Mä sain kommentin tuossa jokin aika sitten, että olisiko mun mahdollista tehdä taas postausta palautumisesta, kun raskaudesta on nyt kulunut jo pidemmän aikaa, melkein seitsemän kuukautta. Koska en vielä(kään) ole kyennyt tekemään sitä ruokapostausta ihan johtuen siitä että ollaan sairasteltu eikä ruokavalio tai jääkaapin sisältö ole ollut ihan sitä mitä normaalisti, niin ajattelin nyt kuitenkin toteuttaa edes jonkin toivepostauksen. Mutta älkää huoliko, se ruokapostaus on kyllä ehdottomasti tulossa, kunhan pääsen taas vauhtiin kokkailussa!

Toisen lapsen jälkeen en ole ottanut palautumisesta yhtään niin paljoa stressiä, kuin ensimmäisen jälkeen. Alussa myönnän toki kytänneeni aika ajoin että joko se pötsi on pienentynyt, mutta nyt kun raskaudesta on jo suhteellisen pitkä aika niin en ole kauheasti enää kiinnittänyt asiaan huomiota. Osansa tekee varmasti myös se että kesällä kun olin vasta synnyttänyt oli keli sellainen että kroppa oli jatkuvasti esillä ja sitä tuli katsottua pienissä sortseissa ja bikineissäkin peilistä useammin. Nyt on jo talvi ihan käsillä ja pehmeiden collegepaitojen ja farkkujen alta sitä harvemmin tulee murehdittua että pilkottaako jostain raskausarpi tai löllönahkamakkara.

Mun mielestä mä oon palautunut ihan hyvin, mahdollisesti jopa paremmin kuin Tiaran jälkeen, tai aikaisemmin siis. Oon tyytyväinen mun kroppaan, voisi se olla kiinteämpikin mutta en mä sitä vihaa. Se on ihan bueno, mun näköinen vartalo kuten aina ennenkin. Vaikka olenkin ihan sinut itseni ja nykyisen ulkoisen habitukseni kanssa, on kroppa ja sen kunto kuitenkin mulle tärkeä asia. Siksi mä otin kesällä itseäni niskasta kiinni ja päätin että säännöllisen liikunnan on tultava osaksi mun elämää taas tauon jälkeen.

Ostin kahvakuulan ja aloin käymään lenkillä. Ensin pidin itselläni tiukkaa rutiinia, liikuin säännöllisesti kuusi kertaa viikossa kahvakuulaillen ja pari kertaa viikossa lenkkeillen. Sitten liikunta kuitenkin jäi, ja jäi, ja jäi, kun tuli pimeää ja kylmää. Aloin taas puputtamaan herkkuja harva se ilta ja laiskistuin niin että ennen leipomani mustikkapiirakat ja mutakakut vaihtuivat mihinkäs muuhun kuin kauppojen valmiisiin kaloripommeihin. Eihän ne itsetehdytkään herkut terveellisiä ole, mutta en koe niitä ihan yhtä pahana kuin lisäaineiden kyllästämiä keksejä ja muita mussutettavia, mitä kauppojen valikoimista löytyy.

Muutaman viikon mussutettuani mä kyllästyin ja päätin alkaa uudelleen liikkumaan. Kerkesin saada lenkkeilyyn taas hyvän vauhdin päälle ennen kuin tultiin kipeäksi koko perhe ja nyt tuntuu että pitää taas aloittaa alusta. Yllättäen herkutkin ovat maistuneet sairasteluajan, ruoka sen sijaan ei. Lapsilla on sentään ollut fiksua syötävää mutta äiti ja isi on laiskotelleet heidäkin edestään. Suorastaan ällöttää miten huonosti on tullut syötyä, onneksi olo alkaa muuten olla jo helpompi ja ensi viikolla taidankin tehdä oikein extrasuperterveellistä ruokaa.

Nyt hyppäsin vähän asian viereen kun aloin juttelemaan ruokavaliosta ja liikunnasta, mutta ajattelin vähän niinkuin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kertoa missä mennään niidenkin suhteen, kun kyseisistä aiheistakin multa on toivottu postausta. Tämän enempää ei tällä hetkellä ole kerrottavaa, mutta kunhan pääsen takaisin vauhtiin niin voin vaikka esitellä mun kahvakuulan, se on armeijan vihreä ekotekoinen kaveri ja mä tykkään siitä että kun sillä treenaa niin se tuntuu ja tulokset näkee oikeasti pian. Tavoitteena mulla ei ole muuttua lihaksikkaaksi, eikä se mun heiveröisellä kuulalla onnistuisikaan – mutta haluan edelleen kiinteytyä ja pysyä hyvässä peruskunnossa. Suurin tavoite mulla on se että saisin liikunnan takaisin osaksi mun jokapäiväistä elämää, niin ettei kynnys lähteä lenkille tai jopa salille olisi näin suuri.

Onneksi olen siitä onnekkaassa asemassa että ainakaan toistaiseksi liikunnan puutos tai herkuttelu ei ole pahemmin ulkonäköön vaikuttanut, vaan lähinnä fyysiseen oloon joka on välillä ollut tosi voimaton ja surkea. Tai ainakin koen että tuota ylläolevaa kollaasia katsoessani näytän suunnilleen samankokoiselta kaikissa kuvissa lukuunottamatta yhtä. Mutta selvää on että eihän kukaan voi ikuisesti olla liikkumatta ja mussuttaa vaan herkkuja pysyen yhtä hoikkana kuin ennenkin. Siksi haluankin tehdä kunnon muutoksen juuri nyt etten koskaan pääse ylipainoiseksi asti.

Ja jos joku pohtii siellä mun nykyistä painoa, niin tällä hetkellä painan saman verran kuin astellessani ensimmäistä kertaa elämässäni äitiysneuvolaan vuonna 2011. Paino on näiden vuosien varrella vaihdellut 43:sta kilosta 62:n kiloon ja nyt olen taas siinä omassa painossani. 62 kiloa painoin siis mennessäni synnyttämään Tiaraa ja 59 kiloa mennessäni synnyttämään Zeldaa.

Se yksi kuva kollaasista, josta puhuin on otettu silloin kun painoin 43 kiloa mennessäni ensimmäiselle neuvolakäynnille Zeldan odotusaikana ja se oli jo liian vähän jopa mun mielestä, mutta kuten olen täällä useaan kertaan kertonutkin niin en koskaan pyrkinyt siihen painoon vaan mulla vaan lähti painoa ihan itsestään vaikka söin kuin hevonen. Kävin jopa lääkärissä sen takia ja multa otettiin vaikka ja mitä kokeita ja testejä kilpirauhasarvoista lähtien mutta mitään ei löytynyt. Onneksi kuitenkin raskausaikana paino nousi ja nyt raskauden jälkeen olen jo useamman kuukauden pysynyt omassa painossani ja toivon ettei se tästä muutukaan mihinkään suuntaan. Tässä vielä se kuva isompana, ja kuva tämänhetkisestä tilanteesta vaatetettuna:

Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään. Mä veikkaan että jos jokin muutos kropassa vielä tapahtuu niin se tapahtuu sitten kun lopetan imetyksen, sitä taas en ole vielä suunnitellut että milloin se tulee tapahtumaan. Mutta jos haluatte vielä palautumisesta kuulla niin kirjoitan siitä sitten kun imetys on loppunut ja hormonitoiminta palautunut ennalleen joskus hamassa tulevaisuudessa, sitten sen näkee mitä nämä vuodet oikeasti ovat mun kropalleni tehneet.

Tämä jäi hieman myöhäiseen tämä postaus kun tuolla meidän pienemmällä neidillä on nukahtaminen edelleen vähän turhan hankalaa sen flunssan jäljiltä, mutta sainpa kuitenkin tehtyä! Nyt koitan vielä saada kommentit vastailtua ja taidan laittaa Facebookin puolelle vielä yhden hauskan videon Tiarasta ja mun kaverista Oonasta. Kuvasin sen tänään päivällä niin että Tipa ei huomannut ja hän selitti innoissaan vaikka ja mitä, haha! Huomenna julkistan arvonnan voittajan, jotta partakone lähtee oikeaan osoitteeseen. Kiitos ihan mielettömän paljon kaikille osallistuneille, teidän määrä oli ihan järjettömän suuri, 895, wau!

Mä kävin viikko sitten Stilissimassa sovittamassa pukuja ja kuten blogin FB-sivuilla  taannoin kerroinkin, löysin viimeinkin sen oman upean mielettömän ihanan mahtavan pukuni. Sovittamassa vierähti useampi tunti kun me Stilissiman ihanan Hannan kanssa ”vähän” innostuttiin ja rahdattiin puoli liikettä sovituskoppiin yhtäaikaa. Kuinka ollakaan, päädyin lopulta ensimmäisenä sovittamaani pukuun, jonka jälkeen yksikään toinen puku ei vain tuntunut yhtään miltään. Mä tiesin tasan liikkeseen sisään astellessani, mitä lähdin hakemaan ja onneksi reissulla löysin puvun jota enempää minun näköiseni mikään puku ei voisi olla.

Minun pukuani te joudutte jännittämään vielä kolmisen kuukautta, sillä en tietenkään paljasta sitä etukäteen, en varsinkaan Otolle. Sen verran voin kuitenkin paljastaa että puku istuu kuin hansikas, se on valkoinen ja täydellisen kaunis ja ihana. Kaiken muun jätän arvailujen varaan, hahaa! Hanna kuitenkin nappasi muutaman kuvan sovittamistani puvuista blogia varten kun olin jo oman pukuni ostanut (yleensä hääpukuliikkeissä ei saa kuvata sovitettavia pukuja) ja niitä kuvia näette nyt tässä postauksessa.

Tässä puvussa oli ihan supermassiivinen merenneitohelma, joka oli kyllä kaunis mutta mun makuun siinä oli äärettömän hankala liikkua, mä kun haluan kyetä liikkumaan edes jotakuinkin helposti ja ehkä jopa tanssahtelemaan muutenkin kuin häätanssin verran puvussani. Lisäksi tuntui että mun olematon lantio yhdistettynä tähän malliin sai mut näyttämään muodottomalta pökkelöltä! Pukukin tosin oli vähän turhan isoa kokoa mikä saattoi lisätä sitä pökkelöefektiä, mutta kuitenkin. Kaunis ja upea puku kyllä, mutta ei mulle!Tämä puku oli aivan ihana, tykkäsin siitä todella paljon ja etenkin tuosta herkästä pitsimateriaalista, pitsipukuahan mä lähdin hääpukuliikkeestä itselleni hakemaan. Kuitenkin, kauneudestaan huolimatta juurikin tämä puku tuntui todella tylsältä sitten kun olin sitä omaa pukuani sovittanut, vaikka onkin äärettömän kaunis ja linjakas.

Stilissimasta löytyi myös kattava valikoima aivan ihania hiuskoristeita, koristeita joita en ennen hääpuvun sovitusta ollut vielä edes tullut ajatelleeksi. Mitä ihmettä mä tosiaan teen hiuksilleni? Tästä asiasta on ehdottomasti tehtävä postaus! Postaus on tehtävä myös hääkengistä. Stilissimasta löytyi myös suuri valikoima mitä kauneimpia hääkenkiä, mutta kuten tiedätte – mä en ole se perinteisin morsian ja mä haluan ehdottomasti jonkin muun väriset kengät kuin valkoiset. Mä haluan henkeäsalpaavan upeat kengät jotka todellakin pilkistävät silmään vilahtaessaan puvun helmoista, eivätkä sulaudu valkoiseen. Tässä puvussa oli todella kaunis selkä, mutta se ei sopinut mun käsivarsille tai olkapäille vaan muutti ne muodottomiksi makkaroiksi mitä ne muuten eivät ainakaan omasta mielestäni ole. Tämän vuoden hääpukumuodissa näyttävä selkä ja pitsi ovat ehdottomasti ne the jutut ja tämä puku edustaa niitä täydellisesti. Tämä viimeisen kuvan puku on täydellinen puku. Tätä täydellisemmäksi ei hääpuku voi omissa silmissäni melkein edes muuttua. Se on aivan äärettömän kaunis, rakastan pitsilaahusta joka valon osuessa pukuun tuo esiin linjakkaan merenneitoleikkauksen. Pitsi on juuri oikeanlaista pitsiä, kaunista, laadukkaan näköistä eikä liian mummomaista vaan nuorekkaan kaunista. Mutta täytyy sanoa että maailmasta löytyy vielä yksi täydellisempi puku ja sen puvun te näette mun päällä 8.2.2014. IIIIK!

Stilissima löytyy Töölöstä osoitteesta Runeberginkatu 42 ja täytyy kyllä kiittää vielä tuhannesti kaikkia teitä jotka Stilissimaa mulle suosittelitte. Mä oon aika varma että on melkeinpä mahdotonta lähteä Stilissimasta ilman sitä täydellistä hääpukua, niin suuri oli valikoima ja niin ammattitaitoista on Stilissiman kokenut henkilökunta, etenkin maailman mukavin Hanna! Kiitos vielä tuhannesti Hannalle ja Heidille♥

Mikä sovittamistani puvuista on teidän suosikkinne?

Mä oon todella iloinen että kirjoitin ja julkaisin tuon postauksen eilen, oli mahtavaa taas pitkän tauon jälkeen saada teiltä sankoin joukoin palautetta! Tuntui että sain ihan uutta intoa ja puhtia tähän kirjoittamiseenkin kun moni uusi tyyppi tuli kertomaan mielipiteensä ja sain tosi hyvän fiiliksen teidän jutuistanne ja kauniista sanoistanne. Kiitos kaikille kommentoineille! Ja vaikka osa ilmaisi myös negatiivista mielipidettään muutoksista, oli sekin ilmaisu asiallista mikä on juuri se mitä toivonkin. Mielipiteensä saa ja pitää ilmaista kunhan sen tekee vilpittömästi ja asiallisen ystävällisesti. Viime päivinä mun kaikissa muissa postauksissa on pyörinyt vaikka jos minkälaista mielipiteensä ilmaisijaa taas kerran mutta hän ei onneksi eksynyt sinne missä mielipiteitä toivottiin.

Nyt kuitenkin blogiarki jatkuu aivan kuten ennenkin, mutta kuten lupasin niin nuttura vähemmän kireällä, vaikka sitä puuhaa riittääkin sekä blogin parissa että täällä kotona. Me vietettiin rento ja mukava viikonloppu shoppaillen ja hyvästä ruuasta nauttien ja tässä postauksessa ajattelin esitellä meidän eiliset ostokset ja muutaman muun otoksen.  Tämän päivän mä taltioin kameraan kokonaisuudessaan aamusta alkaen, eli huomenna on luvassa päivä kuvina -postaus pitkästä aikaa. Kuvia tulikin aikamoinen määrä ja tämä yö meneekin sitten niitä läpi käydessä! Mutta nyt kuitenkin niitä kuulumisia.

Perjantaina meillä oli iloisen odottava fiilis koska tiedossa oli pitkästä aikaa melkein kokonaan vapaa viikonloppu kun Otolla ei ollut lauantaina töitä. Piipahdettiin kirjastossa hakemassa Tiaralle vähän luettavaa ja sen jälkeen tehtiin mega super ostokset lähimarketissa ja suunnattiin Subin kautta kotiin. Perjantai-ilta kului löhöillessä ja mulla blogijuttujen parissa ja taidettiin me katsoa Oton kanssa muutama jakso Breaking Badia. Ollaan innostuttu siitä vasta nyt vaikka moni meidän kaveri on sitä hehkuttanut jo tosi kauan, ei vaan olla älytty aiemmin alkaa sitä katsomaan kun on ollut aina jotain muuta.

Kuten moni muukin äiti varmaan tietää, eilen ilmestyi Polarn O. Pyretin Limited edition sirkus-mallisto jota on nyt näkynyt varmaan jokatoisessa perheblogissa vähintäänkin. Me suunnattiin sirkusostoksille rennolla asenteella ja yllätyttiin positiivisesti kun Kampin Popissa ei ollut ryysistä nimeksikään ja löydettiin juuri ne jutut mitä lähdin hakemaankin. Ostosten lisäksi Popista sai vielä Tipallekin hyvän mielen kun tarjolla oli ilmapalloja ja popcornia. Nerokasta Polarn O. Pyret, siinä on kyllä ehkä lapsiystävällisin kauppa mitä meidän muksut tietää! Tiaran puheissa Pop esiintyy nimellä junaratakauppa sillä ilman sirkusteemaakin Popista löytyy aina kivaa tekemistä lapsille Brion junaradan muodossa.

Tipalle tuo ihana sydänpaita ja Zeldalle multiraitabody, niitä me lähdettiin hakemaan ja ne me myös saatiin. Popista me lähdettiin Stockalle pyörimään kun Tipa halusi käydä katsomassa kaloja ja käytiin samalla kahvilla ja Argos-hallin joulumaailmassa, mistä en mitenkään kyennyt lähtemään tyhjin käsin vaikka onkin vasta lokakuu. Mukaan tarttui neljä syötävän söpöä vaaleanpunaista joulukoristetta jotka sopivat tosi hyvin meiltä jo löytyviin koristeisiin. Viime vuonna hamstrasin cupcake-koristeita ja kakkuteemalla jatkettiin tälläkin kertaa, tosin vielä himpun verran imelämmässä värissä. En malta odottaa että pääsen koristelemaan meidän joulukuusen, siitä tulee tänä vuonna niiiiiin hieno!

Nyt kun jouluaiheet on saatu käyntiin onnistuneesti niin tästä höpinästä ei tulekaan loppua ennen kuin vuosi loppuu. Onneksi pian on marraskuu ja saa ihan luvan kanssa olla jouluinen, ja laittaa jouluvaloja esille ja leipoa torttuja. Ensimmäisen glögimukillisen joinkin jo eilen ja voi että olin kaivannut sitä ihanaa, jouluisaa makua! Mulla oli vaan vähän köyhät eväät kun ei ollut rusinoita tai manteleita kun unohdin ostaa kaupasta, täytyy korjata asia mitä pikimmiten. Sirkusvaatteiden ja joulukoristeiden lisäksi mukaan tarttui vielä muutama vaate neideille Kappahlista kun piipahdettiin sielläkin:

Zeldalla on käyneet kaikki 68-koon bodyt pieneksi kun neidin selkä on niin pitkä joten piti hamstrata vielä toinenkin 74-kokoinen body ja sille housut kaveriksi. Tipalle ostin viininpunaisen trikoopaidan kun olen ihan hulluna siihen väriin, se on vain niin ihana ja sopii Tiaralle tosi hyvin. Sellaisia ostoksia tällä kertaa, lisäksi ostettiin Otolle Zarasta housut mutta itselleni en yllättäen löytänyt joulukoristeita lukuunottamatta mitään kivaa vaikka etsintä oli kuumeista. No, kerrankin näin päin!

Pikaisesti vielä julkistan Lamaze-arvonnan voittajakommentin:

Onnea Jannina, mä laitan sulle sähköpostia niin saadaan Rysky oikeaan osoitteeseen! Huomenna luvassa siis meidän sunnuntai kuvina -postausta ja ensi viikolla on tiedossa kaikkea muutakin jännää ja ihanaa, pysykää kuulolla! Hyvää yötä♥

Lukijoiden toiveesta Otto kuvasi videolle kun Ellen Jokikunnas haastatteli mua I Love Me -messuilla Lumoavan messuosastolla. Mua jännitti kauheasti vaikka Ellen olikin tosi mukava (kuten myös koko Lumoavan porukka, oli ihana nähdä!) mutta mun mielestä haastattelu sujui silti yllättävänkin kivasti. Ääni ei edes tärissyt enkä tainnut punastuakaan vaikka ylä-asteella yleisön edessä puhuminen ilman punastumista olisi ollut täysi mahdottomuus! Vähän on tainnut blogiura ja satojen uusien ihmisten kohtaaminen tuoda lisää itsevarmuutta, ihanaa.

Videolla kerron meidän häistä, tästä blogista sekä vähän meidän tulevista sormuksistakin. Messuilla pääsin itseasiassa juttelemaan meidän tulevien sormusten suunnittelijan Heikki Hartikaisen kanssa, sekä hääblogissani arvottujen Paratiisi -korujen suunnittelijan Carina Blomqvistin kanssa. Oli ihan mieletöntä jutella ja saada nimille korujen takana kasvot. Upeaa suunnittelutyötä, en voi muuta kuin kehua!

Kiitos vielä Lumoavalle mahdollisuudesta haastatteluun, mä oon vieläkin ihan pyörällä päästäni että sain oikeasti olla haastateltavana ja mun lukijoita oli jopa katsomassa sitä!

Tämä postaus on hengannut pari viikkoa mulla luonnoksissa kun yhtenä yönä kerkesin tekemään jotain todella harvinaista eli kirjoittamaan kaksi postausta putkeen ja sitten tietenkin unohdin koko postauksen olemassaolon, tyypillistä! Mutta tässä tämä nyt on, meikkipostaus jota on useaan otteeseen toivottukin ja päätin sen tehdä nyt kun sitä tosiaan on niin usein pyydetty, vaikka toivepostausjonossa on muitakin paljon toivottuja postauksia jotka ovat olleet siellä jo pidemmän aikaa. Mä selasin vanhoja postauksiani ja oon viimeksi tehnyt arkimeikkipostauksen kevättalvella, joten nyt ajattelin tehdä vaihtelun vuoksi juhlameikkipostauksen. Mun juhlameikkityyli on muuttunut aika reippaasti teinivuosilta ja nykyään se on aika hillitty, vaikka silmiin panostan edelleen.

Tämä ei ole meikkitutoriaali, enkä kehoita ketään meikkaamaan juuri näin. Tämä on vain postaus siitä miten minä meikkaan itseni. Mä oon  22 vuoden ikään mennessä käynyt aika monta meikkityyliä läpi ja nykyään olen tismalleen tasan tyytyväinen juuri näin, joten neuvoja en kaipaa (tämän ilmoitan siksi että näihin meikkipostauksiin yleensä tuppaa tulemaan niitä ystävällisiä vinkkejä miten kannattaisi tehdä sitä, tätä ja tuota) kun teen kuitenkin sillä tavalla kuin itse tykkään. Makuja on monia, tämä on mun!

Lähtötilanne naama peruslukemilla, silmäjätesäkit roikkuvat leuassa asti ja ihon sävy on epätasainen. Huomaatteko muuten mitä niinkin yksinkertainen asia kuin hymy tekee kasvoille, siinä hammasharja-postauksessa mä hymyilen meikittömillä kasvoilla ja ainakin omaan silmääni näytän ihan suhteellisen ok:lta, mutta sitten taas tässä kuvassa jossa yritän olla mahdollisimman neutraali koen näyttäväni samoissa varusteissa tosi väsähtäneeltä, harmaalta ja tylsältä. Hymy oikeasti kaunistaa!

Meikkipohjaan käytän vaihtelevia tuotteita kausittain, mutta tuo keskimmäisenä näkyvä Lorealin True Match Minerals -meikkipuuteri on ja pysyy. Se on mun kestosuosikki jo vuodesta 2007 asti ja se ei petä koskaan. Riittoisaa, sopivan hintaista ja aina hyvännäköisenä pysyvää, eikä tuki ihohuokosia. Silmänalusten ja muiden ihon pienten virheiden häivytykseen käytän tarpeen vaatiessa joko Vichyn BB-voidetta jota mulla on kahdessa eri sävyssä tai sitten Diorin uudistunutta Forever -meikkivoidetta, joka peittää ja pysyy huippuhyvin. Kuvassa mulla on Vichyn BB-voidetta silmänalusissa ja siinä päällä Lorealin mineraalimeikkipuuteria.

Lumenen poskipuna-aurinkopuuterikombo on kätevä kun meikkipussissa on vähän tilaa ja tykkään sen sävyistä. Mä oon vaalentanut kulmakarvojani todella todella paljon teinivuosilta ja niiltä ajoilta kun mun hiukset olivat vielä tummat, mutta edelleen vahvat kulmat miellyttää mua. Nykyisin kuitenkin pyrin lähinnä täyttämään hassut aukot ja korostamaan kulmien muotoa kynällä, mun omat kulmakarvat on saaneet pysyvästi tummemman värin ja ne erottuvat nykyisin myös ilman meikkiä, toisin kuin vielä muutama vuosi sitten. Kulmakynänä toimii mahtava H&M:n kulmakynä, sekin pitkäaikainen suosikki!

Silmämeikki on se joka tuo kasvoille ilmeen ja siihen tykkään panostaa. Mulla ei ole enää ripsienpidennyksiä ja omat ripseni ovat niin ohuet ja suorat, että tekoripset ovat oiva valinta näyttävään katseeseen. Mä oon kokeillut vaikka mitä tekoripsiä kalliista superhalpohin mutta aina vaan palaan toteamaan että H&M:n ripset ovat mulle parhaat ja niitä osaan käyttää parhaiten, ne vaan sopivat mun silmille. Tekoripsien lisäksi käytän Lorealin Smoky Eyes -luomivärejä ja Rimmelin ripsaria.

Tässä vielä valmis meikki ja hiuksetkin ojennuksessa, eivätkä sotkuisella hätäponnarilla! Tällaisessa lookissa tunnen oloni kaikkein kotoisimmaksi koska tämä ei pahemmin poikkea arkimeikistäni, muutenkuin että luomiväriä on ehkä himpun verran enemmän. Tekoripset ovat maailman helpoin tapa tuoda näyttävyyttä katseeseen ja mä oon niin tottunut niiden käyttöön että siinä ei mene kuin pari minuuttia kun lisään ne. Nuo aiemmin mainitsemani H&M:n ripset ovat juuri sopivan näyttävät, mutta kuitenkin tarpeeksi luonnolliset ja ne saa hyvin sulautumaan katseeseen ripsarin avulla.

Mulla kestää tällaisen meikin tekemisessä ehkä 10-15 minuuttia, riippuen siitä saanko meikata rauhassa vai en. Yleensä meikkaan silloin kun Zelda on nukkumassa ja Tiara ”meikkaa mun kanssa eli huiskii meikkisudilla itseään ja ihailee omia ”meikkejään” eli tyhjiä meikkipurkkeja joita olen hänelle lahjoittanut. Meikkaamisesta tulee mulle hyvä fiilis ja meikkaan melkein joka päivä riippumatta siitä liikunko kotoa mihinkään vai en, se vaan on mun juttu!

Millaisia meikkaajia te olette? Mikä on teidän luottomeikkituotteenne?