Käytiin sunnuntaina syömässä Hard Rock Caféssa koko perhe, kun mun siellä työskentelevä kaverini oli meidät sinne pyytänyt tutustumaan. Mä en ollut käynyt HRC:ssä koskaan ennen, en Suomessa enkä missään muuallakaan ja olin tietysti tosi innoissani kun pääsin vihdoin kokemaan ikonisen ravintolan. Mun kaveri kertoi meille, että luvassa on perhesunnuntai ja ohjelmaa lapsille, mutta en tajunnut etukäteen mitä se todella tarkoitti:

Lapsille oli oma nurkkaus ja kaksi ohjaajaa, ja kauheasti piirustusjuttuja, leluja, palapelejä, muovailuvahaa ja vaikka mitä. Ja siis ohjaajat ovat paikalla joka sunnuntai klo 12-16 touhuamassa lasten kanssa. Meidän lapset ovat molemmat käyneet ihan pienestä asti ravintoloissa, ja osaavat yleensä kyllä käyttäytyä tosi hyvin, mutta tämä oli sellainen matalan kynnyksen vaihtoehto, että ravintoloihin tottumattomampikin lapsi varmasti viihtyisi mukavasti.

Me istuttiin ensin mukavaan loosiin, ja lapset saivat omat ruokalistat, värityskirjat ja kynät. He saivat itse tilata haluamansa annokset, ja sen jälkeen he menivät lasten nurkkaukseen leikkimään ohjaajien kanssa siihen asti että ruuat tulivat. Ruuat maistuivat tosi hyvin meille kaikille. Lapset valitsivat kanaa, ja me valittiin Oton kanssa burgerit. Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi, tai no enemmän kuin tarpeeksi, me ei jaksettu edes jälkkäreitä Oton kanssa, eivätkä lapsetkaan sitten jaksaneet syödä omia jälkkäreitään vaikka me tilattiin ne heille ylläriksi.

Vaikka meillä onkin tässä aika lihaisat burgerit, HRC:ssä oli myös todella herkullisen kuuloinen vegemenu jossa oli useita eri vaihtoehtoja, ja myös lasten omassa menussa oli kasvisruokavaihtoehto, sekä terveellisempiä vaihtoehtoja. Me oltiin syöty muutenkin kevyesti viikonloppuna niin ajateltiin ettei pieni herkuttelu mitään haittaa.

Muhun teki todellisen vaikutuksen (alkoholittoman mansikkabasilikadrinkin lisäksi) se miten kivoja ohjaajat olivat. Siis tämä ravintola on ihan täydellinen vaihtoehto jos haluaa järjestää vaikka kivat äiti-lapsideitit joku sunnuntai. Lapsille on puuhaa ja ohjelmaa ja äiditkin pääsevät höpöttelemään keskenään rauhassa, mutta lapset ovat silti lähellä ja näköetäisyydellä kokoajan. Myös pienemmillekin lapsille oli siellä puuhaa, eli ei tarvitse olla ihan niin iso kuin meidän mukulat jo ovat.

Hard Rock Cafe tarjosi annokset meille.*

Lasten sunnuntait ovat siis HRC:ssä joka sunnuntai, myös nyt pääsiäissunnuntaina jos lammas ja pasha alkavat kyllästyttää. Ja mä ainakin suosittelen, sijainti on helppo siinä Stockaa vastapäätä ja siellä oli oikeasti mukava tunnelma ja me kaikki viihdyttiin. Tämä postaus ei ollut edes sovittu yhteistyö, mutta koska me  tykättiin niin kovasti, halusin kirjoittaa ja kertoa tästä myös teille. Ja koska mä en ainakaan ollut mistään aiemmin kuullut näistä lasten sunnuntaista, halusin ehdottomasti tällaisen piilotetun helmen jakaa myös teidän kanssa. Tästä ei ole mitään juttua Hard Rock Cafen sivuilla, instassa tai FB:ssäkään ja mulle ei koskaan ollut tullut mieleenkään että ”rokkibaariksi” mieltämässäni paikassa voisi olla tällaista toimintaa lapsille! Todella positiivinen ylläri siis.

Oletteko te käyneet HRC:ssä ikinä? Olitteko kuulleet lasten sunnuntaista?

Ai hitsi vie että aamulla taas äitiä vietiin, tänään mulle esitettiin ensimmäistä kertaa tarkka ja eksakti kysymys, ”Äiti, miten äidit ja isit tekee vauvoja?”. Olimme siis bussipysäkillä aamuruuhkassa. Näitä legendaarisia ajoituksia jotka varmaan monelle vanhemmalle ovat tuttuja. Mä hanskasin mielestäni tilanteen tosi hyvin, vastauksellani ”No isi laittaa semmosen vauvansiemenen äidin mahaan, ja sitten siitä kasvaa vauva.” ”Ai, no pitääkö sitä vauvansiementä sitten kastella että se kasvaa vauvaksi?”. Huomatkaa että olemme juuri istuttaneet rairuohoa sekä kotona että päiväkodissa, ja pieni innokas puutarhuri ilmeisesti ajatteli alkaa tehtailemaan pikkusisarusta itselleen.

Meinasi olla pokassa pitelemistä siinä koko bussipysäkillisellä vastaheränneitä aikuisia. Mä vastasin kuitenkin tosi coolisti että ei sitä tarvitse, mutta se hengailee vedessä siellä mahassa. Mulla piti onneksi pokka hyvin ja neiti tyytyi tähän vastaukseen tämän aiheen osalta. Pian siirryttiinkin jo turvallisempiin aiheisiin, kuten siihen miksi rakeet ovat kovia ja lumihiutaleet pehmeitä, ja siihen mistä johtuu että meillä on juuri neljä vuodenaikaa.

Kysymyskausi oli hetken aikaa tauolla, ehkä meidän lapset keskittyivät prosessoimaan kaikkea aikaisemmin imemäänsä tietoa eivätkä kyselleet (ihan niin) paljoa. Mutta nyt se kausi on tullut takaisin, entistä voimakkaampana. En voi kieltää ettenkö nauttisi tästä. Musta on ihan parasta vastailla lasten kysymyksiin, ja seurata miten he käsittävät asioita ja millaisia päätelmiä tekevät minkäkin vastauksen perusteella.

Kaikkein huvittavinta on ehkä se, kun kuopus ei aina ihan ole vielä samalla sivulla esikoisen kanssa, ja mun vastaillessa esikoisen kysymyksiin hän muodostaa vastausten perusteella aivan omanlaisiaan ajatuksia. Ne ovat välillä aika loistavia.

Välillä on myös kivaa kysellä itse lapsilta kysymyksiä, ja he rakastavat kun heiltä kysellään. Tänään mä kysyin esikoiselta että onko kivaa olla isin ja äidin lapsi? Ja hän vastasi että ”No on, koska mä tykkään teistä ja ku te ootte niin mukavii!”. Mua aidosti kiinnosti mitä mieltä hän on, onko siistiä olla juuri meidän mukula, koska tiesin että hänen vastauksensa on brutaalin rehellinen.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Ja kiitos hurjasti tsempistä ja kauniista sanoista edelliseen postaukseen, teidän vertaistuki on ihan korvaamattoman arvokasta.

Moikka ja ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! Meillä on ollut todella touhukas viikonloppu, lähinnä maalaten ja lasten kanssa touhuten. Olkkari on saanut uutta väriä, kuten myös lastenhuone, ja ruokapöytä sekät tuolit ovat vielä kesken. Eilen maalattiin olkkari valmiiksi ja lastenhuone puolivalmiiksi, ja tänään sitten viimeisteltiin lastenhuone ja aloiteltiin noiden kalusteiden käsittelyä. Vielä niissä riittää työsarkaa, mutta eiköhän tästä hyvä tule. Saatte lukea lisää myöhemmin projektista ja sen edistyksestä, kunhan saadaan kaikki valmiiksi.

Eilen lähdettiin käymään Itiksen lasten lauantaissa, ja lapset pääsivät tekemään virpomisvitsat sekä virpomaan itiksen virpomispolulle. Aivan loisto veto itikseltä, eli lapset saivat ilmaiseksi askarrella virpomisvitsoja, ja käydä eri liikkeissä virpomassa, ja palkkioksi sai tietenkin suklaamunia. Mä tykkään itiksen perhekeskeisestä meiningistä, se todella toimii ja meidän lapset tykkäävät ainakin kovasti.

Itiksen jälkeen tultiin kotiin ja siirreltiin tavaroita olkkarissa takaisin paikoilleen maalausurakan jälkeen, sekä vietettiin lasten kanssa leffailtaa. Oli ihana pitää pikkumuruja kainalossa ja vaan olla yhdessä.

Tänään ollaan vietetty palmusunnuntaita, ja lapset saivat vielä virpoa mulle ja Otolle aamulla, sekä pukeutua noidiksi. Lounaan jälkeen meillä oli käynyt pääsiäispupu piilottamassa vähän pääsiäismunia ympäri kämppää ja tytöt saivat niitä metsästää. Kaikki munat löytyivät ja neidit availivat niitä ja kasasivat pikkuleluja Oton kanssa riemusta kiljuen sillä aikaa kun mä maalasin lastenhuoneen seinää vielä toiseen kertaan. Kumpikin jaksoi syödä tasan yhden kindermunan ja loput laitettiin kaappiin odottamaan. Varmaan unohtuvat sinne, niin kävi viime vuonnakin.

Iltapäivällä huristeltiin vielä keskustaan syömään, valmiisen pöytään istuminen kyllä kelpasi todellakin viikonlopun urakoinnin jälkeen.

Meillä on tulossa aika touhukas viikkokin, kun töiden ja muiden menojen jälkeen torstaina ajetaan Ouluun pääsiäisen viettoon. Ihana nähdä sukulaisia, ja etenkin mun rakasta mummua, jonka takia me pääosin nyt tällainen lyhyt reissu tehdäänkin. Hän ei siis voi tällä hetkellä kovinkaan hyvin, mitään vaaraa ei ole mutta muistisairauden takia nyt alkavat olla viimeiset viikot tai kuukaudet kun mummu on vielä edes jotenkin oma itsensä. Inhottaa olla näin kaukana juuri nyt, mutta onneksi meillä on edes mahdollisuus mennä käymään. Mulla olisi niin paljon sanottavaa tästä, ja voin kertoa että tämän kevään tai oikeastaan kuluneen vuoden aikana on itketty niin monet itkut, mutta eipä se itku mitään auta. Pakko vaan ottaa kaikki irti niistä hyvistä hetkistä mitä on ja olla yhteydessä ja nähdä mahdollisimman paljon ja usein.

Hyvällä mielellä tässä kuitenkin ollaan, koska mä olen niin iloinen että mennään Ouluun, ja lapset ja Otto myös. Mulla on tulossa onneksi myös tosi kiva työviikko ennen matkaa, kun pääsen tapaamaan ihan mahtavia tyyppejä ja tekemään pari haastattelua. Jännää mutta mahtavaa!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Mulla on jo pitkään kytenyt mielessä resepti-idea, mutta vasta nyt sain pääsiäisen kunniaksi sitä testattua. Kyseessä on superherkullinen valkosuklaamangojuustokakku, jossa on kyllä kaikkea muutakin herkkua kuin vain mangoa ja valkosuklaata. Tämä oli vähän sellainen ”ympätään kaikki mun lempparit yhteen ja kokeillaan tuleeko niistä kakku” -kakku. En lisännyt kakkuun yhtään sokeria itse, mutta toki sitä ainesosasista löytyy kuitenkin ja makeudesta ei ole puutetta.

Herkullinen pääsiäiskakku

150g digestivekeksejä

75g voita tai leivontamargariinia

200g mangotuorejuustoa

2,5dl vispikermaa

140g valkosuklaata

1/2 pussia Daim-fanipaloja (tai muita vastaavia)

4 liivatelehteä

2rkl vettä

koristeeksi suklaamunia

Murskaa keksit ja sulata voi. Muotoile leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle kakkupohjaksi. Pohja. Vatkaa vispikerma, sekoita vatkaimella joukkoon mangotuorejuusto. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sulata valkosuklaa mikrossa tai kattilassa. Vatkaa sekin kerma-tuorejuustoseokseen mukaan. Murskaa fanipalat ja lisää myös ne. Kiehauta 2 ruokalusikallista vettä ja lisää lionneet liivatteet siihen. Lisää seos ohuena nauhana kokoajan sekoittaen kerma-tuorejuustoseokseen. Kaada seos irtopohjavuokaan, anna hyytyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia. Koristele suklaamunilla ja herkuttele.

Superhelppoa ja herkullista! Kakun aktiivinen valmistusaika on oikeasti ehkä kymmenestä minuutista varttiin ja siitä saa tosi näyttävän kun laittaa paljon munia. Tänä pääsiäisenä trendinä taitavat olla suklaiset överikakut, mutta mä halusin tehdä jotain vähän raikkaampaa, ja siksi tällainen mangolta maistuva versio.

Ihanaa palmusunnuntaita kaikille!

Kuten ennustin, bannerissakin näkyvä pilottitakki on päässyt päivittäiseen käyttöön. Tällä viikolla varsinkin alkuviikosta melkein kymmenen asteen lämpötiloilla tarkeni jo oikein hyvin olla ihan ulkona kevyesti topatulla bomberilla. Alla oli tietty vielä neule, ja kaulassa kaulahuivi jos ei liikuttu autolla, mutta kuitenkin, yhtään ei hytisyttänyt, välillä oli jopa hiki kun aurinko oikein paistoi eikä tuullut.

Bomber päällä mulla on hyvä fiilis, vannon että kävelen selkä suorempana kun on mieleinen takki päällä. Siihen mä nykyään pukeutumisella pyrinkin: hyvään fiilikseen. Siihen että mulla on itsevarma ja mukava olo mun vaatteissa. Joskus aiemmin mulla on ehkä ollut tarve ”todistella” itseäni pukeutumisellani. Nuorempana pukeuduin paljastavasti ja tosi mauttomasti välillä, ja äidiksi tultuani yritin ehkä vähän liikaa pyristellä siitä ulos. Tyylini muuttui välillä suorastaan tätimäiseksi kun yritin niin kovasti olla ÄITI, mahtua johonkin tiettyyn äitimuottiin.

Nykyään mä tiedän että ei se hyvä äitiys ole siitä kiinni onko mulla jonkun mielestä lapselliset, rumat, mauttomat, teinimäiset tai tylsät vaatteet. Kun mä tulin äidiksi, mulla meni ihan kaiken edelle se että halusin olla hyvä äiti, ja yritin jokaisella elämäni osa-alueella pyrkiä kohti sitä täydellistä äitiyttä. Kunnes tajusin että mun ei tarvitse olla sellainen kuin mielikuvieni ”normi-äiti” on, koska ensinnäkään mitään normi-äitiä ei ole. Me kaikki ollaan erilaisia. Ja toiseksi, täydellistä äitiyttäkään ei ole olemassa.

Mulle on ihan sama jos joku luulee että meidän lapset ovat liikkeellä vaikka isosiskon kanssa, kun kävelen heidän kanssaan kaupungilla. Kyllä he hyvin nopeasti korjaavat että äidistä on kyse, jos tilanne sitä vaatii. En ole pitkään aikaan edes miettinyt näytänkö ikäiseltäni vai en, tai näytänkö äidiltä, ja se on hyvä. Ei sillä ole mitään väliä, eikä se vaikuta mun äitiyteen millään tavalla.

Mä olen aina rakastanut kokeilla erilaisia tyylejä ja käyttää rohkeitakin vaatteita, ja vaikka nykyään en ehkä ole tyyliltäni niin kokeileva enää kuin joskus aiemmin, olen tyytyväinen että olen löytänyt sen rohkeuden uudelleen. Rohkeuden olla juuri sellainen kuin haluan.

Nykyisessä tyylissäni mä tunnen itseni enemmän omaksi itsekseni kuin vuosikausiin. Mä uskon että lapsille paras roolimalli, on tyyppi joka on sinut itsensä kanssa. Oli kyseessä sitten kaveri, äiti, opettaja tai vaikka pappa. Siksi aion jatkossakin näyttää juuri sellaiselta äidiltä kuin haluan, enkä stressaa siitä mitä muut mahdollisesti miettivät.

Takki Zara / T-paita Gina Tricot / Housut Gina Tricot / Kengät Zara / Laukku Marc by Marc Jacobs

Millaisia pukeutujia te muut äidit olette? Tunnistatteko äitimuottiin sopimisen paineita, oletteko kokeneet sellaisia omaa pukeutumistanne miettiessänne?