10x minä toukokuussa

12.05.2020

Ensimmäinen kerta, kun voin tehdä tällaisen X minä -postauksen  niin, että numerona on kymppi! Ihan käsittämätöntä. Mutta tästä tämä lähtee, kymmenes blogivuosi on alkanut. Tuli mieleen tehdä tämä asukooste nyt, kun selasin viime viikolla vanhoja äitienpäiväpostauksia ja blogisynttäripostauksia. Katsoin samalla, että vastaan tuli monia kivoja asuja, jotka olin unohtanut ihan kokonaan. Tästäpä siis asuinspistä myös itselleni tähän hetkeen, kun tuntuu, että kotona tulee oltua vähän liikaa leggingsseissä tai verkkareissa. On niitä muitakin vaatteita kaapissa Iina, käytä niitä! Ja asuinspiksen lisäksi ehkä myös vähän asuhihittelyä, tai no ainakin kulmakarvahihittelyä on luvassa tässä.

1. Toukokuu 2011

Aloitetaan loogisesti toukokuusta 2011. Odotin meidän esikoista tässä, meneillään oli ehkä 18. tai 19. raskausviikko, eli puoliväli lähestyi. En piilotellut mahaa, vaan halusin korostaa sitä leveällä rusettivyöllä. Tämä on yksi niistä ekan raskauden asuista, joita voin katsella ihan tyytyväisenä vielä yhdeksän vuotta myöhemminkin. Mun mielestä tämä on yllättävän kiva. Vaikka vyö onkin melko näyttävä, niin kun asu on muuten aika simppeli, se ei ole liian överi. Asu on kiva. Mutta toi meikki, siis en pääse yli kulmakarvoista ja luomiväreistä ja erittäin läikikkäästi irtoavasta Doven asteittain päivettävästä kosteusvoiteesta. Huh! Mutta se oli sellaista silloin, ei se ole niin justiinsa. Muistelen, että tässä asussa paita ja leggarit olivat H&M:ltä, vyö Ginasta ja kengät ostettu tai saatu käytettynä ystävältä, joka oli ostanut ne Turkista.

2. Toukokuu 2012

Vitsi, en muistanut, että mun omat hiukset olivat jo noin pitkät toukokuussa 2012! Tämäkin asu on yllättävän kiva. Toki rintsikat näkyy aika selkeästi läpi topista, mutta muuten. Muistaakseni H&M:ltä ostettu toppi on ihanan värikäs ja pirteä, kivat Bershkan peruspillifarkut, jotka olin ostanut Lontoosta 2008  ja nuo Zaran leopardiballerinat olivat ihan mun lempparit. Itseruskettavakin näyttää ainakin aavistuksen tasaisemmalta.

3. Toukokuu 2013

Tässä oltiin jo lähdetty ihan ulos ottamaan asukuvia, wau, kunnon upgrade! Kuvat ovat toukokuulta 2013, jolloin meidän keskimmäinen oli muutaman viikon ikäinen. Tämä on kyllä tosi rento ja kiva asu ja voisin vieläkin pukea päälle, tosin en ehkä iha noin matalavyötäröisiä pillifarkkuja, mutta muuten. Neule on H&M:ltä, farkut ne samat Bershkan farkut jotka aiemmassakin kuvassa ja lisäksi jalassa on H&M:n ballerinat. Laukku on Mangosta ja sain sen Otolta äitienpäivälahjaksi. Yllättävän kiva tuo hunajainen hiusväri ainakin mun mielestä!

4. Toukokuu 2014

Tämä asu on aika todella kesäinen! Silloin taisi olla tosi lämmintä jo toukokuussa. Toppi on H&M:ltä ja shortsit BikBokista. Molemmat olivat mun suuria suosikkeja, mutta olen luopunut niistä jossain vaiheessa, kun shortsit eivät enää mahtuneet päälle ollenkaan. Kengät on ostettu TopShopista Lontoosta myös v. 2008. Ne ovat ihanat. Laukku on Michael Korsin Crossbody, joka on edelleen tallessa ja simppelin tyylikäs. Voisin ainakin shortsit pukea edelleen ja topinkin jonkun vähän simppelimmän alaosan kanssa, jos mulla olisi ne tallessa. Mutta en ehkä tätä yhdistelmää enää.

5. Toukokuu 2015

Valkoinen crop-neule Zarasta, siniset Gina Tricotin korkeavyötäröiset Molly-pillifarkut, Marc by Marc Jacobsin laukku, Tommy Hilfigerin korut ja kello ja Niken Airforce 1 -kengät. Voisin pukea asun kyllä tällaisenaan päälle vaikka heti. Näitä housuja ja neuletta mulla ei enää ole tallessa, koska farkut hajosivat vielä tuotakin pahemmin ja paita kulahti ja värjäytyi. Eivätkä nämä kyllä varmasti enää mahtuisi mun päällekään. Mutta tyylin puolesta voisin pukeutua tällaiseen asuun koska tahansa, näyttää ihan multa.

6. Toukokuu 2016

Toukokuussa 2016 mulla oli kyllä myös ihan kiva tyyli, vaikka itse sanonkin! That h-a-i-r! Ikävöin sitä kyllä välillä niin paljon. Etenkin näin keväällä, kun koko ajan tulee fb- ja ig-muistoja huhti- ja toukokuulta 2016 ja 2018, jolloin mulla oli tällainen tukka. Squad Goals oli silloin mun mielestä tosi khuuli slogan ja ihastuin tähän toppiin heti. Jos topissa ei olisi tuota printtiä, niin voisin pukea tämän asun kyllä vaikka heti päälle. Se on kiva ja rento. H&M Toppi, Zaran mustat kapeat housut, Marc by Marc Jacobsin laukku, H&M Farkkupaita ja muistaakseni Primarkista ostetut mustat  ballerinat. Noita kenkiä en kyllä myöskään enää käyttäisi, ne on jotenkin hassun malliset.

7. Toukokuu 2017

2017 toukokuussa meidän kuopus oli kolmen kuukauden ikäinen. Muistan, että olin ihan fiiliksissä kesävaatteista, vaikka imetys jonkin verran vaikutti pukeutumiseen. Tuo asu löytyy kokonaisuudessaan multa edelleen ja tykkään siitä kyllä vieläkin. BikBokin paperbag-vyötäröiset shortsit, musta tekonahkatakki vuodelta 2014, mustat flatteredin baltsut ja tuo Marc by Marc Jacobsin laukku. Tykkään. Simppeliä ja aika mun näköistä. Korvakorut jäi johonkin kiinni ja toinen niistä purkautui, mutta muuten on kaikki tallessa vieläkin.

8. Toukokuu 2018

Tämä asu toukokuulta 2018 mulla on edelleen tallessa kokonaisuudessaan ja käytössäkin melko usein. Musta Lindexin nahkatakki, Björn Borgin musta toppi, Guccin vyö, Gina Tricotin farkkuhame ja Vansit. Tykkään edelleen. Tosi simppeli ja perustyylikäs asu, ihan sellainen mun näköinen ja mukava. Kengät on nykyisin ”aavistuksen” kuluneemmat, mutta edelleen käytössä lähes päivittäin näin kevät- ja kesäaikaan. Rakastan tuota tukkaa ihan älyttömän paljon.

9. Toukokuu 2019

Vuosi sitten toukokuussa kuvattu asu on ihana ja voisin laittaa vaikka heti päälle! Tosin näistä kengistä tulikin mun juoksukengät, kun huomasin Mallorcalla, että ne jalassa on hiton hyvä juosta. Olen siis juossut kaikki mun lenkit niillä kuluneiden 9kk ajan. Eivät näytä enää ihan näin freesiltä siis, kun niillä on tampattu pururadoilla, mullassa ja loskassa. Ne ovat täydelliset juoksukengät. Ginan lyhyt farkkutakki, musta River Islandin toppi vuodelta 2016, BikBokin käärmekuosinen hame ja Ginan kaulakoru ovat käytössä edelleenkin ja tykkään niistä todella paljon. Ja toki myös Guccin laukku on edelleen päivittäisessä käytössä (tai no aina kun käyn jossain, atm se ei ole päivittäin).

10. Toukokuu 2020

Tämä asu on kuvattu viime viikolla ja rakastan sitä. Se on juuri sellainen yksinkertainen ja rento. Samat Vansit tässäkin jalassa ja kuten huomaatte, hieman ovat kuluneet. Mutta yllättävän hyvin ne ovat kestäneet kovaa käyttöä, tämä on nyt niiden kolmas kevät ja kesä. Tässä asussa ei ole mitään uutta, kaikki on jo useamman vuoden vanhaa. Takki vuodelta 2018, Housut 2017, Kengät 2018, teeppa en edes muista miltä vuodelta ja arskat on ”uusimmat”, ne on viime kesänä ostettu. Uskoisin, että voin katsoa tätä asukuvaa tyytyväisenä myös 10 vuoden kuluttua.

WAU! Tulipa tästä pitkä. Tässä sen tosiaankin huomaa, miten paljon vuosia on alla. Ennen näiden koostepostausten tekeminen oli paljon nopeampaa, kun asuja oli vaikka seitsemän. Nyt jo kymmenen.  Mä en osaa valkata mikä oli mun lemppariasu! Ehkä 2018, mutta vaan koska hiukset. Ja sen kyllä sanon, että tätä tehdessä tuli ihan älytön ikävä pitkiä hiuksia. Mulla on edelleen pidennykset tallessa ja hyväkuntoisena ja laineille kiharrettuna tuolla kylppärin kaapissa. Tällä hetkellä mulla on tosin niin jäätävän pitkä juurikasvu, että tätä tukkatilannetta ei pelkillä pidennyksillä enää pelasteta. Jossain vaiheessa on kyllä uskaltauduttava kampaajalle. Ja en ole ollenkaan varma, että pitäydyn tässä keskipitkässä vaaleassa, sen verran usein haikailen jonkun radikaalin muutoksen perään. Mutta pitää rauhassa miettiä, että mitä mä keksisin.

Minkä vuoden asu on sun lemppari? Entäs kauhistus?


5x Päivän asut | asukooste 2

25.01.2020

Tekemäni arkinen asukooste oli teidän mielestä kiva ja halusitte niitä ehdottomasti lisää, joten täältä pesee. Näitä on ihan super hauska tehdä ja mun mielestä onkin aika huvittava ajatus, että tämän postauksen myötä olen varmaan julkaissut jo ainakin puolet siitä asumäärästä, mitä julkaisin _koko_viime_vuonna_! Miettikää! Mutta näitä koosteita saa oikeasti tehtyä paljon matalammalla kynnyksellä kuin sellaisia yhden asun katsauksia. Jotenkin myös ihanaa, että keksin tämän idean vasta nyt, melkein yhdeksän vuotta blogin aloituksen jälkeen. Jos olen jo parissa viikossa julkaissut kymmenen asua, niin kenties niitä kertyy tämän vuoden aikana jopa yli sata.

Vuoden päätteeksi voisin tehdä vielä sellaisen lempiasukoosteen, tai vaikka ”vuoden käytetyin vaate” -koosteen. Tällä hetkellä näyttää, että sen tittelin on viemässä mun kamelin värinen villakangastakki, heh. Mutta tilannehan elää, odottakaapa vaan kun saan vihdoinkin biker-nahkatakin taas päälle. Tai kesää, kun liehuhelmaiset mekot  valtaavat mun vaaterekin neuleiden jälkeen!

Kuten viimeksi, myös nyt nämä kaikki asut on sellaisia asuja, jotka mulla on oikeasti ollut päällä kuluneiden parin viikon aikana. Ollaan napattu kuva aina vaan sopivalla hetkellä parissa minuutissa, kesken siirtymän jonnekin tai kotona ennen lähtöä tai sen jälkeen. Eli tosi rennolla meiningillä mennään.

1. Keltainen paita & nahkahame

Tämä asu mulla oli päällä yhtenä päivänä, kun me käytiin Porvoossa. Kävin siis viemässä uudet sormenjäljet Passia varten Porvoon poliisilaitoksella, kun muihin ei saanut aikoja tarpeeksi ajoissa ennen meidän tulevaa reissua. Musta Zaran tekonahkahame on ollut jo pitkään ihan mun lemppari ja puin sen heti päälle kun mittari näytti lähes kymmentä astetta. Ostin sen viime vuonna, kun tajusin, että en taida koskaan tulla mahtumaan mun vanhaan A-linjaiseen nahkahameeseen vuodelta 2014, koska en oikeasti edes halua mahtua siihen. Ei tullut ollenkaan kylmä, vaikka löysin sen kaveriksi vain ohuet sukkahousut. Niin outo tämä tämän vuoden tammikuun keli, tai koko ”talvi”. Yhdistin hameen kanssa n. vuoden vanhan Gina Tricotin keltaisen ohuen paidan, jonka koristeena on erilaisia nyörejä. Lisäksi päällä oli jo erittäin tutuksi tullut Zaran klassikkotakin, Acne Studiosin huivin ja Zaram mustien nilkkureiden yhdistelmä.

2. Musta neule & siniset farkut

Päätin huvikseni kokeilla pitkästä aikaa mahtuvatko yhdet mun tiukimmista sinisistä Gina Tricotin mom jeanseista mun päälle ja nehän mahtuivat leikiten. Siitä on oikeasti aikaa kun ne ovat viimeksi olleet mun jalassa, varsinkaan ilman, että puristivat yhtään. Nyt ne tuntuivat oikein mukavilta ja sopivilta, pystyin jopa hengailemaan niissä rennosti kotona! Yhdistin ne mustaan Zaran puuvillaneuleeseen, jossa on hihoissa hauskat koristehakaset. Lisäksi kaverina vanhat tutut laukku, takki, kengät ja sirot kullan väriset korvarenkaat.

3. Harmaa huppari & mustat farkut

BikBokin harmaa crop-huppari on yksi mun vaatekaapin mukavia perusvaatteita. Se menee mun mielestä kaikkiin asuihin ja toimii loistavasti korkeavyötäröisten yläosien kanssa. Se on rento ja menee hyvin vaikka treenihousujen kanssa, tai sitten sen voi yhdistellä hameeseen tai farkkuihin tai lähes mihin tahansa. Tässä yhdistin hupparin tummiin Gina Tricotin mom jeanseihin, sekä saman merkin leopardikuosiseen hiuspantaan. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita näitä asun muita erittäin tuttuja yksityiskohtia.

4. Harmaa huppari & farkkuhame

Sama harmaa huppari kuin edellisessä asussa, mutta nyt yhdistettynä pari vuotta vanhaan mustaan farkkuhameeseen. Toimii mun mielestä tosi kivasti ja näyttää super rennolta! Vihdoinkin vaihdoin myös kengät – tämän asun kanssa jalassa olivat mun niittikoristeiset maiharit vuodelta 2018. Niissä oli sopivasti särmää ja toivat vähän jännitystä muuten niin basic-asuun. Lisäksi päässä oli harmaa Acne Studiosin pipo, koska mulla oli todella huono hiuspäivä.

Tiedättekö sen fiiliksen kun vahingossa ajaudutte käymään kolme kertaa suihkussa vuorokauden sisään ja sitten yritätte palata takaisin normaalin jokatoinenpäivä -hiustenpesurytmiin, mutta tukka ei ole samaa mieltä? Mulle kävi just niin, kun ekana oli pakko käydä aamulla suihkussa, kun tukka oli jo likainen, sitten haluttiinkin extempore saunaan Oton kanssa illalla ja sitten seuraavana aamuna kävin lenkillä ja tukka oli niin hikinen, että oli ihan pakko pestä. Seuraavana päivänä normaalisti tukka näyttäisi ihan hyvältä vielä, mutta suihkurumban jälkeen ei niinkään. Pipopäivä oli vääjäämätön lopputulos tälle suihkusäädölle. Onneksi nyt tukka on jo toipunut.

Musta karvatakki & tekonahkahousut

2018 joulukuussa tekemäni alelöytö, karvatakki, on jäänyt vähän alakynteen kamelitakin oston jälkeen. Mutta edelleen tykkään tästä hurjasti! Sopii täydellisesti rentoilupäiviin, mutta halusin kokeilla yhdistää sen vähän skarpimmin. Kuten ne aiemmin mainitut siniset farkut, myös nämä  mustat tekonahkahousut on olleet pitkään siinä pinossa, jonka vaatteista olin jo melken valmis luopumaan, koska ajattelin etten enää mahdu niihin. Ostin ne 2017 puoli vuotta synnytyksen jälkeen, jolloin ne olivat epämukavat, mutta mahtuivat hyvin. Ajattelin silloin niiden muuttuvan nopeasti mukaviksi, mutta niin ei sitten käynytkään. Siinä välissä ne housut sitten lakkasivat nousemasta reiden puoliväliä ylemmäs, mutta nyt ne menevät mulle jalkaan kokonaan ja ovat jopa ihan mukavat. Yhdistin ne mustiin nilkkureihin, mustaan neuleeseen ja mustaan laukkuun. Hauskaa kun mulla on niin paljon ”uusia” vaatteita, kun vanhat suosikit menee taas päälle tauon jälkeen.

Sellaisia asuja, oli tässä ainakin vähän enemmän vaihtelua kuin viimeksi, vaikka aika paljon luotan arkipukeutumisessa niihin kulmakiviin. Mikä asu oli sun lemppari? Millaisia asuja haluaisit nähdä mun päällä?


Näin mä oikeasti pukeuduin tällä viikolla | 5x päivän asu

12.01.2020

*Postauksessa näkyy Pomarilta ilmaiseksi saadut kengät. 

Multa on toivottu lisää asupostauksia ja moni laittoikin joulukuussa viestiä instassa, että päivittäisiä joulukalenterin avaamisia oli hauska seurata IG Storysta senkin takia, että samalla näki aina mun päivän asut. Olin siitä iloinen ja otettu! Mä rakastan itse tehdä asupostauksia, mutta samalla koen niiden tekemisestä paineita: miten näyttää aina kiinnostavalta ja uudelta, vaikka ei olisi mitään uutta? Miten pysyä muotiblogien ammattimaisten asukuvien tahdissa, kun en melkein yhdeksässäkään vuodessa ole oppinut ammattiposeeraajaksi tai -pukeutujaksi? Miten keksiä aina postauksen verran oikeasti kiinnostavaa sanottavaa vaatteista (joista luultavasti ainakin 5/6 on esitelty jo aiemmin)? Tulin siihen tulokseen, että on aika ottaa askel taaksepäin asupostausten kanssa, palata juurille, sinne mistä kaikki alkoi.

Tai no ei ihan niin juurille, että kuvaisin asuja keltaisessa valossa sotkuisessa keittiössä enkä edes editoisi kuvia yhtään. Mutta kuitenkin niin juurille, että jakaisin enemmän asuja, rennommalla otteella. Kenties enemmän asuja kuin koskaan ennen? Inspiraation tähän sain oikeastaan siitä joulukuun haasteesta, jossa annoin lasten päättää mun vaatteet viitenä arkipäivänä. Koska en ollut tekemässä postausta yksittäisestä asusta, en ”panostanut” kuviin niin paljoa, vaan napattiin vaan nopeat kuvat jokaisesta asusta aina sopivassa välissä, ilman paineita siitä miltä näytin. Sain tehtyä omasta mielestäni kivan postauksen, jossa yksittäisestä asusta (tai vaatekappaleesta) ei tarvinnut lätistä turhan pitkään, vaan sain näytettyä sen olennaisen, mikä oikeasti ihmisiä kiinnostaa: mitä mulla oli päällä. Yksinkertaista. Miksi en siis tekisi niin useamminkin, esimerkiksi kerran kuukaudessa kuvaisi viikon verran mun asut?

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kuvasin tällä viikolla mun asut viitenä päivänä ja nyt jaan teille ne asut. Kertokaa toki mitä mieltä olette tästä ideasta vs. perinteiset yhden asun asupostaukset?

1. Mustaa ja beigeä

Tässä asussa olin kun käytiin hakemassa Otolle ajo-opetuslupaa ja sen jälkeen tehtiin kauppareissu ja haettiin lapset. Musta R-collectionin Boxy-huppari, joka on ollut yksi lempivaatteista 2018 joulusta asti, jolloin sen sain lahjaksi. Mustat suoralahkeiset Gina Tricotin perusfarkut, Zaran villakankainen kamelitakki, Guccin musta laukku, Monkin pyöreät arskat, Zaran mustat korkeakorkoiset nilkkurit sekä mun huivilemppari: Acne Studiosin italiassa valmistettu villahuivi, joka oli mun aleostos joulun jälkeen. Olin katsellut sitä kauan ja 30% alella mä ostin sen välipäivinä vihdoin itselleni. Tämä asu on kyllä mun sellainen turva-asu, jonka voi aina kiskaista päälle jos ei jaksa keksiä mitään kovin jännittävää ja erilaista. Tuntuu aina ihan multa.

2. Keväisen keltaista

Vaaleankeltainen Gina Tricotin puuvillainen neule viime keväältä, ne samat mustat perusfarkut sekä mustat suomalaiselta *Pomarilta saadut Pärnussa valmistetut gore-tex maiharit (malli Kara), jotka sain yllärinä tällä viikolla. Tykkään tosi paljon tuosta ihanasta mattamustasta lookista ja kengät on supermukavat ja lämpimät. Sama huivi, sama takki, samat kultaiset korvarenkaat kun edellisessäkin asussa. Keltainen neule tuntui ihanan keväiseltä ja pirteältä. Syksyllä en voinut kuvitellakaan, että laittaisin kylmän keltaista neuletta, mutta nyt kun vuosi on vaihtunut, voisin taas pukeutua pastelleihin vaikka joka päivä. Tämä asu mulla oli päällä yhdessä työjutussa tällä viikolla, sekä ihan vaan kotona.

3. Kultaa & Kenzoa

Jos musta huppari oli turva-asu, niin on kyllä tämäkin. Musta Kenzon tiikericollege (synttärilahja vuodelta 2017), mustat Dr. Denimin pillifarkut ja ne kaikille jo tässä vaiheessa tutuksi käyneet kamelitakki ja harmaa villahuivi. Mustat Dr. Denimin Lexyt on ollut mulla kaapissa varmasti ainakin vuodesta 2013 asti, ellei pidempäänkin. Aina välillä olen kokeillut muita, esim. Ginan Mollyja, mutta näihin olen palannut. Nämä kyseiset on olleet mulla nyt muistaakseni n. 1,5 vuotta käytössä. Välillä ne jo puristivat liikaa ja ajattelin, että luovun niistä kokonaan, kun ovat selvästi liian pienet. Mutta nyt ne taas tuntuvat hyvältä, eivätkä purista enää ikävästi.

Tämä Kenzon tiikericollege on ollut mulla viikottaisessa käytössä siitä asti kun sen sain, eli aika ankaraa käyttöä se on kokenut. On ollut täysin hintansa väärti. Kultaiset isot korvikset on mun mielestä ihana piristys asuun kuin asuun, nämä ostin 2018 joulukuussa Bassoradion itsenäisyyspäivän kemuja varten. Lisäksi vielä ne *Pomarin saadut maiharit sekä Monkin mustat arskat ja Guccin laukku. Tässä asussa oli oikein mukavaa käydä lounaalla Oton siskon kanssa, etsiä lapselle lahjaa vietäväksi kaverisynttäreille ja käydä ruokakaupassa.

4. Samisasut taaperon kanssa

Näihin asuihin me pukeuduttiin taaperon kanssa kun mentiin katsomaan lauantaina Ryhmä Hau LIVE -esitystä Helsingin jäähallille. Tummat mom jeansit ja mother- ja mini-colleget Gina Tricotin viime kevään Gina Mini -mallistosta. Rentoa ja mukavaa ja oli ihanaa samistella, vaikkakin jäähallilla istuttiin takit päällä koko esityksen ajan, eikä kukaan edes nähnyt meidän samisasuja.

5. Beigeä ja mustaa pt. 2

Tämä asu mulla oli päällä tänään, kun käytiin katsomassa asuntoja Oton ja taaperon kanssa isojen ollessa Disney On ICE -näytöksessä isoisänsä ja tätinsä kanssa. Ne samat tutut takki, huivi ja maiharit sekä viime syksynä ostettu Acne Studiosin pipo. Lisäksi tummanharmaat Gina Tricotin mom jeansit ja beige cropattu college, jossa on kiristysnauhat alareunassa. Silitin collegen ennen kun lähdettiin kotoa, mutta näyttää kyllä maailman ruttuisimmalta tuossa kuvassa. Asu oli oikein mukava ja rento, mutta täytyy nyt kyllä todeta, että ei todellakaan parhaimmasta päästä näin jälkikäteen katseltuna. Mutta mikäs siinä, ainakin oli mukavaa eikä puristanut. Käänsin kaulahuivin toisinpäin, niin se mätsäsi pipon kanssa kivasti kun oli samaa sävyä isommalla pinta-alalla.

Näistä kaikista mun lempparit on ehkä 1, 3 ja 4. Koska ne on kaikkein eniten sellaisia, miltä haluankin näyttää. Kakkonenkin on ihan kiva, mutta vitosta en laita toiste ainakaan takin alle, ilman takkia tuo college toimii paljon paremmin. Olkoon se college siis vaikka kesävaate (tai sisävaate). Ja hei, pitäiskö mun ottaa taas itselleni joku ei farkkuja -haaste, kun ne näyttää olevan koko ajan jalassa?! Siis hitsi, miten olikin näin farkkuinen viikko. Kai mä olen vaan niin farkkutyttö, että ne vaan valikoituu joka päivä jalkaan. Jos teen toisen koontipostauksen niin lupaan pukea päälleni muitakin alaosia, ettei käy ihan tylsäksi! Ja hei voisin ehkä joku päivä hyvä käyttää myös jotain toista takkia?!

Mitäs tykkäsitte tällaisesta vähän erilaisesta asupostauksesta? Kertokaa ihmeessä kummat on enemmän mieleen, tällaiset koontipostaukset vai sitten sellaiset, joissa on vain yksi asu juurta jaksain esiteltynä?


Kukkamekko ja maiharit – kaksi vanhaa lempparia

03.08.2019

Kun elokuu alkoi ja samaan aikaan kelit vähän viilenivät, mä kaivoin mun vanhat maiharit kaapin perältä ja ai että ne tuntuivat ihanalta pienen tauon jälkeen. Maiharit on niin mahtavan monikäyttöiset ja sopii niin kivasti myös kesällä mun mielestä. Moni pitää maihareita kuumimmilla helteilläkin esim festareilla, mutta siihen mä en ole vielä itse uskaltautunut. Se näyttää ihan super hyvältä, mutta pelkäisin että mun jalat uivat hiessä. Luulisin, että niin ei käy, koska miksi muuten niin moni käyttäisi maihareita festarikenkinä? Mutta silti en ole uskaltautunut kokeilemaan, hah. Tällaisiin miellyttävän lämpöisiin kesäpäiviin ne kuitenkin sopii munkin jalkaan, varsinkin yhdistettynä mekkoihin.

Tämä pikkukukallinen tummansininen mekko on toinen vanha lemppari, jonka ostin 1,5v sitten mun papan 80v-synttäripäivälliselle. Se on ollut kovassa käytössä siitä asti: olen yhdistänyt sitä farkkuihin, mustaan alusmekkoon ja nyt itse asiassa kävi mielessä, että tämähän voisi olla aika hauska myös mustien tai tummansinisten pyöräilyshortsien kanssa! Mekko on läpinäkyvä, joten tykkään itse pukea sen alle aina jotain. Ehkä jossain festariasussa voisi mennä myös mustan bodyn kanssa, jos oikein rohkeaksi heittäytyisin. Mä aina ihailen pinterestistä ties kuinka läpinäkyviä asuja, mutta silti laitan kyllä aina itse alle jotain, vaikka tuossa on tumma väri ja kuviokin peittämässä läpikuultavuutta.

Mä luulen, että tänäkin syksynä farkkujen lisäksi nämä pitkät lempparikukkamekot on mun vaatekaapin kulmakiviä. Ne vaan toimii niin hyvin ja niitä on rentoa pitää, kun ei purista mistään. Vaikka olen henkeen ja vereen farkkutyttö niin kyllä musta on kuoriutunut aikamoinen mekko- ja hametyttökin. Hameet ja mekot on helppoja yhdisteltäviä ja tosi monikäyttöisiä. Onneksi multa löytyy niitä jo valmiiksi kaapista muutama, niin voin turvautua niihin. Sitten kun kelit viilenee lisää, heitän päälle farkkurotsin. Ja syyskuussa varmaan siirryn sitten nahkatakin käyttäjäksi taas, jos kelit etenevät niinkuin viime vuonna.

Mä tykkään muuten niin paljon näistä mun uusista lyhyemmistä hiuksista, kun jotenkin on paljon raikkaampi ja luonnollisempi fiilis niiden kanssa. Mun ilme keveni tosi paljon ja mä vaan tykkään!

Mekko BikBok | Kengät ZARA

Vaikka mä fiilistelen ihan täysillä kesää ja lämpöä ja toivottaisin kyllä riemusta kiljuen helteet tervetulleiksi takaisin, nämä pari viileämpää päivää ovat jo saaneet fiilistelemään syyspukeutumista. Juuri niitä maihareita, neuleita ja neuletakkeja, pehmeitä materiaaleja, villasukkahousuja ja huiveja ja pipoja. Syksy on pukeutumisen kannalta mun lemppariaikaa, kun silloin pukeutuminen on niin monipuolista ja saa pukea yhtäaikaa useita lemppareita päälle. Kesällä on aina vaan ”mahdollisimman vähän hiostava yläosa + mahdollisimman vähän hiostava alaosa + kengät. Syksyllä kerrospukeutuminen tekee asuista paljon mielenkiintoisempia, puhumattakaan siitä, miten upean taustan asukuville syksyn upeat värit antavat.

Mikä on teidän lemppari pukeutumis-vuodenaika? Joko odotatte syysvaatteiden pukemista? Mikä on teidän lemppari syysvaate?  


Asukuvat kirkkaassa kevätauringossa

17.04.2019

Mä kävin tänään haastattelemassa seuraavaa ihanaa erilaista perhettä, enkä voisi olla enempää innoissani siitä, että pääsen pian jakamaan heidän tarinan! Mä olin niin kaivannut tätä jo, koska tämä on mulle itselleni oikeasti siistein projekti jota olen ikinä saanut tehdä. Puin aamulla päälleni saman asun, jota olen oikeastaan käyttänyt melkein jokaisena tarpeeksi lämpimänä päivänä. Saman asun, joka mulla oli myös keskimmäisen synttäreillä sunnuntaina farkkutakkia lukuunottamatta. Haastattelun lisäksi olin tänään lounastapahtumassa Allas Seapoolilla, joten mulla piti olla siistit vaatteet.

Viime kesänä Rodokselta ostetut raidalliset culottes-housut ovat olleet yksi niistä vaatekappaleista, joita eniten kaipasin talven aikana. Näitä en osannut talvella käyttää, vaikka varmasti olisivat toimineet maihareiden ja sukkahousujen kanssa ihan hyvin. Mutta ei vaan tuntunut mulle sopivalta. Nyt kun mittari näyttää viittätoista ainakin jossain vaiheessa päivää, voi nämä hyvin jo pukea jalkaan. Nämä on varmasti mukavimmat ja rennoimmat ”siistit” housut jotka mä omistan. Mistään ei kiristä eikä purista ja tuntuvat hyvältä jalassa. Ainoa harmitus on, että näistä purkautuu joku kangas pyllystä ihan keskeltä (langannousu tms?), olen varmaan istunut jossain puutarhatuolissa tai jossain missä on ollut terävä kohta, joka on napannut kankaasta kiinni. Se purkautuma ei vielä ole paha, eli sille voisi varmaan tehdä jotain? Jos haluatte antaa vinkkejä, että mitä, niin saa jakaa!

Toppi on River Islandista ja Otto toi sen mulle tuliaiseksi Mall of Scandinaviasta työreissulla kolme vuotta sitten. Se on yksi mun luottotopeista, kun se on niin simppeli ja mukava päällä. Se toimii ihan super hyvin näiden housujen ja kaikkien muidenkin vaatekappaleiden kanssa. Rakastan näin keväällä ja kesällä v-aukkoisten yläosien, ruskettuneen dekolteen ja kultaisten korujen yhdistelmää. Ja siihen mun vaatekaappi taitaa yläosien osalta perustua tänäkin kesänä. Jos en osaa käyttää culottes-housuja talvella, niin en kyllä osaa oikein toppejakaan, en edes paksuun neuleeseen yhdistettynä. Mutta näin ilmojen lämmetessä on ollut ihanaa kaivaa kaikki vanhat lempparit kaapeista, tuntuu, että mulla on paljon enemmän valinnanvaraa nyt aamuisin kun otin kaikki topitkin esille taas.

Vaaleanpunainen farkkurotsi on mun superlemppari! Se on niin ihanan herkullisen värinen ja rento. Toimii hyvin melkein minkä kanssa tahansa, enkä malta odottaa, että saan yhdistää sen kesämekkoon ja paljaisiin sääriin. Ehkä musta tulee farkkurotsimimmi tänä kesänä nahkarotsimimmin lisäksi, ainakin nyt tuntuu siltä. Ja farkku hengittää n. tuhat kertaa paremmin kuin tekonahka, heh.

Takki Gina Tricot  | Toppi River Island | Housut Stradivarius | Kengät Vans | Aurinkolasit Ray Ban | Kaulakoru Gina Tricot | Laukku Gucci |

Tuntuu, että aurinko ja lämpö antaa niin paljon lisää mahdollisuuksia pukeutumiseen, että olen nyt aivan innoissani aamuisin miettimässä asuja mun vaatekaapilla. Ainoa, mihin kesä tuo omat haasteensa on asuje kuvaus, koska kirkas aurinko. Mutta toisaalta, kesä tuo mukanaan upeat pitkät illat ja auringonlaskut. Ja eiköhän siihen kirkkaaseen aurinkoonkin taas totu pian ja muista ne tutut kikat, miten kuvat saa toimimaan silloinkin kun aurinko on korkeimmillaan ja varjot terävimmillään.