Indiedays Inspiration day & Inspiration awards

17.11.2013

Takana on ihan mieletön lauantai! Aivan uskomaton, mä oon ihan sanaton kaikesta mitä oon saanut kokea tämän viikonlopun aikana. Ihan alkajaisiksi haluan kuitenkin pahoitella surkeaa bloggausviikkoa – mä en muista milloin olisin viimeksi ollut yhtä kiireinen kuin nyt ja se on tietysti näkynyt sitten postausten määrässä vaikka ei saisikaan. Mulla on edelleen kiireitä tulossa, mutta nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan postauksia mahdollisimman usein niistä huolimatta. Nyt kuitenkin takaisin tähän viikonloppuun!

Eilinen päivä alkoi jännityksellä siitä mitä tuleman pitää, onneksi mulla oli ihana Karomuru täällä meillä mun kanssa valmistautumassa niin ei tarvinnut yksin jänskäillä. Me laitettiin hiuksia ja meikkailtiin ihan rauhassa ja suunnattiin sitten Sinebrychoffin puiston laidalla sijaitsevaan ravintola Kiltakallioon viettämään bloggaajille järjestettyä Inspiration Dayta. Paikalla oli hurjasti ihmisiä ja aikamoinen tungos, mutta aivan loistava fiilis!

Tavattiin tosi kivoja uusia tyyppejä ja moikkailtiin tuttuja, nautittiin herkuista coctailpaloista ja juotiin parit lasilliset skumppaa. Mun päivän ehdoton kohokohta kaikkien muiden kivojen ihmisten lisäksi oli ruotsalaisten huippusuosittujen bloggaajien Angelica Blickin ja Andreas Wijkin haastattelu ja sen jälkeinen kuvaus- ja juttutuokio Andreaksen kanssa joka oli aivan hurmaava herrasmies ja selkeästi nöyrä ja kiitollinen kaikesta saavuttamastaan! Mä oon niin iloinen että pääsin Andreaksen kanssa juttusille koska olen varma että hänestä tullaan kuulemaan pal-jon vielä sekä muodin että musiikin saralla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA Maailman söpöin ja energisin Ina! Oli ihana tavat Ina kun ollaan jo pitkään tiedetty toisemme mutta ei olla aiemmin törmätty missään. Tuntuu että oikein itsekin piristyi kun toinen oli niin ihanan iloinen ja rempseä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Emilian kanssa soviteltiin Instrumentariumin ständillä sihteerilaseja. Vaikka mulla ei silmälaseille olekaan tarvetta niin oli hauska kokeilla miten eri malliset kehykset muuttavat kasvojen ulkonäköä!OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA Maailman ihanimmat Angelica ja AndreasOLYMPUS DIGITAL CAMERA Kilisteltiin Karon kanssa skumppaa ja rentouduttiinandreaswijkehanaOli aivan mieletöntä jutella Anreaksen kanssa, en voi tarpeeksi korostaa kuinka kiitollinen olen että hänellä oli aikaa jutella hetki ja ottaa pari kuvaa. Mä jopa uskaltauduin puhumaan Andreakselle ruotsia ja hän oli kovin otettu siitä, ihana!

Tapahtumarikkaan ja hauskan päivän jälkeen oli aika kiiruhtaa ensin meille Karon ja Emilian kanssa moikkaamaan pikkutyttöjä ja sen jälkeen vielä Emilian hotellihuoneeseen jatkamaan valmistautumista tyttöporukalla. Tavalliseen tapaamme me oltiin välillä aivan eksyksissä mutta löydettiin sitten kuitenkin perille hotelliin iloisten mutkien kautta ja ajeltiin taksilla Klaus K:n eteen missä avecimme Otto ja Simo jo odottelivatkin meitä.

Klaus K:ssa oli tarjolla paljon pientä purtavaa, mm. herkullisia mini caesar-salaatteja ja muita ihania herkkuja, sekä open bar. Tuli maistettua ainakin supernamia uutta Stassen -nimistä siideriä, jota sai sekä punaisten marjojen että omenan makuisena. Se punaiset marjat on kyllä nyt mun uusi lempimaku, vaikka ei sillä että turhan usein tulisi siideriä maisteltua, haha. Nyt on taas juhlat juhlittu ja voinkin siirtyä odottelemaan innolla mun polttareita jotka huhujen mukaan ovat tammikuussa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän asu / Mekko Gina Tricot / Kaulakoru Vero Moda / Kengät ZARA /

Mua harmittaa kun mulla jäi toi mekon vetoketju millin verran auki näitä kuvia otettaessa, kamerasta oli akku ihan lopussa ja ei uskallettu räpsiä kun nämä pikaisesti että saa itse juhlastakin vielä muutaman kuvan. Mutta ehkä tuo mekon idea tulee siitä huolimatta esille! Mä tykkäsin kovasti siitä että vaikka helma oli pitkä, look oli kevyt, koska kangas oli niin läpinäkyvää.

 Mä halusin tehdä kerrankin jotain erilaista ja laitoin hiukset kiinni nutturalle, koska pähkäiltiin yhdessä tyttöjen kanssa että se tuo kivasti tuota mekon avointa selkää esille jos hiukset eivät roiku siinä edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvista suuri kiitos Karolle ja Karon upealle Olympus OMD-kameralle♥

Gaalassa palkittiin kunkin kategorian kolme parasta, joten omaa sijoitustani en edelleenkään tiedä. Mutta mun mielestä on ihan huikeaa että minut mukaanlukien kolme nuorta äitiä pääsi kymmenen parhaan joukkoon kaikkein suurimmassa kategoriassa, lifestylessa, jossa oli 240 ehdokasta! Mielestäni se kertoo aika paljon siitä että nuorten äitien blogeille on kysyntää! Mulle ei kyllä ollut pettymys ollenkaan että en päässyt kolmen parhaan joukkoon, sen verran arvokkaassa seurassa olin kategoriassani. Voitot menivät ehdottomasti oikeisiin osoitteisiin, omiakin suosikkejani löytyi palkittujen listalta paljon. Kiitos vielä kerran teille lukijoille♥

Kiitos myös koko Indiedaysin väelle upeasti organisoidusta tapahtumasta, joka ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Hieno päivä ja hieno ilta upeiden ihmisten seurassa! Mä todella toivon että tästä tapahtumasta tulee jokavuotinen perinne, jota odotetaan innolla kuukausia.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille♥


Piparitalkoot

10.11.2013

Eilinen lauantai oli ihana päivä, sillä eilen joulun tuoksu valtasi meidän kodin ja saatiin vedellä navat täyteen herkkuja hyvässä seurassa. Mutta jo ennen kuin herkut olivat valmiita, oli fiilis mitä parhain kun sain viettää ihanan aamupalahetken ilopilleri-Zeldan kanssa. Tiara söi oman aamiaisensa heti herättyään kun oli kuulemma niin kova nälkä mutta Zelda, meidän pieni aamu-uninen pallero heräsi vasta puoli yhdeksän aikoihin aamupuurolle ja oli niin iloista neitiä että!

IMG_7917X IMG_7923X IMG_7925X IMG_7933X IMG_7952X IMG_7958Aamupalan jälkeen meidän ihana naapurin Oona tuli meille torttutaikinan kanssa (piparitaikina oli mun vastuulla) ja sitten huomattiinkin että olin fiksuna tyttönä ajatuksissani ostanut itsekin torttutaikinaa piparitaikinan sijaan. Ei siinä auttanut kuin lähteä käymään kaupassa koska ehdottomasti haluttiin myös pipareita! Me kipiteltiin kauppaan ja vähän myöhässä, mulle perinteiseen tapaan pienten kommervenkkien kautta päästiin viimeinkin leipomaan.

Näin vuoden ensimmäisissä joululeivonnaisissa mä turvaudun aina kaupan taikinoihin, mutta ennen joulua aion kyllä pyöräyttää mummon herkku torttureseptillä ihan aitoja omatekoisia torttujakin. Siinä on vain niin kova homma että ihan suosiolla säästän sen ekstraspesiaaliksi herkuksi ihan sinne jouluaaton tienoille. Tiara oli ihana pikku apulainen ja taikinan napostelun lomassa sai leivottua hienoja poropipareita. Oli ihanaa kun vihdoinkin Tiara on jo niin iso että hänetkin sai kunnolla mukaan joululeivontaan! Zelda nukkui koko aamupäivän ja oli mukavaa touhuta niin että Tiara sai kaiken huomion itselleen.

IMG_7960 IMG_8005 IMG_8024 IMG_8074 IMG_8096 IMG_8124Pipareista tuli kaunokaisia, tortuista ei niinkään vaikka kovasti yritettiinkin. Mutta ei mulla ainakaan eka torttusatsi koskaan ole niin priimaa, eikä tarvitsekaan. Se on se maku! Herkuteltiin glögillä ja leivonnaisilla ähkyyn asti. Oli pakko nostaa piparilautanen ylös työtasolle tuosta ruokapöydältä kun olin tarpeeksi monta kertaa kuullut Tiaran suusta että ”Katso äiti, taas nappasin yhden piparin, nam!”.

IMG_8147x IMG_8153Lopuksi vielä kuva meidän ihanasta neiti kaksivuotiaasta, joka niiin reippaasti piirsi isille hienon kortin ja toisenkin vähän isomman kuvan, joka me laitettiin Otolle kehyksiin. Otto sai jo aiemmin partakoneen isänpäivälahjaksi joten nyt tänään me annetaan ”vain” itsetehtyjä ihanuuksia, mitkä on kyllä niitä merkityksellisimpiä lahjoja jos multa kysytään. On mieletöntä nähdä se ilo ja onni oman lapsen silmissä kun hän saa askarrella isilleen lahjaa! Nyt mä alan leipomaan mutakakkua ja paistamaan banaanilettuja Otolle aamiaiseksi niin hän saa herätä herkulliseen tuoksuun isänpäivän aamunaan.

Ihanaa isänpäivää teille kaikille! Toivottavasti teillä on ollut yhtä huippu viikonloppu kuin meillä!


Kysy meiltä – vastaamme videolla!

07.11.2013

kysymeiltaViime viikolla sain kommentien toivoen että te lukijat voisitte kysyä meiltä Oton kanssa kysymyksiä ja me vastaisimme teille yhdessä videolla. Tämä idea oli mun mielestä ihan huippuhauska ja onneksi Ottokin suostui kun hetken suostuttelin, haha! Me ei ollakaan tehty kysymyspostausta taas tosi pitkään aikaan ja kuitenkin teidän lukijoiden määrä on lisääntynyt siihen tahtiin että varmasti on asioita mitä haluaisitte ehkä tietää! Eli homman nimi on se, että saatte kysyä meiltä mitä kysymyksiä tämän postauksen kommenttiboxissa, sellaisia kysymyksiä joihin me yhdessä voidaan vastata. Vastaamme niihin sitten yhteisellä videolla! Sanomattakin on varmaan selvää että vastaamme ainoastaan asiallisiin kysymyksiin, eli pitäkää se mielessä kun pohditte kysymyksiä! Aikaa kysymysten lähettämiseen on viikko, eli 14.11.2013 klo 23.59 asti.


Takkihaaveita

06.11.2013

Mä oon käyttänyt viime talvista raskauden ajaksi hankittua beigea parkaani lukuunottamatta samaa armeijanvihreää parkatakkia jo vuodesta 2009 asti koska en ole löytänyt sille korvaajaa joka miellyttäisi silmää yhtä paljon. Takki alkaa kuitenkin vedellä jo ihan viimeisiään, se kun on kulkenut mukana niin teiniaikojen pippalot kuin äitiyden myötä kuvioihin astuneet puistoreissutkin tunnollisesti jo neljä vuotta ja on todellakin haukkunut hintansa joka muistaakseni vuonna 2009 oli niinkin edullinen kuin 59,90 euroa. Tänä talvena hihasta on ratkennut sauma ja muutenkin kangas alkaa hiutua vähän joka suunnasta, eli nyt on korkea aika hankkia uusi takki. Mutta millainen?

Kokosin muutaman takkilempparin Sheinsiden valikoimista. Mä en oo koskaan tilannut Sheinsidelta mitään eli mulle saa kertoa käyttökokemuksia kyseisestä kaupasta! Oon vaan aina ihastellut nettisivuilla ihania vaatteita ja haaveillut, mutta jotenkin toi tullimaksusysteemi jännittää,  kun en ole koskaan tosiaan Euroopan ulkopuolelta tilannut. Mä todella haluaisin tilata tuolta koska olen upottanut varmaan kymmeniä tunteja sen sivujen selaamiseen tässä syksyn aikana ja moneen otteesen täyttänyt ostoskoriakin mutta sitten jänistänyt kun olen ajatellut sen olevan hankalaa. Toivottavasti näin ei ole! Tässä kuitenkin on niitä mun suosikkeja:

GREENPARKASTakki numero yksi tässä, kakkonen tässä, tribaalikuviohihainen ihanuus tässä, kiva perusparka alavasemmalta tässä, lyhyempi muhkeakarvainen ihanuus tässä ja camosuosikki tässä!

Armeijanvihreän parkatakkini tilalle haluaisin yllättäen…. tittididiididii…. jännitys tiivistyyyyyy: vihreän parkan! Kun on neljä vuotta käyttänyt jo jotain tiettyä niin ei oikein osaa olla ilmankaan. Sheinsiden valikoimista löysin ihan mielettömän kivoja parkatakkeja jotka todellakin vievät tuota mun kärsinyttä takkirukkaa ihan 6-0! Takit ovat ihanan edullisia, ja niitä löytyy vaikka minkälaisia erilaisia. Sheinsiden sivuilla oli parkoja todella monta sivullista ja oli vaikea päättää lemppareita niin suuresta valikoimasta! Mä tykkään hirmuisesti tuosta camo-kuosisesta parkasta, sen kanssa matchaisin Tiaraan täydellisesti – mutta siinä ei ole karvahuppua. Miten mä osaisin olla ilman karvahuppua kun oon niin tottunut siihen! Mikä takeista on teidän lemppari?

BLACKWOOLNahkahihainen biker-ihanuus täällä, yksinkertainen nahkahihainen takki täällä, ajaton bikertakki  nahkayksityiskohdin täällä, alarivin tuplanappirivinen takki täällä, rusettivöinen ajaton upea takki täällä ja alarivin viimeinen tyylikäs lemppari täällä!

Parkatakin kaveriksi tarvitsisin myös uuden mustan villakangastakin kaupunki- ja juhlakäyttöön, parkatakki kun ei ole ehkä se kaikkein juhlavin mahdollinen silloin kun tilaisuus vaatii esimerkiksi pikkumustaa tai jotain muuta kaunista juhlamekkoa. Tavallaan haluaisin panostaa ajattomaan takkiin joka menisi monen monta vuotta mallinsa puolesta, mutta toisaalta olen aivan hirveän ihastunut tekonahkahihaisiin ja bikermallisiin villakangastakkeihin.

BIKERORBOMBER

Tikattu bomber täällä, perusbiker täällä, peplumtyylinen ihanuus täällä, alarivin tikattu ja tyylikäs malli täällä, vyöllä ja tikkiyksityiskohdilla varustettu biker täällä ja viimeinen ajattoman tyylikäs biker täällä.

Mulla on neljä nahkatakkia, mutta yksikään niistä ei ole tällä hetkellä mun mielestä tismalleen sellainen kuin toivoisin. Kaksi takeista on bomber-mallisia, aitoa nahkaa olevia ikisuosikkeja ja kaksi bikermallisia. Toinen bikermallisista oli täydellinen, tismalleen toiveideni mukainen mutta tekonahkaisena ja ei-niin-laadukkaana se hajosi niin pahasti että on nykyisin käyttökelvoton. Asokselta tilaamani biker-nahkatakki taas on ihana ja laadukas sekä muuten täydellinen, mutta 3/4 -hihoilla ei sovi mitenkään talvikäyttöön.

Mä oon aivan ihastunut tikattuihin nahkatakkeihin, ne on ihanan tyylikkäitä ja tikkauksista tulee sellainen hienostunut fiilis. Tikkauksia on näkynyt tosi paljon kaikissa takeissa tänä syksynä, mutta ne eivät välttämättä pysy muodissa kuitenkaan kovin kauaa. Fiksua olisikin siis valita sellainen ajattoman tyylikäs perus biker tai perus bomber, mutta kun kuitenkin ne tikkauksetkin viehättävät kovasti. Iskeekö teihin malleista enemmän pyöreä kauöa-aukkoinen bomber vai vähän rokimpi biker? Mä en oikein osaa päättää kun tykkään molemmista!

Millainen on teidän unelmienne talvitakki? Parka vai villakangastakki? Mikä takeista on teidän lemppari?


Voita Vanhojentanssipuku Stilissimasta

06.11.2013

Mä tuossa hetki sitten kyselinkin Facebookissa jo että kuinka monella mun lukijalla on Vanhojentanssit ensi keväänä tulossa ja nyt mulla on tällainen iloinen ylläri niihin liittyen. Olette usein peräänkuuluttaneet myös lapsettomille lukijoille sopivia arvontoja ja tässä on nyt todellakin sellainen! Yhteistyökumppanini Stilissima on luvannut yhden vapaavalintaisen Vanhojentanssipuvun arvonnan voittajalle, eli aivan huikea palkinto! Hääblogin puolella onkin näkynyt jo murto-osa Stilissiman upeasta hääpukuvalikoimasta, mutta Stilissimasta löytyy myös kattava valikoima mitä kauneimpia ja upeimpia tanssiaispukuja joita mä sain myös sovittaa.

Mä itse en aikoinaan lukiossa tanssinut Vanhojentansseja, mikä harmittaa mua ihan hirveästi, mutta silloin vaan tilanne oli sellainen että se ei onnistunut. Itse saan onneksi ensi keväänä sen oman prinsessapäiväni kun menen naimisiin, mutta nyt mulla on mahdollisuus tarjota mieletön puku jollekin onnekkaalle hänen prinsessapäiväkseen! Mä iskin silmäni tuohon upean punaiseen tyllihelmaiseen pukuun jonka ihan satavarmasti olisin valinnut jos itse tanssisin Vanhat, se on ihan mieletön ja punainen sopii vaalean tukan kanssa kivasti.

stilissimatanssiaispuku stilissimatanssiaispuku1IMG_5807 stilissimatanssiaispukunudePunaisen puvun lisäksi kokeilin myös ihanaa aprikoosinväristä tyllihelmaista pukua, mutta kyllä se punainen oli mun suosikki. Punainen vaan jotenkin iskee, en tiedä johtuuko joulusta vai siitä että se on takuuvarma katseidenkerääjä – mutta punaisesta on ehdottomasti tullut yksi mun suosikkiväreistä. Arvonnan voittaja saa kuitenkin siis valita itselleen mieluisimman värin ja mallin joita on lukuisia erilaisia!

Arvontaan voit osallistua keksimällä itsellesi nimimerkin ja jättämällä tähän postaukseen kommentin siitä, millainen olisi sinun unelmien vanhojentanssipukusi! Muista myös kirjoittaa sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Voit osallistua arvontaan kahdella arvalla tykkäämällä Stilissiman FB-sivuista, muista tällöin ilmoittaa osallistuvasi kahdella arvalla! Arvonta-aikaa on maanantaihin 11.11.2013 klo 18.00 asti.

Onnea arvontaan!