Oulussa on ollut viileää nämä päivät kun ollaan oltu täällä, ja takki ei ole ollut ollenkaan liikaa. Onneksi ollaan kuitenkin nautittu auringosta, ei se viileys mitään haittaa. Me käytiin yhtenä päivänä Oton kanssa treffeillä, ja napattiin samalla nämä asukuvat Oulun keskustassa. Sen olen huomannut, että viisi minuuttia enemmän aikaa tekee asukuvissa mulla super ison eron. Jos yritetään ottaa kuvat vaan äkkiä viidessä minuutissa, niistä ei tule mitään. Jos taas otetaan ne kaikessa rauhassa, meillä menee maksimissaan kymmenen minuuttia, ja kuvissa on paljon suurempi onnistumisprosentti. Kai se on vaan se kiireen tuntu joka häiritsee. Jos tuntuu siltä, että olisi ”pakko” saada kuvat otettua nopeasti, ei pysty rentoutumaan kameran edessä, jolloin kuvien ottaminen on ihan turhaa.

Näihin kuviin me käytettiin varmaan se lähemmäs kymmenen minuuttia, ja otettuja kuvia selatessa mua hymyilytti. Musta tuntui kerrankin, että suurimmassa osassa kuvia näytän siltä, miten itse näen itseni peilistä. Se oli ihanaa, koska joskus epäonnistuneita kuvia katsellessa tulee sellainen ”näytänkö mä oikeasti tuolta, ja näenkö itseni peilistä väärin?” -fiilis. Kuvakulmat ja kiireetön fiilis vaikuttaa vaan niin paljon siihen lopputulokseen.

Niillä kuvakulmilla on oikeasti ihan jäätävän suuri merkitys, ja joku kerta kun uskallan, voisin tehdä postauksen niiden vaikutuksista omaan ulkonäkööni kuvissa. Mitä olette mieltä? Sellainen ”Iinan pahimmat vs. Iinan parhaat kuvakulmat”. Kaikki nyt oikeasti tietää sen, että etukameralla alhaalta päin otetussa kuvassa lähes jokaisella on enemmän kuin yksi leuka. Mutta mikä merkitys on kameran korkeudella ja linssin asennolla? No paljonkin. Mä olen vuosien varrella kerännyt varmasti paljon tähän sopivaa materiaalia, sillä joka kerta kun kuvia otetaan, on siellä joukossa niitä huonoja kuvakulmia ja hyviä kuvakulmia.

Tästä tietty päästäänkin siihen aiheeseen, että kummat kuvat ovat lähempänä todellisuuttta? Ne omasta mielestä parhaat, vai ne omasta mielestä kauheimmat? Mitä mieltä te olette? Mä itse haluan ainakin uskoa, että kun olen ihan tavallinen oma itseni, olen lähempänä niitä mun mielestä hyviä kuvakulmia. Toki silloin kun röhnötän sohvalla selaamassa puhelinta, olen varmasti lähempänä sitä etukameran vahinkolaukausta, ja olen silloinkin oma itseni. Voihan se olla että mun käsitykseni omasta itsestäni on ihan virheellinen, ja oikeasti näytän 90% ajasta siltä, kuin niissä ”huonoissa” kuvissa. Miten te näette itsenne? Järkytyttekö joskus, jos näette itsenne vaikka jonkun toisen ottamassa kuvassa?

Treffien asu koostui mun lempparifarkuista, Rodokselta ostetusta pellavatopista, tekonahkarotsista ja luottokengistä, eli Vanseista. Ihanan rento ja mukava treffiasu viileään kesäpäivään. Pellava on materiaalina aivan ihana, ja kesällä niin kevyt ja hengittävä, sekä kuumempina että viileämpinä päivinä. Mä en shoppaillut Rodoksella mitenkään super paljon, mutta kävin tsekkaamassa Sephoran, Bershkan, Pull & Bearin sekä Stradivariuksen, joita ei meiltä Suomesta löydy. Kahdesta jälkimmäisestä ostin yhteensä kaksi toppia ja yhdet housut, ja Sephorasta ostin muutaman loppuneen tuotteen tilalle uudet, mutta muuten ei tullut ostosteltua juurikaan, kun ei mitään erityisempää tarvetta ollut.

Toppi Pull & Bear | Takki Lindex | Farkut Gina Tricot | Vyö Gucci | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kaulakoru H&M | Kello Daniel Wellington (saatu)

Kuvista vielä sen verran, että pakko kyllä antaa PALJON krediittiä Otolle kaikesta siitä kärsivällisyydestä, mitä hän on näiden reilun seitsemän vuoden aikana osoittanut asukuvauksessa. Hän on kaikki nämä vuodet räpsinyt kuvia, opetellut, auttanut mua ja kehittynyt ihan huiman paljon kuvaajana, vaikka lähdettiin aivan nollasta. Jos näitä kuvia vertaa blogin ekojen postausten asukuviin, on kehitys aivan uskomaton. Kiitos Otto <3

Aloitan matkapostaukset kertomalla kymmenen mieleenpainuvinta hetkeä meidän Kreikan matkalta. Hetkiä oli paljon enemmänkin, mutta jotenkin juuri nämä kymmenen hetkeä ovat ne, joita kelailen uudelleen ja uudelleen hymy kasvoilla. Miten uskomattoman ihana reissu meillä olikaan!

Kuvassa kuopus huutaa ”MIAUUUUUUUUUUUUUU!”

1. Se kerta kun kuopus näki ekan kerran kissan. Sitä miaun määrää! Miten voi edes innostua niin paljon, kuin hän innostui kissasta! Hän huuteli miau, miau, miau, miau ihan koko ajan vaan, ja etsiskeli kissoja sieltä täältä. Ekan kerran kun nähtiin kissa, me oltiin juuri tulossa supermarketista meidän hotellin vierestä. Suloinen valko-oranssi kissa oli pysähtynyt kaupan eteen, ja rattaissa istunut kuopus näytti siltä, että ilman valjaita ampaisisi nanosekunnissa kissaa paijaamaan.

2. Ensimmäinen yhteinen aamupala hotellin ravintolassa. Ensimmäinen matkapäivä oli rankka, koska herätys oli jo kolmen aikaan yöllä, että ehdittiin superaikaiselle aamulennolle. Näin ollen ensimmäinen päivä Rodoksella meni pienoisessa väsymyksessä läpi, vaikka ihana sekin oli uinteineen ja rannalla katsottuine auringonlaskuineen. Ekan yön jälkeen oltiin onneksi kaikki ihan pirteitä ja täynnä intoa. Aamupalalla lapset puhua pulputtivat uima-allassuunnitelmista, leikeistä, uusista ruokalajeista ja hakivat reippaasti itse mehua automaatista. Eka aamu oli niin toivoa ja iloa täynnä, että sitä on ilo muistella.

3. Kirjan lukeminen aurinkotuolissa altaalla. Isommat lapset leikkivät Oton kanssa, ja kuopus nukkui päiväunia. Mä join hassun nimistä sitruunalimua (toisella puolella luki Ban ja toisella Vap eli nimettiin se Ban-Vap-limuksi) ja luin Maria Veitolan kirjaa aurinkovarjon alla. Melkein tunnin. Se oli täydellinen, rauhallinen hetki keskellä päivää. Miten harvinaislaatuisia tuollaiset hetket ovatkaan. Se oli jotenkin niin utopistista, että en meinannut melkein uskoa, niin piti ottaa ihan kuva todisteeksi.

4. Lapset minidiskossa joka ilta. He nauttivat niin paljon siitä puolen tunnin diskosta, leikeistä, lauluista ja kavereista. Kansainväliset ohjaajat olivat kaikki hauskoja, ja parasta oli se, miten he pitivät lasten lisäksi huolen siitä, että jokainen vanhempi myös osoitti huomiota omalle lapselleen. Jos vanhemmat yleisössä eivät taputtaneet tarpeeksi kovaa, tuli aika nopeaan palautetta, että ”Parents wake up, clappy, clappy, they are your little stars here on the stage!”. Kuopuskin osallistui niin into piukassa diskoon, ja isommat tytöt aivan ihanasti huolehtivat hänestä tanssin vilinässä. En ollenkaan pistänyt pahitteeksi myös Macarenan ja YMCA:n opettelemista uudelleen vanhempien osallistuessa vikoihin tansseihin. Miten ne olivatkin päässeet unohtumaan?! Päässä soi vieläkin ”Veo veo que ves una cosita y que cosita es, empieza con la ”A”, que sera, que sera, que sera” niinkuin lasten lempileikissä laulettiin, ja disko loppui aina vanhempien ja lasten yhteiseen junaleikkiin jonka taustalla soi El Tren.

5. Ensimmäinen kerta kun uitiin Lindoksen rannalla. Aurinko oli juuri laskemassa vuorien taakse, vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja aurinko ei ollut enää polttava kuumuus vaan miellyttävä lämpö iholla. Siinä hetkessä jotenkin tiivistyi kaikki se mitä rakastan meidän perhe-elämässä. Yhdessäolo, nauru, hassut jutut, täysi läsnäolo ja välittäminen. Hurjapää-yksivuotiaan kanssa rannalla oleminen sisältää myös paljon syöksymistä tämän perään, kun hän mielellään esim maistaisi merivettä tai hiekkaa, tai sukeltaisi vaikka ei osaa. Se rannalla oleminen on täynnä pieniä sydänkohtauksia, kuten vanhemmuus yleensäkin. Mutta se on niin parasta, ja niin meidän juttu. Sydänkohtausten välissä on naurua, halauksia, simpukoiden etsimistä, yhteen äneen fiilistelyä ja hiekkakakkuja ja paljon rakkautta.

6. Lapset kuivattelemassa yhdessä pitkän uintipäivän jälkeen hotellihuoneessa. He vaan pötköttelivät yhdessä pyyhkeisiin kääriytyneenä, kikattelivat ja höpöttelivät. Isommat kutittelivat pienempää, ja pienempi tökki isompia nenään. Maailman ihanimpia pieniä pöhköjä!

7. Extempore lähialueen tutkiminen, kun missattiin bussi Falirakiin. Meidän oli siis tarkoitus lähteä käymään Kolymbia Beachilta Falirakissa, n. 10km matka piti taittaa bussilla. Bussi ei kuitenkaan koskaan pysähtynytkään siinä pysäkillä, missä seisoskeltiin, vaan meidän olisi pitänyt tajuta mennä kyytiin, kun bussi tuli vastakkaisesta suunnasta ja jätti matkustajat tien reunaan (toiselle puolelle tietä kun missä alueen ainoa bussipysäkki oli). Mietittiin hetki siinä, että mitäs nyt, että odotellaanko seuraavaa bussia puoli tuntia vai mitä ihmettä tehdään. Päätettiin vaan lähteä käppäilemään eteenpäin ja katsoa mitä löydetään. No me löydettiin aivan lyhyen kävelymatkan päästä ihana ja sympaattinen taverna, jossa oli ihan törkeän hyvää ruokaa ja mukava omistaja, josta lapsetkin tykkäsivät. Esittelen tämän myöhemmin vinkkipostauksessa!

8. Shoppailu yhdessä esikoisen kanssa Sephorassa ja muissa Rodoksen putiikeissa. Hän halusi tulla äidin  kanssa pyörimään sillä aikaa kun 5v ja kuopus menivät isin kanssa juotava- ja jäätelöostoksille. Meillä oli niin hyvät keskustelut, ja hän on jo niin iso tyttö, että sitä on vaan vaikea käsittää. Tuntui enemmän kuin olisi shoppaillut kaverin, kuin oman 6-vuotiaan kanssa, kun hän osallistui vaatteiden ja meikkien tutkimiseen ihan kuin isommat ainakin. Oli niin rentoa ja kivaa!

9. Kun 5-vuotias löysi vihdoinkin kunnollisen ehjän ja ison simpukan! Hän oli niin ylpeä ja onnellinen löydöstään, ja kovan etsinnän jälkeen se oli ihan huippu löytö. Ihana pieni simpukoiden etsijä. Se onnellinen hymy kasvoilla oli niin suloinen.

10. Viimeinen ilta Rodoksella. Ajettiin autolla pieni road trip ja käytiin tutkimassa saarta ihan omin päin. Käytiin Pefkasissa, Lardoksessa ja päätettiin ilta Lindokselle, missä haluttiin käydä vielä kerran ihailemassa aaseja ja uimassa uskomattoman ihanassa merivedessä. Se ilta oli paras mahdollinen päätös meidän reissulle. En varmasti ikinä unohda kuopuksen hiekkaista naamaa, meidän muiden hiekkaisia varpaanvälejä tai sitä miten onnellisia me oltiin juuri siellä.

Olen kyllä ikuisesti kiitollinen mun perheelle siitä, miten ihanan viikon sain heidän kanssa viettää Kreikassa, ja miten mahtavaa heidän kanssa on reissata – tai ihan vaan olla kotona. Näiden tyyppien kanssa mä en epäröi mitään, ja juuri siksi meillä on aina hauskaa kommelluksista huolimatta. Nämä ihanat hetket on kuitenkin kaikessa ihanuudessaan melko tavallisia – uusia kokemuksia joo, mutta eivät silti mitään ”uskomattoman ihmeellisiä”, vaan juuri niitä ohikiitäviä pieniä hetkiä, jotka elämästä tekevät merkityksellistä, jos niissä osaa olla läsnä. Uskomattoman ihmeellisellä mä tarkoitan jotain sellaista, mikä vaatii suurta järjestelyä, jättibudjettia tai muuta kulkukissaa eksklusiivisempaa. Juuri niistä pienistä hetkistä mä tulen onnelliseksi, ja toivottavasti myös muu perhe.

Ihania hetkiä kaikille <3

Tänään meidän lentokone lähti aikaisin aamulla kohti Kreikkaa ja Rodosta, ja viikon päästä tullaan takaisin. Tämän viikon ajan meidän meininkejä voi seurata instagramissa @iinalaura-tililläni. Tietokone jää kotiin, ja uusia blogipostauksia ei ilmesty sinä aikana kun Kreikassa ollaan, sillä tämä on mun eka loma yli kahteen vuoteen. Hotellissa on kuitenkin lukemani mukaan nopea wi-fi, ja Insta stories sekä normi instafeedini päivittyvät tavalliseen tapaan suunnilleen reaaliajassa. Reissupostauksia on luvassa sitten kun palataan kotiin, ja varmasti kuvataan myös videomateriaalia matkalta, niin pääsette näkemään vielä paremmin!

Kevät on ollut todella intensiivinen ja täynnä mahtavia työjuttuja. Välillä on ollut mehut lopussa, mutta toisaalta voin katsoa kulunutta kevättä taaksepäin ja tiedän, että olen todellakin tehnyt parhaani ja panostanut täysillä. Nyt on kuitenkin aika keskittyä 100% vain ja ainoastaan perheaikaan, parisuhteeseen, lasten höpsöihin ja ihaniin juttuihin, ja pieniin varpaisiin hiekassa. Siitä tulee niin parasta!

Me ollaan ihan super innoissaan matkasta, ja toivotaan että reissusta tulee unohtumattoman ihana. Varmasti siitä tulee, kun saa olla kaikessa rauhassa rakkaiden lempparityyppien kanssa koko viikon. Rodoksella näyttäisi olevan melko lämmintä koko viikon ajan, joten UV-puvut ja aurinkorasvat on todellakin messissä. Toivottavasti ollaan tämän postauksen ilmestyessä jo päästy kastamaan varpaat ja kaikki muutkin ihanaan lämpimään Välimereen, ah! Me nautitaan reissulla puolihoidosta, joten luvassa on sopivasti uusien ihanien ravintolakokemusten metsästystä ja helppoja vaivattomia aamiaisia ja illallisia. Aiotaan rentoutua ihan täysillä, ja mennään spontaanilla meiningillä. Toisina päivinä chillataan altailla, ja toisena ehkä tutkitaan Rodoksen upeaa vanhaa kaupunkia.

Mua jännittää hurjasti jättää blogi kokonaan viikoksi, koska en ole koskaan ennen tehnyt sitä näin. Mutta tiedän, että se tekee hyvää mulle ja meille, ja toivon että tulette sitten viikon jälkeen takaisin seurailemaan meidän juttuja. Faktahan on se, että vaikka mulle itselleni viikko on pitkä tauko, suurin osa teistä ei varmasti edes huomaa sitä. Siksi en aio stressailla tauosta, vaan nautin siitä, että voin oikeasti täysillä lomailla, ja palaan sitten vielä entistäkin suuremmalla innolla takaisin blogin pariin.

Kiitos ihan hurjasti kuluneesta keväästä ja alkukesästä teille kaikille. Teille on niin ilo tehdä tätä, ja tämä on ehdottomasti paras työ maailmassa, mitä voisin ikinä itselleni kuvitella. Viikon kuluttua blogin pariin palaa toivottavasti hurjasti D-vitskua ja aurinkoenergiaa tankannut ja rentoutunut Iina, jolla on ihania reissumuistoja ja tarinoita kerrottavanaan. Jos teillä on jotain toiveita tulevia Kreikka-postauksia koskien, niin niitä saa heitellä kommenttiboksiin tai Instassa DM:llä.

Mielettömän ihanaa viikkoa ja juhannusta teille kaikille, me vietetään juhannusta tänä vuonna taatusti lämpimässä, toivottavasti Suomessakaan ei nähdä perinteisiä jussin räntäsateita ja raekuuroja. γεια χαρά! eli Heippa! Nähdään viikon kuluttua!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Garnier Responsin kanssa.

Mä rakastan helliä mun hiuksia, ja mulle on tärkeää, että ne pysyvät sileänä ja kiiltävänä. Vaalennettu tukkani voisi helposti olla takkuinen ja pörröinen, jos en hoitaisi sitä oikein. Koska mulla on käytössä hiusten pidennykset, on myös tärkeää, että omat hiukseni sulautuvat niihin kauniisti. Pidennykset ovat tosi hyväkuntoiset ja sileät ja kauniit, joten voisi näyttää aika höperöltä, jos takkuinen ja pörröinen katkeillut lyhyt hius paistaisi sieltä pidennysten välistä. Kun huolehdin omasta tukastani hyvin, se on helppo sulauttaa pidennyksiin vain taivuttamalla vähän latvoja.

Kerran tai kaksi viikossa, mä hemmottelen mun tukkaa vaihtamalla hoitoaineen hiusnaamioon. Se ei vie yhtään sen enempää aikaa kuin normaalitkaan suihkurutiinit, mutta se auttaa pitämään hiukset helposti hallittavina ja sileinä. Mä tykkään hiusnaamion kolmen minuutin vaikutusaikana levittää myös suihkussa käytettävää itseruskettavaa, jonka vaikutusaika on minuutin. Eli levitän hiusnaamion, sitten levitän itseruskettavan, ja sen minuutin vaikutusajan jälkeen on sekä rusketus että hiukset kunnossa. Yksinkertaista, nopeaa ja helppoa.

Mä käytän hiuksille sekä marketti- että kampaamokosmetiikkaa. Garnier Responsin tuotteissa mua viehättää hyvä hinta-laatusuhde, monet luonnolliset ainesosat sekä Garnierin sitoutuminen kestävän kehityksen periaatteiden noudattamiseen. Garnier on sitoutunut ekologiseen raaka-ainetuotantoon, pienentämään pakkaustensa ekologista jalanjälkeä ja kehittämään koostumuksistaan mahdollisimman ympäristöystävällisiä ja biohajoavia. 

Hiusnaamion käyttö on simppeliä: Pese hiukset shampoolla, levitä hiusnaamio pituuksiin, anna vaikuttaa 3 minuuttia ja huuhtele huolellisesti. Mä huuhtelen itse aina lopuksi hiukset niin kylmällä vedellä kuin pystyn, sillä se sulkee hiussuomut ja tekee tukasta vielä sileämmän. Mun Respons-hetki on tehokas ja mahdollisimman optimoitu, niin kuin meidän arjessa on joskus oltava, jotta kaiken tarvittavan saa tehtyä. Mutta mikäänhän ei estä nauttimasta hiusnaamiosta oikein pitkän kaavan mukaan: samallahan voi levittää kasvoillekin naamion ja tehdä vaikka kokovartalokuorinnan, tai sheivata jalat. Huom! En suosittele näitä naamioita hiustenpidennyksille, sillä ne ovat rakennepaikkaavia, eli eivät sovellu pidennyshiuksen hoitoon. Omille hiuksille nämä sen sijaan ovat ihania tuotteita. 

Garnier Respons-sarjassa on useampia erilaisia hiusnaamioita, joista voi valita omille tarpeilleen sopivimman. Niitä on saatavilla päivittäistavarakaupoissa, marketeissa ja tavarataloissa. Mä sain testiin kolme erilaista: Garnier Respons Marvellous Nectar -hiusnaamio sisältää argan- ja cameliaöljyjä, Garnier Respons Mytchic Olive sisältää täyteläistä neitsytoliiviöljyä ja Garnier Respons Argan Richness sisältää marokkolaista argan-öljyä ja mantelia. Mun testaamat Garnier Respons -hiusnaamiot eivät sisällä silikonia eivätkä parabeeneja. Niissä on kaikissa herkullinen tuoksu, joka tosin on melko voimakas. Onneksi nämä tuoksut sopivat mulle hyvin, enkä saanut niistä oireita.

Garnier Respons on tehnyt omat Spotify-listat hiusnaamioita varten, ja niitä kuunnellessa voi rentoutua ja nauttia ihanasta Respons-hetkestä. Mun lemppari on Garnier Respons Mythhic Olive, jonka soittolistalta löytyy Välimeren alueen musiikkia. Hauskaa kuunnella jotain iiiihan erilaista kuin perus toplistaa! Käy ihmeessä tsekkaamassa muutkin Spotify-listat, ja lukemassa naamioista lisää Garnier Responsin sivuilta. Sieltä löytyy kattavasti tietoa naamioista ja niiden ainesosista.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Eilen juhlittiin Ottoa meillä kotona ihanalla isolla ystäväporukalla meidän terassilla! Teemana oli tyttöjen toiveiden mukaan kukat, ja me käytiinkin keräämässä luonnonkukkia koristeeksi, ja kakunkin koristelin kukilla. Lasten piti askarrella myös kukkakoristeita, joita oltaisiin ripustettu, mutta tässä lomamoodissa se vähän jäi, ja lopulta kukkateema ei ollutkaan niin suuressa osassa. Mutta sen sijaan meillä oli keskimmäisen kummisedältään lahjaksi saama saippuakuplakone, mahtava tunnelma,  hyvää ruokaa, musiikkia ja valoja ja viirinauhoja.

Meillä oli niin rento ja kiva ilta yhdessä, ja oli mahtavaa nähdä ystäviä. Otolla alkoi samalla eilen kesäloma, ja tätä on todellakin odotettu. Eiliset juhlat olivat ehkä paras tapa ikinä aloittaa loma! Grilli oli kuumana lähes koko illan, ja sen lisäksi tarjolla oli mun tekemää päärynä-valkosuklaakakkua, jonka tein tällä Annin uunissa -blogin ohjeella 1,5-kertaisena.Kakku oli ihan super mehevää ja herkullista vaikka itse sanonkin, ja helppo tehdä.

Eilen oli melko tuulista, mutta onneksi aurinko paistoi ja paviljonki vähän antoi tuulen suojaa. Istuskeltiin koko iltapäivä ja lta pihalla, ja lasten mentyä nukkumaan me lähdettiin vielä jatkamaan vähäksi aikaa porukalla keskustan tuntumaan. Oton sisko jäi tänne valvomaan pienten unta, ja kaikki olivat nukkuneet sikeästi. Sen verran kesyjä ollaan, että lähdettiin jo melko pian puolen yön jälkeen Subwayn kautta taksilla kotiin Oton kanssa, mutta ihan mahtava ilta oli kyllä, ja just meille sopiva. Saadaan kyllä olla kiitollisia kaikista ihanista ihmisistä joita meillä on ympärillä, ja olen hurjan kiitollinen myös siitä, että Otto on mun vierellä.

Mä muistan vieläkin ekat Oton synttärit joita juhlittiin yhdessä meidän ensimmäisessä yhteisessä kodissa, Otto täytti silloin 21 vuotta. Tavallaan tuntuu että ne juhlat oli ihan vasta eilen, vaikka oikeasti niistä on jo seitsemän vuotta ja niin moni asia on muuttunut. Tärkeimmät jutut on kuitenkin säilyneet juuri sellaisena kuin ne olivat silloin: edelleen seitsemän vuoden jälkeen mä saan perhosia mahaan kun katson Ottoa, ja joka ikinen päivä me rakastetaan toisiamme vielä ainakin triljoona kertaa enemmän. Ällösöpöä tai  vaan ällöä, mutta ei se mitään. Jokainen hetki jonka saan kulkea Oton kanssa on mulle maailman arvokkain. Se kaikki, mitä me ollaan yhdessä rakennettu näiden vuosien aikana on jotain, mitä en koskaan osannut edes unelmoida pääseväni kokemaan. Onnea Otto 28v ja maailman suurin kiitos siitä, että saan olla sun vaimo joka päivä <3