen kommentteihin vastaamiseen, sillä ne herättävät niin paljon tunteita. Mutta jokaikisen olen lukenut, ja tulen lukemaan vielä monta kertaa, aina kun suru iskee voimakkaana. Kyllä tämä tästä, pakkohan sen on. Blogissa palaan pikkuhiljaa takaisin arkeen, huomenna luvassa ainakin Tiaran upouusia vk-kenkiä, sekä treenijuttuja.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja kiitos <3