Nahkatakki: Saints & Mortals, Carlings / Tunika: Cubus / Sukkahousut: Lindex mama / Metallipompula: H&M / Tuubihuivi: Seppälä / Nahkasaappaat: Steve Madden / Laukku: Guess

Tänään olisi taas pitkästä aikaa tarjolla sillisalaattia, eli muutama asu- ja masukuva niin eiliseltä kuin tältäkin päivältä ja ruokakuvia ja Tipan kuvia ja ja ja…! Eilen siis käytiin Oton kanssa siellä Amarillossa syömässä ja musta oli niin ihana pukeutua nätisti ja meikata. Valitsin takiksi nahkatakin koska ulkona oli niin lämmintä ja koska tää mun rantapallo toimii näillä viikoilla jo aika mukavana lämmittimenä ja olisin tukehtunut mun toppatakissa.

Mä tykkään tuon tunikan muodosta tosi paljon, se sopii niin kivasti raskausmasun kanssa ja korostaa sitä, vaikkei se ole edes äitiysvaate. Ja vaikka se on ehkä helmamitaltaan lyhyt niin pitkät hihat ja super pieni kaula-aukko kuitenkin pitävät huolen siitä ettei mennä mauttomuuden puolelle. Noihin mun saappaisiin oon myöskin edelleen ihan rakastunut, ne on mun parhaat kengät ikinä! Niillä on hyvä kävellä ja ne sopivat asuun kuin asuun. Kokomustaa asua piristämään nappasin pitkästä aikaa Guessin pinkin laukkuni, jota en ole koko talvena voinut käyttää kun se ei ole sopinut beigen jättitoppatakin kanssa yhteen.

Asu oli juuri passeli Amarillon jälkeistä ruoka-ähkyä ajatellen, mekko oli mukavan löysä ja koristenauhaakin sai löysättyä ruuan jälkeen (toivottavasti en järkyttänyt teitä liioilla yksityiskohdilla)! Mutta eikai ähkyä voinut välttää kun tarjolla oli tälläisiä herkkuja:

Alkupalaksi karamellisoitua possun kassleria tomaatti-sipulipaistoksen, kevätsipulin ja jääsalaatin kera sekä juustolla kuorrutettu tortilla jonka sisällä kermaista broileri-ananastäytettä, avocado-cremeä ja jääsalaattia. Näiden lisäksi tietty korillinen nachoja, nam! Pääruuaksi otin Chicken pocketin jossa oli tomaattitortillan täytteenä pariloitua broilerin rintafileetä ja vuohenjuustoa, paholaisenkastiketta, tomaattisalsaa ja salaattia. Niiden lisäksi jalapeño-valkosipulimajoneesia ja ranskalaisia perunoita. Voin kertoa että oli hyvää, superhyvää! Vaikka eiköhän se välity kuvistakin.

Tänään mulla alkoi siis viimeinen kolmannes (ihan hullua!) ja sen kunniaksi napsittiin Oton kanssa muutama masukuvakin. Masu on ottanut tässä taas viikon sisällä ihan hurjan kasvuspurtin ja tuntuu sekä näyttää jo tosi isolta! Neuvolakäynnillä kuitenkin kun sf-mitta otettiin niin se oli aivan keskikäyrällä. Viime raskaudessa mulla meni mitta kokoajan yläkäyrällä, vaikka masu oli pienemmän näköinen kuin nyt! En sitten tiedä mistä se johtuu että masu näyttää nyt niin isolta, kai se on tuo muoto vain kun se on aika sellainen terävä viimekertaiseen verrattuna.

Meidän Tipaliisa on oppinut tällä viikolla pussaamaan masuvauvaa ja nyt masu on jatkuvien ihanien kuolaisten pusuhyökkäysten kohteena! Tiara tulee kokoajan sanomaan ”pusuuuu! pieeeeni vauvvva!” ja pussaa masua niin hellästi, välillä taputellen ja silitellen samalla.  Mun on pakko saada Tiaran ja masun hellät hetket vielä ikuistettua kuviin ja videolle ennen kuin vauva syntyy, ei voi olla mitään suloisempaa! Masun lisäksi Tiaran on hurjan innostunut koruista ja korkokengistä (ei ilmeisesti yhtään äitiinsä tullut ;D) ja tänäänkin meidän nappaillessa asukuvia tämän päivän asusta oli neiti heti kuvausten päättymisen jälkeen pukemassa korkkareita jalkaansa ja sormusta sormeen. Ihana!

Mun tämänpäiväinen kotiasu oli maailman mukavin, mutta mun mielestä silti tyylikäs ja olisin voinut lähteä siinä minne vain (tosin kengät olisi pitänyt vaihtaa), kuvasin korkkarit jalassa vain koska ne tuovat aina vartalon parhaat puolet esille ja ryhdin myös raskausmasun painosta väsyneeseen selkään. Housut ovat uudet ja farkkumaisesta ulkonäöstään huolimatta pehmeää, joustavaa trikoota.

Topit ja mustat korkkarit : H&M / Housut: Cesilija S. (Mamamia.fi -verkkokaupasta saadut)

Mä teen Cesilija S. -äitiyshousuista ihan oman postauksensa ensi viikolla, sen verran kovasti oon niihin tykästynyt että haluan tuoda ne teidänkin tietoisuuteenne! Jos ette jaksa mun housutietoutta odotella niin kipittäkää mamamian sivuille jo nyt *klik!* ja lukekaa sieltä lisää, tällä hetkellä saatte koko Mamamian valikoimasta 15%:n alennuksen koodilla ”KIDE”! Mutta mitäs piditte päivänasuista, kumpi oli kivempi?

Mulla on ensiviikoksi valmisteltuna jo muutama muukin kiva postaus, mm. meikkijuttuja (toivepostaus), mielipidekirjoitusta (toivepostaus) ja ostosten esittelyä, mutta tässä oli kaikki tänään! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Me juhlittiin tänään etukäteen meidän ensi viikon lauantaina koittavaa seurustelun 2-vuotispäivää. Otolla on kuinka ollakaan töitä juuri oikeana juhlapäivänä niin piti sitten vähän etukäteen juhlistaa, vaan eipä se haitannut! Mä liikuin ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon muualle kun lääkäriin ja kyllä teki välillä hieman tiukkaa jaksamisen kanssa. Nauratti vähän kun mummot komeasti ohittelivat mua metrosta poistuttaessa ja ravintolapöydän jonotus paikallaan seisten kymmenen minuutin ajan tuntui suurelta haasteelta, mutta selvisin sentään. Me suunnattiin tänään Amarilloon kun ajateltiin sen olevan sopivan lähellä metroasemaa ja Zaraa että jaksan kävellä molemmat matkat. Matkaahan siis kertyy käveltäväksi yhteensä ehkä 400m metris-Amarillo-Zara-metris mutta mä voin kertoa että oikeasti oli rankkaa!

Oli ihanaa istua rauhassa alas ihan kahdenkesken pitkästä aikaa, syödä todella pitkän kaavan mukaan ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Ei ollut kiire mihinkään eikä tarvinnut kiinnittää huomiota mihinkään muualle kuin toisiimme. Vaikka Tiara ei ole mitenkään erityisen huomionkipeä tapaus niin viimeaikoina mun ollessa pakkolevossa ja äidin siksi majaillessa meillä ei sitä kahdenkeskistä aikaa ole ollut tarpeeksi todellakaan! Iltaisin on saatettu kahdestaan katsoa leffaa, mutta yleensä siihen aikaan kun me ollaan viimein kahdestaan on kumpikin jo sen verran väsyksissä että ei kovinkaan syvällisiä keskusteluja enää kyetä käymään. Enkä tällä mitenkään tarkoita sitä etten olisi kiitollinen äidin avusta tai siitä että hän on täällä, päinvastoin! Mä oon maailman onnellisin että äiti auttaa koska en tosiaan pärjäisi ilman äitiä tällä hetkellä, mutta tokihan se ajankäytöllisesti aiheuttaa omat haasteensa parisuhteelle.

Mutta me ollaan totuttu Oton kanssa siihen että se parisuhteen onnellisuus syntyy niistä arjen pienistä jutuista ja toisen huomioimisesta, ei siitä miten paljon ehtii kyhjätä kahdenkesken kyljessä kiinni. Mun mielestä me ollaan onnekkaita siinä miten nopeasti meillä on kaikki tapahtunut; me ei missään vaiheessa keretty tottua kahdestaan elämiseen kun melkein seurustelun alusta asti me ollaan valmistauduttu olemaan ja oltu perhe. Vaikka me ollaan edetty todella nopeasti, me ollaan kokoajan oltu samalla aaltopituudella kaikista asioista ja pidetty yhtä.

Kovinkaan moni ei ainakaan aluksi uskonut meidän suhteen kestävyyteen, oltiinhan me tunnettu todella vähän aikaa siinä vaiheessa kun Tiara ilmoitti tulostaan. Mutta toisaalta me ei missään vaiheessa olla ajateltu että pysyttäisi yhdessä koska meillä on yhteinen lapsi vaan koska me ollaan haluttu olla toistemme kanssa, ihan alusta asti. Onhan se yhteinen lapsi (ja kohta toinenkin) tietysti kiva lisä siihen parisuhteeseen, mutta kyllä mä Oton kanssa olisin vaikkei noita muksuja vielä olisikaan.

Sen vain tietää kun se kolahtaa ja kyllä mä edelleen voin sanoa kahden vuoden jälkeenkin että Otto on mulle se ainoa oikea. Mä oon ihan varmasti vähintäänkin yhtä rakastunut tuohon mieheen nyt kuin mitä olin kaksi vuotta sitten. Kahdessa vuodessa mä oon oppinut tuntemaan Oton läpikotaisin, ja Otto mut. Ei kukaan voi tuntea mua Ottoa paremmin eikä ole sellaista asiaa jota en Otolle voisi kertoa. Toiset sanovat parisuhteen olevan tylsä jos ei ole mitään salaisuuksia, mutta ainakin meillä tää avoimuus on ollut aika toimiva juttu. Kun muistaa jutella asioista niin kummatkin tietää missä mennään eikä tarvitse tapella turhista.

Hassu juttu meidän parisuhteessa on se, että mä olen suurimman osan meidän seurusteluajasta ollut raskaana. Tänään juuri Oton kanssa juteltiin siitä, että Tiaran ollessa muutaman kuukauden ikäinen mä muistelin mun ensimmäisen raskauden itkukohtauksia ruokakaupassa kun en löytänyt hyvää mehua ja panikointia raskausarvista jenkkakahvoissa ja lupasin että jos joskus tulen vielä raskaaksi niin olen paljon seesteisempi. No se lupaus hormonien pyörteissä kyllä unohtui äkkiä, mutta silti tuo herra on jaksanut tukea mua tässäkin raskaudessa ihan loistavasti. En mä olisi mitenkään pärjännyt ilman  Ottoa, onneksi ei ole tarvinnutkaan!

Musta on ihanaa että ollaan oltu jo kaksi vuotta yhdessä ja ehditty kokea ihan mielettömiä asioita, mutta aika kuluu ihan liian äkkiä! Mä muistan helmikuun 9. päivän vuonna 2011 kuin eilisen ja tuntuu kuin se olisi ollut ihan vasta. Silti sen jälkeen me ollaan ehditty muuttaa yhteen, menty kihloihin, saatu  Tiara, kasvettu vanhemmiksi yhdessä, alettu odottaa toista vauvaa ja muutettu meidän unelmakotiin. Ja miljoona muuta asiaa joiden erittelyssä kestäisi vuosia, mutta pointti oli se että kunhan masutyyppi on syntynyt, voisi ajan mun puolesta pysäyttää tai ainakin hidastaa kulkemaan puoliteholla. Jos aika jatkaa kulkuaan tällä samalla nopeudella niin kohtahan me istutaan Oton kanssa jo kiikkustuolissa ja lapsenlapsenlapset keittää meille kahvia!

Mulla on maailman paras olla, juuri tässä ja nyt (ellei selkäkipua, virtsarakkoa pahoinpitelevää pikkukaveria ja suklaanhimoa lasketa) enkä vaihtaisi kyllä päivääkään pois. Oon onnekkain nainen maan päällä kun oon tuollaisen kultakimpaleen itselleni napannut!

Nyt kipittelen viimeinkin nukkumaan, mutta kunhan herään niin masupäivitystä 27+0 merkkipaalun kunniaksi, sekä uusia masukuvia että asukuvia Amarillo-reissulta. Zara-ostokset esittelen ensi viikon aikana kunhan saan muutamat muutkin viimeaikojen ostokset kuvausvalmiiksi niin saan kaiken koottua yhden otsikon alle kerralla. Hyvää yötä ihanat<3

Mä oon tässä tänään ja eilen käynyt läpi Tiaran vanhoja vaatteita ja miettinyt tulevan kevään ja kesän pukeutumista molempien pikkuneitien osalta. Jonkin verran meillä on jo uudelle tulokkaalle niitä uusiakin vaatteita ostettuna, mutta vielä on pitkä lista ostettavaakin! Samoin Tiaran kevään ulkovaatetus on ollut ihan auki kokoajan mutta tänään olin valppaana heti aamusta ja sain kun sainkin napattua itselleni Mini Rodinin SS13 Bon Voyage -kokoelmasta havittelemani haalarin joka loppuikin (ainakin meidän koossa) melkein joka paikasta ennen iltaa. Kuvasin eilen meidän kaikki käyttökelpoiset tämänhetkiset kaapeista löytyvät 44-62 -kokoiset vaatteet niin uudet kuin Tipan vanhatkin ja vaikka määrä näytti sekä ylös kirjoitettuna että kuvissa suurelta niin silti meiltä puuttuu vielä paljon.

Suurin ongelma Tiaran vaatteiden käytössä uudella vauvalla on se, että Tiara oli syys-/talvivauva ja tämä pikkutyyppi taas on kevät-/kesävauva. Eli sen lisäksi että meillä on paljon pikkuruisia lämpimiä ja paksuja vaatteita, ovat ne ohuemmatkin tapaukset aika pitkälti tummissa väreissä ostettuja – eli toisinsanoen vauvan pukeminen esimerkiksi tummanlilaan pitkähihaiseen bodyyn kesäkuussa ei houkuttele vaikka body itsessään on ihan söpö. Onneksi paljon on niitä vaaleampiakin, mutta kokosin listaa vielä puuttuvista jutuista ja tulihan siitä aika kattava etten sanoisi!

Tuossa listassa siis noihin kaikkiin eri kokoihin noita tarpeita, eli en sentään ole mitään 14:ta 50-kokoista bodya hamstraamassa, eikä kaikkea tarvitse ostaa heti mutta tuossa on karkea arvio. Eniten tarvetta on ohuille ja hengittäville pitkähihaisille bodyille ja leggingseille, sekä sukille. Mä en tiedä mikä sukkavaras meillä asustaa mutta onnistuin löytämään vain yhdet Tiaran vanhat pikkusukat vaikka etsin joka paikasta! Oon tosin muutamat uudet sukat jo tulokkaallekin ostanut mutta sukkia kuluu ainakin meillä tosi paljon kun ei ne ikinä pysy jalassa noilla pienillä ja mä taas en osannut puolipotkareita tms käyttää ollenkaan enkä halua niitä käyttää nytkään joten sukkiin on tyytyminen. Puolipotkarit ei vaan jotenkin koskaan kolahtaneet mulle, ne ei ole tarpeeksi housut ollakseen housut mutta ei tarpeeksi sukkahousutkaan käytettäviksi mekon kanssa!

Seuraavissa kuvissa on kaikki meiltä tällä hetkellä löytyvät uudet ja Tiaran vanhat 44-62 -kokoiset sisävaatteet. Ulkovaatteita en kuvannut mutta niitä en jaksa nyt tälle keväälle edes miettiä vielä kun ei sitä tiedä milloin vauva syntyy ja meillä kuitenkin löytyy niin paksumpaa kuin ohuempaakin haalaria ja takkia joka koossa. Pari collegehaalaria ajattelin ostaa kylmemmille päiville mutta muuten mennään ulkovaatetuksen osalta näillä mitä on sinne loppukesään asti ellei sitten jotain yli-ihanaa ”mun on pakko saada toi” -haalaria kävele vastaan jossain. Kuten kuvista näkyy; niissä on paljon college-housuja, paksuja neuleita ja muutenkin paksuja talvikankaita ja värit ovat myös osassa vaatteita tosi tummia.

Mä himoitsen ensi kevääksi ja kesäksi erityisesti keltaista ja valkoista lastenvaatteissa ja niitä mulla onkin nyt sitten hankintalistalla reilulla kädellä. Muutenkin haluan nyt pukea vauvan pirteisiin väreihin ja kuoseihin pelkän vaaleanpunaisen sijaan! Aika moni on sanonut että vaatemaku on muuttunut paljon esikoisen vauva-ajan jälkeen ja kuopus on tullut puettua ihan eritavalla, mä luulen että meillä käy ihan sama juttu! Keltaista meiltä ei yhtä bodya lukuunottamatta vielä löydy ollenkaan mutta ensimmäinen keltainen vauvanvaate meille toivottavasti kolahtaa postiluukusta ihan piakkoin kun hankintalistaa lyhentääkseni tilasin Polarn O. Pyretiltä muutaman ihanan pirteän raidallisen vaatteen masutyypille:

kuvat: Polarn O. Pyret

Tänään saapui myös mun H&M -tilauksen viimeinen osa vihdoinkin viikkokausien odottelun jälkeen mutta en ehtinyt kuvaamaan uusia juttuja kun kamerasta olikin akku loppu enkä kerennyt sitä enää lataamaan päivänvalon aikana tarpeeksi. Huomenna otan siis kuvia niistä uusista jutuista! Vikaksi kuvaksi voisin laittaa meidän neidin kevätpukeutumisen tulevan kulmakiven tähän; nimittäin tänään myyntiin tulleen Mini Rodini Bon Voyage SS13 -malliston Jaguar -haalarin! Me tilattiin meidän oma Lilla Companysta. Lillasta puheenollen, blogikollegallani Karoliina K:lla on mieletön Funky Legs -arvonta yhteistyössä Lilla Companyn kanssa meneillään, käykää ihmeessä osallistumassa *täällä!*

kuva:  Mini Rodini

Mä Facebookissa esittelinkin tuota jo päivällä ja edelleen oon kyllä sitä mieltä että ei voi enempää meidännäköistä haalaria tehdä kyllä kukaan! Leopardikuosi on mun ikuinen heikkous ja en kertakaikkiaan voi vastustaa sitä. Ihan välikausihaalarihan tuo ei ole koska se ei ole täysin vedenpitävä vaan ainoastaan vettähylkivä eikä siinä ole mitään teipattuja saumoja tms. mutta ajattelin hankkia neidille tarpeen vaatiessa vielä sadevaatteet tuohon kaveriksi. Lisäksi meillä on vielä tallessa viimesyksyinen Kaxs-haalari joka sopii jokasäähän ja joka mahtuu ainakin toistaiseksi Tiaralle ihan hyvin. Nyt pitääkin alkaa sitten pähkäilemään haalariin sopivat asusteet ja kengät, sekä löytää vielä jokin kiva kevättakki neidille.

Huomenna mulla on neuvolalääkäri joten pääsen ainakin kuulemaan masutyypin sydänäänet ja toivottavasti kurkkimaan neidin vointiakin ultrasta!  Tiaralla oli kuin olikin se kurkunpäätulehdus ja nyt on viimein alkanut lääkkeetkin puremaan ja tytsyn olo onneksi helpottamaan. Ääni on vielä aika rahiseva ja kuiskaava, mutta Tiara yskii jo paljon vähemmän. Toivottavasti enää ei tulisi takapakkia paranemisen suhteen!

Miltä teidän muksujen kevätvaatetus näyttää/ tulee näyttämään? Tsekkasitteko jo Mini Rodinin uutuudet, tarttuiko jotain ostoskoriin? Onko joku muukin hulluna keltaiseen?

Niinhän siinä sitten kävi että ei auttanut vain muutaman päivän lepo vaan eilen piti lähteä käymään synnärillä kovien alaselkäkipujen ja supistelun vuoksi. Käyrää otettiin vajaan tunnin ajan ja kyllähän sinne rajujakin supistuksia piirtyi vaikka viikkoja on tosiaan tänään kasassa 25+1 vasta. Aikansa mua tutkittuaan ja ultrailtuaan sekä normilääkäri että ylilääkäri olivat onneksi kuitenkin sitä mieltä että saan vielä ainakin toistaiseksi levätä kotona, mutta tosiaan en saa tehdä muuta kuin makoilla. Perjantaina on seuraava kontrolli äippäpolilla ja toivottavasti pääsen vielä kotiin silloinkin koska on kotona kuitenkin miljoona kertaa kivempaa levätä kuin sairaalassa yksin.

Äiti tuli tänne onneksi meidän avuksi Oulusta joten sentään Tiaralla on kunnon seuraa päivisinkin kun Otto on töissä ja mä en saa edes pitää neitiä sylissä. Pahimmalta oikeasti tässä lepäämisessä tuntuu se ettei saa ottaa tuota maailman rakkainta pientä neitiä syliin! Tiara-raukka vielä eilen pitkän päivän jälkeen tuli kipeäksi ja on nyt kovassa kuumeessa. Noh onpahan mulla ainakin seuraa sängynpohjalla ja saan pitää Tiaraa lähellä vaikkei se olekaan sama asia kuin syli! Ollaan katsottu yhdessä Kaapo-piirrettyjä ja nyt tytsy meni päiväunille kun oli niin naatti. Tiara ei oo suostunut syömäänkään muuta kuin hedelmiä ja mehujäätelöä, mutta onneksi niissä on sentään nestettä molemmissa.

Mä oon aikamoinen touhutäti yleensä enkä kotonakaan viihdy hirveästi paikallaan ja oon ihan satavarma että tää kevät tulee olemaan mulle aika haastavaa aikaa kun ei saa tehdä mitään. Päässä pyörii sata asiaa jotka olisi pitänyt hoitaa ja tapahtumaa joissa käydä, vaunuostoksetkin on tekemättä ja Ikea-reissu samoin. Sen tiedän että stressaaminen ei auta mitään eikä myöskään tee hyvää vauvalle, mutta silti ne hoitamattomat asiat tulevat väkisinkin mieleen ja stressaavat. Tärkeintä on nyt kuitenkin vauvan hyvinvointi ja se että vauva pysyy vielä mahdollisimman kauan masussa, kyllähän ne vaunut ja muut asiat kerkeää käydä hakemassa myöhemminkin. Ja onneksi on nettishoppailu!

Sen voin sanoa että pelottaa, ja paljon pelottaakin. Masutyypillä on kokoa vasta pikkuruiset 630 grammaa ja viikkoja olisi täysiaikaisuuteenkin jäljellä vielä vajaat 12. Kuten viisas kätilö eilen totesikin niin vaikka se tuntuu hankalalta että joutuu vain makoilemaan viikkotolkulla niin on se kuitenkin paljon helpompaa mulle makoilla nyt (ja turvallisempaa vauvalle) kuin se että vauva joutuisi kuukausiksi sairaalaan kasvamaan. Jokainen päivä ja viikko eteenpäin masussa on vauvalle aina parempi ja loppujenlopuksi nämä jäljellä olevat viikot ovat vain pikkiriikkinen aika meidän elämästä. Pitää vain jaksaa uskoa siihen että kaikki menee hyvin ja lepo auttaa!

kuva weheartit.com

Koska mulla tässä yhden päivän makoiltuani on jo ollut hurjasti aikaa ajatella vaikka ja mitä, mä oon myös miettinyt että mitä tää lepo tarkoittaa sitten blogin kannalta. Tulin siihen tulokseen että kukaan ei varmasti jaksa lukea joka päivä mun ”tänään  makasin sängyssä, luin kolme lehteä ja katsoin viisi jaksoa Gossip Girliä” -postauksia joten voisin vaikka toteuttaa vihdoinkin kaikika toivepostauksia.Toki välillä päivittelen kuulumisiakin siis ja mulla on muutama muukin kiva juttu tulossa, mutta nyt jos koskaan on aikaa postaustoiveiden toteuttamiselle!

Mulla on edelleen pääsy bloggerin puolelle vanhaan toivepostaus-listaukseen ja siellä olikin monta toteuttamiskelpoista ideaa, mutta ajattelin että voitte nyt tähän postaukseen toivoa postauksia lisää koska tuo lista on tehty jo reippaat puoli vuotta sitten! Mä en voi mitään kovin suureellisia kuvausjärjestelyjä toteuttaa nyt kun makoilen vaan, mutta esim joku meikkipostaus tms onnistuu kyllä. Ja nyt mulla on aikaa kirjoittaa ja paneutua asioihin oikein kunnolla, eli jotkut syväluotaavat analyysit tai esim kysymyspostaus tms onnistuu paremmin kuin hyvin! Mutta nyt menin ihan asioiden edelle ja rupesin itse ideoimaan, teillä on varmasti 100 kertaa kivempiä ideoita kuin mulla joten eikun toiveita tulemaan! 

Mä jatkan nyt makoilua, syömistä ja lehtien lukemista Oton uudella Samsung Galaxy Note 10.1 -tabletilla. Se on muuten kätevä vehje, sillä saa tehtyä helposti vaikka mitä ihania kollaaseja lukemisen lomassa ja kaikkea! Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä että vauva pysyy masussa mahdollisimman pitkään! Kiitos teille kaikille ihanille jotka eilen jo tsemppasitte mua kun kerroin blogin Facebook -sivuilla meidän huonoista uutisista, olette parhaita! Kyllä teidän lukijoiden rohkaisevat tarinat ja vertaistuki on ihan korvaamattoman tärkeitä mulle. Kiitos<3

Edellisessä postauksessa mainitsinkin että nyt on pikkuhiljaa alkanut kroppakin laittaa vastaan kaikelle puuhailulle ja viimeiset pari päivää olenkin ollut tässä kuumavesipullo ja panadolit kourassa kun on alaselkä ollut niin kipeä! Lääkärissäkin kävin tänään ja sain nyt käskyn ottaa ihan rauhassa ja suunnilleen makoilla vaan kotona. Mulla on supistellut sen verran tiuhaan ja tosiaan särkenyt tota selkää että en kyllä halua itsekään pelleillä yhtään, täytyy vaan toivoa että tämä muutaman päivän lepo auttaisi eikä tarvitsisi makoilla seuraavia kymmentä viikkoa.

Mun raskauden kulkua onneksi seurataan suhteellisen tiuhaan Tiaran ennenaikaisen syntymän takia, että sinänsä on sen puolesta aika turvallinen olo mutta tietenkin olis kiva kun olis joku kristallipallo mistä näkisi miten nämä asiat nyt on menossa. Tai miksei masussa voisi olla vaikka ikkunaa josta tyypin vointia voisi kurkkia?! Mutta kun sellaisia ei kerran ole eikä tule niin näillä nyt sitten mennään mitä on annettu!

Mun oli tänään tarkoitus mennä kampaajalle mutta jouduin nyt peruuttamaan senkin sitten. Toivottavasti ensi viikolla jo olo olisi parempi, olisi nimittäin mukava saada tämä kuontalo kuntoon pitkästä aikaa ja keskiviikkona olisi tarkoitus tavata Kidekollegojani Annaa ja Karoliinaa erään tapahtuman merkeissä. Sormet ja varpaat ristiin että olo helpottuu ja saan ensi viikolla liikkua! Vaikka ensin kaipasin hurjasti sitä että saan vain olla niin nyt kun mielessä jyskyttää pelko 10 viikon pakkomakoilusta on se kiireisyys ja liikkuminen sittenkin kovin houkutteleva ajatus. Onneksi mulla on täällä kotona masutyypin lisäksi kaksi maailman parasta piristäjää, kultaisin ja paras pieni Tiara ja maailman ihanin Otto, muuten en kyllä jaksaisi ollenkaan!

Raskaanaolossa turhauttavinta on epätietoisuus, se että kantaa omassa kropassaan toista ihmistä jonka vointia ei voi tarkkailla 24/7 mitenkään. Se tuntuu niin pirun vaikealta kun sitä masussa asuvaa tyyppiä rakastaa niin mielettömän paljon ja silti ei vain voi tehdä enempää kuin parhaansa ja aina sekään ei riitä. Mä yleensä oon todella positiivinen ihminen ja jaksan uskoa siihen että hyviä asioita tapahtuu, mutta välillä mullakin pelko yrittää ottaa yliotteen ajatuksissa.

Onneksi Otto ei kärsi mistään isien mielialanvaihteluista tai muista myötätuntoraskausoireista  kuten Vauva-lehden taannoisen artikkelin tuleva isi vaan osaa aina sanoa ne taikasanat joilla mut saa rauhoittumaan kun hormonihirmu iskee. Jos mulla ei olisi noin tasapainoista, kannustavaa ja rakastavaa miestä rinnalla niin en usko että kykenisin itsekään olemaan kovinkaan seesteinen tai rauhallinen, varsinkaan näin raskausaikana.

Mitä mä olenkaan tehnyt että olen ansainnut itselleni tuollaisen miehen joka pyytämättä siivoaa koko asunnon ja sen jälkeen leikkii tunteja lapsen kanssa Duploilla kuten esimerkiksi tänään että mä saisin vain levätä? Tai joka kylvettää ja lukee iltasadut ja vie Tiaran nukkumaan ihan itse omasta halustaan (myös tänään) eikä se ole edes mitenkään poikkeuksellista. En edes osaa sanoin kuvailla sitä miten onnellinen mä olen siitä että Otto on mun elämässä, mutta onneksi tiedän että herra itse kyllä tietää miten rakas mulle on. Oton (ja Tiaran tietysti myös) ansiosta tälläiset vaikeammatkin päivät sisältävät naurua, iloa ja rakkautta!

Menipäs lällyksi tämä lopputeksti, hahah! Mä voisin alkaa kyllä nyt syömään vähän muroja iltapalaksi ja katsomaan leffaa Oton kanssa, Tiarakin kun kiltisti vetelee tuolla jo sikeitä. Hyvää yötä teille kaikille ihanuuksille <3