Marraskuu. Kuka voi ihan rehellisesti tunnustaa tykkäävänsä siitä? En minä ainakaan. Marraskuu on mun kaikista inhokein kuukausi, kaikista muista mä tykkään kovastikin. Marraskuussa mun positiivisuus kokee kolahduksen ja suklaalevyjä kuluu useampi viikossa, joka vuosi. Vaikka mitään erityistä ei tapahtuisi, vaikka kaikki olisi ihan tavallista ja ihan mukavaa, niin marraskuussa kaikki on vähemmän mukavaa kuin muina kuukausina. Ja kaikki erityinenkin tuntuu lähinnä kuormittavalta, toisin kuin yleensä. Yleensä erityinen tuntuu piristävältä ja kivalta.

Mä olen tosi jouluihminen kuten olen monesti sanonutkin, mutta marraskuu on vielä liian kaukana joulusta. Marraskuussa on ihan pimeää, silloin ei koskaan ole vielä lunta ainakaan muutamaa tuntia kauempaa. Silloin on pimeää kun menee töihin, ja pimeää kun lähtee töistä kotiin. Marraskuussa on märkää ja marraskuussa masentaa. Marraskuussa mä varmaan kinastelen Otonkin kanssa enemmän kuin vuoden kaikkina muina kuukausina yhteensä. Marraskuussa lapsiakin kyllästyttää toistensa seura. Marraskuussa iskee aina joku ärsyttävä flunssa, niinkuin tänäkin vuonna pari viikkoa sitten, ja vielä juuri silloin kun mulla oli tärkeitä juttuja töissä.

Marraskuussa en osaa rauhoittua ja rentoutua, mutta en myöskään osaa keskittyä mihinkään mitä haluaisin tehdä. Teen vähän kaikkea, mutta en ole oikein tyytyväinen mihinkään sitten kuitenkaan. Pitäisi lähteä ulos, mutta ikkunasta ulos katsoessa haluaa vain hautautua peiton alle. Ei taas tuota mustaa, märkää ja tuulista.

Marraskuu. Mikä siinä onkin että silloin mikään ei tunnu onnistuvan? Ja miksi yleensä kaikki muuttuu taas kivaksi sinä yönä kun marraskuu vaihtuu joulukuuksi?

Aion nyt haastaa tämän marraskuun, ja tehdä näistä viimeisestä kolmesta päivästä ihan huiput. Aion leipoa vähän lisää herkkuja piristykseksi. Aion lähteä tuonne ulos kylmään ja märkään ja pimeään, kyllä siellä tarkenee kun laittaa vaatetta päälle. Aion myös sallia itselleni sen peiton alle hautautumisen lasten ja Oton kanssa. Leffailta itseleivottujen herkkujen ja noiden kolmen rakkaan kanssa piristää aina, myös marraskuussa. Aion sallia itselleni ne suklaalevyt vaikka useamman kerran viikossa, tämä hirveä himotus loppuu taas kunhan vuosi vaihtuu ja valo alkaa lisääntyä.

Marraskuun hankaluudesta huolimatta mä vannon, että jokainen marraskuu vuoden 2010 jälkeen on ollut edellistä marraskuuta parempi. Ai miksikö? No siksi, että joka vuosi mulla on ollut isompi ja isompi kimpale rakkautta mun elämässä. Ensin Otto ja vastasyntynyt Tiara, seuraavana vuonna Otto, pieni taapero-Tiara ja masussa kasvanut Zelda. Ja nyt jo kolmatta vuotta me kaikki neljä, kaikki yhtä innoissaan joulusta, kinkusta ja kynttilöistä. Nykyään se ärsyttävä marraskuukin on parempi, kuin kaikki muut kuukaudet ennen Tiaran syntymää, koska meillä on toisemme. Pitää vaan marraskuussakin muistaa pysähtyä miettimään sitä, eikä vaan masistella yksin. Kaikki on hyvin.

Onko muita joita marraskuu ärsyttää ja kyllästyttää?

Helou! Keskiviikon kunniaksi on aika lyödä vähän faktoja tiskiin, ja jaan siis itsestäni kahdeksan aiemmin jakamatonta faktaa. Uskokaa tai älkää, vaikka olenkin tehnyt jo kaksi tällaista neljä- ja puolivuotisen blogihistoriani aikana – niitä faktoja löytyy lisää. Hassujakin. Ehkä sellaisia joita ette olisi uskoneet? Tai sitten olisitte, mä en tiedä. Kertokaa mulle, ja kertokaa jos teillä on jotain samoja juttuja kuin mulla!

1. Luen kaikkein eniten poliittisia blogeja.

Mua kiinnostaa sekä kotimaan asiat, että Suomen ulkopolitiikka ja politiikka koko maailman mittakaavassa. Poliittisten blogien lisäksi seuraan useita kotimaisia ja ulkomaisia uutis- ja ajankohtaissivustoja. Mulla on kova tarve olla perillä maailman asioista, ja yritän seurata mahdollisimman monia eri lähteitä saadakseni mahdollisimman puolueetonta ja rehellistä informaatiota.

2. En voi kuoria raakoja juureksia tai perunoita ilman kumihanskoja, koska olen niille allerginen.

Siksi Otto yleensä hoitaa meillä kuorimisen, ja mä vaan keskityn sitten nauttimaan ihanasta paistetusta perunasta, porkkanasta ja bataatista.

3. Olen muuttanut elämäni aikana melkein 15 kertaa, joista kahdeksan kertaa sen jälkeen kun täytin 16.

Ennen näitä reilua kolmea nykyisessä asunnossa vietettyä vuotta en asunut missään vuosikausiin vajaata vuotta pidempään. Hetkittäin tuntui vaikealta juurtua, kun oli tottunut muuttamaan usein. Nyt olen niin juurtunut tähän asuntoon, että muutto tuntuu ajatuksena ihan raastavalta, vaikka lisätilalle olisi tarvetta jo nyt.

4. Torkutan vartin joka arkiaamu ennen kuin nousen ylös.

Kikka on kuitenkin se, että olen asettanut herätyskellon soimaan ekan kerran aina varttia ennenkuin mun pitää nousta. Niin ehdin nuokkua vartin tiukasti Oton kainalossa, ja joudun vasta sitten nousemaan. Öisin me pyöritään miten sattuu eikä nukuta missään lusikassa, mutta aamuisin on kiva kömpiä siihen kainaloon hetkeksi. Lähtee aamu kivemmin käyntiin.  Sen jälkeen on ihan parasta nousta yhdessä pöllämystyneen mieheni kanssa, joka ei aamulla puhu yhden käden sormilla laskettavaa määrää enempää sanoja. Hän on mun aamuörmy.

5. Nukun kuulemma aina keskellä sänkyä

Kysyin Otolta tätä kirjoittaessani, että mikä fakta hänellä tulee musta ekana mieleen. ”No sulla on aina pakottava tarve nukkua ihan keskellä sänkyä niin että mulle jää joku hikinen pari senttiä reunasta tilaa”.. Hahah, mulla ilmeisesti vähän ruusuisemmat fiilikset meidän yöunista kuin Otolla. Minkäs minä sille voin että nukahdan aina ekana ja sitten vaan etsin mukavan asennon ja nukun siinä.

6. Olen ihan koukussa Marja Hintikka Liveen

Siis ihan mahtava, olen katsonut jokaisen jakson ja vaan ajatellut, kuin paljon helpommalla olisin ehkä itseni raskaus- ja vauva-aikoina päästänyt jos olisin silloin katsonut tätä. Jokaikisessä jaksossa tärkeä aihe, ja juuri sitä avointa keskustelua ja tabujen murtamista mitä vauvavuoden ja raskausajan ajankohtaisiin asioihin on kaivattukin. Jos ette ole katsoneet niin katsokaa Yle Areenasta, siellä on kaikki tähän asti ilmestyneet jaksot!

7. En osaa vieläkään käyttää Snapchatia kunnolla ja seuraan siellä neljää ihmistä

En koskaan muista katsoa onko sinne tullut mitään, kun aina vaan nopeasti päivitän sinne jonkun pienen videopätkän. Ehkä vähän noloa tunnustaa kun mun pitäisi bloggaajana olla perillä myös kaikista somejutuista. Kyllä mä sinne videoita laitan, mutta en osaa mitään snapchat-kikkoja ja teen sitä vaan omalla tyylillä.

8. Kerään ihan hullun määrän kuitteja lompakkoon aina ennenkuin tyhjennän sen

Siis en ostele mitenkään ylipaljon asioita, mutta mulla saattaa vahingossa mennä kuukausia etten tyhjennä kuitteja lompakosta. Sitten se on lopulta niin täynnä että en saa koko lompakkoa kassalla auki kun pitäisi maksaa vaan taistelen vaikka kuinka kauan kun joku kuitti on vetoketjun välissä. Yleensä tämä sattuu juuri silloin kun takana olisi muutenkin jonoa. Nolo ja ärsyttävä tapa! Mutta en vaan muista tyhjentää niitä, enkä koskaan heitä niitä samantien poiskaan.

Onko kellään teistä samoja tapoja tai faktoja, vai olenko mä ainoa? Kertokaa teidän omia hassuja tai outoja tai muuten vaan mielenkiintoisia faktoja!

Olen mukana Indiedaysin & Spice Up!in yhteistyökampanjassa, jonka myötä sain testiin liudan erilaisia aasialaisia kastikkeita, tahnoja, mausteita ja muita tuotteita. Mä tykkään ihan superisti aasialaisesta ruuasta, mutta yleensä mua häiritsee omissa kokkauksissani aina se, että ne eivät ole maistuneet autenttiselta. Kun tietää miten hyvää aasialainen ruoka oikeasti oikein tehtynä oikeassa paikassa on, on harmittanut että omat keitokset ovat aina olleet vähän sinne päin, vähän liian pliisuja. Paino kuitenkin sanalla yleensä, sillä tällä kertaa niin ei käynyt. Tällä kertaa ruuat veivät mun kielen mennessään.

Mä olen ruuanlaittajana sekä hifistelijä, että sellainen nopeiden ja helppojen ruokien ystävä. Arkisin vedetään enemmän sillä nopea ja helppo -linjalla, ja viikonloppuisin taas tykätään hifistellä ja kokeilla uutta, ja käyttää enemmän aikaa ruuanlaittoon. Arkisin pääasia on mahan täyttyminen ja viikonloppuisin nautiskelu. Viime viikonloppuna me nautiskeltiin oikein urakalla näillä Spice up!in tuotteilla, kokeiltiin sekä nopeaa ja helppoa reseptiä, että sitten tehtiin mun elämäni parasta currya jota keiteltiin yhteensä tunti ja joka maistui ihan täydellisen hyvältä. Ruoan hitaampi hauduttaminen palkitsi, ja maku oli taivaallinen. Ruokaa tuli niin iso satsi että syötiin sitä kaksi kertaa päivälliseksi, ja Otto vielä kerran lounaaksi töissä.

Mulle osa Spice Up!in tuotteista oli tuttuja entuudestaan, esimerkiksi perus makea chilikastike joka varmaan melkein joka kodista perusvarusteena löytyy, sekä kalakastike, osterikastike ja sitten muutama noista valmiista ateriakastikkeista. Kalakastiketta ja Osterikastiketta meillä oli aina silloin kun asuin vielä lapsuudenkodissani, mutta en sen kummemmin ole itse niitä osannut käyttää aiemmin. Valmiit ateriakastikkeet taas on meillä joskus sellaisia arjen pelastajia. Kun kastikkeeseen sekoittaa nuudelia, kanaa ja vähän vihanneksia, on valmiina nopea ja helppo ruoka joka maistuu hyvältä. Lapset tykkäävät kovasti miedommista kastikkeista, kuten hapanimeläkastikkeesta tai Chow Mein -kastikkeesta.

Kaikki nämä erilaiset tahnat olivat mulle täysin uusi tuttavuus, ja yllätyin siitä miten hurjan paljon makua niistä saa ruokaan! Inkivääritahna, sitruunaruohotahna ja valkosipulitahna maustavat kätevästi myös simppelimpiä ruokia. Ja en oikeasti tiennyt että curryja on noin monta erilaista, panang curry, punainen curry, vihreä curry ja massaman curry. Me kokattiin Massaman Currya, jota en ole koskaan maistanut aiemmin edes ravintolassa. Massaman Curry on tuhti thairuoka, joka sisältää useita eri ainesosia ja runsaasti mausteita. Täytyy sanoa että se oli varmaan parasta ruokaa mitä olen ikinä ihan itse kokannut. Se maistui jotenkin niin aidolta, ja mausteiselta ja hyvältä ja miljoonalta eri asialta, se oli niin kaukana arkipöperöstä kuin olla ja voi.

Massaman Curry meidän tyyliin (6 annosta)

450g maustamattomia broilerinfileesuikaleita

4dl Jasmiini- tai Basmatiriisiä

3 isoa porkkanaa

3 keskikokoista perunaa

2dl maapähkinöitä

1 iso sipuli

(kevätsipulia varsineen)

1:n limen mehu

400ml Spice Up! kookosmaitoa

2dl kanalientä

2rkl ruokosokeria

4rkl Spice Up! Massaman curry -tahnaa

4 Spice Up! Kaffirlimen lehteä

3rkl Spice Up! Kalakastiketta

3rkl Öljyä

(thaibasilikaa annoksen koristeluun)

Pilko sipulit. Laita paistokasariin öljy ja massaman curry -tahna, sekoita ne keskenään ja anna lämmetä hetken aikaa. Lisää sitten sipulit ja kuullota niitä kasarissa n. 5 minuuttia. Kaada sekaan kookosmaito ja kanaliemi ja keittele toiset 5 minuuttia. Pilko perunat ja porkkanat sillä aikaa, ja lisää kasariin. Lisää myös Kaffirlimenlehdet ja ruokosokeri. Keitä n. 5 minuuttia. Lisää broilerinsuikaleet ja pähkinät, keitä 20 minuuttia. Mausta curry kalakastikkeella ja limen mehulla. Kiehauta vielä ja voit vähän haudutellakin. Tarjoile riisin ja thaibasilikan kanssa.

Se oli oikeasti niin hyvää, mä en kestä! Vieläkin tulee vesi kielelle kun katson näitä kuvia. Ja siis peruna sopi yllättävän hyvin myös ihan vaan sinne kastikkeen sekaan, vaikka ruoka tarjoiltiinkin riisin kanssa. Kastike oli täynnä erilaisia makuja, jotka kaikki sopivat hyvin yhteen.

Mä olen ihan lumoutunut nyt thairuoasta, ja innoissani siitä että viime viikonlopun jäljiltä meillä on vielä vaikka mitä ihania kastikkeita ja tahnoja jäljellä. Mango-Chilidippikastiketta laitoin jo tortillojen väliin toissapäivänä, ja seuraavaksi mä taidan kokeilla sambal oelekia. Resepti-inspistä käyn hakemassa myös Spice Up!in sivuilta, joilta löytyy hurjasti erilaisia reseptejä kokeiltavaksi. Käykää ihmeessä tekin!

Mulla on teille Spice Up!in kanssa nyt mahtava kilpailu: Minkälaisen reseptin sinä kehittäisit Spice Up!in tuotteista inspiroituneena? Kerro oma resepti-ideasi kommenttiboksiin, ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 25.11. klo 21.00 asti. Voittaja saa palkinnoksi huipun Spice Up! -tuotepaketin ja pääsee testailemaan omaa resepti-ideaansa!

Iik, toivottavasti moni teistä osallistuu kisaan sillä mä ainakin palan halusta kuulla millaisia ruokia te valmistaisitte, voin sitten inspiroitua teidän ideoista ja kokkailla lisää ihania herkkuja. Mahtia torstaipäivää kaikille!

Olen varmaan hehkuttanut mun pooloihastusta aika paljon tänä syksynä, ne on vaan niin mukavia ja nättejä ja ennenkaikkea käytännöllisiä näin syksyllä. Kylmä tuulikaan ei tunnu niin paljon kun kaulaa lämmittää korkea kaulus. Viime viikonloppuna käytiin vähän shoppailemassa, ja ostin, ylläriylläri, pooloja. Oma uusi neuleeni on tosin vähän poolon ja normikauluksen välimaastosta, koska normaalia korkeampi se selkeästi on, mutta ei alaspäin taitettava kuitenkaan. Neule on villasekoitetta, ja ihan superlämmin! Lapsille taas löytyi sekä ribbipoolo, että ihanan tuhti neulepoolo. Oli ihana laittautua kunnolla viikon kipeilyn ja verkkari-sotkunuttura-meikitönnaama -lookin jälkeen, ja kieltämättä uusi neulekin piristi.

Molemmat olivat ihan coolisti poolojen kanssa, vaikka etukäteen mietin että ärsyttäisikö korkea kaulus heitä kun ovat tottuneet normikauluksiin. Eivät he edes huomanneet niitä muuten, kuin että ne oli kiva vetää naaman päälle ja olla muka piilossa siellä. Se on ihan sallittua, niin mäkin aina pienenä tein!

Kaivoin kaapista pitkästä aikaa nahkatakin, sillä tuo neule on niin paksu että tuulettomalla kuuden lämpöasteen ilmalla ne riittivät oikein hyvin yhdessä. Ei me tosin ulkona tuolla reissulla kuvaushetkeä lukuunottamatta oikein oltukaan. Käytiin nappaamassa asukuvat parkkipaikan vieressä samalla kun suunnattiin kauppakeskuksen jouluparaatiin autolla lämpimästä parkkihallista. Lapsetkin pärjäsivät ohuemmilla takeilla reissun ajan. Ulkoiluun meillä on omat kamppeet ja sitten on erikseen kauppavaatteet. Ulkoilussa panostan aina teknisiin ominaisuuksiin, ja kauppavaatteiden kanssa saa sitten vähän hullutella tai samistella tai mitä milloinkin.

Pooloja ja puolinutturoita, niistä on tämä vuosi tehty. En kestä miten söpön puolinutturan meidän kuopuksellekin saa jo, kun tukka on kasvanut reippaasti! Niin söpö pieni pallero siinä pään päällä, ihana.

Mun asu / Takki Sheinside* / Neule H&M / Leggingssit Monki / Kengät H&M / Laukku Marc by Marc Jacobs Tiaran asu / Takki Zara / Neule Zara / Housut Zara / Kengät Zara / Laukku H&M                                           Zeldan asu / Takki Zara / Poolo Zara / Hame Zara / Sukkikset Kappahl / Kengät Zara / *saatu blogin kautta.

Mitäs tykkäätte pooloista, iskeekö teihin? Meidän pooloasut hot or not?

Ihanaa päivää kaikille <3

Maanantai-aamu, herätys kello 6.00 ja tihkuva vesisade? No problem. Tänään oli niin ihana herätä, hyvään oloon, pirteänä ja vieläpä tuntia ennen lapsia. Nukkumaan olin onneksi mennyt jo kymmenen maissa edellisenä iltana, että sain ainakin ihan hyvät yöunet. Heräsin niin aikaisin siksi, että tänään lapsilla oli tosiaan päiväkodissa valokuvaus, ja halusin saada itseni laitettua valmiiksi ennenkuin tytöt heräävät, että voin sitten keskittyä heidän pukemiseen, pesemiseen ja kampaamiseen. Päiväkodilla piti myös tänään olla vähän tavallista aiemmin, kun valokuvaaja tuli niin aikaisin paikalle.

Tytöt olivat niin innoissaan, ja eilen illalla jo sanoivat että eivät kuulemma malta odottaa että on tarhapäivä ja valokuvaukset. Aamulla molemmat jäivät hyvillä mielin päiväkotiin, ja esikoinen huikkasi vielä lähtiessä, että ”Minä sitten sanon Zeldalle meidän sisaruskuvassa, että muistaa hymyillä, ettei se katsele sen varpaita tai jotain!”. Mä naureskelin koko matkan tälle tokaisulle, niin ihana huolehtiva isosisko.

Meidän ainoa kokemus tällaisista perinteisistä kuvauksista on Tiaran 1-vuotiskuvista, kun käytiin perhekerhon kuvauspäivänä ottamassa ne. Silloin hän ei oikein lämmennyt kuvaajalle, ja aika vakavat kuvat saatiin, vaikka hurmaavan söpöjä nekin oli. Tänään ajattelin vaan, että ei sillä ole väliä millaiset kuvat sieltä tulee, ne on tärkeitä muistoja lapsille itselleen ja myös meille vanhemmille, ja onpahan fiilistä mukana jos tukka sojottaa tai ilme on vähän vakava.

Kyselin tarhapäivän jälkeen sekä hoitajilta että tytöiltä miten kuvaus oli mennyt. Ja hyvin oli mennyt, Zeldakin oli kuulemma hymyillyt leveästi vaikka Tiara kertoi ettei ollut muistanut edes muistuttaa vaikka aikoi. He olivat kuulemma saaneet vielä katsoa omat kuvansa jälkeenpäin ja tyytyväisiä olivat olleet. Nyt vaan odotellaan innolla että päästään valkkaamaan lopulliset kuvat yhdessä tyttöjen kanssa ja saadaan ne kotiin.

Mulle tarha- ja kouluvalokuvaukset oli aina tosi iso juttu pienenä, ja olen kieltämättä nytkin innoissani, vaikka ei omat kuvat enää olekaan. Päiväkotikuvaukset on hauska piristys syksyyn, ja musta on ihana kun pääsen sitten täyttämään lapsille omia tarha- ja koulukuvakansioita, sellaisia jollaiset itsellänikin on. Paperikuvista tulee aina mieleen mummola, lapsuus, ja valokuvien selaaminen ja järjestely kansioihin mummun kanssa. Se oli parasta <3

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3