Olen mukana Indiedaysin ja Alwaysin #LikeAGirl -kampanjassa, jonka myötä sain tehtäväkseni pohtia tyttöyden takia kohtaamiani ennakkoluuloja. Always jatkaa työtään tyttöjen itsetunnon vahvistamiseksi murrosiässä ja sen jälkeen rohkaisemalla tyttöjä uhmaamaan kaikkia ennalta-asetettuja rajoitteita ja olemaan lyömättömiä – #LikeAGirl.

Kahden pienen tytön äitinä tämä aihe erityisesti herättää mussa sekä tunteita, että ajatuksia suuntaan jos toiseenkin. Mä olen siitä onnellisessa asemassa, että kukaan ei ole koskaan sanonut mulle että en voisi tai saisi tehdä jotain koska olen tyttö. Tietenkin päiväkodissa on sanottu jotain poikaväreistä, minä kun tykkäsin dinosauruskuvioista, prätkähiiristä ja sinisestä vielä tarhaiässä, ja pukeuduin usein poikamaisina pidettyihin vaatteisiin. Se ei kuitenkaan koskaan suuresti vaikuttanut mun itsetuntoon, mä olin prätkähiirisukistani ylpeä, enkä välittänyt.

Vaikka mulle ei ole sanottu että en voisi tehdä jotain, musta on silti tehty oletuksia sukupuolen perusteella. On haukuttu sillä ikävällä h:lla alkavalla sanalla, koska tykkäsin juhlia ja pitää hauskaa.  On sanottu niin, vaikka ei ole tiedetty mitään mun elämästä oikeasti. Koska olen tyttö. Jos en olisi tyttö, se sana ei olisi ollut se sana vaan jotain ihan muuta.  Te tiedätte kyllä sen sanan mitä tarkoitan, ja se sana on ruma. Näettekö tässä kuvassa huoran, vai kahden lapsen naimisissa olevan äidin?

Ehkä vähän huijasinkin ensimmäisessä kappaleessa, vahingossa, on mulle sanottu että en saa tehdä jotain koska olen tyttö. En saanut juhlia, deittailla ja pitää hauskaa vapaasti nuorena, koska mut tuomittiin siksi, enkä todellakaan ollut ainoa. Koska olen tyttö, mun olisi pitänyt käyttäytyä teini-iässä kuin nunna välttääkseni saamasta mainetta, jollaista en ansainnut. Sen maineen nimittäin saa ihan helposti jos on tyttö, vaikka mitään syytä ei olisikaan. En ole koskaan kohdannut näitä ennakkoluuloja miesten taholta, nämä ovat tulleet naisilta, tytöiltä. Heiltä, joiden pitäisi yhdessä kaataa ennakkoluulot ja ymmärtää, että se että on tyttö voi tarkoittaa ihan mitä tahansa, eikä ahdasta ja yhtenäistä muottia.

Mä toivon että siinä vaiheessa kun meidän tytöt ehtivät teini-ikään, kukaan ei enää käytä tuota hirvittävää sanaa vaan kaikki tytöt saavat elää elämäänsä juuri niinkuin itse haluavat, tulematta tuomituiksi kenenkään taholta. Ja jos joku sellaista sanaa käyttää, mä aion tehdä selväksi että kukaan muu ei voi heitä määritellä, ja sanat ovat vain sanoja.

Meidänkin lapsiin käsitykset tyttö-ja poikaväreistä ja tyttöjen ja poikien piirroshahmoista ovat jo iskostuneet. Eivät meidän toimesta, vaan päiväkodin ja uusien kavereiden myötä. Vaatekaupassa ei voi ostaa äidin mielestä kivoja mustia leijonakuvioisia leggingsejä, koska esillä olevassa myyntikuvassa legginssit ovat pojalla päällä. He eivät halua käyttää samoja vaatteita, joita pojat käyttävät.

Mua ei haittaa se niin kauan, kun kyseessä on heidän omat makumieltymyksensä, jotka vaikuttavat vain heihin itseensä (he eivät halua itselleen jotain koska ne ovat poikien juttuja). Mutta jos joskus tulee eteen tilanne, jossa he haluaisivat tehdä jotain, mutta eivät uskalla, ”koska se on poikien juttu”, silloin mä aion vaikuttaa. En myöskään halua, että he koskaan sanovat jollekin toiselle, tytölle tai pojalle, että he eivät voi tehdä jotain koska se on tyttöjen tai poikien juttu.

Linkkasin aiemmin Alwaysin #LikeAGirl –kampanjavideon ja kirjoitin aiheesta tekstin jonka voi lukea täältä. Joku kommentoikin minulle silloin, että ei tarvitse kampanjaa kertoakseen itselleen mitä voi tai ei voi tyttönä tehdä. Hienoa että joku on niin onnekkaassa asemassa, iso osa maailman naisista kun ei ole! Vaikka sitä ei jatkuvasti arjessa tajua  miten paljon naisia arvostellaan ja luokitellaan sukupuolen perusteella, se ei tarkoita etteikö sitä vieläkin tapahtuisi. Sitä ei tarvitse eikä saa hyväksyä.

Oletteko te kohdanneet ennakkoluuloja sukupuolenne takia? Millaisia?

Kirjallisten vastausten kolmas osa tulee tässä! Vielä on jäljellä sitten neljäs osa näitä, ja loput tulevat videomuodossa, koska kysymysten kysyjät olivat niin toivoneet.

Kuinka pitkä olet? Oon miettiny tosi kauan, että kuinka pitkiä sä ja Otto olette. Oletko tyytyväinen pituuteesi? Mä olen 167cm pitkä ja Otto on n. 180cm pitkä. Olen ihan tyytyväinen mun pituuteen, joskus nuorempana haaveilin mallinurasta ja silloin tietenkin kirosin puuttuvia viittä senttiä. Nykyään olen jo niin vanha että ei tarvitse mallinurista paljoa haaveilla, niin pituuskin on juuri sopiva.

Mitkä ovat arjessa huonoimpia asioita mielestäsi? Arjen huonoin asia on ehkä se edestakaisin rumbaaminen koti-päiväkoti-työpaikka-ruokakauppa-keskusta -välillä. Toisaalta joskus ne metro-/bussimatkat voi olla joko pieniä lepohetkiä päivän aikana kun syventyy kirjan lukemiseen, tai sitten lapsilta tulee niin hauskoja juttuja bussissa että siinäkin rentoutuu. Eilen ostettu auto tuo vähän helpotusta tähän, mutta toisaalta taas ei kuitenkaan kuljeta niitä työmatkoja autolla, niin kyllä sitä rumbaamistakin edelleen riittää. Toinen inhottava asia (milloin tahansa) on jos joku perheestä on kipeänä, koska se sekoittaa koko arjen, ja mulla ei työt häviä mihinkään vaikka minä tai lapset oltaisiinkin kipeänä, ne vaan sitten kasautuvat.

Mikä on sun motto? Onni on tässä ja nyt.

Mikä ois semmonen dream come true city jossa tahtoisit vierailla? Niitä riittää, mutta ainakin New York ja Tokio.

Minkä eksoottisen eläimen ottaisit lemmikiksi jos ois pakko valita? Jos ne olisivat eläiminä lemmikiksi soveltuvia eikä siitä aiheutuisi niille minkäänlaista kärsimystä, ja voisin suorittaa valinnan pelkästään söpöön ulkonäköön perustuen, niin varmaan apina, sellainen keisaritamariini. Ne on pieniä ja söpöjä.

Oisitko mielummin päivän villasukka vai pipo? entä virtahepo vai muurahainen? Loistava kysymys tää eka! Oisin mieluummin pipo, koska likainen tukka on kivempi ajatus kuin hikinen jalka. Ja virtahepo olisin mieluusti ja lekottelisin jossain lammessa.

Haluaisin tietää, millainen päivärytmi teillä on niin arkena kun vapaapäivinä? 🙂 Arkisin me herätään siinä 7-8 maissa, mennään päiväkodille joskus ysiltä, ja kympiltä mä oon töissä. Lapset haen joskus neljän maissa, tai Otto hakee jos mulla menee töissä myöhempään, ja sitten tullaan kotiin laittamaan ruokaa ja syödään yleensä 17-18 aikaan. Leikitään, käydään ehkä puistossa tai kävelyllä, ja kasilta lapset menee nukkumaan. Mun vapaapäivinä me nukutaan niin myöhään kuin nukuttaa, 9-10 asti, sitten syödään rauhassa aamupalaa ja ulkoillaan. Lounas on yleensä yhden aikoihin joko kotona tai jossain muualla. Zelda lepäilee vielä lounaan jälkeen yleensä pienet päiväunet, ja sillä aikaa mä teen töitä (=blogihommia) ja isompi neiti piirtelee tai lukee kirjoja tai pelaa ipadilla. Illat menevät samalla tavalla kuin arkipäivinäkin. Viikonloppuisin me ei olla rytmeistä kovinkaan tarkkoja, eikä meillä ole mitään samaa kaavaa jolla viikonloput toistuisivat. Nukkumaan lapset menevät kuitenkin aina viimeistään ysiltä, oli päivän sisältö mitä hyvänsä.

Mikä piirre ärsyttää Otossa eniten? Entä mikä hyvä piirre hänellä on mutta sinulta puuttuu? Onpas hankala kysymys! Ei mua ärsytä Otossa mikään kovinkaan paljoa, kun ei tule nyt mieleen. No okei, ehkä se että jos Otto herää aamulla aikaisin niin se on ihan väsynyt koko loppupäivän. Siksi herään aina mieluummin itse lasten kanssa, koska mulle se ei aiheuta mitään väsymystä ja saadaan enemmän aikaiseksi päivän aikana kun kumpikaan ei ole väsynyt.

Miten vauvakuumeesta pääsee yli? Miten olet itse päässyt? Mietin vain, kun minulla se on jatkunut jo lähes puoli vuotta jokapäiväisenä. Etsin tietoa lapsista, vauvoista, nimistä ja luen perheblogeja. Silti poikaystäväni ja minun opiskelut ovat vasta siinä vaiheessa, että muutamaan vuoteen ei voitaisi lapsia hankkia. Mahtaako blogisi seuraaminen vain pahentaa sitä? Mä pääsin vauvakuumeesta kaksi kertaa yli kun saatiin meidän vauvat, heh! No ei, kai se vaan laimenee ajan mittaan? En mä osaa neuvoa mitään hyvää keinoa siihen. Ja mä en osaa ajatella omia lapsiani enää yhtään vauvoina, niin tuntuu hassulta ajatella että mun blogi pahentaisi vauvakuumetta, mutta toisaalta, vauvojahan hekin ovat joskus olleet. Vauvakuume on pirulainen, ei se ainakaan mulla lähtenyt mihinkään, mutta ehkä se ajatus helpottaa että joskus voi vielä kuitenkin saada vauvan, eikä sitä tarvitse kokonaan sulkea pois, niinkuin teillä?

Mitä huonoja puolia lapsen saamisessa on? Riippuu vähän mitä ajattelee huonona asiana, ja mitä ajattelee vain erilaisena elämäntilanteena johon sopeutuu ja josta oppii pitämään. Lasten kanssa saa nukkua vähemmän, ehtii tehdä omia juttuja vähemmän ja on vähemmän aikaa parisuhteelle, mutta se kaikki hyvä mitä vanhemmuudesta saa voittaa kyllä noiden asioiden vähenemisen mennen tullen.

Haaveiletteko lemmikeistä? Aiotteko ottaa sen koiran, jos niin millon ja millasen? 😀 Haaveillaan kyllä edelleenkin, mutta juuri kun oltiin ajateltu että voisi olla hyvä hetki koiralle, tulikin pari muuttujaa ja mä aloitin päivätyön ja lapset päiväkodin. Juuri nyt me ei pystyttäisi olemaan koiralle niin hyviä omistajia kuin koira ansaitsee, koska on niin paljon rumbaamista, ollaan paljon pois kotoa ja ei ole aikaa jokapäiväisille pitkille lenkeille.

Asuvatko isovanhemmat lähellä? Mun äiti asuu kaukana Oulussa ja Oton isä asuu PK-seudulla eli lähellä.

Onko lapsilla harrastuksia? Ei vielä, juuri tässä ollaan mietitty syksyksi erilaisia vaihtoehtoja.

Ovatko tytöt perusluonteelta kovin kilttejä kuten vaikuttaa? 🙂 Hyväsydämisiä ja hyväkäytöksisiä, mutta ihan tavallisia lapsia silti. Kyllä meilläkin uhmataan ja kinastellaan barbien kengistä.

Mitä ajattelet tupakoivista vanhemmista? Entä raskaana tupakoinnista? Tupakoivista vanhemmista en ajattele mitään niin kauan kuin se tupakointi ei tapahdu lasten läheisyydessä. Raskaana tupakointi on lapsen hyvinvoinnin vaarantamista, ja sitä en voisi ikinä itse tehdä, enkä ole tehnyt.

Onko lapsiluku teillä täynnä, vai voisiko olla mahdollista, että joskus tulisi vielä lisää lapsia? Haluaisitko seuraavaksi lapseksi tytön vai pojan? Mä olen vasta 23 ja Otto 25, että iän puolesta kaikki on ainakin mahdollista vielä melkein 20:n vuoden ajan. Juuri nyt on hyvä näin, katsellaan sitä tulevaisuudessa sitten.

Osaisitko kuvitella et hankkisitte vielä joskus iltatähden esim. 10 vuoden päästä? 😀 Mahdollisesti. Sitä ei voi vielä tietää.

Mikä on sun lempparijäätelö? ja lempparisuklaa? Lempparijäätelö on Ben & Jerry’s cookie dough ja lempparisuklaa on Cloettan sellanen keltanen pikkusuklaalevy.

Sulta on varmaan kysytty tätä useamminkin, mutta eikö sulla yhtään mietitytä laittaa lastesi kuvia nimineen nettiin? Entä jos he vanhempana ovatkin jyrkästi sitä vastaan, mutta olet tehnyt sen jo? Tai jakaa esim. lasten kasvutietoja yms. Henk. Kohtaisia asioita? Mitä jos he pahastuvat tästä vanhempana? ”Eikö sulla yhtään mietitytä”, veikkaan että jokainen blogia kirjoittava vanhempi on näitä asioita miettinyt, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kasvutietoja tai muita henkilökohtaisia asioita en ole jakanut lapsista yli vuoteen, koska halusin rajoittaa ne vauvavuosiin. Vauvat ovat vielä aika persoonattomia, ja vauvan kasvutiedoista ja taidoista keskustellaan muutenkin paljon. Nyt kun tytöt ovat jo 2- ja melkein 4-vuotiaita, ei tulisi mieleenkään enää jaella mitään painoja tai muita täällä. Jos lapset pahastuvat, heillä on siihen täysi oikeus, koska minä tämän valinnan olen heidän puolestaan tehnyt. Sen näkee tulevaisuudessa, miten kaikkien maailman perhebloggaajien lapset tähän valintaan suhtautuvat.

Mäkin oon miettinyt, et mistä toi blogin nimi on saanut alkunsa? Blogin nimi tulee LMFAO:n biisin sanoista, ja mä en edelleenkään tiedä miksi juuri se on valikoitunut blogin nimeksi. Joskus, jo kauan ennen blogin perustamista, mä päätin että jos alan kirjoittaa joskus blogia, tulee blogin nimeksi But I’m a human not a sandwich.

Onko lasten ikäero mielestäsi hyvä? Heillähän on aika pieni ikäero, joten kerro parhaat ja huonommat puolet siitä? Lasten 1,5v ikäero on loistava, he ovat hyviä ystäviä toisilleen, pystyvät käyttämään paljon samoja vaatteita ja ovat hirmuisen läheisiä. Hyviä puolia siis juurikin läheinen sisarussuhde, se että kaikki oli Zeldan vauva-aikana tuoreessa muistissa Tiaran vauva-ajalta,  ja muutenkin oikeastaan kaikki. Zeldan vauvavuosi oli rankka, mutta se oli rankka vain koska emme saaneet nukkua juuri ollenkaan, tämä ei siis liity ikäeroon millään tavalla.

Mitä piirteitä arvostat ystävissä? Entäpä kumppanissa? Luotettavuutta, sitä että voi puhua kaikesta ja sitä että voi viettää aikaa rennosti juuri omana itsenä, eikä tarvitse pingottaa. Arvostan sitä että ystävä pysyy rinnalla aina, vaikka elämäntilanteet eivät kohtaisikaan, ja on kiinnostunut kaikesta mitä mun elämässä tapahtuu, eikä vain siitä koska pääsen seuraavan kerran tekemään jotain ilman lapsia. Yritän tietysti olla myös itse ystävänä samanlainen mun maailman parhaille ystäville, meitä ei ole erottanut edes satojen kilometrien välimatkat. Kumppanissa arvostan tietenkin myös noita samoja asioita, mutta sen lisäksi läsnäoloa arjessa, sitä että on arjessa se toinen puoli jonka kanssa voi jakaa ihan jokaikisen asian, ilot ja surut, lasten hauskat heitot ja uhmat, flunssat ja ruuanlaiton. Mulle Otto on ihan oikeasti mun toinen puoli, eikä tässä maailmassa ole yhtäkään asiaa jota en voisi Otolle kertoa, tai päivää jota en haluaisi Oton kanssa  viettää.

Mikä olisi Otolta sellainen asia/sellaisia asioita mitä et voisi hyväksyä ja päätyisit eroon? Mun tai lasten fyysinen satuttaminen on ajatuksena niin hirveä että sellaista en ikinä voisi antaa kenellekään anteeksi. Onneksi ei ole siitä pelkoa. Eikä mikään henkinenkään satuttaminen kovin mukava ajatus ole mutta sitä on vaikeampi määritellä, että missä raja kulkee.

Miltä tyttöjen hoidon aloitus tuntui alkuun ja miltä se tuntuu nyt? Hyvältä se on tuntunut kokoajan, tietenkin jännittää että miten sujuu taas sitten kun hoito alkaa kuuden viikon tauon jälkeen. Uskoisin kuitenkin ettei mitään ongelmia tule, ja tytöt ainakin juttelevat innoissaan päiväkotikavereistaan ja siitä mitä sitten loman jälkeen tekevät päiväkodissa.

Mitä kouluja olet käynyt? Ja haluaisitko vielä käydä jotain koulu(j)a? Olen käynyt peruskoulun ja lukion josta valmistuin ylioppilaaksi, ja sen jälkeen kävin vajaan vuoden ajan ruotsinkielistä parturi-kampaajalinjaa ammattikoulussa. Haluaisin kyllä opiskella vielä markkinointia ammattikorkeassa tai yliopistossa, mutta juuri nyt se tuntuu liian raskaalta ajatukselta tämän kaiken päälle, ja unelmieni töitä en missään nimessä aio lopettaa koulun takia.

Haave ammattisi lapsena? Mä olin 7v kun keksin että haluan olla muotisuunnittelija. Ahmin järkälemäisiä kirjoja muodin historiasta ja vielä tänäkin päivänä minä vuonna ilmestyi Christian Diorin New look. Vielä ala-asteella suunnitelmissa siinsi sellainen Balmainin tai Proenza Schoulerin tasoinen oikea muotitalo mun nimissä, mutta siinä vaiheessa kun käsityötunneilla ymmärsin että ompelu ei ole ollenkaan mun juttu mä hautasin tämän suureellisen haaveen. Olen aina kuitenkin halunnut työskennellä jollain tasolla muodin parissa, ja blogin myötä nimenomaan markkinointi on valikoitunut oikeaksi lähestymistavaksi mulle.

Jos saisit olla kuukauden ajan joku julkisuuden henkilö, kuka olisit, ja miksi? Apua, vitsi mikä kysymys! Olisi aika siistiä olla kuukauden ajan vaikka Kendall Jenner ja päästä näkemään muotimaailmaa sitä kautta.

Millainen olisi unelmiesi koti? (oma/vuokra, omakotitalo, kerrostalo, rivari, kuinka iso, missä jne.) Unelmien koti olisi mielellään omistusasunto, vähintään 5h+keittiö, sauna ja parveke tai kattoterassi Helsingin keskustassa. Iso ja sellainen missä on paljon isoja ikkunoita, mä rakastan valoa ja valoisassa kodissa bloggaaminenkin on helpompaa, hihi!

Huh miten pitkä postaus, olen yllättynyt jos joku jaksoi lukea näin pitkälle! Näihin kysymyksiin on niin parasta vastata, kun saa oikeasti miettiä kaikkea sellaista mitä ei aina tule edes ajatelleeksi. Huomenna luvassa postausta tämän päivän huipusta Lintsi-reissusta. Ihanaa iltaa kaikille ja kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille <3

Lapset saivat ekan oman telttansa tänä viikonloppuna, kun Tigerista löytyi ihana vaaleansinivalkoraidallinen pyöreä teltta. Mä halusin aina pienenä oman pikku teltan, mutta meillä ei ollut tilaa sille kun pienessä ruoholahtelaiskaksiossa asuttiin, ja nyt onkin ihana kun voi tarjota sen teltan kuitenkin omille lapsille ja nähdä miten he tykkäävät. Ei sillä että meilläkään sitä ylimääräistä tilaa enää kauheasti olisi, neljä henkeä täyttää sen 74m2 kuitenkin aika nopeasti, ja välillä (lue: kokoajan) tuntuu että tila loppuu kesken. Järjellä kuitenkin tiedän että meillä on ihan tarpeeksi neliöitä meidän tarpeisiin tällä hetkellä, ne vaan pitäisi järjestellä paremmin ja keksiä paremmat säilytysratkaisut.

Onneksi puolet vuodesta lasitettu parveke on niin lämmin että siitä saa yhden ison huoneen lisää, ja sinne me nytkin laitettiin teltta pystyyn. Lapset rakastavat olla parvekkeella, ja siellä on ihanan valoisaa. Laitettiin telttaan vähän tyynyjä  lapsille, ja he ovat leikkineet siellä jäätelökioskia, pizzeriaa, barbielinnaa ja prinsessoja koko viikonlopun. Molemmat neidit mahtuvat sinne hyvin ja kaikki tavaratkin vielä. Tuleepahan vähemmän sotkua tänne muun kodin puolelle kun he leikkivät siellä, niin se luo vähän tilan tuntua.

Mä tykkään tuosta vaaleansinisestä teltasta, kun se on jotenkin ihanan raikas ja iloinen. Ja ihan huippua miten paljon riemua yhdestä teltasta saa aikaiseksi. Lapsilla on uskomaton taito nauttia pienistä asioista. Teltasta on nähty jo untakin, ja sinne mennään ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Kai se on lapselle iso juttu kun on joku ihan oma paikka, joka on vain lapsille suunniteltu, oman huoneen lisäksi siis. Jos meillä olisi oma piha, olisi ihana laittaa lapsille leikkimökkiä, mutta koska meillä ei ole niin tuo teltta on loistoratkaisu, ja uskon että se ilahduttaa tyttöjä vielä monta vuotta.

Otolla on vielä viikko lomaa jäljellä, minkä jälkeen meillä alkaa taas kunnon arki. Lapset tosin jatkavat päiväkodissa vasta kolmen viikon kuluttua, joten ne kaksi ekaa arkiviikkoa tulevat olemaan aikamoista sumplimista, mutta eiköhän me hyvin selvitä. Alkava viimeinen Oton lomaviikko tulee olemaan ihana, suunnitelmissa on lintsireissua ja sitten loppuviikosta ne meidän ystävien häät joita juhlitaan Suomenlinnassa. Noita ennen mulla on kuitenkin muutama työpäivä, tänään siis aikaisin nukkumaan. Ensi viikolla luvassa päivän asua, viikon arkiruokaa ja vastauksia teidän kysymyksiin, sekä tietenkin kuulumisia ja kuvia lintsiltä, häistä ja muualta.

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

Olen mukana  Indiedaysin ja Alwaysin #LikeAGirl -kampanjassa, jonka tarkoituksena on kannustaa tyttöjä olemaan juuri sellaisia kuin he haluavat olla ja uhmaamaan ennalta-asetettuja rajoitteita. Aihe on mulle äärimmäisen lähellä sydäntä, koska olen itsekin kahden pienen tytön äiti, ja siksi olen iloinen että saan olla mukana levittämässä tätä sanomaa.

Always on tehnyt jo pitkään työtä nuorten tyttöjen itsetunnon vahvistamiseksi, ja jatkaa työtä edelleen jotta jokainen tyttö voisi tuntea itsensä lyömättömäksi, ja ylpeäksi siitä että on tyttö. Monen tytön itsetunto säröilee murrosiässä, eikä se välttämättä parane enää koskaan. Heinäkuun 7. päivä lanseerattu Alwaysin #LikeAGirl -kampanja keskittyy tyttöjen itsetunnon vahvistamiseen erityisesti murrosiässä, ja sen jälkeen. Kampanjan tavoitteena on kääntää ilmaisun ”kuin tyttö” sävy positiiviseksi ja vahvaksi, tyttöydestä saa olla ylpeä. Ei pitäisi olla rajoitteita, mitä tytöt saavat tai eivät saa tehdä, vaan tytöt saavat elää täysillä ja tehdä juuri niitä asioita mistä nauttivat, olivat ne sitten yleisesti mielletty ”poikien jutuiksi” tai eivät.

Kampanjan parin minuutin video on pysäyttävä. Siinä nuoret ja vähän vanhemmatkin tytöt kertovat itseään kohtaan asetetuista paineista, asioista joita heitä on kielletty tekemästä tai joista heitä on haukuttu, koska he ovat tyttöjä. Videota katsellessa tunsin pahaa oloa videon tyttöjen puolesta, ja myös samaistumista. Itsekin olen joitakin noista asioista kuullut pienempänä. Yhä edelleen tyttöjä lokeroidaan ja määritellään sukupuolen perusteella, ja jo pienet lapset voivat ajatella että he eivät voi tehdä jotain vain koska ovat tyttöjä. Videolla on kuitenkin positiivinen sanoma, ja lopussa mulla meni kylmät väreet, ne tytöt siinä videolla olivat ihan mahtavia.

Video on julkaistu vasta muutama päivä sitten, mutta sillä on jo yli kuusi miljoonaa katselukertaa Youtubessa. Liittykää ihmeessä joukon jatkoksi jos ette vielä ole videota katsoneet, ainakin mussa se herätti paljon tunteita, ja äitinä antoi ajattelemisen aihetta myös. Mun mielestä on upeaa että Always on näin vahvasti mukana tärkeän asian puolesta. Tulen palaamaan aiheeseen vielä myöhemmin omien ajatuksieni ja kokemuksieni pohjalta.

Ihanaa lauantaita kaikille <3

Viime viikolla Oulussa löysin itselleni sellaisen mekon, että en olisi uskonut sitä vielä muutama vuosi sitten ostavani. Kuviollisen mekon, joka on kuvioitu punaisella, värillä jota en ole käyttänyt pitkiin aikoihin. Toisaalta tuntui että mekko ei ole yhtään mun tyyliä, mutta jokin siinä kuitenkin ihastutti, ja sen jälkeen kun ostin sen, se on ollut mun päällä jo vähän turhan monta kertaa. Punainen on tosi raikas valkoisen kanssa, avoin selkä on ihana ja mekko ei pitkistä hihoista huolimatta ole kuuma vaan oikein mukava. Ja menee hyvin syksyisemmilläkin keleillä sukkahousujen ja nahkatakin kanssa.

Pitäisi useamminkin astua pois omalta mukavuusalueelta eli perusvärien ja kuviottomuuden maailmasta, ja kokeilla jotain piristävän erilaista, se kannattaa. Mekko on vähän boho-tyylinen kuvioinnillaan ja kultaisilla yksityiskohdillaan, ja ekaa kertaa musta tuntuu että se tyyli jopa vähän sopii munkin tyyliin. Pitää vaan löytää se oma tapa toteuttaa. Tuon mekon kanssa voi yhtälailla laittaa siistin ja tiukan nutturan, kuin antaa vastaheränneen tukan hulmuta pörröisenä ja vapaana.

Mekko on siis BikBokista, ja oli vieläpä alennusmyynnissä. Mä olen tehnyt tänä kesänä parempia alelöytöjä kuin varmaan ikinä, yleensä en siis löydä aleista yhtään mitään mutta nyt olen löytänyt vaikka mitä, sekä Suomesta että Ruotsista. Se on ihan kiva juttu, mielellään mä aleshoppailen.

Mekko BIKBOK / Kengät H&M / Kello Marc by Marc Jacobs* / Rannekoru Tommy Hilfiger* / Sormukset H&M & Topshop paitsi vihki- ja kihlasormus/ Laukku Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta.

Boho-mekko hot or not?