Eilen me vietettiin lauantaita lasten ehdoilla, vailla kiireitä ja pakkoa mennä minnekään. Yllättäen sitten kun ei ole pakko mennä, niin haluaakin mennä, ja niin me ulkoiltiin monta tuntia raikkaassa marraskuisessa ilmassa. Välillä tihkutti vettä, mutta se ei menoa haitannut. On ollut niin paha mieli kun ei olla päästy kunnolla ulkoilemaan kun tytöt ovat sairastelleet, mutta onneksi eilen päästiin ja oli ihanaa! Puistoreissun jälkeen käveltiin vielä kauppaan ostamaan vähän lauantaiherkkuja, ja sen jälkeen kirjastoon lainaamaan joulukirjoja ja iltasatuja.

Zeldakin juoksi jo innoissaan ympäri puistoa, ja hyvin näytti sujuvan liikkuminen paksummassakin haalarissa, vaikka nuo Rodinin viime vuoden pandat ovat ainakin mun mielestä aika tuhteja, jos vertaa vaikkapa Molo Kidsin toppaan. Lämmintä ainakin tuntui olevan ja hyvä niin, ei haitannut vesi liukumäessä. Ihana kun haalarit ovat nyt vihdoin sopivat, viime vuonna Tiara vielä hukkui 92/98-kokoiseen pandakuosiin, ja Zeldallekin 80/86-kokoinen pandahaalari oli ihan jättimäinen. Viime vuonna harmitti kun haalarit olivatkin isoja eivätkä päässeet käyttöön, mutta tänä vuonna olen iloinen kun ei tarvitse tuskailla haalarivalintojen kanssa ollenkaan.

Oton kanssa intouduttiin myös kiipeilemään ja laskemaan liukumäkeä, ja meillä ei myöskään palellut varpaita, sillä jalassa oli uudet Crocsilta muutama viikko sitten saadut Duck Bootit molemmilla, mulla naisten ja Otolla tietysti miesten versiot. Otto on kulkenut viime talvet consseissa, ja minä olen käyttänyt erilaisia vuorettomia nilkkureita, joten unelmankevyet ja silti superlämpimät Crocsit ovat kyllä ulkoiluvarusteisiin ihan huikea parannus. Ne eivät edes tunnu kengiltä, kun eivät paina mitään, mutta vuori on silti ihanan paksu ja lämmin.

Mä tykkään ihan laittoman paljon meidän samistelukengistä, onkohan nää ensimmäinen askel kohti mätsääviä tuulipukuja, hahaa! Pipotkin meillä on vähän samaa tyyliä, tai saman väriset ainakin. Nämä on muuten mun ihkaensimmäiset Crocsit, ja varmasti mukavimmat kengät joita olen ikinä pitänyt jalassa. Pohjat ovat tukevat liukkaammillakin keleillä, kun ovat hyvin kuvioidut, ja kengät on helppo vetää jalkaan kun pitää narut tarpeeksi löydällä.

Kengät saatu Crocsilta.

Moni on kysellyt meidän perheen aikuisten ulkovaatteista, että käytetäänkö sellaisia ja ulkoillaanko kylmillä tai huonoilla keleillä. Kyllä me ulkoillaan ehdottomasti jokasäällä, mutta talvivaatteissa on ollut toivomisen varaa. Multa löytyy kyllä laskettelupökät ja -takki, superlämpimiä molemmat, mutta silti olen aina yleensä mennyt pitkällä parkatakilla, joka suojaa pyllyäkin pulkkamäessä, ja sitten tosiaan villasukkaa vaan jalkaan saappaiden sisään. Tiedän että kunnon talvivarusteet tekisivät ulkoilusta niin hurjan paljon mukavampaa, mutta silti olen päätynyt tähän asti aina valitsemaan jonkun kivan näköisen ja ei-niin-lämpimän vaihtoehdon itselleni.

Nyt mulla on eka kertaa oikein untuvainen takki sitten lapsuuden, ja nämä lämminvuoriset Crocsit. Ainut vaan että tämä untuvatakki ei peitä pyllyä! Toistaiseksi villasukkahousut lämmittävät vielä tarpeeksi farkkujen alla, mutta vielä ei edes ole pakkasta. Talveksi pitää keksiä jotkut ulkohousut, jotka olisivat mahdollisimman vähän ulkohousumaiset! Ja ehkä joku takkikin, sellainen jossa on vielä helpompi ja mukavampi liikkua ja olla. Eihän siinä ole mitään järkeä, että lapset on kyllä puettu vimpan päälle lämpimästi, mutta itse sitten hytisee kun on ollut tarpeeksi kauan ulkona. Vinkkejä aikuisten toppahousuihin/-takkeihin jotka myös näyttävät kivalta? Millaisissa varusteissa te tykkäätte ulkoilla talvella?

Tänään meillä kävi kylässä ystäväperhe Tiaran kanssa samanikäisten kaksosneitien, ja ihanan puolivuotiaan vauvelin kanssa ja meillä oli tosi hauska ilta. Istuttiin lattialla syömässä pullaa ja lapset pyörivät ympäri kämppää, ihan parasta ja niin rentoa! Tämä viikonloppu teki tosi hyvää, nyt täytyy vaan jaksaa vielä muutamat kiireiset viikot ennen joululomaa.

Ensi viikolla luvassa ainakin pari tosi kivaa arvontaa, asukuvia, treenikuulumisia ja vaikka mitä muuta! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille<3

Oral-B:n kampanjan johdosta saan arpoa teille yhden Oral-B White Pro 7000 -sähköhammasharjan, jonka mukana tulee myös Crossaction-harjaspääpakkaus, sekä Oral-B:n hammastahnoja. Olen kertonutkin itse harjasta, sekä sen kanssa yhdessä käytettävästä älypuhelinsovelluksesta kattavasti jo kahdessa aiemmassa postauksessa. Olen tosi innoissani että saan arpoa tälläisen paketin, ja tarjota laadukasta suun kotihoitoa yhdelle teistä, sillä ainakin mun aamu- ja iltarutiineja tämä harja oheistoimintoineen on piristänyt paljonkin. Niin pieni asia, joka kuitenkin vaikuttaa paljon.

Koska kertaus on opintojen äiti, keräsin vielä hammasharjan tärkeimmät ominaisuudet yhteen listaukseksi, niin ne on helposti katsottavissa kaikki kerralla, eikä tarvitse etsiskellä tekstien joukosta.

Oral-B White Pro 7000

• Bluetooth-teknologia, joka yhdistää harjan älypuhelimeen ladattuun Oral-B -appiin. Sovellus antaa palautetta ja yksilöllisiä vinkkejä hampaiden harjaukseen.
• Kuusi erilaista harjausmodea, mm. kiillotus, syväpuhdistus ja kielenpuhdistus.
• Langaton SmartGuide, joka myös opastaa harjauksessa ja näyttää ajankulua.
• Harjausajastin, joka muistuttaa aina 30sek välein.
• Sensori joka varoittaa punaisella valolla jos harjaat liian kovaa.
• Ladattava akku, joka kestää jopa kymmenen päivää jos harjaa käyttää 2 minuuttia aamuin illoin.
• Matkakotelo, johon saa harjan rungon ja kaksi harjaspäätä.

Osallistuaksesi arvontaan, keksi itsellesi nimimerkki, kommentoi tähän postaukseen ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 23.11.2014 klo 23.59 asti. Onnea arvontaan kaikille!

Yhteistyössä Oral-B.

Palaan illalla kuulumisten ja kuvien kera! Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille<3

Huh. Viimeiset neljä viikkoa ovat olleet äärimmäisen kiireisiä ja voimat ovat lopussa. Kiire sinällään vielä menee, etenkin kun kyseessä on sellainen mukava ja positiivinen kiire, pääsee tekemään hauskoja asioita ja tapaamaan mahtavia tyyppejä. Mutta kiireen lisäksi meillä on ollut kuukausi täynnä vastoinkäymisiä, ja välillä on tehnyt mieli vaan luovuttaa. En mä mikään luovuttajatyyppi ole, en tosiaankaan, mutta etenkin tällä viikolla kaikki on tuntunut olevan niin liikaa.

Tänä syksynä ollaan koko perhe sairasteltu jatkuvasti, enemmän kuin koskaan ennen, ja tuntuu että tämä loputon sairastelukierre vaan jatkuu ja jatkuu. Aina kun yksi parantuu, on seuraavalla jo kurkku kipeänä. Viime viikolla molemmat neidit saivat vuorotellen keuhkoputkentulehdusdiagnoosin, josta onneksi selvittiin jo muuten, mutta yskä on jäänyt lääkkeistä huolimatta, ja yöt tuppaavat edelleen olemaan katkonaisia kun raukat eivät saa nukuttua yskän takia. Sairastelu on raskasta ja väsyttävää, tottakai olen onnellinen että meidän sairasteluista ollaan selvitty vain antibiooteilla, mutta olisi ihanaa kun olisi tässä välissä edes yksi viikko kun kukaan ei tarvitse kertaakaan kuumelääkettä tai lämmintä juotavaa siksi että kurkkuun sattuu.

Työjuttujen kanssa mulla on ollut hurja kiire ja stressi, niin paljon tapahtuu kokoajan. Se on hassua, miten vähän näistä kiireistä sinne ruudun toiselle puolelle välittyy. Omaa instagramia selatessa siellä näkyy kivaa pientä brunssia, ystävien tapaamista, lasten leikkejä ja hienoja tilaisuuksia. Ruudun tällä puolella arkea ovat kuitenkin loputtomat tietokoneen ääressä vietetyt myöhäiset tunnit, puhelut, stressi ja alati kasvava to do -lista. Laivareissu kahdenkesken Oton kanssa rentoutti ja repäisi hetkeksi irti arjesta, mutta ei se kyllä valitettavasti nostanut energiatasoja pysyvästi taivaisiin, nuutuneita tässä ollaan edelleen.

Ollaan nähty kavereitakin aina kun on ehditty, mutta siinä kohtaa tietää olevansa liian väsynyt, kun treffien jälkeen murehtii muistiko edes sanoa heippa lähtiessä. Muistin kuulemma sanoa. Mutta kokoajan on sellainen fiilis että jotain hurjan tärkeää on unohtunut, ja takaraivossa raksuttaa jatkuvasti mitä pitäisi olla tehtynä jo toissapäivänä ja mitä menoja on edessä. Kun on kiire, tuntuu tekevän jatkuvasti yhtäaikaa montaa asiaa, ja silti tuntuu että mitään ei saa valmiiksi.

Tämän viikon kruunasivat ensin ikävät uutiset lähipiiristä, ja sitten isovanhemman joutuminen sairaalaan. Onneksi jälkimmäinen osoittautui helposti hoidettavaksi ja vaarattomaksi jutuksi, mutta pahempi vaihtoehto oli lääkäreiden mukaan olemassa, ja sen murehtiminen meinasi viedä järjen. Onneksi saimme huokaista edes tässä asiassa helpotuksesta. Tänään on kuitenkin hyvä päivä, sillä tänään on edessä vielä koko viikonloppu, perheen kesken, k-o-t-o-n-a. Me ei mennä mihinkään, kauppareissukin hoidettiin jo tänään, jotta huomenna ja sunnuntaina voidaan vain olla, ja käydä lasten kanssa pihalla tai lähimetsässä pyörimässä.

Eiköhän tämä stressi ja kiirekin tästä helpota pikkuhiljaa, viimeistään jouluna rauhoitutaan oikein urakalla kun Otolla on kahden viikon joululoma. Sinne asti pitäisi jaksaa puurtaa, ja kyllä me vielä jaksetaan. Kunnon yöunet, menojen karsiminen minimiin ja pipon löysääminen vaikka sitten pakolla auttavat varmasti edes vähän. Nyt mä lähden ainakin saunaan, laitan kasvonaamion naamaan ja juon ison lasillisen jäävettä, mikäs sen parempaa!

OOTD / Takki Sheinside* / Paita Zara / Neule Zara / Housut Dr. Denim / Huivi Monki* / Kengät H&M / Laukku Coach / *saatu blogin kautta.

Mä arastelen kirjoittaa blogiin väsymyksestä tai kiireestä, koska haluan ehdottomasti pitää tämän positiivisena paikkana! Nyt kuitenkin tuntui vaan siltä, että tämä kirjoitus on ainoa mitä voin juuri nyt kirjoittaa, kaikki muu olisi tuntunut väärältä. Ihan positiivisena mä edelleen täällä olen, välillä on vaan hyvä purkaa tunteita ylös, silloin niistä on helpompi päästää irti ja edes yrittää rentoutua.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille<3

Millaisia tapoja lapset omaksuvatkaan ympäriltään? Sitä olen miettinyt paljon viimeaikoina. Esikoinen on siinä iässä, että seuraa hyvin tarkkaan mitä vanhemmat, kaverit, sukulaiset ja muut, ihan vieraatkin ihmiset puuhaavat. Monet asiat tarttuvat hänelle, hyvin nopeastikin, ja jopa kadulla kuullut sanat jäävät mieleen, ja nousevat joskus puheenaiheeksi. ”Äiti mitä tarkoittaa poliittinen?” ”Miksi tuo nainen istuu tuossa maassa?” ”Tuo setä ei puhu suomea, mitä kieltä se puhuu?”

Normaalit käytöstavat ovat sääntö, eivät poikkeus, ja yleisesti ottaen kolmevuotiaan voi jo odottaa käyttäytyvän hyvin. Kolmevuotias osaa jo kuunnella hiljaa pyydettäessä, istuu paikoillaan julkisissa liikennevälineissä ja pysyy vanhemman vierellä ulkona käveltäessä, ellei erikseen ole lupaa lähteä juoksemaan ja pyörimään vapaasti. Toki näitä asioita edelleen harjoitellaan myös kolmevuotiaan kanssa, mutta enemmän muistutellaan nuorempaa, ja oletetaan, yleensä hyvällä menestyksellä, isomman osaavan nämä asiat jo ihan itse.

Meillä kolmevuotias taitaa olla ainakin ruokapöytäpoliisi, ”Zelda ei saa puhua ruoka suussa!”. Hän ottaa myös säännöt kirjaimellisesti, kengillä ei mennä olkkariin, joten heti kun tullaan ovesta, hän istuu kuin tatti eteisen oven edessä, riisuu kengät, ja päästää sitten vasta muun perheen sisälle vaunuineen ja ostoksineen. Siinä saa olla itsekin tarkkana, että noudattaa kaikkia omia sääntöjään (ihan kuin niitä olisi jotenkin kauheasti, hah).

Mutta tosiaan se ei kyllä jää huomaamatta, jos äiti vaikka epähuomiossa seisoo sohvalla, että saa verhoa korjattua. ”Miksi sinä saat seisoa sohvalla mutta me ei?”. Kaksinaismoralismia en halua harrastaa, haluan olla oikeudenmukainen lapsia kohtaan aina. Tuollaisissa tilanteissa yleensä pyydän anteeksi, ja sanon että olin vähän höpsö kun unohdin, ettei niin saa tehdä. Onneksi se on tähän asti riittänyt vastaukseksi.

Kyselyikä on loistava ikä, ja kysymyksiin saa vastata hengästyttävällä tahdilla pitkin päivää. Kysymyksiin vastailulle hauskaa vastapainoa onkin huomata, millaisia asioita lapsi kopioi meiltä vanhemmilta, tai muilta aikuisilta. On ihmeellistä saada nähdä, millaisista asioista lapsi kiinnostuu ja mitä ihailee, ja mistä taas ei niin kovin tykkää. Toisaalta se on myös pelottavaa, suurensuuri vastuu. Pitää olla lapsen ihailun arvoinen, ja pitää käyttäytyä itse niin, ettei haittaa jos lapsi matkii. Pitää muistaa, että joka sekunti lapsi huomaa kaiken mitä teet, ja aina taustalla pitää pitää mielessä se, mitä asioita haluaa tai ei halua lapsen oppivan.

Esikoinen on innostunut (muumi)teen juonnista, kun tarjosin sitä hänelle hunajan kanssa flunssan aikaan tässä syksyllä. Hänen suurin toiveensa, on saada kävellä teemukin kanssa. Koska äitikin kuulemma aina kävelee kahvimukin kanssa, pitää hänenkin saada kävellä teemukin kanssa. Lapselle se on ihan sama onko kyseessä take away -kahvi keskustassa, vai muumitee posliinimukista ja kävely olkkarin ja eteisen väliä.

Teen juominen on pieni murto-osa niistä asioista, jotka hänen mielestään ovat siistejä, ja toteuttamisen arvoisia. Hän haaveilee korkokengistä, sipulin pilkkomisesta ja vessanpesusta. Hän poseeraa innoissaan, ja haluaa ottaa asukuvia. Voin nähdä poseerauksista, että muutaman kerran on tullut katsottua, miten isi ottaa äidistä asukuvia.

Mä en ole koskaan nipottanut näissä asioissa. Vaikka yritänkin kovasti muistaa olla hyvä esimerkki, niinkuin varmasti suurin osa vanhemmista, joskus lipsahtaa se kirosana tai tulee kiivettyä sinne sohvalle seisomaan. Silloin sopivaa on myöntää virheensä, ja todeta että joo, ei sen ihan näin kuulu mennä. Ja silloin kun lapsi tekee jotain pönttöä, jonka tekemisen oppimisesta selkeästi saa syyttää vain itseään, pitää muistaa olla armollinen lapselle, samalla  kun muistuttaa että niin ei saa tehdä.

Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän huomaa, ja sitä suuremmaksi kasvaa myös vanhemman vastuu. Mä en halua omalla toiminnallani aiheuttaa lapselle paineita. Vältän oman ulkonäköni arvostelua, enkä tietenkään arvostele toistenkaan ulkonäköä. Yritän välttää niitä kirosanoja, ja antaa paljon positiivista huomiota niin lapsille kuin kaikille muillekin. Toivoisin että meidän lapset oppivat olemaan kohteliaita, ja huomaamaan hyviä asioita toisissa, ja jopa sanomaan ne ääneen. Ihaninta musta oli, kun laivalla Tiara sanoi ihan vasta tapaamalleen ihmiselle, että hänellä on ihanat kengät. Mun mielestä myös se on vahvuutta ja itsevarmuutta, että osaa ja haluaa huomata hyviä asioita toisissa ihmisissä, ja osaa iloita toisten puolesta.

Millaisia tapoja teidän lapsenne ovat oppineet teiltä tai muilta? Mitä ette haluaisi missään nimessä oman lapsen oppivan? Muistatteko omasta lapsuudesta, mitä ihailitte vanhemmissanne tai vaikkapa sisaruksissanne?

Mä rakastan askartelua ja väkertelyä, mutta olen siinä nykyään äärimmäisen laiska. En jaksa ryhtyä mihinkään liian sotkuiseen tai liian aikaa vievään, enkä varsinkaan sellaiseen jonka valmistumista joutuu odottamaan pitkiä aikoja. Siksi hihkuinkin riemusta, kun löysin Tigerista 3:n euron rullan liitutaulutarraa, 45x150cm kokoisen palan. Päätin että ostan tarraa, ja päällystän sillä meidän ruokailunurkkauksen magneettitaulun monikäyttöisemmäksi, ja paremmin sisustukseen sopivaksi. Tarran mukana tuli myös kolme liitua, jotka oli pakattu kätevästi rullan sisälle.

Aikaa tähän meni yhteensä noin kymmenisen minuuttia, nautiskelin samalla aamukahvia ja selostin lapsille mitä ihmettä oikein puuhasin. Tarra meni aika helposti oikealle paikalleen, vaikka vähän piti silotella kuplia, ja oikeaan reunaan jäikin yksi kupla, joka ei onneksi mun maailmaa kaada kun sen huomaa vain tietystä kulmasta, haha! Aloin siis rullaamaan tarraa suoraan rullasta tauluun, ja kun olin saanut sen ison osan kiinni, leikkasin tarran sopivan kokoiseksi ja silottelin sivut niin hyvin kuin osasin.

Nyt magneettitauluun voi myös piirtää, ja musta väri sopii kivasti sisustukseen, kun harmaa jo hieman kyllästytti. Tarraahan voi toki liimata myös suoraan seinään, mutta meidän seiniin eivät nuo halvemmat yksilöt tartu, kun on niin röpelöinen pinta (kokeiltu on Tigerin puhekupla-liitutaulutarroilla). Ainoastaan se Ferm Livingin This Month -tarra on pysynyt koko tämän kaksi vuotta, mutta sitä kiinnitettiinkin syvällä hartaudella varmaan puolitoista tuntia jokaista kuplaa siloitellen ja samalla hiuksia halkoen.

Ajattelin käyttää tarran jämäpalan meidän lastenhuoneen Lack-pöytään, jossa aiemmin olivat kiinni ne mainitsemani puhekupla-liitutaulutarrat. Ne olivat menneet parin vuoden aikana jo niin epäsiistiksi, että revittiin ne yksi ilta lasten kanssa irti ja seuraavaksi tosiaan liimaan tuota jämäpalaa siihen vaan yhtenäiseksi suorakulmion muotoiseksi pinnaksi. Saahan tuosta tarrasta tehtyä vaikka mitä muutakin! Sillä voisi vaikka päällystää Expedit-hyllyn kaapin ovet ja kirjoittaa niihin mitä ne sisältävät, tai mitä muuta tahansa. Monikäyttöinen, helppo ja edullinen juttu jolla voi piristää sisustusta!

Mitä kaikkea liitutaulutarrasta voisi keksiä? Onko teillä helppoja DIY-vinkkejä, joita kiireinen ja laiska-askartelijakin voisi toteuttaa? 😀